Portugali 16.-19.12. 2003

Muutaman päivän välilasku Portugaliin 16.-19.12.2003

16.12.2003 Herätyskello vapautti meidät levottomasta unesta jo ennen sian pieremää eli kello 03.50. Olimme jo muutamaa päivää aikaisemmin kulkeutuneet Parikkalasta töiden loputtua Kirkkonummelle vanhempieni luokse valmistautumaan ja odottelemaan tätä aamua. 4,5 kuukautta kestävä ulkomaan turneemme alkaisi.

04.30 isäni lähti heittämään meitä Seutulaan, ja muutamaa tuntia myöhemmin nousimme KLM:n Amsterdamin koneeseen.

08.15. (09.15 Suomen aikaa) laskeuduimme Amsterdamin valtavalle lentokentälle yli käsittämättömän suurten kasvihuonekompleksien. Lentokentällä odottelimme seuraavaa lentoamme, jonka kohteena oli Lissabon. Kentällä näimme lennossa muutamia määrittämättömiä hanhia, pari merimetsoa, sadan matkaa taittavan töyhtöhyypän parven sekä useita nokivariksia. Vain reilun tunnin odottelun jälkeen nousimme taas KLM:n koneeseen. Tämä lento ei kuitenkaan sujunut ihan normaalisti, sillä vajaan puolen tunnin lennon jälkeen eräs vanhempi miesmatkustaja sai pahoja sydänoireita ja jouduimme suorittamaan hätälaskun Pariisiin. Pariisin lentokentälle laskeutuminen oli melkoinen suoritus, sillä lähes heti, kun kone osui kiitoradalle, jarrut olivat pohjassa. Koneemme ohjattiin aivan suoraan terminaaliin, jossa odottaneet ensihoitajat nousivat heti koneeseen. Pian perässä tulivat myös lääkärit, mutta vasta puolen tunnin kuluttua potilas siirrettiin ulos koneesta. Ihmeellistä aikailua mielestäni! Meille pikavisiitti Pariisiin sopi hyvin, tulipahan muutama Ranskan pinnakin, tuulihaukat ja nokivarikset niistä parhaimpina. Kuitenkin paras pointsaus saatiin koneemme noustua taas ilmaan lisätankkausten ja paperisotkujen jälkeen, kun näimme savusumun keskeltä nousevan Eiffel-tornin!

Pari tuntia normaalista aikataulusta myöhässä, kello 13.55 (15.55 Suomen aikaa), laskeuduimme vihdoin Lissabonin kentälle, josta onneksemme löytyivät myös loput matkatavaramme (kaikki arvokas ja särkyvähän meillä oli tietysti käsimatkatavarana). Aulassa meitä odotti yhä, olimmehan pahasti myöhässä, BMW-auton edustaja, joka luovutti meille aiemmin vuokraamamme pienen Renault Micran (61€/4vrk, täysvakuutus). Kävimme vielä lentokentällä TACV:n toimistolla tarkistamassa tulevat Kapverden lentomme. Onneksi, sillä yksi lennoistamme oli muuttunut 10 tuntia aikaisemmaksi.

Kohti Castro Verdeä

Pian jo ajoimme (paniikissa) sekavan liikenteen keskellä Lissabonin kaupungissa etsien pääsyä sieltä pois. Lopulta pääsimme valtavalle A2-tielle, jota pitkin pääsi ajamaan satoja kilometrejä suoraan kohti etelää, ja sinnehän me halusimme.

Ihmeeksemme huomasimme, että automme tankki oli lähes tyhjä joten jouduimme pysähtymään piakkoin tien varressa olleelle bensa-asemalle. Muutaman minuutin pööpöilyjen jälkeen sain takanani jonottaneilta asiakkailta selville, että asemalla pitää ensin käydä maksamassa, ja vasta sitten voi tankata. 40 eurolla tankki tuli täyteen, ja vähän jäi ylikin. Samalla pysäyksellä ruokailimme McDonaldsilla, jonka henkilökunta ei osannut englantia (käsittämätöntä!).

A2-tie oli todellakin aivan kipeä! Onneksi tajusin varsin pian, miten tiellä kannattaa ajaa tukkimatta nopeampien menoreittejä ja joutumatta yht`äkkiä pois tieltä, mikä näytti olevan liiankin helppoa. Parasta oli pysytellä keskikaistalla.

Lintuja tällä highway:llä ei tietenkään paljon näkynyt: haarahaukka, lehmähaikara, kattohaikaroita (myös pesillään) sekä taas nokivariksia.

Pimeä saapui Portugalin sumuiseen iltaan varhain. Lämmintä oli sellaiset keväiset 12 astetta, ja matka taittui nopeasti (mutta ei niin nopeasti kuin kaikilla hulluilla portugalilaiskuskeilla).

Pari tuntia ajettuamme poistuimme A2:lta Castro Verdeen. Tietullissa saimme maksaa valtatien käytöstä 11,30€. Kello 19.00 löysimme Castro Verden kaupungin ainoan huoneistohotellin Apart Hotel do Castron, johon majoituimme (52,35€/2hlön huone). Piha oli todella upea eikä huoneistossakaan ollut valittamista (siis muuta kuin ehkä meille turhan korkea hinta). Pitkän matkan uuvuttamina simahdimme nopeasti ajatustemme jo harhaillessa seuraavan päivän linturetkissä.

Castro Verden trappimailla

17.12. Aamulla heräsimme ennen kuutta. Lopulta jouduimme odottelemaan aamua toista tuntia, sillä aurinko nousi vasta kahdeksan aikaan. Odottelimmekin aamun sarastusta heti Castro Verden kylän ulkopuolella, josta alkoi todella lintuisat maalaismaisemat. Jo hämärässä löytyi ensimmäinen minervanpöllö. Lehmä- ja silkkihaikaroita lenteli ylitsemme pikkuparvissa satoja. Niittykirvisiä, kiuruja, tiklejä, harmaasirkkuja ja mustapäätaskuja näkyi ja kuului joka puolella. Töyhtökiuruja, juoksenteli tien varressa, laidunmaat olivat täynnä töyhtöhyyppiä ja paikoin näkyi suuria kapustarintaparvia. Joka paikan pulujen lisäksi myös turkinkyyhkyjä oli paikka paikoin. Langoilla ja tolpilla päivysteli runsaasti tuulihaukkoja, mutta vielä runsaammin etelänisolepinkäisiä. Kottaraiset, joita oli joka puolella eivät olleet kottaraisia vaan mustasellaisia.

Aamun aikana parhaimpia havaintoja olivat vielä liitohaukka, jokunen heinäkerttu, huuteleva paksujalka, pari isohaarahaukkaa sekä viimein löytynyt rauhattomasti liikkunut 20 siniharakan parvi.

Pikkuhiljaa maisemat alkoivat näyttää täydellisiltä trappeja ajatellen. Apuna meillä oli netistä kaivamiamme ajo-ohjeita parhaille isotrappipaikoille. Piakkoin käännyimme päätieltä pienelle hiekkatielle, jonka varressa olivat ainakin keväisin tienoon parhaat isotrappimestat. Kauas emme ehtineetkään, kun jo ensimmäisellä pysähdyksellä Hanna plokkasi putkella parin kilometrin päässä meistä mäen harjalla patsastelleen isotrappikoiraan! Päätimme ajaa lähemmäksi, mutta ennen kuin ehdimme edes autolle, näimme ilmeisesti samaisen linnun lentävän raskaasti yhä kauemmaksi.

Jatkoimme pikkutietä eteenpäin nuottien mukaan. Pian huomasimme, että tie alkoi käydä hankalaksi. Paikoin tiessä oli suuria lätäköitä sekä syviä uria. Tienoolla oli ilmeisesti satanut todella rankasti. Ensimmäisestä lätäköstä selvisimme kunnialla, ja kun paikallinen äijäkin näytti että antaa mennä vaan, jatkoimme eteenpäin. Toinen paha paikka olikin sitten liian paha! Automme putosi liukkaalla liejuisella tiellä uriin, eikä niistä enää noussut! Olimme jumissa keskellä valtaisaa tasankoaluetta. Kaivoimme mutaa jopa paljain käsin, mutta ei auttanut, auto oli jumissa ja pysyi.

Juuri kun Hanna oli lähdössä hakemaan läheiseltä maatilalta apua, huomasimme että meitä kohti ajoi nelivetomaasturi. Onnemme oli jälleen kerran aivan käsittämätön, sillä tulija oli ilmeisesti Maailman ainoa isotrappitutkija. Hän oli jostain kaukaa nähnyt meidän hätämme! Niinpä pian meidät oli vedetty takaisin kuivalle tielle, ja saimmepa kuulla myös, ettei hän ollut edes maasturillaan löytänyt ainoatakaan trappia. Ja tuskin niitä olisi löydettävissäkään mistään ainakaan normaaliautolla saavutettavilta paikoilta. Hänen mukaansa viime aikoina oli satanut todella paljon, eikä pääteiltä olisi mitään järkeä poistua. Hän oli ollut useamman kerran kiinni maasturillaankin! Olimme siis hänen mukaansa olleet onnekkaita nähtyämme edes yhden linnun. Tämä Pedro antoi meille matkamuistoiksi isotrapin sulatkin, ennen kuin hyvästelimme hänet ja jatkoimme takaisin päätien suuntaan.

Tuuli yltyy – matka jatkuu

Jatkoimme siis ajelua tienoon asfalttiteillä. Koska kaikki Portugalin maapläntit tuntuvat olevan yksityisalueita ja näin ollen myös aidattuja, jouduimme havainnoimaan tien varren levennyksiltä. Haviksia alkoi taas pikkuhiljaa kertyä: punapyitä näkyi muutamia parvia, ja kylistä löytyi mm. keltahemppoja, nokkavarpunen ja mustaleppälintuja. Kattohaikaroita oli lähes joka tolpan nokassa, hiirihaukkoja siellä täällä, ja jo aiemmin mainittujen yleisten pikkulintujen lisäksi näkyi myös hemppoja, peippoja, mustapääkerttuja sekä jokunen samettipääkerttu. Pinnalistaa kartuttivat myös harjalinnut, käpytikka, merimetso sekä sorsaparvi, jossa oli mukana myös harmaasorsia.
Ollessamme jo kierroksemme loppupuolella löysimme putkella kaukaa tasangoilta suuret parvet arokiuruja. Törmäsimme taas Pedroonkin, joka kertoi nähneensä omalla kierroksellaan (mutateillä) ainoastaan yhden isotrapin (sama?) eikä yhtään pikkutrappia, vaikka hän tiesi paikkoja, joissa oli vielä edellisellä kerralla ollut toistasataa pikkutrappia. Ehkä sumuinen keli sekä koko ajan navakammaksi yltynyt tuuli eivät olleet trappienkaan mieleen.

Lähes heti Pedron maasturin kadottua näkyvistämme vierestämme lähti kymmenen pikkutrapin parvi lentoon, joten pääsimme ihailemaan tätäkin seudun tyyppilintua. Samalla aukealla näkyi vielä mukavasti hiirihaukkoja, jokunen isohaarahaukka sekä pari sinisuohaukkaa.

Pääasiassa kelin huonouden ajamana päätimme vaihtaa maisemaa seuraavaksi päiväksi. Niinpä suuntasimme kulkumme netistä löytämämme halvemman majapaikan suuntaan Santa Clara-järvelle.

Suuren koko Portugalin kartan avustamana lähdimme sompailemaan karttaan merkittyjä teitä pitkin rannikon suuntaan. Tiet olivat aivan käsittämättömiä! Välillä karttaan merkittyjä teitä ei ollut lainkaan ja välillä isoksi merkitty tie muuttui aivan kinttupoluksi. Kerrankin erääseen pihaan meni aivan hieno tie, mutta meidän tuli ajaa kuravellitietä, joka oli yhden auton levyinen. Kuitenkin pian tie taas suureni aivan kohtuullisen suureksi hiekkatieksi ja myöhemmin jopa asfalttitieksi. Etäisyydet olivat myös kartassa aivan pielessä. Erästäkin parikymmenkilometristä ajoimme ainakin 60 kilometriä.

Illan jo pimennyttyä eräällä pikapysähdyksellä kuuntelimme eräässä metsänotkelmassa yhtä aikaa kolmen kyläpöllösen kuukuttelua.

Monen mutkan jälkeen löysimme mielettömien pikkuteiden päästä valtaisan hotellikompleksin. Eihän tämä tietenkään ollut se majapaikka, jota olimme etsineet, mutta olimme jo aivan rättiväsyneitä, joten menimme sisään kyselemään huonetta. Hotellissa oli pahaksi onneksemme juuri samana päivänä ollut pieni tulipalo, jonka takia majoittujia ei otettu lainkaan. Säikähdimme aika pahasti, sillä meillä ei ollut mitään aavistustakaan, mistä lähtisimme majapaikkaa etsimään. Respasta meidät kuitenkin neuvottiin paikallisessa kylässä sijaitsevalle vierasmajalle. Pääsimmepähän siten onneksemme halvemmalla (30€)! Kylältä löytyi myös mainio ruokapaikka, jonka annokset olivat niin valtavat, ettemme jaksaneet syödä lähellekään kaikkea.

Metsistä meren rantaan

Seuraavana aamuna (18.12.) yritimme jonkin aikaa löytää Santa Clara-järveä, mutta emme sitä löytäneet, vaikka sompailimme teitä kilometritolkulla. Ilmeisesti tälle tekojärvelle ei monta tietä vienyt?

Metsistä löytyi kuitenkin todella mukavasti pikkulintuja: rautiaisia, punarintoja, tiltaltteja, peukaloisia, mustapää-, samettipää- ja ruskokerttuja sekä jokunen silkkikerttunen saatiin retkipinnalistallemme. Myös kangaskiuruja lauloi joillain mäillä useampiakin ja taas nähtiin tuulihaukan kera matkaa taittanut liitohaukkakin.

Jatkoimme rannikkoa pitkin kartalta valitsemaamme meristaijpaikkaan Almograveen. Ja paikkahan olikin oikein erinomainen. Tyynessä ja lämpimässä kelissä liitohaukan lekutellessa yläpuolellamme ja kivikkokiurujen ruokaillessa aivan edustallamme näimme merellä oikein mukavasti merilintuja. Suulia näkyi satoja, ja näiden majesteetillisten lintujen huikeita syöksyjä on aina ilo seurailla. Etelänharmaa- ja selkälokkeja (graelssii) matkasi merellä tasaisesti koko ajan. Mutta sitten oli niitä hankalampia tapauksia eli liitäjiä. Pikkuhiljaa liitäjiä alkoi näkyä kaukana merellä enemmän ja enemmän, mutta kyllä ne olivat hankalia! Idänpikkuliitäjätyylistä tavaraa viiletti (vähän liian) kaukana merellä kymmeniä, mutta Lintuoppaan ja lähes olemattoman liitäjäkokemuksemme avulla oli hankala sanoa mitä ne olivat. Todennäköisesti ne olivat baleaarienliitäjiä, mutta näytti että seassa olisi ollut useamman näköisiä yksilöitä. Lajilla lienee aikalailla runsaasti vaihtelua puvussaan? Myös jokunen ruokkilintu näkyi kaukana merellä; ainoastaan ruokki saatiin määritettyä.

Ajelimme seuraavaksi taas jonkin matkaa rannikkoa pohjoiseen, ja päätimme pistäytyä uudelleen rannassa Porto Covossa. Nyt merellä oli varsin hiljaista. Paikallisetkin olivat samoja kuin aiemmalla pysäyksellä eli liitohaukka ja kivikkokiuruja. Lajilistalle näkyi myös yksinäinen riuttatiira.

Jatkoimme taivaltamme tavoitteena ehtiä vielä koluamaan Sadon suistoalueen eteläreunaa. Heti alueelle päästyämme Hanna plokkasi vauhdista parven vahanokkia. Kohti dyynin kärkeä (Troijaa) ajaessamme löysimme aivan mielettömät kahlaajalietteet, jotka olivat laskuveden ansiosta juuri parhaimmillaan. Avosetteja, kuireja, kuoveja, sirrejä, vikloja, tyllejä, haikaroita ja sorsia oli aivan mielettömästi! Myös mustakaulauikkuja ui isoina lauttoina keskellä suistoa. Itse Troija oli pettymys, joten päätimme vielä ajaa viimeisen valoisan ajan lähemmäksi seuraavan aamun lintupaikkoja. Lopulta päädyimme yöpymään todella mukavaan Alcacer do Salin pikkukaupunkiin Recidental Cegonhaan (50€ 2hlö/huone + aamiainen). Kaupungin yllä pyörähti reissupinnaksi pronssi-iibis ja illan viimeisiksi haviksiksi saatiin kuunnella pihalle kirkon katolle saapuneiden kattohaikaroiden nokan kalisuttelua. (Huom. Cegonha=kattohaikara portugaliksi.)

Sadolta Lissaboniin

Viimeisenä Portugaliaamuna jatkoimme maineikkaan Sadon suiston koluamista. Korkkitammimetsiköistä löytyi mukavasti reissupinnoja: etelänpuukiipijöitä, pähkinänakkeleita, pikkutikkoja, pensassirkkuja, sepelkyyhkyjä ym. Metsiä piti kuitenkin tyytyä koluamaan pikkuteiltä, sillä kaikki paikat olivat taas aidoilla ympäröityjä. Muutenkin Sado oli lopulta suurehko pettymys. Kyseessä piti olla Portugalin toiseksi linturikkain alue, mutta alueella ei ollut minkäänlaisia opasteita, joten rantaan ei edes löytänyt. Ja silloin kun rantaan löysi, oli siellä aina aidoitettu kalanviljelyalue tms. jonne ei ollut mitään asiaa. Niinpä havikset jäivät varsin vähiin. Kahlaajia toki näkyi taas jonkin verran, muttei mitään edellisiltaan verrattavaa. Pari kalasääskeä sekä ruskosuohaukka ja liitohaukka havaittiin myös. Siniharakoita näkyi siellä täällä, mutta tämä jos joku laji on säikky! Siniharakka oli aivan mahdoton kuvata, mutta kaikki muutkin linnut tuntuivat olevan Portugalissa todella säikkyjä. Eikä ihme, sillä vähän väliä jossain joku ampui haulikolla.

Sadolla pyörimiseen kyllästyttyämme meillä oli vielä muutama tunti aikaa ennen kuin piti olla Lissabonissa lentokentällä palauttamassa autoa ja kirjautumassa Kapverden lennollemme. Niinpä ajelimme McDonaldsin kautta iltapäivämeristaijille Capo Espichelin upeaan niemeen. Keli oli todella tyyni, joten staijaaminen oli todella nautinnollista. Ainoastaan lintuja oli varsin vähän. Parikymmentä suulaa, kourallinen ”baleaarienliitäjiä” sekä isokihu kuitenkin saatiin näkösälle. Kivikkokiurujakin oli taas pomppimassa jaloissamme.

Iltapäivällä välttelimme pahimmat neljän ruuhkat pysähdellen ennen Lissabonia parilla ruovikkoisella vesialueella tuloksena pari Portugalin pinnaa kuten: kuningaskalastaja, kalliopääsky, lieju- sekä nokikana.

Lentokentälle selvisimme kaoottisen liikenteen keskeltä hengissä jopa hieman etuajassa eli 17.00. Pirautimme autonvuokraamollemme, ja sieltä tultiinkin parissa minuutissa noutamaan autoamme. Yllätykseksemme emme joutuneet maksamaan ylimääräistä, vaikka automme oli Castro Verden keikan jäljiltä yltä päältä aivan kurassa. Harvoin oli varmaankaan Lissaboniin palautettu yhtä paskaista autoa!

Meidän ilta jatkui sitten muutaman tunnin odottelulla. TACV:in koneemme Kapverdelle oli määrä lähteä kello 20.30.

J.A.

Yksi vastaus artikkeliin ”Portugali 16.-19.12. 2003

  1. Päivitysilmoitus: Birdersdiary » Vuosi 2003 – kuukausittaiset kertomukset

Kommentointi on suljettu.