Azorit meriretki 28.8.-3.9. 2016

Mutkia matkaan

Olin jo pitkään haaveillut kunnon meriretkestä jonnekin WP:n äärikolkkaan, sillä merilinnut ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja pinnalistallani oli vielä muutamia aukkoja täydennettäväksi merilintujen osalta, vaikka aika hyvä onni minulla oli merilintujen kanssa ollut. Syksyisiä merilinturetkiä on viime vuosina järjestetty mm. Madeiralla, Lanzarotella, Azoreiden Graciosalla, Pohjois-Espanjassa, Portugalissa sekä mm. Scilly-saarilla Englannissa. Olin ajatellut, että näistä pitäisi päästä useammallekin vuosien saatossa käymään, mutta Azoreiden Graciosalta järjestetyt retket olivat kuulostaneet aiempien vuosien havaintojen perusteella kaikkein houkuttelevimmilta. Azoreiden madeirankeijuthan edustavat mielenkiintoisia kesä- ja talvipesimämuotoja, jotka tultaneen splittaamaan omiksi lajeiksi Monteiro’s ja Grant’s Storm-Petreliksi ja lisäksi reissuilla oli havaittu kunnon tajunnanköyrijöitä kuten pikkukeiju joka vuosi ja kerran etelänkihukin. Azoreiden merireissuja järjestelivät vanhat ystäväni Richard Bonser sekä Peter Alfrey, mikä osaltaan lisäsi myös houkuttelevuutta osallistua juuri tälle reissulle. Niinpä buukkasin itseni hyvissä ajoin reissuun jo kevättalvella. Lopulta koko reissu oli jo maksettunakin jo keväällä, joten oli mukava vain odotella alkusyksyä.

Ja lopulta pitkä odotus oli ohi ja herätyskello soi aivan epäinhimilliseen aikaa ollessani jo vanhempieni luona Kirkkonummella, jonne olin saapunut viikonlopun viettoon…

28.8. En ollut onnistunut nukahtamaan yöllä lainkaan, mutta eipä parin tunnin unilla olisi luullut olevan niin väliäkään. Olin kuitenkin suunnitellut nukkuvani lennoilla. Kahden aikaan lähdin isäni kyydillä kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja ollessamme vasta kurvaamassa pihasta, sain tekstiviestin TAP:ilta eli portugalilaiselta lentoyhtiöltä, jonka lennolle olin menossa, että lentoni olisi pari tuntia myöhässä ja lisätietoa löytyisi TAP:in sivuilta, joille oli viestissä linkki. Mitään lisätietoa ei kuitenkaan löytynyt ja sivustolla lento näytti myös olevan yhä ihan ajallaan. Niinpä jatkoimme matkaa.

Lentoasemalle hieman ennen aamukolmea päästyäni tuli pian selväksi, että lento oli kuin olikin myöhässä ja reippaasti! Lennon uudeksi lähtöajaksi ilmoitettiin 6:30, mikä tarkoitti sitä, että mikäli lento olisi ajoissa ja kestäisi yhtä kauan kuin suunniteltua, olisi minulla Lissabonissa 25 minuuttia aikaa ehtiä Terceiran jatkolennolle.

Reilun neljän tunnin norkoilun ja kymmenien epäonnistuneiden nukahtamisyritysten jälkeen lennon lähtöaika muuttui vielä pariakymmentä minuuttia myöhemmäksi. Eli ei auttanut kuin toivoa, että myöhästymisen syyksi selvinnyt TAP:in Lissabonin lentoaseman turvallisuushenkilökunnan lakko olisi sotkenut myös muiden lentojen lähtöaikoja.

Lopulta lentoni lähti ja fiilikset olivat aika matalalla. Istumapaikkani oli vieläpä keskipenkissä, joten vaikka nukahdin jo ennen koneen nousua, rojahdin saman tien vieressä istuvan miehen olkapäätä vasten ja tämä ravisteli minut hereille. Lopulta jollain ihmeen keinolla onnistuin hieman nukkua, kun kallistin penkkiä niin paljon kuin pystyi. Niskat olivat aivan jäykkänä, kun lopulta laskeuduimme Lissaboniin. Laitoin heti puhelimen päälle ja ylläri-ylläri, sain tekstiviestin, että Terceiran lentokin oli myöhässä, mutta vain vartin – eli se oli juuri samaan aikaan lähdössä!

Aulassa minua ja muita jatkolentolaisia, joista kukaan muu ei ollut menossa Terceiralle, oltiin vastassa ja meille lätkäistiin uudet lentoliput sekä ruhtinaallinen 10 euron ruokalippu. Mitään ei pahoiteltu, saati selitelty. Ja oma lentoni oli sitten vasta klo 18:00 paikallista aikaa! Niinpä edessä oli taas leppoisa 8 tuntinen lentoasemalla!

Aika kului hitaasti, mutta pienen piristyksen koin, kun huomasin heti alussa, että istuin legendaarisen ”King” Eric Cantonan vieressä. Tämä lähti kohta Pariisin lennolleen ja jäin itse kuluttamaan aikaa. Jossain välissä kävin Pizza Hutissa syömässä ja kiertelin kauppoja kilometritolkulla edes takaisin ostamatta kuitenkaan yhtään mitään. Rahathan minulla oli vähissä edellisviikon autokauppojenkin takia.

Lopulta kello lähestyi kuutta ja koneemme boarding alkoi. Eihän tuo ollut yllätys, että tämäkin TAP:in lento lähti lopulta myöhässä, mutta vaikka istuin taas surkeasti keskipenkillä, onnistuin taas nukkumaan osan matkasta ja saamaan niskani yhä vain pahemmin jumiin.

Terceiran pinnabongausta

Laskeuduimme lopulta Terceiralle ja matkalaukkuni löytyi yllättävän nopeasti ja pihalle päästyäni nappasin saman tien taksin Teresinha hotellille. Taksi oli niin huonokuntoinen, että olin kiitollinen, että se kulki perille asti ja maksettuani kuskille 9,6 € sain hotellilta oikein mukavan huoneen.

Sitten oli aika laitella taas viestiä vanhalle ystävälleni Pierre-André Crochetille, jolle olin toki ilmoitellut aikataulumuutoksistani, sillä minun oli ollut tarkoitus retkeillä koko päivä (aamupäivä 11 asti, jolloin minun olisi oikeasti pitänyt saapua) hänen, Josh Jonesin sekä Hugo Touzén kanssa.

Viestin lähetettyäni lähdin etsimään, löytyisikö hotellilta muita tuttuja tai tuntemattomia retkelle osallistujia. Meidän oli ollut määrä tavata oppaamme Josh hotellilla klo 18:00 paikallista aikaa, jolloin itse olin ollut vasta Lissabon-Terceira lennon puolivälissä. Aulasta löytyikin ruotsalaiset Bosse Carlsson ja Hans Rudhe sekä luxemburgilainen Guy Mirgain, jotka olivat lähdössä syömään. Päätin lähteä heidän matkaansa.

Sarvipöllöbongaus

Olimme kävelleet vain pikkumatkan Paul do Praian altaan noki- ja liejukanojen ja nurmikolla tepastelleen pronssi-iibiksen ohi katsomaan lastentarhan pihapuussa päivehtineitä paria sarvipöllöä, kun ”PAC” soitti ja kertoi, että he katselivat satamassa riuttatiiraa. Arvasin heti, että kyseinen lintu pitäisi päästä katsomaan, vaikka PAC ei sitä suoraan sanonutkaan, mutta otettuani jokin aika sitten splitatun amerikanriuttatiiran eli Cabot’s Ternin puheeksi, sanoi PAC, että heillä oli runsaasti kuvia linnusta ja jotain outoa siinä kyllä oli.

PAC lupasi, että he tulisivat hakemaan minut hotellilta, joten palailin hotellille ja pian PAC, Josh ja Hugo saapuivatkin vuokra-autollaan ja hepä eivät olleet vielä hotellilla käyneetkään. Heidän kannettuaan tavaransa huoneisiinsa, jatkoimme saman tien satamaan, jossa tiira oli ollut. Paikalle oli saapunut myös belgialainen David Monticelli, joka oli vahingossa buukannut itselleen toisen hotellin, vaikka tähän Archipelago Choisen kautta järjestettyyn retkeemme sisältyi yö Teresinhassa. Mutta vaikka samaisella langalla, jolla tiira oli ollut, oli yhä kymmeniä kalatiiroja sekä jokunen ruusutiira, ei riuttatiirankuvatusta enää näkynyt, vaikka odottelimme paikalla pimeään saakka. Muutkin havainnot jäivät merellä näkyneisiin keltanokkaliitäjiin sekä pikkukuoviin.

Niinpä palailimme hotellille, kävimme pikaisesti suihkussa ja lähdimme lopulta etsimään ravintolaa, sillä alkoihan sitä olla nälkä jo itse kullakin. Hyväksi muistamamme Pescadore ravintola oli valitettavasti sunnuntaisin suljettu, joten kävelimme rantakadun vartta toiseen tuttuun ravintolaan, jossa Bosse, Hans, Guy sekä David jo olivat odotelleet annoksiaan vaikka kuinka pitkään.

Saimmekin odotella annoksiamme toista tuntia, mutta meillä oli ainakin aikaa tutustua Hugon ottamiin tiirakuviin ja tiira todellakin näytti mielenkiintoiselta! Pikkuhiljaa aloimme varmistua, että kyseessä todellakin olisi WP:n ensimmäinen elossa havaittu amerikanriuttatiira. Aiemmat kaksi havaintoahan koskivat Briteistä sekä Hollannista kuolleina löydettyjä Amerikassa rengastettuja lintuja. Lopulta kaikki eivät meinanneet saada annoksiaan lainkaan ja olipa jollain kala aika raakaakin. Minun tilaamani mustekala oli kuitenkin herkullista!

Lopulta oli jo todella myöhä, kun palailimme hotellille ja pääsin nukkumaan ja kylläpä olinkin jo väsynyt!

Ja löytyyhän se

29.8. herätys olikin sitten aikaisin, sillä olimme päättäneet suunnata satamaan tiirajahtiin jo hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Josh kuskina suuntasimme ruotsalaisten ja Guyn kanssa satamaan noin klo 6:30 jolloin vielä oli varsin pimeää, mutta langalla näkyi heti runsaasti tiiroja. Josh lähti hotellille hakemaan toista autolastillista, johon kuuluivat hänen ohella jo tiiran nähneet PAC sekä Hugo. Valitettavasti kaikki langalla oleilleet tiirat olivat samankokoisia eikä poijuilta saati lennostakaan löytynyt kalatiirojen ohella kuin muutamia ruusutiiroja.

Ihmetellessämme missä David oli, sillä hän oli meinannut myös saapua satamaan jo pimeässä, Bosse tokaisi, että nyt tiira on langalla! Jostain sen oli onnistunut saapua paikalle meidän kenenkään huomaamatta! Ja koskapa olin itse katsellut edellisiltana runsaasti kuvia linnusta ja tankannut tällaisen talvipukuisen amerikanriuttatiiran tuntomerkkejä, oli lintu helppo todeta oikeaksi yksilöksi! Tummat tertiaalit paistoivat ja käsisulissa oli vain kapea valkoinen reunus, joka päättyi ennen sulan kärkeä. Päälaen tumma oli selvärajainen ja siinä oli vain vähän valkoista. Lintu oli myös varsin vähän kalatiiroja suurempi. Kohta linnun lennähtäessä erottuivat myös tummemmat kyynärsulat.

AmerikanriuttatiiraAmerikanriuttatiira

Katselimme lintua noin vartin yrittäen soitella ja viestitellä Davidille, että lintu oli paikalla. Lopulta tämä saapuikin, mutta tuolloin tiira oli jo lennossa ja lensi aina sataman aallonmurtajalle ja vilkun taakse katveeseen. Kaipa hänen kuitenkin onnistui lintu nähdä lintu omasta mielestään ihan pinnakelpoisesti? Tähän voisi todeta, että pinnan varmistumista saamme me muutkin varmaan hetken vielä odotella, sillä amerikanriuttatiiran määrittämisestä ei taida kukaan vielä tietää kovinkaan paljon, mutta mikäli tällä hetkellä määritysperusteina pidettävät tuntomerkit vain pitävät oikeasti paikkansa, on meidän lintumme kyllä amerikanriuttis.

Meillä muilla varhaisaamu oli sujunut ihan kuin olimme suunnitelleetkin, joten palailimme hotellillemme klo 7:30 alkavalle aamupalalle hyvillä fiiliksillä.

Terceiran kiertelyä

Hotellilla tapasimme paikalle juuri saapuneet ryhmämme loput jäsenet, jotka olivat aloittaneet retken jo edellispäivänä Sao Miguelin saarella ja tutustuneet saaren paikalliseen lajistoon paikallisoppaan Gerby Michielsenin johdolla. Kolmikko englantilainen Brian Gregory, hollantilainen Barti Brieffes sekä kanadalainen Heather Pantrey olikin minulle ennestään tuntematon. Näistä Heather oli vanhempi rouva, joka ei niinkään ollut lintuharrastaja, mutta todella kova reissaaja ja viimeiset vuodet hän oli reissannut pääasiassa vain luontoimmeisten mukana. Silti hieman epäilytti, että oliko hänellä aavistustakaan, mihin hän oli nyt lähtenyt mukaan, sillä lintuharrastajien merireissut ovat kuitenkin aika extremeä! Onneksi reissun aloitus kuitenkin oli kevyt ja ohjelmassa oli vähän muutakin kuin veneessä keikkumista.

Cabo da Praia

SatamassaMustapyrstökuiri

Aamupalan jälkeen saapui hotellin pihaan autokyytimme eli paku sekä maastoauto kuskeineen ja pian suuntasimme takaisin satamaan. Paikalla ei kuitenkaan enää näkynyt kuin muutama tiira ja niinpä jatkoimme läheiselle Capo da Praian kahlaajalutakolle. Altailla oli tuttuun tapaan mukavasti kahlaajia, mutta laatu ei vielä ollut parhaimmillaan. Myöhemmin syksyllähän altaat vilisevät jenkkejä. Lutakoilta löytyi kuitenkin heti muutamia kanadantyllejä, joista kaksi oli vanhoja lintuja, jollaisia suurin osa meistä ei ollut aiemmin nähnyt. Kiertelimme allasta ja ynnäilimme paikalta yhteensä 4 kanadantylliä, tyllin, joitakin mustajalkatyllejä, pulmussirrejä, kuovisirrin, pikkusirrin, isosirrin, suokukon, karikukkoja, 2 tundrakurmitsaa, pikkukuovin, 5 mustapyrstökuiria, punajalkaviklon sekä 2 taivaanvuohta. Viiriäiset pytpyttivät, turkinkyyhkyjä viuhtoi ylitsemme, pari mustarastasta ja mustapääkerttua näkyi vallien reunapuskissa, pari virtavästäräkkiä tepasteli lutakon reunoilla ja pieni parvi vahanokkia lensi äännellen ohitsemme. Sää oli mitä mainioin ja minusta alkoi pahasti tuntua siltä, että olin kantanut mukanani aivan liikaa lämpimiä vaatteita, mutta eihän sitä koskaan tiennyt minkälaiseksi sää muuttuisi, kun olisimme merillä…

Kahlaajia tarpeeksi katseltuamme suuntasimme saaren sisäosia kohti ja seuraavan stopin teimme Cabriton altaalla. Tällä keinotekoisella altaalla näkyi tietysti joka paikan etelänharmaalokkeja, mutta seurana näillä oli selkälokki sekä naurulokki. Altaalla kellui myös joku omituinen ankankuvatus sekä yksinäinen tukkasotka.

Sitten jatkoimme tulivuoriylängölle, jossa katselimme hetken metsänreunassa saalistaneita lepakoita ja kuuntelimme paikallisten peippojen omituisia ääniä. Jatkoimme tietä vielä ylemmäs tasangolle, jossa hajaannuimme maastoon etsimään endeemiä perhoslajia, jollaisia pian löytyikin. Kyseessä oli Hipparchia azorina niminen harmaa, vaatimattoman näköinen heinäperhostyyppinen päiväperhonen, joka lensi tuulessa turhankin vauhdikkaasti ja laskeutui aina kasvien kätköön ja vieläpä siivet supussa, joten kuvat lajista jäivät vaatimattomiksi.

Ylängöllä

Hipparchia azorinaIshnura hastata

Autopaikan viereiseltä lutakolta löysimme myös amerikkalaisia Ishnura hastata nimisiä hyvin pieniä neidonkorentoja, jotka ainakin itseltäni olisivat jääneet huomaamatta, sillä ne olivat vain parin sentin pituisia ja parin millin paksuisia, eikä niitä huomannut ellei kävellyt aivan nenä maassa. Näitä partinogeneettisesti lisääntyviä korentoja on Azoreilla ainoastaan naaraista koostuva populaatio ja kyseessä onkin maailman ainoa tällä tavalla lisääntyvä esiintymä.

Olimme suunnitelleet jatkavamme retkeä aina Angra do Heroismon kaupunkiin asti, mutta kello tikitti sellaista tahtia, että päätimme alkaa palailla kohti Praia de Vitoriaa. Pointsasimme vielä matkan varrelta retkipinnoihin hippiäisen, joka Tercairalla on eri alalajia, inermis kuin Sao Miguelilla olleiden jo näkemät.

Lopulta palailimme hotellille hakemaan jo aiemmin pakkaamamme ja hotellin respan viereiseen huoneeseen jättämämme matkalaukut ja suuntasimme satamaan odottamaan laivaa. Satamassa oli melkoinen ryysis ja mistään ei saanut mitään informaatiota, mikä laiva milloinkin oli lähdössä ja minne. Eikä vajaan tunnin odottelun jälkeen näyttänyt lainkaan siltä, että viideltä mikään laiva olisi lähdössäkään yhtään mihinkään. Lopulta laituriin saapui komea virtaviivainen paatti, joka kuitenkin oli lähdössä Sao Miguelille. Pian tämän perässä saapui meidän suuri laivamme, jonka nimi Joshilla onneksi oli tiedossa. Ja lopulta ennen kuutta nousimme laivaan ja tietysti suoraan ylös ja ulos aurinkokannelle ja tuntia tiedossamme olleesta aikataulusta myöhässä eli kuudelta laiva lähti matkaan kohti Graciosaa.

LaivatKannella

Tyrskyliitäjä

Laivalla

Merellä ei alkuun näkynyt kuin keltanokkaliitäjiä, etelänharmaalokkeja sekä joitakin kalatiiroja. Ulommas päästyämme näin muutaman lentokalan pikaisesti, mutta sitten ei näkynyt enää muuta kuin keltanokkaliitäjiä. Keli oli ehkäpä liiankin hyvä, sillä maininkeja ei juuri ollut ja tuulesta ja tyrskyistähän merilinnut pitävät. Staijailimme kuitenkin antaumuksella ja lopulta yritys palkittiin, kun ensin näkyi pari nokiliitäjää, sitten pienikokoinen liitäjä, joka valitettavasti oli liian kaukana, mutta näytti lähinnä kääpiöliitäjältä ja sitten näkyi vielä tyrskyliitäjäkin. Näimme myös kaukana merellä komeasti pomppineita valaita, jotka tunnistuivat kuvista pohjoisatlantinnokkavalaiksi (Mesoplodon bidens).

Ollessamme jo aika lähellä kolmetuntisen matkamme päätepistettä eli Graciosaa, löytyi illan jo hämärtäessä mereltä muutamia madeirankeijuja. Yhtä keijua päästiin katsomaan ihan hyvin ja sillä erottui sulkasatomerkkejä siivillä ja kevyesti lovipäinen pyrstö eli kyseessä oli Graciosan endeemi ns. Monteiro’s Storm-Petrel eli kesäkaudella Azoreilla pesivä madeirankeiju, joka erottuu lähinnä juuri sulkasadon ajoittumisen sekä pyrstön avulla talvisin samoissa koloissa pesivistä Grant’s Storm-Petreleistä.

Vihdoin Graciosalla

Lopulta rantauduimme Graciosalle Praian satamaan, jossa meitä oli vastassa kontaktihenkilömme Rolando sekä hänen erittäin hyvää englantia puhunut kaverinsa. He olivat järjestäneet meille ruokailun läheisestä ravintolasta, sillä normaalisti saaren kaikki ravintolat menivät kiinni jo yhdeksältä tai viimeistään kymmeneltä, ja nyt laivan oltua tunnin myöhässä, emme enää olisi tällä aikataululla niihin ehtineet. Ensin ajoimme kuitenkin hotellillemme Santa Cruziin, jossa yllättäen kaikille ei ollutkaan omaa huonetta ja niinpä me majoituimme samaan huoneeseen Joshin kanssa. Tapasimme hotellilla ainakin omaksi yllätyksekseni vielä yhden retkellemme liittyvän jäsenen eli hollantilaisen Marc Guytin, joka oli saapunut Graciosalle jo aiemmin. Hän kuitenkin oli jo syönyt, joten kannettuamme tavaramme huoneisiimme, me muut suuntasimme taas Praian lähistöllä sijainneelle Green Light ravintolalle.

Ravintoloitsija oli aivan loistotyyppi ja tervetuliaismaljan jälkeen saimme tilattua maittavat ateriat ja itsekin sain oikein hyvän kala-annoksen. Ruoan päälle saimme vielä jälkkärihedelmät ja lopulta pääsimme palailemaan hotellille, jossa olimme puolen yön tietämillä ja olihan mukava päästä nukkumaan.

Veneemme

Ensimmäinen meriretkipäivä

30.8. aamupala oli 7:30 ja sen jälkeenkin oli vielä mukava hieman löhötä huoneessa ennen kuin suuntasimme käyttöömme saamallamme pakettiautolla kohti satamaa. Ongelmana vain oli ettemme kaikki mahtuneet kerralla autoon. Niinpä suuntasimme ensimmäisellä lastilla lähisatamaan, jossa Rolando olikin paikalla. Mutta Rolandopa ei ollutkaan lähdössä kanssamme merelle vaan kävi ilmi, että olimme jopa aivan väärässä satamassa. Meidän olisi pitänyt taas ajaa Praiaan asti. Onneksi saimme kuitenkin Rolandon auttamaan kyydeissä ja pääsimme näin kohtuu nopeassa aikataulussa kaikki Praiaan. Siellä saimme vielä tovin odotella venettämme, joka lopulta saapui kapteenin ja apupojan ohjaamana ja pääsimme vihdoin lastaamaan tavaroitamme veneeseen. Lopulta pääsimme merille, vaihteeksi taas tuntia myöhässä alun perin sovitusta aikataulusta. Kyydissä oli myös apupojan tyttöystävä.

Pullokuonodelfiini

Alkuun linnusto oli taas tuttua lokkia, kalatiiraa ja keltanokkaliitäjää, mutta tunnin verran vauhdikkaasti ulkomerelle ajeltuamme näimme ensimmäisen isoliitäjän ja kohta perään tyrskyliitäjän sekä ensimmäiset jonkin sortin madeirankeijut. Emme kuitenkaan vielä hidastelleet ennen kuin näimme ensimmäiset merinisäkkäät. Näitä paria pullokuonodelfiiniä (Tursiops truncatus) pääsimme katsomaan aika läheltä ja seurailimmekin veneellä jonkin aikaa, kunnes päätimme jatkaa yhä vain ulommas merelle, kohti yhteensä lähes parin tunnin ajon ja 34 kilometrin päässä Graciosalta sijaitsevaa kohdettamme eli Bank of Fortunen merenalaista harjannetta.

Reilun tunnin ajeltuamme oli veneessä ensimmäinen merisairas, vaikka merenkäynti oli verrattavissa kesähelteisellä Saimaalla liplutteluun. Eikä kyseessä yllättäen ollut kukaan ryhmästämme vaan apupojan tyttöystävä, joka aloitti ”chummauksen” hyvissä ajoin. Kukaan meistä ei raaskinut kertoa hänelle, että onneksi merireissua oli enää jäljellä sellaiset 8 – 9 tuntia…

Lopulta olimme perillä Bank of Fortunen matalikolla, jossa siis meren alla oli tulivuorisaari ja jossa muutamien vuosien meriretkien kokemuksella merilinnut, etenkin keijut, viihtyivät. Niinpä Josh ja PAC aloittivatkin ”chummauksen”. Rolando ja kumppanit olivat järjestäneet meille kunnon kalamössöt, jota alettiin lappaa mereen. Tämän erittäin pahalta haisevan, kalaöljyyn sekoitetun mössön oli tarkoitus houkutella paikalle merilintuja, joilla on erittäin hyvä hajuaisti. Pian veneemme ympärillä näkyikin aaltojen pinnalla öljyläikkä, mutta valitettavasti itse ”chum” oli hieman vääränlaista koostumukseltaan eikä se juuri kellunut. Mainittakoon, että mössömme oli täysin eläinperäistä eli emme suinkaan saastuttaneet merta millään tavalla, vaikka pikkuhiljaa ajellessamme tuulen ja aallokon mukana laikku laajeni koko ajan.

ChummaustaChum

Eipä mennyt kuin hetki, kun ensimmäinen madeirankeiju saapui chumille. Ja kuvaajat alkoivat tietysti kuvata lintua, joka kävi välillä ihan mukavan lähelläkin kääntymässä. Aivan odottamaani tyyliin lintu ei kuitenkaan käyttäytynyt, sillä olin toivonut keijujen saapuvan aivan veneen vierelle lekuttelemaan ja hakemaan kalapaloja. Pikkuhiljaa kun keijuja oli paikalla jo muutamia, oli selvää, että ne lähinnä lentelivät edestakaisin välillä chumilla käyden ja vain aika ajoin ne lensivät aivan veneen vierestä. Ja sen verran vauhdikkaita lentäjiä ne olivat, että veneen keinuessa ja vieläpä kuvaajien liikkuessa edestakaisin ja tietysti vähän väliä muiden kuvaajien eteen, oli kuvaaminen erittäin haastavaa ainakin tällaiselle erittäin kokemattomalle järkkärikuvaajalle, jolla oli vaimon kamera lainassa.

Muutamia keijuja nähtyämme olimme vakuuttuneita, että olimme nähneet niin kesäpesivää Monteiro’s Storm-Petreliä sulkasatoisine siipineen ja lovipyrstöineen kuin talvipesivää Grant’s Storm-Petreliä aivan tuoreine ja ehjine siipisulkineen sekä tasapäisine pyrstöineen. Eroa oli hieman myös lintujen tummuudessa, siipien pituudessa ja lentotyylissäkin. Mutta valtaosassa tilanteita oli määritys vain madeirankeijutyyppinen lintu ja toivottiin linnusta saatavan sellaisia kuvia, että niistä olisi myöhemmin hyvä tarkentaa määritystä.

Madeirankeiju (Monteiro's)Madeirankeiju (Grant's)

Silloin tällöin veneen ohitti vauhdikkaasti myös okunen yksittäinen keltanokkaliitäjä tai isoliitäjä ja kamerat säksättivät sarjatulta. Ajelehdittuamme aikamme, olimme lopulta öljyläikän ulkopuolella, josta palailimme läikän alkuun, josta taas tuulen mukana ajelehdimme pikkuhiljaa läikän halki lintuja kuvaillen, toistaaksemme saman taas uudelleen.

Iltapäivän ollessa jo pitkällä olivat merilinnut välillä syystä tai toisesta täysin kateissa, jolloin ajelimme hieman edestakaisin etsien lintuja, mutta palasimme lopulta alkuperäiselle paikalle. Hiljaisina hetkinä rankasta ja haisevasta sekä auringonpaahteisesta chummaustyöstä vastanneet PAC ja Josh pulahtivat pariin otteeseen uimaankin ja kuvia ehdittiin ottaa chumille saapuneesta selkälokistakin. Mutta ei hiljaiseloa kauan riittänyt, sillä löysin itse kiikareilla kaukana merellä lentäneen keijun, joka näytti täysin tummalta. Muutkin löysivät linnun nopeasti ja heidänkin mielestään lintu näytti lupaavalta, mutta valitettavasti se ei koskaan tullut yhtään lähemmäksi. Lopulta määritys oli jätettävä auki, sillä emme olleet nähneet lintua tarpeeksi hyvin. Linnun muoto ja lentotyyli eivät kuitenkaan sopineet lainkaan tyrskyliitäjälle, joita olimme nähneet muutamia. Haaveenamme olleen pikkukeijun varma määrittäminen olisi kuitenkin vaatinut parempaa havaintoa.

Hieman harmittamaan jääneen tummakeijuepisodin jälkeen kului taas aikaa ennen kuin vihdoin kuului PAC:in huuto: ”Wilson’s Storm-Petrel” ja aaltojen välissä matalalla lensi lyhyt- ja pyöreäsiipisempi ja laajemmin valkoyläperäinen, selvempisiipilaikkuinen ja pitkäjalkainen etelänkeiju, jota olinkin jo odotellut elislistalleni! Lintu ei kuitenkaan alkuun kauan ollut näytillä, mutta lensi lopulta kertaalleen veneen ohitse ja vieläpä samaan aikaan, kun veneen ohitse lensi myös nokiliitäjä.

EtelänkeijuNokiliitäjä

Taas tovin hiljaiselon jälkeen PAC löysi kaukaa tumman keijumaisen linnun, joka kuitenkin lensi koko ajan suoraan poispäin. Päätimme singahtaa veneellä sen perään ja pysyimmekin sen perässä jonkin aikaa, muttemme koskaan päässeet yhtään lähemmäksi. Parin saamamme huonon kuvan perusteella tämä lintu kuitenkin oli ennemmin tyrskyliitäjä.

Lopulta meidän oli pikkuhiljaa lähdettävä palailemaan takaisin päin. Pysähdyimme vielä kuvaamaan selkälokin seurassa uiskennellutta isoliitäjää, jota tovin kuvailtuamme näimme merellä komeita valaan puhalluksia! Ajoimme paikalle ja kyseessä todellakin olivat tällä kertaa isot valaat! Jo puhalluksista laji määrittyi kaskelotiksi ja pääsimme kuvaamaan ja katselemaan näitä mukavan läheltä! Puhallusten äänet kuuluivat hienosti! Kaskelottihan on suurin hammasvalas ja isommat koiraat saattavat olla jopa 16 metrin mittaisia! Kyllähän olivat komeita!

KaskelottiKaskelottiSelkälokki ja isoliitäjäHanhennokkavalas

Ja ei tässäkään vielä kaikki, sillä aika pian kaskelottien jälkeen löysimme toisen valasparin ja pääsimme kuvaamaan hanhennokkavalaita lähietäisyydeltä.

Praian lähellä kiertelimme vielä hetken saarta, jossa oli useita vuosia pesinyt nokitiira, mutta havainnot jäivät kala- ja ruusutiiroihin. Lopulta yhdeksän ja puolen tunnin meriretki oli ohi ja palasimme satamaan. Havaintolistallemme oli kertynyt 15 isoliitäjää, 4 nokiliitäjää, 5 tyrskyliitäjää, 6 turhan kaukaista pienempää kihua, etelänkeiju, yhteensä noin 30 madeirankeijua ym. Satamasta suuntasimme suoraan tuttuun ravintolaan syömään. Tällä kertaa tarjolla oli herkullisia liharuokia. Aterioinnin jälkeen oli mukava palata hotellille pitkän päivän päätteeksi nukkumaan.

Toinen meriretkipäivä

31.8. olimme suunnitelleet lähdön merille aikaisemmaksi, mutta taas oli ilmassa epäselvyyttä, kummastako satamasta matkaan lähdettäisiin ja miten satamaan taas koko porukalla päästäisiin? Oletus kuitenkin oli, että taas oli ajeltava Praiaan ja niinpä ruhtinaallisen aamupalan jälkeen Josh lähti heittämään ensimmäistä autolastillista satamaan. Yllättäen pihaan kurvasi tuolloin Rolandon hyvää englantia puhunut herramieskaveri, joka sitten kuskasikin muun porukan satamaan.

Tunturikihu

Tuuli oli nyt huomattavasti navakampi, joten kiersimme Praian saaren vain kertaalleen ja todettuamme tiirojen tarkemman tarkkailun mahdottomaksi, jatkoimme taas suoraan kohti Bank of Fortunea. Heti alkumatkasta linnusto vaikutti lupaavalta, kun ylitsemme lensi tunturikihu ja merellä näkyi useitakin isoliitäjiä.

Nyt kalamössö oli tehty koostumukseltaan paljon paremmaksi, sillä seassa oli enemmän leipää, popcornia ja muuta kelluvaa. Hajukin tuntui siinä määrin pahemmalta, että hajun ja merenkäynnin aiheuttaman rynkytyksen yhteisvaikutuksesta aloin itse voida hieman pahoin. Edellispäivänä olin selvinnyt ilman minkäänlaisia tuntemuksia ja luotto korvan taakse laittamaani Scopoderm laastaria kohtaan oli kasvanut. Laastarin luvattu 72 tunnin vaikutusaika alkoi kuitenkin epäilyttää, kun pikkuhiljaa oloni vain huononi ja huononi. Otin lääkitystä vahvistaakseni myös Postafen pahoinvointipillerin, mutta eipä olo vieläkään kohentunut. Lopulta näytin ilmeisesti sen verran huonovointiselta, että Guy tarjosi minulle myös inkivääripillereriä ja kuinka ollakaan, liekö triplavaikutus vai ehkä hieman aivan ulkomerellä tasaantunut merenkäynti vaikuttanut siihen, että oloni alkoi pikkuhiljaa kohentua. Varmasti vaikutuksensa oli myös sillä, että olimme lopulta saapuneet taas pelipaikoille ja keijuja ja isoliitäjiä lenteli ympärillämme selvästi vilkkaammin kuin edellispäivänä.

Ja eipä paikalla ehditty olla kauan, kun ylitsemme lensi taas tunturikihu ja lähes heti perään Hugo plokkasi viistäjän! Kapverdenviistäjä suhahti aivan veneemme takaa ja palasi onneksi suorittamaan vielä upean ohilennonkin, joten kaikki saivat linnusta hyviä kuvia! Pian ohitsemme lensi taas yksi tunturikihu ja hetken madeirankeijuja kuvattuamme tupsahti jostain chumille pari etelänkeijua, joiden tanssahtelua vedenpinnalla oli upea seurata! Lajisto oli kerta kaikkiaan monipuolista!

KapverdenviistäjäKapverdenviistäjäEtelänkeijuEtelänkeiju

Parhaimmillaan chumilla oli kymmenkunta madeirankeijua ja isoliitäjiä suhahteli tuon tuosta aivan veneemme ohitse. Kamerat siis rätisivät yhtenään ja vaikka vene yhä keikkui sen verran pahasti, että ainakaan itse en oikein pystynyt edes kiikareita käyttämään, oli alkumatkasta ollut paha olo tiessään.

Delfiinit

Venettämme kävi katsomassa myös iso porukka delfiinejä (Delphinus delphis), jotka uivat parhaimmillaan aivan veneemme alitse. Juuri kun homma oli hieman tasaantunut ja lintuja tuntui olevan hieman vähemmän, huusi Josh: ”Swinhoes Storm-Petrel”! Ja pikkukeiju löytyi nopeasti lentämässä ensin suoraan meitä kohti, mutta kohta se kääntyi veneen taakse eikä oikein kukaan ehtinyt saada siitä kuvaa. Itse roiskin kuvia Bossen takana istuessani kurottamalla vain kameraani lintua kohti ns. lonkalta. Lintu näkyi vielä hetken veneen toiselta puolelta ja kaikkien onnistui se nähdä, mutta yllättäen vain Hugo ja ihme kyllä meikäläinen onnistui saamaan siitä kelvollisia kuvia.

Pikkukeiju

Tunnelma oli korkealla, sillä kaikki olivat saaneet eliksen lajista, joka oli ehkä kuitenkin ollut kaikilla toivelistalla kaikkein korkeimmalla, sillä odotukset lajin näkemiseksi olivat suuret – olihan laji havaittu kaikilla viidellä Graciosalle järjestetyllä meriretkellä ja vieläpä aina juuri Bank of Fortunella.

Hetken veneessä oli seestynyt tunnelma eikä kukaan oikein edes kuvannut mitään, mutta lopulta aloimme taas kuvata ympärillämme pörränneitä madeirankeijuja. Ja saapuipa veneemme vierelle isoliitäjä iskentelemaan ja seuraamaan venettämme ja tämä veijari poseerasi niin komeasti, että siitä saatiin lopulta niin komeat kuvat, että saatoimme hyvillä mielin lähteä palailemaan Graciosaa kohti jo hyvissä ajoin.

Isoliitäjä

Bank of Fortune oli todellakin tarjonnut parastaan, sillä havikseen oli kertynyt jo arviolta 40 madeirankeijua, 55 isoliitäjää, 10 nokiliitäjää, tyrskyliitäjä sekä jo aiemmin mainitut herkut. Herkkuihin saatiin paluumatkalla vielä lisäystäkin, kun plokkasin kiikareilla kaukaisen viistäjän, joka ei koskaan tullut kovin lähelle, mutta saatiin silti tunnistettua kapverdenviistäjäksi.

Tuuli oli yhä niin voimakas, että Praian tiirakiertely jäi taas lyhyeksi ja lopulta olimme takaisin satamassa jo viideltä. Suunnitelmissamme oli huilailla hetki hotellilla ja suunnata vielä veneellä lyhyelle iltaretkelle. Palaillessamme kohti hotellia, kurvasimme pikkumutkan Praian kaupungissa, jossa saaren ainoassa keinotekoisessa vesilutakossa näimme paikalla jo vuosia olleen mandariinisorsan.

Iltaretkellä kiertelimme Praian saarta toivoen löytävämme nokitiiran mutta ei sitä valitettavasti löytynyt. Olimme jostain saaneet tiedon, että yksi lintu olisi nähty vielä viikkoa aiemmin ja että pari ei olisi tänä vuonna pesinyt lainkaan. Niinpä aloimme epäillä, olisiko tämä nähtykään lintu enää paikalla. Havainnot jäivät siis kalatiiroihin, muutamiin ruusutiiroihin, pariin pikkukuoviin, karikukkoihin sekä harmaahaikaraan.

Palailimme maihin jo ennen kahdeksaa ja suuntasimme hotellin ravintolaan syömään. Valitettavasti ravintolan esitys ei ollut kovinkaan kaksinen, mutta onneksi lopulta kaikki saivat syödäkseen ja tälläkin ruoalla nälkä siirtyi.

Illalla oli mukava ottaa hieman rennommin ja saada vihdoin ihan kunnon pituiset yöunet.

Kolmas meriretkipäivä

1.9. satamaan kuljettiin kahdessa vuorossa Joshin toimiessa taas kuskina. Merillekin päästiin vihdoin aikataulun mukaisesti ja toiveet jonkin yhä vain paremman lajin näyttäytymisestä olivat korkealla.

Praia ja Pico

Meri oli taas lähes tyyni ja aivan avomerelläkin oli todella lämmin. Lisäksi näkyvyys oli aivan uskomaton ja näimme jopa neljä Azoreiden saarta, kun Picon tulivuorisaarikin näkyi komeasti Sao Jorgen takaa.

Lintuhavainnot jäivät olemattomiin, kunnes lopulta parkkeerasimme Bank of Fortunelle, jossa näkyi heti ensimmäinen madeirankeiju. Chummaus aloitettiin taas välittömästi ja kohta muutama keiju oli taas kiertelemässä venettämme.

Kuviin osui taas niin Monteiro’s kuin Grant’s Storm-Petreleitä, mutta muuten lintuja oli niin vähän, että kuvia otettiin jopa roskalinnuista kuten etelänharmaalokkinuorukaisista ja keltanokkaliitäjistäkin.

Madeirankeiju (Monteiro's)Madeirankeiju (Grant's)EtelänharmaalokkiKeltanokkaliitäjä

Aika kului lähinnä auringosta nauttien ja kameroiden muistikortteja pikkuhiljaa keijukuvilla täytellen, kunnes lopulta Marcin kanssa kiinnitimme yhtä aikaa huomiota kahteen peräkkäin lentäneeseen keijuun, joista toinen näytti tasatummalta. Taas pikkukeiju! Linnut saapuivat yhä vain meitä kohti ja lopulta kurvasivat kohtalaisen läheltä venettämme ja kaikki saivat nähdä linnut hienosti ja kuviakin tuntui kameroiden rutinasta päätellen syntyvän. Ja linnut myöskin jäivät chumille kiertelemään, joten siirryttyämme niiden perässä hieman lähemmäksi, pääsimme näkemään ja kuvaamaan niitä kohta vielä uudemmankin kerran.

PikkukeijuPikkukeiju

Mutta kohta pikkukeiju oli taas kadonnut samaan tapaan kuin muutkin keijut aina vain yhtäkkiä tuppasivat katoamaan ja saimme taas tyytyä madeirankeijuihin sekä huomattavasti edellispäivää vähälukuisempiin isoliitäjiin, joista yksi laskeutui taas seuraamaan venettämme ja lopulta sitä ruokittiin kalapaloilla vain noin 1,5 metrin päästä!

IsoliitäjäIsoliitäjä

Lopulta kaikki tuntuivat saaneen madeirankeijukuvia riittävästi ja lähdimme palailemaan rantaa kohti. Isoliitäjiä olimme arvelleet nähneemme vain kymmenkunta lintua, madeirankeijuja 20 ja tyrskyliitäjiä 2, joista toista pääsimme katselemaan hieman paremmin paluumatkalla. Lajisto ja lintumäärät olivat siis olleet aika vaisuja edellispäivään verrattuna.

Raitadelfiini

Päivän aikana olimme tehneet taas merielukkahaviksiakin, kun näimme sinihain (Prionace glauca) lyhyesti aika lähellä venettämme ja pääsimme katselemaan raitadelfiiniparven (Stenella coeruleoalba) pomppimista mutta valitettavasti aika kaukaa.

Ollessamme palailemassa kohti Praiaa oli meressä aivan uskomattomat määrät keltanokkaliitäjiä, joiden kuvaamiseen satsattiin, sillä niistä saatiin nyt niin uima- kuin lentokuviakin. Praian saarikin kierrettiin taas nokitiiran toivossa, mutta turhaan. Lopulta olimme satamassa jo kahden aikaan.

KeltanokkaliitäjäKeltanokkaliitäjä

Ehdin käydä lyhyellä kävelylläkin hotellin lähimaastossa ja muutamassa kaupassa, joista kolmannesta sain vihdoin kylmää juomista. Mutta pian olikin sitten aika palailla taas satamaan.

Kauhuksemme veneessä ei ollut lainkaan mitään kalaherkkuja linnuille tarjottavaksi. Onneksi Rolando säi järjestettyä jostain laatikollisen muikuntapaisia kaloja ja niinpä raritoiveemme saivat taas uutta nostetta.

Suuntasimme kiertelemään Baixon ja Praian pikkusaarten ympäristöön ja tavoitteenamme oli kuvata Monteiro’s Storm-Petreleitä paikassa, jonne niiden piti kokoontua illalla ennen kuin ne lentäisivät saarille pesimäkoloilleen, mutta emme lopulta nähneet kuin yhden yksilön ja muutkin havainnot jäivät muutamaan isoliitäjään.

Baixo

Lopulta suuntasimme kiertelemään Praiaa ja PAC sekä Josh pilkkoivat muikkuja paloiksi ja viskoivat niitä tiiroille, mutta vain kalatiiroja sekä joku yksittäinen ruusutiira saapui kaloja noukkimaan. Lopulta kalalaatikko oli tyhjä ja oli aika palata satamaan.

Praia

Illalliselle menimme tuttuun Green Lightiin, jossa isäntä otti meidät taas avosylin vastaan ja ruokaa odotellessamme saimme myrkyttää itseämme erilaisilla toinen toistaan pahemmilla alkomahoolijuomilla. Ruoka kuitenkin oli taas maukasta ja sitä todellakin oli riittävästi! Lopulta palailimme hotellille lepäämään.

Rolando saapui taas ruokailun jälkeen kuskaamaan osaa porukasta hotellille ja toi tullessaan huonoja uutisia. Seuraavaksi illaksi oli luvattu myrskyä, eikä merelle olisi todennäköisesti asiaa edes aamulla, sillä kuskimme eivät voineet ottaa riskiä ja viedä ryhmää merelle, myrsky kun voisi nousta niin nopeasti.

Graciosan kiertelyä

2.9. Aamupalan jälkeen oli ymmärtääksemme sovittu, että Rolando saapuisi kertomaan meille päivän ohjelmasta. Sää oli yhä aivan uskomattoman kaunis, joten elättelimme vielä toiveita merelle pääsemiseksi. Puolen tunnin odottelun jälkeen ihmettelimme, että mitäköhän olimme taas ymmärtäneet väärin ja kun oli kulunut tunti, päätti Josh kilauttaa kaverille. Ylläri oli melkoinen, kun saimme puhelimeen vastanneelta vaimolta tiedon, että Rolando oli sukeltamassa!

Niinpä ilmassa lenteli hieman ärräpäitäkin, kun me emme nyt oikein tienneet mitä tehdä. Meille oli luvattu, että mikäli merelle ei ole asiaa, niin meille tuodaan käyttöön toinenkin auto, että me kaikki mahdumme kerralla liikenteeseen, mutta autoa ei kuulunut eikä näkynyt. Lopulta kuitenkin jotenkin selvisi, että autohan oli ollut parkissa avaimet sisällään koko aamun! Informaatiokatkoksen takia me olimme menettäneet aamusta jo puolisentoista tuntia!

Lähdimme sitten porukalla kiertämään saarta eli tutustumaan maisemiin sekä tietysti katsomaan, löytyisikö saaresta mitään lintuja ihan tavallisten paikallisten lajien lisäksi.

Rantamaisemaa

Kraatterissa

Teimme ensin pari stoppia rannoilla, mutta havainnot jäivät karikukkoihin ja pikkukuoviin. Stoppasimme vielä mm. Farol da Ponta da Barcan majakalla, ennen kuin suuntasimme saaren keskiosiin tulivuorikraatterille. Furna Do Enxofre Caldeira nimisen kraatterin sisäpuolelle ajettiin pienen tunnelin läpi ja kuten arvata saattaa kraatterin sisäpuoli oli todella vehreää! Kartassa näkyi pieni kraatterijärvikin, mutta lutakko oli nyt täysin kuiva. Kanarianhemppoja, tiklejä, peippoja, sepelkyyhkyjä ja mustarastaita nähtiin, muttei mitään sen yllättävämpää.

KeskusMaan alle

Kraatterin nähtävyys oli luola, johon pääsi tutustumaan 3,5 € lipun informaatiokeskukselta ostettuaan. Itse kipaisin muutaman muun ohella tietysti luolaan tutustumaan ja aika syvälle maan alle kiertäneiden portaiden päässä avautuikin oikein komea luola! Luola oli aika hienosti valaistu, joten paikka oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Aivan luolan perällä oli pieni fumarolikin eli kiehuva mutalutakko, joka tuttuun tapaan haisi rikiltä eli mädältä kananmunalta.

Luola

Kivuttuani takaisin ylös maan pinnalle, otettiin keskuksella hetken aikaa rennosti ja lähdettiin sitten jatkamaan saaren kieroa. Lopulta pieni Graciosa oli kierretty aika nopeasti. Saaripinnoja oli kertynyt aivan odotetusta lajistosta; virtavästäräkki, hiirihaukka, turkinkyyhky ym.

Sitten suuntasimme lentoasemalle, jonne päästyämme Josh lähti vielä muutaman muun kanssa hakemaan matkatavaroitamme hotellilta. Iltakuuden jälkeen oli sitten edessä lento Terceiralle.

Kunnon sekoilua

Terceiralle laskeuduttuamme hyvästelimme Sao Miguelille samalla koneella jatkaneet ryhmäläisemme ja asemalla niin ruotsalaiset, ranskalaiset kuin Marckin ottivat vuokra-autot. Me hyppäsimme Guyn kanssa Marcin kyytiin ja suuntasimme tietysti suorinta tietä satamaan! Ja siellähän se amerikanriuttatiira istuskeli taas langalla, mutta autosta noustuamme se nousi saman tien lentoon ja lensi kauas vilkun taakse, eikä palannut illan jo hämärtäessä.

Niinpä jatkoimme hotelleillemme. Guy oli ruotsalaisten kanssa tutussa Teresinhassa, mutta me muut olimme varanneet huoneita läheiseltä, hieman halvemmalta Brancolta. Tai ainakin niin olimme luulleet tehneemme, sillä minulle ei ollutkaan huonetta varattuna. Olimme kiireessä varailleet Marcin läppärillä minulle huonetta Graciosalla lentoa odotellessa ja mokailleet, sillä lopulta selvisi, että minun huoneeni olikin varattu hotellista nimeltään Branco II ja tämä hotelli sijaitsee parin kymmenen kilometrin päässä! Onneksi hotellit olivat saman perheen omistuksessa, joten alkuhämmennyksen ja sekoilun jälkeen sain idean, josko jostain löytyisi lisäsänky joko Marcin tai ranskalaisten huoneeseen ja homma hoitui hienosti, sillä ranskalaisten huoneessa oli valmiiksi kolme sänkyä!

Hieman huoneissa virkistäydyttyämme PAC tilasi meille pöydän tutusta Pescador ravintolasta ja varmisti, että saatoimme mennä paikalle vielä iltayhdeksän jälkeen ja pian lähdimme kävelemään ravintolalle.

Ruotsalaiset ja Guy olivatkin jo pöydässä istumassa ja pian pääsimme tilailemaan herkkuruokia. Olimme jo saaneet todella herkulliset annoksemme, kun PAC:illa soi puhelin ja häneltä kysyttiin, että missä me oikein olimme? Hetken sekoilun päätteeksi selvisi, että soittaja piteli meille yhä pöytää varattuna ja oli jopa käännyttänyt ihmisiä ravintolan ovelta. Häntä tietysti huoletti, olimmeko tulossa syömään lainkaan? PAC selitti, että täällähän me olimme jo pöydässä syömässä, mutta lopulta selvisi, että ravintola oli väärä… Itse asiassa saarikin oli väärä… Pöytävarauksemme oli samannimisestä ravintolasta Sao Miguelin saarella! Kylläpä nolotti! Pescadorin ruoka oli lähes parasta, mitä olen koskaan syönyt ja sitä todellakin oli riittävästi. Niinpä oli lopulta hyvä asettua mahan viereen nukkumaan.

Aamu Terceiralla

3.9. hieman huonosti kuumassa huoneessa nukutun yön jälkeen tapasimme taas koko porukan tutussa paikassa eli satamassa. Aamu oli jo valjennut jokin tovi aiemmin ja paikalla ei ollut kuin ihan muutama kalatiira, muut olivat jo merellä kalassa.

Sää oli tuulinen ja sateinenkin, joten suuntasimme seuraavaksi aamukahville läheiseen Cafe Europaan, josta jatkoimme sitten Capo da Praian altaalle.

Heti oli selvää, että altaalle oli saapunut lisää lintuja, sillä tyllejä ja pulmussirrejä oli runsaasti ja aivan lähialtaalla käppäili myös keltajalkaviklo sekä palsasirri. Tarkempi altaiden syynäys tuotti myös 4 kanadansirriä, 2 valkoperäsirriä ja pari uutta kanadantylliä, mutta muuten linnusto oli samaa kuin edelliskäynnillä.

Keltajalkaviklo ja palsasirriKanadansirriKanadantylliPulmussirri

Minulla ja Guylla oli lento iltapäivällä, joten Marc, jolla oli vielä parikin päivää lomailua jäljellä Terceiralla, lupautui kuskaamaan meidät lentoasemalle.

Paul do Praia

Koska meillä oli vielä muutama tunti aikaa ennen kuin meidän piti olla kentällä, kiertelimme vielä satamaa sekä Praia de Vitorian rantoja ja kävimme myös Paul do Praian altaalla sekä sarvipöllöjä katsomassa, ennen kuin lopulta Marc heitti meidät lentoasemalle.

Praia de Vitoria

Kotio

Lentomme Lissaboniin lähti lopulta ajallaan ja Lissabonissa hyvästelin Guyn, jolla ei ollut pitkäkään odotus, mutta minulla oli kolmisen tuntia aikaa kulutettavaksi. Kävin taas syömässä ja lopulta lentoni Helsinkiin lähti klo 21:25.

Olin taas Helsingissä aamuyöllä klo 3:30 puoli tuntia etuajassa ja isäni oli taas suostunut noutamaan minut Kirkkonummelle, jossa rojahdin kunnon aamu-unille ja heräsin vasta päivällä. Rennosti otetun päivän sekä pienen iltapäiväretkeilyn jälkeen ajelin lopulta illalla Parikkalaan, jossa oli taas edessä paluu arkeen.

J.A.