Avainsana-arkisto: Scilly-saaret

Englanti 14.-28.10. 2012

Olin ajellut Kirkkonummelle vanhempieni luo jo perjantai-iltana. Olin ollut ajoissa liikkeellä, joten ehdin matkalla käydä bongaamassa Helsingin Tähtitorninmäeltä kashmirinuunilinnun, joka äänteli varsin poikkeavasti, mutta oli silti ulkonäkönsä puolesta aivan selvä “humei”. Sitten sain vielä kuningasidean mennä katsomaan Suomi-Georgia EM-jalkapallokarsintaottelua. Olipahan aika kurjaa katsottavaa – ihan yhtä surkealta näytti peli livenä kuin aina telkkaristakin…

Lauantaina retkeilin Helsingissä Andreasten eli Lindénin ja Uppstun kanssa ja kävimmepä uudelleen katsomassa kashmirinuunilintuakin. Muuten havainnot jäivät varsin vaatimattomiksi. Laajalahdella toki tuntuu aina olevan lintuja ihan mukavasti. Illalla vein autoni huoltoon Vihtiin.

Englantiin taas

Sunnuntaina 14.10. kävin vielä pikaisesti Espoon Suomenojalla, jonka jouduin lopulta kiertämään lähes hölkäten, kun kello alkoi olla jo uhkaavan paljon. Klo 10:45 isäni lähti viemään minua Helsinki-Vantaalle, jossa olin jo noin klo 11:30. Paria tuntia myöhemmin lähti SAS:n kone kohti Kööpenhaminaa.

Kööpenhaminassa minulla oli vielä pidempi odotus ja sateinen keli ei innostanut ulkoiluun, vaan kiertelin järkyttävän kalliita kauppoja ja otin muuten vaan rennosti. Samaan aikaan eräällä Tanskan saarella bongattiin sirittäjäsatakieltä. Onneksi en sitä tiennyt…

Lopulta Birminghamin lento lähti klo 17:15 paikallista aikaa ja onnistuin taas nukkua noin puolet lennosta eli tunnin ja vihdoin laskeuduin Birminghamin lentokentälle klo 18:15 taas paikallista aikaa.

Katalaaniystäväni Oriol Clarabuch oli saapunut Birminghamiin Barcelonasta jo reilua paria tuntia aiemmin ja löydettyäni matkatavarani ja nostettuani puntia, löysin Oriolin aulasta minua odottamasta. Ja saman tien saapui myös Paul Frenchinkin meitä noutamaan – olipa mukava nähdä kaksi parasta ystävääni! Oriol ja Paul eivät olleetkaan ennen tavanneet.

Raahasimme tavaramme parkkihalliin ja Paulin Skodaan ja lähdimme saman tien ajamaan kohti etelää. Aikataulumme oli tiukka, joten olimme suunnitelleet ajavamme koko yön aina Cornwalliin ja Penzanceen saakka, josta seuraavana aamupäivänä lähtisi lautta kohti Scilly-saaria. Olimme sen takia lentäneetkin Birminghamiin, että ajomatka olisi Paulille helpompi, sillä Lontoo ei olisi ollut lähelläkään matkan varrella. Paulhan oli vain paria päivää aiemmin palannut reilun 3 viikon Foulan reissultaan, joten hänelle kaikki lepo ja asioiden järjestelyaika oli ollut tarpeen.

Reilun parin tunnin jälkeen pysähdyimme huoltoasemalle syömään pikaisesti ja kohta jatkoimme taas matkaa. Lopulta olimme Cornwallissa hämmästyttävän aikaisin, jo ennen puoltayötä! Kävimme pikaisesti tarkistamassa, että Penzancen satamassa oli tarpeeksi parkkitilaa ja sitten päätimme ajaa läheiselle Driftin lintujärvelle yöpymään. Majoituimme siis autoon, jossa ei kuitenkaan unta tarvinnut pahemmin odotella.

Scillonian-lautalla legendaarisille Scilly saarille

15.10. Heräsimme paikat puuduksissa jo ennen seitsemää ja saimme odotella hetken ennen kuin alkoi edes hieman valaistua. Lähdimme kävelemään Driftin järven rantaa mutta vesi oli aivan turhan korkealla, joten perukassakaan ei ollut kahlaajalietteitä. Niinpä havainnot jäivät sinisorsiin, tukkasotkiin, muutamaan virtavästäräkkiin ja yhteen kuningaskalastajaan ym.

Aika pian kiiruhdimme taas Penzanceen ja lauttarantaan. Klo 9:30 lähti Scillonian paattimme kohti legendaarisia Scillyn lintusaaria. Me tietysti kipusimme heti kannelle staijaamaan ja kannella tapasimme myös Ken Shawn, jonka ansiosta olimme saarelta majoituksen saaneet. Tämä skotlantilainen pitkän linjan orni oli pyytänyt Paulia mukaansa Scilly-saarille ja oli antanut tälle tehtäväksi hommata vielä kaksi muuta ornia porukkaan. Paul oli siten pyytänyt minua ottamaan jonkun kaverini mukaan ja olin sitten pyytänyt Oriolia, joka oli heti innolla mukana.

Kenin oli ollut tarkoitus lentää St Marysille, mutta lentokenttä oli tulvinut edellispäivien sateista ja niinpä hän oli joutunut matkustamaan myös lautalla, jota hän inhosi. Kenhän oli retkeillyt Scilly-saarilla jo reiluna 30 syksynä putkeen – ja Paul epäili, että Ken olisi koko Britannian spondekärki!

Meri oli onneksemme yllättävän rauhallinen ja niinpä staiji oli oikein miellyttävää. Lintujakin näkyi ihan mukavasti: amerikanjääkuikka, suulia, pikkukajavia, ruokkeja, etelänkiisloja ja loppumatkasta vielä jokunen lunni sekä pari noki- ja pikkuliitäjää! 2,5 tunnin lauttamatka oli lopulta ohi ja rantauduimme Scilly-saarista suurimmalle eli St Marysille. Satamaan päästyämme oli matkatavaramme jo nostettu St Agnesin pikkupaattiin, mutta me kuitenkin muutimme suunnitelmiamme ja hyppäsimmekin Bryherin paattiin. Lähdimme saman tien bongaamaan viirukerttulia, joka oli parin päivän ajan ollut Bryherillä.

Perille päästyämme, oli lintu nähty vielä tuntia aiemmin, mutta se oli ollut todella vaikeasti hallittavissa, eivätkä kaikki saarella miehittäjinä olleetkaan olleet sitä vielä havainneet. Hajaannuimme etsimään kerttulia paikoista, joissa sitä oli parin päivän aikana havaittu ja kylläpä saari olikin hankala! Puusto ja pensaisto olivat todella tiheää ja sitä oli runsaasti! Lisäksi asutusta oli paljon ja tiheäkasvustoisiin puutarhoihin ei nähnyt mistään. Tunnin tuloksettoman etsinnän jälkeen alkoi sataa ihan kunnolla mutta vaikka etsintä tuntui toivottomalta, jatkoimme silti yritystä. Ainoaksi paremmaksi havainnoksi näimme harmaatakkisen variksen. Lopulta jouduimme palaamaan satamaan tyhjin käsin ja päätimme tilata tilausveneen viemään meidät suoraan St Agnesille, sillä muuten olisimme joutuneet matkaamaan ensin St Marysille ja sitten vasta sieltä St Agnesille. Lopulta tajusimme näin jopa säästäneemme hieman, sillä tilauspaatti maksoi meille vain 10 £/kärsä. Vahdikas Hurricane-paatti tiputti meidät illan jo pimetessä St Agnesille, josta satamarakennuksesta löytyivät onneksi matkatavaramme, jotka sitten raahasimme ylämäkeen muutama sata metriä High Towniin majapaikallemme.

Pian kämpälle saapui pimeään saakka retkeillyt porukkamme viides jäsen Chris Pendleburykin, joka päästi meidät kotiutumaan tähän todella mukavaan kämppään sekä hieman lepäilemään ja tekaisi meille maistuvat pasta-ateriat. Ennen iltayhdeksää Ken ja Chris suuntasivat sataman läheiseen pubiin Turk’s Headiin iltahuutoon, mutta me autossa edellisen yön viettäneet päätimme painua pehkuihin, jotta jaksaisimme aloittaa seuraavana aamuna saareen tutustumisen ajoissa.

St Agnes

St Agnes on Scilly-saarista eteläisin ja ehkäpä kaikkein eristäytynein. Se on myös asutuista saarista pienin ja omavaraisin. Saarella on noin 70 asukasta ja pääelinkeinot ovat nykyisin turismi sekä kukkasipulien myynti. St Agnes on laskuveden aikaan kapean maakannaksen kautta yhteydessä Gughin saareen, jolla on ainoastaan pari asuttua taloa.

St Agnesia tutuksi

16.10. Heräsin klo 7:30 ja pian heräsivät Paul ja Oriolkin. Chris oli jo lähtenyt maastoon mutta Ken veti vielä sikeitä täysillä – oli pub-ilta tainnut hieman venähtää? Niinpä lähdimme Paulin ja Oriolin kanssa tutustumaan saareen. Lintuja oli heti runsaasti ja tavallinen linnusto tuli pian tutuksi: laulurastaita, rautiaisia, peukaloisia, punarintoja ym. Pienen kiertelyn jälkeen löytyivät ensimmäiset tiltaltit, hippiäiset sekä kuusitiaiset, joita ei ollut Scilly-saarilla havaittu pariin kymmeneen vuoteen, mutta nyt niitä oli useita. Jatkoimme saareen tutustumista ja kuvaillessamme maisemia kuulimme Oriolin kanssa taivaalta taigakirvismäistä ääntä, mutta emme nähneet lintua lainkaan. Hieman myöhemmin etelärannan niityillä kävellessämme huomasin maassa vipeltävän suuren kirvisen. Ehdin huutaa linnusta, kun se jo kohta ampaisi lentoon, päästäen nokastaan tyypillisen ”spriu” -karjaisun, josta se oli helppo tunnistaa isokirviseksi!

Jatkoimme kävelyä ja törmättyämme Chrisiin näytti tämä meille muutamia parhaita paikkoja ja myöhemmin teimme samaa Kenin opastamana. Parhaimmiksi havainnoiksi löysimme lapinsirkun, rytikerttusen sekä tuulihaukan.

Saari oli sen verran pieni, että pian olimme kolunneet ainakin suurimman osan tärkeimmistä paikoista ja niinpä pysähdyimme jo toista kertaa Middle Townin Personageen, jossa kasvoivat saaren tiheimmät ja korkeimmat puut ja paikka näytti todella hyvältä. Siinä kaupasta hakemiamme eväitä napostellessa löysimme latvuksista pari jo pitempään paikalla ollutta taigauunilintua sekä kirjo- ja harmaasiepon.

Kolusimme saarta aina klo 18:20 asti, jolloin alkoi hämärtää. Seiskan aikaan suuntasimme pubiin syömään ja yhdeksältä alkoi iltahuuto. Olimme toki tavanneet ison osan saarella olevista orneista jo päivän aikana, mutta silti yllätyimme, kuinka paljon porukkaa oli – pubissa parisenkymmentä ja vielä jokunen oli jättänyt saapumatta pubiin. Ja moni saarella olija oli saaressa kuten Kenkin jo noin kolmattakymmenettä syksyä! Oli mukava tutustua muutamiin lähes legendaarisiin brittiorneihin, joista voisi mainita Alan Deanin ja Paul Dukesin.

Tuuli yltyy

17.10. Tuuli yltyi yltymistään yön aikana ja aamulla oli lähes myrskyisää. Niinpä suuntasimme Oriolin ja Chrisin kanssa heti klo 7:30 aamustaijille eteläkärkeen Horse Pointiin. Tyrskyinen meri oli kuitenkin yllättävän hiljainen. Suulia näkyi silloin tällöin ja lähinnä yksittäisiä etelänkiisloja sekä jokunen pikkukajava. Tunnin staijin jälkeen olimme jo lähdössä, kun Oriol näki kaukaisen nokiliitäjän, jota me muut emme kuitenkaan löytäneet. Paulkin saapui tällöin paikalle, joten päätimme jatkaa vielä jonkin aikaa. Kohta plokkasin pikkuliitäjän lentämästä aika läheltä ja pian perään löytyi myös nokiliitäjä ja kohta toinenkin. Lopulta kuitenkin annoimme periksi ja lähdimme koluamaan saarta. Vähensimme vaatteita kämpällä ja itse huitaisin tukevan aamupalankin, jolla jaksaisin taas kävellä koko loppu päivän.

Sitten saimmekin tiedon Lowertown Farmin läheltä löytyneestä kirjokertusta, joka oli Oriolille niin kova laji, että päätimme lähteä sitä bongaamaan. Paikalle päästyämme lintua ei oltu hetkeen nähty ja jostain ihmeen syystä bongarit seisoivat ainakin 200 metrin päässä tiheistä puskista, joissa lintu oli viihtynyt. Meillä ei ollut putkea mukana, joten homma vaikutti aika toivottomalta. Kohta lintu nähtiin taas vilaukselta mutta lähinnä vain putkella katselleet näkivät sen ennen kuin se taas katosi puskan sisälle. Ohjeistus oli myös sen verran hankalaa meille, ei niin hyvin englantia osaaville (puhuttiin kasvilajikkeista ym.), että emme oikein edes tarkkaa paikkaa saaneet selville. Lopulta lintu nähtiin seuraavan tunnin aikana varmaan puolenkymmentä kertaa vilaukselta, mutta me emme sitä nähneet – onneksi kyseessä ei ollut mikään kerttuli! Kyllästyimme lopulta touhuun ja lähdimme kiertelemään muita paikkoja. Big Poolilla kuulimme liejukanan ja majakan läheisiltä pelloilta löysimme taas isokirvisen, joka näyttäytyi nyt todella hienosti! Nyt harmitti vielä enemmän, etten ollut ottanut putkea selkään.

Muiden paikkojen kiertely ei tuottanut juuri mitään uutta, inot ja siepot olivat yhä Personagella ja muita parempia olivat mm. uuttukyyhky ja tuulihaukka, joten lopulta haimme putken kämpältä ja palasimme etsimään kirjokerttua, joka oli kuulemma yhä paikalla. Nyt bongarit seisoivat vielä kauempana puskista, mutta nyt päätin tuijottaa putkella herkeämättä kohtaan, jossa sitä oli yleensä nähty ja lopulta lintu lensi kuvaan ja sain kuin sainkin seurattua sitä oksalle, johon se jäi näkyviin ja niinpä Oriolkin pääsi katsomaan sitä putkellani.

Tuulinen keli ei oikein kannustanut jatkamaan iltahämärään saakka, joten palasimme kämpille katsomaan Puola-Englanti futismatsin viimeiset parikymmentä minuuttia. Englanti joutui tyytymään tasapeliin.

Ken laittoi illalla currya ja iltahuuto alkoi poikkeuksellisesti jo klo 20:00 sen takia, että yhdeksältä alkoi pub-visa! Me hullut jäimme tietysti osallistumaan ja vaikkei meistä Oriolin kanssa juuri apua ollut, oli mukava kokea tunnelmaltaan yllättävän vakava visakisa, jossa emme Paulin yllätykseksi pärjänneet kovinkaan hyvin.

Yön aikana tuuli jatkui kovana ja kääntyi hieman etelämmäksi ja vettäkin satoi ihan huolella.

Bongaamaan

18.10. Heräilimme taas seiskan aikaan ja ennen kasia käppäilimme jo Oriolin kanssa pihalla havaiten upeassa, lämpimässä kelissä mm. muuttohaukan, runsaasti hippiäisiä ja jokusen kuusitiaisen ym. Kymmeneksi kävelimme satamaan ja klo 10:15 hyppäsimme St Marysin paattiin ja matkasimme bongaamaan erakkovikloa ja kashmirinuunilintua, jotka olivat olleet jo pari päivää paikalla aika hyvin bongattavissa. St Marysilla kävelimme Hugh Townin halki suorinta reittiä kashmirinuunilintupaikalle, jossa metsikössä seisoi kaksi isoa joukkoa lintuharrastajia. Epäilimme toisen porukan luulevan äänessä ollutta taigauunilintua humeiksi, joten kävelimme toisen, isomman joukkion luokse. Kuulimmekin lähes välittömästi humeimaista ääntelyä ja pian löysimme latvuksesta linnun, joka ei kyllä sitten näyttänytkään lainkaan kashmirinuunilinnulta! Lintu kyllä äänteli aivan kuin humei, vaikkakin välillä päästeli lyhyempiä ääniä ja välillä vaihteli nousevan ja laskevan kutsuäänen välillä samaan tyyliin kuin muutamaa päivää aiemmin Helsingissä bongaamani lintu. Hetken ihmettelimme lintua, kunnes päätimme jatkaa erakkoviklopaikalle, sillä olivathan samassa paatissa olleet muut bongarit väittäneet linnun olevan kuulemma yhä paikalla. Voisimme aina palata sen jälkeen sitten ihmettelemään mitä lie uunilintua. Kävelimme sen toisen metsässä olleen bongariporukan ohi, jolloin kuulimme latvuksesta pikkusiepon rätinää. He olivatkin katsomassa pikkusieppoa! Tätä Oriolille mukavaa lajia emme kuitenkaan juuri jääneet ihailemaan vaan jatkoimme kävelyä.

Kävelimme taas toista kilometriä ja lopulta pääsimme pellon reunaan, jolla erakkoviklo oli viihtynyt. Jo väen vähyydestä saatoimme päätellä, ettei lintu ollut paikalla ja saimmekin kuulla, ettei lintua ollutkaan havaittu koko päivänä! Hetken tuijottelimme tyhjää peltoa ja pientä lätäkköä, jolla lintu oli viihtynyt, kunnes päätimme jatkaa seuraaville lutakoille, josko lintu löytyisikin sieltä?

Seuraavan lutakon piilokojulta näkyi edellispäivänä löytyneet kolme nuorta, koiras ja 2 naaras amerikantukkasotkaa. Ja seuraavalta kojulta pääsimme kuvaamaan niitä jo todella läheltä. Muuten lutakko oli kuitenkin aika tyhjä: yksi harmaasorsa ja pari sorsaa, joista toinen oli sinisorsa ja toinen joku ankkaristeymän tapainen. Jatkettuamme taas kevelyä näimme eräässä metsikössä puunkolosta kurkkineen käpytikan, joka oli saarilla harvinaisuus.

Seuraavaksi jatkoimme toiselle kuivemmalle lutakolle, jolta löytyi vain pari taivaanvuohta. Sitten pistäydyimme kylässä Britti RK:n BBRC:n sihteerin kotona, jossa jutustelimme jonkin aikaa ennen kuin päätimme palailla uunilintua ihmettelemään, varsinkin kun sitä nyt kuulemma epäiltiin montelli-alalajin yksilöksi. Lintua ei kuitenkaan enää löytynyt, joten jouduimme tyytymään vain hieman parempiin pikkusiepponäkymiin. Britit kaiketi kuulemma pitivät lintua kashmirinuunilintuna ja olipa sitä käynyt joku porukka äänittämässäkin. Itse en kyllä ainakaan enää tiedä, kuinka taiga- ja kashmirinuunilinnut näin ääripäissään eroavat toisistaan? Helsingin lintu olisi mennyt helposti äänestä hily-tiltaltiksi, mutta ulkonäkönsä puolesta se oli selvä humei, tämä lintu taas äänteli varsin samaan tapaan, mutta välillä selvää humeita mutta ainakin kertaalleen kuulimme myös inomaisen äänen mutta jos se ei olisi äännellyt, olisin sen kyllä määrittänyt takuulla inoksi.

Pikkuhiljaa lähdimme kävelemään taas Hugh Townia kohti, jossa teimme ruokaostoksia seuraavia päiviä varten ja klo 16:30 lähti paatti taas St Agnesille. Kotisaarellamme oli ollut hiljaista. Chris oli nähnyt Gughilla vilauksen jostakin vihertävästä linnusta, joka olisi saattanut olla punasilmävireo, mutta tätä ei enää ollut löytynyt. Retkeilimme kuitenkin hämärään saakka ilman kummempia havaintoja.

Taas bongaamaan

19.10. Heräsimme taas normaalisti ja tukevan aamiaisen jälkeen lähdimme taas koluamaan saarta Oriolin kanssa. Paikat alkoivat jo tulla tutuiksi. Tällä kertaa päätimme aloittaa saaren länsipuolen paikoilta ja havikset olivatkin heti hieman erilaisia kuin muina aamuina: 5 punapyytä, punakylkirastas ja muutamia muitakin lajeja yleisemmin kuin aiempina aamuina. Klo 10 olimme kuitenkin taas satamassa, jossa tapasimme Paulin sekä yhden toisen bongarin ja lähdimme tilaamallamme paatilla kohti Bryheria.

Matkalla näimme eräällä pikkusaarella silkkihaikaraparvessa nukkuneet 2 kapustahaikaraa ja kohta olimme taas Bryherilla ja etsimässä taas edellispäivänä havaittua viirukerttulia. Alkuun näytti, ettei saaressa olisi ketään muuta lintuharrastajaa, mutta kohta saareen rantautui ainakin nelisenkymmentä St Marysilta saapunutta bongaria. Keli oli upea ja pian olin itse T-paitasillani. Lintuja oli kuitenkin hämmästyttävän vähän. Ei löytynyt viirukerttulia eikä juuri mitään muutakaan. Varis näyttäytyi taas ja vilaukselta näimme lehtokertun ja Oriol näki taigauunilinnun, mutta vaikka kolusimme saarta aina klo 17:15 saakka, ei muuta parempaa löytynyt. Myöhemmin selvisi, että joku jurpo oli kuvannut saaren eteläpäässä tuhkakirvisen, muttei ollut siitä kenellekään kertonut. Laji oli kaiketi tunnistunut kuvista vasta pari päivää myöhemmin, mutta kaipa hän jotain oli epäillyt, kun kerran oli lintua kuvannut. Meille Bryherin parasta antia olivat eräällä pihalla myydyt fudget sekä kahvilan kermateet – äklömakeeta!

Palattuamme St Agnesille saatoimme todeta oman saaremme huomattavasti lintuisammaksi! Itse näin vilaukselta ohitsemme lentäneen käpytikan, joka oli juuri aiemmin nähty toisella puolella saarta ja kohta joku näki sen toisella puolella saarta. Oli kuulemma ensimmäinen käpytikka saaressa 17 vuoteen!

Illalla jutustelimme omalla porukallamme pitkään ruokapöydässä ja jutut olivat niin värikkäitä, että meinasimme unohtaa koko iltahuudon. Onneksi ehdimme kuitenkin pubiinkin ajoissa.

Kotisaaren kiertelyä

20.10. Epäonnistuneisiin bongausyrityksiin kyllästyneinä olimme päättäneet, ettemme enää ihan helpolla lähtisi kotisaareltamme mihinkään sinkoilemaan vaan keskittyisimme koluamaan tätä selkeästi parasta lintusaarta huolella. Aamuvarhain olimme taas Oriolin kanssa koluamassa parhaita paikkoja, kun hieman myöhemmin liikkeelle lähteneeltä Paulilta tuli radiopuhelimitse tieto Cove Veinin läheltä löytyneestä pikkukultarinnasta. Olimme aikalailla toisella puolella saarta, mutta koska saari oli pieni, olimme jo viiden minuutin kuluttua kämppämme kohdalla, josta päätin hakea putken, jotta voisin skoupata caligataa. Oriol meni jo edeltä ja meinasinkin sujuvasti kävellä koko bongariporukan ohi, sillä lintu olikin erään pikkutien varresta paremmin näkyvissä. Onneksi kuitenkin huomasin parin takanani kävelleen ornin kääntyneen johonkin perästäni ja palasin hieman takaisin päin.

Pikkukultarinta näyttäytyi heti hienosti pellon takapusikossa, jossa se saalisteli hyönteisiä yhdessä parin pajulinnun ja tiltaltin sekä yhden rytikerttusen kanssa. Saatuani jo kohtuulliset kuvat caligatasta, päätin yrittää saada jonkinlaiset kuvat myös rytikerttusesta. Aika pian paikalle saapuneet ensimmäiset St Marysin bongarit olivat ihmeissään, kun katselin heidän mielestään aivan väärään suuntaan, mutta he menivät hiljaisiksi, kun sanoin, että minulla on paljon vähemmän kuvia rytikerttusesta kuin pikkukultarinnasta! Bongareita saapui lopulta melkoiset joukot, varmaan satakunta, ja kun he olivat pikkukultarinnan nähneet, hekin hajaantuivat ympäri saarta. Niinpä lintujen löytymien oli yhä normaaliakin vaikeampaa, kun porukkaa oli saaressa aivan liikaa.

Niinpä päätimme Oriolin ja Chrisin kanssa siirtyä Gughin puolelle, jossa olimme riutalla klo 11 aikaan, jo hieman ennen kuin laskuvesi vapautti riutan käveltäväksi. Kiersimme Gughia toista tuntia, mutta muutto- ja ampuhaukkaa kummempia havaintoja ei tullut. Saari oli kuitenkin varsin erilainen kuin St Agnes. Keli oli yhä todella lämmin, oli jopa 17 astetta, joten itse olin koko päivän T-paidassa. Iltapäivän kolusimme saaren länsiosia, josta löytyi vielä paikkoja, joissa emme olleet aiemmin käyneet. 32 tyllin parven mukana oli 3 pulmussirriä. Paikallisen maatilan valmistamaa jäätelöäkin tuli maistettua ja hyvää oli! Illan jo hämärtyessä kuulin Personagella käpytikan rähinää, joten tikka oli yhä saaressa, vaikkei kukaan sitä ollutkaan päivän aikana nähnyt. Pari kirjosieppoa ja yhä vain pari taigauunilintua oli paikalla, mutten vieläkään havainnut muiden lähes joka päivä eri paikoissa näkemiä tulipäähippiäisiä.

Illalla söimme taas pubissa ja Paulin pikkukultarintasponden kunniaksi tilasimme jälkiruoaksi mainosten mukaan Maailman parasta tahmeaa toffee puddingia! Enpä ollut monta kertaa ollut yhtä ähkyssä!

Jotain mekin löydetään

21.10. Yön aikana virinnyt kaakkoistuuli lupaili hyvää ja heti aamusta oli peippolintuja ja rastaita punakylkirastaita liikkeellä. Pari järripeippoakin näkyi. Kiertelimme Oriolin kanssa taas parhaita paikkoja huolellisesti ja muut tekivät tietysti samaa eri puolilla saarta. Pikkukultarinta ei enää ollut paikalla vaikka bongareita oli taas saapunut muutamia kymmeniä sitä katsomaan. Personagessa vihdoin tärppäsi, kun Oriol näki ensin vilaukselta siepon, jota hän huikkasi minutkin katsomaan. Lintua ei meinannut näkyä, mutta kohta latvuksista kuului pikkusiepon rätinää. Pääsimme mekin näin vihdoin juoksuttamaan bongareita.

Ennen puoltapäivää löysi joku St Marysilta saapunut bongari saaren länsipuolelta kahvilan ja majakan välistä nuoren punakottaraisen, joka kuitenkin teki täydellisen katoamistempun. Lintua ei kukaan muu ehtinyt nähdä ja kun sitä ei reiluun puoleen tuntiin näkynyt, päätimme Oriolin kanssa mennä viereiseen kahvilaan aamiaiselle. Siinä aamiaistamme odotellessa tupsahti punakottarainen istumaan talon katolle muutaman kottaraisen kanssa! Lintu kuitenkin lähti taas lentoon eikä sitä taaskaan löytynyt mistään.

Päätimme jatkaa taas Gughille, jolle pääsi taas puolisen tuntia myöhemmin kuin edellispäivänä. Keli oli taas helteinen ja näin iltapäivästä lintumaailma oli hiljaista. Peippoja muutti jopa kymmenien lintujen parvissa ja kuulipa Chris taas kerran taigakirvisen (taisi olla jo neljäs havainto, jota ei saatu varmistetuksi).

Oriol palaili hetkeksi kämpille potemaan päänsärkyä mutta itse päätin kävellä etelärantaa seuraten koko saaren toiseen päähän. Kottaraisia oli rannoilla muutamia satoja, mutta “pastoria” ei niiden joukossa näkynyt. Lopulta olin jo lähes kahvilalla, kun näin punakottaraisen lentävän kahvilan länsipuolelle muutaman kottaraisen parvessa. Tällöin olivat lopulta sinnikkäimmät bongaritkin sen nähneet – vasta monen tunnin etsinnän jälkeen! Monelta bongarilta lintu jäi yhä näkemättä.

Big Poolin takana oli isokirvinen ollut pitkään hallinnassa ja päätin itsekin vihdoin käydä kuvaamassa sitä. Paul ja muutama muu kuvaaja oli juuri poistumassa paikalta, joten pääsin hyviin asemiin odottelemaan, josko lintu tulisi itse vakiopaikkaansa ruokailemaan? Lintu lähtikin kävelemään minua kohti ja aloin skoupata siitä kuvia. Juuri kun se oli lähes täydellisellä hollilla, saapui erä paikallinen orni aivan viereeni mönkijällä! Ukko meinasi kuvata lintua mönkijänsä päältä eikä hän edes sammuttanut laitettaan – laiskuuden huippu sanon minä! Kirvinen ei tietenkään tästä pitänyt vaan singahti kauemmaksi. Onneksi se kuitenkin lähti kohta taas kävelemään meitä kohti ja juuri kun se oli taas saapunut hyvälle kuvausetäisyydelle, saapui paikalle pari ornia kovaäänisesti jutellen ja lintu hermostui ja lensi rantaan vallin taakse. Perhana! Onneksi sain sentään pari kohtalaista kuvaa. Olin kuitenkin kantanut putkea selässäni useita päiviä toivoen pääseväni skouppaamaan tätä ainoaa WP:n kirvistä, josta meillä ei sivuillamme ollut edes kohtuullisia kuvia.

Illalla kävimme pikaisella meristaijilla, jonka paras havainto oli todella kaukainen kihu, joka näytti lähinnä merikihulta. Suulien, pikkukajavien ja etelänkiislojen ohella ei muuta näkynyt. Kävellessämme kahvilan ohi, huomasi Oriol punakottaraisen piilottelevan eräässä todella tiheässä puskassa, jonka kätköissä se lie ollut lähes koko päivän? Puskan sisään se taisi jäädä illan hämärtyessäkin? Samaan paikkaan kuulimme taigauunilinnun ääntelyä, joten Personagen lintujen ohella tämä lie ollut meille päivän kolmas ino? Kuuden aikaan olimme takaisin kämpillä, jossa siivosimme huolellisesti samalla kun Paul teki currya koko porukalle. Yhdeksältä oli vuorossa meidän viimeinen iltahuutomme.

Hyvästit St Agnesille

22.10. Heräsimme taas seiskan aikaan ja pikaisen loppusiivouksen jälkeen lähdimme vielä Oriolin kanssa kiertämään Cove Veinin ja Barbany Lanen kautta Personagelle. Olimme jo pakanneet radiopuhelimemme, joten vasta Middle Towniin kävellessämme törmäsimme orneihin, jotka kertoivat, että posti- ja kaupparakennuksen vieressä oli nähty luhtakerttunen. Ken, Chris ja Paul olivat linnun löytäneet, mutta ei sitä enää löytynyt mistään. Personagella oli pikkusieppo yhä paikalla ja kämpille päin palaillessamme, kuulimme jostain kova huudon ”Spoonbill!”. Lintua emme nähneet mutta kun lopulta törmäsimme Pauliin Cove Veinilla, saimme tietää, että kapustahaikara oli nähty siellä ylilentävänä. Kenin huuto oli kuulunut selkeästi noin kilometrin päähän!

Klo 10:15 lähti paattimme St Marysille ja lautalta näimme vielä muuttohaukan, joka kökötti rantakalliolla. St Marysilla sanoimme hyvästit Kenille ja Chrisille, joiden lentokone oli jo pian lähdössä. Meillä sen sijaan oli vielä useita tunteja aikaa retkeillä St Marysilla ennen kuin Scillonian lähtisi.

Kiersimme osan jo ennestään tutuista paikoista, mutta kuusitiaista, 10 tiltalttia, valkovikloa ja 13 taivaanvuohta kummempaa emme havainneet. Kuvia sentään tuli taivaanvuohista ja harmaahaikarasta.

Klo 16:30 lähti Scillonian kohti Cornwallia ja me tietysti kipusimme taas kannelle. Meri oli lähes tyyni, joten kannella oli todella miellyttävää! Lintuja ei juuri näkynyt, jokunen lunni, pari isokihua sekä pikkuliitäjä sentään, mutta nisäkkäitä näkyi sitäkin enemmän! Delfiinejä näkyi varmaan satakunta ja pyöriäisiäkin parikymmentä! Huippuna näimme vielä illan jo hämärtyessä lahtivalaan!

Ilta oli jo pimentynyt, kun saavuimme Penzanceen ja kohta olimme pakanneet tavaramme autoon ja käytyämme pikaisesti kaupassa, lähdimme ajamaan kohti pohjoista. Ajoimme aina Exeteriin saakka, josta Paul oli varannut meille 3 hengen huoneen Youth Hostellista (13£/pää). Iltakymmenen aikaan olimme jo painumassa pehkuihin.

Kohti koillista ja muutoksia retkiporukkaan

23.10. Heräsimme jo kuudelta ja pian olimme ajamassa kohti rannikkoa ja Dawlish Warrenia, jossa oli parina edellispäivänä havaittu kuusilokkia. Olimme parkkipaikalla jo pimeässä ja auringon nousua odotellessa Paul tarkisti yksityiskohtia havainnoista ja kävi ilmi, että lintua oli havaittu vain iltaisin. Päätimme kuitenkin yrittää, vaikka epäilimmekin linnun liikkuvan nousu- ja laskuvesien mukaan eri puolilla valtavaa aluetta. Rannat olivatkin lähes tyhjät, ainakaan lokkeja ei ollut lainkaan. Yksinäinen pikkukuovi tallusteli hiekkarannalla, jolla koiranulkoiluttajat juoksuttivat koiriaan. Meidän olisi ehkä ollut viisasta luovuttaa saman tien, jotta olisimme vielä ehtineet yrittää lähes matkan varrella ollutta pikkulapasotkaakin, mutta kävelimme silti tunnin verran alueella, havaiten vain rantasipin, muutaman sepelhanhen sekä kymmenkunta naurulokkia.

Lopulta meidän oli lähdettävä ajamaan kohti Lontoota, josta Oriolilla oli lento Heathrowlta iltapäivällä. Muutaman päivän sisarustensa kanssa Lontoossa viettänyt Hanna olisi myös Heathrowlla meitä odottamassa ja hän hyppäisi meidän kyytiin jatkamaan seikkailuja. Alkumatka oli leppoisa ja olimme hyvässä aikataulussa ja näimme mm. runsaasti kanadanhanhia, joiden mukana pari tiibetinhanheakin ja myöhemmin näimme pari tien yli lentänyttä afrikanhanhea. Mutta lopulta matkaan tuli mutkia, sillä Lontoota lähestyvä päätie oli onnettomuuden takia poikki ja jouduimme kiertämään kymmeniä maileja pikkuteitä pitkin. Onneksi olimme kuitenkin juuri ja juuri ajoissa Heathrown viitos terminaalilla, jonne Hannakin oli vain varttia aiemmin saapunut. Hyvästelimme porukalla Oriolin (Hannakin ehti nähdä tämän 6 vuoden tauon jälkeen) ja pakkasimme Hannan tavarat kyytiin ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti pohjoista.

Jatkoimme kohti Birminghamia ja näimme matkalla muutamia isohaarahaukkoja ennen kuin käännyimme Wolverhamptoniin, jossa pistäydyimme Paulin äidin luona, jossa Paul nyt majaili, kun ei juuri omaa kotia ollut viime kuukausina tarvinnut eikä tulisi tarvitsemaankaan. Pian jatkoimme kuitenkin matkaa kohti koillista.

Pitkän ajon jälkeen saavuimme itärannikolle ja ajettuamme Hullin satamakaupungin läpi ja käytyämme kaupassa ja fish&shipsillä, olimme lopulta klo 20:00 perillä Spurnin lintuasemalla.

Raahasimme tavaramme sisään ja saimme oman kolmen hengen huoneen, johon majoituimme. Illalla tutustuimme aseman miehittäjiin ja kylläpä oli taas mukavaa porukkaa tuvan täydeltä! Olimme kuitenkin rättiväsyneitä, joten aika pian oli aika mennä nukkumaan.

Spurnissa

24.10. Heräsimme seiskalta ja kävin heti pihalla kurkkaamassa, millaiseen paikkaan oikein olimme pimeässä saapuneet? Oven avattuani oli pihalla skolo eli lehtokurppa tulla päähän! Ulkona oli melkoisen sumuinen tuhnukeli mutta lintuja tuntui liikkuvan mukavasti. Edellispäivinähän oli Spurnissa laskettu aivan käsittämättömiä reilun kymmenen tuhannen rastaan summia.

Tuhdin aamupalan jälkeen lähdimme Paulin ja Hannan kanssa kävelemään 3,5 mailia pitkää niemeä kohti Spurn Pointia eli niemen kärkeä. Lintuja oli yhä sikana! Punakylkiä, järrejä ja räksiä oli satoja ja punarintoja pomppi joka paikassa, laskimme niitä päivän aikana toista sataa. Pikkuhiljaa alkoi näkyä parempiakin lajeja kuten muutama sepelrastas, mustaleppälintu, sepelhanhiparvessa olleet pari hrota-sepelhanhea, pari mustapäätaskua, jänkäkurppa, yhteensä 7 lehtokurppaa sekä ensin ylitsemme lentänyt outo tumma kirvinen, josta ei tullut mitään muuta mieleen kuin taigakirvinen, mutta lintu ei äännellyt ja sitten lopulta majakalla kuulin taivaalta aivan selvän metsäkirvisen sirahduksen. Pari metsäkaurista pomppi kapeaa niemeä pitkin meitä karkuun, kun me kolusimme pusikoita äärimmäisen huolellisesti. Spurn Pointin pusikkoalue oli todella laaja ja vaikeasti hallittava, mutta lintuja oli aivan niemen kärjessä yllättävän vähän. Rastaiden seasta löytyi sentään muutama kulorastaskin. Lopulta lähdimme kävelemään takaisin päin ja tällöin alkoi keli muuttua yhä sumuisemmaksi ja kohta alkoi sataakin. Onneksi kohta aseman toinen hoitaja Andy Roadhouse ajoi meitä vastaan ja palasi kohta takaisin päin ja poimi meidät kyytiin ja pääsimme näin kuivattelemaan vaatteita asemalle takan ääreen.

Pikkuhuilin jälkeen oli sade taas lakannut ja lähdimme talsimaan mantereen puolelle. Sää oli muuttunut nyt todella paljon kylmemmäksi ja meillä Paulin kanssa oli aivan liian vähän vaatetta! Olimme päässeet Scilly-saarilla tottumaan aivan liian lämpimiin keleihin! Ihmeempiä havaintoja ei tehty, parhaana näkyi 1 vanha ja 3 nuorta hrotaa, ja lopulta meidän oli pakko palata kämpille lämmittelemään. Sitten päätimmekin käydä lähikylässä kaupassa ostamassa loppureissun sapuskat. Matkalla näimme eräällä pellolla valtavat parvet kapustarintoja ja rastaita sekä 7 peltopyytä ja kävimme koluamassa paria puutarhaakin, mutta mitään kummempaa ei löytynyt.

Illan hämärtäessä toi nousuvesi niemen rannoille aivan käsittämättömät määrät kahlaajia ja myös arviolta 4000 ristisorsaa oli saapunut nyt lähemmäksi uiskentelemaan. Näitä ei kuitenkaan enää ehtinyt sen kummemmin katsella ennen kuin oli liian hämärää.

Iltahuuto oli jo kuudelta ja sen jälkeen lähdimme porukalla pubiin syömään ja juhlistamaan Andyn syntymäpäivää. Lopulta palailimme yhdentoista aikaan nukkumaan.

Pöllöjä ja muita pikkukivoja ja lopulta rarikin

25.10. Olimme taas jo aamuvarhain kävelemässä mantereen puolella ja sateen alettua päätimme viettää aikaa Canal Scrapen piilokojussa. Lutakon rannalla ruokaili jänkäkurppa ja lähipusikoissa oli jopa 6 sepelrastasta muiden rastaiden seurassa. Sateen loputtua ja jatkettuamme kävelyä, saatoimme kuitenkin huomata, että lintuja oli nyt selvästi vähemmän kuin edellispäivänä. Kirkon pihapuista löysimme ärhentelevien tiaisten avustuksella päivehtivän lehtopöllön ja kanavan vartta kävellessämme löysimme ensin rannassa piipertäneen merisirrin ja kohta mereltä saapuneen suopöllön. Loppukävely tuotti vielä muutaman sepelrastaan lisää. Palattuamme asemalle oli pihaverkoista juuri saatu mustaleppälintu, jonka rengastuksen ja tietysti itse linnunkin kävimme kuvaamassa.

Tunnin ajomatkan päästä Flamboroughilta oli löytynyt ruskouunilintu, joka on minun helpoin WP-pinnapuutteeni, mutta päätimme jättää yrittämättä sen bongausta, sillä voisihan se lähipäivinä löytyä lähempääkin? Niinpä päätimme seurata Jack Tayloria lähipellolle, jossa tämä oli hetkeä aiemmin nähnyt lennossa suuren kirvisen, jota ei kuitenkaan pitänyt isokirvisenä. Monkku mielessämme komppasimme peltoa kunnes edestämme lähti aika kaukaa tumma kirvinen lentoon ja sirahti kertaalleen mennessään ennen kuin laskeutui tien toiselle puolelle Pallas’ Pondin viereen. Lintu ei kyllä tuonut mongoliankirvistä mieliimme vaan lähinnä taigakirvisen (liekö ollut edellispäivänä näkemämme lintu?). Onneksi lintu löytyi pian uudelleen ja etenkin Paulin onnistui nähdä sen varsin hyvin lennossa. Lintu lensi kuitenkin nyt todella kauas kanavan vartta seuraten peltoalueen toiselle puolelle, jonne päätimme kuitenkin lähteä sen perään. Rantaa kävellessämme kuulimme Hannan kanssa lapinsirkun ja näimme 11 vuorihemppoa mutta kirvistä ei enää löytynyt.

Olimme jo palailemassa asemalle päin, kun kirvinen oli yllättäen taas löytynyt toiselta puolelta peltoaukeaa meren rannasta. Singahdimme paikalle ja näimmekin linnun maassa ja ehdin ottaa jopa lyhyen videonkin ennen kuin lintu nousi taivaalle, lensi aivan suoraan ylitsemme useaan kertaan äännellen ja lähti kohti Spurn Pointia. Kohta olimme taas kävelemässä tielle, kun kuulimme tuttua sirahtelua taivaalta ja taigakirvinen lensi aivan suoraan ylitsemme ja laskeutui vieressämme olleen pensasaidan toiselle puolelle peltoon. Lintua ei kuitenkaan maassa näkynyt, joten päätimme jättää bongarilauman etsimään sitä ja jatkoimme aseman viereiselle meristaijikojulle, jolla tietysti nyt oli tilaa.

Vietimme kojussa mukavan parituntisen, kun muut olivat etsimässä kirvistä, jota ei kuitenkaan enää löytynyt. Näimme mm. muutaman lapasotkan, 4 leveäpyrstökihua, merikihuja, toistakymmentä isokihua, parisataa pikkukajavaa, kymmeniä pikkulokkeja, kaakkureita, etelänkiisloja sekä pikkuliitäjän. Kuudelta oli taas iltahuuto, joka kesti jopa tunnin ja 40 minuuttia, kun rengastukset ja kaikki muutkin havainnot kirjattiin koko Spurnin alueelta. Loppuilta meni ruokaillessa ja jutustellessa mukavan porukan kanssa.

Laatustaijia

26.10. Aloitimme aamun meristaijilla, joka alkoikin heti mukavasti noki- ja pikkulitäjällä. Tuuli oli voimistunut lähes myrskyisäksi ja odotukset olivat korkealla ja eipä mennyt kauankaan, kun kuului huuto: “Storm-Petrel!” – ja aika läheltä löytyi myrskykeiju matkaamasta kohti pohjoista. Vähän tämän perään löytyi ensimmäinen pikkuruokki ja kohta pari lisää. Muuten oli kuitenkin yllättävänkin hiljaista, joitakin mustalintuparvia, pari haahkaparvea ja kaakkureita mutta kihuja ei näkynyt kuin pari isokihua.

Parin tunnin staijin jälkeen ajoimme Spurn Pointiin, jossa maston nupissa surisi syksyn ensimmäinen tilhi! Lajiahan ei joka vuosi alueella edes havaita, mutta tämä oli odotettavasti ensimmäinen monista tänä syksynä. Lintu jatkoi pian kohti etelää eivätkä bongarit ehtineet sitä nähdä, mutta onneksi jo myöhemmin päivän aikana lähikylältä löytyi pari bongattavissa ollutta tilheä lisää.

Kärjessä oli muuten hiljaista, 28 lyhytnokkahanhen parvi muutti ylitsemme ja puoliltapäivin palailimme asemalle. Pienen huilin jälkeen kävelimme taas mantereen puolelle, jossa bongarit juoksivat tilhihälyjen perässä. Lähes kaikilla alueen orneilla oli käytössään suuret radiopuhelimet, joihin ilmoitettiin aivan liiankin naurettavia lajeja koko ajan. Me keskityimme kovassa tuulessa vaihteeksi tavallisten lajien kuvaamiseen ja erityisesti todella kesyt hippiäiset saivat huomiomme osakseen. Parhaana lajina näimme muuttaneen ruskosuohaukan.

Iltapäivä neljältä suuntasimme taas meristaijille, mutta myräkästä (satoi jopa rakeita) huolimatta meno merellä oli vaisua. Nokiliitäjä, pikkuruokki, pari ruokkia sekä amerikanjääkuikka sentään nähtiin. Tunnin staijin jälkeen olimme aivan jäässä, joten palasimme kämpille lämmittelemään. Tällöin asemalle saapui myös vanha ystävämme Gavin Thomas, joka oli jo päivän ajan retkeillyt Spurnin mantereen puoleisimmilla paikoilla.

Illalla ihmettelimme taas nousuveden mukanaan tuomia kahlaajamassoja. Punakuireja, tundrakurmisoita, punajalkavikloja, isosirrejä ja suosirrejä oli tuhottomasti ja mm. kuoveja, meriharakoita, pulmussirrejä, karikukkoja ym. myös runsaasti.

Iltahuudon ja ruokailun jälkeen suuntasimme taas pubiin, jossa viihdyimme lopulta aina sen sulkemiseen saakka eli puolille öin. Tällöin ulkona satoi jopa hieman lunta!

Lisää vanhoja tuttuja

27.10. Yöllä oli todella myrskyisää ja sama meno jatkui aamullakin. Heräsimme jo kuuden jälkeen ja olohuoneessa värjötteli kylmissään nainen, joka oli jäänyt autollaan kiinni niemen kapealle tielle, joka oli tuhoutunut ajokelvottomaksi. Hän odotteli nyt hinausautoa saapuvaksi. Tie suljettiinkin pian kokonaan ja niinpä emme olleet ainoita, jotka päättivät aloittaa aamun meristaijilla. Koju oli jo seitsemän aikaan täynnä, vaikkei aurinko ollut vielä lähimainkaan noussut! Me päätimme olla ahtautumatta kojuun ja saimme kojun seinustalta tuulen suojasta parhaat istumapaikat, joilta oli itse asiassa paljon parempi staijata kuin kojusta. Meno merellä oli kuitenkin yllättävän hiljaista mutta koskapa muutakaan ei voinut tehdä, jatkoimme staijia lopulta reilut 2,5 tuntia. Pikkuruokkeja näkyi tusinan verran, 6 leveäpyrstökihua, 5 isokihua, muutama merikihu ja pari allia jne. Muutaman kunnon raekuuron lisäksi paikalla piipahtanut vanha ystävämme Garry Taylor piristivät kummasti väsynyttä staijia! Garry jatkoi staijaamaan hieman pitemmälle niemen suuntaan mutta me päätimme lopulta antaa periksi ja siirryimme hetkeksi lämmittelemään.

Lopulta lähdimme lähikylän ympäristöön kiertelemään mutta sade päätti retkemme nopeasti ja havaintomme jäivät yksinäiseen haarapääskyyn, joita oli vielä aiempina päivänä näkynyt enemmänkin mutta nyt sää oli todella arktinen. Meinasimme jo sortua bongaamaan lyhytvarvaskiurua, joka kuitenkin oli löytynyt niin kaukaa niemestä, ettemme jaksaneet lähteä sinne kävelemään. Niinpä päätimme suunnata lounaalle pubiin ja soitimme Garrynkin paikalle. Pubin ovelle päästyämme ei se kuitenkaan vielä klo 11:50 ollut auki. Olipahan ensimmäinen kerta ikinä, kun oli tullut edellisiltana oltua pubissa sen sulkemiseen asti ja seuraavana aamuna jo ennen pubin aukeamista oven takana taas koputtelemassa! Onneksi meille avattiin ovi jo etuajassa ja pääsimme tilailemaan sapuskaa.

Ruokailun jälkeen retkeilimme jonkin aikaa kylän pinnassa ja ensin Garry ja kojussa jänkäkurppaa kuvattuamme myös Gav joutuivat lähtemään kotejansa kohti. Illalla staijasimme Paulin kanssa taas pari tuntia kojussa, joka tyhjeni, kun kylän toiselta puolelta löytyi taas taigakirvinen. Meitä ei tämä laji enää kiinnostanut, vaan jäimme staijaamaan. Näimmekin vielä toistakymmentä pikkuruokkia sekä pari nokiliitäjää. Samaan aikaan Hanna kierteli lähistöllä kuvattavaa etsien.

Iltahuudon jälkeen pakkailimme, kävimme suihkussa ja söimme taas isot annokset ruokaa. Katselimme myös Marokon kuviamme, joita Paul ei vielä ollut nähnyt – mehän olimme kesällä olleet yhdessä Marokossa. Kuuntelimme myös muutamia parhaita äänityksiäni ja muistettuamme onneksi seuraavan yön kellojen siirron, siirryimme höyhensaarille.

Kotia kohti

28.10. Heräsimme talviaikaa klo 6:30 eli hieman myöhemmin kuin aiemmin ja pakkailimme rauhassa tavaramme loppuun ja lähdimme katsomaan, millaiseen kuntoon niemen tie oli mennyt myrskyjen aikana? Kävellessämme kohti etelää oli vielä aika hiljaista, mutta pikkuhiljaa vihervarpus-, hemppo-, tikli-, viherpeippo-, ruskourpiais- ja pikkuvarpus- ym. parvia alkoi lennellä ylitsemme kohti etelää. Tuuli ei kuitenkaan ollut luvatussa luoteessa vaan ennemminkin lounaassa, joten päivästä ei kuitenkaan ollut tulossa mitään massamuuttopäivää.

Tien tuhoja hetken ihmeteltyämme lähdimme takaisin asemalle päin ja ennen asemaa havaitsimme vielä muutaman pulmusen, niemen yli lentäneen pikkuruokin sekä 2 allia. Koska saimme tiedon, että merellä oli muuten hiljaista, päätimme autolle päästyämme katsoa karttaa ja keksiä paluumatkalle jotain ohjelmaa matkan varrelta.

Matka Lontooseen oli pitkä mutta emme kuitenkaan pysähtyneet kuin kertaalleen ostamaan hieman eväitä ja jatkoimme lopulta aina Lontoon itäpuolella sijainneelle Rainham Marshesille saakka. Tämä Paulin opiskeluaikana suosima lintupaikka oli aivan viimeaikoina kunnostettu RSPB:n toimesta isolla rahalla ja oli nyt ehdottomasti paras lintukohde Lontoon lähellä. Paikka olikin melkoinen! 4 kilometriä pitkän reitin varrella oli useita aivan käsittämättömän komeita kojuja ja polutkin olivat sitä luokkaa, että ne olivat kyllä maksaneet paljon! Lintujakin oli mukavasti ja reissupinnaksi kirjasimme useita vesilintulajeja ja parhaiksi havainnoiksi näimme 2 vihertikkaa, harmaasorsia, pikku-uikkuja, pari mustapäätaskua, haarapääskyjä, pari räystäspääskyä ym.

Shoppailtuamme opastuskeskuksen kaupasta hieman tuliaisia, pakkailimme autolla tavaramme lopullisesti ja lähdimme kohti Gattwickiä. Pysähdyimme vielä syömään pikaisesti eräälle huoltoasemalle ja klo 16:55 olimme lopulta lentoasemalla.

Hyvästelimme ja kiittelimme Paulin, jonka toivomme näkevämme seuraavan kerran Suomessa. Kentällä shoppailimme hieman lisää tuliaisia ja lopulta lähdimme lähtöportillemme. Norwegianin koneemme lähti puolisen tuntia myöhässä, mutta onneksemme se lensi hieman aikataulua kiinni ja laskeuduimme Helsinki-Vantaalle hieman ennen puoltayötä.

Matkatavarat löydettyämme kävelimme parkkihalliin, johon isäni oli tuonut aiemmin iltapäivällä huollossa olleen autoni ja sitten edessä oli vielä pitkä ja puuduttava kolmen ja puolen tunnin ajo kotiin Parikkalaan, jossa olimme lopulta hieman ennen neljää aamuyöllä. Ja aamulla oli aikainen paluu arkeen ja töihin…

J.A.