Aihearkisto: Thaimaa

Thaimaa, Chiang Mai & Chiang Rai 18.2. – 3.3. 2018

Matkaan

Olimme jo alkutalvesta olleet yhteyksissä Ala-Kojolan Mikon ja Peunan Antin kanssa ja suunnitelleet Pohjois-Thaimaan lintureissua. Mikko ja Anttihan olivat edellisvuonna samaan aikaan kanssamme Keski-Thaimaan lintupaikoilla, oltuaan sitä ennen jo reilun viikon pohjoisessa. He olivat tykästyneet paikkoihin niin kovin, että halusivat tehdä sinne vielä toisenkin reissun. Me tietysti tartuimme Hannan kanssa tilaisuuteen päästä hyvien ystäviemme kanssa reissuun eikä siitä tietenkään ollut haittaa, että he tunsivat jo paikkoja ja tietysti alueen lintujakin etukäteen.

Koskapa Finnairin suorat lennot Bangkokiin ovat todella suosittuja, ostimme lentomme jo hyvissä ajoin ja pikkuhiljaa kevättalvella aloimme sitten suunnitella reissua tarkemmin. Mikko toimi reissun pääsuunnittelijana ja hyvän reissupohjan hän meille kehittikin ja lopulta kaksiviikkoisella reissullamme oli, jos ei nyt ihan minuutti, niin ainakin lähes tuntiaikataulu.

Reissun pohja muodostui seuraavanlaiseksi: Yölento Bangkokiin, josta aamusta maan sisäisellä lennolla pohjoiseen Chiang Maihin. Saatuamme varaamamme vuokra-auton ajo Doi Inthanoniin, jossa retkeilyä iltapäivä, kaksi kokonaista päivää sekä vielä yksi aamu, ennen ajoa Chiang Daoon. Chiang Daossa retkeilyä kaksi päivää ja sitten jatkoimme Doi Ang Khangiin. Ang Khangissa meidän oli alun perin tarkoitus retkeillä 3 päivää, mutta typistimme tämän lopulta kahteen päivään sekä aamuun, jotta saimme yhden lisäpäivän käyttöömme myöhemmin. Doi Langissa retkeilimme sitten jopa neljä päivää. Sitten pitempi ajo Chiang Raihin ja Chiang Saenin alueelle, jossa ilta, yksi kokonainen päivä sekä vielä aamu hieman erilaisissa maisemissa. Lopulta ajo takaisin Chiang Maihin, josta sitten lennot Bangkokin kautta takaisin Suomeen.

Lauantaina 17.2. aamulla oli meillä melkoisten vaikeuksien jälkeen vihdoin kaikki tavarat pakattuina autoon ja lähdimme matkaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Pahimmat vaikeudet alkoivat loppuviikosta, kun Hanna sairastui kunnon keuhkoputkentulehdukseen ja oli sen verran raatona, että lopulta oikeastaan vasta viimeisenä aamuna oli selvää, että reissuun ylipäänsä päästäisiin. Onneksi antibiootit olivat alkaneet purra ja niinpä pakkailut tehtiin melkoisella kiireellä viimeisenä aamuna.

Lopulta matkaan päästiin sen verran myöhään, että aikaa oli vain pikaiseen tankkausstoppiin ja hieman ennen kuin olimme Lentopysäköinnissä, meille jo sieltä soiteltiinkin, että olimmehan me tulossa. Onneksi lentoasemalla ei ollut lainkaan ruuhkaa ja pian löysimme Mikon ja Antin ja pääsimme lähtöaulaan odottelemaan koneemme lähtöä.

Finnairin koneemme lähti lähes aikataulussa ja aivan täydessä koneessa saimme jotenkin sumplittua paikat siten, että Mikko pääsi viereemme istumaan, vaikka alun perin paikkamme olivat aivan eri puolilla konetta. Antti joutui istumaan keskellä melkoisen riehakasta bileporukkaa.

Juteltuamme jonkin aikaa katselimme vielä yhdet leffat ennen kuin oli aika yrittää alkaa nukkua. Valitettavasti aivan takanamme istui todella äänekäs rouvaporukka, joka ei tajunnut hiljentyä, vaikka muutamaan kertaan pyysimmekin. Kun lopulta tiuskaisin heille hieman tiukemmin, he hiljenivät, mutta tällöin kello oli jo lähes aamuneljä Thaimaan aikaa ja eipä mennyt puolta tuntia, kun koneessa aloitettiin aamupalan tarjoilu. Niinpä univelkaa, jota oli kertynyt jo ennen reissua, kertyi nyt melkoinen tuntimäärä lisää.

Pitkä 11 tunnin lento oli lopulta ohi klo 7:25 paikallista aikaa ja ihmeen nopeasti löysimme matkatavaramme ja selvisimme jonotuksista. Niinpä olimme aika pian odottamassa jatkolentoamme Chiang Maihin, joka lähti klo 10:20. Yksi mukavampi havaintokin tehtiin Bangkokin lentokentällä, kun kiitoratojen edustalla olleen ojan varressa hiippaili leucopsis-alalajin västäräkki.

Lento Chiang Maihin kesti vain hieman toista tuntia ja lähes koko lento meni onneksi unten mailla. Löydettyämme taas matkatavaramme suuntasimme Avisin autovuokraamolle ja kohta olimme istumassa ison Toyota-maasturin kyydissä. Tässä autossa oli kuitenkin yksi ongelma, toinen takaovi ei avautunut sitten millään sisäpuolelta, joten valitimme asiasta mikä kannatti, sillä saimme vaihdettua auton vielä himpun verran suurempaan ja uudempaan vastaavanlaiseen.

Kohti Doi Inthanonia

Ja kohta olimmekin sitten liikenteessä ja suuntasimme saman tien Chiang Main keskustaan. Tarkoituksenamme oli löytää apteekki, josta Hanna saisi polttoainetta trangiaan sekä eläinkauppa, jotta saisimme jauhomatoja, joilla ruokkia kuvaajien kesyttämiä lintuja ns. stake-outeilla, joita ainakin parilla paikalla piti oleman.

Ihme kyllä löysimme nopeasti useita eläinkauppoja rivissä samalla kadulla ja heti ensimmäisestä ostimme parisataa grammaa jauhomatoja sekä kätevän laatikon, jossa ne oli tarkoitus pitää hengissä koko kaksiviikkoisen reissumme ajan. Tämä tehtävä lankesi tietysti Hannalle, jolla on kokemusta ko. otuksista, sillä lemmikkiliskomme syövät juuri samanlaisia. Apteekkikin löytyi pienen hakemisen jälkeen ja saimme näin varmistettua, että lähes kaikelle allerginen Hanna pystyisi valmistamaan omat kotoa mukaan ottamansa ruoat reissussa.

Sitten laitoimmekin navigaattorit opastamaan meidät kohti Doi Inthanonin kansallispuistoa. Reissupinnalistan pito oli tietysti jo alkanut ja Chiang Maissa olimme havainneet mm. veriselkäkukastajan, oliivi- ja purppuramedestäjiä, himalajansalangaaneja, idänpikkukiitäjiä, piha- ja töyhtömainoja, palmuvarpusen jne.

Kun vihdoin pääsimme ulos Chiang Maista, muuttui maisema hieman enemmän maaseuduksi, mutta silti tien varressa oli asutusta koko ajan. Haviksia kertyi muutamista tavallisista lajeista, ainoiden parempien lajien oltua ruskosiipihaukka, liitohaukka sekä kyläkottarainen. Pikkuhiljaa tie alkoi myös nousta ylemmäksi ja ajettuamme hieman toista tuntia tajusimme olevamme väärällä tiellä! Ei siinä auttanut kuin kääntyä ympäri ja palata reilun vartin verran kapeaa mutkittelevaa tietä takaisin päin. Onneksi oikea tie oli sitten reilusti suurempi ja nopeampi ja niinpä emme lopulta menettäneet niin pahasti aikaa kuin olimme pelänneet. Ja ihan hukkaan eksyilykään ei ollut mennyt, sillä harhapoluilla näkyi mm. reissun ensimmäinen tiibetinlepinkäinen ja runsaasti (kesyjä) intiannorsuja.

Olimme ihan mukavasti aikataulussa, kun lopulta kurvasimme illaksi suunnittelemaamme retkikohteeseen niin kutsutulle Parakeet pre-roostille. Tällä paikalla oli erään asuinrakennuksen kylkeen rakennettu lintutorni, jolta avautui hieno näkymä edessä avautuville pienille viljelyksille sekä takana olevalle vuorennyppylälle, jonka puihin iltaisin piti kokoontuman indokiinankaijoja ennen kuin ne siirtyvät jonnekin muualle yöpymään.

Retkipinnoja alkoi ropista, mutta silti enemmän lintuja tuntui jäävän määrittämättä, sillä lähistöltä kuului monenlaisia lintujen ääniä, joita emme tunteneet, vaikka jonkin verran olimme ääniä ennen reissua taas opetelleet ja kerranneet. Tutun kuuloinen kutsuääni paljastui setään lapinuunilinnuksi, kun lintu lopulta saatiin näkyviin. Muita tuttuja ääniä olivat pariin kertaan kuulunut kiinanfrankoliini sekä aasiankukaalit, intianvariskäki, marmori- ja kuparisepät sekä taigauunilinnut. Näköhavaintoja tehtiin mm. kiinanriisihaikaroista, idänmehiläishaukasta, ojasuokanoista, kenttähyypistä, pikku- ja aasianturturikyyhkyistä, intiantöyhtökiitäjistä, pikku- ja kastanjamehiläissyöjistä, nokileijuista, siperianlepinkäisestä, huppukuhankeittäjästä, musta-, tuhka-, peräsin- sekä viiridrongosta, sinimonarkista, mustamelaharakoista, punaposki-, viirukorva- ja nokipääbulbuleista, haara- ja idänruostepääskyistä, harmaasiipikottaraisista, sekä harakkataskusta, ennen kuin Antti yhtäkkiä plokkasi aivan vuoren huipun puiden latvustoista upean loistoharakan! Ja eipä sitten mennyt kauankaan, kun löytyivät ensimmäiset indokiinankaijat, joita näkyi lopulta ainakin tusinan verran. Ne olivat kuitenkin todella vauhdikkaita, eivätkä koskaan laskeutuneet kovinkaan lähelle. Illan kruunasi vielä hauskan näköinen himalajanhaukkanen, joka saapui puiden latvustoihin väijymään saalista.

HarmaasiipikottarainenHimalajanhaukkanen

Lopulta meidän oli aika lähteä kohti varaamaamme majapaikkaa. Doi Inthanonin kansallispuiston portilla ostimme liput puistoon (300 Bahtia + auto 30 Bahtia) ja sitten ajelimme todella jyrkkiä ylämäkiä parisenkymmentä kilometriä Doi Inthanonin HQ-arean lähellä olevalle Mr Daengsille, josta meillä oli varattuna simppeli, mutta oikein mukava bungalowi.

Saimme Mr Daengsilla tilattua vielä erinomaisen illallisen, jota odotellessamme pidimme pikaisen iltahuudon (55 lajia, joista 6 elistä), jolle lisäsimme vielä lähistöllä huutelemaan alkaneen sepelpöllösen. Syönnin jälkeen olimme aika pian valmiita unten maille.

Ja pinnoja alkaa rytistä

19.2. heräsimme ennen auringon nousua aamupalalle, jota saimme hetken odotella, sillä paikalla ollut brittilintuharrastajaryhmä oli onnistunut tilaamaan aamupalansa hieman etuajassa. Aika pian pääsimme kuitenkin lähtemään retkelle ja ensimmäinen kohteemme oli nk. km 37,5 Jeep-track. (Mainittakoon, että retkiraportissa käytetyt paikkoja kuvaavat kilometrit ovat peräisin Birdwatching in Thailand ja North Thailand Birding -sivustoilta.)

Jätimme auton Check-point 2:n, jolla meidän pääsylippumme tarkistettiin, jälkeiselle levikkeelle ja lähdimme alkuun kävelemään tien vartta pitkin ylöspäin. Lintuja oli jo liikenteessä todella mukavasti ja heti pääsimme ruksaamaan reissupinnalistalle mm. kultakurkku- ja turkoosisepän, yunnaninuunilinnun, mustavalkosibian sekä hieman parempina lajeina eräässä latvuksessa piilotellen liikkuneet rilliraitatimalin sekä pari hopeakorvatimalia! Pieni kävely tuotti vielä mm. lyhytnokka- ja tuhkaminivettejä, tien yli korkealla parvissa lentäneitä harmaakurkkurastaita, harjatiaisia sekä pikkukirjosiepon.

KultakurkkuseppäPikkukirjosieppo

Kun tiellä alkoi olla liikennettä jo häiritsevän paljon, lähdimme kävelemään jeeppipolkua, joka oli aika pahasti umpeenkasvanut ja niinpä havainnointi oli varsin vaikeaa, sillä vaikka lintujen ääniä kuuluikin koko ajan, oli todella vaikea saada yhtään lintua näkyviin! Onneksi Antti oli hieman meitä muita paremmin kärryillä äänistä ja pian olimme pensastiais- (fraterculus = Yunnan Fulvetta) ja tulisiipitimalia sekä pikkupeukkulia rikkaampia ja näimmepä kohta ensimmäisen komean sinijokirastaankin.

Törmäsimme polulla brittikaksikkoon, joka soitteli aktiivisesti viherloistorastasatrappia ja eipä meidänkään tarvinnut kauan odottaa, kun aika kaukaa metsästä kuului vastaus. Lintu ei kuitenkaan tullut yhtään lähemmäksi, joten emme tätä kaunista lintua päässeet näkemään.

Hieman taas käveltyämme löysimme ensin määritysongelmia aiheuttaneen naaras isosinisiepon, koiraskin lauloi kyllä taustalla, mutta silti emme meinanneet millään tajuta, minkä lajin selkäpuolta aika kaukaa katselimme. Kohta löysimme myös kauniin nauhasiepon, joka sekin lauloi täyttä päätä, mutta kävi pariin otteeseen myös kivasti näytillä. Muita nähtyjä lajeja olivat mm. rusorintakiipijä, kultasiipi- ja vuoriviirubulbuli, bambulehväkerttu, turkoosi- sekä vuorisinisieppo. Äänimaailmasta määrittyivät kaulusvarpuspöllö, kastanjakuhankeittäjä, kiinan- ja emeinsieppokerttu sekä liuskepittakerttunen.

HarjatiainenLiuskepittakerttunen

Törmättyämme kohta taas britteihin, näimme vilaukselta tiibetinsiepon ja käveltyämme kohtaan, jossa lähes olemattomaksi kutistunut polku lähti laskeutumaan jyrkästi alas vuorenseinämää, päätimme kääntyä takaisin päin kuitattuamme ensin mustakurkkupriinian pinnoihin.

Kävelimme lopulta varsin vauhdikkaasti takaisin tien varteen, mutta saimme vielä määritettyä jo mennessä kuulemamme laulajan isominlaksi.

Tien varresta löysimme taas minivettejä ja tällä kertaa parvessa oli useampia harmaaposki- ja pari liekkiminivettiä ja näimme myös ensimmäiset paratiisi- sekä laidunmedestäjät.

Koska päivä oli jo lämmennyt ja lintuaktiviteetti laskenut, päätimme suunnata hieman syrjemmässä sijaitseville putouksille. Päästyämme Mae Panin putousten parkkipaikalle, löysimme lähipuista pari teräskukastajaa sekä harmaakukastajan ja jokivarresta löytyi toinen projektinamme olleista leppälintuista eli virtaleppälintu. Kuvailtuamme jonkin aikaa ikävästi koko ajan varjoissa liikkunutta kaunista valkolakkista leppälintua, päätimme kävellä lähemmälle Huay Sai Luaengin putoukselle. Havainnot putouksella jäivät kuitenkin virtavästäräkkiin.

TeräskukastajaVirtaleppälintu

Varsinaiselle Mae Panin putoukselle oli hieman pitempi matka, mutta polun alussa törmäsimme vanhempaan lintuharrastajapariskuntaan, jotka kertoivat nähneensä jokivarressa molemmat etsimämme leppälintulajit sekä lisäksi myös liuskehaarapyrstön! Polku mutkitteli kohti putousta nousten välillä hieman kauemmaksi joesta, mutta hieman ennen putousta löysimme vihdoin jokileppälinnun, joka oli elis myös Mikolle ja Antille.

Jokileppälintu

Kuvailimme tätäkin leppälintua tovin ja kävimme sitten kuvaamassa myös komeaa putousta, ennen kuin lähdimme palailemaan kohti parkkipaikkaa. Joki näkyi vain parista kohdasta, mutta kauhealla tuurilla näin parin puunrungon välistä keskellä jokea pienellä kivellä jotain joka kiikareilla paljastui liuskehaarapyrstöksi. Yritimme laskeutua lähemmäs jokea, jotta olisimme nähneet linnun paremmin ja saaneet ehkä kuviakin otettua, mutta lintu osoittautui juuri niin araksi kuin olimme kuulleet haarapyrstöjen olevan, joten kuvat jäivät yhteen Hannan aika kaukaa ylhäältä ottamaan.

PutousLiuskeharapyrstö

Päivä alkoi olla jo sen verran pitkällä, että päätimme suunnata km 34,5 polulle, joka osoittautui selvästi avoimemmaksi metsäpoluksi kuin aamuinen polku. Lintumaailmakin oli kyllä varsin hiljaista, mutta valtaosa lajeista oli uusia: mm. raitavarpuspöllö, kuningasseppä, jadekäki, pikkuviiridrongo, harmaaposkibulbuli, indokiinanvireo, burman- ja kastanjasieppokerttu, shanxin-, indokiinan- ja kukkauunilintu ja naamioviidakkoharakka lisättiin listoillemme.

PikkuviiridrongoJadekäki

Palailimme lopulta Mr Daengiin kämpillemme, jossa pidimme taas iltahuudon ruokaa odotellessamme ja huudettava riitti pitkälti vielä ruokailun jälkeenkin. Uskomaton ensimmäinen kokonainen retkipäivä oli tuottanut 81 lajia, joista käsittämättömästi jopa 45 oli minulle ja Hannalle eliksiä! Oli mukava päästä vähän aikaisemmin nukkumaan, sillä reissun alku oli ollut varsin rankka.

Doi Inthanonin huipulle

20.2. lähdimme liikkeelle niin aikaisin, että aamupala jäi väliin. Suuntasimme jo ennen auringon nousua ylös kohtaan, josta olimme saaneet nuotit himalajankyyhkyille. Kyyhkyt saapuisivat yhden tietyn puun latvustoon heti auringonnousun jälkeen. Olimme paikalla jo pimeässä, joten saimme tovin odotella, ennen kuin aurinko nousi ja sitten vielä tovin, että se alkoi paistaa rinteen puiden latvustoon. Sitten ei mennyt kauan, kun ensimmäinen kyyhky saapui paikalle ja pian niitä näkyi muutama lisääkin.

Emme jääneet paikalle sen pitemmäksi aikaa vaan jatkoimme kipuamista kohti Inthanonin huippua, jotta olisimme ylhäällä ennen kuin paikalla olisi turhan paljon muita turisteja. Doi Inthanonhan on erittäin suosittu retkeilykohde paikallistenkin keskuudessa, onhan huippu maan korkein (2565m) ja lähes huipulle pääsee autolla. Paikallisilla on vielä tapana tulla rinteellä oleville näköalapaikoille ihailemaan auringonnousua, jonka jälkeen jatketaan sitten huipulle, joten usein porukkaa on liikkeellä heti aamusta.

Päästyämme huipun parkkipaikalle, oli paikalla jo muutamia autoja, mutta porukka oli katselemassa alas laaksoon maisemia tai muuten vain pitämässä mekkalaa parkkialueen päässä. Me kiertelimme hetken parkkialueella, jolla näimme heti useita medestäjiä sekä uunilintuja, joita emme kuitenkaan vielä jääneet sen kummemmin määrittämään, vaan suuntasimme Ang Ka -luontopolulle. Polku laskeutui parkkipaikalta jyrkästi alhaalla olevalle pienelle puiden kokoisia rhododendroneita eli alppiruusuja kasvavalle suolle.

Emme ehtineet monta askelta ottaa, kun äkkäsimme polun varresta muutaman ruskokurkkupyyn, jotka eivät pahemmin meistä välittäneet. Harmi vaan, että vielä oli turhan pimeää kunnon kuville. Lintujen kuopimispuuhia oli kuitenkin hauska seurata. Kohta huomasimme eteemme polulle laskeutuneen siepon, joka tunnistui luumuselkäsiepoksi. Sieppoja oli lopulta paikalla pariskunta, mutta ei niitäkään oikein päästy hämärissä kunnolla kuvaamaan.

RuskokurkkupyyLuumuselkäsieppo

Lopulta olimme laskeutuneet alas suolle, jossa kulki komea puinen polku. Maisema oli kuin suoraan jostain seikkailuelokuvasta. Lintumaailma oli vielä aika hiljaista, mutta lajisto sitäkin mielenkiintoisempaa. Keltaminloja lauloi muutamia ja lopulta latvustosta löydettiin yksi näkyvillekin ja ylitsemme lensi muutama tuhkakyyhky. Kohta löytyi taas yksi paikan target-laji lisää, kun eräässä ojantapaisessa ruokaili sinijokirastaiden kanssa piilotellen pari nokkarastasta.

Suon keskellä oli pari suurta kukkivaa pensasta, joissa kävi useita paratiisimedestäjiä ja yritimme löytää niiden joukosta sateenkaarimedestäjää, jolla ainakin itse kuvittelin englanninkielisen nimen mukaisesti olevan vihreä pyrstö. Niinpä linnuista tuli pääasiassa tuijotettua vain niiden pyrstöjä, kun ne vilahtelivat todella nopeasti puskan katveessa. Kun vihreäpyrstöisiä ei meinannut löytyä, kiinnittyi huomio pian taas muihin lintuihin, kun ympäriltämme alkoi kuulua kultasiipinaurulin ääntelyä ja eteemme tuli kisailemaan pari todella kaunista keltavatsamonarkkia.

KeltavatsamonarkkiPolulla

Kultasiipinaurulit löytyivät lopulta näkyvillekin ja niiden kuvailun jälkeen keskityimme kuvaamaan ja katselemaan uunilintuja, joista etenkin kukkauunilintu sekä indokiinanuunilintu esiintyivät runsaina näin korkealla.

Jatkettuamme polkua pitemmälle poikkesimme sivupolulle, joka vei pienelle alttarintapaiselle, jonka takaa jatkoimme pientä polkua pitkin märän näköiselle painanteelle. Olimme saaneet paria viikkoa aiemmin paikalla käyneiltä edellisvuotisilta reissukavereiltamme Tero Toivaselta ja Janne Kilpimaalta nuotit löytää paikalta sinitöpörastas. Lähes välittömästi huomasimme maassa ruskean siepontapaisen linnun, josta otimme kuvia ennen kuin se katosi juosten kasvien taakse katveeseen. Vasta kuvista tajusimme linnun olleen naaras sinitöpörastaan. Etsiskelimme lintua jonkin aikaa ja näimmekin vilaukselta kasvillisuuden keskellä pyrähtäneen sinisen koiraslinnun, mutta parempaa havaintoa emme enää lajista saaneet.

Pikkuhiljaa muutakin porukkaa alkoi kulkea polulla sen verran, että päätimme aika nopeasti lähteä kävelemään samaa reittiä, mitä olimme tulleetkin takaisin ylös parkkipaikalle. Törmäsimme matkalla yhteen lintuharrastajaporukkaan ja heidän kanssaan jutellessamme löysimme himalajansinipyrstönaaraan.

Hanna
Himalajansinipyrstö

Parkkipaikan kukkivista pensaista löytyi taas jonkin verran medestäjiä ja lopulta tajusimme, että meitä oli johdettu harhaan, sillä sateenkaarimedestäjän pyrstöhän olikin sinertävä – ja niitä oli paikalla vaikka kuinka…

SateenkaarimedestäjäKeltaminla

Kuvailimme vielä jonkin aikaa kahvilan ympäristössä kesyjä tulisiipitimaleita ja löysimmepä pari omenanjämää syömään saapunutta keltaminlaakin, mutta toiveenamme vielä olleet paikan target-lajit harmaakylkirastas sekä sulttaanikukastaja jäivät löytymättä.

Lopulta lähdimme palailemaan takaisin alaspäin ja pysähdyimme seuraavaksi paikalla, jossa Mikko ja Antti olivat edellisvuonna nähneet sulttaanikukastajan. Pari mahdollista vilahdusta näimme, muttemme saaneet lajia naulattua, mutta mukava ylläri oli ison kelottuneen puun latvassa laulanut isokivikkorastas.

Seuraavaksi kurvasimme ns. Chediseille eli km 41,5:n kohdalla oleville Naphamethinidon ja Naphaphonphumisiri temppeleille, jotka oli rakennettu toinen edellisen, muutama vuosi sitten menehtyneen kuninkaan ja toinen tämän kuningattaren 60-vuotispäiväksi. Paikalla oli väkeä, niin ettei automme mahtunut parkkipaikalle, joten kävelimme paikalle hieman kauempaa ja ostettuamme liput (30 Bahtia) Chedis-alueelle, kiertelimme alueella tovin. Näin kuumimman päivän aikaan havainnot jäivät medestäjiin sekä muutamaan mustakurkkupriiniaan.

Chedis

Loppupäivä alempana

Lopulta päätimme ajella alas aina Mr Daengille asti, jota ennen HQ-alueella teimme pienen pysähdyksen, kun erään puun latvustossa pyrähteli suuri parvi rillejä. Muutaman saimme näkyviin ja ne olivat ruskokylkirillejä, mutta valtaosa linnuista jäi määrittämättä ennen kuin ne jatkoivat matkaansa. Mr Daengsilla tilailimme ruoat ja tuijottelimme ravintolan edustalla ollutta ruokintapaikkaa, joka oli siis paikka, jonne letkua pitkin valuivat tiskivedet ruoantähteineen. Paikalla kävi vain pikaisesti sinijokirastas ja syötyämme päätimme odottaa aina seuraavaan tasatuntiin asti eli noin parisenkymmentä minuuttia, josko ainakin parina vuonna paikalla viihtynyt ruskotöpörastas suvaitsisi saapua paikalle.

Ruskotöpörastas

Pariin kertaan näin vilahduksen jostain ruskeasta, joka näytti lähinnä myyrältä. Kerran se juoksi vesiletkua pitkin alas kasvien katveeseen ja sitten kohta aivan yhtä nopeasti letkua pitkin ylös. Mielessä kyllä kävi, voisiko töpörastas olla niin nopea, mutta päädyin siihen, että kyllä vilahdukset olivat näyttäneet aivan myyrältä. Kun aikamme oli juuri täyttynyt, näin taas samanlaisen vilahduksen vilahtavan aivan suoraan allemme ja kuinka ollakaan siinähän se ruskotöpörastas nyt kökötti aivan suoraan allamme vain parin metrin päässä ja vieläpä aivan avoimesti! Saimme linnusta hyvät kuvat ennen kuin se taas vilahti katveeseen.

Iltapäiväretkellä olimme ensin aikeissa suunnata ylemmille poluille, mutta päätimme ensin tsekata Mr Daengin läheisen leirintäalueen eli km 30 ympäristön, jotta osaisimme illalla palata oikealle paikalle, josta meillä oli taas yksi tärppilaji. Leirintäalueen tien varressa oli kuitenkin sen verran mukavasti lintuja, että jumituimme kävelemään tähän männikkömetsään pitemmäksikin aikaa. Kashmirinuunilintujen ohella löysimme punanokka-, kultasiipi- ja vuoriviirubulbuleita sekä näimme ensimmäisen japaninhiirihaukan sekä ruskosiipi- että harmaanaamahaukan ym. Paras löytämämme laji oli kaunis hopealakkisieppo, joka kuitenkin nähtiin vain lyhyesti.

Lopulta totesimme, että aikaa ei enää ollut uudelle huipulla käynnille, joten päätimme suunnata Siribhumen putoukselle. Putous oli varsin komea, mutta kovin mainittavia havaintoja emme alueella tehneet. Ajomatkoilla näimme sentään puussa istuneen mahtijalokotkan, joka sekin oli kuitenkin turhan arka eikä antanut meidän nousta autosta lainkaan.

Sitten olikin aika palata takaisin leirintäalueelle, jonka keskellä oli pieni lampi, jolta oli jo vuosia bongattu pikkusuokanaa. Tero ja Janne olivat kuulleet sen ääntelevän omalla reissullaan, joten tiesimme linnun olevan paikalla. Olimme lammen rannassa hyvissä ajoin, joten meillä oli hyvin aikaa koluta vielä muutakin lähiympäristöä ja löysimmekin pusikoista erilaisia taksuttajia, muttemme saaneet niitä sitten millään näkyville. Pari paikallista koiraa kävi lammen pusikoissa komppailemassa ja ne lennättivät näkyviin kanelipikkuhaikaran. Lopulta lammelta alkoi kuulua yksittäisiä pikkusuokanan varsin luhtakanamaisia äännähdyksiä, mutta toiveissamme oli, että se intoutuisi päästämään kunnon huutosarjan, joka oli erittäin lajityypillinen. Illan pimennyttyä lammelta alkoi kuitenkin kuulua vain erilaisia sammakoiden kurnautuksia ja vaikka odotimme paikalla pitkälle pimeään, emme enää kuulleet ainakaan varmoja pikkusuokanan ääniä.

Aamusta alarinteeseen

21.2. lähdimme taas pimeässä liikenteeseen ja ajoimme tällä kertaa alas km 13 kohdalta lähtevälle tielle. Valitettavasti heti risteyksessä paljastui, että tällä poikkitiellä oli tietyö ja erilaisia rekkoja ja työkoneita ajoi ohitsemme jo ennen auringon nousua. Kun aamu alkoi valjeta, kävelimme risteyksen läheiselle sillalle, jolta meillä oli nokihaarapyrstönuotit, mutta ilmeisesti liikennettä oli liikaa eikä lintua näkynyt.

Niinpä lähdimme ajamaan pikkutietä, joka nousi heti jyrkästi ylemmäksi. Aina välillä osa meistä käveli tietä ja yksi ajoi autolla edemmäksi ja näin saimme kuulosteltua metsän linnustoa. Nyt kun olimme paljon alempana kuin parina edellisenä aamuna, oli äänimaailma taas aivan erilainen. Taas tuntui siltä, ettemme tunteneet kovinkaan monta lajia. Kohta kuitenkin kuulimme helposti tunnistettavan äänen, joka kuului naamiovihertikalle. Ja hetkeä myöhemmin ääntä kuului aivan toisestakin suunnasta. Yritimme houkutella lintuja atrapilla näkyville, mutta valitettavasti emme tässä onnistuneet. Sen sijaan työkoneliikenne alkoi käydä yhä rasittavammaksi.

Jatkoimme silti tietä etemmäksi tehden yhä uusia stoppeja ja havaitsimme vielä mm. 6 himalajanhaukkasta, paksunokkakyyhkyn, pari ruusuminivettiä, pari assaminnakkelia ja aasianpikkutikkaa sekä indokiinantikan, pari harakkaharlekiinia sekä kuulimme useita loistoharakoita, joista kuitenkin vain yksi näkyi lyhyesti lennossa. Muita kuultuja lajeja olivat mm. jaavankäpinkäiset, kiinanlivertäjät sekä valkotöyhtönaurulit, joiden mekastusta kuului vastakkaisesta rinnemetsiköstä. Lopulta ajettuamme tietä yhteensä vain muutaman kilometrin, päätimme palailla takaisin sillalle.

Kävellessämme sillalle, näimme Mikon kanssa nokihaarapyrstön livahtavan erään saaren taakse katveeseen. Kävelimme rantapolkua pitkin lähemmäksi ja kuulimme linnun ääntelevän aktiivisesti saaren toisella puolella, muttemme saaneet sitä millään houkuteltua näkyviin.

Ja vielä kerran ylemmäksi

Seuraavaksi meillä oli edessä kämppämme tyhjennys, jotta meidän ei tarvitsisi puoliltapäivin olla sitä tekemässä. Pakattuamme tavaramme autoon, suuntasimme vielä ylös ja kävelemään uudelleen km 34,5 polkua.

Polulla oli jonkin verran hiljaisempaa kuin ensimmäisellä kerralla, mutta uusiksi lajeiksi löysimme polun päästä aukeammalta alueelta pari vuorimetsäkerttusta.

Koska meillä ei vieläkään ollut mihinkään kiire, ajoimme ylös huipulle, jossa kävimme taas kävelemässä Ang Ka -polun, mutta vain osa edellisaamuna havaituista linnuista oli paikalla. Olipa todella hyvä, että olimme ensimmäisellä kerralla käyneet paikalla heti aamusta! Sateenkaarimedestäjiä näkyi nyt jopa 15 lintua, keltavatsamonarkit kisailivat yhä suolla ja ruskokurkkupyy huuteli hetken lähistöllä. Ainoaksi uudeksi lajiksi näimme muutaman aivan puiden latvustossa liikkuneen kerttutiaisen. Uunilintuja, medestäjiä, tulisiipitimaleita, keltaminloja ja himalajansinipyrstöä oli kuitenkin mukava taas katsella ja lensipä ylitsemme taas muutama tuhkakyyhkykin.

SinijokirastasKukkauunilintu

Lopulta ajoimme alas ja vielä Mr Daengsille syömään ja sitten hyvästelimme isäntäväen ja lähdimme jatkamaan alaspäin ja lopulta ulos Doi Inthanonin puistosta. Ajoimme reilut kolme tuntia Chiang Main ohi ja lopulta Chiang Daoon, josta Mikko oli varannut meille bungalowit lintuharrastajien suosimalta Malee’silta. Chiang Daossahan Mikko ja Anttikaan eivät olleet aiemmin käyneet, joten iltahuudon jälkeen meillä oli hieman enemmän suunnittelemista, mitä seuraavina päivinä tulisimme tekemään.

Chiang Daossa

Auringonnousu
22.2. heräsimme taas ajoissa, mutta olimme aamulla vähän hitaita. Koko yön pihalammikossa möykänneet sammakot olivat valvottaneet osaa porukasta. Pihapiirimme vaikutti mukavan lintuisalta, joten siinäkin olisi helposti saanut aamun kulutettua. Onneksi emme liikaa olleet kiirehtineet, sillä pihapuista löysimme aasianrilliparven, jossa oli mukana pari japaninrilliä. Lopulta päätimme lähteä kävellen kohti lähellä sijainnutta Wat Tamphaplongin temppeliä.

Kävellessä näimme parit siniampiaissyöjät, idänmehiläishaukan, harjakotkan, harjalinnun sekä runsaasti muuta tavallisempaa lajistoa. Lopulta olimme temppelin parkkipaikalla, josta lähti pitkät yli 500 askelman portaat ylös temppelille. Aamun ensimmäiseksi elislajiksi näimme muutamia puikkopyrstökyyhkyjä.

Tämän temppelialueen paras lintupaikka oli juuri portaikko, joka kulki rehevän metsikön halki, joten lähdimme nousemaan kohti temppeliä todella hitaasti. Ja lintuja tuntui heti olevan ympärillämme vaikka kuinka! Oli siinä paikallisilla munkeilla ihmettelemistä, kun olimme niin hitaita! Eräskin munkki kantoi ylös alumiiniputkenpätkiä ja kattopeltirullia ja käveli ylös-alas vaikka kuinka monta kertaa ja naureskeli mennessään, kun olimme aina edenneet vain muutamia kymmeniä metrejä.

Portaikko

Nyt fulvettat olivat isotiaistimaleja ja myöskin edellisreissullamme tutuksi tullut keltatiheikkötimali oli nyt runsas. Elikseksi löysimme pari kalliopeukaloistimalia, sinileppälintu lauloi lähirinteessä ja itse näin lyhyesti naaraspukuisen sinisatakielen. Lintuja todellakin riitti ja mainittavia lajeja olivat vielä mandariinitrogoni, useampi kultaperävireo, jora sekä isojora, muutama indokiinanparatiisimonarkki ja harmaaposkibulbuli, ketaviirubulbuli, muutama mustakurkkuräätäli, viirulakkitimali, sinisiipi- ja kultaotsalehvit, emeinsieppokerttu, burjatianuunilintu, pari huiluharakkataskua, useampi tarhalukkinen sekä pari kupariposkimedestäjää.

KalliopeukaloistimalirIndokiinanparatiisimonarkki

Hieman ylemmäksi päästyämme kuuntelimme parinkin täplävatsatikkaseksi epäilemämme tikan rummuttelua, mutta kun kohta pääsimme yhden tikkasen näkemään, se olikin valkokulmatikkanen.

TemppeliValkokulmatikkanen

Hämähäkinseittiä tyhjentämässä ollut purppuraperämedestäjä oli myös meille uusi tuttavuus ja kuten sen käytöskin hieman antoi ymmärtää, on nykytaksonimiassa ristiriitaisuutta, onko laji oikeasti medestäjä vaiko lukkinen (spiderhunter)? Temppeliä edeltävältä sillalta äkkäsin kuivassa uomassa piilotelleen sinisatakielikoiraan sekä vielä kauempana varjoissa liikuskelleen harmaavatsaviuhkon.

Lopulta olimme ylhäällä, jossa avautui komea näkymä temppelille. Otimme tovin rennosti ennen kuin kiipesimme vielä viimeiset portaat temppelin huipulle. Lähivuorten lakien tuntumasta löysimme muutamia jymykiitäjiä lentelemästä ja muita staijilla nähtyjä lajeja olivat muutama arovarpushaukka, puolentusinaa vuorikeisarikyyhkyä sekä hetken puiden lomassa näkynyt ja myöhemmin kuulunut intiansarvinokka.

Palaillessamme alemmaksi oli metsä hiljentynyt huomattavasti, mutta eräässä puunlatvustossa näimme vielä pari viirukukastajaa.

Tippukiviluola
Puolilta päivin kävimme pikaisesti huilaamassa kämpillä, mutta jo ennen yhtä meillä oli edessä Hannan kovasti odottama käynti suuressa Chiang Daon luolassa. Parkkipaikalla näimme hassun näköisen vaihtopukuisen koiras sinirastaan. Luolaan käveltyämme saimme mukaamme paikallisen opasrouvan, jolla oli iso öljylamppu ja lähdimme tämän opastamana tutustumaan syvemmälle luolaan. Tämä luolasto olikin melkoinen kokemus! Heti alkuun menimme vain parin metrin kokoisesta aukosta lähes ryömimällä läpi ja yllättäen tämän takana avautui aivan valtava luola. Luolan katossa roikkui valtavasti lepakoita, joista osa säpsähti lentoon otsalamppujemme osoitettua niitä kohti. Myös pari valtavan kokoista lukkimaista hämähäkkiä näkyi seinillä.

Lopulta kiersimme luolastoa reilut puoli tuntia könyten aina vain uuteen osaan pienten aukkojen läpi. Seisovan ilman takia luolassa oli aivan järkyttävän kuuma, mutta silti luolakierros oli aivan uskomaton kokemus. Lopulta annoimme tippiä meitä kierrättäneelle rouvalle ja palasimme takaisin kirkkaaseen ulkoilmaan.

Koskapa päivä oli vieläkin kuumimmillaan, päätimme parkkipaikalle päästyämme huilia hieman ja ostimme lähikojuilta nuudeliannokset. Parkkipaikalta saimme ostettua hedelmiäkin auton takakonttiin retkievääksi ja hetken tuumailtuamme totesimme yhteen ääneen, että olimme pitäneet niin paljon retkeilystä temppelillä, että suuntaisimme sinne myös iltaretkelle.

Niinpä kohta olimme taas kipuamassa portaita ylös kohti temppeliä. Nyt lintuja ei kuitenkaan ollut lähimainkaan niin runsaasti, joten kiipeäminen sujui aika vauhdikkaasti.

BambulehväkerttuMustakulmanakkeli

Ylös päästyämme kipusimme taas temppelille, mutta havainnot jäivät aika vähiin. Paras havainto oli kuitenkin sitäkin mukavampi. Jo kiivetessämme ylös olimme kuulleet kovaa viheltelevää ääntä, muttemme olleet tienneet yhtään mistä lajista on kyse. Niinpä kuultuamme sen taas kerran, tällä kertaa paljon lähempää, yritimme vihellellen ja eri atrappeja soittaen houkutella lintua lähemmäksi. Lopulta oikean äänen löydettyämme alkoi lintu äännellä samanlaista sarjaa kuin nauhallamme ja tunnistui isosirppitimaliksi. Saimme linnun houkuteltua aivan viereemme, mutta silti siitä ei nähty vilaustakaan.

Ylhäällä törmäsimme myös yhteen mongolimatkailijaan, joka oli tullut paikalle minkälie kutsumuksen saattelemana. Hän kertoi, että oli löytänyt loukkaantuneen petolinnun, jota ei ollut saanut kiinni, vaikka oli kurkkulaulamalla päässyt syvään yhteisymmärrykseen linnun kanssa. Liekö ollut jotain muuta kuin syvää yhteisymmärrystä, kun lintu oli kuitenkin rynnännyt kaveria pakoon, tämän yritettyä ottaa sitä kiinni. Itse asiassa olimme kiivetessämme kuulleetkin kaverin varsin monotonista pörinää.

Lupauduimme kuitenkin auttamaan, josko me saisimme linnun kiinni. Valitettavasti tämä petolintu oli kuitenkin tiessään, emmekä sitä löytäneet, mutta pääsimmepähän kuulemaan kaverilta mukavia tarinoita. Myöhemmin törmäsimme tähän kaveriin sekä toiseen, tanskalaiseen hihhuliin, joiden kanssa tarinoimme vielä tovin. Aika erikoisia heppuja, mutta taisivat pitää meitä vähintään yhtä erikoisina… Ainakin tällä paikalla me olimme ne eniten normaalista poikenneet…

Illan aikana kävimme lyhyesti kävelemässä myös sillan pielestä lähteneellä Temple Gulleyn polulla, mutta havainnot jäivät vähiin. Lopulta aurinko laski ja jäimme odottelemaan toivomiamme pöllöjä ja pökkelökehrääjiä. Haukkapöllö kuultiinkin aika pian ja jonkin aikaa odotettuamme kuului kaukaa vuorten takaa toisenlainenkin huhuilu, joka sopi lähinnä intianhuuhkajaan, mutta valitettavasti se kuului liian kaukaa, että olisimme voineet olla määrityksestä varmoja.

Laskeuduttuamme parkkipaikalle kuului pöllöjä taas useampikin, pari vuoripöllöstä ja raitavarpuspöllöä sekä parhaimpina ruskopöllö ja viitapöllö! Kaikki samoille jalansijoille!

Lopulta ilta oli jo todella pitkällä, kun yhtäkkiä tajusimme, ettemme olleet koko päivänä muistaneet käydä kansallispuiston toimistolla ostamassa lippuja itse puistoon! Palailimme Malee’sille selvittämään, voisiko liput vielä saada jostakin ja yllättäen isäntä kertoi meille, että vielä ne pystyisi portilta ostamaan. Tieto onneksi piti paikkansa ja näin varmistimme, että pääsisimme seuraavana aamuna ajamaan ylös vuorelle.

Illalla meillä oli vielä edessä ruokapaikan etsintä, sillä kuten olimme jo aiemmin huomanneet, meni valtaosa ruokapaikoista kiinni jo auringon laskun aikaan. Onneksi ruokapaikka löytyi ennen Chiang Daoa ja saimme vatsat täyteen ja taas iltahuudonkin pidettyä. Mutta nukkumaan pääseminen meni kyllä todella myöhään.

Vuoristoon DYK:ille

23.2. heräsimme aikaisin ja kannoimme matkalaukkumme sovittuun paikkaan pihakatokseen, jotta huoneemme olisivat jo luovutettuina, mutta meidän ei tarvitsisi aivan kaikkia tavaroita pakata vielä autoon. Sitten lähdimme pilkkopimeässä ajamaan kohti Den Ya Katin substationia (DYK).

Pääsimme portista klo 6:30 ja lähdimme nousemaan kohti DYK:iä. Olimme saaneet tietää, että ajo DYK:ille kestää puolisentoista tuntia, joten emme juuri pysähdelleet, mutta vauhdista nähty auton edestä lentänyt sukeltajahaarapyrstö pakotti etsimään itseään tovin. Valitettavasti sitä ei enää löytynyt ja näin vain osa meistä sai tämän upean lajin lajilistalleen.

Toisella pysähdyksellä huomasin yhdessä kukkivassa puussa olleen rusovatsalehvin, mutta sekin onnistui lähtemään, ennen kuin kaikki pääsivät sen näkemään. Onneksi isompi parvi vilkkaasti liikkuneita valkoviirujuhinoita sentään näyttäytyi kaikille. Myös tien yli lennähtänyt punaviidakkokananaaras oli niin kaukana asutuksista, että kuittasimme sen hyvillä mielin reissupinnalistalle.

Substationille hieman ennen kahdeksaa päästyämme parkkeerasimme auton ja lintuja löytyi mukavasti heti lähimmästä kukkivasta puusta. Äänestä määrittyneitä sichuaninuunilintuja oli muutama, mutta jostain syystä nämäkin päättivät lähteä liikenteeseen, ennen kuin niitä päästiin kuvaamaan.

Japanintiainen

Päätimme hieman summamutikassa lähteä kävelemään yhtä polkua mäntyvaltaiseen metsään ja kohta pienen lammen rannasta löysimme ensimmäisen japanintiaisen. Hieman taas ylämäkeen noustuamme, löytyi polulta naaraspukuinen tiheikköleppälintu ja Antin laskeuduttua alemmaksi hakemaan polun varteen jäänyttä reppuaan, löysi tämä polun varren tiheästä kasvustosta pari keltasilkkikerttusta.

Mäntyvaltaiseen metsään päästyämme törmäsimme pieneen porukkaan burmanlepinkäisiä. Vuorikeisarikyyhkyjä näkyi ja kuului vähän väliä, kiinanlivertäjät lauloivat, pari sieppokäpinkäistä ja harmaasilmäbulbulia, indokiinanvireoita, mustakulmanakkeleita, taigakirvisiä ym. nähtiin, joten mikäs siinä oli ihmisten ollessa, kun ylhäällä lämpötilakin oli taas maltillisen lämmin ja keli aivan tyyni kuten muinakin päivinä.

Kävelimme metsikössä jonkin aikaa lisälajeja etsiskellen kunnes törmäsimme leveään Fire-trailiin eli uraan, jonka tarkoitus oli pysäyttää etenevä metsäpalo. Mäen päällä tältä leveältä uralta oli hieno näkymä ympäröivään maisemaan, joten istuskelimme hetken paikalla maisemia ihaillen ja ylämäkeen kävelystä väsyneitä jalkoja lepuutellen, ennen kuin lähdimme palailemaan samaa reittiä takaisin autolle.

Firetrail

Hieman käveltyämme pääsimme vihdoin näkemään hyvin kuhankeittäjän, joita olimme kuulleet aikaisempinakin päivinä vaikka kuinka, mutta näitä keltaisia emme olleet aiemmin saaneet lajilleen kuin sen tavallisimman eli huppukuhankeittäjän. Nyt näkemällämme linnulla oli selvä musta rosvonaamari, joka kuitenkin kapeni selvästi silmän takana eikä levinnyt niskassa kovinkaan leveäksi, kyseessä oli siis burmankuhankeittäjä, joita kyllä sitten myöhemmin nähtiin enemmänkin.

Isohaukkakäki

DYK:illä lammen rannasta löytyi vielä ruskopriinia ja äänittelimme ja lopulta houkuttelimme omalla äänityksellään komeaan ylilentoon isohaukkakäen. Lopulta aikataulu alkoi painaa päälle, joten lähdimme puolilta päivin ajelemaan takaisin alaspäin.

Paluumatkalla törmäsimme tien vieressä olleeseen metsäpaloon, joka oli leviämässä kovaa vauhtia. Meitä viisi minuuttia aiemmin vastaan ajanut mopokuski oli varmaan heittänyt tupakantumpin maastoon? Me onneksi saimme pitkillä kepeillä hakaten palon sammumaan, joten saimme päivän hyvän työn tehdyksi!

Smaragdikyyhky

Teimme matkalla jonkin verran pysähdyksiä ja havaintoja kertyi mm. naamioviidakkoharakoista sekä yhdestä huppuviidakkoharakasta, smaragdikyyhkystä, drongokäistä, töyhtölintuhaukasta, siniampiais- ja kastanjamehiläissyöjistä, keltanokkatimalista, harakkaharlekiinista sekä hieman kotoisemmasta lajista, kun näimme muutaman närhenkin. Tulomatkalla vilahtanutta sukeltajahaarapyrstöäkin tietysti taas yritettiin paristakin paikasta havaintopaikan läheltä ja eihän hakeminen hukkaan mennyt, sillä hieman alempana puron varressa törmäsimme nokihaarapyrstöpariskuntaan! Nyt kaikki saivat tämän lajin sentään nähtyä ja vieläpä aika hyvin, mutta edelleen linnut olivat aivan liian arkoja kuvattaviksi. Lopulta olimme portista ulkona vasta paria tuntia alaspäin pysähdellen matkattuamme.

Kävimme hakemassa tavaramme Malee’silta ja onneksemme saimme majapaikan emännän soittamaan Doi Ang Khangin majapaikaksi suunnittelemaamme Ban Luangiin (jonne emme olleet saaneet yhteyttä ennen reissuamme) ja varaamaan meille majoituksen seuraaviksi pariksi yöksi. Niinpä meillä ei ollut niin paniikki ajella perille asti majapaikkaa varmistelemaan.

Chiang Daon riisipellot

Riisipelloilla

Ehdimme siten hyvin keskipäiväretkelle Chiang Daon riisipelloille, joilta löysimme helposti reilut parikymmentä huppuhyyppää, kauluskottaraisia, rubiinisatakielen sekä parhaana houkuttelimme hyvin näkyville yhden mantsurianmetsäkerttusen. Paikallisittain kova havainto olivat pari pronssi-iibistä. Haikaralajeja nähtiin useampia ja joitakin kahlaajia kuten pikkutyllejä, pari pitkäjalkaa sekä taivaanvuohi. Muita havaittuja lajeja olivat mm. muutama seeprakyyhky, pari aasiankukaalia, 8 harjalintua, muutama laulava aasiankiuru, ruostepääskyjä sekä 6 jouhipääskyä, pari heinäkerttua, sekä intiantuhkapriinia.

KauluskottarainenHuppuhyyppä

Puolisentoista tuntia peltoja kierreltyämme, lähdimme ajamaan kohti Doi Ang Khangia, ja noustuamme taas todella korkealle vuoristoon ja laskeuduttuamme lopulta jyrkästi alas kalkkikivivajoamaan, parkkeerasimme Ban Luangin pihaan. Olimme saaneet kahden hengen huoneet rinteeseen rakennetuista bungaloweista ja kannoimme nyt kaikki tavarat kämpille, mikä olikin melkoinen urakka.

Doi Ang Khang

24.2. heräsimme siten, että olimme aamupalalla klo 6:45, sillä olihan meillä tiedossa, että Nam Luangin terassin edustan ruokinnalla kävi toinen toistaan mukavampia lajeja. Meillä meni tovin tajuta, että läheinen banaaniruokinta, jolla toki silläkin kävi mm. virtaleppälintu, ei ollutkaan se paras paikka. Kauempana, vain yhdestä pöydästä paremmin näkynyt komposti, oli se oikea hot-spot, jolla kävikin jo kuhina, kun sen äkkäsimme. Kompostilla kävi muutama huppurastas, useita harmaakurkkurastaita sekä parhaana mukava paikko eli harmaakylkirastas. Lähipuissa pyöri naarassieppo, joka vasta myöhemmin kuvista määritettiin tiibetinsiepoksi. Vilaukselta näkyi lennossa myös pari sukeltajahaarapyrstöä, joten tämäkin laji saatiin nyt kaikille paikattua.

HarmaakurkkurastasHarmaakylkirastas

Aamupalat syötyämme lähdimme kipuamaan ylös ja ensimmäinen kohteemme oli ns. km 21,3 track. Heti autosta noustuamme oli lähipuissa aivan mieletön kuhina ja etenkin uunilintuja oli latvustoissa runsaasti!

Uusia lajeja ei latvustosta kuitenkaan irronnut, vaikka tuijotimme niskat krampissa latvuston parvia. Mutta käveltyämme polkua vähän matkaa, Antti taas kerran oli äänistä parhaiten kärryillä ja tunnisti ensimmäisen laulavan keltapittakerttusen ja tämä piilotteleva huvittavan näköinen pyrstötön pikkulintu päästiin pienen yrittämisen jälkeen näkemäänkin, ja kohta näitä kuultiin enemmänkin.

Yhä vain syvemmälle metsään jatkettuamme, löysi Hanna pienemmän kauniin sinisen siepon, joka tunnistui pikkusinisiepoksi. Pienellä alueella oli lopulta useampikin vilkkaasti oksistossa liikkunut yksilö, joista lopulta saatiin vain jokunen parempi kuva. Eräästä tiheästä puselikosta löytyi yksi ehdottomista toivelajeistani. Lintu oli aivan järkyttävän piilotteleva ja jotenkin tuntui, että juuri minä en meinannut millään ehtiä nähdä siitä yhtään mitään, ennen kuin se aina vilahti taas piiloon. Tällaiset rapinan perusteella paikallistettavat linnut eivät oikein ole huonokuuloiselle helppoja löytää… Onneksi lopulta hehkunaamatimali näyttäytyi edes jotenkin, mutta toiveisiin jäi, että upea laji näyttäytyisi myöhemmin jossain vielä paremminkin. Muita kävelyllä havaittuja lajeja olivat mm. täplävatsatikkanen, pari emein- ja kiinansieppokerttua sekä kastanjasieppokerttu, useita indokiinanvireoita, pari kultasiipinaurulia, muutama isominla, pikkupeukkuleita, vuorisinisieppoja ym.

Pikkusinisieppo
Vuorisinisieppo

Palaillessamme takaisin autolle, oli liikenne lähilatvustoissa jo hiljentynyt. Päivä oli jo pitemmällä, kun suuntasimme King’s Projectille eli puutarha-alueelle, jollaisilla kuningas Bumiphol oli aikanaan pyrkinyt vaihtamaan paikallisten oopiumin viljelyä muuhun viljelyyn. Alue oli valtava, mutta näin keskipäivällä me suuntasimme alkuun tarkistamaan, oliko Mikon ja Antin edellisvuonna pohjustama stake-out yhä olemassa. Ja olihan se. Niinpä jämähdimme kuvaamaan paikalla vierailleita hopeakorvatimaleita, paria vuorisinisieppoa sekä upeaa sinileppälintukoirasta.

HopeakorvatimaliSinileppälintu

Kuvailtuamme tarpeeksi siirryimme koluamaan pientä osaa puutarhasta, jossa kukkivilla puilla vieraili runsaasti medestäjiä, bulbuleita ja meitä eniten kiinnostaneita rillejä. Valtaosa rilleistä oli aasianrillejä, mutta löysimme joukosta taas muutamia selvästi vihreämpiä japaninrillejä.

ParatiisimedestäjäJapaninrilli

Kun olimme kuvailleet kukistossa vilahtelevia lintuja tarpeeksi, menimme läheiseen ravintolaan syömään. Yllättäen törmäsimme terassilla senioriorniryhmään, jolle paikallinen opas selvästi oli näyttämässä jotain. Kävimme tietysti kysymässä, mitä he olivat katsomassa ja saimme vastauksen: ”Bulbuleita, uunilintuja ja niin onhan tuossa latvassa muutama nokinokkavarpunen”. Oli siinä seniorit ihmeissään, kun meillä syke nousi melkoisesti, varsinkin kun osa porukastamme oli ties missä haahuilemassa. Nokinokkavarpuset piilottelivat aivan käsittämättömän hyvin puun latvustossa, mutta onneksi lopulta kaikki meistä sai linnut nähtyä, ennen kuin ne lähtivät lentoon.

AasianrilliNokinokkavarpunen

Ruokailu olikin sitten melkoinen show, sillä edes tässä isossa ravintolassa ei ollut mitään englanniksi, joten lopulta ainakin meikäläinen sain aivan vääränlaiset ruoat ja vieläpä aivan järkyttävän kokoiset annokset. Ainakin keitosta olisi riittänyt koko porukalle, valitettavasti vain se oli jotain sienisoppaa, joka ei oikein meinannut upota.

Syönnin jälkeen teimme vielä pienen lenkin ravintolan takana, jossa oli vuosien saatossa havaittu monen sorttisia rastaita ruoantähteitä syömässä. Mekin löysimme pari todella lupaavan näköistä rastasta, mutta tarkempi tarkastelu paljasti ne aivan läpimäriksi ja muutenkin räjähtäneen näköisiksi huppurastaiksi. Liekö näitä oli aiemmin ilmoiteltu kiinanmustarastaina, olivat ne niin hurjan näköisiä?

Viirubulbuli

Lähdettyämme taas liikenteeseen stoppasimme lyhyesti camping-alueella, joka oli aiemmin ollut erittäin hyvä isonakkelipaikka, mutta alueelle oli rakennettu aika runsaasti viime vuosina. Itse näin ylitsemme lentävät pari harmaaotsabulbulia, jotka laskeutuivatkin lyhyesti erään puun latvaan, mutta lähtivät taas matkoihinsa, ennen kuin kaikki meistä ehti niitä näkemään. Haeskelimme niitä alueelta vielä tovin, mutta löysimme vain pari viirubulbulia.

Päivän kuumuudessa jatkoimme Chinese cemeterylle, jonka levikkeelle parkkeerattuamme löysimme heti niityn puolelta pari parvellista rusovyöbulbuleita. Pian talsimme hautausmaalle havaitsematta montakaan lajia. Reissun ensimmäinen isomalkoha kuitenkin vilahti puiden latvustossa. Niin isoksi linnuksi tämä laji on aivan käsittämättömän hyvä piilottelemaan.

Laaksoleppälintu

Heti ensimmäisten hautarakennelmien kohdalla näin vilaukselta linnun, josta ei tullut mieleen mitään muuta kuin leppälintu. Aluehan oli tunnettu siitä, että siellä talvehti lähes vuosittain laaksoleppälintu, mutta valitettavasti lintu teki katoamistempun. Löhöilimme ylhäällä tovin päältä avautunutta metsämaisemaa tuijotellen, tai siis ne tuijottivat, joilla silmät pysyivät auki, ennen kuin taas lähdimme hieman kävelemään ympäristöön. Onneksi vilaukselta näkemäni lintu löytyi lopulta uudelleen ja olihan se komea koiras laaksoleppälintu! Lintu oli todella arka ja katosi taas nopeasti, mutta kaikki pääsimme sen näkemään ja dokumenttikuvatkin saatiin.

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun kävelimme alas Chinese cemeteryltä ja aivan tien varren puskista kuulimme hyvän kuuloista tiksuntaa ja kohta näimmekin kiinanuunilinnun lyhyesti. Sitten ylitimme tien ja menimme aitojen välistä niitylle, joka on tunnettu sirkkupaikka ja levittäydyimme komppaamaan niittyä.

Alkuun löysimme vain muutamia taigakirvisiä ja kuulimme yhden tik-sirkun ääntä ja näimmekin linnun lennossa, mutta se ei koskaan laskeutunut näkyviin. Pienen komppailun tuloksena löysimme vielä muutaman pensasuunilinnun ja lopulta jäimme staijailemaan ympärillä avautuvaa komeaa vuoristomaisemaa. Ihailtuamme jonkin aikaa isojen aasiakiitäjäparvien (cookii = Cook’s Swift) ylilentoja, huomasi Antti tien suunnassa jotain liikettä ja meidän käännyttyämme Antin osoittamaan suuntaan, tieltä nousi lentoon pieni parvi bambupyitä, jotka laskeutuivat metsän puolelle, jossa ne olivat vielä hetken näkyvissä ennen katoamistaan aluskasvillisuuden taakse. Ja kohta perään ylitsemme lensi tikkamaisesti lentänyt lintu, joka ei kiikareilla katsottuna näyttänytkään lainkaan tikalta – se oli isonakkeli!

Maisema

Aurinko oli jo laskemassa, kun näimme vilaukselta muutaman ruskokurkkunaurulin, joita seurasimme lopulta lähes automme viereisiin puskiin, joihin näitä kovaäänisiä nauruleita kerääntyi yöpymään lopulta aika iso porukka. Ne vain pysyivät niin tiheän puskan sisällä, ettei niistä enää nähty kuin jokunen vilaus.

Paluumatkan havainnot jäivät tien päällä lennelleeseen kehrääjään, joka nähtiin niin hyvin, että se saatiin varmistettua intiankehrääjäksi.

Illalla iltahuutoa tehdessä aloimme ajatella, josko olisimme Doi Ang Khangissa enää seuraavan aamun ja lähtisimme päivää suunnittelemaamme aiemmin Doi Langiin, jonne saisimme näin yhden lisäpäivän. Toki Ang Khangissa oli vielä useita polkuja ja paikkoja, joilla emme olleet ehtineet käydä, mutta Doi Langin loputtoman pitkä target-lista houkutteli saamaan sinne lisää aikaa.

Vielä aamu Doi Ang Changissa

25.2. olimme aamupalaterassilla selvästi edellisaamua aikaisemmin, mutta terassilta ei nähty yllättäen mitään uutta. Sukeltajahaarapyrstöt sentään suorittivat hieman aiempaa paremman ohilennon, taaskaan kuitenkaan laskeutumatta näkyville.

Suuntasimme sitten taas km 21,3 polulle, jolla yllättäen oli kuitenkin varsin hiljaista. Parvellinen valkoviirujuhinoita oli ainoa mainittava havainto. Niinpä päätimme nopeasti jatkaa Mae Phur Valley-trailille, jonka löytämiseen meni tovi, mutta lopulta kävelimme tätä aika leveää metsätietä toista kilometriä havaitsematta kovinkaan monta lajia. Yhden puun latvassa äännellyt hippiäisvireo sekä erään rotkelman vastapuolella äännelleet mustakaulanaurulit tyydyttivät. Myös mm. siniampiaissyöjä, pieni parvi taas latvassa todella huonosti nähtävillä olleita kerttutiaisia sekä nauhasieppo nähtiin.

Polun oli määrä loppua koskelle, mutta hieman ennen kuin kuulimme sen kuohun, kuului samasta suunnasta sen verran voimakas lehmälauman metakka, että päätimme lähteä palailemaan autolle päin.

Huppurastas

Päiväsäjellykset

Paluumatkalla törmäsimme parin britin vetämään Tropical Toursin ryhmään, jonka kanssa vaihdoimme nopeasti kuulumisia. Ihmeeksemme he kertoivat, että Doi Langin kansallispuistoon piti aivan tuoreiden tietojen mukaan hankkia liput Fang Hot Springsin headquartersilta, mikä mutkisti aika paljon meidän iltapäiväsuunnitelmiamme. Niinpä kuvailtuamme vielä yhtä kesysti esiintynyttä huppurastasta, päätimme lähteä tyhjentämään huoneitamme, jotta pääsisimme hyvissä ajoin lähtemään matkaan.

Meidän iltapäiväsuunnitelmissamme oli retkeillä Thatonin kosteikolla, jolle vielä kertyi iltaisin kultasirkkuja ja myös runsaasti muita lintuja ruovikoihin yöpymään. Mutta ensin saimmekin siis suunnistaa noin tunnin ajon päähän Fangin kuumille lähteille, jossa portilla alkoi vaikuttaa siltä, että meidän pitäisi ostaa liput alueelle, että pääsisimme portin sisäpuolelle ostamaan liput itse kansallispuistoon.

Jotenkin onnistuimme selittämään asiamme portin vartijoille ja pääsimme ilman lippujen ostoa käymään headquartersilla, jossa huonoa englantia puhunut virkailija vaikutti olevan aika ihmeissään siitä, miksi olimme siellä. Lopulta onnistuimme jotenkin ostaa liput, joiden virkailija kertoi olevan voimassa neljä päivää ja kummallakin puolella Doi Langia, sillä alueellehan pääsi samaa laelta ajokiellossa olevaa tietä niin vuoriston itä- kuin länsipuolelta. Mutta palattuamme portille, jossa meitä pyydettiin lippumme esittämään, saimme tiedon, että liput olisivat voimassa vain kolme päivää. Homma alkoi vaikuttaa sen verran sekavalta, että jotta varmistimme lippujen voimassaolon edes enemmäksi kuin yhdeksi päiväksi, pyysimme lippuihin leimat kolmelle päivälle sekä puumerkin portin vartijalta. Mutta pahasti alkoi näyttää siltä, että saisimme käydä päämajalla vielä toisenkin kerran, että voisimme olla puistossa sen neljännenkin päivän ja tännehän oli pitkä, reilun 45 minuutin ajo Fangista, jossa olimme suunnitelleet majoittuvamme.

Thatonissa

Lopulta ehdimme kuitenkin Thatoniin ihan hyvissä ajoin ja tyrmistykseksemme saimme pian todeta, että Mikon ja Antin edellisvuonna pohjustama sirkkuruovikko oli tuhottu. Alueella oli kyllä yhä runsaasti ruovikoita, mutta meillä ei ollut tietoa, mihin niistä sirkut hieman ennen auringonlaskua saapuisivat?

Onneksi heti ensimmäisellä lyhyellä kävelyllä lensi ylitsemme laulaen riisisavannikiuru, joita löytyi kohta enemmänkin. Odotettu löytö oli myös pienessä ruovikossa laulanut ja hyvin esillä, mutta vähän turhan kaukana, ollut isokaislakerttu, joita myös kohta näkyi ja kuului lisää. Vielä parempi pinna oli pienestä ruovikkotuppareesta löytämämme naaraspukuinen vyösirkku ja yhä vain paremmaksi meni, kun ohitsemme lensi viiriäinen, josta Antti onnistui ihmeeksemme nappaamaan hyvät lentokuvat ja lintu paljastui aroviiriäiseksi! Komea muuttohaukkakin nähtiin lentämässä ylitsemme.

RiisisavannikiuruVyösirkku

Jokirannassa näimme myös joitakin kahlaajia: Pikku- ja mustajalkatyllejä, muutamia rantasipejä, liroja ja lapinsirrejä, metsäviklo sekä pienet parvet pikku- sekä aasianpääskykahlaajia. Myös mm. pikku-uikkuja, liejukanoja, smyrnan- ja kuningaskalastajia, aasiankiuruja, pari sinirintaa ja rubiinisatakieltä, noki- ja sepeltaskuja, leucopsis-västäräkkejä, muutama sitruunavästäräkki, törmä- ja jouhipääsky, ruskouunilintuja, kelta-, intiantuhka- ja savupriinioita sekä iso- sekä lapinkirvisiä nähtiin.

Kun aurinko alkoi laskea, alkoi ruovikoiden takana olleisiin puihin kerääntyä suuria parvia harmaasiipikottaraisia ja samalla näimme kovaa pikkulintuliikennettä aivan keskelle kaukaisimpia ruovikoita. Pikkulinnuissa oli mukana ainakin varpusia sekä manikkeja, mutta osa parvista näytti olevan myös sirkkuja. Valitettavasti linnut laskeutuivat aivan turhan kauaksi! Mikko ja Antti onnistuivat näkemään, että yhden laskeutuneen parven linnut olivat kultasirkkuja, mutta koska aurinko oli jo painumassa mailleen, päätimme että meidän on päästävä jotenkin lähemmäksi.

Yritimme kävellä ruovikoiden ja viljelysten ohi lähemmäksi, potkaisten lentoon pari pyyjuoksijaa (joko keto- tai tumma) sekä muutamia suippopyrstökurppia, mutta valitettavasti emme löytäneet paikkaa, mikä olisi ollut sen verran muuta maastoa korkeammalla, että olisimme nähneet lintuja enää lainkaan. Niinpä meillä Hannan kanssa jäivät kultasirkut tunnistamatta. Olisihan se ollut mukava nähdä näitä Suomesta ja pian koko WP:ltä sukupuuttoon kuolleita lintuja ja ehkä päästä jopa kuvaamaan niitä. No aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta…

Ilta oli kuitenkin ollut niin hyvä, ettei murehtimiseen ollut aihetta. Enemmänkin harmitti, että taas yksi harvoista luotettavista paikoista nähdä tätä kiinalaisten kohta sukupuuttoon syömää lajia, oli ainakin osittain tuhoutunut.

Fangiin päästyämme löysimme varaamamme hotellin, jonka Mikko oli siis jo varannut Suomesta, mutta koskapa aikataulumme olivat hieman eläneet, olimme nyt paikalla päivää aiemmin. Onneksi tämä ei tuntunut haittaavan millään tavalla, joten lopulta maksoimme käteisellä yhden yön lisää ja meillä oli nyt majapaikka seuraaviksi kolmeksi yöksi.

MarkkinatIllalla kävimme kävellen tutustumassa Fangin keskustaan, jossa pääkatu oli suljettu liikenteeltä toritapahtuman takia. Oli todella mukava päästä tutustumaan paikalliseen torielämään, johon kuului mitä ihmeellisimpiä myyntikojuja sekä huikea perheyhtye, joka soitti samaa biisiä koko ulkona olomme ajan.

Doi Langin länsirinteelle

26.2. lähdimme liikenteeseen kohti Doi Langin länsirinnettä pilkkopimeässä tavoitteenamme löytää Mikon ja Antin edellisvuotinen burmanfasaanipaikka ennen kuin siellä olisi muitakin kuvaajia paikalla. Pääsimme puistoon avoimesta portista, jolla ei ollut ketään vartiossa, joten vaikutti siltä, että briteiltä saamamme tieto lippujen tarkistuksista ei pitänytkään paikkaansa.

Burmanfasaani

Lopulta aurinko alkoi nousta, kun nousimme mutkaista tietä Mikon ja Antin arpoessa, missä he olivat fasaaneja kuvanneet. Alemmalla rinteessä sijainnut stake-out tuntui olevan paikallaan, mutta valitettavasti mutkitteleva tie näytti useammalta kohdalta aivan samalta, joten kohta ajelimme hieman edes takaisin oikeaa fasaanipaikkaa etsien. Lopulta päätimme, ettemme ehkä olleet vielä käyneet tarpeeksi ylhäällä ja jatkoimme jyrkkää nousemista ja niinpä yhtäkkiä törmäsimme erään mutkan takana avautuvaan näkymään, jossa keskellä tietä oli kuvausteltta, jonka edustalla käpötteli juuri koiras sekä kaksi naaras burmanfasaania, useita punakylkitimaleita, pari taigakirvistä sekä koiras sinirastas!

Mikko ja Antti olivat harmissaan, kun eivät olleet osanneet löytää paikkaa kerralla, mutta eipä tuo meitä haitannut pätkääkään, sillä yksi tavoitelajeista oli kuitenkin nyt hoitunut ja viemättä aikaa lopulta juuri lainkaan! Ja olivathan punakylkitimalitkin meille uusi laji. Alkuun huoletti lähinnä se, kuinka pahasti olimme häirinneet paikalla jo olleita kuvaajia, mutta pian saatoimme todeta, että fasaanit ja muut linnut olivat vain hetkeksi siirtyneet tieltä pois ja palasivat saman tien nokkimaan tielle ripoteltuja jyviä ja kiviä telttojen edustalle.

Vielä oli varsin hämärää ja me olimme hieman paniikissa stopanneet automme vähän turhan kauas fasaaneista, joten kun taaksemme saapui autolastillinen paikallisia lintuharrastajia, joista yksi vieläpä nousi autosta ulos ja näin säikäytti taas fasaanit pois tieltä, päätimme me kääntää automme ja palailla alempana sijainneelle stake-outille. Ajaisimme ylemmäksi vasta, kun arvelisimme fasaanikuvausten jo olevan ohi.

Sinikirjosieppo

Stake-outille päästyämme, emme ehtineet kuin hieman lähestyä ruokintaa, jolla myös oli pari paikallista kuvaajaa oppaansa kanssa, kun kaunis sinikirjosieppo jo lennähti näkyviin ruokinnan yläpuolella olleille oksille. Lintua oli kuitenkin selvästi jo ruokittu jonkin aikaa, sillä se kävi stake-outilla enää kerran ja oli ilmeisesti sitten kylläinen. Niinpä meistä kaikki ei vielä ehtinyt saada linnusta kuvan kuvaa.

Tulipäätiainen

Todettuamme kuvaustilanteen olevan toistaiseksi ohi, juttelimme paikallisen oppaan kanssa, joka yllättäen puhui oikein hyvää englantia. Hän kysyi lähes välittömästi, että joko olimme nähneet tulipäätiaisia. No emmehän me vielä olleet, jolloin hän osoitti aivan vieressämme ollutta kukkivaa puuta ja sanoi, että tuohon puuhun ne aina tulevat. Ja siinähän niitä oli ainakin kahdeksan lintua kukkien kimpussa! Vain yksi näistä oli komean punapäinen yksilö, mutta hyvä elis tästäkin paukahti koko porukalle!

Vaihtelimme kuulumisia enemmänkin ja saimme vinkkejä mm. sinilakkitimalin löytämiseksi, kunnes lopulta päätimme lähteä ajamaan taas ylemmäksi. Emme ajaneet kovinkaan pitkälle, kun pysähdyimme kiikaroimaan edessämme olleita suuria puita ja kuinka ollakaan löysimme ainakin neljä sinilakkitimalia! Kohta peräämme saapui tämä paikallinen opas kuvaajapariskunnan kanssa ja näytimme tietysti heillekin timalit. Valitettavasti timalit, joista etenkin yksi esiintyi todella hyvin, sekä samassa parvessa lyhyesti näkynyt siniminla, olivat koko ajan pahasti vastavalon puolella, joten kuvat jäivät aika vaatimattomiksi.

SinilakkitimaliLatvuskekonokka

Jatkettuamme pian taas matkaa, löysimme seuraavalla pysähdyksellä muutaman latvusnokkatimalin, jotka kuitenkin katosivat ruovikkoiseen puselikkoon lähes saman tien.

Lopulta parkkeerasimme alueelle, jossa oli taas muitakin autoja. Paikka oli Mikolle ja Antille tuttu edellisvuodelta ja tällä paikalla oli useita kuvaajien runsaasti käyttämiä stake-outeja. Paikka oli helppo tunnistaa isosta kyltistä, joka kertoi, että lintujen ruokkiminen oli kielletty…

Oranssivyösieppo

Koskapa ensimmäinen huomaamamme stake-out oli miehitettynä, suuntasimme sen sieressä olleelle tyhjälle ja kohtahan sinne saapui alkoi saapua lintuja oikein urakalla! Ensin saimme kuvata todella kaunista oranssivyösieppoa oikein antaumuksella ja kohta matoja saapui popsimaan myös himalajansinipyrstönaaras, kultasiipinauruleita, punakylkitimaleja, mustaohjasbulbuli, hopealakkisiepponaaras sekä vielä tiheikköleppälintunaaraskin!

KultasiipinauruliTiheikköleppälintu

Kuvailtuamme pitkään ensimmäisellä paikalla, vaihdoimme seuraavalle stake-outille, joka sijaitsi sankan ruovikon keskellä. Tällä paikalla vieraili odotetusti rubiinisatakieli ja vähemmän odotetusti mustakurkkupriinia sekä myöskin oranssivyösieppo. Muuten tällä ruokinnalla oli sen verran hiljaista, että päätimme Antin kanssa lähteä aika pian lähteä kävelemään katselemaan tien varren latvustoja, Hanna ja Mikko jäivät vielä odottamaan, josko jotain uutta kuvattavaa vielä saapuisi ruokinnalle. Hetken käppäiltyämme kuului sen vilkkaamman ruokinnan takaa karheaa, rullaavaa nousevaa ääntä. Emme tienneet, mistä lajista oli kyse, joten otimme äänityslaitteet esiin. Lintu lopetti aika pian ääntelynsä, mutta onneksi äänityksistä laji saatiin myöhemmin varmistettua täpläkekonokaksi.

Seisoskelimme vielä samoilla jalansijoilla, kun yhtäkkiä alarinteestä pari kertaa aivan selvä oliiviselkäpitan kiekaisu, jonka luoksemme kävelemässä ollut Hannakin kuuli. Paikka oli kuitenkin niin tiheä, ettei linnun perään ollut mitään asiaa mennä. Toiveissa oli, että lintu sattuisi tulemaan siihen lähimmälle stake-outille, mutta eihän sitä tietenkään enää näkynyt eikä kuulunut.

Harlekiinipyrstötiainen

Antti päätti jossain vaiheessa lähteä hakemaan hieman eväitä autolta, mutta onneksi meillä oli nyt walkie-talkiet käytössä, sillä kohta hän hälytti, että paikallisopas oli pariskunnan kanssa automme vieressä kuvaamassa harlekiinipyrstötiaisparia! Säntäsimme paikalle, toiset nopeammin, toiset hitaammin. Paikallisopas huudatti taas tuttuun tyyliinsä atrappia aivan täysillä, mutta onneksi pyrstötiaiset eivät tästä pahemmin välittäneet vaan touhuilivat vauhdikkaasti jotain lähilatvoissa. Jokunen kuvakin saatiin, ennen kuin linnut jatkoivat matkaansa.

PunakylkitimaliPikkupeukaloistimali

Kuvailtuamme vielä tien varren kasvustossa piileskellen liikkunutta pikkupeukaloistimalia, lähdimme jatkamaan ajoa ylös kohti Doi Langin huippua. Ajoimme aina check-pointille asti, jota pitemmäksi ei autolla päässytkään. Tästä saimme kuitenkin luvan jatkaa kävellen vielä noin kilometrin verran, mutta ei meidän tarvinnut juuri porttia ohittaa, kun löysimme useita harmaaotsabulbuleita, joista pari poseerasi meille oikein antaumuksella. Portin pielessä laulanut vuorimetsäkerttunenkin tunnistettiin heti ensi sirahduksesta.

HarmaaotsabulbuliPunarintatikka

Kohta paikalliset olivat myös saapuneet paikalle ja he huudattivat taas atrappia siihen malliin, että pitihän meidän mennä katsomaan, mitä he jahtasivat. Ja erään puun latvassa olikin punarintatikka naputtelemassa. Ei tämäkään lintu pahemmin atrapista välittänyt. Paikallinen tapa taitaa olla huudattaa atrappia koko ajan ja täysillä, joten ei ihme, että linnuista

Isominla

Käveltyämme vielä jonkin matkaa portilta, kuulimme pariin otteeseen helposti tunnistettavaa tuliniskatikan huutoa. Saatuamme vihdoin isominlan hetkeksi näkyviin ja kuvailtuamme mustavalkosibioita ja tiibetinlepinkäistä, päätimme lopulta lähteä palailemaan takaisin alaspäin.

Pysähdyimme tietysti taas ylemmillä stake-outeilla, joilta otettiin lisäkuvia samoista linnuista kuin tullessa ja uutena lajina vilkkaimmalla paikalla vieraili lyhyesti myös naaras sinileppälintu.

Lopulta olimme valuneet taas fasaanipaikalle, jonne Hanna pystytti Suomesta mukaansa ottaman piilokojuteltan tien varteen toisen samanlaisen viereen, jossa jo tämä tuttu paikallinen pariskunta oli fasaaneja odottamassa, oppaan oltua autossa hieman kauempana. Mikko meni Antin kanssa käymänsä kolikonheiton voitettuaan Hannan kanssa kuvaustelttaan ja me Antin kanssa parkkeerasimme auton aika lailla teltan taakse lähes poikittain tielle ja jäimme odottamaan fasaaneja saapuviksi.

Aika pian tielle saapui pari idänturturikyyhkyä sekä pari harmaataskua sekä hieman myöhemmin parvi rusokurkkunauruleita. Juoksipa tiellä hetken aikaa yksinäinen bambupyykin. Kauhean kauan ei ensimmäistä burmanfasaanikoirastakaan tarvinnut odottaa, mutta tämä yksilö oli todella arka! Se monta kertaa vain juoksi tien poikki eikä näin saapunut alkuun ollenkaan kuvattavaksi.

IdänturturikyyhkyRusokurkkunauruli

Me yritimme tehdä kaikkemme, että olisimme mahdollisimman hiljaa ja liikkumatta, mutta mikään ei auttanut, fasaani korkeintaan vauhdista nokkaisi jyvän tieltä ja singahti taas tien pientareen puselikkoon piiloon. Mutta onneksi lopulta paikalle saapui, kuin kunkkuna tunkiolle, lentäen toinen koiras, joka olikin sitten paljon rohkeampi. Se ei meistä välittänyt pätkääkään, mutta valitettavasti aurinko oli jo laskemassa. Lopulta toinenkin fasaanikoiras uskaltautui tielle ja pikkuhiljaa ne tulivat lähemmäksi ja lähemmäksi ja vaikka alkoi jo olla aika hämärää, saimme lopulta ihan kelpo kuvat otettua.

BurmanfasaaniBurmanfasaani

Odotimme paikalla niin pitkään, että fasaanit lopulta säikähtivät jotain ja lennähtivät pois tieltä, ennen kuin molemmat teltat purettiin ja pääsimme lähtemään alaspäin.

Lopulta olimme takaisin Fangissa hotellillamme ja kävimme syömässä tutussa ravintolassa, siinä ainoassa, joka oli illalla auki. Hanna taas tuttuun tyyliin kokkaili omat ruoat hotellihuoneessa.

Toinen päivä länsirinteellä

27.2. herätys oli todella aikaisin ja liikenteeseenkin päästiin ennen sian pieremää. Meidän oli tarkoitus ajaa suoraan Doi Langin länsirinteen huipulle ja liikenteessä piti tietysti olla sen takia aikaisin, ettemme taas törmäisi tiellä mahdollisiin fasaanikuvaajiin.

Lopulta olimme lähellä huippua olevan helikopterikentän parkissa jo ennen auringon nousua ja pienen odottelun jälkeen lähdimme kipuamaan aukealle kentälle, jolla tiesimme aiemmin nähdyn aamuisin sirkkuja.

Aika pian löysimme kaukaa yhden kuivan puun latvustosta tikan, joka määrittyi putkilla liekkivihertikaksi. Kiersimme nurmikkokentän kertaalleen ilman, että mitään olisi lähtenyt nurmikolta lentoon. Ehdin juuri ajatella, että kentän takana oleva pensaikkoinen rinne näytti parhaalta paikalta sirkuille, kun taivaalta kuului pehmeä tup -ääni ja juuri näiden puskien latvaan laskeutui todella upea koiras töyhtösirkku. Vielä oli aika hämärää, mutta jotain kuvia saatiin, ennen kuin taivaalta kuului lisää samoja ääniä ja pensaisiin ja ruohikon kätköihin laskeutui useita töyhtösirkkuja lisää, joista suurin osa oli kuitenkin naaraspukuisia.

SulttaanisirkkuSulttaanisirkku

Töyhtösirkkuja näkyi yhteensä ainakin kymmenen lintua, kunnes vierestämme kuului myös selvä sirkun tiksaus ja yhden puskan latvaan nousi naaraspukuinen kastanjasirkku. Tämä kuitenkin jatkoi saman tien alemmaksi rinnettä ja niinpä kuvia tästä lajista ei saatu.

Aamu oli jo tuottanut meille kaikille eliksiä, mutta onneksi me kaikki emme olleet liian tohkeissamme, sillä kohta yhä tarkkaavaisena ollut Mikko huudahti, että tuolla puun latvassa on joku ihan punainen lintu! Yhden kuivan puun latvasta löytyikin jo paljain silmin aivan kirkkaan punainen kohtuullisen kookas varpuslintu ja putkella lintu oli helppo määrittää tulitaviokuurnaksi! Pikaiset kuvat onneksi saatiin, ennen kuin lintu lähti lentoon ja oikeastaan vasta silloin huomasimme, että sen mukana lähti myös kaksi naaraspukuista lintua. Tätä lajia emme oikein olleet uskaltaneet edes toivoa näkevämme!

Mutta ei ilotulitus ollut vieläkään ohi, sillä yhdestä tiheästä puskasta löytyi pieni parvi aivan älyttömän hyvin piilotelleita timaleita, joista ainakin pari saatiin lopulta näkyville ja ne olivat yllättäen bambutimaleita.

Harakkasibia

Jatkettuamme huipun check-pointille, ei portilla ollut vielä ketään, joten emme uskaltaneet mennä portista pidemmälle. Mutta onneksi pian, klo 8:30 saapui sotilas aukaisemaan meille portin ja purkamaan piikkilankaesteet. Ihmeteltyämme tovin todella äänekästä bambupyyparvea, huomasin kolme pitkäpyrstöistä tummaa lintua lentämässä osin puiden takana. Koko porukka taisi alkuun luulla niitä naamioviidakkoharakoiksi, kun ne eivät heti herättäneet kiinnostusta, mutta onneksi samanlaisia laskeutui kohta lähemmäksikin erääseen latvustoon. Antti ehti katsoa niitä ensimmäisenä putkellaan ja huudahti heti: “Long-tailed Sibias”, eli harakkasibioita! Taas olimme löytäneet yhden huipulla harvoin nähtävän lajin, josta emme olleet osanneet edes unta nähdä. Lopulta harakkasibioita näkyi ainakin tusinan verran, mutta ne jatkoivat aika pian latvoista korkealla Burmaa kohti. Lienevät olleet huipulla parvessa yöpymässä hieman harakoiden tapaan?

Tulitaviokuurna

Jatkoimme kävelyä tasaista lakea tietä pitkin ja ensin harmaaotsabulbuleita kuvattuamme löysimme pari lähipusikoissa ruokaillutta uskomattoman upeaa koiras tulitaviokuurnaa! Eli nyt tämä laji saatiin vielä ihan kohtuudella kuvattuakin! Ja vielä paukahti huipulta hyvä paikkokin, kun viimein saimme määritettyä sulttaanikukastajan. Olimme jo aikalailla onnemme kukkuloilla, kun tien yli juoksi edestämme vielä pari suurikokoista näätäeläintä – Yellow-throated Martenia.

Hetken vielä harmaaotsabulbuleita kuvailtuamme ja vuorimetsäkerttusen laulua portilla kuunneltuamme, lähdimme palailemaan takaisin alaspäin ja sitten aikaa tietysti vietettiin taas stake-outeilla. Vihdoin löytyi se puuttuva sieppokin, kun lähes huomaamattomalta stake-outilta löytyi sinipikkusieppokoiras. Mutta ruokintapaikka oli todella huonossa valossa ja lisäksi lintu oli todella arka, joten kuvat jäivät vaatimattomiksi.

Sinipikkusieppo

Toiselta vielä käymättömällä stake-outilla oli erittäin kesy nauhasieppo, josta tuli otettua kuvia ruudun täydeltä. Kun kaikki uudet linnut olivat tulleet kuvatuiksi, otettiin tietysti kuvia vielä jo edellispäivältä tutuista linnuista. Hannan ja Mikon jäätyä taas kuvaamaan, kävimme Antin kanssa lähistöllä kävelemässä. Ja taas kannatti, sillä löysimme vielä yhden hieman muista erillään olleen stake-outin, jolla meitä jo odotteli rubiinisatakieli sekä järjettömän upea koiras hopealakkisieppo! Näitä kuvaillessamme saapui paikalle vielä naaras sieppo, joka tunnistettiin lopulta sinipikkusiepoksi.

RubiinisatakieliNauhasieppoHopealakkisieppoSinipikkusieppo

Kun kuvia oli otettu taas kaikkien mielestä tarpeeksi, jatkoimme vielä alemmalle stake-outille, jossa kuvasimme vielä todella nätisti esiintynyttä pikkukirjosieppoa oikein antaumuksella. Otettiinpa linnun kanssa ryhmäkuvaselfiekin!

Sinikirjosiepposinikirjosieppo

Lopulta valuimme hitaasti matkalla pysähdellen alas ja ulos puistosta havaiten matkalla mm. pari mustakulmaharlekiinia, jaavankäpinkäisiä, kiinanlivertäjiä, pitkäpyrstöminivettejä, burmanpikkulepinkäisiä, indokiinanvireoita, huppu- ja kastanjakuhankeittäjiä, indokiinanparatiisimonarkin, japanintalitiaisia, muutaman isonakkelin sekä rusovatsalehvin… Auringon laskiessa nähtiin vielä tieltä noussut kehrääjäkin nähtiin, mutta lajilleen sitä ei saatu.

Lopulta olimme takaisin Fangissa jo illan vasta hämärryttyä ja niinpä pääsimme kerrankin hieman aikaisemmin syömään ja iltahuutojen ja pakollisten kauppareissujen jälkeen oli mukava päästä hieman aikaisemmin pehkuihin.

Doi Landin itärinteellä

28.2. olimme taas aikaisessa ja tällä kertaa kaikki kamat autoon pakattuina. Aurinko oli nousemassa, kun ajelimme loputtomien pikkukylien läpi kohti Doi Langin itärinnettä. 7:00 olimme puiston portilla, jossa meidät päästettiin taas sisään ilman mitään lippujen kyselyitä.

Ajelimme aika suoraviivaisesti aina ns. km. 22,9 sillalle asti, jolla ihastelimme maisemia ja näimme toki joitakin lintujakin, muttemme mitään uutta ja ihmeellistä.

Toinen stoppi tehtiin km 26,4 riisipelloilla, joilla kävelimme tovin metsänkin puolella ja havaitsimme mm. huutelevia bambupyitä, naaras tiheikköleppälinnun, kiinanuunilinnun, riisikirvisiä, noki- ja harmaataskuja ym. Muitakin viljelysalueille ominaisia lajeja havittiin, mikä oli tavallaan aika yllättävää, sillä, vaikka pellot toki olivat hyvän näköiset, olimme kuitenkin jo todella korkealla. Joitakin idänturturikyyhkyjä näkyi täälläkin, kuten muutamia oli jo näkynyt tien varressakin.

Riisipellot

Km 31:n leirintäalueella avautui hyvä maisema, joten staijailimme tovin petolintuja ja näimmekin muutaman määrittämättömän jalokotkan, pikkukotkan sekä pari japaninhiirihaukkaa. Pari rummuttavaa tikkaa äänitettiin ja helposti tunnistettava pitkä ja hidas rummutus tunnistettiin myöhemmin aasiantöyhtötikaksi.

Leirintäalueen jälkeiset muutama kilometri olivat todella hienoa metsää ja tulihan niitä pinnojakin taas. Tilanne oli aika hauska, sillä löysin itse eräästä latvustosta linnun, jonka nimi ei minulle heti tullut lainkaan mieleen. Kun lopulta muutkin luulivat löytäneensä linnun, alkoivat he puhua viiksijuhinasta. Tämä ei oikein sopinut pieneen pyöräkkääseen keltaisenkirjavaan lintuun, jota itse katselin. Kun lopulta aloin ihmetellä muiden puheita, tajusin että oman lintuni vieressä oli kyllä viiksijuhinakin! Niinpä käskin muita siirtää katsettaan puoli metriä vasemmalle, jotta hekin löysivät linnun, jota itse katsoin – sepelhippiäisvireon. Minulle ja Hannallehan nämä molemmat lajit olivat eliksiä!

SepelhippiäisvireoViiksijuhina

Hitaasti muutaman kilometrin metsässä edettyämme ja havaittuamme keltanokkanaurulia, keltatiheikkötimalia, rastasviidakkotimalin, hopeakorvatimalin ja valkoviirujuhinan sekä kuultuamme viherloistorastaan ym., olimme Army-campillä, jota pitemmäksi ei taas ollut autolla asiaa. Rajavartija ei myöskään juuri osannut englantia ja piirtämällä ja viittomalla saimme sen verran selvitettyä, ettemme pääsisi portilta kuin kilometrin verran edemmäksi. Tämä oli suuri takaisku, sillä vaikka hyvä metsikkö jatkuikin heti portilta, olivat tärkeimmät paikat mahdollisille koville lajeille vielä useita kilometrejä ylempänä. Ja olimmehan juuri huipun tuntuman lajien takia suunnitelleet telttailevamme täällä ylhäällä, jotta voisimme aamulla aloittaa retkeilyn pelipaikoilla.

Alakuloon ei ollut kuitenkaan syytä vajota, sillä huomasimme pian, että Army-campin pihapiirissä oli useita stake-outeja ja niinpä päätimme kokeilla, mille niistä saapuisi kuvattavia lintuja. Ensimmäinen matoruokinta oli hieman vaisu, vaikka siinäkin pikaisesti pari kultasiipinaurulia kävikin.

Muiden kuvaillessa kiertelin itse leirin pihapiirissä ja löysin lopulta etsimäni kompostin, jolla aiemmin oli nähty mielenkiintoisia lajeja. Kompostin läheisyydessä pienellä aukealla oli stake-out, jonka vieressä vilahti himalajansinipyrstö, mutta itse kompostilla oli hiljaista. Palattuani muiden luokse, löysimme vielä yhden stake-outin, jota lähestyessämme, alkoi puskissa saman tien rapista ja siinä meitä jo odotteli useampikin upea hehkunaamatimali!

Hehkunaamatimali

Niinpä viritimme kuvauspaikan kuntoon (Mikko ja Antti olivat aika tarkkoja, ettei kuvissa ollut taustalla mitään ylimääräisiä oksia ja Hanna toi sitten sommitelmiin usein hieman taiteellisuutta asettelemalla taustalle värikkäitä lehtiä ym. – melkoista hifistelyä) ja kohta tarjolle aseteltiin taas jauhomatoja. Pian meillä oli muutama kultasiipinauruli ja hehkunaamatimali kuvattavanamme – molemmat aivan uskomattoman hienoja ja värikkäitä lintuja!

Keskipäivän valo ei kuitenkaan ollut kuvaukselle paras mahdollinen, joten päätimme käydä portilta ylempänä sen reilun kilometrin, johon olimme saaneet luvan. Emme kuitenkaan näin päivällä löytäneet tältä lyhyeltä metsäpätkältä mitään ihmeellistä. Niinpä palailimme lopulta aika pian leiriin jututtamaan sotilaita, sillä tavoitteenamme oli saada yöpyä leirin tuntumassa. Leiri kun oli turvallisin paikka tällä Burman rajatiellä, jolla kuitenkin tiettävästi liikkui huumeiden salakuljettajia.

Onneksemme leiriin oli saapunut hieman vanhempi ja varmaankin ylempiarvoinen rajamies, joka jopa hieman osasi englantia. Saimme häneltä luvan leiriytyä ja samalla kysyimme, kuinka pitkälle hänen mielestään saisimme mennä huippua kohti, sillä tiesimme yleensä lintuharrastajien päässeen noin viiden kilometrin päässä sijainneelle San Ju -näköalapaikalle. Saimme hieman sekavat vastaukset, sillä hän puhui huonolla englannillaan niin kolmesta kilometristä kuin jostain eri nimellä tuntemastaan näköalapaikastakin, mutta päätimme vielä iltapäivällä tehdä uuden käynnin huippua kohti, jotta saisimme tolkun, mitä pääsisimme aamulla tekemään.

Hieman arastellen päätimme kivuta aina San Ju -näköalapaikalle asti, jos ei tätä ennen meitä pysäytettäisi. Jotenkin olimme saaneet sen käsityksen, että tällä rajatiellä olisi huipun tuntumassa jonkinlainen sotaharjoitus tai vastaava menossa. Tiehän oli siis se sama, jota pitkin olisi päässyt Doi Langin länsirinteelle, jolla olimme parina edellispäivänä kävelleet vain noin viiden kilometrin päässä.

San Ju -näköalapaikkaa ennen ei kuitenkaan onneksemme ollut mitään esteitä emmekä edes nähneet mitään toimintaa muuta kuin Burman puolella olevat rajavartioasemat sekä useammankin Burman puolella roihuavan metsäpalon. Otimme jonkin aikaa ihan vaan rennosti ja osa taisi nukahtaakin selälleen keskelle tietä. Ainoiksi paremmaksi havainnoiksi näimme laulavan isokivikkorastaan sekä muutamia harmaaotsabulbuleita.

Burma

Otimme varmuuden vuoksi vielä kuvan näköalapaikan kyltistä, jotta saatoimme leiriin palattuamme vielä varmistaa, että voisimme aamulla palata paikalle. Iltaretken havainnot olivat jääneet varsin vaatimattomiksi, mutta aamua ajatellen odotukset alkoivat taas olla tapissa, kun aamuretkemmekin sai rajamiehiltä vihreää valoa.

Leirissä pystytimme teltan noin sadan metrin päähän rakennuksista, kokkailimme nuudelipainotteiset iltapalat ja aika aikaisin simahdimme kolme hieman ahtaasti telttaan ja Mikko aika lailla yhtä ahtaasti autoon.

Aamu huipun tuntumassa

1.3. heräsimme sen verran aikaisin, että sotilaat yhä nukkuivat. Purimme telttamme ja pakkasimme tavarat autoon ja aloimme etsiä lintuja leirin pihapiiristä. Leirin koiratkin olivat jo meihin täysin tottuneita, joten kehtasimme mennä kompostiakin tarkistamaan. Uusia lajeja ei kuitenkaan löytynyt ja kohta huomasimme, että sotilaat olivat heränneet ja saman tien nostaneet meille portin ylös. Uskomattoman mukavia ja reiluja kavereita nämäkin, kuten kaikki muutkin koko reissun aikana tapaamamme paikalliset!

Niinpä lähdimme piakkoin kohti San Ju View-pointia, jonne päästyämme ei paikalla kovin runsasta lintutarjontaa ollut, mutta joitakin indokiinanuunilintuja sekä pari aktiivisesti huudellutta tuliniskatikkaa, joista toinen saatiin lopulta houkuteltua komeaan ohilentoon.

Kun aurinko alkoi vihdoin paistaa tien varren puskiin, alkoi niissä käydä useita paratiisimedestäjiä. Medestäjät viuhtoivat taas aivan liian nopeasti edes takaisin, mutta yhtäkkiä huomasin yhden naaraspukuisen linnun, jolla yläperä välkähti punaisena! Huusin linnuista muille ja kohta Antti huomasi, että tämän linnun seurassa oli myös vaihtopukuinen koiraslintu, jolla silläkin oli selvästi kirkkaanpunaiset ulommat pyrstösulat – tulipyrstömedestäjiä! Tämän lajin näkemisen oli kerrottu vaativan kärsivällisyyden lisäksi myös melkoista tuuria, mutta meillähän niitä molempia tuntui tällä reissulla riittävän!

Medestäjät valitettavasti jatkoivat turhan nopeasti tien toisen puolen puselikon katveeseen paratiisimedestäjien perässä, mutta Antti onnistui ottamaan niistä lyhyen skouppivideopätkän.

Hahkunaamatimali

Otimme lopulta aika rennosti näköalapaikalla ennen kuin palailimme takaisin leiriin. Päätimme vielä kerran testata kaikkia stake-outeja ja etenkin hehkunaamatimalit tuli nyt kuvattua uskomattoman hienosti!

Muiden vielä jatkaessa kuvailujaan, tuijottelin itse myös kompostin aluetta, jonne muutkin lopulta saapuivat. Olin jo huomannut kompostin läheisen stake-outin takapuissa isosinisieppoparin ja kun virittelimme taas matoruokintaa, vilahti viereemme puun oksalle jostain yhtäkkiä lintu, jota olimme koko täällä oloaikamme odottaneet – ja pelänneet sen lähteneen pois talvehtimispaikastaan – onneksemme harmaahuppurastas oli kuitenkin yhä paikalla!

Ja kohta tällä stake-outilla olikin melkoinen vilinä, kun niin isosinisiepot, harmaahuppurastas kuin muutama hehkunaamatimalikin ruokaili ahnaasti matojamme. Lopulta olimme enemmän kuin tyytyväisiä aamuumme ja kävimme hyvästelemässä ja kiittämässä rajamiehet ja lähdimme palailemaan alaspäin.

HarmaahuppurastasIsosinisieppo

Hieman alempana kävelimme vielä yhtä todella hyvän oloista polkua kilometrin verran, mutta linnut vain olivat vähissä. Pikaiset stopit tehtiin taas riisipelloilla ja sillalla. Ruostevarpushaukka, 7 harakkaharlekiinin parvi, sepelhippiäisvireo, 2 rilliraitatimalia, 3 viiksijuhinaa, 2 rusorintakiipijää sekä aasianparatiisimonarkki olivat mainittavimpia havaintoja käymiltämme paikoilta. Mutta tiedossa oli, että aikataulu oli taas kerran tiukka, joten kiirettä piti pitää, sillä edessä oli toistaiseksi pisin siirtymä itä-koilliseen Chiang Saeniin.

Chiang Raihin

Tiet olivat onneksi aika nopeita, joten aika pian sen jälkeen, kun olimme nähneet reissun ensimmäisen intiansininärhen, hyvästelimme Chiang Main maakunnan ja siirryimme Chiang Raihin.

Olimme taas mukavasti onnistuneet pysymään aikataulussa ja netin avulla onnistuneet varaamaan jo yöpaikankin itsellemme, vaikkakin vahingossa varaukset sähellettiinkin seuraavasta päivästä alkamaan.

Harrier roost

Lopulta saavuimme Yonokin kosteikon kuuluisalle Harrier roostille hyvissä ajoin iltapäivällä. Oli mukava päästä ensimmäistä kertaa reissulla järven rantaan, jossa reissupinnoja alkoi löytyä saman tien, kun olimme talsineet putkinemme rantaan. Intianviheltäjäsorsien lisäksi löysimme muutamia täplänokkasorsia pari heinätavia, jalo-, rusko- ja harmaahaikaroita, runsaasti sulttaanikanoja (poliocephalus), nokikanoja, pitkäpyrstö- ja pronssijassanoita, taivaanvuohia, liroja, mustavikloja, pitkäjalkoja, muutaman huppuhyypän, haarahaukan sekä tietysti odottamiamme siperian- ja huppusuohaukkoja. Suohaukkoja näkyi alkuun vain yksittäisiä ja aika kaukana kosteikon päällä, joten ehdimme hyvin etsimään muita lajeja myös lähiympäristöstä. Löysimmekin vielä paksunokkakerttusen, aasiankeltavästäräkkejä, sitruunavästäräkin, käenpiian, muutaman varisdrongon, isokaislakerttusia sekä riisikutojan.

Harrier roost

Kun aurinko oli jo laskenut, vilkastui suohaukkaliikenne ja lopulta lintuja alkoi lentää kohti odotettua paikkaa eli pohjukkaa edessämme, jossa linnut yöpyivät. Näimme yhteensä noin 35 huppu- ja 20 siperiansuohaukka. Kuulimme vielä pari kiinahuittiakin, ennen kuin päätimme lähteä jatkamaan matkaa.

Löydettyämme Great Mekong Resortille, onnistuimme odotetun helposti vaihtamaan varaamamme yöt oikeiksi ja niinpä pääsimme pian majoittumaan mukaviin bungaloweihin, jotka oli rakennettu pylväiden varaan rinteeseen. Ihmeeksemme suurella resortilla ei näyttänyt olevan lisäksemme ainoatakaan muuta majoittujaa, vaikka henkilökuntaa tuntui olevan töissä vaikka kuinka. Illalla kuuntelimme parvekkeeltamme vielä pitkäpyrstökehrääjän laulua.

Chiang Saen

2.3. aloitimme suuntaamalla Nam Khamin kojuille, joille olimme jo edellisiltapäivänä käyneet varmistamassa löytävämme. Kojut eivät kuitenkaan osoittautuneet samanlaisiksi lintumagneeteiksi kuin stake-outit vuoristometsissä. Osalla niistä oli myös kielletty käyttämästä jauhomatoja, sillä talvehtivat rubiinisatakielet tulisivat niin röyhkeiksi, etteivät muut linnut kävisi kojun edustalla lainkaan. Yhden kojun edustalla oli pieni lätäkkö, jossa piti käymän lintuja juomassa ja kylpemässä, mutta nyt aikaisin aamulla ruovikot ja pusikot olivat niin kosteita, että aavistelimme lintujen saapuvan paikalle vasta päivän lämmettyä. Parhaana lajina havaitsimme aktiivisesti äännelleen palmuvihertikan, mutta muuten havaintomme jäivät varsin vaatimattomiksi, vaikka jonkin aikaa kojupolun varressa liikuimmekin.

Lopulta päätimme kuitenkin kiireellä jatkaa kohti Chiang Saen -järven itärantaa, ennen kuin päivä lämpenisi niin, että järvelle ei enää väreilyn takia näkisi. Onneksi järvi oli lähellä ja pian parkkeerasimmekin Nong Bong Kai NHA:n eli alueen jonkinlaisen luontokeskuksen pihaan ja kävelimme rakennusten taakse seulomaan järveä putkillamme. Löysimme taas muutamia täplänokkasorsia, pikku-uikkuja, nokikanoja sekä muutamia ruskosotkia ja lisää sotkia näkyi lennossa kaukana vastarannalla. Pienen laituripolun lähimmässä puskassa pyrähti pari pikkulintua, joista ensimmäinen näyttäytyi lyhyesti mutta erittäin hienosti ja paljastui sarasirkkalinnuksi, toinen sen sijaan oli aktiivisesti äänessä, mutta vain Antti onnistui nähdä sen paremmin ja määrittää mustakulmakerttuseksi.

Levän kalastajatJatkoimme aika pian järven itärantaa kohti etelää ja pysähtelimme aika ajoin tuijottamaan järvelle. Samoja vesilintuja näkyi lisää sekä myöskin pitkäjalkoja ja rantapuista löysimme pari puistosinisieppoa sekä aasiankirjotikan. Järven eteläpuolella kurvasimme pientä tietä taas kohti rantaa ja lopulta tie meni niin kapeaksi, että jatkoimme loppumatkan kävellen. Se kannatti, sillä näimme ja kuulimme useita marmoriseppiä ja rantaviljelmältä löysimme pari pikkukukaalia, joista toinen intoutui atrapin kannustamana laulamaan hauskaa lauluaan.

PuistosinisieppoPikkukukaali

Järven etelärannalta näimme sotkat paremmin, mutta valitettavasti kaikki kolmisenkymmentä lintua olivat ruskosotkia. Aiemmin talvella nähty uhanalainen kiinansotka jäi löytymättä. Ylitsemme lentänyt jouhisorsaparvi sekä yksinäinen tavi olivat ainoat uudet retkipinnat, ennen kuin päivä alkoi lämmetä siihen malliin, että päätimme palailla autolle.

Suuntasimme seuraavaksi Mekong -joelle ja Chiang Saenin pohjoispuolelle Rim Khong -ravintolaan syömään. Sain taas aivan eri ruoan kuin mitä olin tilannut ja lintujakaan emme oikein ravintolan terassilta nähneet. Itse näin ainoana pari törmäpääskyn tapaista, mutta liian lyhyesti. Syötyämme kävelimme kuitenkin bambuista rakennettua polkua pitkin rantaan ja aika pian löysimme lähitörmää kierteleviä aasiantörmäpääskyjä (chinensis = Grey-throated Martin).

Mekong

Päivän kuumimman ajan ajoimme sitten Mekong -jokea pitkin etelään tavoitteenamme päästä ainakin 40 kilometriä Chiang Saenin eteläpuolelle. Rantatie kierteli pitkään turhan kaukana joesta, mutta noin 40 kilometriä ajettuamme, se alkoi kulkea lähes joen rannassa.

Luhtatasku

Niinpä aloimme pysähdellä ja heti ensimmäinen stoppi tuotti kunnon jackpotin, kun Antti löysi putkella kaukana joen keskellä olleesta saaresta luhtataskukoiraan. Toisella stopilla taskuja löytyi koiras sekä naaras ja vielä kolmannellakin stopilla pari koirasta! Olimme siis parin kilometrin alueelta löytäneet jopa viisi luhtataskua! Chinensis-aasiantörmäpääskyjä näkyi joka stopilla vaikka kuinka, mutta valitettavasti ainoa löytämämme hyyppä oli huppuhyyppä, jokihyyppää emme löytäneet. Muistakin kahlaajista ainoa retkipinna oli valkoviklo.

Ja taas Chiang Saenille

Iltapäivä alkoi jo painaa päälle, joten kiiruhdimme taas Chiang Saen -järvelle ja tällä kertaa järven pohjoisrannalle. Wat Phrathatsiwiangkamin läheisillä rannoilla kipusimme mäen päälle, havaiten kävellessämme pari tien varresta lentoon pompannutta tummapyyjuoksijaa sekä runsaasti isokirvisiä. Mäeltä oli hyvä näkyväisyys järvelle ja löysimme taas samoja vesilintuja ja tälläkin kertaa kaikki sotkat (n.50) olivat valitettavasti ruskosotkia. Intianviheltäjäsorsia oli vähintään 700, täplänokkasorsia nelisensataa ja heinätavejakin näimme toistasataa. Lapasorsia ja taveja näkyi kolme, mutta mitään parempaa sorsaa emme valitettavasti löytäneet, vaikka vuosien saatossa järvellä on talvehtinut vaikka mitä.

Vaikka ilta oli tukalan kuuma, oli järven selaaminen todella leppoisaa, sillä lintuja oli todella paljon. Jo mainittujen lajien lisäksi näkyi haikaroita, kahlaajia, sulttaanikanoja, molempia jassanoita, mustamelaharakoita, jokunen huppu- ja siperiansuohaukka, isokaislakerttusia, kauluskottaraisia sekä reissupinnaksi hetken järvellä kierrellyt merimetso ym. Lopulta lähdimme kuitenkin palailemaan autolle ja kävellessämme alkoi ylitsemme lentää suuria harmaasiipikottaraisparvia. Yhdestä parvesta huomasin pari muita suurempaa kottaraista, joilla oli valkoiset siipilaikut, muttemme saaneet niistä oikein mitään irti. Lähinnä mieleen tuli kiinankottarainen. Kun kottaraisia alkoi laskeutua läheisten puiden latvoihin, aloimme selata niitä ja heti ensimmäisestä parvesta löytyi muutama erilainen lintu. Tuntomerkit sopivat kirjamme kuvista lähinnä kiinankottaraiseen, joten otimme linnuista joitakin kuvia ja jatkoimme parvien selaamista, kun kottaraisia saapui koko ajan lisää ja lisää. Lopulta löysimme näitä erilaisia kottaraisia kerralla enimmillään 11 lintua, mutta mahdollisesti olimme nähneet niitä jopa reilut parikymmentä.

HarmaasiipikottarainenSilkkikottarainen

Illan jo hämärtyessä ajelimme tuttuun (taas ainoaan illalla auki olevaan) ravintolaan syömään ja aloitimme taas iltahuudon heti ruoat tilattuamme. Mikko kaivoi täppärinsä esiin ja seuloi Tarsigerista kottaraisten kuvia ja yllättäen sieltä löytyi samanlainen lintu kuin meidän linnut olivat olleet, Kiinassa kuvattuna – silkkikottarainen! Niinpä Google lauloi hieman lisää ja saimme tietää, että lajia oli ainakin pari vuotta aiemmin havaittu vasta neljä kertaa Thaimaassa! Niinpä iltahuutomme keskeytyi siksi aikaa, että saimme linnuista tietoa parille thaimaalaiselle foorumille sekä parille tutulle Thaimaassa matkoja vetävälle. Aika pian saimme vastauksen, että havainnot olivat hieman runsastuneet, mutta että havaintoja oli yhä alle kymmenen ja että laji puuttui monilta pinnankerääjiltä yhä Thaimaanpinnoista!

Hyvillä mielin jatkoimme iltahuutoa ja vaikka ravintola olisi oikeasti ollut varmaankin menossa jo kiinni, ei meitä ainakaan pois ajettu ennen kuin olimme päässeet loppuun. Olipa ollut mukava löytää se reissun ensimmäinen rari, jota ei ollut lainkaan kirjoissamme!

Chiang Saenin riisipellot

3.3. heräilimme ajoissa aikomuksenamme ajella Chiang Saenin pelloille, jota Toivasen Tero oli viestissään kehunut monipuoliseksi lintupaikaksi, mutta ollessamme jo matkalla, tajusimme hänen antamien koordinaattien olevan turhan kaukana, että meidän kannattaisi kuitenkaan paikalle mennä. Mitään pakottavaa lajia alueella ei tietääksemme kuitenkaan ollut nähty. Niinpä kaivoimme nettisivustoilta ajo-ohjeet toisille riisipellolle, joita myös nimitettiin Chiang Saenin pelloiksi.

Maisema

Bambutimali
Nämä pellot olivatkin onneksi jo tällöin aivan vieressämme ja niinpä pian olimme odottamassa auringon nousua peltoja halkovalla tiellä. Pian löysimme kiinanpikkuhaikaran, muutamia bambutimaleita, riisimainoja, suomu- sekä valkoperämanikkeja ja ylitsemme lensi myös kirjokalastaja. Muuten lajisto oli aika odotettua ja niinpä päätimme aika pian jatkaa vielä Nam Khamin kojupaikkaan.

Viel viimeiset kojuilut

Kävelimme suoraan kojuun, jossa oli lintujen juomapaikka ja jäimme odottelemaan lintuja saapuvaksi. Reilut puoli tuntia odotettuamme, noin yhdeksän aikaan, saapui paikalle rubiinisatakieli, joka kesynä pomppi aivan edessämme. Kun se oli poistunut, saapui lätäkölle kylpemään ruskouunilintu ja lopulta tämän jälkeen vielä mantsurianmetsäkerttunen. Lopulta meidän oli annettava periksi, vaikka odottamaamme vuorisilkkikerttusta ei ollutkaan näkynyt. Olimme lukeneet, että moista oli paikalla aiemmin talvella nähty. Lopulta lähdimme ajelemaan kohti majapaikkaamme, havaiten reissun ensimmäisen tuulihaukan matkan varrella.

RuskouunilintuMantsurianmetsäkerttunen

Paluumatkalle

Melkoisella vauhdilla kävimme tyhjentämässä bungalowimme, pakkasimme automme ja lähdimme ajamaan pitkää matkaa kohti Chiang Maita. Koko reissun ajanut Antti sai vihdoin huilata Mikon otettua kuskin paikan. Itse olin erittäin hyvilläni, kun en ollut joutunut ajamaan reissussa lainkaan. Autolla ajo on viime aikoina alkanut tulla minulla korvista…

Tajusimme olevamme aika tiukilla aikataulumme kanssa, joten teimme vain yhden pakollisen tankkausstopin ja lopulta reilun neljän tunnin ajon jälkeen parkkeerasimme automme lentokentän parkkiin. Saimme auton luovutettua nopeasti ja sitten oli edessä pieni odotus ennen lentoamme Bangkokiin.

Nukahdimme kaikki koneessa saman tien ja niinpä lento oli nopeasti ohi. Bangkokin lentoasemassa oli sitten edessä melkoinen kävely useamman jonon ja valtaisan pitkän shoppailualueen läpi lähtöportillemme. Matkan varrella useammassa paikassa meille ehdotettiin lennon vaihtoa, sillä koneemme Helsinkiin oli ylibuukattu ainakin kymmenellä. Alkuun meille tarjottiin 300 euron lahjakorttia ja lopulta lähtöportilla tarjous oli noussut jo 600 euroon per kärsä puhtaana käteen! Tietysti Finnair olisi maksanut myös yöpymiset ja muut kulut, mutta koska lennon siirtäminen olisi tarkoittanut yöpymistä Bangkokissa, aamulentoa Krabille, josta sitten olisi lähtenyt lento Helsinkiin, emme oikein innostuneet tarjouksesta. Parin viikon reissumme oli kuitenkin vaatinut veronsa ja olimme kaikki aika pahasti rutussa ja halusimme vain äkkiä koneeseen nukkumaan…

Lopulta klo 23:05 lähti lentomme ja yhden elokuvan katsottuani, oli valmis unten maille. Matka menikin näin nopeasti. Lopulta laskeuduimme Helsinkiin hieman etuajassa klo 5:10. Lentoasemalla matkatavarat saatuamme hyvästelimme ja kiittelimme jatkolennolle kiirehtineen Mikon ja Antti puolestaan hyppäsi kanssamme Lentoparkin bussikyytiin ja lopulta tipautimme hänet matkan varrella kotiinsa.

Meillä oli edessä vielä pitkä ajo Parikkalaan, jossa itse puin lämpimät vaatteet päälle, otin sukset olalle ja lähdin talsimaan kohti Siikalahtea talvilintulaskennan merkeissä…

Kaikkinensa Pohjois-Thaimaan reissumme oli erittäin onnistunut – yksi parhaista reissuistamme ikinä! Reissuseura oli parasta mahdollista, kohteet ja aikataulutus erittäin onnistuneesti suunniteltu ja majapaikatkin oikein mukavia. Kaikki tapaamamme paikalliset ihmiset olivat erittäin ystävällisiä. Käytännössä meidän annettiin aina olla täysin rauhassa, mutta jos me tervehdimme tai otimme kontaktia ihmisiin, vastattiin siihen aina leveällä hymyllä ja apua saatiin aina ja kaikki asiat hoidettua parhain päin. Ainoa pieni miinus tulee siitä, että paikallisia ruokia olisi ollut kiva syödä enemmänkin, mutta kun kaikki ravintolat tuppaavat olemaan kiinni silloin, kun olisi aikaa syödä. Niinpä jouduimme aina syömään siinä paikassa, mikä nyt sattui olemaan auki ja se ei aina välttämättä ollut se paras ravintola.

Lintumäärät sitten olivat ihan oma lukunsa! Vaikka olimme edellistalvena tehneet reissun Keski-Thaimaaseen, oli aivan valtava osa näkemistämme lintulajeista yhä uusia. Ja lintujahan näimme huomattavasti enemmän kuin olisimme ikinä odottaneet – jopa 379 lajia ja näistä jopa 154 oli meille Hannan kanssa uusia! Nisäkäshavainnot jäivät lukuisiin erilaisiin oraviin, joihinkin lepakoihin sekä pariin Yellow-throated Marteniin (isoon näätäeläimeen). Värikkäitä perhosia nähtiin tietysti siellä täällä runsaasti, muttei missään mitenkään valtaisia määriä.

Ja parasta kaikessa oli Pohjois-Thaimaan sää! Lämmintä riitti, mutta oikeastaan missään vaiheessa ei ollut liian kuumaa. Ja kun kipusi tarpeeksi korkealle vuoristoon, oli keskipäivälläkin sen verran viileämpää, että linnutkin pysyivät aktiivisina koko ajan. Lisäksi koko ajan oli lähes tyyntä eikä sadettakaan saatu. Ainoa kunnon sade oli sekin niin alhaalla, ettei se osunut lainkaan vuoristoon, kun olimme tarpeeksi korkealla.

Thaimaassa on nyt käyty kaksi kertaa ja nähty jo hieman yli 500 lintulajia, mutta maassa riittää vielä koluttavaa ja varmasti sinne palataan vielä!

J.A.

Thaimaa, Phetchaburi 25.2.-7.3. 2017

Alkusanat

Alkutalvesta saimme Toivasen Terolta sähköpostiviestin, jossa hän kyseli matkaseuraa itselleen ja Kilpimaan Jannelle jonnekin kauas ja lämpimään. Ensimmäinen konkreettinen ehdotus matkakohteeksi oli Thaimaa ja tarkemmin Petchapuri, jossa mm. Bruunin Mika oli aiemmin käynyt ja kirjoitellut reissusta Tarsiger-blogiinsa. Eipä meitä tarvinnut pahemmin houkutella, vaan innostuimme saman tien ja reissua alettiinkin pikkuhiljaa suunnitella.

Pian olivat lentoliput ostettu ja Tertsi teki meille varsin täsmällisen retkisuunnitelman sekä myös majoitusten varaukset ja Kilpimaa hoiti autonvuokrauksen. Lopulta reittisuunnitelma oli selvä. Lentäisimme Bangkokiin, josta ajaisimme taksilla Hua-Hiniin (näin Bangkokissa ajamisen välttäen), retkeilisimme pari päivää Laem Pak Bian ja Pak Thalen kahlaajapaikoilla, sitten suuntaisimme Kaeng Krachanin kansallispuistoon neljäksi päiväksi, jonka jälkeen retkeilisimme vielä pari päivää Petchapurin pelloilla, ennen paluuta Hua-Hinin kautta Bangkokiin.

Matkaan

Lauantaina 25.2. klo 18:15 lähti “uusi ja ihmeellinen Finnairin Airbus A350″ -koneemme kohti Bangkokia. Lento oli pitkä, mutta kone oli kyllä varsin miellyttävä ja miellyttävyyttä lisäsivät varsin uudet katsottavissa olleet elokuvat. Onneksi nukuttuakin tuli ihan mukavasti ja lämmintä ruokaa tarjottiin pariinkin otteeseen lähes 10 tunnin lennolla.

Laskeuduimme lopulta Bangkokin Suvarnabhumin lentokentälle paikallista aikaa klo 9:15 ja matkatavarat löydettyämme löysimme tilaamamme Thai Happytaxin taksikuskin ja pian olimme matkalla kohti Hua-Hinin rannikkokaupunkia (taksin hinta 2300 Bahtia). Ajo Hua-Hiniin kesti reilut pari tuntia ja matkalla lähinnä moottoriteitä ajaessamme teimme toki jo lintuhavaintojakin, mutta valtaosa nähdyistä linnuista jäivät ilman tarkkoja määrityksiä, sillä lajisto oli meille täysin uutta. Pikku- ja aasianturturikyyhkyjä sentään tunnistettiin mutta mm. mainat, kiitäjät jne. jäivät odottamaan parempia havaintoja. Loppumatkasta nähtiin muutamia parvia aasianrakonokkia ja lopulta olimme Hua-Hinin lentokentällä.

Aasianrakonokka

Lentokentältä saimme allemme Thailand Herziltä varaamamme neliveto Isuzun, jolla lähdimme ajamaan pikkumatkaa takaisin kohti pohjoista. Kilpimaa sai ensimmäisen päivän ajovuoron ja pääsi harjoittelemaan ajamista vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Aika pian olimme Cha Amissa ja Eurasia -resortilla, josta olimme varanneet majoituksen seuraaviksi pariksi yöksi.

Lajistoon totuttelua

Majapaikan ympäristö oli todella mukavan vehreä, joten päätimme viettää keskipäivän kuumimmat hetket pihapiirissä, josta löytyi uusia lajeja liukuhihnalla. Viirukorvabulbulia oli joka puskassa mutta yllättäen se oli ainoa bulbulilaji, jota löysimme. Heti ekoista kukkivista puskista löytyivät ensimmäiset oliivimedestäjät, pari kookosmedestäjää sekä veriselkäkukastaja. Lyhyt kävelykierros tuotti myös harakkataskuja, mustavyömonarkkeja, seeprakyyhkyjä, pari aasiankirjotikkaa, sininärhiä, töyhtömainoja, kyläkottaraisia, salangaaneja (joiden lajia voinee vain arvailla, mutta paikallisittain yleisin Germain’s Swiftlet kuulunee nykytietämyksen mukaan malesiansalangaaneihin), pari palmuvarpusta, valittajakäen sekä pari ojasta pakoon singahtanutta kiinanhuittia.

AasiankirjotikkaSeeprakyyhky

Iltapäivällä suuntasimme Laem Pak Bian suola-altaille nähden matkalla vauhdista pari kiinankottaraista. Altailta löysimme mukavasti haikaroita, tiiroja ja kahlaajia, joiden lajisto oli monipuolista: pitkäjalkoja, tundra- ja siperiankurmitsoja, mustajalka-, ylänkö- ja aavikkotyllejä, pikkutylli, mustapyrstö- ja punakuireja, musta-, punajalka-, lampi- ja valkovikloja, liroja, rantakurveja, rantasipi, kuovisirrejä, muutamia kymmeniä rusokaulasirrejä, siperiansirrejä, suokukkoja ja parhaina jopa kolmisensataa vuorisirriä sekä illan jo hämärtäessä löytämämme reilun parinkymmenen yksilön valkoviklolajiparvi, joka kuitenkin näkyi niin huonosti, että lopulta täplävalkovikloelis jäi odottamaan parempaa havaintoa. Elikseksi napsahti myös pikaisesti näkynyt idänkeltavästäräkki.

AltaillaVuorisirri

Kävimme iltapäivän aikana buukkaamassa seuraavaksi päiväksi Mr. Deangin veneretken ja tämän pihapiirin altailla näimme mm. mustapääkalastajan, useampia turkoosikalastajia sekä yhden valtaisan kokoisen juovavaraanin.

Illalla söimme resorttimme ainoassa ravintolassa, joka oli kohtalaisen kallis eikä ruoan tasokaan hurmannut. Lisäksi ravintolassa oli menossa joku yksityistilaisuus, jonka musiikki soi aivan järkyttävän kovalla. Ei siinä mitään muuten, mutta kun musiikki oli vieläpä aivan järkyttävää tuubaa… Oli kuitenkin mukava nähdä ravintelin kattorakennelmissa eläviä tokee-gekkoja. Päivä oli ollut todella pitkä, joten Nukku-Mattia ei iltahuudon jälkeen tarvinnut kauheasti odotella, vaikka ulkona ravintolassa olleet juhlamenot jatkuivat pitkälle yöhön.

Kahlaajia ja haikaroita

Sunnuntaina 27.2. herätys oli ennen kuutta ja pihalle päästyämme kuului lähimetsiköstä outoa tuksutusta, joka saatiin pienen ihmettelyn jälkeen määritettyä pitkäpyrstökehrääjäksi. Pian olimme matkalla (minä vuorostani ratissa) kohti Pak Thalen lusikkasirripaikkoja. Altaille päästyämme olivat läheisen kylän asukkaat saapumassa tyhjentämään yhtä kuivaa suola-allasta, joka oli täynnä suolakasoja.

SuolakasojaKahlaajia

Löydettyämme taivaalta pari parvea aasianiibishaikaroita, aloimme seuloa altaan kahlaajia. Parkkipaikan lähialtailla oli lopulta aika vähän lintuja, joten jouduimme kävelemään altaiden keskelle pieniä teitä pitkin. Näillä teillä kulkeminen oli sallittua, mutta pienille kannaksille meno oli kyltein kielletty. Lopulta näimme kahlaajaparvia lähempää ja valtaosa linnuista oli rusokaulasirrejä, mutta myös erilaisia tyllejä oli runsaasti. Pitkähkön seulonnan jälkeen minulla tärppäsi, kun löysin osin erään vallin takana seisoskelleen lusikkasirrin. Hanna ehti nähdä linnun putkestani, mutta sitten vallia pitkin ajanut mopoilija säikäytti sirrit lentoon, eivätkä muut ehtineet nähdä lintua lainkaan. Ja kuinka ollaan, mereltä nousi yllättäen päällemme kunnon sadekuuro, joka ajoi meidät läheisen katoksen alle suojaan. Sade liukasti altaiden vallit todella liukkaiksi ja mutaisiksi. Kenkien pohjiin tarttui käsittämättömän paksut mutakerrokset, mutta heti sateen loputtua liukastelimme taas seulomaan kahlaajaparvia. Ja onneksi kohta löysin lusikkasirrin uudelleen ja muutkin pääsivät nyt pointsaamaan tämän todellisen unelmalajin! Lusikkasirri oli ainakin minulle se ainoa must-laji koko reissulla, joten melkoinen taakka putosi harteilta heti näin reissun alussa!

LusikkasirriLusikkasirri

Seuloimme levotonta kahlaajamassaa vielä jonkin aikaa. Linnut lentelivät tuon tuosta paikkaa vaihtaen, mutta Kilpimaa löysi vielä kaukaa toisenkin, tällä kertaa renkaallisen lusikkasirrin. Tämä renkaallinen lintu saattoi olla peräisin venäläisten tundralla suorittamista kasvatusprojekteista, joten oli ollut ihan hyvä nähdä se renkaatonkin yksilö. Lopulta päätimme jatkaa meren rantaan tutustumaan mangrovebiotoopin linnustoon.

Rannassa käppäiltyämme matkaraporteista tutun katoksen luokse, lensi ylitsemme ilmeisesti vuoroveden ajamina useita kuovi-, pikkukuovi- ja punakuirikuiriparvia mukanaan myös jonkin verran tundrakurmitsoja ja vuorisirrejä ja näimmepä yhden puhtaan rantakurviparvenkin. Muutamia kuoviparvia seulottuamme näimme ensimmäisen tummayläperäisen ohotankuovin ja kohta toisenkin. Myöhemmin Kilpimaan Jannen kuvista löytyi vielä kolmaskin lajin edustaja. Jos olivat itäiset orientalis-alalajin kuovit pitkänokkaisia, niin ohotankuovit olivat kyllä vielä pitkänokkaisempia. Rantapuskista löytyi muutamia malesiankeijumalureita ja itse näin ylitseni lentäneen aasianräystäspääskyn.

MangroverantaaLiejuryömijä

Käytyämme keskipäivällä eräässä pikkuravintolassa syömässä todella edulliset mutta oikein maukkaat lounaat, oli meillä pian kiirus Mr. Deangin veneretkelle. Perille päästyämme emme kauan jahkailleet, vaan lastauduimme pienehköön moottoriveneeseen ja lähdimme jokea mangrovepusikkoisia rantoja seuraillen kohti Laem Pak Bia Sand Spittiä eli hiekkaniemeä. Lentäviäkoiria oli päivehtimässä puiden latvustoissa, isoja juovavaraaneja uiskenteli vähän väliä rantakasvuston seassa ja pian näimme ensimmäiset jalohaikarat ja eipä aikaakaan, kun Deang osoitti taas yhtä haikaraa, joka olikin kiinanjalohaikara! Tätä uhanalaista lajia on Maailmassa arviolta vain vajaat tuhat yksilöä!

KiinanjalohaikaraKorallihaikara

Lopulta pääsimme hiekkasärkille, joiden tyvellä ruokaili toinenkin kiinanjalohaikara. Jalkauduimme särkille ja aloimme seuloa hietikolla piipertäneitä tyllejä. Pian löysimme ensimmäiset sundantyllit, mutta saimme kierrellä särkillä aika pitkään ennen kuin viimein löysimme myös pari White-faced Ploveria, joka pian splitattaneen mustajalkatyllistä omaksi lajikseen. Rantakivikosta löysimme kauniin tumman muodon korallihaikaran ja isoissa tiira- ja tiibetinlokkiparvissa oli mukana runsaasti töyhtötiiroja, muutamia valkosiipitiiroja, yksi pikkutöyhtötiira sekä yksi komea mustapäälokki.

SundantylliWhite-faced Plover

Palattuamme Mr. Deangin kämpille, maksoimme erinomaisesti onnistuneesta veneretkestä 1000 Bahtia ja jatkoimme King’s Project arealle (koko nimeltään Environmental Research and Development Project initiated by H.M King Bhumibol), jonka altailla oli ihan mukavasti riisihaikaroita ja muuta tavallista lajistoa. Riisihaikaroista muutama oli jo vaihtanut juhlapukuun ja tunnistettavissa jaavanriisihaikaroiksi. Muuten iltapäivän kuumuudessa havainnot jäivät aika vaisuiksi, muutama ruskouunilintu sentään taksutti mangroveissa ja pari niistä päästiin lyhyesti näkemäänkin. Pari metrisiä juovavaraaneja nähtiin nyt melkein turhankin läheltä, kun ne tulivat vain muutaman metrin päähän.

JaavanriisihaikaraJuovavaraani

Täplävalkoviklo

Jatkoimme seuraavaksi samoille Laem Pak Bian altaille, joilla olimme käyneet edellisiltana tavoitteenamme varmistaa valkovikloparven edustajien identiteetit. Mutta altailla ei juuri ollut muitakaan lintuja, eikä ainakaan valkovikloja. Tien varressa olimme kuitenkin nähneet suuret sirriparvet ja päätimme palailla tätä parvea katsomaan tarkemmin. Vuorisirrejä oli nelisensataa ja näiden takaa löytyi kahdessa parvessa yhteensä jopa 43 täplävalkovikloa! Nämä pomppasivat silmään lopulta aika helposti muiden kahlaajien seasta, sillä ne olivat hyvin vaaleita ja lyhyet kellertävät jalat varmistivat lajimäärityksen.

Lopulta ajelimme jo hämärtyneessä illassa takaisin kämpillemme pysähtyen resortille johtavan tien varressa, jossa soivat sekä pitkäpyrstö- että intiankehrääjä. Me kävimme vielä Hannan kanssa ravintolassa syömässä ja iltahuuto pidettiin tietysti ennen nukkumaan menoa.

Lisää altaita

Idänrastaskerttunen

Helmikuun viimeisenä aamuna suuntasimme kaikki matkatavarat autoomme pakattuina jo auringonnousuksi altaille, jotka sijaitsivat hylätyn, kesken jääneen talon lähistöllä (Abandoned building). Heti autosta noustuamme kuulimme kerttusmaista taksutusta vähän joka toisesta puskasta ja pienen etsiskelyn jälkeen varmistimme linnut idänrastaskerttusiksi.

Lintuliikennettä oli taivaalla ruuhkaksi asti, sillä intian- ja jaavanmerimetsoja oli liikenteessä satoja. Läheiseltä pieneltä kaatopaikalta löysimme pari paikallisittainkin harvinaisempaa lajia, kun mainojen seurassa viihtyi kaksi puna- ja kaksi bramiinikottaraista. Aidan tolpilla istuskeli indokiinanpensaskiuru ja ainakin yksi lisää lauloi lähistöllä. Pari kastanjamanikkia viiletti ohitsemme pysähtyen vain lyhyesti yhteen puskaan ennen kuin jatkoivat matkaansa kovaa ja korkealla. Altailta löytyi tietysti taas kahlaajia, mm. parisenkymmentä vesipääskyä, noin 80 jänkäsirriäistä sekä 35 arokurppelon parvi ja ollessamme jo lähdössä jatkamaan matkaa, löysin taivaalta pari ylitsemme lentänyttä aasianpääskykahlaajaa.

Bramiinikottarainen

Siperian- ja rusokaulasirri

Aasianpääskykahlaaja

Seuraava stoppimme oli Wat Komnaramin temppelin viereisillä tulvapelloilla, jotka olivat varsin kuivat mutta paikalta löytyi sentään jonkin verran reviireilleen saapuneita aasianpääskykahlaajia ja pari aasiankiurua lauloi korkealla taivaalla.

Sitten stoppasimme vielä Cha Amissa, jossa Hanna pääsi vihdoin ostamaan apteekista trangiaan polttonestettä. Me muut sorruimme taas syömään, helpottuneina siitä, että lähes kaikelle allerginen Hannakin siis saisi vielä ruokaa reissun aikana… No siihen Hannan riemut sitten jäivätkin, sillä ensin hän sai päälleen taivaalla parvessa kaarrelleen rakonokan paskat ja lähes heti perään pankkiautomaatti imaisi hänen luottokorttinsa. Pienen sekoilun jälkeen luottokortti kuoletettiin puhelimitse, me muut nostimme tarvittavan määrän käteistä ja matkamme jatkui.

Ban Makaan

Sitten olikin aika lähteä sisämaahan kohti Kaeng Krachanin kansallispuistoa. Noin tunnin ajon jälkeen stoppasimme kansallispuiston opastuskeskuksella, jossa näimme muutamia riisikirvisiä ja kuulimme marmorisepän, mutta kun keskuksen takaisella järvelläkään ei näkynyt muuta elämää, jatkoimme pian matkaa.

Aika pian meidät pysäytettiin keskellä tietä seisoneiden sotilaiden toimesta, ja soltut eivät tietenkään puhuneet sanaakaan englantia. Me emme äkkiseltään keksineet muuta reittiä kansallispuistoon, joten yritimme vängätä väkisin jatkamaan matkaamme, mutta lopulta soltut saivat puhelimen päähän jonkun Herra Isoherran, joka osasi sanoa ”shooting, shooting” niinpä totesimme viisaammaksi etsiä toisen reitin kansallispuistoon.

Onneksi reitti löytyi helposti ja pian pääsimme perille noin 15 minuutin ajomatkan päässä kansallispuistosta olevalle Ban Makan majapaikallemme, josta olimme varanneet majoituksen seuraaviksi pariksi yöksi.

Kannettuamme tavaramme huoneisiimme ja vaihdettuamme hyttysten vuoksi pitkähihaista ja -lahkeista vaatetta päällemme (alueella esiintyy hyttysten levittämänä niin malariaa kuin Dengue-kuumettakin), törmäsimme sovitusti jo pitempään Thaimaassa retkeilleisiin hyviin ystäviimme Mikko Ala-Kojolaan sekä Antti Peunaan. He olivat jo viikon olleet Pohjois-Thaimaassa ja nyt loppureissun heillä oli melkein samanlaiset suunnitelmat kuin meilläkin. Yöpaikaksi he olivat kuitenkin valinneet Samarn Bird Campin, jolle mekin olimme siirtymässä myöhemmin.

Mikko ja Antti saapuvatBan Makan ranta

Myös Ban Makan alue oli todella mukava linnustollisesti, joten olimme kohta koko porukalla maastossa. Löysimme heti pihapiiristä töyhtöhuppubulbuleita, kupariposkimedestäjiä, intiansarvinokan sekä ussurinuunilinnun ja pieni kävely lähiympäristöön tuotti mustakurkkuräätälin, kiinanfrankoliinin sekä nokipääbulbuleita.

KookosmedestäjäNokipääbulbuli

Illaksi Ban Makaan saapui parikin ryhmällistä muita eurooppalaisia orneja, joihin Mikko ja Antti olivat jo tutustuneet aiemmin pohjoisessa. Illallisella saimmekin jonkin verran hyviä vinkkejä Kaeng Krachanin kansallispuistoon seuraavia päiviä ajatellen. Meille oli kuitenkin ensimmäiseksi kansallispuistopäiväksi varattu majapaikan kautta opas, joten ainakin ensimmäinen päivä mentäisiin oppaan ehdoilla. Toiveena tietysti oli, että opas olisi pätevä, jotta sademetsän tavalliset linnut tulisivat mahdollisimman nopeasti myös äänineen tutuiksi. Odotukset olivat todella korkealla, ainakin itse toivoin edessämme olevan kaikkien aikojen parhaan lintupäiväni!

Kaeng Krachania ylös-alas

1.3. aamupala oli jo 5:30 ja pian tapasimme oppaamme, joka ei puhunut sanaakaan englantia, mutta tästä meitä oli varoitettu jo etukäteen. Hyppäsimme tämän Hiacheen ja pian olimme kansallispuiston portilla, jossa olivat yhtä aikaa kanssamme myös Mikko ja Antti sekä ainakin yksi brittiryhmä.

Aamu alkoi pikkuhiljaa sarastaa ja me teimme ensimmäisen pysähdyksemme odotetusti yhdeksän kilometriä ajettuamme aukealla, jossa ensimmäisenä huomion varastivat ympärillämme kaikuneet apinoiden ujellukset! Kukkuloiden rinnepuiden latvustoissa larit pitivät todella komeaa konserttia! Kuulimme pian myös viherjalkapyiden hauskaa soidinta ja kuivissa keloissa kisaili useita tulitöyhtöjä ja punaselkätikkoja sekä muutama herttatöyhtöpoimija. Isohaukkakäki näkyi vilaukselta lennossa ja useiden intiansarvinokkien ohella näimme myös pari ruskosarvinokkaa. Kohta oppaamme näytti ensimmäistä kertaa hieman osaamistaan ja osoitti meille puussa istuneen raitavarpuspöllön, mutta tätä oppaamme jäikin sitten itse kuvaamaan koko loppustopin ajaksi, vaikka olisimme toivoneet hänen hieman kertovan, mille kaikki ympäriltämme kuuluneet monet tunnistamattomat lintujen äänet kuuluivat…

IntiansarvinokkaRaitavarpuspöllö

No sentään yksi äänistä oli helppo tuntea, sillä kuulimme muutamia kukkoja eli villejä punaviidakkokanoja ja saimmepa määritettyä myös viherposkisepän ja kohta kelojen latvoista löytyi pari pientä sundanhaukkasta. Paikalle saapuivat myös jo matkan varrella enemmän pysähdelleet Mikko ja Anttikin, joiden kanssa näimme ensimmäiset keltaviirubulbulit. Tien varressa näkyi merkkejä edellisenä yönä liikkeellä olleista norsuista ja juuri tällä alueella asusteli yksi todella aggressiivinen norsu, josta meitä oli varoiteltu.

Kohta oppaamme kuitenkin taas hoputti meitä jatkamaan matkaa, mitä emme oikein ymmärtäneet, sillä eipä aikaakaan, kun parkkeerasimme Baan Krangin leiripaikalle, jossa meidän piti sitten odotella aina iltapäiväyhteen saakka, ennen kuin pääsisimme jatkamaan ylemmäksi. Tästä ylöspäin tie kun on yksisuuntainen aina muutaman tunnin välein suuntaa vaihtaen. No toivoimme tietysti hoputuksen johtuneen siitä, että oppaallamme olisi paikalta meille runsaasti näytettävää, mutta päästyämme autosta ulos, katosi hän jonnekin ja hetken parkkipaikalla keskenämme pyörittyämme ja mm. paksunokkakyyhkyn, bambusinisiepon ja ruusuminivetin nähtyämme, emme lopulta tienneet yhtään, mikä oli homman nimi? Lopulta löysin oppaamme keskuksen sisältä valtaisa ruoka-annos edessään. Päätin yrittää saada selvää, oliko hän opastamassa meitä vai vain kuljettamassa leiripaikalta toiselle, mutta enhän minä tietenkään tähän mitään tolkkua vastausta saanut…

Päädyimme kiertelemään leiripaikan lähistöä keskenämme ja löysimmekin mm. burjatianuunilinnun, tuhkaminivetin ja mustaohjasbulbulin ennen kuin huomasimme yhden toisen ryhmän ryhmittyneen parin teltan taakse jotain kuvaamaan ja kuinka ollakaan siellähän se oli oma oppaammekin jo jotain kuvaamassa. Huomattuaan meidän olevan lähestymässä, alkoi hän viittoilla meitä paikalle ja heillä oli uskomattoman kaunis mandariinitrogoni aivan ”Erkillä” edessään. Tämä oli yksi niistä vinkkilajeista, jonka olimme saaneet illallisella, mutten ollut ehtinyt tutustua kiireessä kirjoittamiini nuotteihin, sillä olin luottanut oppaamme ne kyllä tietävän. Tässä vaiheessa oli kuitenkin selvää, että seuraavaksi päiväksi nämä nuotit tulisi lukea huolella.

RuusuminivettiBambusinisieppo

MandariinitrogoniMustakulmaharlekiini

Mandariinitrogonia kuvatessamme löysin samoilta jalansijoilta toisen upean linnun, mustakulmaharlekiinin, jota puolisoineen yritimme tietysti myös kuvata, mutta varjoisassa paikassa vain pikaisesti näkynyt pari ei lopulta näyttäytynyt kovin hyvin. Mutta mandariinitrogoni poseerasi senkin edestä. Sitten oppaamme päätti, että hän halusi viedä meidät metsäretkelle, mikä vaikutti jo etukäteen keskipäivän helteessä täysin järjettömältä, mutta toivoimme tietysti, että hänellä olisi meille jokin vastaavanlainen upea laji näytettäväksi.

Auringon paahtaessa todella kuumasti ja kaskaiden möykätessä todella kovaäänisesti, ei kävely tuottanut pitkään aikaan ainoatakaan lintuhavaintoa. Lopulta opas viittoili meidät luokseen ja toiveemme nousivat, mutta edestämme löytyi viirukorvabulbuli – se ainoa laji, joita oli aivan joka paikassa. Onneksi plokkasimme itse kohta drongokäen ja palattuamme tielle jatkoimme ns. Youth Campille, jonka pihassa löysin puun latvaan laskeutuneen himalajankäen. Hanna puolestaan meinasi astua myrkkykäärmeen (Siamese Cat Snake) päälle, mutta saipahan ainakin hyvät käärmekuvat.

HimalajankäkiSiamese Cat Snake

Palattuamme leirintäalueelle, olivat Mikko ja Anttikin saapuneet paikalle ja heillä oli arvatenkin ollut paljon parempi aamu kuin meillä, sillä he olivat koko matkan pysähdelleet monissa erilaisissa biotoopeissa ja lajilista, joka heillä oli toki jo ennestään melkoisen mittava, oli pidentynyt oikein urakalla.

Mekin saimme vielä lisäystä lajilistoillemme harmaasilmäbulbulin, isometsäkäpinkäisen sekä Hannan kanssa näkemiemme kahden ylitsemme lentäneen pyhämainan osalta. Pääasiassa helteinen keskipäivä kuitenkin istuskeltiin varjossa ravintolan edustalla kylmää juoden ja pihapuissa käyneitä lintuja kuvaillen. Välillä kävimme kuvaamassa läheisen kuivan jokiuoman pienille kosteille laikuille kerääntyneitä valtaisia värikkäitä perhosparvia, joissa oli vaikka kuinka monenlaisia erilaisia lajeja. Puron varressa oli myös norsun ja muiden nisäkkäiden jälkiä. Ja tietysti kävimme myös kuvaamassa leiripaikan takapuissa siestaa viettänyttä apinaporukkaa. Nämä silmälasilangurit päästivät kuvaamaan itseään mukavan läheltä, mutta pitivät kuitenkin liian lähelle tunkeviin turisteihin sopivan turvavälin. Näimmepä jonkin suurehkon kauriseläimenkin, joka juoksi vauhdikkaasti leirintäalueen poikki.

SilmälasilanguriSilmälasilanguri

Lopulta kello tuli yksi ja lähdimme taas ajamaan ylöspäin. Ylös ajellessammekaan emme juuri pysähdelleet, vaan alkoi tuntua siltä, että ajaisimme suoraan seuraavalle leirintäpaikalle, joka oli vuorten huipulla! Ylitimme hyvinä lintupaikkoina tunnetut jokien ylityspaikat (stream crossingit) vauhdilla, mutta lopulta minulta petti hermot ja vaadin kuskiamme pysäyttämään edes viimeiselle ylityspaikalle. Yritin hieman taas kysyä oppaalta muutamista ympäriltämme kuuluneista äänistä, mutta viimeistään nyt saatoimme todeta oppaamme täysin ummikoksi, joka ei tuntenut äänestä mitään tavallisistakaan lajeista ja osa arvatuista määrityksistä meni aivan metsään. Niinpä tyydyimme tilanteeseen ja aloimme yrittää löytää ja määrittää lintuja keskenämme ja kuinka ollakaan tunnistettuamme lähistöllä huudelleen sepän turkoosisepäksi, löysimme eräästä kelosta upeita isohelmitikkoja! Nämä neljä valtaisaa harmaata tikkaa olivat kyllä lähimpänä lentoliskoa linnuista, joita olimme koskaan nähneet. Lisäksi laji oli ollut toivomuslistoillamme varsin korkealla! Ja kun lähes viereisestä puusta löytyi vielä aasiansininärhi eli legendaarinen Dollarbird, alkoi meillä olla fiilis taas varsin korkealla.

IsohelmitikkaAasiansininärhi

MahtijalokotkaPian kuskimme taas hoputti meitä jatkamaan matkaa ja sitten emme pysähtyneetkään pitkään aikaan, ennen kuin kuskimme yllättäen pysähtyi ja näytti meille tien yläpuolella olleen mahtijalokotkan pesän, jossa yksi kotka oli kotona.

Seuraavan kerran pakotimme kuskin stoppaamaan 27 kilometrin kohdalla. Yllättäen tämä kävelytti meidät saman tien pienen lammen rantaan, laittoi atrapin päälle ja kohta toiselle lammen päällä roikkuneelle pesäpussille saapui uskomattoman värikkäitä harakkaharlekiineja pesärankennustarpeita nokissaan ja kamerat raksuttivat.

HarakkaharlekiiniHarakkaharlekiini

Muistelin saaneeni paikalle useampiakin nuotteja, mutta eipä kuskimme ollut niistä tietoinen. Harmaavatsabulbuli ja turkoosisieppo nähtiin ja viiksiseppä sekä mustaotsaseppä kuultiin, mutta juuri muita ääniä ei vielä tunnistettu. Paljon kuului sellaisia ääniä, joita olimme kerran pari kotona xeno-cantosta kuunnelleet ja ladanneet puhelimeen matkaan, mutta ääniä oli liian paljon, että niitä olisi tässä kiireessä ehtinyt alkaa vertailla puhelimessa olleisiin. Onneksi Tero sentään oli tehnyt hieman meitä muita paremmin kotiläksyjä ja hän alkoi pikkuhiljaa päästä kärryille yleisimpien äänien kanssa.

KaksseiskallaTuhkadrongo

Raitapoimija

Jonkin aikaa paikalla käppäiltyämme kuski oli ilmeisesti saanut parilta muulta paikalla pysähtyneeltä vinkin ja viittoili meidät katsomaan yhtä kuollutta puuta, jossa oli tikan kolo ja kuinka ollakaan pesäkololla oli kuin tilauksesta raitapoimija.

Päätimme kävellä paikalla vielä jonkin aikaa, sillä taaskaan meillä ei ollut kauhea kiire seuraavalle leirintäpaikalle, jossa olisimme taas jumissa ennen kuin pääsisimme palailemaan takaisin alaspäin. Löysimmekin vielä kultauunilinnun ja saimme pari kohtuullisen tavallista ääntä tunnistettua keltatiheikkö- sekä ruostelakkitimaliksi, kun linnut saatiin vihdoin lyhyesti nähtyä. Pian kuitenkin kuskillamme oli taas kiire ja matkamme jatkui ylöspäin.

Löysimme vauhdista vielä yhden sinisen siepon lisää, joka todennäköisesti oli ”kiinansinisieppo” ja näimme tien yli lentäneen smaragdikyyhkyn, ennen kuin lopulta parkkeerasimme huipun leiripaikalle eli Khao Panoen Tungille. Taas kuskimme katosi sisätiloihin ravintolaan, jossa katseltiin äänistä päätellen moottoriurheilua – äänet täysillä… Me emme taas oikein tienneet mitä tehdä, mutta aloitimme paikkaan tutustumisen rakennuksen takaa, josta avautui komea maisema alas vuoristometsiin. Lähes heti löysin lähipuista yhden target-lajin eli okapyrstöharakan ja toisen puun latvustosta löytyi kiinankäpinkäinen. Sen sijaan huipulla puusta puuhun lennelleitä rillejä ei päästy näkemään kunnolla lainkaan, ennen kuin yksi lintu laskeutui hetkeksi minun eteeni puun latvaan ja saatoin todeta linnun olevan harmaakuverilli tai aasianrilli, tai ainakin joku kovasti sen näköinen. Muiden puolesta valtaosa vihervarpusmaisesti äännelleen parven linnuista oli myöhemmin määritetty ruskokylkirilleiksi. Parven kadottua Kilpimaa löysi vielä viirulukkisen, joka sentään oli helpompi määrittää.

OkapyrstöharakkaKiinankäpinkäinen

Jonkin aikaa taas hieman hoo-moilasina paikalla heiluttuamme tovin kateissa, ilmeisesti taas syömässä ollut kuskimme tuli luoksemme ja viittoili meitä jatkamaan kävellen pikkumatkan seuraavalle kumpareelle, jolta kuulemma löytyisi kuningasseppiä. Toki niitä oli täällä huipulla kuulunut koko ajan muutenkin, mutta josko hänellä oli näyttää vaikka pesä? Paikalle päästyämme saatoimme todeta, että tälle kumpareelle meidän olisi pitänyt kävellä jo paljon aiemmin, sillä paikalta oli aivan uskomattoman komea näkyvyys! Jostain kaukaa kuului omituista korahtelua ja kuskimme yllätti kaivamalla Teron putkella eräästä puun latvustosta esiin pari keisarisarvinokkaa. Staijailimme paikalla jonkin aikaa löytäen parhaina rosvo- sekä punavatsakotkan ja lensipä ylitsemme muutama intianriippukaijakin.

PunavatsakotkaKeisarisarvinokka

Ollessamme kävelemässä takaisin kohti leirintäalueen rakennuksia, viittoili edellämme kävellyt Hanna meidät luokseen – hän oli löytänyt kolme viherharakkaa! Linnut olivat valitettavan piilottelevia ja liikkuvaisia, joten emme nähneet niitä kuin hetkittäin kunnolla ja kuvat jäivät lähes saamatta, mutta olivatpahan kivan näköisiä lintuja! Samassa rytäkässä löysimme myös lepinkäistimaliparin ennen kuin olimme takaisin autollamme. Olisimme varmaan lähteneet palailemaan takaisin päin, mutta huomasin reppuni olevan kateissa ja lopulta se piti hakea tietysti sieltä toiselta huipulta.

ViherharakkaLepinkäistimali

Taas autollemme palattuamme olimme jo aikatauluista myöhässä, sillä ylhäältä kuului lähteä ajamaan alaspäin viideltä, mutta kun löysimme vielä mustaotsanakkelin, innostui kuskimme yhtäkkiä kuvaamaan sitä reiluksi pariksikymmeneksi minuutiksi. Tämäkin oli kuitenkin onni, sillä kuulimme parin vuorikeisarikyyhkyn aloittelevan huhuilujaan ja yllättäen näimme smaragdikyyhkyn törmäävän rakennuksen ikkunaan ja pienen elvyttelyn jälkeen vapautimme aika pahan tärskyn saaneen linnun toipumaan varjoon.

SmaragdikyyhkyMustaotsanakkeli

Lopulta kun lähdimme klo 17:40 palailemaan alaspäin, jouduimme hylkäämään toiveet muutamista ylöspäin ajaessamme ohittamistamme tietopaikoista, sillä kansallispuiston portit suljetaan klo 19:00 eikä sen jälkeen ole ulospääsyä lainkaan ja alamäkeenkin ajo jyrkkää ja mutkaista tietä kestää toista tuntia.

TeräsfasaaniPaluumatka olikin aika vauhdikas, mutta onneksemme olimme ainoa auto ajamassa näin myöhään alaspäin, mikä tarkoitti sitä, että tiellä oli elämää. Näimme ensin yhden ja pian kolme teräsfasaania sekä muutamia punaviidakkokanoja. Alemman leirintäalueen ohitettuamme löysimme meitä odottelemaan jääneet Mikon ja Antin.

Illan jo hämärryttyä alkoi tieltä nousta lentoon kehrääjiä. Pitkän yrittämisen jälkeen saimme kuskimme laittamaan pitkät valot päälle ja kun hän tajusi, että halusimme mieluummin katsoa kehrääjiä kuin ajaa niiden yli, hän myös pysäytti parin kehrääjän kohdalla, mutta nämä olivat kaikki jo ennestään tuttuja pitkäpyrstökehrääjiä.

Sepelpöllönen

Lopulta olimme ulkona leirintäalueelta klo 18:53 ja jatkoimme suoraan Ban Makaan, jossa maksoimme ”oppaamme” ja onneksi hinta oli kohtuullinen eli 1200 Bahtia. Juuri enempää emme olisi ihan nielemättä suostuneet maksamaan. Olimme lopulta kuitenkin päivään enemmän kuin tyytyväisiä, sillä etenkin iltapäivä ylhäällä oli mennyt todella putkeen! Sitten oli edessä vielä illallinen ja todella pitkä iltahuuto yhdessä Antin ja Mikon kanssa, jossa tietysti vaihdoimme nuotteja seuraavia päiviä varten. Iltahuutomme keskeytyi hetkeksi, kun paikalle majoittumaan saapunut unkarilaisryhmä löysi pihapuun latvasta näkyville sepelpöllösen.

Puiston alaosia omaa tahtia

2.3. tapasimme Mikon ja Antin klo 6:00 portilla, josta jatkoimme saman tien km 9:lle. Ehdimme sinne ensimmäisinä ja paikalla oli jo täysi kuhina päällä lajiston ollessa pitkälti samaa kuin edellisaamuna. Pari keisarisarvinokkaa sentään nähtiin ja kuulimme kaukaisen kaulusvarpuspöllön. Kävelimme alueella pikkaisen edellisaamua enemmän ja löysin erään puun latvustosta parin karmiinimedestäjiä ja eräästä pusikosta kuului bulbulien seasta keltaperätimalin sinitiaismainen ääni.

Burmanvihertikka

Seuraavan stopin teimme, kun autoon kuului tikan ääntelyä. Noustuamme autosta kuului tikan ääniä joka puolelta ja kohta löysimme uudeksi tikkalajiksi burmanvihertikan ja näimme myös hyvin meikäläisen harmaapäätikan näköisen linnun, joka ilmeisesti on hiljattain splitattu omaksi lajikseen. Ja vihdoin näimme ensimmäisen malkohankin, joka ehdittiin määrittää isomalkohaksi ennen kuin se katosi. Näimmepä taas pari isohelmitikkaakin.

Jouduimme kuitenkin kiiruhtamaan, jotta ehdimme ensimmäisen leirin yläpuolelle ennen kuin tie muuttui toiseen suuntaan yksisuuntaiseksi yhdeksältä. Oli muuten todella ärsyttävää tämä tien kulkusuunnan aiheuttama ainainen kiire…

Kirjoharlekiini

Lopulta stoppasimme ensimmäisellä joen ylityksellä, jossa Antti nyppäsi aivan huikeasti erään puun latvustossa olleen kirjoharlekiinin! Lintu ei näyttäytynyt kovinkaan hyvin ja katosi turhan nopeasti, joten aika pian jatkoimme toiselle joen ylitykselle, jolta meillä oli todella hyvät nuotit seuraavan harlekiinilajin pesälle. Emme ehtineet kuin hädin tuskin joen yli, kun ensin kuulimme ja pian näimme useita kultakurkkuharlekiineja! Ja näitä seuraillessamme Antti yhtäkkiä huomasi, että näiden ainakin neljän kultakurkkuharlekiinin lisäksi latvustossa liikkui myös kaksi kultaperäharlekiinia! Huikeaa!

KultakurkkuharlekiiniKultakurkkuharlekiiniKultaperäharlekiini

Ja kun Antti oli päästetty vauhtiin, niin homma jatkui seuraavalla pysähdyspaikalla löytyneellä pikkumalkohalla, jota ei valitettavasti nähty juuri sen paremmin kuin kultaniskatikkaakaan, joka sentään kuului hyvin. Elikseksi näimme myös amurinuunilinnun.

Siniampiaissyöjä

Mikko ja Antti jatkoivat lopulta ylös asti, jonne he eivät olleet edellispäivänä olleet kerinneet, mutta me pysyimme alempana, sillä meille oli iltapäiväksi varattu paikat kuvauskojulle, joka oli lähellä majapaikkaamme.

Päätimme aika pian palailla taas kuumimmaksi hetkeksi alempaan leiripaikkaan, jonne saapuessamme huomasin portin viereisessä puussa olleen siniampiaissyöjän! Virvokkeita juodessamme oli ravintelin pihapuussa taas kuhinaa ja mukavimpana lajina näimme muutaman sinisiipilehvin.

Ban Son Nokin kojulla

Haettuamme kaikki tavaramme kyytiin Ban Makasta, parkkeerasimme kahden aikaan Ban Son Nokin piilokojupaikkaan, joka olisi tarjonnut majoitustakin. Maksoimme kojuilusta paikan omistavalla vanhemmalle rouvalle (200 Bahtia/nuppi) ja pian olimme telttakojussa, jonka edessä olevilla juomapaikoilla kävi jo viirukorva-, töyhtöhuppu- ja keltaviirubulbuleita sekä aasianturturikyyhky ja huiluharakkatasku.

KojussaKeltaviirubulbuli

Kauan meidän ei tarvinnut elistäkään odottaa, kun pusikosta alkoi kuulua rapinaa ja esiin tuli muutama ruskorintapyy. Sitten yhtäkkiä alkoi kuulua lintuparven mekkalaa ja eteemme singahti todella eloisa parvi korutimaleita – 7 korutimalia ja 2 pikkukorutimalia! Nämä olivat kyllä todella vekkulin oloisia lintuja, joita olisi seurannut pitempäänkin, mutta ne katosivat yhtä nopeasti kuin olivat saapuneetkin.

AasianturturikyyhkyRuskorintapyy

PikkukorutimaliKorutimali

Timaliparven lähdettyä kävi paikalla vielä yksi viherjalkapyy lyhyesti ja kohta saimme kuvata värikkäitä sinimonarkkia sekä todella kesyä smaragdikyyhkyä!

SinimonarkkiViherjalkapyy

SmaragdikyyhkySinisatakieli

Ussurinuunilinnun sekä pienen isotiaistimaliparven käytyä paikalla, oli tovin hieman hiljaisempaa, kunnes paikalle saapui naaraspukuinen sinisatakieli. Ja tätä seurasi sitten kohta todella komea koiras ja näiden jälkeen vielä nuori koiraslintu. Valo alkoi jo käydä vähiin mutta odotuksemme palkittiin vielä parilla rastasviidakkotimalilla, oliivitimalilla sekä puistosinisiepolla.

UssurinuunilintuPuistosinisieppo

Illan pimennyttyä tokee-gekot pitivät melkoista metakaa lähimetsiköissä mutta muuten oli hiljaista. Niinpä kiittelimme kojun emännän ja ajelimme uudelle leiripaikallemme Samarn Bird Campiin.

Saimme Bird Campin perimmäisestä kämpästä huoneet ja pian saapuivat viimehetkiin saakka kansallispuistossa retkeilleet Mikko ja Anttikin ja illallisen yhteydessä pidettiin taas yhteiset iltahuudot ja havisten vaihdot. Piha-alueen valot houkuttelivat todella isoja perhosia ja niitä syömään togee-gekkoja, pitkäpyrstökehrääjiä sekä valtavan kokoisen jahtihämähäkin (Heteropoda venatoria).

Taas puistoon

3.3. Aamiainen oli kuudelta, jonka jälkeen Mikko ja Antti suuntasivat Lung Sin Waterholen piilokojulle ja me puolestaan olimme pian taas ostamassa lippuja (1000 Bahtia maille neljälle + 30 Bahtia auto) kansallispuistoon.

Stoppasimme taas ensimmäiseksi yhdeksän kilometrin kohdalla, jossa ei kuitenkaan näkynyt uusia lajeja, mukavimpina pari aasiansininärheä. Hanna kuitenkin säikäytti edestään liikkeelle tienvarsipuselikossa piilossa olleen piikkisian, joka oli aika hauskan näköinen otus.

Tarhaharlekiini

Kävelimme muutaman sataa metriä eteenpäin vesilutakoille, joilta meillä oli nuotit tarhaharlekiinille. Näitä lintuja oli moni yrittänyt jo turhaan, Mikko ja Anttikin ties kuinka monta kertaa, lintuja kuitenkaan näkemättä (olivat kertaalleen kuulleet). Aloin soitella atrappia ja kävellä puskia kohti ja kuinka ollakaan, puskista alkoi kuulua vastausta. Pitkään etsimme ääntelijää turhaan, kunnes se vihdoin lensi tien poikki aivan vierestämme ja pian ääntelijöitä olikin molemmin puolin tietä. Lopulta yksi kolmesta linnuista löytyi näytille ja sitä päästiin kuvaamaankin. Broadbillit eli harlekiinit olivat siten meillä aika kivasti kuitattuina kuuden lajin voimin.

Atrapin toimivuudesta innostuneena Tertsi soitteli hieman sulttaanitiaisen ääntä ja kuinka ollakaan sellainen tupsahti myös eteemme. Lähes heti perään tien ylitti oksiston lomassa isojora ja taivasta vasten olleiden puiden latvustosta löytyi vielä neljä kultapäämainaa.

SulttaanitiainenKultapäämaina

Isotöyhtöhaukka

Paikalle kurvasi kohta muutama pakettiautollinen porukkaa – Kontikin suomalaisryhmä, meidän kaikkien hyvä kaveri Tero Linjama oppaanaan! Saman tien ylitsemme lensi petolintu, joka jäi määrittämättä, mutta onneksi se määrittyi kuvista isotöyhtöhaukaksi! Annettuamme Kontikin poppoolle vinkkejä enemmän kuin tarpeeksi, päätimme siirtyä hieman ylemmäksi, sillä iso ryhmä oli ainakin minun makuuni aivan liian äänekäs.

Mahtijalokotka

Vain pikkumatkan ajettuamme löysimme vauhdista puun latvustossa olleen siniampiaissyöjän, josta laitoimme tiedon walkie-talkiella Teron poppoolle. Vähän matkaa ajettuamme nousimme kävelemään tien varteen ja näimme Tertsin kanssa taivaalla pyörineen töyhtökiitäjän ja kovasti varoitelleet intiansarvinokat paljastivat meille komean mahtijalokotkan, jota päästiin kuvaamaan varsin läheltä. Näkipä Kilpimaa vieläpä spondesti tarhaharlekiiniparin, joten aamu oli kyllä alkanut hyvin!

Koskapa edellisaamuisella tikkapaikalla oli hiljaista, jatkoimme pian ylöspäin plokaten vauhdista taas yhden aasimaisesti hirnuneen isohelmitikan, joka tuntui ainakin meille olevan paljon mainettaan helpompi laji. Paikalle pölähtänyt suomalaisryhmä sai meidät kuitenkin taas pian liikkeelle.

Leirintäalueelle päästyämme ostimme kylmää juomista ja tapasimme vauhdikkaasti paikalle saapuneet Mikon ja Antin. Pian jatkoimme ylöspäin, jotta ehdimme taas portin yläpuolelle ennen sen sulkemista. Jokien ylityspaikalla näimme vihdoin edes hieman paremmin kultaniskatikan.

Valkosiipipoimija

Lopulta jatkoimme muutamia pysähdyksiä tehden 27 kilometrin tienoille, josta olimme saaneet tietoon valkosiipipoimijan pesän. Jonkin aikaa saimme lintua odotella, kunnes se yhtäkkiä kurkkasikin pesäkolosta ja lähti lentäen kauemmaksi.

Käppäilimme alueella jonkin aikaa ja kuulimme useita vuoriviirubulbuleita. Ihmettelimme myös useampaa idänuunilintumaisesti laulanutta lintua, jotka tunnistuivat vasta myöhemmin indokiinanuunilinnuiksi.

PuustoaPuistossa

Siperiansieppo

Jatkettuamme yhä vain ylemmäksi hoidimme Mikon ja Antin meille edellispäivänä oksan tarkkuudella pohjustamat siperiansiepot. Ne todellakin olivat ihan samoilla oksilla kuin olivat edellispäivänäkin olleet. Matkan jatkuttua Tertsi nyppäsi liikkuvasta autosta kobolttisiepon.

Keltanokkatimali

Huipun leirillä emme edes pysähtyneet, vaan jatkoimme saman tien leirin ohi erittäin mutkaista ja kapeaa tietä, sillä tämän tien varresta oli nähty uurresarvinokkia. Pikku matkan ajettuamme törmäsimme unkarilaisryhmään, joka oli katsellut paikalla isoa lintuparvea, josta osa oli jo mennyt ohi, mutta onneksi paikalla oli vielä muutama okapyrstöharakka sekä uutena lajina meille valkohupputimalin splitti ”Collared Babbler” sekä myös keltanokkatimali ja bambulehväkerttu.

Muutaman kilometrin ajettuamme löysimme pari kohtaa, joista pystyi staijaamaan kaukana olleisiin vastarinteisiin, mutta havainnot jäivät valitettavan vähiin, sentään saalista kantanut punavatsakotka nähtiin. Ja pian meillä alkoi taas olla kiire, että olisimme aikataulun mukaisesti palailemassa takaisin alaspäin.

Paluumatkan lyhyet stopit olivat nekin tuottoisia, kun mm. kultalymytimali nähtiin ja 27:n kohdalla oli pari hauskasti lauleskellutta rusko-ohjassieppoa ja näimme vilaukselta myös naarasparatiisisiepon.

Telttailua

Lopulta olimme alemmalla leirintäalueella, josta Hanna oli varannut meille kahdelle teltan seuraavaksi yöksi. Sovimme Tertsin ja Kilpparin kanssa seuraavan päivän aikataulut ja hyvästeltyämme Mikon ja Antin, jotka olivat suuntaamassa seuraavaksi aamuksi rannikon kahlaajamestoille, jatkoivat muut pian matkaa alaspäin. Meille oli teltta jo pystytetty valmiiksi ja nähtyäni isoimman puun latvustossa piipahtaneen kiilapyrstökyyhkyn, alkoi ilta jo pikkuhiljaa hämärtää.

Haukkapöllö

Yllätykseksemme leirintäalueella oli yöpymässä myös tuttu unkarilaisporukka, jonka vetäjä oli paljastunut Istvan Katonaksi, johon olimme tutustuneet lähes 10 vuotta aiemmin Madeiran reissullamme. Lyöttäydyimmekin heidän seuraansa, sillä he olivat olleet leirintäalueella myös edellisyönä ja pohjustaneet muutamankin pöllölajin. Illan pimennyttyä täysin käppäilimme telttailualueen takanurkkaan, jossa kohta aloitti haukkapöllö huutelunsa. Ja kuinka ollakaan yksi unkarilaisista löysi sen lähes saman tien taskulamppunsa valokiilaan ja pääsimme katsomaan ja kuvaamaan tätä erikoista pöllöä. Kohta kuulimme myös pari vuoripöllöstä, mutta nämä eivät suostuneet tulemaan atrapillakaan lähemmäksi.

Pidimme iltahuudon unkarilaisten seurassa, mutta kumpikin porukka omalla kielellään. Lopulta annoin heille aika paljonkin vinkkejä etenkin harlekiinipaikoista. He kun meinasivat olla kansallispuistossa vielä useammankin päivän. Heilläkin olisi ollut tarjota muutamia hyviä vinkkejä, mutta ne olivat vähän hankalasti pikkupolkujen varsilta ja meillä kun olisi enää seuraava aamu ja aamupäivä jäljellä puistossa.

Ravintolan takana olleella ruokinnalla kävi illan pimeydessä kuhina, kun sillä vieraili useampikin piikkisika ja ainakin yksi uudenlainen apina, reesusmakaki.

Piikkisika ja reesusmakakiIltapalalla

Iltahuudon jälkeen ollessamme jo teltassamme kuulimme yhden sepelpöllösen sekä vielä ruskopöllönkin. Odottelimme kuulevamme norsun töräyksiä tai muita tunnistettavia eläinten ääniä, mutta pääasiassa kuulimme vain rapinaa, kunnes kerran kuului aivan selkeä ison kissan parahdus – liekö ollut leopardi vai joku puiston pienemmistä kissaeläimistä?

Puolilta öin heräsimme aivan kauheaan huutoon, joka toistui monta kertaa jonkun ison eläimen edetessä leirintäalueen ohi. Kaikissa muissakin teltoissa kavahdettiin huutoa ja luulen, että aika monelta meni pöksyt vaihtoon! Elukka lienee ollut joku suurikokoinen kauris? Enpä ollut koskaan kuullut mitään lähellekään niin kammottavaa ääntä!

Vauhdilla kaksseiskalle

4.3. herätessämme olivat haukkapöllö sekä sepelpöllönen yhä äänessä. Emme ehtineet kuin aamiaista syödä, kun Tertsi ja Kilppari jo saapuivat paikalle. Taas oli minun ajopäiväni, joten vapautin Kilpimaan takapenkille ja hyppäsin itse rattiin. Stoppasimme pian ensimmäisellä joen ylityspaikalla, jossa emme havainneet ihmeitä, mutta toisella ylityksellä kuulimme harmaatäpläfasaanin.

Perhosia

Jatkoimme muutamia pysähdyksiä tehden pohjapadolle, jonka puiden latvustoista löysimme pari vauhdikasta pilkkaminivettiä. Kuvailimme myös jokiuoman lätäkön luona olleita satoja perhosia ja jatkettuamme taas ylemmäs plokkasimme vauhdista punarintamaisesti lauleskelleen vuorisinisiepon. Kilpimaa plokkasi vauhdista myös metsässä piilotelleen villisian, joka kuitenkin vilahti piiloon ennen kuin se saatiin kuvattua.

Vuorikeisarikyyhky

27 kilometrin kohdalla oli taas pari piilokojua samassa paikassa kuin aiemminkin ja nyt tiesimme, että siitä väijyttiin pesällään käyvää ruusutrogoniparia, jotka liikkuivat kuuleman mukaan hyvin alhaalla ja olivat lisäksi hyvin arkoja eivätkä siksi näyttäytyneet kuin kojuilijoille. Me annoimme kojuilijoiden olla ensin rauhassa ja kävimme alempana lammen rannassa, josta Kilpimaa löysi täplävatsatikkasen, jota kojuissa olleet naisetkin saapuivat kuvaamaan. Lähistöltä löysimme vielä touhukkaan parven keltanokkatimaleja ja onnistuipa Hanna kuvaamaan pikaisesti juomassa käyneen vuorikeisarikyyhkynkin!

Palaillessamme taas trogonipaikalle juttelimme kojuilijanaisten kanssa, kun yhtäkkiä huomasin, että trogonihan istuskeli aivan avoimesti kirkkaanpunaisena loistaen eräällä kuivalla oksalla. Kaikki meistä eivät kuitenkaan ehtineet lintua nähdä, ennen kuin se pudottautui alas ja puskiin piiloon, mutta naiset tarjosivat, että nuijanneet voisivat tulla heidän kojuihinsa. Hanna kyllä linnun oli jo nähnyt, mutta oli ainoa, joka uskaltautui toisen neitokaisen kojuun (ihmettelen suuresti, miksei nuijareille nätti kojuseura kelvannut). Mutta eipä aikaakaan, kun trogoniparin toinenkin puolisko löytyi vaan eipä sekään oikein kuvattavaksi suostunut. Pääasia kuitenkin oli, että tämä ehkä viimeinen lajeista, jotka olin ennen reissua toivonut näkeväni, oli sekin nyt nähty. Etukäteen olin ajatellut, että lusikkasirri on ainoa must -laji, mutta kaikki kuusi potentiaalista harlekiinia sekä molemmat trogonit kelpaisivat myös ja jos kymmenes projektilaji olisi pitänyt valita, niin se olisi ollut isohelmitikka.

RuusutrogoniRuusutrogoni

Kiipeilimme vielä hieman ylemmäs, kun meillä oli tiedossa, että lähistöllä oli havaittu ns. Ahlström’s Warblereita eli kastanjasieppokertun tuoretta splittiä ja kyllähän me niitä kohta pari kuulimmekin. Paikalla oli myös isohko parvi kultauunilintuja, joiden seurassa lopulta itse näin yhden Ahlströminkin vilahtavan tien yli nopeasti. Reissun hienoin bulbulilajikin hoitui, kun pariskunta kultasiipibulbuleita löytyi yhdestä latvustosta.

Harmaatäpläfasaani

Lopulta meidän piti kuitenkin lähteä valumaan alaspäin, sillä meillä oli huoneemme luovutus sovittu iltapäiväkahdeksi. Alas ajellessamme näimme parikin tunnistamatta jäänyttä varpushaukkalajia sekä vihdoin monen muun näkemän lajin eli intiantöyhtökäen, joka lensi aivan automme edestä. Yhdellä lyhyellä pysähdyksellä hoitui vielä kiinanminivettikin. Ja alaspäin taas jatkettuamme potkaisi onni vielä kertaalleen, kun tiellä käpötteli harmaatäpläfasaani.

Lopulta olimme Samarn Bird Campilla, jossa huilimme helteessä hetken ja päätimme lopulta syödäkin, ennen kuin lähdimme ajamaan kohti rannikkoa ja Phetchaburin peltoja.

Iltaretki Phetchaburissa

Reilun tunnin ajon jälkeen olimme saapumassa pelloille. Heti kanavatien varresta löysimme kulta- sekä riisikutojia ja pienen edestakaisin ajelun jälkeen päädyimme komppaamaan yhden lätäkön reunapuskia. Kilpimaa ehti vallille ennen muita ja hänen jaloistaan pomppasi koko ajan lintua lentoon: kiinan- ja kanelipikkuhaikaroita sekä mm. kukkorääkkä, jonka me muut nuijasimme. Onneksi hän jäi odottelemaan, että me muutkin pääsimme vallille, ennen kuin kaikki linnut olivat tiessään. Löysimmekin vielä mustakulmakerttusen, keltapriinian sekä lisää molempia pikkuhaikaroita ym. Altaalla uiskenteli yksinäinen aasiankääpiösorsa sekä muutamia pronssi- ja pitkäpyrstöjassanoita ja ohitsemme lensi heinätaviparvi ja kaukaisuudessa valui koko ajan jaavanmerimetso- sekä käärmekaulaparvia. Puiden latvoista löysimme muutaman punakaulakyyhkyn ja ollessamme palailemassa autolle plokkasin kaukaa ohitsemme lentäneen siperiansuohaukkakoiraan. Autolle päästyämme näimme vielä pienen parven keltaperäbulbuleita.

KäärmekaulaStejnegeri -sepeltaskuKeltapriiniaKeltaperäbulbuli

Ajelimme vielä hieman alueeseen tutustuen ja näimme mm. useita stejnegeri-sepeltaskuja. Lopulta alkoi ilta hämärtää ja väsy painaa ensimmäistä kertaa koko reissun aikana oikein kunnolla, joten lähdimme ajamaan kohti majapaikkaamme. Iltaretki oli kuitenkin mennyt enemmän kuin putkeen, vaikka emme vielä olleet edes päässeet Phetchaburin peltojen varsinaisille lintupaikoille.

Lopulta ajoimme Phetchaburin kaupungista etukäteen varaamallamme Sun hotellille, josta huoneet saatuamme suuntasimme piakkoin etsimään yllättävän tyhjältä kaupungilta kauppaa ja ruokapaikkaa. Löysimmekin molemmat lopulta ja iltahuudon jälkeen olimme valmiit simahtamaan.

Peltopäivä

5.3. saimme aamupalaksi perinteisiä thaimaalaisia ruokia. Oli aika omituista vetää järkyttävän tulisia eväitä heti aamusta. Pian olimme taas matkalla kohti Phetchaburin peltoja nähden matkalla viimein ensimmäisen ainakin lähes juhlapukuisen kiinanriisihaikaran. Teimme taas stoppeja jo kanavan varressa ja löysimme mm. sinirintoja sekä jo edellisiltana nähtyjen riisi- ja kultakutojien ohella myös viirukutojia. Pelloille päästyämme lensi automme yli suohaukka, jonka itse ehdin määrittää varmaksi naarashuppusuohaukaksi.

AasiankultakutojaKukkorääkkäHarmaarintahuitti

Kävimme komppaamassa saman altaan reunat kuin edellisiltanakin ja lajisto oli taas aivan samaa ja onneksi kukkorääkkäkin nähtiin nyt koko porukalla ja vain lennossa edellisiltana näkynyt punatiikeripeippoparvi nähtiin nyt maassakin. Näimme myös parven ohitsemme lentäneitä intianviheltäjäsorsia sekä palmusta toisen kätköihin lennähtäneen isohaukkakäen. Viereiseltä altaalta löysin lootuksenlehtien seassa avoimesti seisoskelleen harmaarintahuitin, jolla yllättäen oli pieni poikanen mukanaan.

Lopulta jatkoimme keskelle suuria peltolakeuksia. Laitoimme hyvän näköiselle aukealle päästyämme auton parkkiin ja putket pystyyn ja aloimme staijata. Löysimmekin heti palmuista muutamia kiljukotkia, jotka aika pian nousivat taivaalle. Muutama todella omituisessa puvussa ollut suohaukka lensi editsemme, mutta lopulta ainakin kaikki paitsi yksi linnuista olivat varmasti siperiansuohaukkoja, vaikka näilläkin oli useammalla selvä valkoinen yläperä. Yksi lintu vaikutti lähinnä nuorelta koirashuppusuohaukalta, mutta se ei koskaan tullut tarpeeksi lähelle.

Haarahaukkojen (tai siis Black-eared Kite) ja kiljukotkien seurassa pyöri ainakin pari keisarikotkaa sekä pikkukotka, mutta aika pian kotkat kohosivat korkeuksiin. Tapasimme paikalla suomalaisen, jo 17 vuotta Thaimaassa asuneen lintuharrastajan, joka kertoili meille kaikenlaisia lintutarinoita. Ihmettelimme hänen väitettään, että huppusuohaukan tuntee aina valkoisesta yläperästä. Aika monilla näkemistämme siperiansuohaukoistakin oli sellainen ollut.

PelloillaKeisarikotka

Kun taivaalla alkoi olla hiljaisempaa, päätimme ajella pikkumatkan päässä olleille suurille altaille. Todella kapean tien takia emme oikein pystyneet pysähtymään kaikissa paikoissa, joissa lintuja oli, mutta onneksi lopulta kaikkein parhaalta paikalta löytyi pieni levike. Haikaroita oli taas runsaasti ja niiden seurassa oli kymmenkunta aasianpyhäiibistäkin. Kahlaajien joukossa näkyi kaukana jokunen arokurppelo ja räyskiä oli kahdessa parvessa yhteensä noin 60 lintua.

Arokotka

AltaillaAasianiibishaikara

Lopulta palasimme takaisin pelloille ja lähes välittömästi Tertsi plokkasi peltojen yllä kaarrelleen arokotkan. Pian paikalle saapui taas tämä suomalainen, joka oli koko päivän etsiskellyt juuri tätä arokotkaa, josta hän kipeästi halusi kuvia. Eipä aikaakaan, kun kotka saapui aika hienosti kaartelemaan päällemme ja kuvia saatiin.

Kohta jatkoimme peltojen toiselle laidalla kohtaan, jonne oli kerääntynyt iso joukko aasialaisia petolintukuvaajia. Paikka olikin kylteillä varustettu petolintupaikka – Nong Pla Lai Raptor Watch Point. Me ryhmityimme hieman etäälle heistä, jotta pääsimme oman puun varjoon ja aloitimme iltapäivästaijin. Peltoaukealta löytyi joitakin liitohaukkoja ja pikkuhiljaa suohaukkoja alkoi saapua yöpymispaikalleen. Näitä suohaukkoja näkyi kymmenkunta mutta me kyllä määritimme ne joka ikisen siperiansuohaukoiksi, vaikka paikalle piti saapua myös muutamia huppusuohaukkoja.

KuvaajiaRuskohaikara

Pitkä staiji helteisessä iltapäivässä ja illassa oli varsin näännyttävä ja koskapa se ei oikein tuottanut mitään mainittavaa, olimme lopulta päivään hieman pettyneitä.

Vielä kerran metsään

6.3. oli viimeinen retkipäivämme ja jo edellispäivänä olimme tulleet siihen tulokseen, että olisi kiva tehdä jotain muuta kuin mennä taas pelloille. Niinpä päätimme suunnata Tertsin jostain matkaraporteista löytämään Wat Khao Luk Changin metsään, jonne perille päästyämme emme oikein tienneet, mitä siellä piti tehdä. Niinpä parkkeerasimme metsän reunaan ja lähdimme kävelemään tietä pitkin ohi komeiden talojen, joiden pihoilla näimme oransseihin kaapuihin pukeutuneita munkkeja.

Metsässä ei ollut paljon lintuja, mutta mukavasti lajisto oli sopivan erilaista ja niinpä emme ehtineet kävellä kuin pikku matkan, ennen kuin löysimme mustamelaharakan (hieno nimi) sekä bambusinisiepon.

Kävelimme metsää pidemmälle mutta päädyimme ilmeisestikin jonkinlaiselle munkkien meditointipaikalle, josta eräs heikosti englantia puhunut nainen ystävällisesti opasti meitä poistumaan. Esittelipä hän Hannalle yhden munkinkin, kun emme ensin oikein meinanneet ymmärtää hänen viestiään.

Erilaista metsäretkeilyäMarmoriseppä

Palattuamme lähtöruutuun valitsimme toisen tien käveltäväksemme ja ohitettuamme taas muutaman rakennuksen päädyimme valtavan makaavan äijäpatsaan luo, jossa ei kuitenkaan näkynyt muita. Mutta lintuja alkoi taas näkyä. Ensin ylitsemme lensi ilmeisesti syvemmältä metsästä muuttoaan jatkamaan nousseita harmaanaamahaukkoja yhteensä parikymmentä lintua. Ja kohta ylitsemme lensi vielä lisää petolintuja; neljä kirjotöyhtöhaukkaa sekä muutama idänmehiläishaukka. Mukavaa petolintulajistoa täydensi vielä muutama arovarpushaukka. Marmoriseppä saatiin hyvin näkyviin ja ohitsemme lensi ensin yksi ja pian perässään kaksi punarintakaijaa. Reissupinnaksi näkyi pari purppuramedestäjää sekä muutama huppuviidakkoharakkakin.

IdänmehiläishaukkaArovarpushaukka

HarmaanaamahaukkaKirjotöyhtöhaukka

Palattuamme autolle ajoimme vielä yhtä tietä muutaman kilometrin syvemmälle metsään, mutta päädyimme jonkinlaiseen eläintarhaan, jossa ilmeisesti hoidettiin luonnosta vahingoittuneena löytyneitä eläimiä. Tällä paikalla oli sen verran kuhinaa, että päätimme aika pian lähteä ajamaa kohti Hua-Hinia, jonne meidän piti palauttaa auto ennen kello yhtä.

Bangkokiin

Käytyämme tankilla Hua-Hinissa, palautimme auton lentokentälle ja tilasimme vuokraamon henkilökunnan avustuksella taksin Bangkokiin. Hintaa taksille tuli aika reippaasti enemmän kuin tullessamme, mutta ehkä kaikki ylihinta ei mennyt vuokraamon väen taskuun, vaan hinta todella oli korkeampi ilman ennakkovarausta?

Saimme odotella taksiamme aika kauan, mutta kun se lopulta saapui, olimme pian matkalla kohti Bangkokia. Porukkamme simahteli aika pahasti, mutta ainakaan itse en kyennyt nukkumaan, sillä en oikein luottanut kuskiimme, joka katsoi paikallista musiikkiesitystä täppäristä, jotain toista showta puhelimesta ja rämppäsi toista puhelinta yhtä aikaa kohtalaisen sekavassa liikenteessä.

Selvisimme kuitenkin reilun parin tunnin ajon jälkeen Bangkokiin ja lentokenttähotellillemme. Otimme hetken rennosti huoneissamme ja kävimme kaupassa, ennen kuin kipusimme hotellin katolle staijaamaan lentokentän kosteikolle.

Idänpikkukiitäjä

Bangkok

Kattoa saapui pian kiertelemään pieni parvi idänpikkukiitäjiä ja kohta saimme seuraa Kontikin retkiporukasta. Kiitoratojen välissä kierteli pari siperiansuohaukkaa, joista porukka kovasti yritti vääntää huppusuohaukkaa. Valittajakäki valitti lähes koko ajan naapuripuissa ja punaposkibulbuli näkyi reissupinnaksi. Staijailimme porukan kanssa jutustellen illan hämärtymiseen asti ja lopulta suuntasimme vielä hotellin ravintolaan reissun kalleimmalle illalliselle. Lopulta pääsimme nukkumaan mukavan aikaisin, olihan seuraavana aamuna taas aikainen startti.

Takaisin kotio

7.3. olimme Hannan kanssa klo 5:30 kalliilla aamupalalla, jonka jouduimme maksamaan erikseen. Kuudelta lastasimme ison suomalaisporukan keskellä tavaramme bussiin, joka vei meidät noin vartin matkan päässä olleelle lentoasemalle.

Shoppailimme ja kulutimme aikaa lentoasemalla parisen tuntia, kunnes Finnairin lentomme lähti kohti Suomea. Lentomatka kului taas elokuvia katsellen ja hetkittäin hieman torkahdellen. Nukkuminen oli kuitenkin näin aamu-päivälennolla vaikeaa.

Lento kesti hieman reilut 10 tuntia ja lopulta laskeuduimme Helsinki-Vantaalle klo 15:05. Matkatavarat löydettyämme suuntasimme taas tuttuun pizzeriaan, josta Hannan kanssa tilasimme pizzat. Kilpimaa lähti pian linja-autolleen ja pian hyvästelimme myös Tertsin. Syötyämme tilasimme kyydin Lentopysäköintiin, josta lähdimme sitten ajamaan kohti Parikkalaa, jossa olimme ihan mukavan aikaisin illalla.

J.A.