Aihearkisto: Israel

Israel 17.-30.3 2015

Vietettyäni viikonlopun Helsingissä Bongariliiton 30-vuotisjuhlien sekä BirdLifen edustajiston kokouksen merkeissä ja käytyäni vielä maanantaina retkellä Hangossa, olin illalla taas kerran isäni kyydissä matkalla kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa.

Olin lähdössä pariksi viikoksi Israeliin, jossa matkan puolivälissä olisi edessä Champions of the Flyway -linturalli, johon joukkueemme Tarsiger – Northern Lights (Mika Bruun, Jan ”Jände” Nordblad, Erkki ”Eva” Valsta sekä ak.) oli osallistumassa. Tämä järjestyksessään toinen hyväntekeväisyysralli keräsi tällä kertaa varoja Kyproksen laittoman lintupyynnin estämistoimille ja mekin olimme saaneet kerättyä ihan mukavan potin kasaan.

Olin lentoasemalla iltakuuden jälkeen ja portille talsittuani saapuivat pian Mika ja Jändekin, Eva oli matkustamassa Israeliin vasta joitakin päiviä myöhemmin. Klo 20:05 lähti koneemme kohti Tel Avivia ja muutaman nukahtamisen ja heräämisen jälkeen laskeuduimme lopulta klo 00:30. Matkatavarat löytyivät mukavan nopeasti, mutta Europcarin autovuokraamopistettä ei löytynyt sitten millään, eikä apua saatu muista vuokraamoista saati lentokentän infotiskin nyrpeiltä virkailijattariltakaan. Lopulta Mika soitti vuokrapapereissa olleeseen numeroon, josta huonolla englannilla selitettiin, että auto oli tulossa ulko-ovien edustalle. Jonkin aikaa odotettuamme paikalle kurvasikin pakettiauto, johon nousimme tavaroinemme ja meidät kuskattiin ainakin 10 minuutin ajomatkan päähän Airport cityssä olleelle Europcarin toimistolle.

Saimme lopulta automme, joka oli komea Mitsubishi Outlander – siis paljon parempi vaihtoehto kuin tilaamamme VW Passat. Vihdoin noin klo 01:30 pääsimme, paksujalan kiljuessa taustalla, pakkaamaan tavaramme autoomme ja lähtemään ajamaan kohti etelää. Onneksi Mika tajusi hetken ajettuamme laittaa hankkimaansa navigaattori-appiin ylös vuokraamon sijainnin, jotta löytäisimme joskus vielä takaisinkin.

Pysähdyimme parille huoltamolle matkan varrella, mutta niiltä ei joko myyty tai ei ymmärretty myydä meille oikein mitään syötävää tai juotavaa. Ajomatka oli pitkä ja lopulta ennen aamuviittä olimme Nizzanassa. Pienen odottelun jälkeen alkoivat ensimmäiset kiurulinnut laulaa kylmällä aavikolla ja kiittelimme sitä päätöstämme, että olimme saapuneet Israeliin hyvissä ajoin ennen rallia, sillä aavikolta kuuluneiden äänien määrittäminen ei todellakaan ollut betonissa.

Aavikolla oli taas kerran todella kylmä! Itsellänikin oli pipo, hanskat, pitkät kalsarit ym. päällä. Pikkuhiljaa valoa alkoi tulla lisää ja retkipinnalista karttua. Aavikon selaaminen putkella tuotti pian etsimämme, kun Mika löysi kaukana dyynien päällä soidintaneen idänkaulustrapin. Heti perään ylitsemme lensi pari aavikkojuoksijaa ja aavikolta löytyi vielä muutamia vuoripyitä ym. Alettiin siis päästä hyvään retkifiilikseen!

Aamun lämmettyä nopeasti jatkoimme Ezuzin kylään, jossa meillä oli tarkoitus staijailla hietakyyhkylajeja, mutta ollessamme vasta kävelemässä kylän taakse asemiin ja havaittuamme pihamainan, saapui luoksemme nainen, joka esitteli, että hänellä oli paikalla lintubisnes piilokojuineen. Hän kertoi, että etenkin kruunuhietakyyhkyjä kävisi juomassa kojun edustan lätäköllä. Koskapa olimme todella nälkäisiä, kysyimme saisiko häneltä myös aamiaista ja niinpä pian istuskelimme staijiterassilla todella herkullista omeletti- ym. aamiaista nauttien ja aavikolle staijaillen. Kun löysimme hietakyyhkyparven kaukaa aavikolta, päätimme me Mikan kanssa mennä piilokojuun odottelemaan niiden juomaan saapumista.

Olimme kojussa noin tunnin, mutta valitettavasti ainoat juomassa käyneet linnun olivat västäräkki sekä kourallinen pensasvarpusia. Myös mustaleppälintu nähtiin, mutta lopulta päätimme antaa periksi ja lähdimme jatkamaan matkaa. Meillä oli vielä todella pitkä matkapäivä edessämme.

Kävimme vielä komppaamassa erästä pusikkoisempaa aavikkoaluetta ja löysimmekin mm. kourallisen aavikkokerttuja, muutamia aavikkotulkkuja sekä tietysti monia muita retkipinnoja, ennen kuin lähdimme ajamaan kohti itää. Pysähdyimme vielä muutamia kertoja kuvaamaan mm. tien vieressä kököttänyttä minervanpöllöä sekä yhtä hieman paremmin näytillä ollutta etelänisolepinkäistä, mutta lopulta ajoimme aina seuraavaan kohteeseen Lake Jerohkamille asti, jossa oli aivan järjettömän paljon porukkaa.

Porukan paljoudesta sekä tietysti myös keskipäivästä johtuen järvellä oli varsin hiljaista ja toki havainnointikykymmekään ei pitkän matkustamisen takia ollut varmaan ihan skarpeimmillaan. Löysimme kuitenkin monia retkipinnoja, joista mainittavimmat olivat jalohaikara, syyriantikka sekä silkkikerttunen.

Lähdettyämme taas ajamaan pysähdyimme seuraavan kerran vasta Mizpe Ramonin ylängöillä kuvaamaan Negevin autiomaamaisemia. Kuvailun ohessa näimme mm. sinirastaan. Ilta oli jo pitkällä, kun viimein saavuimme todella väsyneinä Eilatiin. Tipautimme Mikan Champions of the Flywayn järjestämälle hienolle (ja kalliille) Isrotel Agamim -hotellille ja jatkoimme Jänden kanssa etsimään omaa motelliamme. Pienen etsinnän jälkeen löysimme etsimämme: Little Prince oli ulkoa aivan käsittämättömän rähjäinen, mutta sisään päästyämme aivan mukavan viihtyisä pikkumotelli. Huoneemmekin paljastui mukavan tilavaksi ja mikä tärkeintä hinta oli edullinen! Pian olimme majoittuneet ja valmiina unten maille todella pitkän päivän jälkeen.

18.3. aloitimme aamusta Eilatin North beachilta, jossa rannassa kalasteli kirjokalastajia sekä riuttahaikara. Ylitsemme lensi muutamia armenianlokkeja ja pari punasotkaa kierteli lahden yllä uskaltautumatta lähteä jatkamaan muuttoaan sisämaahan.

Mika kävi aamiaisella hotellillaan ja me otimme pienet tirsat ennen kuin jatkoimme seuraavaksi Holland Parkiin, jossa oli jo parin päivän ajan nähty mustaruostepyrstöä ja kuulemamme mukaan vielä tänä aamunakin. Parkkipaikalla tapasimme kuitenkin muutamaan harrastajaan, jotka kertoivat, ettei lintua nyt oltu reiluun tuntiin nähty. Niinpä päätimme koluta koko wadin huolella, josko lintu tulisi vastaan ja havaitsisimme toki näin enemmän muitakin lintuja.

Ja lintujahan oli mukavasti, etenkin kerttuja! Hernekerttu oli tietysti tavallisin ja myös tiltaltteja ja balkaninuunilintuja oli runsaasti, mutta löysimme myös kymmenkunta mustakurkkukerttua, mustapää-, pensas-, samettipää- ja idänorfeuskerttuja sekä parhaimpana rusorintakertun. Myös pikkumehiläissyöjiä, aavikkopyitä, arabiantimaleja, muutama pussitiainen, pari sinirintaa sekä tavallinen ruostepyrstö löydettiin, mutta mustaruostepyrstö pysyi piilossa. Lintu oli oleskellut puskissa aivan wadin perällä, jossa tapasin Hadoram Shirihain, joka oli kuvaillut paikalla kerttuja jo pitkään eikä ollut lintua nähnyt, joten koluttuani alueen joka ikisen puskan varsin huolellisesti, oli annettava periksi ja palailtava autolle juomaan – alkoi olla arktisista oloista saapuneelle aika kuuma!

Iltapäiväksi siirryimme altaille. Aloitimme k19 -altaalta ja siirryimme sitten isoille k20 -altaille. Havikseen kertyi tavallisten kahlaajien, sorsien ym. lisäksi mm. 11 ristisorsaa, tukkasotka, kapustahaikara, tundrakurmitsa sekä parhaimpana aavikkotylli.

Ilta oli jo hämärtymässä, kun olimme tekemässä lähtöä takaisin Eilatiin. Sain kuitenkin idean, että stoppaisimme vielä k19 -altaalla, joka on perinteinen pitsihietakyyhkyjen juomapaikka. Emmekä joutuneet kauan odottamaan, kun paikalla saalistelleen todella pienikokoisen arabihaukan häivyttyä ensimmäiset hietakyyhkyt saapuivat paikalle. Valitettavasti oli kuitenkin jo aivan pilkkopimeää, joten lintuja (yht. 7) ei juuri päässyt ihailemaan. Paikalla näkyi mukavasti myös haikaroita sekä mm. 2 altaalle saapunutta afrikanhanhea.

Mika vietti iltaa vielä Agamimissa esitelmiä katsellen sekä tuttuun tapaan blogia kirjoitellen ym. kun samaan aikaan me nukuimme jänden kanssa jo sikeästi omassa motlassamme.

19.3. Aamu oli pilvinen suunnatessamme Yotvataan peltoja kiertelemään. Matkalla näimme kaiketi saman arabihaukan sähkölinjalla istuskelemassa ja pian pilvet väistyivät ja keli alkoi lämmetä oikein toden teolla. Pian olikin läkähdyttävän kuuma, mutta taivaalle alkoi näkyä petolintuja mukavasti. Hiirihaukkoja muutti noin 2500 lintua mukanaan 15 arokotkaa, 7 pikkukotkaa, pari kiljukotkaa ja käärmekotkaa, arohiirihaukka, jokunen mustahaikara ym. Peltojen kiertely oli myös tuottoisaa ja löysimmekin mm. pari peltotulkkua, lyhytvarvaskiurujen seasta joitakin ylänkökiuruja ja taskujen tsekkailu tuotti muutaman sepeltaskun lisäksi kovat kyproksentaskun sekä vielä toistaiseksi sepeltaskun alalajin kaspiantaskun. Näistä etenkin kyproksentaskua päästiin kuvaamaan oikein antaumuksella käyttämällä autoa piilokojuna.

Jatkoimme perinteiselle arabiankerttupaikalle ja vaikka keskipäivä oli läkähdyttävän kuuma, löysimme pariskunnan aika helposti. Valitettavasti linnut olivat todella piilottelevia ja aktiivisesti liikkeessä, joten kuvat jäivät vaatimattomiksi. Paikalla näkyi myös reissun ensimmäinen valko-otsalepinkäinen. Ajellessamme kohti Eilatia näimme paikallisen keisarikotkan, joka valitettavasti nousi lentoon, ennen kuin ehdin saada siitä kuvia.

Iltapäivällä kävimme taas k20 ja k19-altailla, mutta havainnot jäivät 6 kurkeen. Sitten jatkoimme vielä iltastaijille North beachille, jossa keskityimme lopulta pääasiassa valkosilmälokkien kuvaamiseen, ne kun pyörivät aivan rannassa paikalla olleiden kalastajien ansiosta.

20.3. lähdimme ennen auringonnousua Ovdaan, jossa olimme kuitenkin hieman myöhässä suunnittelemastamme. Aavikolla oli kuitenkin yhä todella viileää, mutta komppaillessa tarkeni kuitenkin jotenkin ja pian aurinko alkoi lämmittää. Aavikkokerttuja, vuoripyy, runsaasti kalottitaskuja, surutaskupari ym. löydettiin mutta hieman enemmän olisi toivottu, sillä tämän oli alun perin suunniteltu olevan aavikkokohteemme rallissa.

Päivemmällä komppailimme toista osaa aavikkoalueesta ja näimme kaukana kahden lajin hietakyyhkyparven, joista täplähietakyyhkykyyhkyt määrittyivät jo kaukaa äänensä perusteella. Pitkän komppailun huipentumana edestäni nousi vihdoin äännellen kolmen paksunokkakiurun porukka, joita en itse edes nähnyt, mutta Mika, joka kauempaa ihmetteli mitä oikein taivaalta tähystelin, löysi linnut taivaalta, kun ne lensivät tämän yli ja jatkoivat kauas aavikolle.

Yhtä matalaa pusikkoa kompatessani huomasin edessäni pusikon juurella jonkin tumman eläimentapaisen ja hiivin lähemmäksi, kunnes tajusin, että kyseessä oli kerällä oleva käärme! Olin siitä vain noin puolen metrin päässä ja peruutin nopeasti metrin taaksepäin, jolloin käärme hyökkäsi puoli metriä minua kohti! Sama toistui vielä toisenkin kerran, jolloin en jäänyt enää seuraamaan, mitä tämä myrkyllinen ”Palestine Saw-scaled Viper” tekee seuraavaksi, vaan singahdin useamman metrin kauemmaksi kerralla. Mika tietysti innostui käärmeestä ja halusi ottaa siitä kuvia, mutta eipä sitä sitten enää löytynytkään.

Lähdettyämme liikkeelle näimme komean koiras kivikkorastaan mutta Neot Smadarin jätäri oli varsin hiljainen. Pettyneet ilmeemme kuitenkin kirkastuivat, kun pääsimme syömään kibbutzin kauppakahvilan leivoksia – etenkin juustokakku oli herkullista. Leivoksia syödessä kuvailimme terassilla palmukyyhkyjä, arabianbulbuleita ja sinirintaa.

Illalla Jände simahti jo seitsemältä ja päätin pian seurata esimerkkiä.

21.3. Aamuksi olimme sopineet tapaamisen yöllä Tel Aviviin saapuneen Valstan Erkin kanssa k76 alueelle, jonne päästyämme olikin Eva jo aamuvarhain kolunnut aluetta ja todennut sen poikkeuksellisen kuivaksi niin kasvillisuudeltaan kuin linnustoltaankin. Niinpä emme innostuneet komppaamaan aluetta sen enempi vaan jatkoimme läheisille altaille, jotka saatoimme myös todeta varsin huonoiksi jo lähenevää rallia ajatellen. Pari samamisicus-leppälintua ja etelänsatakieli sentään nähtiin. Koko aamu meni lopulta varsin harakoille (joita ei kyllä näillä lakeuksilla edes näe) ja päätimmekin mennä taas Yotvataan, jossa ainakin olisi lintuja mitä katsoa.

Yotvatassa pääsimme heti kuvaamaan niin paksujalkaa kuin valko-otsalepinkäistäkin mutta muuten Yotvatankin saalis jäi varsin vaisuksi, sentään joitakin ruostekurkkusirkkuja näkyi.

Valuimme lopulta taas altaille mutta hiljaista oli sielläkin. Linnut olivat samoja kuin aikaisemmillakin käynneillä. Uutena lajina näkyi hietatiiroja, vihdoin pari tamariskivarpusta ja löysimme etelänisolepinkäisparin, joka saattaisi olla hyvä pohjustuslaji näin läheltä Eilatia. Todella kuuma ja tuulinen keli ei oikein kannustanut revittämään turhia, joten palailimme kämpille jo iltapäivä neljältä.

Illalla oli Agamimissa pari esitelmää, jotka kävimme kuuntelemassa. Paikalle oli saapunut jo valtaosa joukkueista ja oli mukava nähdä paljon tuttuja! Etenkin vanhojen kaverieni britti-RK:n joukkueesta eli Paul Frenchin ja Micky Maherin kanssa oli mukava jutella taas pitkästä aikaa. Esitelmät venähtivät vähän turhan pitkiksi ja käveltyämme takaisin kämpillemme, olimme jo aika poikki! Ja sopivasti puoliltaöin alkoi hotellimme alakerrassa aivan järkyttävä diskojumputus! Alkoi selvitä, miksi hotellimme oli niin edullinen, ja miksi respan tiskillä oli tarjolla korvatulppia

22.3. Jumputus jatkui koko yön ja bileet olivat vasta parhaimmillaan, kun lähdimme aamulla ani varhain kohti Ha Mesarin aavikkoalueita. Perille päästyämme saimme todeta heti ensimmäisen kohdepaikkamme erinomaiseksi. Pienen kävelyn jälkeen löytyi pesivä sarvikiurupari, aavikkotaskuja, aavikkokerttuja, pikkuaavikkokiuru ja vuoripyy. Ylitsemme lensi taas äännellen täplähietakyyhkyjäkin, joten aika hyviä lajeja löytyi varsin helpon tuntuisesti pieneltä alueelta. Ja toiselta kohteelta löytyi lisää täplähietakyyhkyjä sekä lyhytvarvaskiuruparvessa olleet pari ylänkökiurua.

Jatkoimme seuraavaksi Mizpe Ramoniin, jossa kibbutzialueella näkyi käki ja hauskoja nuubianvuohia. Sde Bokerin Ben Gurionilla staijailimme jonkin aikaa pikku- ja hanhikorppikotkia nähden ja puistoista löytyi koiras balkaninsieppo, rusorintakerttu, pari pihamainaa, kuului tikli lyhyesti ja pääsimme kuvaamaan todella hienosti arabiantimaleja.

Eräällä jätevesilutakolla näimme pari mustarastasta, rytikerttusen, satakielen, peipon sekä taivaanvuohen ja isoille peltolakeuksille siirryttyämme löysimme vuoripyyn, pari hietakyyhkyä, peltotulkkuja ym. Illalla jatkoimme vielä Lake Jerokhamiin, jossa nyt oli rauhallisempaa ja lintuja näkyikin sen verran mukavasti, että paikka alkoi tuntua must -paikalta rallia ajatellen. Syyriantikkoja oli useampia, talitiaiset lauloivat, ruokokerttusia oli ruovikoissa ja Mika näki jopa järripeipon. Rotkorakkeleita päästiin vihdoin vähän kuvaamaankin.

Palattuamme Eilatiin oli kello jo niin paljon, että saimme lähes suoraan jatkaa IBRCE:n rengastusasemalle rallin avajaistilaisuuteen, johon kaikki joukkueet oli kutsuttu kuuntelemaan esittelypuheita, syömään sekä yllätys-yllätys esittelemään myös itsensä. Mika oli jäänyt lepäämään hotellillemme, joten joukkueen esittely tuli aivan puskista. Koskapa muut eivät sanoneet muuta kuin nimensä, yritin minä sönköttää jotain ylimääräistäkin, mutta kun on tarpeeksi väsynyt, ei suusta tule mitään järkevää. Toivottavasti kovin moni TV-kanava ei näytä epämääräistä sönkötystäni…

Ilta oli muuten mukava, mutta vähän turhan pitkä näin pitkän pohjustuspäivän jälkeen ja aloin ainakin itse pilkkiä aika pian. Hotlalle päästyämme, alkoi alakerrassa taas tuttu jumputus…

23.3. Saimme aamusta matkaamme Maaseudun tulevaisuuden toimittajan Saaran. Aamun retkeily oli todella velttoa ja Saara sai aikalailla väärän kuvan, miten rallia oli tullut pohjustettua. Kiertelimme ensin k26:n kohdalla pensaikkoista aavikkoa näkemättä juuri mitään muuta kuin pientä hiljalleen virinnyttä muuttoa Jordanian puolella.

Siirryimmekin muuton piristyessä petostaijiin vuorille mutta hiirihaukkojen ohella ei mennyt kuin muutamia aro- ja pikkukotkia. Staijipaikalla oli taas yksi TV-ryhmä paikalla ja pääsimme taas esiintymään. Itse jouduin esittelemään taas kerran perinteisen esitelmän staijipampusta, joka oli jenkeille ilmeisesti jotain ihan uutta. Parhaita havaintoja olivat staijipaikalle asetetulla vesikipolla juomassa käyneet aavikkokiurut, kalottitaskut sekä koiras hupputasku, jotka antoivat itseään kuvattavan oikein kunnolla.

Päivällä me lepäilimme hotellilla, kun Mika ja Eva olivat hieman yllättäen käyneet pointsaamassa aasiankiurun lähipelloilta. Olisihan laji toki meitäkin kiinnostanut, mutta onneksi olin lajin nähnyt ennenkin, joten ajattelin, josko laji hoituisi vielä – ainakin rallissa, kun se nyt oli pohjustettukin. Ja itselläni olivat unet jääneet niin tolkuttoman vähiin, että oli varmaan kaikin puolin parempi, että sain vähän päivällä nukuttuakin.

Illalla oli vuorossa koko reissun toinen kohokohta rallin lisäksi. Kokoonnuimme kaikki halukkaat rallaajat kolmeksi Agamimiin, josta lähdimme linja-autolla kohti Kuolluttamerta. Edessä oli vanhan ystäväni, rallinkin yhden pääorganisaattorin, Jonathan Meyravin vetämä pöllö- ja kehrääjäretki. Meidän porukasta mukaan lähti lisäkseni vain Mika, kun Jände ei ollut ilmoittautunut reissuun ja Eva antoi oman paikkansa Saaralle, joka pääsi näin osallistumaan lisää ohjelmaan ja haastattelemaan muitakin kuin meitä.

Ajomatka oli pitkä, mutta sujui mukavasti Paulin ja Mickyn kanssa jutellen ja Jonathanin selostuksia sekä Hadoramin tarinoita kuunnellen. Vihdoin pysähdyimme ensimmäiseen kohteeseemme, jossa jalkauduimme etsimään alueella olevia arabiankerttuja. En ehtinyt itse kävellä kuin muutaman sata metriä, kun plokkasin arabiankertun eräästä puskasta. Lintu lensi edelläni erääseen isoon palmuun, johon myös pari muutakin, mm. Josh Jones, näki sen laskeutuvan. Palmu piiritettiin, mutta jotenkin lintua ei vain enää löytynyt. Tämän jälkeen juostiin sitten ympäri aluetta väärien hälytysten perässä, joita aiheuttivat alueella olleet ainakin 4 idänorfeuskerttua. Ilmeisesti oikea lintukin nähtiin vielä ainakin Jonathanin toimesta mutta isolta osalta jäi tämä laji yhä näkemättä.

Jatkoimme illan jo hämärtäessä vielä pitkän matkaa seuraavaan kohteeseemme, jossa kävelimme sitten pimeässä kivikkoisessa mutta varsin helppokulkuisessa maastossa erään wadin reunaa puolisen kilometriä ennen kuin Jonathan pysäytti porukan ja antoi ohjeet jäädä odottelemaan parin kymmenen metrin päähän kielekkeen reunalta. Jonathan, Hadoram ja muutama muu paikallinen meni lähemmäs wadin reunaa ja pian Jonathan alkoi soittaa atrapilla pöllön huhuilua. Lyhyen soiton jälkeen, kuului kaukaa wadin vastarinteiltä selvä vastaus! Odottelimme taas hetken ennen kuin Jonathan soitti vielä hieman lisää atrappia ja alkoi sitten lampulla seuloa wadin rinnettä. Pian hän kertoi, että pöllö, jonka huhuilu kuuluikin jo paljon lähempää oli löytynyt. Hiivimme (siis sikäli kun innostukseltamme kykenimme rauhallisesti liikkumaan) asemiin wadin reunalle ja näimme pian pöllön hahmon Jonathanin lampun valokeilassa. Sain linnun putkeeni ja olipahan upeaa nähdä vihdoin tämä legendaarinen aavikkopöllö!

Lintu oli hetken paikallaan, mutta yllätti sitten meidät kaikki täysin lentämällä aivan suoraan meitä kohti ja laskeutumalla meidän toiselle puolelle rinteeseen oikein mukavan lähelle! Ehdin saada linnun putkeen ja ottaa siitä muutaman kuvan, joista onneksi yksi onnistui varsin mukavasti, ennen kuin Jonathan päätti, että oli aika jättää lintu rauhaan.

Paikalliset, etenkin Hadoram, olivat hekin aivan innoissaan, sillä juuri kukaan ei koskaan ollut nähnyt aavikkopöllöä niin hyvin – ei edes Hadoram, jonka nimiin tämä vasta omaksi lajikseen erotettu pöllö oli nimetty. Olikin mukava ottaa Hadoramista sekä yhdestä pöllölle nimen antaneista Jose-Luis Copetesta kuva aavikkopöllön (Strix hadorami) huhuillessa yhä taustalla!

Matkamme jatkui seuraavaksi takaisin etelään päin ja erään kibbutzin viljelyalueella jalkauduimme ulos bussista. Jonathan ja muutama muu lähtivät kiertämään henkilöautolla viljelyalueen teitä ja pian saimme tiedon, että kohdelaji oli löytynyt. Isolla joukolla kävelimme sitten ristiin rastiin kääntyillen ja itselläni oli tietenkin tarkoitus pysyä aikalailla joukon keulilla, jotta varmistaisin hyvät asetelmat nähdä ja jopa digiscoupata kohdelajimme. Vihdoin löysimme Jonathanin, mutta lintu oli noussut lentoon hetkeä aiemmin. Onneksi se kuitenkin näkyi pian lampun valokeilassa ison valossa loistavan silmänsä ansiosta. Nuubiankehrääjä!

Lintu laskeutui pian ja kävelimme perään ja löysimmekin linnun laskeutuneena tielle. Ehdin kuin ehdinkin saada linnun putkeeni ja katsoa sitä hetken ennen kuin aloin laittaa kameraani okulaariin ottaakseni siitä kuviakin. Jotenkin kuitenkin töpeksin ja liikautin putkeani eikä lintu ollutkaan enää kuvassa. Otin taas linnun putkeen ja aloin asetella kameraa, mutta olin liian hidas – lintu nousi taas siivilleen ja katosi kasvihuoneiden taakse. Eikä lintua enää löytynyt vaikka kävelimme vielä hetken alueella. Kylmän yön takia lintuja ei tainnut olla alueella kuin vain tämä yksi. Onneksi oli kuitenkin edes tämä, sillä olin saanut pariin tuntiin toisen eliksen!

Paluumatkalla yritin jopa nukkua, mutta kuski oli varsin kovaääninen jutellessaan Jonathanin kanssa. Onneksi olimme takaisin Eilatissa jo yhden aikaan ja pääsin hotellillemme brittien kyydissä, jotka majoittuivat lähistöllä. Pian olin jo unten mailla. Onneksi alakerrassakin oli hiljaista…

24.3. Viimeinen pohjustuspäivä aloitettiin rauhallisesti North beachilta, jossa oli tutut linnut paikalla. Riuttahaikarakin oli taas mukavasti kuvattavissa. Seuraavaksi suuntasimme Mikan kanssa Holland Parkiin, josta ruostepyrstö löytyi yhä, mutta muuten linnut olivat aika selvästi vähentyneet. Mustakurkkukerttuja oli kuitenkin yhä paikalla muutamia.

Päivällä minun oli päästävä päiväunille, sillä seuraavan vuorokauden puolella ei unta lepoa olisi tiedossa lainkaan. Iltapäivällä oli sitten rallin aloituskokoontuminen, jossa Jonathan antoi infoa lähes kaikista mielenkiintoisemmista lajeista sekä jaettiin muutenkin vinkkejä varsin avoimesti puolin ja toisin.

Tapahtuman jälkeen singahdimme Mikan kanssa vielä tsekkaamaan puheissa esiin tulleet Elifazin altaat, joilla olikin muutamia rusko- sekä pari punasotkaa ym. Jatkoimme vielä Yotvataan, josta onnistuimme löytämään pari päivää paikalla olleen nunnataskun, mutta muuten touhu oli jo vähän turhan väsynyttä. Eilatissa tarkistimme vielä IBRCE:n altaille yöpymään tulleet lokit ja heti Agamimin ravintolan auettua söimme todella maittavan aterian notkuvista pöydistä. Ja sitten suuntasimme nopeasti höyhensaarille.

25.3. Champions of the Flyway -ralli

Muutaman tunnin unien jälkeen kokoontuivat innokkaimmat, heti yöllä maastoon lähtevät rallijoukkueet klo 23:45 Agamimin aulassa, jossa otettiin joukkuekuvat ja sitten jaettiin rallikaavakkeet, jotka eivät yllättäen olleetkaan vielä valmiina. Jotenkin onnistuimme kiilaamaan jonoissa ensimmäisiksi ja pääsimme näin myös ensimmäisinä matkaan kellon ollessa 00:03.

IBRCE:n altailta hoidimme illalla pohjustamastamme lokkiparvesta mm. armenian- ja selkälokit sekä mustapäälokin, sen sijaan millään valoheittimillä ei saatu tarpeeksi valoa erottaaksemme parvessa ollutta aroharmaalokkia saati edes selkälokeista idänselkälokkeja, joka jostain syystä oli rallin lajilistalla. Jatkoimme vauhdikkaasti k19 -altaalle, josta haikarat hoituivat helposti, jopa ruskohaikara. K20 -altaille meni oli kielletty yöaikaan, jotta kahlaajat saisivat yöpyä rauhassa, mikä oli oikein viisasta. Niinpä jatkoimme rajan läheisiä hiekkateitä kohti pohjoista ja saimme jostain peräämme henkilöauton, jolla oli melkoisia vaikeuksia pysytellä perässämme, mutta selvästi se oli lähtenyt seuraamaan meitä. Emme jääneet odottelemaan ja kyselemään, mitä hiippareita olimme saaneet peräämme vaan päästyämme ilman lajin lajia taas päätielle, jatkoimme rajoituksia noudattaen nopeasti kohti pohjoista. Meitä seuraava auto ei kuitenkaan rajoituksista välittänyt, vaan kiihdytti lopulta aivan kylkeemme kiinni, jolloin olimme jo varsin huolissamme mistä on kyse, kunnes tajusimme, että perässämme oli TV-ryhmä, joka kuvasi rallia!

Yotvataan päästyämme aloimme seuloa peltoja auton valoilla sekä taskulampulla, mutta pelloilla ei ollut minkäänlaista elämään. Taas kerran kuuntelemaan pysähdyttyämme ja paksujalan kuultuamme, saapui TV-ryhmä viereemme ja he halusivat saada kuvaajan autoomme. Niinpä Eva hyppäsi heidän autoonsa ja kuvaaja meidän kyytiin. Kaveri ei tainnut puhua englantia lainkaan, mutta hetken peltoja kierreltyämme ja taas pysähdyttyämme, vaihdoimme joukkueemme taas kasaan. Ollessamme jo ajamassa pois Yotvatasta, kuului Mikan kuskin penkin alta outoa puhelimen soittoääntä, muttemme siitä välittäneet. Kohta soi Evan puhelin ja soittaja oli yksi TV-ryhmäläisistä, joka kertoi, että kuvaaja oli hukannut puhelimensa – sehän siellä lattialla oli soinut. Onnistuimme järjestämään puhelimen palautuksen onneksi pian, emmekä näin hukanneet juurikaan aikaa.

Ajelimme rivakasti kohti pohjoista, mutta havainnot jäivät kettuihin, pariin shakaaliin sekä useisiin pitkähäntäisiin hiirentapaisiin. Mizpe Ramonissa kuulimme vihdoin kyläpöllösen ja päästyämme eräälle kibbutzille mukavan vartijan avustuksella, hoidimme siellä huudelleen sarvipöllön, jonka pari joukkuetta olikin jo käynyt hoitamassa ennen meitä. Myös tiksuttava punarinta saatiin listalle.

Aamun sarastaessa olimme Lake Yerokhamilla, jossa lajeja alkoi sitten ropista. Ruovikoista hoitui niin ruoko- kuin rytikerttunen, ruokosirkkalintu, silkkikerttunen, järveltä joitakin vesilintuja, haikaroita sekä kuningaskalastaja ja ylitsemme muutti joitakin kirvisiä ym. Pohjustamistamme lajeista syyriantikka hoitui helposti ja talitiaiset lauloivat kokoajan. Yllätys oli sen sijaan ylitsemme lentänyt komea smyrnankalastaja.

Kaikilla joukkueilla oli mukana mokkulat ja rallia varten oli perustettu COTF -whatsup-ryhmä, johon oli tarkoitus ilmoitella kaikki mielenkiintoisemmat havainnot. Valitettavasti mokkulassamme oli jostain syystä virta loppunut, emmekä näin saaneet tietoja muiden joukkueiden, joita järvellä oli useita, löytämistä lajeista ja näin emme saaneet bongattua pikkuhaikaraa saati pohjustamaamme järripeippoa ym.

Lajeja ropisi kuitenkin vielä, kuten rallin alussa hyvässä paikassa kuuluukin, mutta lopulta kulutimme järvellä jopa hieman liikaa aikaa. Lopulta lähdimme valumaan kohti Sde Bokeria aika ajoin pysähdellen ja vauhdistakin uusia lajeja plokkaillen. Mainittavammista lajeista hoidimme mm. arohiirihaukan sekä muutaman lajin lepinkäisiä.

Peltolakeuksilta löytyi peltotulkkuja, kiuruja, hemppoja ym. sekä aika pitkän odottelun jälkeen viimein myös hietakyyhky. Korppikotkahaaskalla oli pikkukorppikotkia sekä myöskin komea susi!

Jatkettuamme vihdoin Ben Gurionin laaksoon, johon ralliin osallistujilla oli ilmainen sisäänpääsy, törmäsimme siellä muihin joukkueisiin, jotka etsivät kuumeisesti jonkun joukkueen paikalta ilmoittamaa kyproksenkerttua. Osallistuimme itsekin tovin etsintään, mikä oli täyttä ajanhukkaa, sillä whatsuppiin oli ilmoitettu vahingossa väärä laji, paikalla oli havaittu kyproksentasku, jota olisi tietysti pitänyt etsiä aivan eri biotoopista kuin korkeista ja tiheistä puskista. Vuorikotka sentään hoitui helposti, mutta ylitseni äännelleen lentäneet arovarpuset vilahtivat niin nopeasti piiloon, etten ehtinyt niistä edes muille vinkata. Niinpä aikaa kului taas ilman sen kummempia uusia lajeja…

Midreshetin puistot kompattiin huolella ja musta- sekä laulurastas ja nokkavarpunen edustivat parhaimmistoa, mutta hyönteissyöjälajit loistivat yhä poissaolollaan. Kulutimme täälläkin aikaa, varsinkin, kun meillä kesti varsin kauan hoitaa näköalatasanteelta keltapäähaukka, joka kuitenkin onneksi lopulta hoitui.

Mizpe Ramonissa meni myös aikaa hukkaan, sillä havainnot jäivät muutamiin tavallisiin lajeihin altailta. Joidenkin ranskalaisten meille vinkkaamaa hupputaskua ei löytynyt, mutta surutasku paikalla kyllä oli, mutta sen olimme toki jo nähneet aiemminkin.

Olimme jo pahasti myöhässä aikataulustamme mutta pysähtelimme vielä ylängöillä muutamia kertoja. Onneksi sentään rusorintakerttu saatiin hoidettua, mutta Mikan samaan aikaan viereisestä wadista löytämä mustaotsalepinkäinen teki katoamistempun emmekä sitä enää löytäneet, kun Jänden kanssa singahdimme paikalle.

Aavikkopaikallamme Ha Mesarissa olimme aivan liian myöhään, mutta aikaa säästyi nyt runsaasti, sillä paikalla oli yhä meneillään koko päivän jatkuneet sotaharjoitukset, eikä päätieltä ollut näin mahdollisuutta poistua lainkaan. Niinpä jouduimme skippaamaan parhaan pohjustuspaikkamme sarvikiurun pesineen ym. Jäi aika monta lajia hoitamatta… Päätieltä saimme onneksi hoidettua lyhytvarvaskiuruparvessa olleet pari ylänkökiurua ennen kuin jatkoimme kiireellä kohti Yotvataa.

Neot Smadarista hoitui pari tavallisempaa laji kuten pikkukotka ja niittykirvinen sekä parempi virtavästäräkki mutta Yotvatassa meni heikosti, kun lajit jäivät lapinkirviseen ja pikkutylliin. Ajan kanssa lajeja olisi varmasti löytynyt lisää, mutta meillä oli nyt kiire!

Eipä oltu kauas ehditty Yotvatasta, kun whatsup, joka koko ajan muutenkin oli ilmoitellut havaintoja vain selkämme takaa, ilmoitti, että Yotvatan jätäriltä oli löytynyt mustaruostepyrstö! Siis laji, joka oli jo koko reissun karttanut minua – eikä vain tätä reissua, vaan myös vuoden 2004 keväällä ollessamme 7 viikkoa Eilatissa – tuo on kait ainoa kevät 2000-luvulla kun lajia ei havaittu… Mutta aikataulu oli niin tiukka, ettei meillä ollut varaa edes harkita tätä WP-pinnabongausta.

K20 -altaatkin tuli kiireessä hieman juostenkustua, mutta onneksi tavallisimpia puutelajeja saatiin hyvin hoidettua. IBRCE:n altailta hoitui vihdoin tuhkaselkälokki sekä paikalla olleet vesipääsky sekä pääskykahlaaja, mutta yllätyksiä ei kuitenkaan juuri koettu. Kova tuuli haittasi havainnointia sekä esti muutamia helppoja lajeja löytymästä lainkaan. Ajan puutteen takia aasiankiurupellot jouduimme skippaamaan kokonaan eikä esim. Holland Parkia voinut kuvitellakaan…

North beachilla staijasimme pakollisen iltastaijin, mutta lajit jäivät aivan peruslajeihin. Muutamia sorsalajeja ja ainakin merimetsoa sekä kirjokalastajaa oli suorastaan ikävä. Onneksi sekä lapinsirri että riuttahaikara hoituivat kanavan varresta ja ylitsemme lensi mm. kauluskaija sekä aroharmaalokki.

Illan hämärtyessä suuntasimme k19 -altaille, kuten lähes kaikki muutkin joukkueet. Sakkia oli kuin SaiPan pelissä, kun paikalla oli valtaosa niin kansainvälisen kuin kansallisenkin rallin joukkueista. Onneksi pitsihietakyyhkyjä ei tarvinnut kauan odotella ja vielä puuttunut lehmähaikara sekä taas pimeässä altaalle saapunut afrikanhanhipari saatiin myös hoidettua.

Tämän jälkeen teimme järkipäätöksen ja ajoimme Agamimiin syömään taas herkullisia ruokia niin paljon kuin napa veti, ennen kuin jatkoimme vielä iltapimeässä jo hieman epätoivoiselle retkelle Yotvatan suuntaan. Retki ei kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä auton edestä pölähti lentoon viiriäinen. Aavikkokehrääjää tai tornipöllöä saati mitään muutakaan ei kuitenkaan enää löytynyt ja lopulta meidän oli aika lähteä taas kohti Eilatia. Olimme jo aivan järkyttävän väsyneitä, mutta sinnikkäästi yhä vain kuskina ollut Mika sai meidät ajettua turvallisesti Agamimiin, jossa luovutimme noin klo 23:30 rallikaavakkeemme Jonathanille. Jonathanin reaktio rallikaavakkeemme saatuaan oli paljon puhuva – hänkin oli odottanut meiltä kovempaa tulosta, mutta ralli oli kaatunut aikataulutus- sekä tietysti myös sotaharjoituksen aiheuttamiin ongelmiin. Eikä tuuriakaan ollut kuitenkaan ollut siinä määrin kuin joskus oikein hyvin menneessä rallissa on tupannut olemaan.

Kaavakkeesta eroon päästyämme, nappasimme Jänden kanssa taas Evan auton ja ajelimme Little Princeen nukkumaan.

26.3. aamulla kokoonnuttiin kymmeneksi todella tuuliselle North beachille kaikkien joukkueiden ryhmäkuvaan ja porukkaa oli todella paljon, kun mukana olivat kaikki 15 kansainvälisen ja 17 kansallisen rallin joukkuetta. Kuvaajat kuvasivat hydrokopterilla useita erilaisia otoksia suorittaen päitä hipovia ylilentoja siihen asti, kunnes yhtäkkiä kopteri oli kadonnut! Hieman ihmetytti, ettei sitä kukaan ollut pitänyt silmällä, joten jäi epäselväksi, oliko kova pohjoistuuli tempaissut sen mukanaan mereen, vai mitä? Oli hurjaa katsella kuvaajien etsivän kopteriaan piikkilanka-aitauksen sisäpuolella, kun aidoissa oli aika selvät kyltit, jotka kertoivat alueen olevan miinoitettu.

Tulokset kerrottiin sitten Hilton hotellilla, jossa oli ensin vuorossa puuduttavia esittelypuheita. Itsellä kun olisi jo veri vetänyt maastoon – ja tietysti Yotvatan jätärille, jossa jo kovimmat jätkät olivat aamuvarhain käyneet varmistamassa, että mustaruostepyrstö oli yhä paikalla. Itsekin olin kyllä herännyt viideltä, mutta tuntenut oloni vielä niin surkeaksi, että olin päättänyt vain kääntää kylkeä…

Kansainvälisen rallin voittaja ei ollut yllätys. Edellisvuonna ylivoimaisesti voittanut jenkkijoukkue oli taas ykkönen, mutta sen sijaan tulos oli pienoinen yllätys, sillä he olivat saaneet kasaan ”vain” 168 lajia. Kakkoseksi tuli hienosti toinen suomalaisjoukkue Arctic Redpolls – Roni Väisänen, William Velmala, Jarkko Santaharju sekä Vilppu Välimäki 167 lajillaan. Eikä meidänkään loppujen lopuksi tarvinnut työntää päitämme piikkipensaaseen, sillä jaoimme kolmannen sijan 164 lajillamme yhdessä katalaanikavereidemme Jose Luis Copeten, Ferran Lopezin ja Rafael Armadan kanssa. Rallin suurin voittaja oli kuitenkin Kyproksen BirdLife, jolle olimme onnistuneet keräämään jopa lähes 50 000 dollaria lintujen suojeluun.

Kun tulokset olivat selvillä, olimme valmiit suuntaamaan kohti Yotvataa, mutta Mikan piti ensin hieman selvitellä hotellivarausongelmiaan. Lopulta pääsimme Mikan ja Jänden kanssa matkaan ja vaikka kellonaika ja kuumaksi kohonnut lämpötila olivat taas lähes huonoimpia mahdollisia mustan, puskien alla varjoissa viihtyvän linnun löytämiseksi, saimme perille päästyämme kuulla linnun olevan yhä paikalla ja jopa hallinassa erään suuren akaasiapuskan sisällä.

Pieni porukka oli puskasta noin 25 metrin päässä odottamassa linnun taas näyttäytyvän ja onneksi pian se vilahtikin puskan tyvellä! Suuri, tai oikeastaan aika valtava kivi putosi harteiltani, kun sain vihdoin tämän ehdottoman haavelajini hoidettua! Ja olipa tämä legendaarinen laji kutkuttavasti 699. WP-pinnani!

Lintu lennähti kertaalleen puskasta toiseen ja kiersi näin koko jätärialtaan, kunnes palasi taas samaan puskaan piilottelemaan. Paikalle saapunut hollantilaisryhmä piti kuitenkin niin kovaa meteliä, että lintu pysyi visusti piilossa, vaikka olin kuullut sen aiemmin ruokailleen aivan avoimesti jopa keskellä tietä. Ärähdinkin jossain vaiheessa ryhmälle, ettemme ole eläintarhassa vaan katsomassa ihan oikeaa villiä lintua ja sain heidät vihdoin olemaan hetken hiljaa ja eipä aikaakaan, kun mustaruostepyrstö tuli vihdoin esiin ja sain siitä jonkinlaiset kuvat otettua. Porukka alkoi kuitenkin taas elämöidä ja lintu singahti taas puskan kätköihin. Odottelimme lopulta paikalla toista tuntia ja pari kertaa lintu kävi vielä esillä ja sain muutamia lisäkuvia, mutta ajattelimme tulla joku aamu kuvaamaan lintua vielä paremminkin.

Itse olin aivan onnesta soikeana, mutta samalla harmitti hieman Jänden puolesta, sillä tämä olisi ehkä kuitenkin ollut mieluummin katsomassa paljon kovempaa Israel-lajia Evan kanssa altaiden palmumetsässä. Eva kun oli saanut hoidettua jenkkien löytämän punakylkirastaan, joka Jändeltä puuttui Israel-pinnoista.

Jätärillä oli muutenkin mukavasti lintuja, sillä mustaruostepyrstön tarkkailun ohessa näimme koiras sitruunavästäräkin, ruostekurkkusirkun sekä keisarikotkan ja rastaskerttunen ja sinirinta lauloivat täyttä päätä.

Kiertelimme Yotvatassa pitempäänkin, mutta havainnot jäivät perin vaatimattomiksi. Vilaukselta lennossa näkemääni naamiokyyhkyäkään eivät muut ehtineet nähdä. Kuvia kuitenkin tuli mukavasti tavallisemmista lajeista kuten feldegg keltavästäräkeistä ja tuulihaukasta.

Illalla staijailimme vielä North beachilla, jonka jälkeen menimme yhdessä Arctic Redpollsien sekä brittien RK:n joukkueen kanssa syömään. Ilta oli todella hauska ja venyi pikkutunneille asti…

27.3. Rallin ja oikeastaan koko reissun aiheuttamat univelat sekä edellisillan vietto tuntuivat yhä aamulla herätessämme, mutta maastoon teki jo mieli. Emme olleet sopineet mitään Mikan ja Evan kanssa ja autot olivat tietysti heillä Agamimissa. Eva kuitenkin vastasi saman tien viestiin ja pian olimme tämän kyydissä menossa vuorille.

Petomuutto oli oikein mukavaa ja hiirihaukkoja muutti aamun aikana noin 15000 yksilöä seassaan kuitenkin varsin vähän mitään muuta. Hupputasku kävi taas kuvattavana ja arokotkiakin tuli kuvattua aina silloin, kun menivät edes kohtuullisen etäisyyden päästä. Olimme jotenkin onnistuneet ajaa Mikan kanssa ristiin, mutta hänkin oli ollut aamun staijissa toki eri paikassa.

Päivä oli aivan järjettömän kuuma, jopa +39 astetta, joten Mikan ja Evan suunnattua myöhäiselle aamupalalle, otimme me Jänden kanssa pikkutirsat, joilta heräsimme pahasti pommiin nukkuneina. Saimme kuitenkin Mikan kiinni ja aika pian suuntasimme tämän kanssa altaille. Yritimme hetken Jänden kanssa etsiä punakylkeä palmumetsiköstä, mutta havainnot jäivät yhteen hyvännäköiseen vilahdukseen ja yhteen sirahdukseen, jotka eivät kuitenkaan riittäneet. Altailla näkyi keisarikotka ja kuvia tuli taas mm. punapäälepinkäisestä ja lehmähaikarasta.

K19 -altaalta löytyi taas jo kerran aiemmin lennossa näkemämme tumma rääkkähaikarantapainen, josta väkisinkin tuli mieleen joku riisihaikaralaji. Kuvasimme lintua jonkin verran ja ehkä joku viisas osaa joskus sanoa, mikä tämä otus oikein on laatuaan… Yöhaikaraparvi kierteli altaiden päällä ja lähistöllä kuvasimme vielä tamariskivarpusia, joita oli paikalla jopa noin 60 linnun parvi.

Iltastaiji North beachilla oli taas niin hiljainen, että sorruimme yrittämään kaspiantyllin bongausta IBRCE:n altailta, mutta saavuimme lopulta paikalle joitakin minuutteja myöhässä. Lintu oli jo noussut taivaalle ja ottanut suunnan kohti pohjoista.

Illalla kävin vielä brittien kanssa syömässä ja mukavaa oli.

28.3. aloitimme North beachilta, jossa oli yhä vain hiljaista, joten jatkoimme sitten taas kerran altaille, joilta löytyi jonkin verran uusiakin lintuja. IBRCE:n altaiden lähistöllä näkyi pari naamiokyyhkyä. K20 -altailla oli mm. lampivikloja selvästi enemmän kuin aiemmin, vesipääskyjä 4 linnun parvi ja jänkäsirriäinen näkyi reissupinnaksi. K19 -altaalla saimme jonkinlaiset kuvat paikalla taas olleista afrikanhanhista.

Sitten suuntasimme saamiemme nuottien perässä etsimään kalliosirkkuja ja pitsihietakyyhkyjä, joista jälkimmäisiä löytyi lopulta ihan kuvattavaksi asti!

Lyhyen aamupäivätauon jälkeen otimme suunnan Neot Smadariin, jossa kiersimme taas altaat, mutta kuumuuden takia linnut olivat aika vähissä. Yotvataan päästyämme roikkui kovassa vastatuulessa yllättävän paljon suohaukkoja hitaasti kohti pohjoista. Ruskosuohaukkoja meni reilut parikymmentä mukanaan pelloille pyörimään jäänyt naaras niittysuohaukka. Lämmintä oli taas +34 astetta ja ilmassa oli aika paljon hiekkaa, joten retkeily oli varsin tukalaa.

Illalla staijailimme yhdessä vasta saapuneen keskisuomalaisporukan kanssa North beachilla ja ilta olikin tuottoisa, sillä poijuilla oleskeli tiiraporukassa 2kv arabiantiira ja rannassa kalasteli pikkutiira.

29.3. heräsimme taas ennen kukonpieremää ja suuntasimme jo pimeässä IBRCE:n rengastusasemalle Noam Weiss´n vieraaksi. Valitettavasti keli oli sateinen ja todella tuulinen, joten aukaisimme lopulta vain kourallisen verkkoja pyyntiin. Pian keli huononi vielä entisestään ja jouduimme heti ensimmäisellä kierroksella sulkemaan verkot uudelleen. Niinpä lintuja tuli vain tusinan verran – hernekerttuja, rytikerttunen sekä todella mielenkiintoisen näkyinen sepel-/mustapäätasku, josta tuli lähinnä mieleen naaras stejnegeri! Lintua kuvattiin pariin otteeseen, kun sade ja tuuli hieman laantuivat ja hälyttipä Noam jopa paikalliset harrastajat lintua bongaamaan. Lintu tietysti myös mitattiin ja siitä otettiin höyhennäytteet DNA-tutkimusta varten, joten ehkä joku kaunis päivä saamme kuulla, mikä lintu oikeasti oli?

Koskapa pyyntiä ei asemalla ollut, jäi vierailumme lyhyeksi ja suuntasimme taas aamiaistauolle – eli Mika ja Eva söivät notkuvista pöydistä ja me lepäilimme omalla kämpällämme.

Tauon jälkeen kävimme palauttamassa Evan auton, jolla tämä oli tullut Tel Avivista, mutta palautuspaikaksi oli sovittu Eilat. Sitten suuntasimme taas kerran vuorille petostaijiin, kun pilvetkin olivat hieman väistyneet. Kovassa tuulessa muutto meni nyt mukavasti alempana ja myötävalossa, joten kerrankin petoja päästiin kuvaamaan edes hieman paremmin. Hiirihaukkoja muutti noin 7000 mukanaan mukavat 75 arokotkaa ym.

Puolilta päivin Egyptistä saapui sitten kunnon myrsky ja jopa vuorilla alkoi sataa ja salamoida! Tämä tietysti aiheutti melkoisen kaaoksen laaksossa, jossa satoi paljon kovempaa ja tämä aavikkomaa ei juuri vettä ime, joten esimerkiksi altailla retkellä ollut Rafael Armada oli ollut melkoisessa pulassa liukkailla ja veden valtaamilla teillä.

Sateen loputtua mekin otimme suunnan altaille, jonne oli vaikea päästä jopa meidän korkeamaavaraisella Outlanderilla. Vettä oli pahimmillaan jopa renkaiden yläreunaan ja saviset tiet olivat äärimmäisen liukkaita! Pudotuskeli oli kuin olikin pudottanut altaille lintuja, mukavimpana altaiden päällä lenteli komea 85 pääskykahlaajan parvi!

Tsekattuamme vielä IBRCE:n altaat, päätimme päivämme taas kerran North beachilla.

30.3. aloitimme todella pitkän päivän aikaisin ja lastattuamme kaikki tavarat autoomme, otimme suunnan Ha Mesarin aavikoille. Rallissa käymättä jäänyt kohteemme oli hieman hiljaisempi kuin olisimme odottaneet. Sarvikiurun pesään oli ilmestynyt kolme munaa, mutta emot olivat ilmeisesti lentäneet piiloon jo saapuessamme paikalle. Pikkuaavikkokiuru lauloi, aavikkokerttu löytyi helposti ja täplähietakyyhkyparvi lenteli kauempana, mutta muutama muu laji oli ilmeisesti jatkanut muuttoaan. Paras havis oli kuitenkin putkella aavikolta löytynyt villiaasi!

Mizpe Ramonissa yritimme löytää vain Mikan ja Evan rallissa vilaukselta näkemää phoenicureoides mustaleppälintua, joka vietti kuulemma jo kuudetta vuotta aidatun jalkapallokentän kätköissä. Kolusimme aluetta toista tuntia mutta linnusta ei näkynyt vilaustakaan. Lähipuistosta löytyi kuitenkin pari balkaninsieppoa.

Wadi Negarotissa löysimme pienen etsiskelyn jälkeen rotkopunavarpusten juomapaikan, mutta vaikka kyttäsimme paikalla tovin jos toisenkin, eivät pari ylitsemme lentänyttä lintua suostuneet laskeutumaan lätäkölle juomaan ja kuvat tästä kovasta lajista jäivät saamatta.

Sde Bokerissa suuntasimme Mikan kanssa laaksoon ja jouduimme nyt maksamaan pääsymaksun. Eva ja Jände tyytyivät jäämään staijaamaan keltapäähaukkaa. Me kävelimme pikkumatkan laakson pohjaa ja löysimme lopulta nuottien mukaiselle paikalle, johon asetuimme asemiin odottamaan kuvauskohdetta saapuvaksi. Noin puolen tunnin odotuksen jälkeen saapui vuorikotka kaartelemaan komeasti myötävalossa yläpuolellemme. Jonkin aikaa kaarreltuaan kotka laskeutui lopulta pesälleen seisoskelemaan. Odotimme vielä toiset puoli tuntia ja saimmekin kuvata pari kertaa hanhikorppikotkan ylilennon, mutta kun toinen vuorikotka ei saapunut, lähdimme kävelemään takaisin autolle. Tietysti hetken kävelyn jälkeen saapui toinenkin lintu, mutta se oli jo turhan kaukana kuvattavaksi eikä se onneksi saanut puolisoaan innostumaan mihinkään taitolentoesityksiin.

Eva ja Jände olivat jo väsähtäneet staijaamiseen ja odottelivat meitä puiston kahvilalla ja pian matkamme jatkui. Ajoimmekin sitten pitkän etapin aina Ashkelonin rannikkokaupunkiin saakka, jossa löysimme pienen etsinnän jälkeen kansallispuistoon, jossa oli sitten tehtävänä löytää oikea paikka tästä suuresta puistosta. Portilla pääsylippuja myynyt rouva oli kuitenkin perillä tilanteesta ja ohjasi meidät, tietysti ostettuamme liput, puiston sisäpuolelle ja oikeaan suuntaan. Pian löysimmekin muutaman paikallisen harrastelijan, joista yksi kertoi, että etsimämme lintu oli juuri ollut hallinnassa aivan edessämme olleessa puskassa, mutta oli parhaillaan kaukana alapuolellamme olevissa puissa, joiden alla oli muita harrastelijoita. Pääsy tuonne paikkaan oli kuitenkin vaikeaa, sillä meidän olisi pitänyt kävellä ensin taas ulos puistosta. Niinpä päätimme jäädä odottelemaan, josko lintu palaisi taas alkuperäiselle paikalle, jossa se kuulemma oli enimmäkseen viihtynyt. Pian samainen kaveri näki linnun lentävän takaisin ja kohta puskasta kuuluikin erikoista viheltelevää, jokeltelevaa laulua. Hopeatilhi lauleskeli aivan puskan sisällä ja pienen etsinnän jälkeen pääsimme Mikan kanssa näkemään linnun ensin vilaukselta, kunnes se pomppasi hetkeksi oikein hienosti eteemme, jolloin ehdin saada linnusta jo ihan kelpo kuviakin.

Eva ja Jände olivat kuitenkin puskan toisella puolella, eivätkä vielä lintua nähneet. Onneksi lopulta jonkin aikaa odotettuamme lintu tupsahti taas hetkeksi puskan latvaan näkyviin ja Jändekin pääsi tuulettamaan reissun ensimmäistä Israel-pinnaansa.

Olimme paikalla vielä toista tuntia ja autoimme pariakin tuttua israelilaista hoitamaan hopeatilhen elikseksi. Sitten pakkasimme kaikki tavaramme kunnolla ja lähdimme kuuden jälkeen ajamaan kohti Tel Avivia. Itse asiassa olimme poistumassa puistosta hieman sen jälkeen, kun se oli mennyt kiinni, mutta onneksi vartija oli vielä portilla ja pääsimme näin ulos lukituista porteista.

Aika pian olimme lähestymässä Tel Avivia ja Mika sai navigaattorinsa toimimaan ja löysimme näin helposti Airport cityn autovuokraamoomme. Vuokraamolta saimme taas kyydin lentoasemalle, jossa meillä olikin sitten tuntitolkulla odottelua ennen lentojamme. Söimme kunnolla ja shoppailimme, kunnes lopulta check in:in auettua oli sitten edessä toista tuntia turhaakin turhempaa jonottelua ja meikäläinen vedettiin taas joka ikisessä mahdollisessa paikassa sivuun ja jouduin pariinkin kertaa purkamaan ja pakkaamaan äärimmäisen vaikeasti pakattavan aivan täyden reppuni. Jostain ihmeen syystä israelilaiset eivät pidä minusta…

Koneemme lähti lopulta klo 01:20 ja itse nukuin lähes koko matkan. Helsinki-Vantaalla matkatavarat löydettyämme, oli hyvästien ja kiitosten aika ja pian olinkin taas isäni kyydissä matkalla kohti Kirkkonummea. Ja pienen aamupalan jälkeen olinkin jo kevätretkellä pointsaamassa paria kuukausipinnaa sekä useampia vuodareita. Illalla ajelin sitten kotiin Parikkalaan.

Kaikkinensa takana oli taas kerran erinomaisesti onnistunut reissu! Olin itse havainnut reissussa 222 lintulajia, joista Israel-pinnoja oli parisenkymmentä ja eliksiä 3 eli odotetut aavikkopöllö, nuubiankehrääjä sekä mustaruostepyrstö. Kiitos Jände, Eva ja Mika, kun pyysitte mukaan sekä Jonathan ja muut, jotka teitte suuren työn rallin ja muun tapahtuman eteen!

J.A.

Israel 1.3.-22.4. ja Egypti 22.-26.4.

Israeliin!

Kreikassa vietetyn viisiviikkoisen jälkeen edessämme oli taas maiseman vaihdos. Lintureissumme jatkui taas uudenlaisiin lintuhommiin, mutta nyt jo ennestään tunnettuun lintuparatiisiin, Israelin Eilatiin. Eilatissa tarkoituksenamme oli olla vapaaehtoistöissä IBRCE:n International Bird Ringing Center:illä.

Ateenan lentokentällä, johon olimme lentäneet Alexandroupoliksesta, kuusituntinen odotus meni hieman normaalia kivuttomammin, sillä kenttä oli oikein viihtyisä, jopa internetiin pääsi ilmaiseksi. Check-in oli kuin valmistelu tulevaa varten, sillä käsimatkatavaramme pengottiin varsin huolellisesti ennen kuin Cyprus Airlinesin koneemme lähti kohti Larnacaa klo 18.45. Cyprus Airlinesin koneessa näkyi hauskasti lentokoneen lentokorkeus, -nopeus ym., lento myös oli ohi aivan aikataulussaan.

Larnacan lentokenttä olikin jo suuri hyppäys taaksepäin. Matkatavaroita odottelimme aivan liian kauan ja kun ne viimein saapuivat, oli meillä jo kiirus check-in:iin. Tämä olikin sitten jopa paljon pahempi kuin olimme ounastelleet! Meitä haastatteli nuori tyttö opettajansa kanssa yhteensä huikeat puolitoista tuntia! Meiltä kysyttiin aivan kaikki mahdolliset matkaamme liittyneet yksityiskohdat. Jouduimme jopa näyttämään kuvia koneeltamme, todistaaksemme olleemme kaikissa väittämissämme paikoissa. Suurin ongelma tuntui kuitenkin olevan se, että meillä oli haastattelijoiden mielestä aivan liian vähän rahaa mukana selvitäksemme Eilatissa puolitoista kuukautta. He eivät todellakaan olleet halukkaita päästämään meitä reiluksi kuukaudeksi Israeliin!

Rankan haastattelun jälkeen jouduimme todella kiirehtimään lennollemme. Haastattelu oli kestänyt aivan koko sen ajan, jonka olimme Kyproksella! Edes vessass ei ehtinyt käydä! Klo 22.45 lähti lentomme Tel Aviviin. Air Israelilla oli puolestaan todella hauska piirretty turvaohjeiden selostusfilmi.

Tel Aviviin laskeuduimme 23.35 ja taas meitä hieman tentattiin passintarkastuksessa, mutta pian olimme infolla kyselemässä linja-autoaikatauluja Eilatiin.

Eilatiin toivoa täynnä

Vietimme yön Tel Avivin viihtyisällä lentoasemalla suihkulähteiden keskellä. Hanna onnistui hieman jopa nukkumaankin, ennen kuin viiden jälkeen otimme taksin Tel Avivin linja-autoasemalle.

Linja-autoasemalla saimme helposti liput ostettua ja löysimme oikean laiturin, jossa odottelimme vielä tunnin automme lähtöä.

Kun aurinko alkoi nousta, Janne yritti kiikaroida tervapääskyjen seasta pikkukiitäjää siinä kuitenkaan onnistumatta. Tällöin meidän kanssa tuli juttelemaan Paul French -niminen meidän ikäinen britti, joka kysyi olimmeko lintuharrastajia, kun taivaalle kiikaroimme. Jutustellessamme selvisi yllättäen, että hänkin oli matkalla Eilatin rengastusasemalle vapaaehtoishommiin, ja vieläpä lähes samaksi ajaksi kuin me! Bussiamme odotellessamme näimme aroharmaalokkeja, palmukyyhkyjä sekä mm. hauskannäköisen närhen paikallisen alalajin, joka on valkopäinen.

Automme lähti aivan ajallaan ja ikkunoista yritimme nähdä pinnoja reissupinnalistoillemme. Pian paukkuikin jo Jannella ja Paulilla elikset, kun näimme rotkorakkeleita, arabianbulbuleita ja mustapyrstötaskuja. Hannahan oli käynyt Israelissa jo parikin kertaa aiemmin. (Mainittakoon, että koko Tel Avivin kaupunki suljettiin vain noin tuntia automme lähdön jälkeen, sillä terroristit olivat ilmoittaneet jossain linja-autossa olevan pommin. Me olimme aamun ensimmäinen liikkeelle lähtenyt auto.) Kuusituntisella matkallamme näimme vielä mm. arokotkia, aavikkokiuruja, afrikankalliopääskyjä ym.

Viimein puoliltapäivin saavuimme perille Eilatin linja-autoasemalle, josta soitimme Eilatin IBRC:n (International Bird Ringing Center) johtajalle Dr. Reuven Yosefille, joka kaarsikin pian paikalle suurella autollaan. Hänen oli helppo tunnistaa meidät asemalta, sillä tuijottelimme juuri kiikareilla puiden latvoissa pomppineita ja raakkuneita kylävariksia. Ajoimme ensin toimistolle, jossa hieman selvittelimme tulevia kuvioita, jonka jälkeen jatkoimme, matkalla aavikkopyitä nähden, kämpällemme purkamaan tavaroitamme. Kämpällä tapasimme myös muut vapaaehtoistyöntekijät, saksalaisen Marcon, pohjoisisraelilaisen Matanin sekä (valkovenäläis)rengastajan Mishan. Pian jatkoimme vielä ruokapaikkaan, Jacknesiin, jossa saisimme syödä joka päivä ilmaiseksi kunnon aterian.

Ruokailun jälkeen huilasimme hetken, ja lähdimme Paulin kanssa Punaisenmeren rantaan eli Eilatin pohjoisrannalle katsomaan, mitä löytäisimme. Haviksia tulikin mukavasti: kaitanokkalokkeja, pari mustapäälokkia, 12 valkosilmälokkia, pitkäjalkoja, silkkihaikaroita, merikihu sekä parhaimpana nuorehko ruskosuula.

Töihin totuttelemassa

2.3. oli ensimmäinen ”työpäivämme”. Aamukuudelta heräsimme ja seitsemältä suuntasimme kohti rengastusasemaa. Jo matkalla näimme runsaasti uusia Israel-pinnoja, mutta itse asemalla niitä vasta tuli kuin liukuhihnalla. Koko porukalla, johon oli nyt liittynyt myös ranskatar Severine, kiersimme pyydyskierroksen. Pyydyksinä oli kahdeksan fellaa sekä muutama verkko.

Päivän aikana rengastettavaksi saimme mm. tiltaltteja, hernekerttuja, samettipääkerttuja, nummikirvisiä, palmukyyhkyn, arabianbulbuleja sekä priinioita.

Tyttöjen kiertäessä pyydyksiä, poikaporukka pystytti muutamia verkkoja lisää, ja kyllä oli hikistä puuhaa, sillä sää oli todella lämmin! 36 astetta oli huomattavasti lämpimämpää kuin normaalisti tähän aikaan. Niinpä nestettä kului todella paljon.

Puoliltapäivin oli jo niin kuuma, etteivät linnut liikkuneet enää lainkaan, joten laitoimme verkot kiinni ja painelimme ruokailun kautta kämpille lepäämään.

Muutaman tunnin levon jälkeen hyppäsimme Paulin kanssa Reuvenin kyytiin, kun tämä veti opastetun linturetken eräälle brittipariskunnalle. Ensin suuntasimme asemalle, jossa suoritimme tietysti iltapäivärundin. Retkemme jatkui pohjoisille suola-altaille (km 20), joilla oli todella runsaasti sorsia, kahlaajia sekä mm. flamingoja. Myös pari pelikaania ja pikkulokkia, muutama avosetti, punasotka sekä isot määrät pitkäjalkoja olivat mukavaa katsottavaa.

Altailta jatkoimme jätevesialtaille odottelemaan pimeän tuloa. Pimeässä altaille perinteisesti saapuisivat pitsihietakyyhkyt juomaan. Odotellessamme kuulimme hetken ajan shakaalien ja susien yhteisulvontaa, hienoa!

Aivan pimeässä hietakyyhkyt viimein saapuivat! Lintuja saapui ainoastaan 16, mutta pääsimme näkemään ne aivan kohtuullisesti kaukoputkella.

Illalla tutustuimme kämpällä paremmin muuhun porukkaan, ja oli mahtavaa huomata, että meillä oli aivan käsittämättömän mukava porukka!

Ensimmäinen kunnon sponde

Toisena työpäivänämme, hommat olivat jo tuttuja. Työpäivä sujui siten jo suunnilleen rutiinilla. Pyydyksiltä saimme tähän aikaan runsaslukuisten tiltalttien ja hernekerttujen ym. lisäksi mm. mustapää- ja eri alalajien sepeltaskuja (maurus, variegata), nummikirvisiä, pajuvarpusia sekä parhaimpina harjalintu sekä pikkumehiläissyöjä. Asema-alueelta löysimme myös sitruunavästäräkin. Työpäivä oli kuitenkin pian ohi, kun keli lämpeni taas reilusti yli kolmeenkymmeneen asteeseen.
Iltapäivällä lähdimme Paulin, Matanin ja Marcon kanssa etsimään läheiseltä wadilta persianpöllösiä. Olimme kuitenkin liikkeellä muutamia päiviä liian myöhään, sillä emme enää löytäneet akaasioiden kätköistä tätä Eilatin spesiaalipöllöä, joka perinteisesti lähtee pesimäalueilleen helmi-maaliskuun taitteessa. Löysimme kyllä mukavasti muita lintuja: harakkakäki ja mustapyrstötaskut näistä parhaimpina. Matkalla näkyi myös ohitsemme lentänyt pikkuruinen isopurppuramedestäjä.

Muutaman tunnin paahteessa käveltyämme otimme Paulin ja Matanin kanssa taksin ja jatkoimme pohjoisrantaan, sillä pari päivää puhaltanut etelätuuli lupasi hyvää meristaijia ajatellen. Heti löysimmekin enemmän valkosilmälokkeja kuin edellisellä kerralla, kuningaskalastaja lenteli rantakivikossa, riuttatiiroja lenteli merellä jne. Pian plokkasimme suuren keltanokkaisen tiiran, joka lensi mukavasti aivan vierestämme; töyhtötiirahan se siinä oli!

Israelin kautta aikain 16. töyhtötiira lenteli tunnin ajan rantaa edestakaisin ohittaen meidät useasti todella hienosti. Tuulen tyynnyttyä lintu otti suunnan etelään, emmekä sitä enää nähneet. Sen sijaan ennen auringonlaskua löysimme vielä kaukaa mereltä keltanokkaliitäjän, näimme ylitsemme lentäneen kirjokalastajan sekä rannassa pomppineen aavikkotaskun.

Asemaelämää

Ensimmäisen Eilat-viikkomme loppupuoli jatkui töiden merkeissä. Sää kylmeni reilusti, noin 20 asteeseen, ja tuuli kääntyi pohjoisen puolelle.

Asemalla lintuja tuli kuitenkin aivan mukavasti: runsaslukuisin laji oli tiltaltti, loppuviikkoa kohti hernekerttu alkoi myös runsastua. Mukavia pyydyslajeja olivat maastossakin nähdyt idänhopeanokat, tamariskivarpusnaaras, ruostekurkkusirkku, muutamat viherpeipot, rastaskerttunen sekä tavallisten turkin- ja palmukyyhkyjen lisäksi yllättäen pyydyksessä ollut kesykyyhky. Mukava tuttavuus oli myös hernekertun pieni aavikkoalalaji minula.

Pääskymäärät kasvoivat päivittäin ja loppuviikosta pääskyjä oli jo kaikensorttisia. Haarapääskyjen ohessa taivaalla viipotti runsausjärjestyksessä räystäs-, ruoste-, afrikankallio- ja törmäpääskyjä. Yksi kalliopääskykin näkyi. Myös kiitäjiä kiisi taivaalla mukavasti sekä tervapääskyjä että vaaleakiitäjiä, löytyipä seasta yksi pikkukiitäjäkin. Muita hommien ohessa havaittuja lintuja olivat mm. pari pelikaania, arohiirihaukkaa, aro- ja pikkukotkaa, haarahaukkaa ja kauluskaijaa sekä laulava ruokosirkkalintu. Hauskoja havaintoja tehtiin myös muista eläimistä. Fella-alueella asusteleva valtava tablisko suostui viimein näyttäytymään ja pihalta löytyi appelsiinille perso skinkki.
Joitakin suurempia ryhmiä kävi tutustumassa aseman toimintaan, mutta onneksemme Reuven ja Matan hoitivat opastukset, sillä meille muille heprea oli vielä hieman liian hepreaa.

Lähiseuturetkillämme mukavimmat havainnot tulivat taas pohjoisrannasta, jossa muuten päivysti pari päivää sitkeitä töyhtötiirabongareitakin – turhaan. Kyyryhaikarat ja riuttahaikarat hoituivat reissupinnoiksi kuten myös ylitsemme muuttaneet pari kurkea. Puistoista löytyi uusina muuttajina rusotasku, metsäkirvinen ja leppälintu.

Illat kämpällämme sujuivat leppoisasti jutellessa. Misha esitelmöi meille tutkimustyönsäkin, joka tutki sinirintojen talvireviirejä Eilatissa. Kyllä oli mies saanut pieneltä tuntuneesta aiheesta valtavasti informaatiota irti.

Töitä ja lähiseuturetkiä

Toinen viikko alkoi lupaavasti mutta hiljalleen yhä navakammaksi käynyt pohjoistuuli tiputti varsinkin pyydysten lintumäärät pieniksi. Kotkamuutto oli alkuviikosta ihan mukavaa, vaikka määrät olivatkin edelleen pieniä. Aro-, pikku- ja käärmekotkia kelpasi kuitenkin ihastella. Näkyipä ensimmäinen pikkukiljukotkakin jo matkaamassa kohti pohjoista. Mukavimmat pyydyslajit olivat pari rääkkähaikaraa, useampi luhtakana ja viiriäinen, punapäälepinkäinen, pussitiainen sekä ensimmäinen balkaninuunilintu.

Pääasiassa Matan ja Marco kunnostautuivat pyydystelemällä pääskyjä ns. flikkaamalla. Haara- ja räystäspääskyjen lisäksi he saivat kiinni myös muutaman törmä-, ruoste- ja afrikankalliopääskynkin.

Mukavia havaintoja kotkien lisäksi olivat pari ylitsemme lentänyttä aavikkojuoksijaa, ruskohaikara, muutama yöhaikara sekä selkälokkiparvessa matkanneet pari mustapäälokkia.

Lähiseuturetkistä paras retki oli maanantaina, kun suuntasimme Paulin kanssa hautausmaalle. Jo parkkipaikalla meitä odotteli punapäälepinkäinen. Puista löytyi ensin vilkkaasti edestakaisin lennellyt, mutta myöhemmin paikalleen innokkaasti laulamaan jämähtänyt syyrianhemppo. Hautausmaan takaa löysimme aavikkopyitä sekä naaraspukuisen kyproksenkertun. Jatkettuamme kävelyämme löysimme vielä hautausmaan takaisesta wadista idänorfeuskertunkin, joten kaikille paukahti kolme elistä noin kymmenessä minuutissa! Ylitsemme lentäneet kotkat, kattohaikara sekä viisi rotkorakkelia vielä kruunasivat lyhyen iltapäiväretkemme.

Keskiviikkona pääsimme Paulin kanssa Reuvenin sekä tämän amerikkalaisen vieraan mukana tutustumaan Hai Barin eläinpuistoon. Aavikon eläimiä ihmeteltiin ensin lasien läpi, mutta pian suuntasimme aidatulle safarille, jossa mm. strutseja sekä erilaisia kauriseläimiä eleli lähes vapaasti. Tulevaisuudessa näitä kaikkia otuksia olisi tarkoitus vapauttaa luontoonkin. Lintujakin näkyi varsin mukavasti: arabiantimali, pikkutuulihaukka, harakkakäki, isopurppuramedestäjä sekä harmaasirkut näistä parhaimpina.
23. kilometripylvään kohdalta yritimme bongata paikalla olleita paksunokkakiuruja kuitenkaan onnistumatta. Muutama idänhopeanokka sentään näkyi. Myöskään pohjoisilta suola-altailta ei löytynyt avosetteja kummempaa.

Illalla lounastimme Mishan läksiäisten kunniaksi koko porukalla Reuvenin luona. Oli todella mukavaa! Reuvenin käsittämättömän suureen lintukirjastoon tutustumiseen oli kyllä tarvinnut minuuttien sijasta viikkoja.

Tyhjiä pyydyksiä ja häkkikarkuri

Loppuviikosta lintumäärät vähenivät entisestään. Petorintamalla arokotkat vähenivät mutta (vulpinus- eli idän-)hiirihaukkamuutto alkoi hiljalleen mukanaan joitakin arohiirihaukkoja ja ruskosuohaukkoja.

Pyydykset seisoivat tyhjinä, joten aika kului niiden reikiä paikkaillessa. Apuna meillä oli eräs israelilainen perhe, jonka nuoret lapset olivat todella innokkaasti apunamme kaikissa mahdollisissa työtehtävissä.

Viikon yleisimmän linnun hernekertun ohessa muutamat pyydyksistä saadut vaaleakultarinnat, mustakurkkukertut sekä unkarilaisella renkaalla varustettu tiltaltti kuitenkin piristivät mukavasti. Hauskaa oli myös todeta, että olimme rengastaneet parissa viikossa jo 15 viherpeippoa, joka oli enemmän kuin asemalla oli moisia 19-vuotisen historian aikana yhteensä rengastettu.

Suola-altaalle virittämämme kahlaajakatiskat lojuivat pääasiassa tyhjinä mutta pari pikkusirriä sentään lankesi pyydyksiin.

Pihapiirissä näkyi taas samat kaksi pelikaania, kolme matkannutta mustapäälokkia, pitkään ympyrää lennellyt heinätaviparvi sekä muutama hietatiira.

Vaikka sunnuntaina oli ryhmien puolesta todella kiireinen päivä, ehdimme kuitenkin juhlistamaan Hannan syntymäpäiviä aseman takahuoneessa. Tarjolla oli kakkua, jonka synttärisankari tavan mukaan tarjoili suurelle työporukallemme, hepreankielisten laulaessa useammankin eri onnittelulaulun.

Lähiseuturetkeily tuotti hautausmaalta sinirastaan, puistoista kauluskaijojen seassa liikkuneen isokauluskaijan (mitä lie alkuperää?) sekä linja-autoaseman kattoantennilla istuskelleen arabihaukan.

Eipä tarvii enää mennä Kyprokselle

Kolmannen viikon maanantai ja tiistai olivat edelleen hiljaiset. Maanantaina pyydyslintujen laadussa ei kuitenkaan ollut valittamista: idänorfeuskerttuja, mustakurkkukerttuja, viiriäisiä, vaaleakultarinta, lisää viherpeippoja, samasimicus-leppälintu sekä kolme neljästä pihalla näkyneestä peltotulkusta! Kahlaajakatiskoista saimme punajalkaviklon. Havaintoja tuli myös sitruunavästäräkistä, mustapäälokeista, alppikiitäjistä sekä idänhopeanokista.

Iltapäiväkierroksella Janne ja Marco pääsivät näkemään, edellisiltana Paulin kanssa läheistä tuttavuutta tehneen, shakaalin.

Meidän jo nukkuessa liittyi joukkoomme, Mishan korvaajaksi eli Paulin lisäksi toiseksi rengastajaksi, Mike Schaad Sveitsistä.

Asemalla teimme hommia sillä periaatteella, että joka viikko meillä oli aina yksi vapaapäivä. Näitä vapaapäiviä saattoi kuitenkin kerätä varastoon. Niinpä nyt, kun olimme jo pari viikkoa olleet hommissa, saatoimme ottaa useampia vapaapäiviä kerralla ja lähteä pitemmälle retkelle. 16.3. Tiistai-iltapäivällä aloitimme ensimmäisen kunnon retkikiertueemme. Haimme edellispäivänä varaamamme auton (Mazda 323), kävimme kämpällä hakemassa retkivermeet ja lähdimme vielä viimeiseksi valoisaksi ajaksi kiertelemään läheisiä lintupaikkoja.

Päätarkoituksenamme oli käydä uudelleen katsomassa pitsihietakyyhkyjä. Ajaessamme jätevesialtaille muistimme onneksi käydä katsomassa niiden eteläpuolella olevan sontakasan, jossa oli mukavasti lintuja. Lapinkirvisten, feldeggi-keltavästäräkkien sekä aro- sekä rusotaskujen seurassa kasalla pomppi mukava kyproksentasku! Tällä lajilla, joka oli se toinen tarvitsemamme kyproksen endeemi Janne katkaisi 500 eliksen ja WP-pinnan rajan. Lähistöllä oli myös parvi lyhytvarvaskiuruja. Jatkettuamme altaille huomasimme kauhuksemme, että altaan reunalla oli bussilastillinen aivan tavallisia taatelintallaajia hietakyyhkyjä odottelemassa. Olimme aivan varmoja, että hietakyyhkyt eivät uskaltaudu paikalle, sillä kännykät pirisivät, ihmiset söivät sipseja ja supisivat; jopa aivan pikkulapsia oli mukana kitisemässä. Ihmeeksemme kahdeksan pitsihietakyyhkyä kuitenkin saapui jo ennen kuin oli täysin hämärää. Niinpä Janne onnistui jopa kuvaamaan ne, pitkällä valotusajalla kuitenkin. Kauhuksemme turistiryhmä teki kuitenkin pahimman mahdollisen mokan, sillä linnut nähtyään he alkoivat mölistä ja lähteä äänekkäästi paikalta, vaikka kaikki linnut eivät vielä olleet edes käyneet juomassa. Yrittäisivät perhana itse elää hakemalla kerran päivässä juomista useiden, jopa kymmenien kilometrien päästä!

Havaintoihimme tyytyväisinä kävimme kämpällä syömässä, ennen kuin jatkoimme kohti pohjoista ja Pohjois-Negeven Nizzanaa, jossa voisimme aloittaa seuraavana aamuna saman tien hyviltä lintupaikoilta.

Reilun parin tunnin ajon jälkeen saavuimme Nizzanaan Ezuzin suurille aavikkoalueille, josta aloimme etsiä sopivaa yöpymispaikkaa. Lopulta parkkeerasimme auton erään pikkutien varteen, asetimme lakanat ja peiton makuualustaksi ja kömmimme makuupusseihimme keskellä aavikkoa.

Pinnoja paukkuu ja kilometrejä taittuu

17.3. Yö oli aivan kamala! Lämpötila laski pariin asteeseen, joka ei pelkästään olisi ollut mikään ongelma, mutta sateisen talven jälkeen koko aavikko oli todella kostea, joten kosteus tiivistyi makuupusseissamme vedeksi, ja lopulta makuupussimme olivat aivan litimärät. Pahiten kosteus ja kylmyys haittasivat Jannea, jolla oli vain kesämakuupussi. Lopulta yöstä selvittiin kuitenkin hengissä, toki toiset nukkuivat pari tuntia, eräs vain noin tunnin.

Aamu oli kuitenkin aivan käsittämättömän upea! Heti ohitsemme lensi useita sinisuo- ja arosuohaukkoja. Ajoimme pikkumatkan lähinnä lämmitäksemme ja lähdimme kävelemään aavikolle aavikkolajien toivossa. Aavikko oli sateisen talven jäljiltä upea! Kukkia kukki joka paikassa ja vihreää oli todella laajalti, mikä tietysti osaltaan vaikeutti lintujen löytämistä. Pari aavikkojuoksijaa lensi ylitsemme, aavikkokiurut ääntelivät, pari lyhytvarvaskiuruparvea ruokaili hietikolla ja arotaskuja oli aivan joka paikassa. Pian kuulimme lähistöltä outoa puksuttavaa ääntä, ja lähdimme kävelemään ääntä kohti. Ääntelijä löytyikin varsin helposti, vuoripyyhän se siellä availi ääntään. Lähes samoilta jalansijoilta löysimme myös ensimmäisen idänkaulustrapin!

Kuljeskelimme toista tuntia vihreää aavikkoa koluten, mutta enempää parempia havaintoja ei herunut. Näimme vielä toisen kaukaisen idänkaulustrapin, joka esitti soidintaan erään dyynin huipulla. Janne myös näki yksinäisen täplähietakyyhkyn matkaamassa äännellen.

Pian jatkoimme matkaamme, ohittaen tien nopeasti pomppien ylittäneet kauriit, jätevesialtaille katsomaan olisivatko hietakyyhkyt perinteisellä juomapaikallaan, mutta valitettavasti ainakaan viettämämme tunnin aikana emme havainneet ainoatakaan hietakyyhkyä. Etelänisolepinkäinen, parvi tavallisia kiuruja sekä yksinäinen kurki sentään havaittiin parin kymmenen kynsihyypän lisäksi.

Nizzanan linnoitukselta ei enää löytynyt siellä normaalisti talvehtivia valkoselkätaskuja, mutta meille kelpasi surutaskukin, joka lauleskeli linnoituksen muurilla. Minervanpöllö asusteli linnoituksella ja pari paria vuoripyitä löytyi myös ihasteltavaksi. Alhaalla wadissa oli muutamia isopurppuramedestäjiä sekä viiriäisiä ja taivaalla matkasi muutamia petoja mukanaan käärmekotka ja naarasarosuohaukka.

Jatkaessamme matkan tekoa pysähtelimme aina sopivan paikan tullen ja useamman kerran tärppäsikin ihan mukavasti. Useampia arabiantimaleita, aavikkokerttu, kääpiökerttu, aavikkopyitä ja 42 kurjen ja muutaman kymmenen kattohaikaran muuttoparvet olivat havainnoista mainittavimmat.

Ben Hurionin hauta-alueen puistoista löytyi mukavasti peltotulkkuja, pari syyrianhemppoa, mustarastas, isopurppuramedestäjiä ja samasimicus-leppälintu. Kielekkeellä seistessämme taivaalla kaarteli muutamia hanhi- ja pikkukorppikotkia, kielekkeen alla pomppi naarasmustaleppälintu ja kolme koirassurutaskua nahisteli näköalareviiristä.
Ajaessamme edelleen kohti Kuolluttamerta havaitsimme aavikkopyitä, lisää vuoripyitä, etelänisolepinkäisiä ja ensimmäisen kalottitaskun. Neot Hakikkarin kala-altailta löysimme alppikiitäjiä, ruskohaikaran, pikkumehiläissyöjiä, muutaman laulavan papyruskerttusen, pikkuhaikaran, tamariskivarpusia sekä kuningaskalastajan.

Kuolleellemerelle saavuimme väsyneinä ohitettuamme ensin Maailman rumimmat tehdasrakennukset. Ensimmäiset lyhytpyrstökorpit kaartelivat taivaalla, mutta me yritimme vielä ehtiä koluamaan Ein Gedin kielekkeitä uusien pinnojen toivossa. Ein Gedille päästyämme saimme todeta, että alueelle ei enää kolmen jälkeen päästetty ketään, joten jouduimme suunnittelemaan iltaohjelmamme uudestaan.

Niinpä ajoimme vielä parikymmentä kilometriä pohjoiseen, jossa oli autotie ylös vuorille, tarkoituksenamme etsiä hupputaskua. Matkalla näimme muutaman hanhikorppikotkan, jotka kaartelivat korkeiden kielekkeiden yllä vuorikotka seuranaan. Ajaessamme korkealle vuorelle lähes laella saimme opastaulusta todeta olevamme vasta merenpinnan tasolla!

Lintuja oli auringonlaskua ennen liikenteessä oikein mukavasti: kalottitaskuja näkyi useita, aavikkopyitä ja lyhytpyrstökorppeja näkyi myös muutamia. Hiirihaukkamuuttoa tuntui myös menevän näin illallakin aivan mukavasti. Näimme myös nubianvuorikauriita todella hienosti.

Lopulta ohjelmaamme pähkäiltyämme päätimme olla järkeviä ja ajaa Eilatiin kämpille nukkumaan, sillä kaikki seuraavan päivän retkikohteet olisivat lähempänä Eilatia kuin Kuolluttamerta. Eipähän tarvitsisi kärsiä toista yötä peräkkäin. Janne simahtikin ensimmäisenä aivan totaalisesti, joten Paul sai opetella ajamaan ”oikealta” eli vasemmalta puolelta.

Yritys on kovaa, mutta ei mene putkeen

18.3. Aamusta muiden lähtiessä asemalle, me suuntasimme kulkumme taas kohti pohjoista. Tavoitteenamme oli löytää taas yksi hietakyyhkyjen juomapaikka, jonka Reuven oli meille neuvonut, mutta me emme koskaan tätä paikkaa löytäneet. Matkalla plokkasimme vauhdista toisen sponden kyproksentaskumme 59 kilometripylvään paikkeilta sekä muutamia kalottitaskuja.

Piakkoin suuntasimme jätevesialtaalle, jolta löytyi lähes heti aavikkotulkkukoiras, peltosirkku sekä komea kivikkorastaskoiras. Paikalla oli myös virtavästäräkki sekä lajipuhdas kiuruparvi, mutta etsimiämme mukavampia tasku- ja kiurulajeja ei löytynyt.

Seuraavaksi ajoimme kilometripylväs 77 paikkeille, jossa aavikko oli todella vihreää. Kasvusto oli jo hieman kuivumaan päin, mutta komppasimme aiemmin paikalla havaitut ylänkö-, paksunokka- ja sarvikiurut sekä arovarpuset mielessämme aluetta parin tunnin ajan, mutta mitään näistä emme löytäneet. Aivan tyhjin käsin meidän ei kuitenkaan tarvinnut paikalta poistua, sillä kääpiökerttu, pikkutuulihaukka, muutamat lyhytvarvaskiuruparvet, ruso- ja arotaskut, ruostekurkkusirkut, monet muut kertut ym. olivat mukavaa katseltavaa ja kuvattavaa.

Pistäydyttyämme pikaisesti Lotanilla Jonathan Meyrawia (paikallista lintuopasta) moikkamassa, jatkoimme Yotvatan alueelle lähinnä arabiankerttua etsimään. Vaan eipä tärpännyt tälläkään kertaa, vaikka pari tuntia kolusimme akaasiapuskia aivan tosissamme. Arabiantimaleja, isopurppuramedestäjiä sekä muita kerttuja paikalta kyllä löytyi. Iso parvi rotkorakkeleita asutti erään puiston palmuja ja pikkuporukka nubianvuorikauriita näkyi nauttimassa akaasioiden varjosta.

Iltapäivällä suuntasimme Amramsin pilareille vuoristoon rotkopunavarpuset ja hupputaskut mielessämme. Maisemat olivat todella komeat, mutta havainnot jäivät parvelliseen muuttavia mustahaikaroita, muutamaan arokorppiin, aavikkopyyhyn, aavikkokiuruun, kalottitaskuun ja yksinäiseen pikkukorppikotkaan.

Viimeisessä valossa kiirehdimme vielä Eilatin pumppuasemalle, joka ei enää pariin vuoteen ollut ollut toiminnassa, mutta kalliosirkkuja siellä edelleenkin huhupuheiden mukaan havaittiin. Jonathan oli nähnyt siellä myös muutamaa päivää aiemmin arabiankertunkin, joten vieläkään emme olleet päivän elis-toiveitamme heittäneet. Löysimme muutamia isopurppuramedestäjiä, ja arabiantimalin, ja Jannen onnistui määrittää ylitsemme vilahtanut sirkku kalliosirkuksi. Muut jäivät vielä odottamaan parempaa havaintoa.

Mutta taas menee paremmin

19.3. aamulla suuntasimme taas tuttuun tapaan asemalle. Meillä oli auto vielä käytössämme, sillä kolmen päivän vuokra rajoittamattomine kilometreineen oli tullut meille halvemmaksi kuin auton vuokraaminen kahdeksi päiväksi.

Kämppämme seitsemän asukkia ja paikalle saapunut amerikkalainen Anita (monivuotinen asemakävijä ja mm. Anita-järven rahoittaja) oli kuitenkin jo ensimmäisen kierroksen perusteella aivan liikaa työvoimaa edelleen tyhjyyttään kaikuneille pyydyksille, niinpä Reuven armahti meidät ja päästi meidät jatkamaan retkeilyä autollamme. Meillä oli siis vielä puoli päivää aikaa kaivaa pinnoja, ennen kuin auto pitäisi palauttaa.

Suuntasimmekin pikimmiten Ein Netafimin lähteelle. Matkalla näimme yksinäisen vuorenvalloittaja mustahaikaran, joka kökötti vuoren huipulla odottamassa kavereitaan sekä myös kalottitaskuja, arabiantimaleita ja rotkorakkeleita. Kävellessämme kilometrin mittaista polkua lähteelle löysimme naarashupputaskun, joka ei millään meinannut näyttäytyä meille hyvin. Viimein se päätti jäädä ihasteltavaksemme erääseen kivikkoon. Lähteen yläpuoleiselle kielekkeelle päästyämme, meitä odotti jyrkänteen reunalla kaksi naaraspukuista rotkopunavarpusta, joten homma oli taas päivän tauon jälkeen lähtenyt hyvin käyntiin!

Hetken käsittämättömän pientä, mutta seutukunnan ainoaa lähdettä ihmeteltyämme kiipesimme takasin autollemme ja jatkoimme kotkastaijipaikalle Eilat-vuorille.
Tunnin staijilla havaitsimme 220 mustahaikaraa sekä satakunta vulpinus-hiirihaukkaa, mutta koska muutto oli kuitenkin Eilatin mittapuun mukaan lähes olematonta, jatkoimme pian taas pumppuasemalle etsimään kalliosirkkua. Havainnot jäivät kuitenkin taas kolmeen medestäjään.

Hautausmaalla hetken aikaamme tuhlattuamme, päätimme lopettaa turneemme paikkaan, jossa olisi paljon lintuja eli pohjoisaltaille. Kasalta varmistimme, että kyproksentasku oli edelleen paikalla, ja altailta löytyi mm. 400 flamingoa, viisi avosettia, pari aavikkotaskua sekä maahan käpöttelemään laskeutunut käärmekotka.
Kiiruhtaessamme jo Eilatia kohti plokkasimme kaupungin tiesululla vauhdista jo kolmannen sponden kyproksentaskumme kolmen päivän sisään! Vähän hirvitti pysähtyä kiikaroimaan autosta tiesulun kohdalle, mutta minkäs teet?

Palautettuamme automme ja käytyämme parin päivän tauon jälkeen taas nauttimassa Jacknesissa kunnon appeet, kävimme vielä iltarundit asemalla, jossa pyydyksillä oli hiljaista, kuitenkin mm. suokukko sekä pari luhtakanaa.

Pakkopullakin pitää hoitaa

Lauantai ja sunnuntai menivät asemalla rauhallisissa merkeissä tuulen yhä puhaltaessa pohjoisesta. Mukavampia rengastuslajeja olivat Reuvenin hotelleilta noutamat pari tervapääskyä, jotka olivat lentäneet ikkunoista hotellihuoneisiin, järkyttävän komea tajunnanköyrijä tornipöllö, koirasvalko-otsalepinkäinen, suo- ja pikkusirrit, käenpiiat, pari idänorfeuskerttua, muutama ruostekurkkusirkku, priinia, viiriäinen sekä naaraspeltotulkku. Laatua siis oli vaikka määrät olivatkin todella pieniä! Asemaelämän ohessa havaitsimme mm. samat pari pelikaania ja kapustahaikaran. Petomuutto oli varsin runsasta: hiirihaukkoja, mukanaan kotkiakin, meni ehkä jopa toista tuhatta.

Lauantaina 20.3. Janne kävi Miken ja Matanin kanssa kunnon kävelyiltapäiväretkellä. Puistoissa oli hiljaista mutta pohjoisrannalla oli samat mukavuudet kuin ennenkin: riuttahaikaroita, kyyryhaikaroita, valkosilmälokkeja ym. Kun merellä ei kuitenkaan mikään liikkunut, päätimme yrittää palmulehdosta lintuja, joita emme vielä toistaiseksi olleet edes yrittäneet – naamiokyyhkyjä.

Matkalla jouduimme kävelemään hieman ikävän läheltä Jordanian rajaa, ja varsinkin silloin hieman jännitti, kun rajavartijat kuuluttivat, että joku oli ylittänyt luvatta rajan. Olipa todella mukava kantaa valtavaa tykkiä (kaukoputkea) olalla 50 metrin päässä rajasta keskellä ryteikköä!

Päästyämme palmulehtoon löysimme heti pari pikkumehiläissyöjää, useita kauluskaijoja sekä näiden seurassa taas liikkuneen isokauluskaijan. Eipä mennyt kauankaan kun löysimme myös etsimämme eli naamiokyyhkyparin! Linnut eivät kuitenkaan kauan suostuneet meille poseeraamaan vaan ne katosivat tiheään pusikkoon.

Kävellessämme palmulehdossa jo takaisin päin, näimme pari poikaa kantamassa marihuanakasvia, ja oli huvittavaa seurailla, kun juipit istuttivat puun kaikessa rauhassa keskelle palmulehtoa!

Mukavien havaintojen vastapainoksi tapahtui valitettavasti ikäviäkin asioita: Hannalta oli kehittämössä pöllitty kolme rullallista kuvia ja kuusi muutakin rullaa olivat hieman heikkolaatuisesti kehitettyjä, asemalta varastettiin kolme parasta verkkoa ja Jacknesissa ei ihmeeksemme enää suostuttu puolittamaan ruokaamme siten, että saisimme aina vain lämpimän ruoan mukaan syötyämme salaatit ja keiton sisällä.

4. viikko

Neljäs Eilatin viikkomme oli varsinainen väliviikko! Tuuli pyöri voimakkaana idän ja pohjoisen välillä, ollen varsinkin loppuviikosta todella voimakas. Petomuutto hurahti käyntiin loppuviikosta, jolloin näimme asemallakin joitakin tuhansia hiirihaukkoja mukanaan tietysti muitakin jo havaittuja petolintulajeja. Pikkulintupuolella ei tapahtunut alkuviikosta mitään. Loppuviikosta pyydyksiin alkoi jo eksyä muitakin kuin kontrolleja. Vain metsäkirvinen oli uusi pyydyslaji. Pari lyhytvarvaskiurua saatiin myös hypisteltäviksi.

Perjantaina näkyivät ensimmäiset muuttavat mehiläissyöjät, ja heti eksyi pari lintua ansoihinkin. Kahlaaja-ansatkin alkoivat hieman tuottaa hedelmää, oli jo aikakin, sillä touhusimme niiden parissa useita tunteja viikon aikana. Puhdistuksen lisäksi aikaa meni niiden paikalleen laittamiseen, sillä tuuli oli useampaan otteeseen hieman siirrellyt muutamia ansoista. Mustajalkatylli, liro, metsäviklo sekä muutama pikkusirri kuitenkin kannustivat jatkamaan uurastusta.

Viikon parhaita havaintoja olivat: ansojen ylitse muuttanut ylänkökiuruparvi, jonka näki vain Janne, joka yleensäkin kierteli ylivoimaisesti eniten lähimaastossa muiden rengastaessa lintuja, 14 kapustahaikaran muuttoparvi, pikkuhaikara ja paksujalka.
Yhtenä iltana Tzadok (Reuvenin joka paikan työmies) kutsui koko porukan luokseen barbeque-illalliselle. Ruokaa ja juomaa riitti ruhtinaallisesti, joten hauskaa oli! Lintupictionary-voitto lipsahti hieman yllättäen pienemmälle ja humalaisemmalle joukkueelle. Hyvä me!

Viikonloppuna säät lämpenivät kerralla ja kunnolla, noin 35 asteeseen. Tuulikin tyyntyi, joten aamuisin, kun oli vielä hieman viileämpää, lintuja tuli oikein mukavasti. Hernekerttu oli edelleenkin ylivoimaisesti runsain verkkolaji, toiseksi runsain oli nyt mustapääkerttu ennen tiltalttia. Muu lajisto oli mukavan monipuolista: mm. viiriäisiä, metsävikloja, pikkusirrejä, turkin- ja palmukyyhkyjä, lyhytvarvaskiuruja, haarapääskyjä, metsäkirvisiä, västäräkkejä, arabianbulbuleita, rastas-, ryti-, ruokokerttusia, pensas-, mustakurkku- ja idänorfeuskerttuja, ruostekurkku- ja peltosirkkuja.

Reuven sai taas haettavakseen muutamia erilaisiin paikkoihin törmänneitä lintuja. Näistä hiirihaukka ja naurulokki olivat todella huonossa kunnossa, mutta viiriäinen ja pikkuhaikara olivat oikein pirteässä kunnossa!

Viikonlopun 27.-28.3. mukavimpia havaintoja olivat ruostepyrstö, pari paksujalkaa sekä keskuspuistossa keltavästäräkkien ja valko-otsalepinkäisen yllä pyörähtänyt arabihaukka. Tab-liskojen tallustelua, rukoilijasirkkaa, myrkyllisiä heinäsirkkoja, ansoista löytyneitä kiitäjäperhosia sekä monarkkiperhosia oli myös mukava katsella.

Mukavaa valikoimaa

5.viikkomme alkoi kuumana, ja mittarin lukemat pyörivätkin pahimmillaan 35 asteen tietämillä. Maaliskuun viimeisten päivien ansakierrokset tuottivat todella mukavasti eri lajeja. Mustapääkerttu oli nyt selkeästi runsain laji, toisena seurasi hernekerttu mutta kolmannen paikkaa saattoi pitää hallussaan niinkin mukava laji kuin käenpiika. Uusia lajeja emme kuitenkaan saaneet pyydyksistä lainkaan. Ihmetystä herättivät kuitenkin parit käsittämättömän pienet rytikerttuset, jotka väkisinkin toivat mieleen afrikanrytikerttusen mahdollisuuden. Näillä linnuilla oli lyhyempi siipi kuin viitakerttusella! Myös ensimmäinen valkotäpläsinirinta oli mukava saada käteen hypisteltäväksi. Tietysti idänorfeuskertut, balkaninuunilinnut sekä monet muut mukavuudet pitivät hommaa muutenkin koko ajan mielekkäänä.

Asema-alueella näkyi vuodariksi Anita-järven päällä pyörähtänyt pikkutiira, suola-altailla kellunut talvipukuinen vesipääsky, pihapuissa ruokaillut luhtakerttunen ja taivaalla korkealla matkannut pronssi-iibis. Muita mukavia lintuja olivat mm. rusko- ja pikkuhaikara ja mustapäälokki. Muutenkin lähistöllä oli mukavasti lintuja: altailla kuhisi kahlaajia: toistasataa pikkusirriä ja kymmeniä suosirrejä, suokukkoja, metsä- ja punajalkavikloja sekä joitakin lampi- ja valkovikloja, liroja, kolmea lajia tyllejä, pitkäjalkoja sekä aina paikalliset kynsihyypät. Petoja painoi taivaalla yhä mukavammin, sillä satojen vulpinus-hiirihaukkojen seassa oli yhä enemmän pikku- ja käärmekotkia sekä pienen tauon jälkeen myös muutamia arokotkia.

Lähiseutukävelyretket olivat nyt todella tuottoisia. Ensin 29.3. Ofira-puistosta löytyi elikseksi naarasbalkaninsieppo. Käenpiikoja oli puistoissa joka puolella, ja keltavästäräkit edustivat monia eri rotuja. 30.3. löysimme Hannan kanssa eteläisiltä suola-altailta parven kirvisiä, joista ainakin kaksi oli tuhkakirvisiä ja yksi vuorikirvinen. Yhteensä parvessa oli kymmenen lintua, mutta ilta oli jo hämärtymässä, joten keskityimme lähinnä vain kaivamaan kaikki tarvittavat tuhkakirvisen tuntomerkit ainakin yhdestä linnuista. Samaan aikaan Paul ja Mike onnistuivat omassa retkessään ainakin yhtä mukavasti, sillä he löysivät lähes keskeltä Eilatia paksunokkakiurun sekä pumppuasemalta kolme pitsihietakyyhkyä. Valitettavasti kummankaan porukan linnut eivät enää myöhemmin olleet löydettävissä.

Huhtikuu lupaa parempaa

Huhtikuun alku oli varsin rauhallinen, mutta muutamien uusien lajien saapuminen enteili jo hieman parempaa. Jo ensimmäisenä päivänä näkyi turturikyyhky, pyydyksistä saimme etelänsatakielen, kuovisirrin ja sirittäjän ja aseman yli lensi komea koiras niittysuohaukka. Myös taivaanvuohi näkyi maapinnaksi. Mukavia havaintoja kertyi niin aseman ympäristöstä kuin lähiseuturetkiltäkin. Asemalla näkyi mm. idänhopeanokkia, pikku- sekä yöhaikaroita, pikkumehiläissyöjä, pari peltotulkkua sekä pikkukorppikotka. Varsinkin rengastajia ilahdutti kontrolloimamme Turkissa rengastettu mustapääkerttu.

Kuun ensimmäisenä vietimme mukavan lintuiltapäivän. Ensin kävelimme Hannan kanssa pumppuasemalle, jossa oli taas isopurppuramedestäjiä, aavikkopyitä, rotkorakkeleita, mustapyrstötaskuja sekä kalottitasku. Jatkoimme taksilla pohjoisrannalle, jossa tapasimme myös Miken ja Paulin. Havaintoja kertyi mukavasti, kun näimme mm. 2 leveäpyrstökihua, 7 merikihua, keltanokkaliitäjän, kahdessa parvessa muuttaneet sata yöhaikaraa, paikallisen harvinaisuuden – naarastukkakoskelon sekä tietysti muut paikan perinteiset lajit.

Seuraavanakin iltapäivänä suuntasimme pohjoisrannalle, mutta tuuli oli ehtinyt kääntyä taas pohjoisen puoleiseksi, joten havainnot jäivät varsin vähiin. Mukavaa oli kuitenkin seurata 80 pitkäjalan parven sompailuja, kun sopivaa laskeutumispaikkaa ei tahtonut millään löytyä. Myös komea arabihaukka (renkaallinen muuten) pyörähti korkeiden hotellien päällä.

Matanin isä saapui noutamaan poikaansa Pessahin (paikallisen Pääsiäisen) viettoon pohjoiseen, ja kävimme bongaamassa jätevesialtaille jämähtäneen vanhan tuttumme eli naarastukkakoskelon Matanille elikseksi. Altailla näkyi myös kalasääski, pari aavikkotaskua sekä paksujalka.

Sunnuntaina tilasimme Jacknesista peräti kolmet ateriat kaikille, sillä Pessahin alussa kaikki ravintolat ja kaupat olisivat kiinni. Iltapäivällä netille mennessä Janne plokkasi keskuspuistosta koirasbalkaninsiepon, jota hän ei kuitenkaan ehtinyt juuri ihailemaan, kun piti kiiruhtaa nettiin seuraamaan kuinka Kärpät voitti ratkaisevassa välieräottelussa HIFK:in ja eteni loppuotteluun.

Pessah hankaloitti ravintoloiden ja kauppojen kiinniolon lisäksi myös siksi, että Eilatiin tunki myös aivan käsittämättömät määrät turisteja. Niinpä asemallakin hillui ylimääräistä porukkaa lähes koko ajan aivan haitaksi asti.

Jo alkaa lyyti kirjoittamaan

6. viikkomme Israelissa alkoi jo paremmissa merkeissä. Pyydyksistä tuli mukavasti lintuja ja lajisto oli todella monipuolista! Rariteeteilta kuitenkin vielä säästyttiin, ja ainoaksi uudeksi pyydyslajiksi saimme sirittäjän. Neljässä parvessa muuttaneet sata pronssi-iibistä, muutamat ruskohaikarat, yli 300 lähistöllä pyörinyttä mehiläissyöjää sekä mukava petomuutto kuitenkin lupailivat entistäkin parempaa.

Maanantai-iltapäivällä Janne oli vartiovuorossa vahtimassa, etteivät epämääräiset Pessah-juhlijat tekisi vahinkoa aseman puitteisiin, ja tällöin näkyi vielä tuhansia muuttavia petoja (pääosin vulpinus-hiirihaukkoja) muutamia pääskykahlaajia, nuolihaukka, pari pikkutuulihaukkaa sekä useita pikkukotkia.

Juhlistimme mekin Pessahin alkua Reuvenilla perinteisiä ruokailutottumuksia lähes kirjaimellisesti noudattaen. Oli todella mukavaa! Niinpä pääsimme punkkiimme vasta pitkälti puolen yön jälkeen.

Rytinä alkaa

Tiistai 6.4. oli kuitenkin se päivä, josta riittää lapsenlapsille (tai jonkun muun lapsen lapsille) kerrottavaa! Jo aamusta oli suola-altailla pari kapustahaikaraa toivottamassa meidät tervetulleiksi. Ensimmäisen kierroksen päätteeksi löytyi mehiläissyöjien seasta kolme käsittämättömän upeaa vihermehiläissyöjää, jotka poseerasivat komeasti pensaiden latvoissa tavallisten meropsien keskittyessä mehiläispyyntiin.

Pystytimme läheisille mehiläislootille muutamia verkkoja, jotta saisimme näitä upeita säihkylintuja myös hypisteltäviksi. Verkkoja pystyttäessämme lensi ylitsemme komeasti pari pääskykahlaajaa, jotka olivatkin yllätykseksemme erilaisia – toinen oli tavallinen mutta toinen ei – se oli aropääskykahlaaja! Myöhemmin näimme huikeat 90 pääskykahlaajaa, joista peräti 75 oli yhdessä parvessa pyörimässä Jordanian puolella!

Suunnitelmamme eivät menneet aivan putkeen, sillä lopulta vain kaksi mehiläissyöjää suostui eksymään tuulen heiluttamiin verkkoihin.

Mutta ei tässä vielä kaikki! Ylitsemme muutti komea vuorikotka, Anita-järvessä näimme rantaan uineen(!) pikkuhuitin, 90 muuttanutta pronssi-iibistä, kuningaskalastajan, seitsemän ruskohaikaraa sekä saimme taas todella mukavan valikoiman pyydyslajeja.

Varsinainen jymypaukku oli kuitenkin vielä edessä! Olimme Miken kanssa pesemässä hoidokkihiirihaukkaamme Christinaa, kun Paul kaivoi pussista uutta pyydyksistä kiireessä matkaan napattua turkinkyyhkyä. Sen alapuoli kun olikin aivan totaalisen valkoinen, ja muutenkin mm. pään muoto oli varsin poikkeava. Lintu olikin saharanturturikyyhky! (Itse asiassa nykyisin ei olla aivan varmoja, mitä Eilatin vaalea-alaperäiset kyyhkyt ovat, risteymiä vai oma alalaji/laji?)

Päivällä jaksoimme vielä hyvän päivän kannustamina koluta puistotkin, joista löytyi nyt kaksi koirasbalkaninsieppoa, pajulintu (vihdoin papusta vuodari!), sirittäjiä, valko-otsalepinkäisiä sekä ruostepyrstö.

Hulinata ja äksöniä

Viikon keskivaiheilla lintuja tuli edelleen mukavasti! Töitä riitti varsinkin, kun meropsipyynti tuotti todella mukavasti tulosta. Henkin (hollantilaisen petolintumiehen) uurastaessa meropsverkoilla, jotka olivat toisilla mehiläislootilla ansiosta, rengastimme päivittäin reilut 50 mehiläissyöjää ja yhteensä jopa 11 vihermehiläissyöjääkin! Vihermeropseja ei ollut aiemmin rengastettu kuin kaksi aseman 19-vuotisen historian aikana!

Mehiläissyöjät pyydystettiin muuten kibbutsien pyynnöstä, sillä ne popsivat mehiläisiä liiankin kanssa. Niinpä rengastuksen jälkeen linnut kuljetettiin jopa kymmenen kilometrin päähän, jotta ne eivät enää osaisi palata takaisin ruokailemaan seisovasta pöydästä.

Pyydyksistä tuli muitakin mukavia yllätyksiä kuten koiraspikkuhaikara, naarasaavikkotulkku, sekä ensimmäiset peltosirkut. Pari hiirihaukkaakin saatiin hiiripyydyksillä kiinni, ja yksi lintu (Britney) tuotiin meille taas hoitoon, kun lintu oli onnistunut tahrimaan itsensä öljyyn. Tundrakurmitsa muutti aseman ylitse, ampuhaukka oli yllättäen vielä näinkin etelässä, kalasääskiä näkyi muutamia ja turturikyyhkyt olivat jo yleisiä.

Tzadok valmisti meille muutamana päivänä Severinen ja Henkin avustuksella upeat ateriat, joten nälkää ei meidän tarvinnut nähdä, vaikka ravintolat olivatkin suljettuja.

Lähiseuturetkeilyä pääsimme suorittamaan parin jerusalemilaisen lintuharrastajan kyydissä, mutta varsinkin pohjoiset suola-altaat olivat aivan käsittämättömän tyhjät. Jätevesialtailla näkyi kuitenkin kaksi koirasnaamiokyyhkyä sekä pikkuhuitti. Pelloilla oli vieläkin meropsien seassa muutama vihermehiläissyöjä ja muutamia saalistelevia nuolihaukkoja. Pohjoisrannalla näkyi uutuutena mustatiira.

Viikonloppuna asemalla oli jo aivan järjetön hulina. Pessah oli lopuillaan, joten vierailijota oli nyt ennätyspaljon! Väkeä oli asemallakin, mukamas apuna, aivan liikaa, joten hieman alkoi jo nyppimään. Onneksi muutamat mukavat linnut auttoivat pysymään tyynenä. Lauantaina saimme pyydyksistä kirjokertun, ja Henk toimitti meille meropsverkoiltaan käsittämättömän upean kivikkorastaan sekä pari töyhtökiurua. Kivikkorastaan lisäksi toinen kohokohta päivälle oli, kun Christina pääsi vapauteen hyväkuntoisena (805g). Voinee sanoa, ettei kovinkaan moni uskonut, että tämä naarashiirihaukka olisi toipunut, niin huonokuntoinen se oli, kun me sen saimme hoiviimme.

Sunnuntaina 11.4. mukava meininki jatkui. Heti ensimmäisellä kierroksella saimme koirasbalkaninsiepon sekä pikkulepinkäisen. Toisella kierroksella sieppoja tuli lisää, ja tahti jatkui hurjana. Lopulta päivän päätteeksi olimme rengastaneet peräti 11 balkaninsieppoa (yhtä monta kuin asemalla aiemmin yhteensä), yhden kirjosiepon sekä mm. pari ruostepyrstöä.

Ylimääräisiä sydämentykytyksiä tarjosi meille tumman muodon pikkukotka, joka yritti napata välipalakseen kahlaajapyydykseemme eksyneen suosirrin. (Valitettavasti) kotka ei kuitenkaan yrityksessään onnistunut, sillä se ei pyydykseen mahtunut. Niinpä Mike, joka pyydykselle ryntäsi, joutui tyytymään vain suosirriin. Mieluusti olisimme sen vaihtaneet pikkukotkaan.

Toinen sydämenpysäyttäjä oli todella myöhäinen kyproksentasku, joka kävi istumassa pyydyksen katolla mutta sisään se ei suostunut menemään vaan katosi nopeasti ilmeisesti jatkamaan myöhästynyttä muuttoaan.

Päivällä rantsulle kävellessämme päivysti keskuspuistossa komea mustaotsalepinkäinen. Pohjoisranta oli kuitenkin todella tyhjä. Ainoastaan sama mustatiira, kahdeksan pikkutiiraa, kaksi merikihua sekä kyyryhaikara päätyivät kirjoihin ja kansiin. Rantsusta palattuamme Janne suuntasi kuuntelemaan netti-Megasta kuinka Kärpät voitti Suomen Mestaruuden! Ottelun kuuntelun keskeytti kertaalleen pommiryhmä ja pomminpurkurobotti odotti ovella, kun Janne suostui hetkeksi poistumaan ottelua kuuntelemasta. Onneksi mitään kummempaa ei ilmeisesti linja-autoaseman nurkalla olleesta nettibaarista löytynyt ja Janne pääsi kuuntelemaan ottelun loppuun.

Kunnon pinnoja

Uusi viikko alkoi hieman rauhallisemmin. Mustapääkerttuja ei enää tursunut joka tuutista, mutta balkaninsiepporyntäys jatkui edelleen. Päivän päätteeksi olimme rengastaneet seitsemän balkaninsieppoa sekä ohessa myös muita mukavuuksia kuten aavikkotulkkuparin, pikkulepinkäisnuorukaisen, pari leppälintua ja idänhopeanokkaa, ensimmäisen pajulinnun (oli jo perhana aikakin!) sekä hiirihaukan.

Saimme taas uuden asukkaan hoitoon, kun suola-altaan penkalta löytyi heikkokuntoinen kaitanokkalokki. Mehiläishaukka kirjattiin myös vuodenpinnaluetteloon, kun sellainen suoritti komean aseman ylilennon.

13.4. Aamupäivällä kävimme Tzadokin avustuksella hankkimassa Egyptin viisumit, sillä meillä oli enää kymmenen päivää jäljellä Israelissa.
Tiistaiaamun superyllätyksen toimitti Matan jo ensimmäiseltä kierrokselta. Hän höpisi jotain pussissa olevasta sirkusta, ja sellainenhan siellä oli – kalliosirkku! Emme ehtineet kunnolla toipua sirkusta, kun pariksi päiväksi avustajaksi saapunut israelilaisneitokainen kävi kyselemässä, onko meillä jossain haavia. Haavin saatuaan hän katosi takaisin järven suuntaan, ja muutamaa kymmentä sekuntia myöhemmin hän palasi lintupussi kourassaan. Hän oli napannut haavilla kiinni rannassa seisoskelleen naaraspikkuhuitin!

Päivällä haimme taas Sixt:istä vuokra-auton (Opel Corsan). Tällä kertaa otimme auton viikoksi, sillä ensin meillä (me ja Paul) oli suunnitelmissamme suunnata pohjoiseen, ja sen jälkeen Mike, Severine ja Matan suuntaisivat kolmen päivän reissulle maan keskiosiin, joissa me olimmekin jo käyneet.

Autoreissulle

Iltapäivällä lähdimme reissun päälle eli ajamaan kohti pohjoista. Jostain ihmeen syystä pysähdyimme kuitenkin jo parin minuutin ajon jälkeen hautausmaalle, jossa tsekkasimme pikaisesti, olisiko parkkipaikan puissa mitään uutta. Ja olihan siellä! Aivan järisyttävän komea lintu, jollaista ei oltu ennen uskallettu nähdä edes unissa – irania! Komea koiraskivikkosatakieli pomppi erään puskan sisällä välillä maassakin käyden.

Soitimme Miken ja Matanin paikalle, ja nämä ehtivät juosten kymmenessä minuutissa paikalle kuittaamaan tämän upean linnun. Lintu pysytteli koko ajan varjossa, ja keli oli todella lämmin, mutta jonkinlaiset kuvat linnusta saatiin otettua. Iraniaa ihmetellessä hautausmaalta löytyi vielä ruisrääkkä sekä tietysti mustapyrstötaskuja ja aavikkopyitä. Lopulta kuitenkin komistus lennähti pitemmällä hautausmaalla oleviin puskiin, ja me päätimme lähteä jatkamaan alkuunsa tyssähtänyttä matkaamme.

Ironista jo!

Seuraavan pysähdyksemme teimme Yotvatassa, jossa olimme taas kerran aivan väärään aikaan päivästä. Niinpä arabiankerttu jäi taas vain haaveeksi, ja havikseen kirjattiin vain muutamia pikkumehiläissyöjiä ja isopurppuramedestäjiä.

Lotaniin ehdimme noin tunti ennen auringonlaskua. Heti parkkipaikalta löytyi harmaasieppoja ja kibbutsin pihapiiristä balkaninsieppoja, medestäjiä, etelänsatakieliä, tikli sekä jo edellispäivänä paikalla ollut kova elis – harmaakultarinta.

Aurinko oli jo painunut mailleen ja oli jo varsin hämärää, kun autoa kohti kävellessämme näimme taas tutun näköisen harmahtavansinisen, mustapyrstöisen linnun lennähtävän eteemme – taas koirasirania! Ja parkkipaikalla sama homma toistui, mutta tällä kertaa lintu ei ollut aivan yhtä värikäs – kolmas koirasirania kuitenkin!
Ennen lähtöämme Lotanin lintuopas, Jonathan, saapui sopivasti parkkipaikalle juttelemaan kanssamme. Oli aika huvittavaa yrittää jutella linnuista, kun irania lennähteli välillä vain parin metrin päässä meistä!

Pimeän saavuttua meidän rankka ajomme vasta alkoikin. Ajoimme muutaman tunnin yhtä soittoa, niin pitkään että viimein oli pakko oikaista jalkoja ja haukata raitista ilmaa. Sopivasti pysähtymispaikka (joita oli hämmästyttävän vaikea löytää) osui keskelle peltoja, ja pellolta kantautui korviimme neljän mustafrankoliinin ja yhden ruisrääkän reviirimeteli.

Järkyttävän väsyneinä selviydyimme suunnitelmiemme mukaisesti hakemaan yöpymispaikkaa Hulalaakson suojelualueen lähistöltä viljelysten keskeltä.
Shakaalien sekä tornipöllön ja sarvipöllön huudellessa vedimme makuupussit korvillemme ja nukahdimme ensimmäisen retkipäivämme antiin todella tyytyväisinä.

Hula-valleyn seudulla

14.4. Noin kolmelta aamuyöllä Janne luuli vieressä nukkuneen Hannan kopsauttaneen (taas kerran) kyynärpäällään tätä päähän. Unenpöpperöisenä Janne kuitenkin tajusi, että Hannahan nukkui hänen toisella puolellaan. Kun Janne raotti makuupussiaan, ei hetkeen näkynyt tönäisyn aiheuttajaa, mutta pian tiellä, noin kymmenen metrin päässä, vilahti shakaali. Oli tainnut otus käydä ihmettelemässä paksua, lämmintä ja pahalta haisevaa käärylettä, joka makasi keskellä tämän reviiriä.

Aamulla herätessämme olimme kaikki taas jäässä! Kosteus oli taas tiivistynyt makuupusseihimme, joten varsinkin Janne, tunsi olonsa pakastevihannekseksi.
Retkeilyn aloitimme ajelemalla peltoja ympäriinsä muutamia altaita etsien. Altaita emme löytäneet (Shirihain opus oli siis hieman vanhentunut) mutta pellot olivat aivan täynnä lintuja. Mustafrankoliinejä kuului joka puolelta ja pian ensimmäiset saatiin näkyvillekin. Erään ojan varressa oli todella runsaasti kirjokalastajia sekä muutamia upeita smyrnankalastajia. Yllättävin havis oli kuitenkin marmorisorsapari, joka lensi ylitsemme ja laskeutui ojaan istumaan metallisen pumppuhäkkyrän päälle. Linnut todellakin istuivat häkkyrällä kuin varikset oksalla!

Kuuluisaa Hulan uudelleen vesitettyä aluetta kohti ajaessamme löysimme tien varresta aivan mahtavan haikarakolonian. Silkki-, lehmä- ja yöhaikarat rakentelivat pesiään, hautoivat tai muuten vaan mekastivat puissa. Me tietysti otimme runsaasti kuvia ja ihmettelimme näitä omituisia lintuja ennen kuin jatkoimme matkaamme.

Hulan vesialueet olivat todellakin maineensa arvoiset. Lintuja oli todella runsaasti! Lintukojut olivat ikäväksemme lukossa, mutta lintuja pääsi hyvin tarkkailemaan kojujen ulkopuoleltakin aitojen raoista. Noin 50 pelikaanin parvi, toistakymmentä marmorisorsaa, luhtahuitteja sekä yksi kääpiöhuitti ja papyruskerttusia löytyi varsin nopeasti. Lähiniityillä laidunsi runsaasti ruskohaikaroita, kymmenen kurkea sekä muutamia mustafrankoliineja. Peltojen päällä lenteli todella runsaasti haarahaukkoja sekä aro- ja sinisuohaukat. Nisäkäslajistoakin löytyi kun vesilutakoissa asusteli nutrioita ja tien varresta löytyi mielettömän hauska ja kohtuullisen kesy mangusti.

Seuraavaksi tarkastimme lähiseudun kala-altaita, joilla ei kuitenkaan ollut juuri mitään. Niinpä suuntasimme kulkumme kohti Gamlan korppikotkasuojelualuetta. Jo matkalla näimme ensimmäiset pikkukorppikotkat sekä pointsasimme Israel-pinnaksi talitiaisen. Gamlassa ihastelimme toista tuntia hanhikorppikotkien ylvästä lentoa. Ohessa näimme myös paikalla yleisiä pikkukiitäjiä seurassaan muutamia alppikiitäjiä. Näimme myös isopurppuramedestäjiä sekä mm. komean vuorikotkan.

Arbel-vuorelta yritimme lähes väkisin kompata esiin kalliokirvistä mutta tuloksetta. Kiipeilimme rinteitä hiki päässä toista tuntia, mutta havainnot jäivät perheelliseen syyriantikkoja sekä muutamaan sinirastaaseen.

Samasta syystä kolusimme myös Wadi Ammadia, mutta uskomme kalliokirvisten olemassa oloon alkoi vahvasti hiipua. Paikalla oli kuitenkin taas todella paljon pikkukiitäjiä sekä mahtava pesue kalliotamaaneja!

Genesaretinjärveltä pointsasimme Paulille taas yhden eliksen lisää, kun eräässä lahdelmassa päivysti muutamia pikkumerimetsoja. Silkkiuikkukin näkyi Jannen riemuksi maapinnaksi. Pohjoiseen ajaessamme havaitsimme vielä joitakin taivaalla kaarrelleita mustahaikaroita, pari jalohaikaraa, arosuohaukan, pari vuoripyytä, hemppoja sekä runsaasti etelänisolepinkäisiä.

Yöpymispaikkaamme, jonka Reuven oli meille järjestänyt, saavuimme jo aivan ihmisten aikaan. Leirintäalueella ollut majapaikkamme oli todella mukava. Kämpässämme olisi ollut tilaa isommallekin porukalle. Me emme kuitenkaan tarvinneet kuin sängyn, sillä simahdimme todella pian. Olihan meillä ollut taas varsin rankka päivä.

Israelin huipulla

15.4. Heräsimme taas vaihteeksi ennen kukonpieremää, ja matkamme kohti Israelin pohjoisinta pistettä, Libanonin ja Syyrian kanssa jaettua Mount Hermonia, alkoi. Pian jo kipusimme autollamme vuoristoteitä havaiten mm. vuoripyitä, närhiä, laulavia peukaloisia, hihittäviä rautiaisia, leppälinnun semirufous-alalajin, syyrianhemppoja sekä pari kappaletta balkanintiaisia.

Ylös päästyämme maksoimme 34 shegelin pääsymaksun huippualueelle. Tähän hintaan sisältyi myös hissilippu huipulle. Ajomatkalla pysähtelimme vielä muutaman kerran ja näimme tiellä seisoskelleen shakaalin, pari kalliovarpusta ja kuulimme tunturikiurun. Ylhäällä tietysti painelimme saman tien hissiin päästäksemme niin ylös kuin mahdollista. Hissi oli kuten arvata saattaa (maassa, jossa kaikki leikkii koko ajan hengellään) vanha kiikkuhissi.

Hissimatkan alku oli mitä uskomattomin. Emme ehtineet nousta kuin rinteen alkuun, kun Paul, joka oli meitä edellä olevassa hississä, alkoi viittoilla alaspäin. Pienen lumilaikun (siis todellakin lunta Israelissa) ympärillä kisaili kolme ruususiipitulkkua siivet vaaleanpunaisina vilkkuen. Ja mitä me pystyimmekään tekemään – istuimme heiveröisessä istuimessamme, kun nämä uskomattoman väriset linnut vipelsivät allamme, ja jäivät lopulta kauas taaksemme, kun hissimme kuljetti meitä kohti Hermon-vuoren karua huippua.

Hissimatkan loppu olikin sitten aivan karmea! Mitä korkeammaksi nousimme sitä rajummaksi tuuli kävi. Huipulla tuuli oli jo aivan järjetön, toki lämpötilakin oli ainakin lähes pakkasen puolella. Jopa Paul, joka Shetlannissakin asustelleena tietää mitä tuuli on, sanoi tuulen olevan aika navakka. Muutaman sataa metriä kykenimme kuitenkin huipulla koluamaan, ennen kuin (onneksi vain) Israelin armeijan solttuja saapui hätistelemään meitä kauemmas raja-alueesta. Tuuli kun oli vienyt mukanaan kaikki kyltit, jotka olisivat kertoneet missä ei saa kulkea. Huipulla lintuhavainnot jäivät yhteen kivitaskuun ja yhteen vilaukselta nähtyyn ruususiipitulkkuun.

Pian laskimme jo hissillä takaisin alas kohti parkkialuetta. Onneksemme huomasimme taas jo hissistä, että ruususiipitulkut olivat edelleen kisailemassa omalla paikallaan. Niinpä kipusimmekin pian katsomaan näitä lähempää. Näillä linnuilla oli selkeästi reviirikiista menossa, ja ne lentelivät toisiaan jahdaten, yhden kerrallaan pysähtyessä hetkeksi jonkun korkeamman kiven nokkaan. Muutaman kerran joku koiraista ehti muutaman sekunnin pysähdyksellään hieman laulamaankin.

Palaillessamme tyytyväisinä takaisin vuoren rinnettä alaspäin kuulimme käen kukkuvan, mutta matkamme jatkui.

Ylänkökiuruetsintämme eivät tuottaneet muita kiuruja kuin töyhtösellaisia. Onneksemme myöhemmin eräältä uudelta mullospellolta löytyi edes joitakin arokiuruja.
Aikataulumme oli jo varsin tiukka, sillä meidän tuli ennen pimeää ajaa palestiinalaisalueiden halki, sillä niitä ei olisi välttämättä turvallista ajaa pimeässä. Päätimme silti tehdä vielä yhden yrityksen listoiltamme yhä puuttuvan kalliokirvisen vuoksi. Suuntasimme Mount Gilboalle, jossa ensimmäiset pysäykset eivät tuottaneet mitään toivotun näköistäkään. Viimeisen stoppimme teimme aivan vihoviimeiselle sopivan näköiselle biotoopille. Olimme jo lähtemäisillämme, kun ylitsemme lentänyt varpushaukka sai peräänsä lupaavalta kuulostaneen varoitusäänen. Hetken aistit valppaina odotettuamme kuuluikin rinteen pusikoista kirvisen laulua, ja pian näimme laululennossa olevan vaalean kirvisen laskeutuvan erään kiven päälle istumaan. Ja siinä se viimein oli, kauan etsimämme kalliokirvinen!

Palestiinalaisalueista selvisimme juuri sopivasti illan alkaessa hämärtää. Palestiinapinnoihin saatoimme kirjata naakkaparven sekä arabihaukan.

Yritimme yöpyä Yotvatassa, jotta olisimme voineet herätä arabiankertun lauluun (joo, joo), mutta paikalle osuneet sotilastytöt eivät tykänneet suunnitelmistamme. Olimme vain muutamien satojen metrien päässä rajasta ja ilmeisesti rajavyöhykkeellä. Niinpä ajoimme saman tien Eilatiin, jossa olimme kymmeneltä illalla. (Saimme kuulla, että muut olivat rengastaneet poissa ollessamme naaraskivikkosatakielen, yöhaikaran, lampiviklon ja ruisrääkän.) Eikä kauan mennyt kun olimme jo nukkumassa.

Laatulajeja liukuhihnalla

16.4. Heräsimme klo 5.30 ja ennen kuin asemaporukka oli edes kunnolla herännyt, olimme jo matkalla kohti Yotvataa. Juuri sopivasti auringon noustessa saavuimme paikalle ja ajoimme suoraan Jonathanin neuvomalle arabiankerttupaikalle.

Aivan tarkkaan meillä ei ollut tiedossa, missä arabiankerttu reviiriään piti, mutta päätimme kaivaa sen esiin hinnalla millä hyvänsä. Niinpä joka ikistä akaasiapuskaa tuijotettiin niin pitkään, että varmasti tiedettiin, mitä otuksia puskan siimeksessä lymyili.

Viiden minuutin etsintä tuotti tulosta, muttei vielä toivottua, vaan löysimme (vain) iraniakoiraan. Myös lehto- ja kirjokertut kaivettiin puskista esiin, mutta edes viimeisestä lähipuskasta ei löytynyt etsimäämme arabiankerttua.

Juuri kun olimme aikeissa lähteä koluamaan kauempia puskia, kuului juuri siitä viimeiseksi koluamastamme akaasiasta kaunista matalaa, hieman mustarastasta muistuttavaa, kertun laulua. Pian laulaja näyttäytyikin, ja saatoimme taas tuulettaa hyvän eliksen johdosta, laulaja kun oli kuin olikin etsimämme arabiankerttu!
Tyytyväisinä jatkoimme epämääräisten internetistä kaivamiemme nuottien perässä Yotvatan peltoalueille, joiden kompostilla oli muutamaa päivää aiemmin viihtynyt keltapääsirkku. Emme ehtineet ajaa pellon reunaa kuin parisataa metriä, kun plokkasimme tien penkalla seisoskelleen linnun. Varovainen pysäytys, kiikarit silmille, ja saatoimme todeta, että lintu oli juuri se, miltä se oli jo paljain silmin näyttänytkin – kaspiantylli! Tätä keräkurmitsamaista, ja samalla tavoin käyttäytyvääkin, upeaa koiraslintua kuvattiin autosta vain muutamien metrien etäisyydeltä, linnun ruokaillessa kuin meitä ei olisikaan. Ohessa havaitsimme reissupinnaksi pensastaskun, pari pikkukiljukotkaa sekä naarasarosuo- ja koirasniittysuohaukan.

Löysimme kuin löysimmekin etsimämme kompostikasan, mutta lähistöllä ei ollut kuin aivan järjettömät parvet pensasvarpusia. Akaasiat todella notkuivat lintujen painosta!
Jatkoimme uusien pinnojen toivossa (lähinnä toiveissamme oli mustaruostepyrstö) suurimmille akaasia-alueille. Ajellessamme löysimme muutamia arabiantimaleita, balkaninsiepon sekä kuhankeittäjän. Akaasia-alueilla kävelimme toista tuntia, mutta emme löytäneet kuin tavallisia ruostepyrstöjä, jotka esittivät meille koko laulurepertuaarinsa sekä puiden latvasta että laululennosta.

Lotanilla kävimme vielä tekemässä pikaisen vilkaisun, olisiko pihapiirissä edelleen runsaasti sieppoja, mutta havaintomme jäivät vanhaan tuttuun kivikkosatakieleen sekä paksujalkaan.

Enää edessämme oli Eilatin lähialueiden tsekkaus. Tietysti suuntasimme ensiksi km 20 suola-altaille. Matkalla meillä oli käsittämätön tuuri, sillä plokkasimme parin päivehtiviä pitsihietakyyhkyjä. Näitä lintuja pääsi nyt siis digiskouppaamaan valossakin. Toki väreily esti saamasta elämää parempia kuvia. Myös altailla oli mukavasti kahlaajia. Pitkäjalkojen, valkoviklojen ja muiden tavallisten seasta löysimme pari mustapyrstökuiria ja karikukkoa, kolme aavikkotylliä sekä rantakurvin ja kuovisirrin.
Ajettuamme viljelysalueiden läpi jaksoimme vielä staijata pari tuntia pohjoisrannalla mukavin tuloksin. Valkoposkitiiran sekä kymmenen leveäpyrstökihun lisäksi kun näyttäytyi nokiliitäjäkin!

Jo ennen auringon laskua olimme aivan kypsiä painumaan pehkuihin ja nukuimme aamuun saakka niin sikeästi, ettemme huomanneet lainkaan, kun Mike, Matan ja Severine lähtivät ani varhain omalle kolmen päivän retkelleen.

Paluu rutiineihin

17.4. asemalla olikin sitten rauhaisaa, kun vain me kolme ja Reuven olimme paikalla. Marco ja Henk olivat uudella verkkolinjalla viinitarhoilla. Heidän pyytämänsä linnut haettiin aina tunnin välein meille rengastettaviksi.

Heti ensimmäinen pyydyskierros näytti, mitä tuleman piti. Mustapääkerttuja oli pyydykset aivan täynnä! Pahimmillaan yhdessä boksissa oli viitisenkymmentä mustapääkerttua. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että kierros oli rengastajalle ja kirjaajalle viimeinen, Janne sai tehdä loput kierrokset yksinään; mikä ei ollut lainkaan helppoa!

Myös viinitarhalta tuotiin mustapääkerttuja solkenaan, joten päivän päätteeksi rengastuksia kirjautui viisisataa, joista noin 450 oli mustapääkerttuja. Päivän ehdottomasti paras rengastus oli arabiantimali, mutta myös kolme kirjokerttua, pari etelänsatakieltä sekä jokunen ruostepyrstö saivat kihlat mukaansa.

Illalla saimme uutisista kuulla, että meidän maassaoloaikanamme oli jo toinen Hamas-johtaja teilattu. Tästä johtuen Nizzanassa yöpyneet ystävämme pääsivät kokemaan kunnon kauhunhetkiä. He olivat yöpyneet aavikolla erään hylätyn rakennuksen suojassa, mikä oli hyvä idea, mutta tänä yönä paikka oli kaikkea muuta kuin hyvä. Heidän majapaikkansa kun sattui olemaan lähellä palestiinalaisvankilaa, vieläpä tämän ja Egyptin rajan välissä. Yöllä kun palestiinalaisvangit saivat kuulla Hamas-johtajan kuolleen, alkoivat he pitää vankilassa aivan eläimellistä meteliä. Uutispimennossa olleista ystävistämme Mike, joka ei ollut onnistunut vielä nukahtamaan, oli todella kauhuissaan, kun hän ei tiennyt olivatko vangit karanneet ja tulossa kohti, vai olivatko kenties egyptiläiset päättäneet vallata Israelin.

Seuraava päivä sujui asemalla samoin kuin edellinenkin. Mustapääkerttuja tursusi joka tuutista, ja rengastuksia kertyi lopulta reilut neljäsataa. Aseman sisäpihalla vilahti todennäköinen harmaakultarinta, mutta juuri muuta kerrottavaa ei päivästä jäänyt. Kiirettä oli, ja hiki tuli!

Taas yksi itäinen yllätys

19.4. linnut olivat kadonneet. Puoleenpäivään mennessä olimme lähes työttömiä. Lynetten (aseman monivuotisen, nyt 75-vuotiaan, kävijän) saavuttua tahti kuitenkin muuttui, sillä viimeinen rundi oli yllättäen oikein kiireinen. Viimeisen rundin ensimmäinen lintu löytyi verkkoon todella pahasti sotkeutuneena. Janne alkoi ottaa lintua verkosta ajatellen kyseessä olevan sellaisen omituisen vaalean pensaskertun, joita olimme aiemminkin saaneet (mikä lie alalaji muuten?). Jannen kääntäessä linnun paremmin näkösälle, hän huomasi, että linnullahan on punainen silmä ja muutenkin lintu näytti hieman omituiselta. Parin sekunnin mietintä oli paikallaan… lintuhan oli naaraskaspiankerttu!

Kaspiankerttu oli onnistunut sotkeutumaan aivan järjettömän pahasti verkkoon, mutta tätä irrotellessa Janne sai mukavasti aikaa miettiä, miten yllättää muut tämän rariteetin kanssa. Niinpä hän päätti laittaa linnun vain pussiin, ja olla sanomatta yhtään mitään kenellekään.

Kierros tuntui Jannesta käsittämättömän pitkältä, mutta viimein palasimme asemalle, jossa Janne antoi ensimmäiseksi yllätyspussin Paulin käsiteltäväksi. Riemu oli rajaton, kun Paulkin tajusi, ettei kyseessä ollutkaan vain vaalea pensaskerttu, vaan todellakin naaraskaspiankerttu.

Iltapäivällä kävelimme taas puistojen kautta pohjoisrannalle. Keskuspuistossa näimme ilmeisesti muutolla olleen naarassepelsiepon, joka viivähti ihmeteltävänämme ainoastaan puolen minuutin ajan. Ofirasta puolestaan löysimme ensimmäisen satakielen ja rannalta kolme lepykihua ja merikihua, 60 pikkutiiraa, valkoposkitiiran sekä noki- ja keltanokkaliitäjän.

Illalla palasivat reissaajat tyytyväisinä kämpällemme. Hekin olivat nähneet Nizzanassa idänkaulustrapin ym. Olivatpa nähneet jouhihietakyyhkyjäkin. He olivat myös löytäneet sen täplähietakyyhkyjen juomapaikan, jota me olimme muutama viikko aiemmin yrittäneet löytää.

Hietakyyhkyjä bongaamassa

Aamulla kun meillä kerran vielä oli vuokra-auto käytössä, suuntasimme Paulin kanssa kohti tätä hietakyyhkyjen juomapaikkaa.

Meillä oli vieläkin vaikeuksia, ohjeista huolimatta, löytää näitä kyyhkyjen käyttämiä altaita, mutta viimein löysimme etsimämme. Emmekä ehtineet kuin istahtaa odottelemaan, kun taivaalta kuului koit-to –ääntä ja ylitsemme lensi viidentoista täplähietakyyhkyn parvi, joka laskeutui parinsadan metrin etäisyydelle meistä keskelle kiviaavikkoa. Hyvä kun ehdimme lintuja katselemaan, kun taivaalta kuului nyt karheampaa ääntelyä, ja ylitsemme lensi kaksi kruunuhietakyyhkyä. Emmekä olleet olleet paikalla kuin korkeintaan viisitoista minuuttia!

Toinen kruunuhietakyyhkyistä laskeutui vain noin 70 metrin etäisyydelle meistä, ja Janne onnistui hiipimään lähemmäksikin ja saamaan linnun kuvatuksi.

Pakkailimme jo tavaroita ja olimme tyytyväisinä lähdössä takaisin asemalle auttamaan perinteisissä asemarutiineissa, kun kivikkoaavikon kukkuloiden takaa alkoi kuulua kovaa meteliä ja näimme suuret hiekkapilvet tulossa meitä kohti. Läheisen sotilasharjoitusalueen panssarivaunut olivat ottaneet suunnan suoraan meitä kohti, joten liukenimme jopa aiottua nopeammin paikalta.

Matkalla pysähdyimme kerran sattumanvaraisesti ja löysimme pari aavikkokerttua, joista koiras innostui esittämään meille vaatimatonta lauluaankin.

Asemalla oli taas täysi tohina päällä. Satakieli saatiin käsikuvattavaksi ja neljä vihermehiläissyöjää viihtyi mehiläislootien lähistöllä. Kuitenkaan hommaa ei oikein tuntunut riittävän näin isolle porukalle, kun aiemmat päivät olimme tottuneet raatamaan niska limassa.

Iltapäivällä hoidimme Matanin kanssa asemavuoron, ja yllättäen lintuja tulikin aivan älyttömästi. Hieman kokemattomammat rengastajamme olivat melkein hätää kärsimässä, varsinkin kun pyydyksistä löytyi hieman puistossa näkemäämme hankalampi naarassepelsieppo, jonka määrittäminen vaati aikaa. Niinpä, lampun hajottua, viimeiset linnut rengastettiin aivan pilkkopimeässä.

Illalla suuntasimme vielä Underground-baariin ensimmäisille jäähyväislasillisillemme, olihan meillä enää yksi päivä Israelissa jäljellä!

Jäähyväisten jälkeen Egyptiin

21.4. Viimeinen Israel-päivämme oli käsittämättömän hiljainen. Hiekkaa oli ilmassa, joten linnut pysyttelivät puskissa. Henk, joka oli taas viinitarhalla, pirautti meille, että sieltä oli kolme sirovarpushaukkaa tulossa meitä kohti. Saimmekin linnut kiikareihimme, joskin kaukaa, mutta elämänpinnahan niistä tuli.

Lopetimme pyynnin ennätysaikaisin, niinpä meille jäi hyvää aikaa siivoilla ja pakkailla ennen iltapäiväkierrosta, joka oli myös aivan yhtä tyhjän kanssa.

Ilta kului Gillin (Reuvenin sihteerikön) luona jäähyväislasillisten merkeissä.

22.4. aamulla 6.30 Reuven ja Tzadok hakivat muut asemalle, mutta Eldad lähti haikeiden jäähyväisten jälkeen heittämään meitä Taban raja-asemalle.

Nopeiden rajamuodollisuuksien jälkeen olimme hoitamassa arabianbulbulia ja mustapyrstötaskua Egyptipinnoiksi.

Taban linja-autoasemalle oli noin kilometrin kävely. Onneksemme jouduimme odottamaan Suezin bussia vain vaivaiset kymmenen minuuttia. Niinpä kello 7.30 olimme matkalla kohti Suezin kanavakaupunkia.

Matkamme kulki halki Siinain, mutta suurimman osan ajasta olimme ylätasangoilla, jossa maisema oli todella karua. Niinpä lintuja emme nähneet juuri lainkaan, joten saatoimme hieman nukkuakin.

Sueziin saavuimme puolilta päivin, ja otimme linja-autoasemalta mikrobussin (aluguerin) Ain Sukhnaan, jossa meidän oli tarkoitus olla seuraavat pari päivää.

Ajatutimme kuskiamme hieman Ain Sukhnan ohi Portrait-hotellille, jota vanha ystävämme Tom Collins oli meille suositellut. Saimme (meille aivan liiankin) komean huoneen (280$/yö) komealla näköalalla Punaisellemerelle.

Pystytimme kaukoputkemme parvekkeelle, ja yllättäen ensimmäinen lintu, joka putkeen osui, osoittautui pikkutöyhtötiiraksi. Myöhemmin näimme myös töyhtötiiroja, mutta muuten havainnot jäivät lähinnä kalatiiroihin ja valkosilmälokkeihin.

Vihdoin petostaijiakin

Ensimmäinen Egyptin retkiaamumme 23.4. alkoi hotelliaamupalalla. 7.30 olimme jo kävelemässä kohti Ain Sukhnan petolintustaijipaikkaa. Emme ehtineet lähellekään perille saakka, kun kohdallemme pysähtyi tutun näköinen vaaleansininen Peugeot. Vanha kuskiystävämme Gamal oli ajanut Tom ym. staijiporukka kyydissään ohitsemme ja palasi nyt hakemaan meitä!

Perillä Tom jo järjesteli staijipaikkaa valmiiksi ja puitteet olivatkin erinomaiset. Mukavaa oli tavata Tomiakin pitkästä aikaa, aiemminhan olimme hoidelleet hänen avustuksellaan mm. kultakurpon.

Pian pääsimme tositoimiin, kun taivaalla alkoi valua vulpinus-hiirihaukkaparvia mukanaan haarahaukkoja, pikkukilju- ja pikkukotkia sekä käärmekotkia. Jannen putkeen osui paikallinen harvinaisuuskin, kun kanahaukka matkasi muiden mukana kohti pohjoista.

Koko päivä meni sitten petolintuja laskiessa. Määrät eivät päätä huimanneet, mutta yhteensä 22 petolintulajia havaittiin! Näistä vielä pikku- ja hanhikorppikotkat, vuorikotkat, fulvescens-kiljukotka, mehiläishaukka ja arosuohaukka olivat meille Egypti-pinnoja. Myös mehiläissyöjiä muutti jatkuvasti, varmasti muutama tuhatta, mukanaan muutama vihermehiläissyöjäkin. Katto- ja mustahaikarat, sitruunavästäräkki sekä merellä näkynyt nokiliitäjä olivat myös uusia maapinnoja.

Iltapäivällä klo 16.00 lopetimme laskennan vaikka petoja vieläkin muutti harvakseltaan. Saimme eräältä paikalliselta (ilmeisesti Tomin järjestämänä) kyydin hotellillemme, jossa lepäilimme loppupäivän käyden ainoastaan lounaalla.

Kairon pikkukaupungin kautta kotio

Toinen Ain Sukhna päivä oli varsin edellispäivän kaltainen. Aamulla staijiporukastamme Mary saapui hakemaan meidät pelipaikalle. Petomuutto oli tällä kertaa huomattavasti parempaa. Herkkupaloja olivat aivan valtaisat kattohaikaraparvet, joissa oli jopa toistatuhatta lintua, keisarikotka, kiljukotka, muutama sirovarpushaukka, arosuohaukkanaaras sekä alppikiitäjä.

Lopetimme hieman aiemmin, ja lähdimme Kairoon Gamalin kyydillä. Kyydissä oli lisäksemme aamulla Kairosta staijaamaan saapunut kanadalaispariskuntakin, joten koko laskua emme joutuneet yksin maksamaan (Gamalin hinnat olivat nousseet huikeasti).

Matkalla havaitsimme vain muutaman linnun, mutta kaksi koirashupputaskua olivat todella mannaa.

Kairoon saavuttuamme yritimme majoittua vanhoihin tuttuihin hotelleihimme Pension Romaan ja Berlin hotelliin, mutta ne olivat molemmat täynnä. Niinpä Gamal kyyditsi meidät Zamalekin saareen May Flour –hotelliin, josta saimme halvan (65$/yö) huoneen jäljellä oleviksi kahdeksi yöksi.

Illalla jaksoimme vielä ottaa taksin ja suunnata Khan Al Khalilin basaarille, jossa shoppailimme tuliaisia iltayhteentoista saakka.

Pitkä reissu loppuu

Viimeinen reissupäivämme 25.4. meni jo lähes paluumatkaa odotellessa. Aamukävelyllä kävimme Zamalekin rannoilla katsomassa Niilin lintuja, mutta juuri mitään ei näkynyt. Kauluskaijojen mukana oli täälläkin isokauluskaijoja. Yö-, silkki- ja lehmähaikaroita näkyi runsaasti sekä yksi pikkuhaikara.

Janne otti loppupäivän rennosti, ja lepäili hotellilla, mutta Hanna jaksoi tehdä vielä toisen visiitin basaareille. Iltapäivällä kävimme nostalgisesti syömässä tutussa Niilillä kelluvassa laivaravintolassa. Päättymässä olevan 4,5 kk kestäneen reissun kunniaksi oli mukavaa syödä kunnon ateriat mm. yöhaikaroiden ja kirjokalastajien lennellessä ikkunan takana Niilin yllä.

Puolilta öin etukäteen tilaamamme taksi kuskasi meidät Kairon lentoasemalle, josta Czech Airlinesin lentomme Prahaan lähti hieman ennen kolmea.

Prahaan laskeuduimme aamuseitsemän pintaan ja Finnairin koneemme Helsinkiin lähti klo 11.40. Koto-Suomeen laskeuduimme 14.50 Suomen aikaa. Uskomattoman upea lintukiertueemme oli lopussa!

J.A.