Aihearkisto: Israel

Israel 1.3.-22.4. ja Egypti 22.-26.4.

Israeliin!

Kreikassa vietetyn viisiviikkoisen jälkeen edessämme oli taas maiseman vaihdos. Lintureissumme jatkui taas uudenlaisiin lintuhommiin, mutta nyt jo ennestään tunnettuun lintuparatiisiin, Israelin Eilatiin. Eilatissa tarkoituksenamme oli olla vapaaehtoistöissä IBRCE:n International Bird Ringing Center:illä.

Ateenan lentokentällä, johon olimme lentäneet Alexandroupoliksesta, kuusituntinen odotus meni hieman normaalia kivuttomammin, sillä kenttä oli oikein viihtyisä, jopa internetiin pääsi ilmaiseksi. Check-in oli kuin valmistelu tulevaa varten, sillä käsimatkatavaramme pengottiin varsin huolellisesti ennen kuin Cyprus Airlinesin koneemme lähti kohti Larnacaa klo 18.45. Cyprus Airlinesin koneessa näkyi hauskasti lentokoneen lentokorkeus, -nopeus ym., lento myös oli ohi aivan aikataulussaan.

Larnacan lentokenttä olikin jo suuri hyppäys taaksepäin. Matkatavaroita odottelimme aivan liian kauan ja kun ne viimein saapuivat, oli meillä jo kiirus check-in:iin. Tämä olikin sitten jopa paljon pahempi kuin olimme ounastelleet! Meitä haastatteli nuori tyttö opettajansa kanssa yhteensä huikeat puolitoista tuntia! Meiltä kysyttiin aivan kaikki mahdolliset matkaamme liittyneet yksityiskohdat. Jouduimme jopa näyttämään kuvia koneeltamme, todistaaksemme olleemme kaikissa väittämissämme paikoissa. Suurin ongelma tuntui kuitenkin olevan se, että meillä oli haastattelijoiden mielestä aivan liian vähän rahaa mukana selvitäksemme Eilatissa puolitoista kuukautta. He eivät todellakaan olleet halukkaita päästämään meitä reiluksi kuukaudeksi Israeliin!

Rankan haastattelun jälkeen jouduimme todella kiirehtimään lennollemme. Haastattelu oli kestänyt aivan koko sen ajan, jonka olimme Kyproksella! Edes vessass ei ehtinyt käydä! Klo 22.45 lähti lentomme Tel Aviviin. Air Israelilla oli puolestaan todella hauska piirretty turvaohjeiden selostusfilmi.

Tel Aviviin laskeuduimme 23.35 ja taas meitä hieman tentattiin passintarkastuksessa, mutta pian olimme infolla kyselemässä linja-autoaikatauluja Eilatiin.

Eilatiin toivoa täynnä

Vietimme yön Tel Avivin viihtyisällä lentoasemalla suihkulähteiden keskellä. Hanna onnistui hieman jopa nukkumaankin, ennen kuin viiden jälkeen otimme taksin Tel Avivin linja-autoasemalle.

Linja-autoasemalla saimme helposti liput ostettua ja löysimme oikean laiturin, jossa odottelimme vielä tunnin automme lähtöä.

Kun aurinko alkoi nousta, Janne yritti kiikaroida tervapääskyjen seasta pikkukiitäjää siinä kuitenkaan onnistumatta. Tällöin meidän kanssa tuli juttelemaan Paul French -niminen meidän ikäinen britti, joka kysyi olimmeko lintuharrastajia, kun taivaalle kiikaroimme. Jutustellessamme selvisi yllättäen, että hänkin oli matkalla Eilatin rengastusasemalle vapaaehtoishommiin, ja vieläpä lähes samaksi ajaksi kuin me! Bussiamme odotellessamme näimme aroharmaalokkeja, palmukyyhkyjä sekä mm. hauskannäköisen närhen paikallisen alalajin, joka on valkopäinen.

Automme lähti aivan ajallaan ja ikkunoista yritimme nähdä pinnoja reissupinnalistoillemme. Pian paukkuikin jo Jannella ja Paulilla elikset, kun näimme rotkorakkeleita, arabianbulbuleita ja mustapyrstötaskuja. Hannahan oli käynyt Israelissa jo parikin kertaa aiemmin. (Mainittakoon, että koko Tel Avivin kaupunki suljettiin vain noin tuntia automme lähdön jälkeen, sillä terroristit olivat ilmoittaneet jossain linja-autossa olevan pommin. Me olimme aamun ensimmäinen liikkeelle lähtenyt auto.) Kuusituntisella matkallamme näimme vielä mm. arokotkia, aavikkokiuruja, afrikankalliopääskyjä ym.

Viimein puoliltapäivin saavuimme perille Eilatin linja-autoasemalle, josta soitimme Eilatin IBRC:n (International Bird Ringing Center) johtajalle Dr. Reuven Yosefille, joka kaarsikin pian paikalle suurella autollaan. Hänen oli helppo tunnistaa meidät asemalta, sillä tuijottelimme juuri kiikareilla puiden latvoissa pomppineita ja raakkuneita kylävariksia. Ajoimme ensin toimistolle, jossa hieman selvittelimme tulevia kuvioita, jonka jälkeen jatkoimme, matkalla aavikkopyitä nähden, kämpällemme purkamaan tavaroitamme. Kämpällä tapasimme myös muut vapaaehtoistyöntekijät, saksalaisen Marcon, pohjoisisraelilaisen Matanin sekä (valkovenäläis)rengastajan Mishan. Pian jatkoimme vielä ruokapaikkaan, Jacknesiin, jossa saisimme syödä joka päivä ilmaiseksi kunnon aterian.

Ruokailun jälkeen huilasimme hetken, ja lähdimme Paulin kanssa Punaisenmeren rantaan eli Eilatin pohjoisrannalle katsomaan, mitä löytäisimme. Haviksia tulikin mukavasti: kaitanokkalokkeja, pari mustapäälokkia, 12 valkosilmälokkia, pitkäjalkoja, silkkihaikaroita, merikihu sekä parhaimpana nuorehko ruskosuula.

Töihin totuttelemassa

2.3. oli ensimmäinen ”työpäivämme”. Aamukuudelta heräsimme ja seitsemältä suuntasimme kohti rengastusasemaa. Jo matkalla näimme runsaasti uusia Israel-pinnoja, mutta itse asemalla niitä vasta tuli kuin liukuhihnalla. Koko porukalla, johon oli nyt liittynyt myös ranskatar Severine, kiersimme pyydyskierroksen. Pyydyksinä oli kahdeksan fellaa sekä muutama verkko.

Päivän aikana rengastettavaksi saimme mm. tiltaltteja, hernekerttuja, samettipääkerttuja, nummikirvisiä, palmukyyhkyn, arabianbulbuleja sekä priinioita.

Tyttöjen kiertäessä pyydyksiä, poikaporukka pystytti muutamia verkkoja lisää, ja kyllä oli hikistä puuhaa, sillä sää oli todella lämmin! 36 astetta oli huomattavasti lämpimämpää kuin normaalisti tähän aikaan. Niinpä nestettä kului todella paljon.

Puoliltapäivin oli jo niin kuuma, etteivät linnut liikkuneet enää lainkaan, joten laitoimme verkot kiinni ja painelimme ruokailun kautta kämpille lepäämään.

Muutaman tunnin levon jälkeen hyppäsimme Paulin kanssa Reuvenin kyytiin, kun tämä veti opastetun linturetken eräälle brittipariskunnalle. Ensin suuntasimme asemalle, jossa suoritimme tietysti iltapäivärundin. Retkemme jatkui pohjoisille suola-altaille (km 20), joilla oli todella runsaasti sorsia, kahlaajia sekä mm. flamingoja. Myös pari pelikaania ja pikkulokkia, muutama avosetti, punasotka sekä isot määrät pitkäjalkoja olivat mukavaa katsottavaa.

Altailta jatkoimme jätevesialtaille odottelemaan pimeän tuloa. Pimeässä altaille perinteisesti saapuisivat pitsihietakyyhkyt juomaan. Odotellessamme kuulimme hetken ajan shakaalien ja susien yhteisulvontaa, hienoa!

Aivan pimeässä hietakyyhkyt viimein saapuivat! Lintuja saapui ainoastaan 16, mutta pääsimme näkemään ne aivan kohtuullisesti kaukoputkella.

Illalla tutustuimme kämpällä paremmin muuhun porukkaan, ja oli mahtavaa huomata, että meillä oli aivan käsittämättömän mukava porukka!

Ensimmäinen kunnon sponde

Toisena työpäivänämme, hommat olivat jo tuttuja. Työpäivä sujui siten jo suunnilleen rutiinilla. Pyydyksiltä saimme tähän aikaan runsaslukuisten tiltalttien ja hernekerttujen ym. lisäksi mm. mustapää- ja eri alalajien sepeltaskuja (maurus, variegata), nummikirvisiä, pajuvarpusia sekä parhaimpina harjalintu sekä pikkumehiläissyöjä. Asema-alueelta löysimme myös sitruunavästäräkin. Työpäivä oli kuitenkin pian ohi, kun keli lämpeni taas reilusti yli kolmeenkymmeneen asteeseen.
Iltapäivällä lähdimme Paulin, Matanin ja Marcon kanssa etsimään läheiseltä wadilta persianpöllösiä. Olimme kuitenkin liikkeellä muutamia päiviä liian myöhään, sillä emme enää löytäneet akaasioiden kätköistä tätä Eilatin spesiaalipöllöä, joka perinteisesti lähtee pesimäalueilleen helmi-maaliskuun taitteessa. Löysimme kyllä mukavasti muita lintuja: harakkakäki ja mustapyrstötaskut näistä parhaimpina. Matkalla näkyi myös ohitsemme lentänyt pikkuruinen isopurppuramedestäjä.

Muutaman tunnin paahteessa käveltyämme otimme Paulin ja Matanin kanssa taksin ja jatkoimme pohjoisrantaan, sillä pari päivää puhaltanut etelätuuli lupasi hyvää meristaijia ajatellen. Heti löysimmekin enemmän valkosilmälokkeja kuin edellisellä kerralla, kuningaskalastaja lenteli rantakivikossa, riuttatiiroja lenteli merellä jne. Pian plokkasimme suuren keltanokkaisen tiiran, joka lensi mukavasti aivan vierestämme; töyhtötiirahan se siinä oli!

Israelin kautta aikain 16. töyhtötiira lenteli tunnin ajan rantaa edestakaisin ohittaen meidät useasti todella hienosti. Tuulen tyynnyttyä lintu otti suunnan etelään, emmekä sitä enää nähneet. Sen sijaan ennen auringonlaskua löysimme vielä kaukaa mereltä keltanokkaliitäjän, näimme ylitsemme lentäneen kirjokalastajan sekä rannassa pomppineen aavikkotaskun.

Asemaelämää

Ensimmäisen Eilat-viikkomme loppupuoli jatkui töiden merkeissä. Sää kylmeni reilusti, noin 20 asteeseen, ja tuuli kääntyi pohjoisen puolelle.

Asemalla lintuja tuli kuitenkin aivan mukavasti: runsaslukuisin laji oli tiltaltti, loppuviikkoa kohti hernekerttu alkoi myös runsastua. Mukavia pyydyslajeja olivat maastossakin nähdyt idänhopeanokat, tamariskivarpusnaaras, ruostekurkkusirkku, muutamat viherpeipot, rastaskerttunen sekä tavallisten turkin- ja palmukyyhkyjen lisäksi yllättäen pyydyksessä ollut kesykyyhky. Mukava tuttavuus oli myös hernekertun pieni aavikkoalalaji minula.

Pääskymäärät kasvoivat päivittäin ja loppuviikosta pääskyjä oli jo kaikensorttisia. Haarapääskyjen ohessa taivaalla viipotti runsausjärjestyksessä räystäs-, ruoste-, afrikankallio- ja törmäpääskyjä. Yksi kalliopääskykin näkyi. Myös kiitäjiä kiisi taivaalla mukavasti sekä tervapääskyjä että vaaleakiitäjiä, löytyipä seasta yksi pikkukiitäjäkin. Muita hommien ohessa havaittuja lintuja olivat mm. pari pelikaania, arohiirihaukkaa, aro- ja pikkukotkaa, haarahaukkaa ja kauluskaijaa sekä laulava ruokosirkkalintu. Hauskoja havaintoja tehtiin myös muista eläimistä. Fella-alueella asusteleva valtava tablisko suostui viimein näyttäytymään ja pihalta löytyi appelsiinille perso skinkki.
Joitakin suurempia ryhmiä kävi tutustumassa aseman toimintaan, mutta onneksemme Reuven ja Matan hoitivat opastukset, sillä meille muille heprea oli vielä hieman liian hepreaa.

Lähiseuturetkillämme mukavimmat havainnot tulivat taas pohjoisrannasta, jossa muuten päivysti pari päivää sitkeitä töyhtötiirabongareitakin – turhaan. Kyyryhaikarat ja riuttahaikarat hoituivat reissupinnoiksi kuten myös ylitsemme muuttaneet pari kurkea. Puistoista löytyi uusina muuttajina rusotasku, metsäkirvinen ja leppälintu.

Illat kämpällämme sujuivat leppoisasti jutellessa. Misha esitelmöi meille tutkimustyönsäkin, joka tutki sinirintojen talvireviirejä Eilatissa. Kyllä oli mies saanut pieneltä tuntuneesta aiheesta valtavasti informaatiota irti.

Töitä ja lähiseuturetkiä

Toinen viikko alkoi lupaavasti mutta hiljalleen yhä navakammaksi käynyt pohjoistuuli tiputti varsinkin pyydysten lintumäärät pieniksi. Kotkamuutto oli alkuviikosta ihan mukavaa, vaikka määrät olivatkin edelleen pieniä. Aro-, pikku- ja käärmekotkia kelpasi kuitenkin ihastella. Näkyipä ensimmäinen pikkukiljukotkakin jo matkaamassa kohti pohjoista. Mukavimmat pyydyslajit olivat pari rääkkähaikaraa, useampi luhtakana ja viiriäinen, punapäälepinkäinen, pussitiainen sekä ensimmäinen balkaninuunilintu.

Pääasiassa Matan ja Marco kunnostautuivat pyydystelemällä pääskyjä ns. flikkaamalla. Haara- ja räystäspääskyjen lisäksi he saivat kiinni myös muutaman törmä-, ruoste- ja afrikankalliopääskynkin.

Mukavia havaintoja kotkien lisäksi olivat pari ylitsemme lentänyttä aavikkojuoksijaa, ruskohaikara, muutama yöhaikara sekä selkälokkiparvessa matkanneet pari mustapäälokkia.

Lähiseuturetkistä paras retki oli maanantaina, kun suuntasimme Paulin kanssa hautausmaalle. Jo parkkipaikalla meitä odotteli punapäälepinkäinen. Puista löytyi ensin vilkkaasti edestakaisin lennellyt, mutta myöhemmin paikalleen innokkaasti laulamaan jämähtänyt syyrianhemppo. Hautausmaan takaa löysimme aavikkopyitä sekä naaraspukuisen kyproksenkertun. Jatkettuamme kävelyämme löysimme vielä hautausmaan takaisesta wadista idänorfeuskertunkin, joten kaikille paukahti kolme elistä noin kymmenessä minuutissa! Ylitsemme lentäneet kotkat, kattohaikara sekä viisi rotkorakkelia vielä kruunasivat lyhyen iltapäiväretkemme.

Keskiviikkona pääsimme Paulin kanssa Reuvenin sekä tämän amerikkalaisen vieraan mukana tutustumaan Hai Barin eläinpuistoon. Aavikon eläimiä ihmeteltiin ensin lasien läpi, mutta pian suuntasimme aidatulle safarille, jossa mm. strutseja sekä erilaisia kauriseläimiä eleli lähes vapaasti. Tulevaisuudessa näitä kaikkia otuksia olisi tarkoitus vapauttaa luontoonkin. Lintujakin näkyi varsin mukavasti: arabiantimali, pikkutuulihaukka, harakkakäki, isopurppuramedestäjä sekä harmaasirkut näistä parhaimpina.
23. kilometripylvään kohdalta yritimme bongata paikalla olleita paksunokkakiuruja kuitenkaan onnistumatta. Muutama idänhopeanokka sentään näkyi. Myöskään pohjoisilta suola-altailta ei löytynyt avosetteja kummempaa.

Illalla lounastimme Mishan läksiäisten kunniaksi koko porukalla Reuvenin luona. Oli todella mukavaa! Reuvenin käsittämättömän suureen lintukirjastoon tutustumiseen oli kyllä tarvinnut minuuttien sijasta viikkoja.

Tyhjiä pyydyksiä ja häkkikarkuri

Loppuviikosta lintumäärät vähenivät entisestään. Petorintamalla arokotkat vähenivät mutta (vulpinus- eli idän-)hiirihaukkamuutto alkoi hiljalleen mukanaan joitakin arohiirihaukkoja ja ruskosuohaukkoja.

Pyydykset seisoivat tyhjinä, joten aika kului niiden reikiä paikkaillessa. Apuna meillä oli eräs israelilainen perhe, jonka nuoret lapset olivat todella innokkaasti apunamme kaikissa mahdollisissa työtehtävissä.

Viikon yleisimmän linnun hernekertun ohessa muutamat pyydyksistä saadut vaaleakultarinnat, mustakurkkukertut sekä unkarilaisella renkaalla varustettu tiltaltti kuitenkin piristivät mukavasti. Hauskaa oli myös todeta, että olimme rengastaneet parissa viikossa jo 15 viherpeippoa, joka oli enemmän kuin asemalla oli moisia 19-vuotisen historian aikana yhteensä rengastettu.

Suola-altaalle virittämämme kahlaajakatiskat lojuivat pääasiassa tyhjinä mutta pari pikkusirriä sentään lankesi pyydyksiin.

Pihapiirissä näkyi taas samat kaksi pelikaania, kolme matkannutta mustapäälokkia, pitkään ympyrää lennellyt heinätaviparvi sekä muutama hietatiira.

Vaikka sunnuntaina oli ryhmien puolesta todella kiireinen päivä, ehdimme kuitenkin juhlistamaan Hannan syntymäpäiviä aseman takahuoneessa. Tarjolla oli kakkua, jonka synttärisankari tavan mukaan tarjoili suurelle työporukallemme, hepreankielisten laulaessa useammankin eri onnittelulaulun.

Lähiseuturetkeily tuotti hautausmaalta sinirastaan, puistoista kauluskaijojen seassa liikkuneen isokauluskaijan (mitä lie alkuperää?) sekä linja-autoaseman kattoantennilla istuskelleen arabihaukan.

Eipä tarvii enää mennä Kyprokselle

Kolmannen viikon maanantai ja tiistai olivat edelleen hiljaiset. Maanantaina pyydyslintujen laadussa ei kuitenkaan ollut valittamista: idänorfeuskerttuja, mustakurkkukerttuja, viiriäisiä, vaaleakultarinta, lisää viherpeippoja, samasimicus-leppälintu sekä kolme neljästä pihalla näkyneestä peltotulkusta! Kahlaajakatiskoista saimme punajalkaviklon. Havaintoja tuli myös sitruunavästäräkistä, mustapäälokeista, alppikiitäjistä sekä idänhopeanokista.

Iltapäiväkierroksella Janne ja Marco pääsivät näkemään, edellisiltana Paulin kanssa läheistä tuttavuutta tehneen, shakaalin.

Meidän jo nukkuessa liittyi joukkoomme, Mishan korvaajaksi eli Paulin lisäksi toiseksi rengastajaksi, Mike Schaad Sveitsistä.

Asemalla teimme hommia sillä periaatteella, että joka viikko meillä oli aina yksi vapaapäivä. Näitä vapaapäiviä saattoi kuitenkin kerätä varastoon. Niinpä nyt, kun olimme jo pari viikkoa olleet hommissa, saatoimme ottaa useampia vapaapäiviä kerralla ja lähteä pitemmälle retkelle. 16.3. Tiistai-iltapäivällä aloitimme ensimmäisen kunnon retkikiertueemme. Haimme edellispäivänä varaamamme auton (Mazda 323), kävimme kämpällä hakemassa retkivermeet ja lähdimme vielä viimeiseksi valoisaksi ajaksi kiertelemään läheisiä lintupaikkoja.

Päätarkoituksenamme oli käydä uudelleen katsomassa pitsihietakyyhkyjä. Ajaessamme jätevesialtaille muistimme onneksi käydä katsomassa niiden eteläpuolella olevan sontakasan, jossa oli mukavasti lintuja. Lapinkirvisten, feldeggi-keltavästäräkkien sekä aro- sekä rusotaskujen seurassa kasalla pomppi mukava kyproksentasku! Tällä lajilla, joka oli se toinen tarvitsemamme kyproksen endeemi Janne katkaisi 500 eliksen ja WP-pinnan rajan. Lähistöllä oli myös parvi lyhytvarvaskiuruja. Jatkettuamme altaille huomasimme kauhuksemme, että altaan reunalla oli bussilastillinen aivan tavallisia taatelintallaajia hietakyyhkyjä odottelemassa. Olimme aivan varmoja, että hietakyyhkyt eivät uskaltaudu paikalle, sillä kännykät pirisivät, ihmiset söivät sipseja ja supisivat; jopa aivan pikkulapsia oli mukana kitisemässä. Ihmeeksemme kahdeksan pitsihietakyyhkyä kuitenkin saapui jo ennen kuin oli täysin hämärää. Niinpä Janne onnistui jopa kuvaamaan ne, pitkällä valotusajalla kuitenkin. Kauhuksemme turistiryhmä teki kuitenkin pahimman mahdollisen mokan, sillä linnut nähtyään he alkoivat mölistä ja lähteä äänekkäästi paikalta, vaikka kaikki linnut eivät vielä olleet edes käyneet juomassa. Yrittäisivät perhana itse elää hakemalla kerran päivässä juomista useiden, jopa kymmenien kilometrien päästä!

Havaintoihimme tyytyväisinä kävimme kämpällä syömässä, ennen kuin jatkoimme kohti pohjoista ja Pohjois-Negeven Nizzanaa, jossa voisimme aloittaa seuraavana aamuna saman tien hyviltä lintupaikoilta.

Reilun parin tunnin ajon jälkeen saavuimme Nizzanaan Ezuzin suurille aavikkoalueille, josta aloimme etsiä sopivaa yöpymispaikkaa. Lopulta parkkeerasimme auton erään pikkutien varteen, asetimme lakanat ja peiton makuualustaksi ja kömmimme makuupusseihimme keskellä aavikkoa.

Pinnoja paukkuu ja kilometrejä taittuu

17.3. Yö oli aivan kamala! Lämpötila laski pariin asteeseen, joka ei pelkästään olisi ollut mikään ongelma, mutta sateisen talven jälkeen koko aavikko oli todella kostea, joten kosteus tiivistyi makuupusseissamme vedeksi, ja lopulta makuupussimme olivat aivan litimärät. Pahiten kosteus ja kylmyys haittasivat Jannea, jolla oli vain kesämakuupussi. Lopulta yöstä selvittiin kuitenkin hengissä, toki toiset nukkuivat pari tuntia, eräs vain noin tunnin.

Aamu oli kuitenkin aivan käsittämättömän upea! Heti ohitsemme lensi useita sinisuo- ja arosuohaukkoja. Ajoimme pikkumatkan lähinnä lämmitäksemme ja lähdimme kävelemään aavikolle aavikkolajien toivossa. Aavikko oli sateisen talven jäljiltä upea! Kukkia kukki joka paikassa ja vihreää oli todella laajalti, mikä tietysti osaltaan vaikeutti lintujen löytämistä. Pari aavikkojuoksijaa lensi ylitsemme, aavikkokiurut ääntelivät, pari lyhytvarvaskiuruparvea ruokaili hietikolla ja arotaskuja oli aivan joka paikassa. Pian kuulimme lähistöltä outoa puksuttavaa ääntä, ja lähdimme kävelemään ääntä kohti. Ääntelijä löytyikin varsin helposti, vuoripyyhän se siellä availi ääntään. Lähes samoilta jalansijoilta löysimme myös ensimmäisen idänkaulustrapin!

Kuljeskelimme toista tuntia vihreää aavikkoa koluten, mutta enempää parempia havaintoja ei herunut. Näimme vielä toisen kaukaisen idänkaulustrapin, joka esitti soidintaan erään dyynin huipulla. Janne myös näki yksinäisen täplähietakyyhkyn matkaamassa äännellen.

Pian jatkoimme matkaamme, ohittaen tien nopeasti pomppien ylittäneet kauriit, jätevesialtaille katsomaan olisivatko hietakyyhkyt perinteisellä juomapaikallaan, mutta valitettavasti ainakaan viettämämme tunnin aikana emme havainneet ainoatakaan hietakyyhkyä. Etelänisolepinkäinen, parvi tavallisia kiuruja sekä yksinäinen kurki sentään havaittiin parin kymmenen kynsihyypän lisäksi.

Nizzanan linnoitukselta ei enää löytynyt siellä normaalisti talvehtivia valkoselkätaskuja, mutta meille kelpasi surutaskukin, joka lauleskeli linnoituksen muurilla. Minervanpöllö asusteli linnoituksella ja pari paria vuoripyitä löytyi myös ihasteltavaksi. Alhaalla wadissa oli muutamia isopurppuramedestäjiä sekä viiriäisiä ja taivaalla matkasi muutamia petoja mukanaan käärmekotka ja naarasarosuohaukka.

Jatkaessamme matkan tekoa pysähtelimme aina sopivan paikan tullen ja useamman kerran tärppäsikin ihan mukavasti. Useampia arabiantimaleita, aavikkokerttu, kääpiökerttu, aavikkopyitä ja 42 kurjen ja muutaman kymmenen kattohaikaran muuttoparvet olivat havainnoista mainittavimmat.

Ben Hurionin hauta-alueen puistoista löytyi mukavasti peltotulkkuja, pari syyrianhemppoa, mustarastas, isopurppuramedestäjiä ja samasimicus-leppälintu. Kielekkeellä seistessämme taivaalla kaarteli muutamia hanhi- ja pikkukorppikotkia, kielekkeen alla pomppi naarasmustaleppälintu ja kolme koirassurutaskua nahisteli näköalareviiristä.
Ajaessamme edelleen kohti Kuolluttamerta havaitsimme aavikkopyitä, lisää vuoripyitä, etelänisolepinkäisiä ja ensimmäisen kalottitaskun. Neot Hakikkarin kala-altailta löysimme alppikiitäjiä, ruskohaikaran, pikkumehiläissyöjiä, muutaman laulavan papyruskerttusen, pikkuhaikaran, tamariskivarpusia sekä kuningaskalastajan.

Kuolleellemerelle saavuimme väsyneinä ohitettuamme ensin Maailman rumimmat tehdasrakennukset. Ensimmäiset lyhytpyrstökorpit kaartelivat taivaalla, mutta me yritimme vielä ehtiä koluamaan Ein Gedin kielekkeitä uusien pinnojen toivossa. Ein Gedille päästyämme saimme todeta, että alueelle ei enää kolmen jälkeen päästetty ketään, joten jouduimme suunnittelemaan iltaohjelmamme uudestaan.

Niinpä ajoimme vielä parikymmentä kilometriä pohjoiseen, jossa oli autotie ylös vuorille, tarkoituksenamme etsiä hupputaskua. Matkalla näimme muutaman hanhikorppikotkan, jotka kaartelivat korkeiden kielekkeiden yllä vuorikotka seuranaan. Ajaessamme korkealle vuorelle lähes laella saimme opastaulusta todeta olevamme vasta merenpinnan tasolla!

Lintuja oli auringonlaskua ennen liikenteessä oikein mukavasti: kalottitaskuja näkyi useita, aavikkopyitä ja lyhytpyrstökorppeja näkyi myös muutamia. Hiirihaukkamuuttoa tuntui myös menevän näin illallakin aivan mukavasti. Näimme myös nubianvuorikauriita todella hienosti.

Lopulta ohjelmaamme pähkäiltyämme päätimme olla järkeviä ja ajaa Eilatiin kämpille nukkumaan, sillä kaikki seuraavan päivän retkikohteet olisivat lähempänä Eilatia kuin Kuolluttamerta. Eipähän tarvitsisi kärsiä toista yötä peräkkäin. Janne simahtikin ensimmäisenä aivan totaalisesti, joten Paul sai opetella ajamaan ”oikealta” eli vasemmalta puolelta.

Yritys on kovaa, mutta ei mene putkeen

18.3. Aamusta muiden lähtiessä asemalle, me suuntasimme kulkumme taas kohti pohjoista. Tavoitteenamme oli löytää taas yksi hietakyyhkyjen juomapaikka, jonka Reuven oli meille neuvonut, mutta me emme koskaan tätä paikkaa löytäneet. Matkalla plokkasimme vauhdista toisen sponden kyproksentaskumme 59 kilometripylvään paikkeilta sekä muutamia kalottitaskuja.

Piakkoin suuntasimme jätevesialtaalle, jolta löytyi lähes heti aavikkotulkkukoiras, peltosirkku sekä komea kivikkorastaskoiras. Paikalla oli myös virtavästäräkki sekä lajipuhdas kiuruparvi, mutta etsimiämme mukavampia tasku- ja kiurulajeja ei löytynyt.

Seuraavaksi ajoimme kilometripylväs 77 paikkeille, jossa aavikko oli todella vihreää. Kasvusto oli jo hieman kuivumaan päin, mutta komppasimme aiemmin paikalla havaitut ylänkö-, paksunokka- ja sarvikiurut sekä arovarpuset mielessämme aluetta parin tunnin ajan, mutta mitään näistä emme löytäneet. Aivan tyhjin käsin meidän ei kuitenkaan tarvinnut paikalta poistua, sillä kääpiökerttu, pikkutuulihaukka, muutamat lyhytvarvaskiuruparvet, ruso- ja arotaskut, ruostekurkkusirkut, monet muut kertut ym. olivat mukavaa katseltavaa ja kuvattavaa.

Pistäydyttyämme pikaisesti Lotanilla Jonathan Meyrawia (paikallista lintuopasta) moikkamassa, jatkoimme Yotvatan alueelle lähinnä arabiankerttua etsimään. Vaan eipä tärpännyt tälläkään kertaa, vaikka pari tuntia kolusimme akaasiapuskia aivan tosissamme. Arabiantimaleja, isopurppuramedestäjiä sekä muita kerttuja paikalta kyllä löytyi. Iso parvi rotkorakkeleita asutti erään puiston palmuja ja pikkuporukka nubianvuorikauriita näkyi nauttimassa akaasioiden varjosta.

Iltapäivällä suuntasimme Amramsin pilareille vuoristoon rotkopunavarpuset ja hupputaskut mielessämme. Maisemat olivat todella komeat, mutta havainnot jäivät parvelliseen muuttavia mustahaikaroita, muutamaan arokorppiin, aavikkopyyhyn, aavikkokiuruun, kalottitaskuun ja yksinäiseen pikkukorppikotkaan.

Viimeisessä valossa kiirehdimme vielä Eilatin pumppuasemalle, joka ei enää pariin vuoteen ollut ollut toiminnassa, mutta kalliosirkkuja siellä edelleenkin huhupuheiden mukaan havaittiin. Jonathan oli nähnyt siellä myös muutamaa päivää aiemmin arabiankertunkin, joten vieläkään emme olleet päivän elis-toiveitamme heittäneet. Löysimme muutamia isopurppuramedestäjiä, ja arabiantimalin, ja Jannen onnistui määrittää ylitsemme vilahtanut sirkku kalliosirkuksi. Muut jäivät vielä odottamaan parempaa havaintoa.

Mutta taas menee paremmin

19.3. aamulla suuntasimme taas tuttuun tapaan asemalle. Meillä oli auto vielä käytössämme, sillä kolmen päivän vuokra rajoittamattomine kilometreineen oli tullut meille halvemmaksi kuin auton vuokraaminen kahdeksi päiväksi.

Kämppämme seitsemän asukkia ja paikalle saapunut amerikkalainen Anita (monivuotinen asemakävijä ja mm. Anita-järven rahoittaja) oli kuitenkin jo ensimmäisen kierroksen perusteella aivan liikaa työvoimaa edelleen tyhjyyttään kaikuneille pyydyksille, niinpä Reuven armahti meidät ja päästi meidät jatkamaan retkeilyä autollamme. Meillä oli siis vielä puoli päivää aikaa kaivaa pinnoja, ennen kuin auto pitäisi palauttaa.

Suuntasimmekin pikimmiten Ein Netafimin lähteelle. Matkalla näimme yksinäisen vuorenvalloittaja mustahaikaran, joka kökötti vuoren huipulla odottamassa kavereitaan sekä myös kalottitaskuja, arabiantimaleita ja rotkorakkeleita. Kävellessämme kilometrin mittaista polkua lähteelle löysimme naarashupputaskun, joka ei millään meinannut näyttäytyä meille hyvin. Viimein se päätti jäädä ihasteltavaksemme erääseen kivikkoon. Lähteen yläpuoleiselle kielekkeelle päästyämme, meitä odotti jyrkänteen reunalla kaksi naaraspukuista rotkopunavarpusta, joten homma oli taas päivän tauon jälkeen lähtenyt hyvin käyntiin!

Hetken käsittämättömän pientä, mutta seutukunnan ainoaa lähdettä ihmeteltyämme kiipesimme takasin autollemme ja jatkoimme kotkastaijipaikalle Eilat-vuorille.
Tunnin staijilla havaitsimme 220 mustahaikaraa sekä satakunta vulpinus-hiirihaukkaa, mutta koska muutto oli kuitenkin Eilatin mittapuun mukaan lähes olematonta, jatkoimme pian taas pumppuasemalle etsimään kalliosirkkua. Havainnot jäivät kuitenkin taas kolmeen medestäjään.

Hautausmaalla hetken aikaamme tuhlattuamme, päätimme lopettaa turneemme paikkaan, jossa olisi paljon lintuja eli pohjoisaltaille. Kasalta varmistimme, että kyproksentasku oli edelleen paikalla, ja altailta löytyi mm. 400 flamingoa, viisi avosettia, pari aavikkotaskua sekä maahan käpöttelemään laskeutunut käärmekotka.
Kiiruhtaessamme jo Eilatia kohti plokkasimme kaupungin tiesululla vauhdista jo kolmannen sponden kyproksentaskumme kolmen päivän sisään! Vähän hirvitti pysähtyä kiikaroimaan autosta tiesulun kohdalle, mutta minkäs teet?

Palautettuamme automme ja käytyämme parin päivän tauon jälkeen taas nauttimassa Jacknesissa kunnon appeet, kävimme vielä iltarundit asemalla, jossa pyydyksillä oli hiljaista, kuitenkin mm. suokukko sekä pari luhtakanaa.

Pakkopullakin pitää hoitaa

Lauantai ja sunnuntai menivät asemalla rauhallisissa merkeissä tuulen yhä puhaltaessa pohjoisesta. Mukavampia rengastuslajeja olivat Reuvenin hotelleilta noutamat pari tervapääskyä, jotka olivat lentäneet ikkunoista hotellihuoneisiin, järkyttävän komea tajunnanköyrijä tornipöllö, koirasvalko-otsalepinkäinen, suo- ja pikkusirrit, käenpiiat, pari idänorfeuskerttua, muutama ruostekurkkusirkku, priinia, viiriäinen sekä naaraspeltotulkku. Laatua siis oli vaikka määrät olivatkin todella pieniä! Asemaelämän ohessa havaitsimme mm. samat pari pelikaania ja kapustahaikaran. Petomuutto oli varsin runsasta: hiirihaukkoja, mukanaan kotkiakin, meni ehkä jopa toista tuhatta.

Lauantaina 20.3. Janne kävi Miken ja Matanin kanssa kunnon kävelyiltapäiväretkellä. Puistoissa oli hiljaista mutta pohjoisrannalla oli samat mukavuudet kuin ennenkin: riuttahaikaroita, kyyryhaikaroita, valkosilmälokkeja ym. Kun merellä ei kuitenkaan mikään liikkunut, päätimme yrittää palmulehdosta lintuja, joita emme vielä toistaiseksi olleet edes yrittäneet – naamiokyyhkyjä.

Matkalla jouduimme kävelemään hieman ikävän läheltä Jordanian rajaa, ja varsinkin silloin hieman jännitti, kun rajavartijat kuuluttivat, että joku oli ylittänyt luvatta rajan. Olipa todella mukava kantaa valtavaa tykkiä (kaukoputkea) olalla 50 metrin päässä rajasta keskellä ryteikköä!

Päästyämme palmulehtoon löysimme heti pari pikkumehiläissyöjää, useita kauluskaijoja sekä näiden seurassa taas liikkuneen isokauluskaijan. Eipä mennyt kauankaan kun löysimme myös etsimämme eli naamiokyyhkyparin! Linnut eivät kuitenkaan kauan suostuneet meille poseeraamaan vaan ne katosivat tiheään pusikkoon.

Kävellessämme palmulehdossa jo takaisin päin, näimme pari poikaa kantamassa marihuanakasvia, ja oli huvittavaa seurailla, kun juipit istuttivat puun kaikessa rauhassa keskelle palmulehtoa!

Mukavien havaintojen vastapainoksi tapahtui valitettavasti ikäviäkin asioita: Hannalta oli kehittämössä pöllitty kolme rullallista kuvia ja kuusi muutakin rullaa olivat hieman heikkolaatuisesti kehitettyjä, asemalta varastettiin kolme parasta verkkoa ja Jacknesissa ei ihmeeksemme enää suostuttu puolittamaan ruokaamme siten, että saisimme aina vain lämpimän ruoan mukaan syötyämme salaatit ja keiton sisällä.

4. viikko

Neljäs Eilatin viikkomme oli varsinainen väliviikko! Tuuli pyöri voimakkaana idän ja pohjoisen välillä, ollen varsinkin loppuviikosta todella voimakas. Petomuutto hurahti käyntiin loppuviikosta, jolloin näimme asemallakin joitakin tuhansia hiirihaukkoja mukanaan tietysti muitakin jo havaittuja petolintulajeja. Pikkulintupuolella ei tapahtunut alkuviikosta mitään. Loppuviikosta pyydyksiin alkoi jo eksyä muitakin kuin kontrolleja. Vain metsäkirvinen oli uusi pyydyslaji. Pari lyhytvarvaskiurua saatiin myös hypisteltäviksi.

Perjantaina näkyivät ensimmäiset muuttavat mehiläissyöjät, ja heti eksyi pari lintua ansoihinkin. Kahlaaja-ansatkin alkoivat hieman tuottaa hedelmää, oli jo aikakin, sillä touhusimme niiden parissa useita tunteja viikon aikana. Puhdistuksen lisäksi aikaa meni niiden paikalleen laittamiseen, sillä tuuli oli useampaan otteeseen hieman siirrellyt muutamia ansoista. Mustajalkatylli, liro, metsäviklo sekä muutama pikkusirri kuitenkin kannustivat jatkamaan uurastusta.

Viikon parhaita havaintoja olivat: ansojen ylitse muuttanut ylänkökiuruparvi, jonka näki vain Janne, joka yleensäkin kierteli ylivoimaisesti eniten lähimaastossa muiden rengastaessa lintuja, 14 kapustahaikaran muuttoparvi, pikkuhaikara ja paksujalka.
Yhtenä iltana Tzadok (Reuvenin joka paikan työmies) kutsui koko porukan luokseen barbeque-illalliselle. Ruokaa ja juomaa riitti ruhtinaallisesti, joten hauskaa oli! Lintupictionary-voitto lipsahti hieman yllättäen pienemmälle ja humalaisemmalle joukkueelle. Hyvä me!

Viikonloppuna säät lämpenivät kerralla ja kunnolla, noin 35 asteeseen. Tuulikin tyyntyi, joten aamuisin, kun oli vielä hieman viileämpää, lintuja tuli oikein mukavasti. Hernekerttu oli edelleenkin ylivoimaisesti runsain verkkolaji, toiseksi runsain oli nyt mustapääkerttu ennen tiltalttia. Muu lajisto oli mukavan monipuolista: mm. viiriäisiä, metsävikloja, pikkusirrejä, turkin- ja palmukyyhkyjä, lyhytvarvaskiuruja, haarapääskyjä, metsäkirvisiä, västäräkkejä, arabianbulbuleita, rastas-, ryti-, ruokokerttusia, pensas-, mustakurkku- ja idänorfeuskerttuja, ruostekurkku- ja peltosirkkuja.

Reuven sai taas haettavakseen muutamia erilaisiin paikkoihin törmänneitä lintuja. Näistä hiirihaukka ja naurulokki olivat todella huonossa kunnossa, mutta viiriäinen ja pikkuhaikara olivat oikein pirteässä kunnossa!

Viikonlopun 27.-28.3. mukavimpia havaintoja olivat ruostepyrstö, pari paksujalkaa sekä keskuspuistossa keltavästäräkkien ja valko-otsalepinkäisen yllä pyörähtänyt arabihaukka. Tab-liskojen tallustelua, rukoilijasirkkaa, myrkyllisiä heinäsirkkoja, ansoista löytyneitä kiitäjäperhosia sekä monarkkiperhosia oli myös mukava katsella.

Mukavaa valikoimaa

5.viikkomme alkoi kuumana, ja mittarin lukemat pyörivätkin pahimmillaan 35 asteen tietämillä. Maaliskuun viimeisten päivien ansakierrokset tuottivat todella mukavasti eri lajeja. Mustapääkerttu oli nyt selkeästi runsain laji, toisena seurasi hernekerttu mutta kolmannen paikkaa saattoi pitää hallussaan niinkin mukava laji kuin käenpiika. Uusia lajeja emme kuitenkaan saaneet pyydyksistä lainkaan. Ihmetystä herättivät kuitenkin parit käsittämättömän pienet rytikerttuset, jotka väkisinkin toivat mieleen afrikanrytikerttusen mahdollisuuden. Näillä linnuilla oli lyhyempi siipi kuin viitakerttusella! Myös ensimmäinen valkotäpläsinirinta oli mukava saada käteen hypisteltäväksi. Tietysti idänorfeuskertut, balkaninuunilinnut sekä monet muut mukavuudet pitivät hommaa muutenkin koko ajan mielekkäänä.

Asema-alueella näkyi vuodariksi Anita-järven päällä pyörähtänyt pikkutiira, suola-altailla kellunut talvipukuinen vesipääsky, pihapuissa ruokaillut luhtakerttunen ja taivaalla korkealla matkannut pronssi-iibis. Muita mukavia lintuja olivat mm. rusko- ja pikkuhaikara ja mustapäälokki. Muutenkin lähistöllä oli mukavasti lintuja: altailla kuhisi kahlaajia: toistasataa pikkusirriä ja kymmeniä suosirrejä, suokukkoja, metsä- ja punajalkavikloja sekä joitakin lampi- ja valkovikloja, liroja, kolmea lajia tyllejä, pitkäjalkoja sekä aina paikalliset kynsihyypät. Petoja painoi taivaalla yhä mukavammin, sillä satojen vulpinus-hiirihaukkojen seassa oli yhä enemmän pikku- ja käärmekotkia sekä pienen tauon jälkeen myös muutamia arokotkia.

Lähiseutukävelyretket olivat nyt todella tuottoisia. Ensin 29.3. Ofira-puistosta löytyi elikseksi naarasbalkaninsieppo. Käenpiikoja oli puistoissa joka puolella, ja keltavästäräkit edustivat monia eri rotuja. 30.3. löysimme Hannan kanssa eteläisiltä suola-altailta parven kirvisiä, joista ainakin kaksi oli tuhkakirvisiä ja yksi vuorikirvinen. Yhteensä parvessa oli kymmenen lintua, mutta ilta oli jo hämärtymässä, joten keskityimme lähinnä vain kaivamaan kaikki tarvittavat tuhkakirvisen tuntomerkit ainakin yhdestä linnuista. Samaan aikaan Paul ja Mike onnistuivat omassa retkessään ainakin yhtä mukavasti, sillä he löysivät lähes keskeltä Eilatia paksunokkakiurun sekä pumppuasemalta kolme pitsihietakyyhkyä. Valitettavasti kummankaan porukan linnut eivät enää myöhemmin olleet löydettävissä.

Huhtikuu lupaa parempaa

Huhtikuun alku oli varsin rauhallinen, mutta muutamien uusien lajien saapuminen enteili jo hieman parempaa. Jo ensimmäisenä päivänä näkyi turturikyyhky, pyydyksistä saimme etelänsatakielen, kuovisirrin ja sirittäjän ja aseman yli lensi komea koiras niittysuohaukka. Myös taivaanvuohi näkyi maapinnaksi. Mukavia havaintoja kertyi niin aseman ympäristöstä kuin lähiseuturetkiltäkin. Asemalla näkyi mm. idänhopeanokkia, pikku- sekä yöhaikaroita, pikkumehiläissyöjä, pari peltotulkkua sekä pikkukorppikotka. Varsinkin rengastajia ilahdutti kontrolloimamme Turkissa rengastettu mustapääkerttu.

Kuun ensimmäisenä vietimme mukavan lintuiltapäivän. Ensin kävelimme Hannan kanssa pumppuasemalle, jossa oli taas isopurppuramedestäjiä, aavikkopyitä, rotkorakkeleita, mustapyrstötaskuja sekä kalottitasku. Jatkoimme taksilla pohjoisrannalle, jossa tapasimme myös Miken ja Paulin. Havaintoja kertyi mukavasti, kun näimme mm. 2 leveäpyrstökihua, 7 merikihua, keltanokkaliitäjän, kahdessa parvessa muuttaneet sata yöhaikaraa, paikallisen harvinaisuuden – naarastukkakoskelon sekä tietysti muut paikan perinteiset lajit.

Seuraavanakin iltapäivänä suuntasimme pohjoisrannalle, mutta tuuli oli ehtinyt kääntyä taas pohjoisen puoleiseksi, joten havainnot jäivät varsin vähiin. Mukavaa oli kuitenkin seurata 80 pitkäjalan parven sompailuja, kun sopivaa laskeutumispaikkaa ei tahtonut millään löytyä. Myös komea arabihaukka (renkaallinen muuten) pyörähti korkeiden hotellien päällä.

Matanin isä saapui noutamaan poikaansa Pessahin (paikallisen Pääsiäisen) viettoon pohjoiseen, ja kävimme bongaamassa jätevesialtaille jämähtäneen vanhan tuttumme eli naarastukkakoskelon Matanille elikseksi. Altailla näkyi myös kalasääski, pari aavikkotaskua sekä paksujalka.

Sunnuntaina tilasimme Jacknesista peräti kolmet ateriat kaikille, sillä Pessahin alussa kaikki ravintolat ja kaupat olisivat kiinni. Iltapäivällä netille mennessä Janne plokkasi keskuspuistosta koirasbalkaninsiepon, jota hän ei kuitenkaan ehtinyt juuri ihailemaan, kun piti kiiruhtaa nettiin seuraamaan kuinka Kärpät voitti ratkaisevassa välieräottelussa HIFK:in ja eteni loppuotteluun.

Pessah hankaloitti ravintoloiden ja kauppojen kiinniolon lisäksi myös siksi, että Eilatiin tunki myös aivan käsittämättömät määrät turisteja. Niinpä asemallakin hillui ylimääräistä porukkaa lähes koko ajan aivan haitaksi asti.

Jo alkaa lyyti kirjoittamaan

6. viikkomme Israelissa alkoi jo paremmissa merkeissä. Pyydyksistä tuli mukavasti lintuja ja lajisto oli todella monipuolista! Rariteeteilta kuitenkin vielä säästyttiin, ja ainoaksi uudeksi pyydyslajiksi saimme sirittäjän. Neljässä parvessa muuttaneet sata pronssi-iibistä, muutamat ruskohaikarat, yli 300 lähistöllä pyörinyttä mehiläissyöjää sekä mukava petomuutto kuitenkin lupailivat entistäkin parempaa.

Maanantai-iltapäivällä Janne oli vartiovuorossa vahtimassa, etteivät epämääräiset Pessah-juhlijat tekisi vahinkoa aseman puitteisiin, ja tällöin näkyi vielä tuhansia muuttavia petoja (pääosin vulpinus-hiirihaukkoja) muutamia pääskykahlaajia, nuolihaukka, pari pikkutuulihaukkaa sekä useita pikkukotkia.

Juhlistimme mekin Pessahin alkua Reuvenilla perinteisiä ruokailutottumuksia lähes kirjaimellisesti noudattaen. Oli todella mukavaa! Niinpä pääsimme punkkiimme vasta pitkälti puolen yön jälkeen.

Rytinä alkaa

Tiistai 6.4. oli kuitenkin se päivä, josta riittää lapsenlapsille (tai jonkun muun lapsen lapsille) kerrottavaa! Jo aamusta oli suola-altailla pari kapustahaikaraa toivottamassa meidät tervetulleiksi. Ensimmäisen kierroksen päätteeksi löytyi mehiläissyöjien seasta kolme käsittämättömän upeaa vihermehiläissyöjää, jotka poseerasivat komeasti pensaiden latvoissa tavallisten meropsien keskittyessä mehiläispyyntiin.

Pystytimme läheisille mehiläislootille muutamia verkkoja, jotta saisimme näitä upeita säihkylintuja myös hypisteltäviksi. Verkkoja pystyttäessämme lensi ylitsemme komeasti pari pääskykahlaajaa, jotka olivatkin yllätykseksemme erilaisia – toinen oli tavallinen mutta toinen ei – se oli aropääskykahlaaja! Myöhemmin näimme huikeat 90 pääskykahlaajaa, joista peräti 75 oli yhdessä parvessa pyörimässä Jordanian puolella!

Suunnitelmamme eivät menneet aivan putkeen, sillä lopulta vain kaksi mehiläissyöjää suostui eksymään tuulen heiluttamiin verkkoihin.

Mutta ei tässä vielä kaikki! Ylitsemme muutti komea vuorikotka, Anita-järvessä näimme rantaan uineen(!) pikkuhuitin, 90 muuttanutta pronssi-iibistä, kuningaskalastajan, seitsemän ruskohaikaraa sekä saimme taas todella mukavan valikoiman pyydyslajeja.

Varsinainen jymypaukku oli kuitenkin vielä edessä! Olimme Miken kanssa pesemässä hoidokkihiirihaukkaamme Christinaa, kun Paul kaivoi pussista uutta pyydyksistä kiireessä matkaan napattua turkinkyyhkyä. Sen alapuoli kun olikin aivan totaalisen valkoinen, ja muutenkin mm. pään muoto oli varsin poikkeava. Lintu olikin saharanturturikyyhky! (Itse asiassa nykyisin ei olla aivan varmoja, mitä Eilatin vaalea-alaperäiset kyyhkyt ovat, risteymiä vai oma alalaji/laji?)

Päivällä jaksoimme vielä hyvän päivän kannustamina koluta puistotkin, joista löytyi nyt kaksi koirasbalkaninsieppoa, pajulintu (vihdoin papusta vuodari!), sirittäjiä, valko-otsalepinkäisiä sekä ruostepyrstö.

Hulinata ja äksöniä

Viikon keskivaiheilla lintuja tuli edelleen mukavasti! Töitä riitti varsinkin, kun meropsipyynti tuotti todella mukavasti tulosta. Henkin (hollantilaisen petolintumiehen) uurastaessa meropsverkoilla, jotka olivat toisilla mehiläislootilla ansiosta, rengastimme päivittäin reilut 50 mehiläissyöjää ja yhteensä jopa 11 vihermehiläissyöjääkin! Vihermeropseja ei ollut aiemmin rengastettu kuin kaksi aseman 19-vuotisen historian aikana!

Mehiläissyöjät pyydystettiin muuten kibbutsien pyynnöstä, sillä ne popsivat mehiläisiä liiankin kanssa. Niinpä rengastuksen jälkeen linnut kuljetettiin jopa kymmenen kilometrin päähän, jotta ne eivät enää osaisi palata takaisin ruokailemaan seisovasta pöydästä.

Pyydyksistä tuli muitakin mukavia yllätyksiä kuten koiraspikkuhaikara, naarasaavikkotulkku, sekä ensimmäiset peltosirkut. Pari hiirihaukkaakin saatiin hiiripyydyksillä kiinni, ja yksi lintu (Britney) tuotiin meille taas hoitoon, kun lintu oli onnistunut tahrimaan itsensä öljyyn. Tundrakurmitsa muutti aseman ylitse, ampuhaukka oli yllättäen vielä näinkin etelässä, kalasääskiä näkyi muutamia ja turturikyyhkyt olivat jo yleisiä.

Tzadok valmisti meille muutamana päivänä Severinen ja Henkin avustuksella upeat ateriat, joten nälkää ei meidän tarvinnut nähdä, vaikka ravintolat olivatkin suljettuja.

Lähiseuturetkeilyä pääsimme suorittamaan parin jerusalemilaisen lintuharrastajan kyydissä, mutta varsinkin pohjoiset suola-altaat olivat aivan käsittämättömän tyhjät. Jätevesialtailla näkyi kuitenkin kaksi koirasnaamiokyyhkyä sekä pikkuhuitti. Pelloilla oli vieläkin meropsien seassa muutama vihermehiläissyöjä ja muutamia saalistelevia nuolihaukkoja. Pohjoisrannalla näkyi uutuutena mustatiira.

Viikonloppuna asemalla oli jo aivan järjetön hulina. Pessah oli lopuillaan, joten vierailijota oli nyt ennätyspaljon! Väkeä oli asemallakin, mukamas apuna, aivan liikaa, joten hieman alkoi jo nyppimään. Onneksi muutamat mukavat linnut auttoivat pysymään tyynenä. Lauantaina saimme pyydyksistä kirjokertun, ja Henk toimitti meille meropsverkoiltaan käsittämättömän upean kivikkorastaan sekä pari töyhtökiurua. Kivikkorastaan lisäksi toinen kohokohta päivälle oli, kun Christina pääsi vapauteen hyväkuntoisena (805g). Voinee sanoa, ettei kovinkaan moni uskonut, että tämä naarashiirihaukka olisi toipunut, niin huonokuntoinen se oli, kun me sen saimme hoiviimme.

Sunnuntaina 11.4. mukava meininki jatkui. Heti ensimmäisellä kierroksella saimme koirasbalkaninsiepon sekä pikkulepinkäisen. Toisella kierroksella sieppoja tuli lisää, ja tahti jatkui hurjana. Lopulta päivän päätteeksi olimme rengastaneet peräti 11 balkaninsieppoa (yhtä monta kuin asemalla aiemmin yhteensä), yhden kirjosiepon sekä mm. pari ruostepyrstöä.

Ylimääräisiä sydämentykytyksiä tarjosi meille tumman muodon pikkukotka, joka yritti napata välipalakseen kahlaajapyydykseemme eksyneen suosirrin. (Valitettavasti) kotka ei kuitenkaan yrityksessään onnistunut, sillä se ei pyydykseen mahtunut. Niinpä Mike, joka pyydykselle ryntäsi, joutui tyytymään vain suosirriin. Mieluusti olisimme sen vaihtaneet pikkukotkaan.

Toinen sydämenpysäyttäjä oli todella myöhäinen kyproksentasku, joka kävi istumassa pyydyksen katolla mutta sisään se ei suostunut menemään vaan katosi nopeasti ilmeisesti jatkamaan myöhästynyttä muuttoaan.

Päivällä rantsulle kävellessämme päivysti keskuspuistossa komea mustaotsalepinkäinen. Pohjoisranta oli kuitenkin todella tyhjä. Ainoastaan sama mustatiira, kahdeksan pikkutiiraa, kaksi merikihua sekä kyyryhaikara päätyivät kirjoihin ja kansiin. Rantsusta palattuamme Janne suuntasi kuuntelemaan netti-Megasta kuinka Kärpät voitti Suomen Mestaruuden! Ottelun kuuntelun keskeytti kertaalleen pommiryhmä ja pomminpurkurobotti odotti ovella, kun Janne suostui hetkeksi poistumaan ottelua kuuntelemasta. Onneksi mitään kummempaa ei ilmeisesti linja-autoaseman nurkalla olleesta nettibaarista löytynyt ja Janne pääsi kuuntelemaan ottelun loppuun.

Kunnon pinnoja

Uusi viikko alkoi hieman rauhallisemmin. Mustapääkerttuja ei enää tursunut joka tuutista, mutta balkaninsiepporyntäys jatkui edelleen. Päivän päätteeksi olimme rengastaneet seitsemän balkaninsieppoa sekä ohessa myös muita mukavuuksia kuten aavikkotulkkuparin, pikkulepinkäisnuorukaisen, pari leppälintua ja idänhopeanokkaa, ensimmäisen pajulinnun (oli jo perhana aikakin!) sekä hiirihaukan.

Saimme taas uuden asukkaan hoitoon, kun suola-altaan penkalta löytyi heikkokuntoinen kaitanokkalokki. Mehiläishaukka kirjattiin myös vuodenpinnaluetteloon, kun sellainen suoritti komean aseman ylilennon.

13.4. Aamupäivällä kävimme Tzadokin avustuksella hankkimassa Egyptin viisumit, sillä meillä oli enää kymmenen päivää jäljellä Israelissa.
Tiistaiaamun superyllätyksen toimitti Matan jo ensimmäiseltä kierrokselta. Hän höpisi jotain pussissa olevasta sirkusta, ja sellainenhan siellä oli – kalliosirkku! Emme ehtineet kunnolla toipua sirkusta, kun pariksi päiväksi avustajaksi saapunut israelilaisneitokainen kävi kyselemässä, onko meillä jossain haavia. Haavin saatuaan hän katosi takaisin järven suuntaan, ja muutamaa kymmentä sekuntia myöhemmin hän palasi lintupussi kourassaan. Hän oli napannut haavilla kiinni rannassa seisoskelleen naaraspikkuhuitin!

Päivällä haimme taas Sixt:istä vuokra-auton (Opel Corsan). Tällä kertaa otimme auton viikoksi, sillä ensin meillä (me ja Paul) oli suunnitelmissamme suunnata pohjoiseen, ja sen jälkeen Mike, Severine ja Matan suuntaisivat kolmen päivän reissulle maan keskiosiin, joissa me olimmekin jo käyneet.

Autoreissulle

Iltapäivällä lähdimme reissun päälle eli ajamaan kohti pohjoista. Jostain ihmeen syystä pysähdyimme kuitenkin jo parin minuutin ajon jälkeen hautausmaalle, jossa tsekkasimme pikaisesti, olisiko parkkipaikan puissa mitään uutta. Ja olihan siellä! Aivan järisyttävän komea lintu, jollaista ei oltu ennen uskallettu nähdä edes unissa – irania! Komea koiraskivikkosatakieli pomppi erään puskan sisällä välillä maassakin käyden.

Soitimme Miken ja Matanin paikalle, ja nämä ehtivät juosten kymmenessä minuutissa paikalle kuittaamaan tämän upean linnun. Lintu pysytteli koko ajan varjossa, ja keli oli todella lämmin, mutta jonkinlaiset kuvat linnusta saatiin otettua. Iraniaa ihmetellessä hautausmaalta löytyi vielä ruisrääkkä sekä tietysti mustapyrstötaskuja ja aavikkopyitä. Lopulta kuitenkin komistus lennähti pitemmällä hautausmaalla oleviin puskiin, ja me päätimme lähteä jatkamaan alkuunsa tyssähtänyttä matkaamme.

Ironista jo!

Seuraavan pysähdyksemme teimme Yotvatassa, jossa olimme taas kerran aivan väärään aikaan päivästä. Niinpä arabiankerttu jäi taas vain haaveeksi, ja havikseen kirjattiin vain muutamia pikkumehiläissyöjiä ja isopurppuramedestäjiä.

Lotaniin ehdimme noin tunti ennen auringonlaskua. Heti parkkipaikalta löytyi harmaasieppoja ja kibbutsin pihapiiristä balkaninsieppoja, medestäjiä, etelänsatakieliä, tikli sekä jo edellispäivänä paikalla ollut kova elis – harmaakultarinta.

Aurinko oli jo painunut mailleen ja oli jo varsin hämärää, kun autoa kohti kävellessämme näimme taas tutun näköisen harmahtavansinisen, mustapyrstöisen linnun lennähtävän eteemme – taas koirasirania! Ja parkkipaikalla sama homma toistui, mutta tällä kertaa lintu ei ollut aivan yhtä värikäs – kolmas koirasirania kuitenkin!
Ennen lähtöämme Lotanin lintuopas, Jonathan, saapui sopivasti parkkipaikalle juttelemaan kanssamme. Oli aika huvittavaa yrittää jutella linnuista, kun irania lennähteli välillä vain parin metrin päässä meistä!

Pimeän saavuttua meidän rankka ajomme vasta alkoikin. Ajoimme muutaman tunnin yhtä soittoa, niin pitkään että viimein oli pakko oikaista jalkoja ja haukata raitista ilmaa. Sopivasti pysähtymispaikka (joita oli hämmästyttävän vaikea löytää) osui keskelle peltoja, ja pellolta kantautui korviimme neljän mustafrankoliinin ja yhden ruisrääkän reviirimeteli.

Järkyttävän väsyneinä selviydyimme suunnitelmiemme mukaisesti hakemaan yöpymispaikkaa Hulalaakson suojelualueen lähistöltä viljelysten keskeltä.
Shakaalien sekä tornipöllön ja sarvipöllön huudellessa vedimme makuupussit korvillemme ja nukahdimme ensimmäisen retkipäivämme antiin todella tyytyväisinä.

Hula-valleyn seudulla

14.4. Noin kolmelta aamuyöllä Janne luuli vieressä nukkuneen Hannan kopsauttaneen (taas kerran) kyynärpäällään tätä päähän. Unenpöpperöisenä Janne kuitenkin tajusi, että Hannahan nukkui hänen toisella puolellaan. Kun Janne raotti makuupussiaan, ei hetkeen näkynyt tönäisyn aiheuttajaa, mutta pian tiellä, noin kymmenen metrin päässä, vilahti shakaali. Oli tainnut otus käydä ihmettelemässä paksua, lämmintä ja pahalta haisevaa käärylettä, joka makasi keskellä tämän reviiriä.

Aamulla herätessämme olimme kaikki taas jäässä! Kosteus oli taas tiivistynyt makuupusseihimme, joten varsinkin Janne, tunsi olonsa pakastevihannekseksi.
Retkeilyn aloitimme ajelemalla peltoja ympäriinsä muutamia altaita etsien. Altaita emme löytäneet (Shirihain opus oli siis hieman vanhentunut) mutta pellot olivat aivan täynnä lintuja. Mustafrankoliinejä kuului joka puolelta ja pian ensimmäiset saatiin näkyvillekin. Erään ojan varressa oli todella runsaasti kirjokalastajia sekä muutamia upeita smyrnankalastajia. Yllättävin havis oli kuitenkin marmorisorsapari, joka lensi ylitsemme ja laskeutui ojaan istumaan metallisen pumppuhäkkyrän päälle. Linnut todellakin istuivat häkkyrällä kuin varikset oksalla!

Kuuluisaa Hulan uudelleen vesitettyä aluetta kohti ajaessamme löysimme tien varresta aivan mahtavan haikarakolonian. Silkki-, lehmä- ja yöhaikarat rakentelivat pesiään, hautoivat tai muuten vaan mekastivat puissa. Me tietysti otimme runsaasti kuvia ja ihmettelimme näitä omituisia lintuja ennen kuin jatkoimme matkaamme.

Hulan vesialueet olivat todellakin maineensa arvoiset. Lintuja oli todella runsaasti! Lintukojut olivat ikäväksemme lukossa, mutta lintuja pääsi hyvin tarkkailemaan kojujen ulkopuoleltakin aitojen raoista. Noin 50 pelikaanin parvi, toistakymmentä marmorisorsaa, luhtahuitteja sekä yksi kääpiöhuitti ja papyruskerttusia löytyi varsin nopeasti. Lähiniityillä laidunsi runsaasti ruskohaikaroita, kymmenen kurkea sekä muutamia mustafrankoliineja. Peltojen päällä lenteli todella runsaasti haarahaukkoja sekä aro- ja sinisuohaukat. Nisäkäslajistoakin löytyi kun vesilutakoissa asusteli nutrioita ja tien varresta löytyi mielettömän hauska ja kohtuullisen kesy mangusti.

Seuraavaksi tarkastimme lähiseudun kala-altaita, joilla ei kuitenkaan ollut juuri mitään. Niinpä suuntasimme kulkumme kohti Gamlan korppikotkasuojelualuetta. Jo matkalla näimme ensimmäiset pikkukorppikotkat sekä pointsasimme Israel-pinnaksi talitiaisen. Gamlassa ihastelimme toista tuntia hanhikorppikotkien ylvästä lentoa. Ohessa näimme myös paikalla yleisiä pikkukiitäjiä seurassaan muutamia alppikiitäjiä. Näimme myös isopurppuramedestäjiä sekä mm. komean vuorikotkan.

Arbel-vuorelta yritimme lähes väkisin kompata esiin kalliokirvistä mutta tuloksetta. Kiipeilimme rinteitä hiki päässä toista tuntia, mutta havainnot jäivät perheelliseen syyriantikkoja sekä muutamaan sinirastaaseen.

Samasta syystä kolusimme myös Wadi Ammadia, mutta uskomme kalliokirvisten olemassa oloon alkoi vahvasti hiipua. Paikalla oli kuitenkin taas todella paljon pikkukiitäjiä sekä mahtava pesue kalliotamaaneja!

Genesaretinjärveltä pointsasimme Paulille taas yhden eliksen lisää, kun eräässä lahdelmassa päivysti muutamia pikkumerimetsoja. Silkkiuikkukin näkyi Jannen riemuksi maapinnaksi. Pohjoiseen ajaessamme havaitsimme vielä joitakin taivaalla kaarrelleita mustahaikaroita, pari jalohaikaraa, arosuohaukan, pari vuoripyytä, hemppoja sekä runsaasti etelänisolepinkäisiä.

Yöpymispaikkaamme, jonka Reuven oli meille järjestänyt, saavuimme jo aivan ihmisten aikaan. Leirintäalueella ollut majapaikkamme oli todella mukava. Kämpässämme olisi ollut tilaa isommallekin porukalle. Me emme kuitenkaan tarvinneet kuin sängyn, sillä simahdimme todella pian. Olihan meillä ollut taas varsin rankka päivä.

Israelin huipulla

15.4. Heräsimme taas vaihteeksi ennen kukonpieremää, ja matkamme kohti Israelin pohjoisinta pistettä, Libanonin ja Syyrian kanssa jaettua Mount Hermonia, alkoi. Pian jo kipusimme autollamme vuoristoteitä havaiten mm. vuoripyitä, närhiä, laulavia peukaloisia, hihittäviä rautiaisia, leppälinnun semirufous-alalajin, syyrianhemppoja sekä pari kappaletta balkanintiaisia.

Ylös päästyämme maksoimme 34 shegelin pääsymaksun huippualueelle. Tähän hintaan sisältyi myös hissilippu huipulle. Ajomatkalla pysähtelimme vielä muutaman kerran ja näimme tiellä seisoskelleen shakaalin, pari kalliovarpusta ja kuulimme tunturikiurun. Ylhäällä tietysti painelimme saman tien hissiin päästäksemme niin ylös kuin mahdollista. Hissi oli kuten arvata saattaa (maassa, jossa kaikki leikkii koko ajan hengellään) vanha kiikkuhissi.

Hissimatkan alku oli mitä uskomattomin. Emme ehtineet nousta kuin rinteen alkuun, kun Paul, joka oli meitä edellä olevassa hississä, alkoi viittoilla alaspäin. Pienen lumilaikun (siis todellakin lunta Israelissa) ympärillä kisaili kolme ruususiipitulkkua siivet vaaleanpunaisina vilkkuen. Ja mitä me pystyimmekään tekemään – istuimme heiveröisessä istuimessamme, kun nämä uskomattoman väriset linnut vipelsivät allamme, ja jäivät lopulta kauas taaksemme, kun hissimme kuljetti meitä kohti Hermon-vuoren karua huippua.

Hissimatkan loppu olikin sitten aivan karmea! Mitä korkeammaksi nousimme sitä rajummaksi tuuli kävi. Huipulla tuuli oli jo aivan järjetön, toki lämpötilakin oli ainakin lähes pakkasen puolella. Jopa Paul, joka Shetlannissakin asustelleena tietää mitä tuuli on, sanoi tuulen olevan aika navakka. Muutaman sataa metriä kykenimme kuitenkin huipulla koluamaan, ennen kuin (onneksi vain) Israelin armeijan solttuja saapui hätistelemään meitä kauemmas raja-alueesta. Tuuli kun oli vienyt mukanaan kaikki kyltit, jotka olisivat kertoneet missä ei saa kulkea. Huipulla lintuhavainnot jäivät yhteen kivitaskuun ja yhteen vilaukselta nähtyyn ruususiipitulkkuun.

Pian laskimme jo hissillä takaisin alas kohti parkkialuetta. Onneksemme huomasimme taas jo hissistä, että ruususiipitulkut olivat edelleen kisailemassa omalla paikallaan. Niinpä kipusimmekin pian katsomaan näitä lähempää. Näillä linnuilla oli selkeästi reviirikiista menossa, ja ne lentelivät toisiaan jahdaten, yhden kerrallaan pysähtyessä hetkeksi jonkun korkeamman kiven nokkaan. Muutaman kerran joku koiraista ehti muutaman sekunnin pysähdyksellään hieman laulamaankin.

Palaillessamme tyytyväisinä takaisin vuoren rinnettä alaspäin kuulimme käen kukkuvan, mutta matkamme jatkui.

Ylänkökiuruetsintämme eivät tuottaneet muita kiuruja kuin töyhtösellaisia. Onneksemme myöhemmin eräältä uudelta mullospellolta löytyi edes joitakin arokiuruja.
Aikataulumme oli jo varsin tiukka, sillä meidän tuli ennen pimeää ajaa palestiinalaisalueiden halki, sillä niitä ei olisi välttämättä turvallista ajaa pimeässä. Päätimme silti tehdä vielä yhden yrityksen listoiltamme yhä puuttuvan kalliokirvisen vuoksi. Suuntasimme Mount Gilboalle, jossa ensimmäiset pysäykset eivät tuottaneet mitään toivotun näköistäkään. Viimeisen stoppimme teimme aivan vihoviimeiselle sopivan näköiselle biotoopille. Olimme jo lähtemäisillämme, kun ylitsemme lentänyt varpushaukka sai peräänsä lupaavalta kuulostaneen varoitusäänen. Hetken aistit valppaina odotettuamme kuuluikin rinteen pusikoista kirvisen laulua, ja pian näimme laululennossa olevan vaalean kirvisen laskeutuvan erään kiven päälle istumaan. Ja siinä se viimein oli, kauan etsimämme kalliokirvinen!

Palestiinalaisalueista selvisimme juuri sopivasti illan alkaessa hämärtää. Palestiinapinnoihin saatoimme kirjata naakkaparven sekä arabihaukan.

Yritimme yöpyä Yotvatassa, jotta olisimme voineet herätä arabiankertun lauluun (joo, joo), mutta paikalle osuneet sotilastytöt eivät tykänneet suunnitelmistamme. Olimme vain muutamien satojen metrien päässä rajasta ja ilmeisesti rajavyöhykkeellä. Niinpä ajoimme saman tien Eilatiin, jossa olimme kymmeneltä illalla. (Saimme kuulla, että muut olivat rengastaneet poissa ollessamme naaraskivikkosatakielen, yöhaikaran, lampiviklon ja ruisrääkän.) Eikä kauan mennyt kun olimme jo nukkumassa.

Laatulajeja liukuhihnalla

16.4. Heräsimme klo 5.30 ja ennen kuin asemaporukka oli edes kunnolla herännyt, olimme jo matkalla kohti Yotvataa. Juuri sopivasti auringon noustessa saavuimme paikalle ja ajoimme suoraan Jonathanin neuvomalle arabiankerttupaikalle.

Aivan tarkkaan meillä ei ollut tiedossa, missä arabiankerttu reviiriään piti, mutta päätimme kaivaa sen esiin hinnalla millä hyvänsä. Niinpä joka ikistä akaasiapuskaa tuijotettiin niin pitkään, että varmasti tiedettiin, mitä otuksia puskan siimeksessä lymyili.

Viiden minuutin etsintä tuotti tulosta, muttei vielä toivottua, vaan löysimme (vain) iraniakoiraan. Myös lehto- ja kirjokertut kaivettiin puskista esiin, mutta edes viimeisestä lähipuskasta ei löytynyt etsimäämme arabiankerttua.

Juuri kun olimme aikeissa lähteä koluamaan kauempia puskia, kuului juuri siitä viimeiseksi koluamastamme akaasiasta kaunista matalaa, hieman mustarastasta muistuttavaa, kertun laulua. Pian laulaja näyttäytyikin, ja saatoimme taas tuulettaa hyvän eliksen johdosta, laulaja kun oli kuin olikin etsimämme arabiankerttu!
Tyytyväisinä jatkoimme epämääräisten internetistä kaivamiemme nuottien perässä Yotvatan peltoalueille, joiden kompostilla oli muutamaa päivää aiemmin viihtynyt keltapääsirkku. Emme ehtineet ajaa pellon reunaa kuin parisataa metriä, kun plokkasimme tien penkalla seisoskelleen linnun. Varovainen pysäytys, kiikarit silmille, ja saatoimme todeta, että lintu oli juuri se, miltä se oli jo paljain silmin näyttänytkin – kaspiantylli! Tätä keräkurmitsamaista, ja samalla tavoin käyttäytyvääkin, upeaa koiraslintua kuvattiin autosta vain muutamien metrien etäisyydeltä, linnun ruokaillessa kuin meitä ei olisikaan. Ohessa havaitsimme reissupinnaksi pensastaskun, pari pikkukiljukotkaa sekä naarasarosuo- ja koirasniittysuohaukan.

Löysimme kuin löysimmekin etsimämme kompostikasan, mutta lähistöllä ei ollut kuin aivan järjettömät parvet pensasvarpusia. Akaasiat todella notkuivat lintujen painosta!
Jatkoimme uusien pinnojen toivossa (lähinnä toiveissamme oli mustaruostepyrstö) suurimmille akaasia-alueille. Ajellessamme löysimme muutamia arabiantimaleita, balkaninsiepon sekä kuhankeittäjän. Akaasia-alueilla kävelimme toista tuntia, mutta emme löytäneet kuin tavallisia ruostepyrstöjä, jotka esittivät meille koko laulurepertuaarinsa sekä puiden latvasta että laululennosta.

Lotanilla kävimme vielä tekemässä pikaisen vilkaisun, olisiko pihapiirissä edelleen runsaasti sieppoja, mutta havaintomme jäivät vanhaan tuttuun kivikkosatakieleen sekä paksujalkaan.

Enää edessämme oli Eilatin lähialueiden tsekkaus. Tietysti suuntasimme ensiksi km 20 suola-altaille. Matkalla meillä oli käsittämätön tuuri, sillä plokkasimme parin päivehtiviä pitsihietakyyhkyjä. Näitä lintuja pääsi nyt siis digiskouppaamaan valossakin. Toki väreily esti saamasta elämää parempia kuvia. Myös altailla oli mukavasti kahlaajia. Pitkäjalkojen, valkoviklojen ja muiden tavallisten seasta löysimme pari mustapyrstökuiria ja karikukkoa, kolme aavikkotylliä sekä rantakurvin ja kuovisirrin.
Ajettuamme viljelysalueiden läpi jaksoimme vielä staijata pari tuntia pohjoisrannalla mukavin tuloksin. Valkoposkitiiran sekä kymmenen leveäpyrstökihun lisäksi kun näyttäytyi nokiliitäjäkin!

Jo ennen auringon laskua olimme aivan kypsiä painumaan pehkuihin ja nukuimme aamuun saakka niin sikeästi, ettemme huomanneet lainkaan, kun Mike, Matan ja Severine lähtivät ani varhain omalle kolmen päivän retkelleen.

Paluu rutiineihin

17.4. asemalla olikin sitten rauhaisaa, kun vain me kolme ja Reuven olimme paikalla. Marco ja Henk olivat uudella verkkolinjalla viinitarhoilla. Heidän pyytämänsä linnut haettiin aina tunnin välein meille rengastettaviksi.

Heti ensimmäinen pyydyskierros näytti, mitä tuleman piti. Mustapääkerttuja oli pyydykset aivan täynnä! Pahimmillaan yhdessä boksissa oli viitisenkymmentä mustapääkerttua. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että kierros oli rengastajalle ja kirjaajalle viimeinen, Janne sai tehdä loput kierrokset yksinään; mikä ei ollut lainkaan helppoa!

Myös viinitarhalta tuotiin mustapääkerttuja solkenaan, joten päivän päätteeksi rengastuksia kirjautui viisisataa, joista noin 450 oli mustapääkerttuja. Päivän ehdottomasti paras rengastus oli arabiantimali, mutta myös kolme kirjokerttua, pari etelänsatakieltä sekä jokunen ruostepyrstö saivat kihlat mukaansa.

Illalla saimme uutisista kuulla, että meidän maassaoloaikanamme oli jo toinen Hamas-johtaja teilattu. Tästä johtuen Nizzanassa yöpyneet ystävämme pääsivät kokemaan kunnon kauhunhetkiä. He olivat yöpyneet aavikolla erään hylätyn rakennuksen suojassa, mikä oli hyvä idea, mutta tänä yönä paikka oli kaikkea muuta kuin hyvä. Heidän majapaikkansa kun sattui olemaan lähellä palestiinalaisvankilaa, vieläpä tämän ja Egyptin rajan välissä. Yöllä kun palestiinalaisvangit saivat kuulla Hamas-johtajan kuolleen, alkoivat he pitää vankilassa aivan eläimellistä meteliä. Uutispimennossa olleista ystävistämme Mike, joka ei ollut onnistunut vielä nukahtamaan, oli todella kauhuissaan, kun hän ei tiennyt olivatko vangit karanneet ja tulossa kohti, vai olivatko kenties egyptiläiset päättäneet vallata Israelin.

Seuraava päivä sujui asemalla samoin kuin edellinenkin. Mustapääkerttuja tursusi joka tuutista, ja rengastuksia kertyi lopulta reilut neljäsataa. Aseman sisäpihalla vilahti todennäköinen harmaakultarinta, mutta juuri muuta kerrottavaa ei päivästä jäänyt. Kiirettä oli, ja hiki tuli!

Taas yksi itäinen yllätys

19.4. linnut olivat kadonneet. Puoleenpäivään mennessä olimme lähes työttömiä. Lynetten (aseman monivuotisen, nyt 75-vuotiaan, kävijän) saavuttua tahti kuitenkin muuttui, sillä viimeinen rundi oli yllättäen oikein kiireinen. Viimeisen rundin ensimmäinen lintu löytyi verkkoon todella pahasti sotkeutuneena. Janne alkoi ottaa lintua verkosta ajatellen kyseessä olevan sellaisen omituisen vaalean pensaskertun, joita olimme aiemminkin saaneet (mikä lie alalaji muuten?). Jannen kääntäessä linnun paremmin näkösälle, hän huomasi, että linnullahan on punainen silmä ja muutenkin lintu näytti hieman omituiselta. Parin sekunnin mietintä oli paikallaan… lintuhan oli naaraskaspiankerttu!

Kaspiankerttu oli onnistunut sotkeutumaan aivan järjettömän pahasti verkkoon, mutta tätä irrotellessa Janne sai mukavasti aikaa miettiä, miten yllättää muut tämän rariteetin kanssa. Niinpä hän päätti laittaa linnun vain pussiin, ja olla sanomatta yhtään mitään kenellekään.

Kierros tuntui Jannesta käsittämättömän pitkältä, mutta viimein palasimme asemalle, jossa Janne antoi ensimmäiseksi yllätyspussin Paulin käsiteltäväksi. Riemu oli rajaton, kun Paulkin tajusi, ettei kyseessä ollutkaan vain vaalea pensaskerttu, vaan todellakin naaraskaspiankerttu.

Iltapäivällä kävelimme taas puistojen kautta pohjoisrannalle. Keskuspuistossa näimme ilmeisesti muutolla olleen naarassepelsiepon, joka viivähti ihmeteltävänämme ainoastaan puolen minuutin ajan. Ofirasta puolestaan löysimme ensimmäisen satakielen ja rannalta kolme lepykihua ja merikihua, 60 pikkutiiraa, valkoposkitiiran sekä noki- ja keltanokkaliitäjän.

Illalla palasivat reissaajat tyytyväisinä kämpällemme. Hekin olivat nähneet Nizzanassa idänkaulustrapin ym. Olivatpa nähneet jouhihietakyyhkyjäkin. He olivat myös löytäneet sen täplähietakyyhkyjen juomapaikan, jota me olimme muutama viikko aiemmin yrittäneet löytää.

Hietakyyhkyjä bongaamassa

Aamulla kun meillä kerran vielä oli vuokra-auto käytössä, suuntasimme Paulin kanssa kohti tätä hietakyyhkyjen juomapaikkaa.

Meillä oli vieläkin vaikeuksia, ohjeista huolimatta, löytää näitä kyyhkyjen käyttämiä altaita, mutta viimein löysimme etsimämme. Emmekä ehtineet kuin istahtaa odottelemaan, kun taivaalta kuului koit-to –ääntä ja ylitsemme lensi viidentoista täplähietakyyhkyn parvi, joka laskeutui parinsadan metrin etäisyydelle meistä keskelle kiviaavikkoa. Hyvä kun ehdimme lintuja katselemaan, kun taivaalta kuului nyt karheampaa ääntelyä, ja ylitsemme lensi kaksi kruunuhietakyyhkyä. Emmekä olleet olleet paikalla kuin korkeintaan viisitoista minuuttia!

Toinen kruunuhietakyyhkyistä laskeutui vain noin 70 metrin etäisyydelle meistä, ja Janne onnistui hiipimään lähemmäksikin ja saamaan linnun kuvatuksi.

Pakkailimme jo tavaroita ja olimme tyytyväisinä lähdössä takaisin asemalle auttamaan perinteisissä asemarutiineissa, kun kivikkoaavikon kukkuloiden takaa alkoi kuulua kovaa meteliä ja näimme suuret hiekkapilvet tulossa meitä kohti. Läheisen sotilasharjoitusalueen panssarivaunut olivat ottaneet suunnan suoraan meitä kohti, joten liukenimme jopa aiottua nopeammin paikalta.

Matkalla pysähdyimme kerran sattumanvaraisesti ja löysimme pari aavikkokerttua, joista koiras innostui esittämään meille vaatimatonta lauluaankin.

Asemalla oli taas täysi tohina päällä. Satakieli saatiin käsikuvattavaksi ja neljä vihermehiläissyöjää viihtyi mehiläislootien lähistöllä. Kuitenkaan hommaa ei oikein tuntunut riittävän näin isolle porukalle, kun aiemmat päivät olimme tottuneet raatamaan niska limassa.

Iltapäivällä hoidimme Matanin kanssa asemavuoron, ja yllättäen lintuja tulikin aivan älyttömästi. Hieman kokemattomammat rengastajamme olivat melkein hätää kärsimässä, varsinkin kun pyydyksistä löytyi hieman puistossa näkemäämme hankalampi naarassepelsieppo, jonka määrittäminen vaati aikaa. Niinpä, lampun hajottua, viimeiset linnut rengastettiin aivan pilkkopimeässä.

Illalla suuntasimme vielä Underground-baariin ensimmäisille jäähyväislasillisillemme, olihan meillä enää yksi päivä Israelissa jäljellä!

Jäähyväisten jälkeen Egyptiin

21.4. Viimeinen Israel-päivämme oli käsittämättömän hiljainen. Hiekkaa oli ilmassa, joten linnut pysyttelivät puskissa. Henk, joka oli taas viinitarhalla, pirautti meille, että sieltä oli kolme sirovarpushaukkaa tulossa meitä kohti. Saimmekin linnut kiikareihimme, joskin kaukaa, mutta elämänpinnahan niistä tuli.

Lopetimme pyynnin ennätysaikaisin, niinpä meille jäi hyvää aikaa siivoilla ja pakkailla ennen iltapäiväkierrosta, joka oli myös aivan yhtä tyhjän kanssa.

Ilta kului Gillin (Reuvenin sihteerikön) luona jäähyväislasillisten merkeissä.

22.4. aamulla 6.30 Reuven ja Tzadok hakivat muut asemalle, mutta Eldad lähti haikeiden jäähyväisten jälkeen heittämään meitä Taban raja-asemalle.

Nopeiden rajamuodollisuuksien jälkeen olimme hoitamassa arabianbulbulia ja mustapyrstötaskua Egyptipinnoiksi.

Taban linja-autoasemalle oli noin kilometrin kävely. Onneksemme jouduimme odottamaan Suezin bussia vain vaivaiset kymmenen minuuttia. Niinpä kello 7.30 olimme matkalla kohti Suezin kanavakaupunkia.

Matkamme kulki halki Siinain, mutta suurimman osan ajasta olimme ylätasangoilla, jossa maisema oli todella karua. Niinpä lintuja emme nähneet juuri lainkaan, joten saatoimme hieman nukkuakin.

Sueziin saavuimme puolilta päivin, ja otimme linja-autoasemalta mikrobussin (aluguerin) Ain Sukhnaan, jossa meidän oli tarkoitus olla seuraavat pari päivää.

Ajatutimme kuskiamme hieman Ain Sukhnan ohi Portrait-hotellille, jota vanha ystävämme Tom Collins oli meille suositellut. Saimme (meille aivan liiankin) komean huoneen (280$/yö) komealla näköalalla Punaisellemerelle.

Pystytimme kaukoputkemme parvekkeelle, ja yllättäen ensimmäinen lintu, joka putkeen osui, osoittautui pikkutöyhtötiiraksi. Myöhemmin näimme myös töyhtötiiroja, mutta muuten havainnot jäivät lähinnä kalatiiroihin ja valkosilmälokkeihin.

Vihdoin petostaijiakin

Ensimmäinen Egyptin retkiaamumme 23.4. alkoi hotelliaamupalalla. 7.30 olimme jo kävelemässä kohti Ain Sukhnan petolintustaijipaikkaa. Emme ehtineet lähellekään perille saakka, kun kohdallemme pysähtyi tutun näköinen vaaleansininen Peugeot. Vanha kuskiystävämme Gamal oli ajanut Tom ym. staijiporukka kyydissään ohitsemme ja palasi nyt hakemaan meitä!

Perillä Tom jo järjesteli staijipaikkaa valmiiksi ja puitteet olivatkin erinomaiset. Mukavaa oli tavata Tomiakin pitkästä aikaa, aiemminhan olimme hoidelleet hänen avustuksellaan mm. kultakurpon.

Pian pääsimme tositoimiin, kun taivaalla alkoi valua vulpinus-hiirihaukkaparvia mukanaan haarahaukkoja, pikkukilju- ja pikkukotkia sekä käärmekotkia. Jannen putkeen osui paikallinen harvinaisuuskin, kun kanahaukka matkasi muiden mukana kohti pohjoista.

Koko päivä meni sitten petolintuja laskiessa. Määrät eivät päätä huimanneet, mutta yhteensä 22 petolintulajia havaittiin! Näistä vielä pikku- ja hanhikorppikotkat, vuorikotkat, fulvescens-kiljukotka, mehiläishaukka ja arosuohaukka olivat meille Egypti-pinnoja. Myös mehiläissyöjiä muutti jatkuvasti, varmasti muutama tuhatta, mukanaan muutama vihermehiläissyöjäkin. Katto- ja mustahaikarat, sitruunavästäräkki sekä merellä näkynyt nokiliitäjä olivat myös uusia maapinnoja.

Iltapäivällä klo 16.00 lopetimme laskennan vaikka petoja vieläkin muutti harvakseltaan. Saimme eräältä paikalliselta (ilmeisesti Tomin järjestämänä) kyydin hotellillemme, jossa lepäilimme loppupäivän käyden ainoastaan lounaalla.

Kairon pikkukaupungin kautta kotio

Toinen Ain Sukhna päivä oli varsin edellispäivän kaltainen. Aamulla staijiporukastamme Mary saapui hakemaan meidät pelipaikalle. Petomuutto oli tällä kertaa huomattavasti parempaa. Herkkupaloja olivat aivan valtaisat kattohaikaraparvet, joissa oli jopa toistatuhatta lintua, keisarikotka, kiljukotka, muutama sirovarpushaukka, arosuohaukkanaaras sekä alppikiitäjä.

Lopetimme hieman aiemmin, ja lähdimme Kairoon Gamalin kyydillä. Kyydissä oli lisäksemme aamulla Kairosta staijaamaan saapunut kanadalaispariskuntakin, joten koko laskua emme joutuneet yksin maksamaan (Gamalin hinnat olivat nousseet huikeasti).

Matkalla havaitsimme vain muutaman linnun, mutta kaksi koirashupputaskua olivat todella mannaa.

Kairoon saavuttuamme yritimme majoittua vanhoihin tuttuihin hotelleihimme Pension Romaan ja Berlin hotelliin, mutta ne olivat molemmat täynnä. Niinpä Gamal kyyditsi meidät Zamalekin saareen May Flour –hotelliin, josta saimme halvan (65$/yö) huoneen jäljellä oleviksi kahdeksi yöksi.

Illalla jaksoimme vielä ottaa taksin ja suunnata Khan Al Khalilin basaarille, jossa shoppailimme tuliaisia iltayhteentoista saakka.

Pitkä reissu loppuu

Viimeinen reissupäivämme 25.4. meni jo lähes paluumatkaa odotellessa. Aamukävelyllä kävimme Zamalekin rannoilla katsomassa Niilin lintuja, mutta juuri mitään ei näkynyt. Kauluskaijojen mukana oli täälläkin isokauluskaijoja. Yö-, silkki- ja lehmähaikaroita näkyi runsaasti sekä yksi pikkuhaikara.

Janne otti loppupäivän rennosti, ja lepäili hotellilla, mutta Hanna jaksoi tehdä vielä toisen visiitin basaareille. Iltapäivällä kävimme nostalgisesti syömässä tutussa Niilillä kelluvassa laivaravintolassa. Päättymässä olevan 4,5 kk kestäneen reissun kunniaksi oli mukavaa syödä kunnon ateriat mm. yöhaikaroiden ja kirjokalastajien lennellessä ikkunan takana Niilin yllä.

Puolilta öin etukäteen tilaamamme taksi kuskasi meidät Kairon lentoasemalle, josta Czech Airlinesin lentomme Prahaan lähti hieman ennen kolmea.

Prahaan laskeuduimme aamuseitsemän pintaan ja Finnairin koneemme Helsinkiin lähti klo 11.40. Koto-Suomeen laskeuduimme 14.50 Suomen aikaa. Uskomattoman upea lintukiertueemme oli lopussa!

J.A.