Aihearkisto: Indonesia

Indonesia, Bali (ja Itä-Jaava) 24.12. 2019 – 5.1. 2020

Alkusanat

Syksyn 2018 Lintumessuilla Helsingissä törmäsimme vanhaan tuttuumme Seppo Hjerppeen, jonka kanssa jutellessa meille selvisi, että hän on oleillut elämästään ison siivun Indonesiassa ja etenkin Balilla. Parina kymmenenä talvena hän on käynyt saaressa ensin pitkälti työnsä takia, mutta viimeiset kuusi talvea asunut siellä. Juttelimme niitä näitä omista reissuistammekin ja heitimme ohimennen idean, että joku talvi tulisimme moikkaamaan Seppo ja retkeilemään kimpassa Balilla ja Seppokin tuntui innostuvan ideasta.

Vajaata vuotta myöhemmin mietiskellessämme sopivaa talvilomakohdetta, laitoimme Sepolle viestiä ja hänhän oli yhä innoissaan siitä, että saisi meistä retkiseuraa Balille. Niinpä reissu alkoi pikkuhiljaa konkretisoitua. Ja Lintumessujen aikaan olimme sitten ostaneet jo lentoliputkin. Sepon käydessä alkutalvesta Suomessa tapasimme Lappeenrannassa ja ideoimme hieman pohjaa parin viikon reissullemme ja tätä pohjaa sitten hieman viilailtiin pitkin talvea, mutta aivan lopullinen aikataulutus päätettiin jättää kuitenkin perille, kun pääsisimme taas saman pöydän ääreen Balilla.

Matkaan

Indonesian lippu ja pikkufregattilintuparvi

Joululomalla 22.12. iltapäivällä-illalla ajelimme Hannan kanssa Vantaan Lentoparkkiin, josta saimme kyydin lentoasemalle. Olimme taas kerran kentällä hieman turhan ajoissa, mutta lopulta Qatar Airwaysin lentomme kohti Qatarin Dohaa lähti klo 22:40.

Lennolla katselimme alkuun leffan ja sitten yritimme nukkua niin paljon kuin mahdollista. Lento oli hiljainen; ihmiset olivat hiljaa ja kuulutuksetkin olivat todella vähissä, niinpä saimme nukuttua oikein hyvin. Lopulta laskeuduimme Dohaan, jossa seikkailimme itsemme oikealle portille ja kulutimme aikaa ikkunasta ulos tuijotellen ja näimme Qatar-lajeiksi pikkuvarpusia, arabianbulbuleita, palmu- ja kesykyyhkyjä sekä pihamainoja.

Lopulta lähti lentomme kohti Balin Denpasaria ja taas yritimme nukkua niin paljon kuin mahdollista, mutta yhdet leffatkin ehdimme taas katsoa. Ja ajallaan klo 23:00 laskeuduimme lopulta Denpasariin, jossa edessä oli sitten jonottelua matkatavaroita odottamaan. Minun matkalaukkuni tulikin nopeasti, mutta Hannalla taas mukana ollutta rinkkaa saimme odotella pitkään. Onneksi rinkkakin lopulta löytyi ja pian löysimme viimeisestä aulasta Sepon meille järjestämän kuskin Bungin, jolla oli hieno Hanna & Janne Aalto -kyltti mukanaan.

Ulos päästyämme odottelimme, kun Bung haki autonsa ja kylläpä parkkitunnelissa kuumuus ja kosteus iskivät päälle! Lopulta Bung saapui ja pääsimme ilmastoituun autoon huokaisemaan helpotuksesta! Liikennettä oli keskellä yötäkin Balin kapeilla kaduilla meidän mielestä ihan ruuhkaksi asti, mutta Bungin kommentti oli: ”There is no traffic”.

Ajoimme pohjoiseen kohti sisämaata ja vajaan tunnin ajon jälkeen saavuimme Ubudin liepeillä Jukut Pakussa olleen talon pihaan, jossa Seppo oli meitä vastassa. Kannoimme kapean käytävän päässä olevasta portista tavaramme pihaan, jossa tapasimme myös Riipisen Karin, joka asusteli tässä Sepon ja Karin rakentamassa kämpässä ympärivuotisesti nyt jo seitsemättä vuotta. Seppo ja Karihan olivat aikanaan omistaneet liikkeen, jossa he myivät indonesialaisia huonekaluja ym. ja siksi he olivat jo parinkymmenen vuoden ajan oleilleet paljon Indonesiassa, etenkin Balilla. Myös Topi-koira oli herännyt meitä vastaanottamaan.

Huvila

Sepelpöllösen (lempiji) (splitillä ei siis vielä suomenkielistä nimeä, mutta tullee olemaan sundanpöllönen) huudellessa kannoimme tavaramme vierasmajaan, jutustelimme vielä hetken isäntiemme kanssa, kunnes silmäluomet alkoivat painaa siihen malliin, että meidän kaikkien oli suunnattava unten maille kellon oltua jo pitkälti jouluaaton puolella.

Jouluaatto lintumaailmaan tutustuen

24.12. Unta olisi riittänyt pitempäänkin mutta, kun ulkoa alkoi ensin kuulua naapurin kukkojen ohessa viherviidakkokanan huuto ja pian myös aasiankukaalin puputus, oli minun pakko kiivetä vierasmajan katolla olevalle tasanteelle avaamaan retkipinnalista. Vierasmajahan oli siis rakennettu tavallaan myös lintutorniksi, josta avautuikin hieno, uskomattoman vehreä maisema.

KeltaperäbulbuliAuringon nousun aikaan oli jo niin lämmintä, että hiki meinasi tulla ihan vaan paikoillaan seisoskellessa. Äänimaailmaan kuului pääasiassa kukkojen ja kanojen ja kukaalien äänet sekä keltaperäbulbulien moninainen ääntely, mutta myös joitakin tunnistamattomia ääniä kuului kauempaa. Heti pistin merkille sen, että varsinaisia laululintuja oli todella vähän. Indonesiassahan lintujen pyydystys häkkilinnuiksi on valtava ongelma. Lähes joka pihassa roikkuu häkissä lintuja ja nytkin kuului läheltä harakkataskun laulu, mutten voinut olla varma kuuluiko se lähimetsästä vaiko naapurin häkistä. Ohitseni viuhahteli vauhdikkaita tyynenmerenpääskyjä ja taivaalla kieppui kahdenlaisia salangaaneja, joista valtaosan määritin sumatranloistosalangaaneiksi (linchi) ja muutaman jaavansalagaaniksi (fugiphagus) (nämäkin siis niin tuoreita splittejä, ettei virallisia suomenkielisiä nimiä spliteille ole). Keltaperäbulbulin ja salangaanien ohella aasianturturikyyhky oli lajeista ehkä näkyvin, mutta myös lehmähaikaroita (coromandus) sekä jaavanriisihaikaroita näkyi lentämässä riisipeltoja kohti, suomumanikkeja viiletti taivaalla ja oliivimedestäjiä pörräsi latvustoissa. Tuttuna äänenä taivaalta kuului liron lentoääni.

Hannan ja Sepon kiivettyä ”torniin” alkoi tietysti lajit määrittyä paremmin. Pari kertaa kuulunut korkea kimitys paljastui sammakkohaukaksi, joka kohta saatiin näkyvillekin. Kaukaisesta puunlatvuksesta löytyi käkätystä pitänyt turkoosikalastaja, pihan puihin saapui pieni parvi mustakaulamanikkeja, drongokäki (lugubris) laskeutui lähipuun latvukseen viheltelemään, läheisen jokivarren suunnasta kantautui pikkukukaalin klonksunta sekä ainakin parin kaulanauhatimalin puputus. Jora sekä pari tuhkaräätäliä lauleskelivat lähimetsikön katveessa, pieni parvi harmaaposkikyyhkyjä lensi ylitsemme ja laskeutui puun latvaan katsottavaksikin, kiiltokottarainen lensi vauhdikkaasti ylitsemme ja välillä lähistöllä käkätti jaavankalastaja, joka ei kuitenkaan suostunut näyttäytymään. Aamun avauksen lopuksi näkyi vielä uskomattoman punainen tulikukastaja, mutta sitten oli aamupalan vuoro. Leppoisa reissun avaus oli siis tehty kämppämme katolla pihalinnustoon tutustuen (pihasta oli saatu jo 13 elistä)!

RiisipeltojaPitkien matkustusten jälkeen olimme sopineet aloittavamme aika leppoisasti Indonesian ja Balin lajistoon tutustumisen, joten aamupalan jälkeen suuntasimme käppäilemään riisipelloille. Oli hauska tavata paikallisia, joiden kanssa Seppo tuli erittäin hyvin juttuun. Muutenkin kaikki tuntemattomatkin lapsesta vanhukseen hymyilivät leveästi tavattaessa. Oli taas mukava olla Aasiassa!

Seeprakyyhkyjen ”barbababa-ujellus” kantautui joka suunnasta, valittajakäki vihelsi ja marmoriseppä hurisi kauempana ja nyt näkyi vuorostaan parvi punakaulakyyhkyjä. Pelloille päästyämme lensi ylitsemme idänmehiläishaukka ja pian löytyivät ensimmäiset lirot, suippopyrstö-/siperiankurpat, joista ennemminkin määritettiin ensimmäisiä sekä ojasuokana. Muutaman heinäkertun nähtyämme ja kuultuamme, löytyi ensimmäinen todella hauskaääninen kultapääherttu ja kohta näitä löytyi useita lisää. Yllätykseksemme löysimme myös pari intiantuhkapriiniaa, joita ei kirjojen tai nettitietojen perusteella pitäisi Balilla olla lainkaan, mutta Seppo on näitä löytänyt sieltä täältä. Ja pian näimme riisipelloilla töissä olleiden paikallisten lentoon säikyttämän koiras kultakurpon. Suomu- ja mustakaulamanikkien ohella näimme yhden hienon valkohuppumanikin, kiiltokottaraisia lensi vauhdikkaasti ylitsemme pieniä parvia ja tyynenmerenpääskyjen ohella näimme joitakin haara- sekä idänruostepääskyjä.

KultapääkerttuJokivarsi

Jatkoimme kyläteitä kävellen kohti Ubudia nähden matkalla idänruostepääskyjen pesiä vesitornien kattojen pohjissa. Lisäksi näimme vielä pikkuvarpusia sekä pari kookosmedestäjää. Apinametsän läpi kävellessämme kuvasimme tietysti jaavanmakakeja, jotka olivat erittäin taitavia varastamaan turisteilta syömistä ja muutakin tavaraa. Mekin olimme varautuneet tähän piilottamalla kaikki tavaramme mahdollisimman huolella, mutta silti yksi apinanuorukainen hyppäsi Hannan selässä olleen repun päälle ja nappasi salamannopeasti Hannan repun sivutaskussa olleen lähes tyhjän kokispullon hyppysiinsä, vaikka siitä oli näkynyt taskusta vain korkki. Hölmö apina kuitenkin kiersi korkin auki siten, että pullo oli ylösalaisin ja niinpä se sai vain varpaansa kasteltua kokiksella.

ApinatJaavanmakakit

Lopulta olimme Ubudissa, jossa vaihdoimme paikallista rahaa eli rupioita miljoonittain, kurssihan on sellainen, että 7 euroa on 100 000 rupiaa, joka onkin suurin käytössä oleva seteli. Kävimme vielä kaupassakin ja otimme sitten taksikyydin takaisin kämpille.

Päivällä pidimme siestaa kuumimman hetken ja iltapäivällä kävelimme ensin läheiseen jokivarteen, jossa näimme vastarannan puiden latvustossa kiikkuneen suuren kastanjamalkohan. Olinkin jo aamulla epäillyt kuulleeni samasta suunnasta jonkin malkohan kolisevaa ääntelyä. Metsässä ohitsemme lensi smaragdikyyhky ja taas näkyi turkoosikalastaja saman puun latvassa käkättämässä.

Jatkoimme sitten kylän länsipuoleisille pelloille, joilta löysimme lisää heinäkerttuja ja kultapääherttuja, suippopyrstö-/siperiankurppia, ojasuokanoja sekä näimme lennossa sekä koiras että naaras kultakurpon. Lisäksi kuulimme muutaman valittajakäen, pari drongokäkeä, tulitöyhdön sekä joran. Kämpille palaillessamme ylitsemme lensi vielä pari nokipääbulbulia. Näimme myös muutaman kookkaan juovavaraanin.

Illalla nautimme jouluillallisen, jolla oli tarjolla jopa suolakalaa sekä ruisleipää. Meillä oli isännillemme pienet joululahjat-/tuliaiset hankittuna. Pitkään rupattelimme terassilla luonnon ääniä kuunnellen. Yöhaikaroita kvaakkui pimeällä taivaalla, pian alkoi pari ”sundanpöllöstä” äännellä ja lopulta kiipesimme vielä torniin kuuntelemaan punakoipiräikän ääntelyä. Pihan eläimistössä riitti muutakin ihmeteltävää. Auringon laskun jälkeen alkoi valtaisa kaskaiden meteli, joka onneksi kesti vain kymmenkunta minuuttia. Pimeässä alkoi pihan yllä lennellä lepakoita, useamman kokoisia. Isoin niistä lensi aina suoraan isoimpaan puuhun piiloon, mutta muut kiertelivät pimeällä taivaalla eri korkeuksilla. Perhosia näkyi päivin ja öin. Seinillä asusteli gekkoja, pienempiä sekä suurempia ja todella paljon kovaäänisempiä tokee-gekkoja ja puskien kätköistä saapui välillä näkyviin myös kookkaita keltakupeisia skinkkejä. Näimmepä pihassa myös parittelevat myrkylliset vihreät kyyt. Ja pihan kala-altaassa asusteli myös sammakoita, jotka aloittivat ääntelynsä pimeässä, kovaäänisimmät rupikonnat saivat aina häädön, jotteivat häirinneet nukkumista.

Skinkki

Joulupäivän lähiretkeilyt

Mustakaulamanikki25.12. Joulupäivänä heräsimme taas ajoissa ja kipusimme torniin kertaamaan lähilintujen määrittämistä. Viherviidakkokana, kaulanauhatimali, kookosmedestäjäpari, idänruostepääskyjä, drongokäki, sammakkohaukka, mustakaulamanikkeja sekä pari valkohuppumanikkia, harmaaposkikyyhkyjä ym. nähtiin ja kuultiin ja vihdoin nähtiin edes vilaukselta pari jaavankalastajaakin, joiden ääntä kyllä kuului vähän väliä. Pieni parvi kanelikorvakottaraisia näkyi kiiltokottaraisten ohella ja salangaanien seassa viiletti muutama aasiankiitäjä.

Seponkin kiivettyä torniin ihmettelimme lähistöllä laulanutta bulbulimaista laulajaa, jota ei sitten millään saatu näkyville. Otin siitä äänitykset ja myöhemmin laji selvisi ja kyseessä oli keltatäpläbulbuli.

SukeltajahaarapyrstöAamupalan jälkeen otimme Topin matkaan ja kävelimme ensin lähijokivarteen, josta löysimme yllättäen jopa kolme sukeltajahaarapyrstöä! Harakkatasku rähisi lähipuissa ja rantasipi näkyi retkipinnaksi. Jatkoimme läheisen temppelin luo samaisen joen varteen, jossa oli muutamia länsimaalaisia etsimässä itseään joogan parissa. Topi sen sijaan löysi itsensä vilvoittelemasta pienestä mutaisesta ojasta. Yllättäen täälläkin näkyi sukeltajahaarapyrstö ja ohitsemme kiiti tummansinisenä vilauksena sinikorvakalastaja. Virtavästäräkki edusti sitä tavallisempaa retkipinnalajistoa. Seppo innostui käymään uimassa joessa, jossa virta oli sen verran kova, että Topi oli aika huolissaan isännästään.

KoskiJokivarsi

Päivähuilin jälkeen suuntasimme vielä pelloille, mutta havainnot jäivät kultapääherttuihin, valkohuppumanikkeihin sekä jalohaikaraan. Sitten alkoi näyttää siltä, että illaksi tulisi ihan kunnon sade, joten palailimme kämpille. Lopulta sadetta ei kuitenkaan vieläkään tullut kuin muutama pisara. Sadekaudenhan olisi pitänyt alkaa jo kuukautta aiemmin, mutta toistaiseksi oli satanut vain muutamana päivänä ja noinakin vain kohtuudella.

Ylös vuorille

Tapaninpäivänä alkoi sitten kunnon retkiosuus. Aamuneljältä saapui Bung ja pian olimme ajamassa pohjoista kohti ylös vuorille. Seppo oli löytänyt aiemmin uuden erinomaisen metsäretkikohteen, jota emme sen tarkemmin paljasta kuin, että se sijaitsi tulivuoren rinteillä. Lintujen pyydystys on niin suuri ongelma Indonesiassa, ettemme voi ottaa sitä riskiä, että joku lintujen pyytäjä löytäisi tälle paikalle juttumme perusteella.

VuorellaParkkeerattuamme auton jäi Bung jatkamaan uniaan autoon ja me lähdimme kävelemään tietä pitkin metsään ruskotöpökerttusten laulaessa ja kaulanauhatimalien äännellessä ympärillämme. Pienen kävelyn jälkeen löytyi latvustosta ensimmäinen kunnon lintuparvi ns. wave, josta löytyi sundansieppokäpinkäinen, sundanuunilintuja, sundansieppokerttuja sekä kaksi paria pilkkaminivettejä (speciosus). Ympärillämme hurisi useampikin kultasepelseppä. Indonesiankäkikyyhky ensin kuului ja pian myös näkyi lentämässä tien yli ja myös viherkeisarikyyhkyjä huhuili ja pari kiinanidänkäkeä (lepidus) (myöhemmin sundankäki, joka lajista kaiketi tulee) puputti rinnemetsissä. Harmaaposkikyyhkyjä näkyi pikkuparvi ja pian näkyivät ensimmäiset tuhkadrongot ja hieman myöhemmin viiridrongotkin. Täällä metsässäkin linnut olivat erittäin arkoja ja kovin monta lintua emme päässeet näkemään hyvin. Metsässä oli myös runsaasti hämäävän äänekkäitä harmahtavia banaanioravia.

Jatkoimme kävelyä ja lajilista täyttyi yllättävän runsaslukuisilla jaavanisorilleillä sekä ruskoperälepinkäisillä, viitasiepoilla, pikkukirjosieppokoiraalla ja sitten löytyi erään puun varjoista muutama luumuselkäsieppo. Näitä hetken seurailtuamme, huomasimme erilaisen siepon korkeammalla puun latvustossa ja se oli kuin olikin mantsuriansieppo. Näitä naaraspukuisia lintuja löytyi pari lisääkin ennen kuin näimme lyhyesti myös järkyttävän upean koiraslinnun.

MantsuriansieppoAukio

Eräällä aukealla etsimme tovin Sepon aiemmin paikalla kuulemia jaavanmetsäkerttusia, mutta emme niitä löytäneet. Jatkettuamme matkaamme metsätietä eteenpäin kuulimme onneksi niitä pian. Laulu kuulosti hyvin pitkälti samalta kuin keltasilkkikerttusen laulu, joka oli meille Thaimaasta tuttu. Joillakin lajilistoilla näitä pidetäänkin samana lajina. Jaavanmetsäkerttuset eivät reagoineet atrappiin millään tavalla, emmekä näin saaneet tätä piilottelevaa lajia nähdyksi lainkaan.

Jatkettuamme taas matkaa kuului yläpuoleltamme jaavanriippukaijan korkea tirskahtava ääni, mutta emme ehtineet lintua nähdä. Mutta heti perään kiinnittyi huomiomme uudenlaiseen kyyhkyn ääneen, jonka määritimme xeno-cantosta puhelimeen lataamieni äänten avulla pikkukäkikyyhkyksi, joka oli yllättäen Sepollekin elis! Myöhemmin toinen yksilö näkyi lentämässä tien yli.

SumatranoliivibulbuliTovin taas käveltyämme kuului läheltä taas Sepollekin outoa ääntelyä ja yllättäen löysimme puskasta pari bulbulia, joita emme tunteneet. Onneksi linnut olivat lyhyen aikaa hyvin näytillä ja Hanna sai niistä ihan kelpo kuvat. Laji selviäisi kyllä, kunhan pääsisimme takaisin autolle, jonne olin vahingossa jättänyt lintukirjan. Lajinmääritys ei pitkäksi aikaa jäänyt vaivaamaan, sillä kohta läheltä kuului paljon tutumman kuuloista talitiaismaista ääntelyä ja löysimme pian pari tuhkatalitiaista näytillekin. Ja lähes samaan aikaan alkoi ympäriltämme kuulua kovaäänisten kastanjasirppitimalien ääntelyä. Pienen tikistelyn jälkeen pääsimme näkemään näitä käyränokkia vilaukselta niiden piilotellessa oksiston varjoissa.

Harvempikasvustoisessa metsän osassa kävellessämme äänimaailma oli hiljainen eikä lintuja juuri näkynyt tai kuulunut, vain muutamia viiridrongoja kilkatti kauempana. Yhtäkkiä kuitenkin kuului metallisen kova sirahdus, kun ensimmäinen sundanjokirastas lensi äännellen meitä pakoon, ja pian toinen, kolmas jne.

Eräällä aukealla staijailimme tovin puiden latvustoja sekä taivasta ja rinteiden ylle nousikin rosvokotka kaartelemaan hetkeksi. Samalla kuulimme jaavankäpinkäisen (javensis) ääntelyä ja sitten vieressämme alkoi laulaa lintu, jota emme heti tunnistaneet. Löysin kuitenkin puhelimeni äänien joukosta samanlaisen ääntelijän ja tätä soittamalla saimme sundansilkkikerttusen hetkeksi näkyviinkin.

Ylitsemme oli jo joitakin kertoja lentänyt kiiltokottaraisia, mutta täällä ylempänä lajin kuului olla vaihtuneen celebesinkiiltokottaraiseksi. Linnut lensivät aina niin lujaa ylitsemme, ettei niitä oikein hyvin päässyt näkemään muuten kuin, että saatoimme arvella niiden näyttävän lyhempipyrstöisiltä kuin alempana näkemämme kiiltokottaraiset.

JannePolkumme kävi jo pienemmäksi ja vaikeampikulkuisemmaksi, mutta onneksi lajistokin samalla taas hieman muuttui, sillä ympärillämme lauloi nyt ruskotöpökerttusten ohella muutamia punaotsaräätäleitä. Kyyhkyjen ääntely oli nyt kumeampaa ja könyttyämme viidakkoon jonkin määrittämättä jääneen piippaajan perässä, onnistuin löytää eräästä latvustosta pari jaavankeisarikyyhkyä. Näitä katsellessani onnistuin samalla nojaamaan ohuilla housuillani johonkin nokkosentapaiseen kasviin, joka poltti aivan järkyttävän kovaa. Pohjettani kuumotti pari päivää koko ajan ja vielä viisi päivää myöhemmin pohkeessa tuntui hetkittäin siltä, kuin siihen olisi työnnetty neuloja. Mutta uhraus oli pieni, sillä kyyhkyt näkyivät erinomaisesti!

Käännyimme lopulta palailemaan takaisin päin ja näin keskipäivällä linnut olivat hiljentyneet. Koko paluumatkalla emme havainneet juuri muuta kuin muutamia jaavanisorilliparvia ja ruskotöpökerttuset yhä vain jaksoivat hoilottaa. Lopulta olimme takaisin autolla, jossa Bung meitä odotteli. Kaivoimme saman tien kirjan esiin ja yllättäen näkemämme bulbulit määrittyivät sumatranoliivibulbuleiksi! Lajia ei ilmeisesti ole Balilla havaittu, mutta naapurisaarella Jaavalla laji esiintyy tismalleen samanlaisessa biotoopissa. Näkemämme pari ei mitenkään herättänyt epäilystä siitä, että kyseessä olisi voinut olla häkistä karanneet linnut.

JärviJatkoimme vielä Buyan-järven rantaan, jonne päästyämme alkoi kuitenkin sataa ihan kunnolla. Käpöttelimme erään katoksen alle suojaan ja putkeilimme retkipinnaksi liejukanoja, muutaman harmaarintahuitin, määritettyjä siperiakurppia, pari kiinanpikkuhaikaraa, silkkihaikaroita ja näimme myös yöhaikaroita, ojasuokanoja, pari virtavästäräkkiä ym. Sateen laannuttua alkoivat isokaislakerttuset sekä sarasirkkalinnut laulaa. Pääsimme näitä näkemäänkin muttemme oikein kunnolla. Seppo meinasi, että olisi joskus nähnyt sarasirkkalintujen jopa kantavan ruokaakin, joten tässä olisi jollekin tutkimisen paikka, että mitä sirkkalintuja nämä oikeasti oikein ovat? Mielestäni laulukin poikkesi hieman sarasirkkalinnusta.

Siperiankurppa

Kävelimme rantaa pitkin pikkumatkan, mutta löysimme mainittavampina havaintoina ainoastaan ojasuokanapoikueen. Mustat karvapallopoikaset olivat melkoisen söpöjä. Hetken kuului ruovikosta myös punatiikeripeipon ääntä, mutta lintuja ei nähnyt kuin Seppo vilaukselta.

OjasuokanaKiinanpikkuhaikara

Lopulta lähdimme ajelemaan alas takaisin kohti Ubudia. Matkalla Seppo osti mansikoita, jotka eivät olleet kuulemma mistään kotoisin. Ubudin tienoilla todistimme todella pahaa kolaria, jossa skootteri törmäsi risteykseen kovaa ajaneeseen autoon. Skootterikuskilla ei tietenkään ollut kypärää, mutta ilmeisesti tilanteesta selvittiin hengissä. Apu oli ainakin paikalla saman tien ja paikallisen tavan mukaan autokuski, joka oli onnettomuudesta vastuussa, lähti viemään loukkaantunutta skootterikuskia sairaalaan. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka kaiken maailman turistitkin uskaltavat tässä liikenteessä ajella skoottereilla? Eikä tämä jäänyt edes ainoaksi skootterionnettomuudeksi, jonka näimme…

Illalla suuntasimme läheiseen ravintolaa syömään. Tarjosimme Sepolle ja Karillekin oikein maittavat ateriat kiitokseksi tähän astisesta.

Jokisuistoretkeilyä

Safiirimehiläissyöjä27.12.Bung saapui taas hakemaan meitä aamuviideltä ja pian olimme ajelemassa kohti rannikkoa. Auringon noustessa parkkeerasimme Undajoen sandurialueelle ja pysähdyimme katselemaan taivaalla lenteleviä pääskyleijuja ja safiirimehiläissyöjiä. Kahlasimme joen yli ja pääsimme näin roskaisesta maastosta puhtaammalle suistoalueelle. Punakaulakyyhkyjä näkyi isohkoja parvia, joiden koiraat ensin virheellisesti määritimme oranssiviherkyyhkyiksi. Lintujen naama oli kuitenkin harmaa eikä vihreä, joten korjasimme myöhemmin määrityksen oikeaksi.

Läheisen metsikön puissa roikkui lintujen pyydystyshäkkejä ja niissä näytti olevan saaliina ainakin jaavanmainoja. Yhtään mainaahan emme vielä olleet luonnossa nähneet.

Lintujen pyydyksiäHanna

Eräässä ruovikossa lauloi pari rastaskerttuselta kuulostavaa lintua, jotka nykytietämyksen mukaan ovat Balilla australianrastaskerttusia. Pikkukukaaleja ja valittajakäkiä äänteli puissa ja mustavyöviuhko sekä kuultiin että nähtiin lyhyesti. Jokivartta seuratessamme kuulimme pariin otteeseen jaavansinikalastajan korkeaa ääntä mutta vielä tätä koreaa lintua ei nähty edes vilaukselta.

Märistä lutakoista löysimme runsaasti ojasuokanoja, harmaarintahuitteja sekä kiinanpikkuhaikaroita ja myös muuta haikaralajistoa näkyi mukavasti, uusina lajeina jokunen pikkujalohaikara sekä yksittäinen kyyryhaikara. Eräässä kaislikossa äänteli viirukutojaparvi, mutta linnut nähtiin vain lyhyesti lennossa. Ohitsemme lensi myös ihan tavallisen käen näköinen lintu, mutta lajinmääritys oli mahdotonta, sillä tämän näköisiä lajeja talvehtinee alueella usempiakin – siis muita kuin se meille tavallinen käki.

Käveltyämme rannan suuntaisesti pusikoiden keskellä jo parin tunnin ajan, näimme vihdoin ensimmäisen jaavanmainan lentävän äännellen ylitsemme. Sarasirkkalintuja kuului taas joitakin laulavia kuten pari isokaislakerttustakin, turkoosikalastajia näkyi ja kuului useita, valkohuppumanikkeja löytyi pari parvea ja pääsimmepä näkemään ja kuuntelemaan paria aasiankeltavästäräkkiäkin.

Lopulta olimme aivan rannan läheisessä mangrovepuselikossa, josta Seppo tiesi löytyvän savannikehrääjiä. Ja kun ensimmäinen löytyi, pölähti niitä samasta puskasta lentoon ainakin kahdeksan lintua! Ja hieman myöhemmin toisesta pusikosta nousi vielä toinen mokoma.

JokisuistoSavannikehrääjä

Eräästä pihatosta, jossa oli karjaa, löytyi puiden varjossa piilotellut ja hetken laulanut sinimonarkki ja läheisen lutakon rannassa Hanna ja Seppo näkivät lyhyesti tummapyyjuoksijan. Ohitsemme lennähti myös kirjokäki, joka laskeutui hetkeksi kepin nokkaan, josta se saatiin määritetyksi.

Rantaan asti käveltyämme alkoi näkyä vihdoin kahlaajiakin ja retkipinnaksi hoituivat valkoviklojen ja siperiankurmitsojen ohessa mustajalkatyllien seasta vaivalla määritetyt jaavantyllit, joiden määritys varmistettiin vielä kuulemalla niiden lajityypillinen lentoääni. Ohitsemme lensi myös tummansininen kalastaja, joka biotooppimäärityksellä määritettiin kuningaskalastajaksi, josta Balilla esiintyy poikkeuksellisen tumma sinikorvakalastajamainen alalaji.

SiperiankurmitsaJaavantyllit

Kävelimme lopulta läheisen Jumpain kylän levävarastohalleille, josta Bung saapui meidät hakemaan. Lyhyt merelle tuijottelu ei tuottanut merilajeja mutta kaukaisella hiekkarannalla näkyi pieni pulmussirriparvi.

Länsi-Balille

28.12. Karin luottokuski Nyoman saapui hakemaan meitä aamuseitsemältä. Aamulinnuista olimme jo kuulleet tuttuja viherviidakkokanoja, sammakkohaukan, jaavankalastajan ym.

Kipusimme pian tuttua reittiä vuorille ja matkan varrella stoppasimme katselemaan auringon nousua näköalapaikalle, jolta näimme pari sammakkohaukkaa. Seuraavan stopin teimme tutussa paikassa Buyan-järven rannalla, jossa oli nyt hiljaisempaa, mutta sarasirkkalintuja ja isokaislakerttusia kuului kauempaa. Löysin taivaalta myös kiertelevän jalokotkan ja kauempaa rinnemetsästä kantautui ruostevatsakäen viheltely.

KraatterijärvetUurresarvinokkaJatkettuamme matkaa kohti uusia maisemia, löytyi Mundukissa olleen hotellin pihan tuntumasta mutkittelevan tien päällä langalla istunut parvi uurresarvinokkia! Lintuja selvästi ruokittiin hotellin pihalla ja nämä linnut olivat juuri sopivasti aamupalalla. Olivatpahan huikean näköisiä otuksia! Hetken kuvailun jälkeen linnut nousivat siivilleen ja lähtivät lentämään kotimetsänsä päälle.

Vuoristomaisemia aikamme ihasteltuamme, laskeutui tie rannan tuntumaan ja heti, kun oli mahdollista, pysähdyimme lyhyelle huilille katsomaan merta. Silkkihaikaroita näkyi rantakivikossa ja merellä liiteli pari ruskosuulaa. Muuten oli kuitenkin niin hiljaista, että päätimme jatkaa pian matkaa.

LiikennettäMatka jatkui joutuisasti kohti länttä kuskimme ohitellessa välillä aika ronskistikin, mutta hetkeäkään hänen kyydissään ei silti pelottanut, vaikka liikenne olikin aika kaoottista. Yleisesti ottaen autot olivat todella suuria ja tiet kapeita ja skoottereita suihki joka puolella vastaan ja ohi, välillä aivan väärää kaistaakin pitkin. Ja skootterin kyydissä oli usein koko perhe. Ja jos jollain oli kypärä, oli se yleensä vain kuskina toimineella perheen isällä. Otsikko: ”Kaksi skootteria kolaroi, kymmenen loukkaantui”, oli täällä aivan mahdollinen.

Lopulta olimme Balin länsikärjessä ja hieman ennen Gilimanukia näkyi kylien yllä aasianpalmukiitäjiä. Gilimanukissa kurvasimme hotelli Lestarin pihaan ja olimme lopulta paikalla niin aikaisin, että saimme odotella tovin, että vapautuneet mökit oli siivottu. Itse asiassa otimme lopulta hieman kalliimmat mökit kuin olimme alun perin varanneet, sillä ilmastointi tuntui aivan välttämättömältä lisävarusteelta huoneisiimme.

Majoituttuamme huilimme taas tovin keskipäivän kuumimpaan aikaan ja lähdimme sitten lähimaastoon kävelyretkelle. Kävelimme vain tien toiselle puolelle tiheään mangrovepöpelikköön, jossa Seppo oli retkeillyt aiemminkin ja tunsi polut mitä pääsi hyvin kulkemaan.

Sää oli taas läkähdyttävän kuuma mutta käpöttelimme silti ristiin rastiin pusikoiden keskellä havaiten mm. smaragdikyyhkyn, marmori- ja kilkkuseppiä, tulitöyhdön, pari aasiankirjotikkaa (analis), turkoosikalastajia, safiirimehiläissyöjiä, parikymmentä kastanjamehiläissyöjää, ruskoperälepinkäisiä, kymmenkunta joraa, pääskyleijuja, mustadrongoja, todella runsaasti nokipääbulbuleita, punakaulakyyhkyjä, pikkukukaalin, jaavanmainoja sekä vihdoin kourallisen ylitsemme yksitellen lentäneitä ruohikkolivertäjiä.

PunakaulakyyhkyAasiankirjotikka

Jatkoimme hotellin ohi kylän läpi merenrantaan, josta löytyi poijulla kököttänyt tiira, joka näytti heti oudolta. Se levitteli pariin otteeseen siipiään ennen kuin kääntyi parempaan asentoon ja saatoimme tunnistaa sen mustaniskatiiraksi. Merellä seilasi myös jokunen pikkutöyhtötiira sekä kuusi ruskosuulaa.

RantaKalastajia

Jatkoimme kävellen roskaista rantaa, jolle paikalliset kantoivat koko ajan lisää roskia, pitkin kohti Bali Baratin eli West Bali National Parkin opastuskeskusta, jonne Seppo sopi treffit vanhan ystävänsä ja paikallisoppaamme Iwan Melalin kanssa.

BalinkottarainenOpparilla Iwan jo odottelikin meitä kalastusveneen luona ja lyhyen jutustelun jälkeen käppäilimme hieman lähialueella, jossa oli yksi balinkottaraisten kasvatushäkeistä. Balinkottaraiselle oli myös pönttöjä lähiympäristössä ja aika pian korviimme kantautuikin balinkottaraisen laulu. Ja kohta pääsimme näkemään tämän sukupuuton partaalta pelastetun lajin. Balinkottaraisia löytyi pihapiiristä kuusi yksilöä, joista pari oli renkaattomia, muilla oli värirenkaat jaloissaan. Iwanin mukaan balinkottaraisia on nykyisin maastossa vapaana jo 350 yksilöä, joten lajin näkeminen on varsin helppoa! Lajin suojelu on kuitenkin ollut melkoisen työn ja tuskan takana, sillä häkkilintuharrastajat maksavat edelleen valtaisan rahasumman laittomasti pyydetystä balinkottaraisesta. Kovin kauan ei siitäkään ole, kun aseistautuneet ryöstäjät varastivat yhdeltä balinkottaraisten kasvatushäkiltä kaikki linnut kerralla! Tällä hetkellä balinkottaraisen tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta, ehkä valoisammalta kuin monen muun lajin, joita ei Indonesiassa suojella.

Ilta oli jo hämärtymässä, mutta opparin pihamaastosta löysimme vielä pari tulikukastajaa, näimme lyhyesti lennossa intiansarvinokan sekä löysimme vielä rantaa kohti kävellessämme jaavanturturikyyhkyn. Sovittuamme seuraavan aamun aikataulun Iwanin kanssa, kävelimme takaisin hotellillemme rantaa pitkin.

Jaava

Hanna jäi kokkailemaan omia eväitään hotellille, mutta Sepon kanssa käppäilimme kylälle syömään. Saimmekin kävellä melkoisen kauas ruokapaikan löytääksemme, mutta lopulta saimme syödyksi ja kadun toista puolta takaisin palaillessamme löysimme pari hieman lähempänäkin ollutta ruokapaikkaa seuraavia iltoja ajatellen.

Bali Barat

29.12. herätys oli aikaisin ja jo viideltä tapasimme Iwanin sekä hänen luottokuskinsa Dahlanin ja lähdimme liikenteeseen. Ajelimme läheiselle suojelualueen sisällä olleelle mangrovealueelle, jossa lähdimme pimeässä seuraamaan Iwania, joka näytti meille tietä taskulampullaan.

Pienen etsinnän jälkeen löysimme pari maassa kököttänyttä savannikehrääjää ja näitä hetken kuvailtuamme, kuului jostain kaukaa pitkäpyrstökehrääjänkin tsuksutus.

SavannikehrääjäMutelikkoa

Jatkoimme rantaan, jossa meitä yllättäen odotti vene kuskeineen ja kohta kahlasimmekin veneen kyytiin ja auringon pikkuhiljaa noustessa lähdimme puksuttamaan kohti läheistä mangrovesaarta.

Maisema oli uskomattoman upea ja taas kerran keli oli täysin tyyni. Taivaalla lenteli suuria parvia safiirimehiläissyöjiä sekä jonkin verran kastanjamehiläissyöjiä. Saareen rantauduttuamme lähdimme kiertämään saarta ja mangrovesta kantautui heti useiden malesiankeijumalureiden laulu ja kohta kuuluivat myös ensimmäiset harmaavihermesikot (limbata), joita pienen odottelun jälkeen päästiin näkemäänkin oikein mukavasti.

Harmaavihermesikko

Mutaa

Toivelajeina magroverannoilla olivat jo heti löydettyjen lajien ohella mm. riuttapaksujalka, paksunokkahaikara sekä pyhimyskalastaja. Iwan vihelteli paksujalan ääntä kävellessään, mutta vastausta ei kuulunut ja kaikki näkemämme kalastajat tuppasivat olemaan joko turkoosi- tai jaavansinikalastajia. Kaukoputkella seuloessamme löytyneet haikarat olivat pikkumarabuja ja myös yksinäinen ruskohaikaranuorukainen piilotteli mangroven reunassa. Pienempiä haikaroita edustivat useat kyyryhaikarat.

ValkomerikotkaKomea esiaikuinen valkomerikotka lensi ylitsemme ja itse näin lyhyesti kaukana kaartelevat pari piispahaikaraa. Rannalla viipotti aivan tolkuton määrä punertavia taskurapuja, jotka etenivät edellämme punaisena mattona ja luiskahtivat mutaan meitä piiloon, kun olimme turhan lähellä. Allikoissa oli myös isoja merimakkaroita ja merivuokkoja ihmeteltäväksi.

Kahlaajista näkyi pikkukuoveja, tundrakurmitsoita sekä rantasipejä, mutta kierrettyämme koko saaren, toivelajit olivat yhä löytämättä. Nousimme veneeseen ja jatkoimme kohti salmen pohjoisreunaa, josta löysimme lisää pikkumarabuja sekä samoja kahlaajia, mutta edelleenkään ei etsittyjä lajeja löytynyt. Pinnan alta löytyi kaikkea sitäkin eksoottisempaa kuten valtavia meritähtiä, ihmeellisiä pallokaloja ym. joita venekuskimme poimi meille lähempäänkin tarkasteluun.

Rapuja

MeritähtiMerimakkaroita

Kävimme lopulta pyörähtämässä aika lähellä satamaa, jossa lenteli suuri parvi idänpikkukiitäjiä, mutta lopulta olimme takaisin lähtöpisteessä, josta kävelimme takaisin autolle, jossa Dahlan odotteli meitä.

Ajoimme seuraavaksi pitkähkön pätkän metsänreunoja avoimista ikkunoista tähystellen ja löysimmekin langoilta lentoon pyrähdelleitä töyhtökiitäjiä ja sitten toiselta sähkölinjalta ainakin 11 aasiansininärheä. Myös mm. pari jaavanmainaa, kilkkuseppiä ja jaavankäpinkäinen nähtiin.

Seuraava stoppi oli mangrovepohjukassa, jossa oli paikalla toinenkin opas pariskunnan kanssa, mutta heidän toimintansa näytti aika dudeilulta meihin verrattuna. Kuitenkaan mekään emme tältä paikalta löytäneet paria aasiankirjotikkaa, pikkuminivettejä, jaavansinikalastajia, ruohikkolivertäjiä ja muutamaa kalatiiraa kummempaa.

JaavansinikalastajaRuohikkolivertäjä

Niinpä jatkoimme pian tien toiselle puolelle metsikköpolkua pitkin kävelemään ja lähes välittömästi kuulimme ensimmäisen kolmivarvaskalastajan ja pienellä hakemisella saimme tämän varjoisten jokivarsien jalokiven myös näkyviin. Ja kuinka ollakaan näitä kirkkaan värisiä säihkylintuja löytyi kohta toinenkin.

KolmivarvaskalastajaKuiva jokiuoma

Kohta Iwan kaivoi atrapin esiin ja soitti lyhyesti tulikulmapittaa, jollainen vastasikin kertaalleen välittömästi. Mutta lintu hiljeni sen sileän tien eikä sitä näkynyt saati kuulunut enää myöhemmin. Niinpä laitettuamme ensin Iwanin kehotuksesta hyttyskarkotetta, jatkoimme polkua syvemmälle metsään. Hyttysiä ei kuitenkaan metsässä lopulta juuri ollut.

KamtshatkanuunilintuKohta ympäriltämme kuului parin kamtshatkanuunilinnun ääntelyä ja toisen näistä linnuista pääsimme näkemään erinomaisesti. Näitä löytyi myöhemmin polun varresta lisääkin, yhteensä ainakin kahdeksan lintua. Muutama peräsindrongo kuului lähistöltä, mutta nekin olivat arkoja ja niitä nähtiin vain vilaukselta. Viidakkosieppokin lauloi hetken löytymättä kuitenkaan näytille lainkaan. Sen sijaan erittäin piilottelevia aasianviheltäjiä onnistuin itse näkemäänkin aika hyvin, kun kaksi lintua kisaili hetken maan rajassa keskenään.

Jatkettuamme yhä vain pitemmälle, löytyi puiden latvustosta parvi todella koreita töyhtöhuppubulbuleita (dispar) sekä erään puun latvassa päivystänyt sundanhaukkanen, mutta etsimämme jaavanvarpuspöllö ei suostunut näyttäytymään, vaikka sen reviirillä tiesimme olevammekin.

TulikulmapittaOlimme jo kiertäneet lähes koko lenkin, kun Iwan näki jotain liikettä erään tiheän puskan sisällä ja vinkkasi meidätkin katsomaan. Puskan alla piilotteli uskomattoman hieno tulikulmapitta! Pääsimme näkemään tämän korean linnun hyvin ja jopa jotenkin kuvaamaankin ennen kuin se lopulta pyrähti puskaan sisemmälle. Kierrettyämme varovaisesti hiipien puskan toiselle puolelle löysimme yllättäen taas pitan näkyville, mutta tämäpä olikin edellistä vielä oranssikulmaisempi eli koiras. Paikalla oli siis pariskunta.

Keskipäivällä pidimme huilin ilmastoiduissa huoneissamme, ja iltapäivällä Iwan sekä Dahlan saapuivat taas meitä hakemaan. Suuntasimme nyt suojelualueen sisäpuolella olleeseen balinkottaraisten kasvatus- ja vapautusmetsään. Kävelimme metsätietä pitkin ja nähtyämme muutaman balinkottaraisen jatkoimme tietä pitemmälle tavoitteenamme löytää vihdoin viherviidakkokana näkyville sekä tietysti muita metsälintuja.

Aika pian löytyikin ensimmäinen viherviidakkokana, jota ei kuitenkaan metsässä päässyt lähestymään, sillä kasvusto oli tiheää ja sangen piikikästä. Punakaula- ja smaragdikyyhkyjä näkyi joitakin sekä pari viherkeisarikyyhkyä. Yllättävämpi löytö oli tien yli lentänyt kastanjamalkoha.

MustalanguriMuutama intiansarvinokka lennähteli puiden latvustossa, jossa asusteli myös mustalangureja, isoja mustia apinoita. Sekä kilkku-, että marmoriseppiä näkyi ja kuului useita, tulitöyhtö käkätti ja toinen tunnistamatta jäänyt tikka rummutteli hetken löytymättä kuitenkaan näkyviin. Jaavanriippukaija vilahti ylitsemme äännellen ja vihdoin kuului reissun ensimmäinen naamiokuhankeittäjä, joka saatiin viheltelemällä näkyviinkin.

Jatkoimme aika pitkälle tietä, joka vei kymmenen kilometrin päässä olleelle temppelille. Tiellä olikin koko ajan jonkin verran liikennettä, vaikka se oli varsin huonokuntoinen. Onneksi välillä oli hiljaisia hetkiä, jolloin näimme tielle tepastelleen villisian ja pääsimme näkemään viherviidakkokanojakin paremmin.

Muita kävelyllä löytyneitä lintuja olivat mm. pari sundansieppokäpinkäistä, pikkuminivetit, peräsindrongot, parikymmentä joraa, muutama jaavankäpinkäinen sekä ruohikkolivertäjä, kuuden töyhtöhuppubulbulin parvi, kamtshatkanuunilintu sekä harakkatasku.

Lopulta palailimme takaisin ja kävimme tutustumassa balinkottaraiskeskukseen, jossa linnut olivat suuressa häkissä. Tämä oli se paikka, josta aseistetut ryöstäjät olivat aikanaan vieneet lähes sata lintua kerralla! Pihan puista löysimme ensimmäisen mustajättioravan, joka ylitti tien lähes suoraan yläpuolellamme ollutta sähköjohtoa pitkin.

JättioravaViherkeisarikyyhky

Illalla kävimme taas Sepon kanssa kylillä kylillä ja nyt löysimme hieman lähempää ruokapaikan, jossa ruokakin oli oikein maistuvaa. Palvelu vain oli kovin verkkaista. Illalla simahdimme aikaisin syystäkin, sillä seuraava päivä olisi taas yksi reissun odotetuimmista.

Jaavalle Baluraniin

30.12. herätys olikin taas aikaisin ja aamuviideltä olimme ajamassa kohti satamaa. Aikataulu oli suunniteltu hyvin ja pääsimme ajamaan lähes suoraan paattiin, joka veisi meidät kapean salmen yli Jaavalle, maailman asutuimmalle saarelle, jolla on yli 350 miljoonaa asukasta. Meidän kohteemme oli Baluranin kansallispuisto saaren koillisnurkassa.

Laiva lähti hämärissä liikkeelle idänpikkukiitäjäparven mekastaessa taivaalla. Pikkuhiljaa aamu alkoi valoistua ja näimme poijuilla istuskelleita ja meren yllä lentäneitä pikkutöyhtö- ja töyhtötiiroja. Yllättäen laivan ohitti myös harmaahaikara, joka oli Sepolle vasta kolmas havainto Balilta.

Laivoja salmessa

Laivamatka oli 12 kilometrin mittainen, sillä reitti kiersi jonkin verran, suoraan matka olisi ollut vain seitsemisen kilometriä. Aika pian rantauduimme Ketanpangin satamaan, jonne jouduimme kävelemään, sillä autot oli pakattu niin tiukasti lauttaan, ettei autoihin mahtunut kuin kuskin ovesta. Rannassa ylitsemme lensi vanha ja nuori valkomerikotka. Pian kuskimme sai ajettua auton lautalta ja otimme saman tien suunnan kohti pohjoista ja Balurania.

Noin 30 kilometriä ajettuamme saavuimme kansallispuiston portille jo ennen seitsemää ja ilmeisesti kansallispuisto ei vielä ollut auki, mutta maksettuamme kansallispuiston pääsymaksut Iwan puhui meidät portista sisään. Ja kohta parkkeerasimme korkean näkötornin juurelle ja kipusimme torniin katselemaan maisemaa sekä tietysti lintuja.

Näkymä tornistaNäkymä tornista oli erinomainen ja lintuja riitti mukavasti! Jaavanpinnoja ropisi liukuhihnalta, mutta alkuun ei meinannut löytyä mitään, mitä ei olisi Balillakin näkynyt. Pääsky- ja kiitäjälajistokin oli alkuun samaa Balilta tuttua, mutta kohta parviin saapuivat ensimmäiset piikkipyrstökiitäjät ja niiden seurassa myös jymykiitäjiä – ja näitä tulikin taivaalle pikkuhiljaa enemmän ja enemmän, lopulta näitä uskomattoman upeita vauhtilentäjiä pyöri taivaalla yhteensä viitisenkymmentä lintua.

Valittaja- ja ruostevatsakäkiä kuului molempia useita ja niitä päästiin näkemäänkin. Kaukoputkilla puiden latvustoja seuloessa löytyi eräästä latvasta kookas vihreä lintu, joka määrittyi keltalakkisepäksi. Myös mm. musta- ja tuhkadrongoja, pääskyleijuja, pari tulikukastajaa, harmaaposkikyyhkyjä ym. nähtiin, mutta lopulta laskeuduimme tornista alas ja lähdimme jatkamaan matkaa kansallispuiston tietä hitaasti ajellen. Metsät olivat alkumatkasta rutikuivia ja laajan metsäpalon jäljiltä lähes lehdettömiä.

TulikukastajaPiikkipyrstökiitäjä

Metsistä kuului vähän väliä viherviidakkokanan käkättävä huuto ja kohta kuuluivat myös ensimmäiset naurettavan käheät punaviidakkokanat, jotka kuulostivat aivan erilaisilta kuin Thaimaassa. Aika pian molempia lajeja päästiin näkemään ja kuvaamaankin. Kuvasimme myös aivan järkyttävän pahalta haisseita valtavan kokoisia maassa kasvaneita raatokukkia.

PunaviidakkokanaViherviidakkokana

JaavanjalokotkaPysähtelimme välillä kävelemään tien varteen ja havaintoja kertyi kilkkusepistä, smaragdikyyhkyistä, kirjokäestä, pikkuminiveteistä ja sitten löytyi taas elis, kun erään puun latvustossa touhusi ruskolakkitikka (moluccensis). Jatkettuamme taas matkaa äkkäsi Iwan puun latvassa istuneen kotkan, jolla oli komea töyhtö päässään – jaavanjalokotka! Hanna ehti napata avoimesta ikkunasta muutaman kuvan kotkasta, ennen kuin se nousi siivilleen ja lensi matalalla katveeseen.

BaluranSuurin osa Baluranista oli kuivaa savannimaista aluetta, mutta keskempänä saavuimme ikivihreän metsän alueelle, jossa jalkauduimme taas tien varteen kävelemään. Aika pian vierestämme kuului kolmivarvaskalastajan ääni ja kohta kaksi upean väristä kalastajaa vilahti ohitsemme. Myös turkoosikalastajia näkyi ja kuului siellä täällä, jaavanriippukaija lensi ylitsemme ja tuhkatalitiaiset lauloivat. Jatkettuamme taas matkaa kuului auton vierestä tikan ääni ja Iwan tunnisti lajin heti palmuvihertikaksi. Muistin lajin reagoineen helposti atrappiin Thaimaassakin, eikä atrappi pettänyt tälläkään kertaa, vaan lintu saatiin lyhyeksi aikaa näkyvillekin.

Tuhkaräätälien ohella löysimme myös muutaman pitkäpyrstöräätälin, pari sinimonarkkia, jaavankäpinkäisen, sundansieppokäpinkäisen sekä kuulimme kamtshatkanuunilinnun ym. Kuulimme kauempaa pariin otteeseen mystisen kuulosta ulisevaa ääntä, joka oli lapsuudesta ja Korkeasaaren käynneiltä tuttu, tällä kertaa äänessä olivat ihan villit ja vapaat viherriikinkukot!

Päivä oli taas lämmennyt kuumaksi, kun ajoimme kuivan savannialueen läpi ja parkkeerasimme Bekolin keskukselle, jossa kipusimme mäen päällä olleeseen näkötorniin. Tornista avautui maisema savannille, jonne oli pysähtynyt paikallisia turisteja ottamaan selfieitä. Meistä rutikuiva maisema ei näyttänyt kovinkaan kuvaukselliselta. Selfiekulttuuri oli Indonesiassa muuten jotain aivan käsittämätöntä! Paikalliset ottivat joka paikassa kuvia tai videota itsestään ja joutuipa Seppokin useampaan selfieen mukaan, sillä länsimaalaisia ”turisteja” ei liiemmin Länsi-Balilla tai Itä-Jaavalla ollut.

SavanniSelfienottajatTimorinkauriit

Bekolin tornista näimme isoja laumoja timorinkauriita, jotka vaelsivat jonoissa kohti juoma-allasta. Niiden seassa kulki myös pikkuporukoissa vesipuhveleita. Lintuhavainnot jäivät aika vähiin; pari jaavanturturikyyhkyä sekä lähistöllä kiljunut harjakotka, jota ei kuitenkaan onnistuttu näkemään. Pariin otteeseen kuulimme viherrikinkukkojen huutelua. Yksi linnuista kuului todella läheltä, muttemme onnistuneet löytää sitä näkyville. Lopulta kun yksi lintu kuului aika lähellä olleiden rakennusten suunnasta, päätimme lähteä etsimään lintua näkyville. Ja kuinka ollakaan löytyihän se yllättävän helpostikin ja saimme siitä jonkinlaiset lämpöväreilykuvat ennen kuin tämä uskomattoman värikäs lintu piiloutui pitempään heinikkoon.

Vesipuhveli

Kävimme vielä kuvailemassa vesipuhveleita ja Hanna kuvaili ohimennen kuvakavalkaadin paikallisten selfieposeerauksista. Olipa paikalla pari hääkuvausporukkaakin huseeraamassa.

Jatkettuamme taas matkaa pääsimme lopulta tien päähän Baman rannalle, jossa oli aivan tolkuttomasti porukkaa, suurin osa taas ottamassa selfieitä. Oli todella kuuma, joten ihan alkuun päätimme vain ottaa rennosti varjoissa mahdollisimman kaukana mekastavasta rantaporukasta sekä kammottavasta, taukoamatta soineesta ”jäätelöautomusiikista”.

IntiansarvinokkaPian olimme kuitenkin kävelemässä alueen isoista puista lintuja etsien. Intiansarvinokkia löytyi useita, mutta toiveissamme ollutta puistopöllöä ei löytynyt. Kyyhkyjä näkyi sekä jaavan- että viherkeisarikyyhkyjä sekä pari jaavanturturikyyhkyä. Kuulimme lyhyesti myös punarintakaijan ääntä. Keskipäivän kuumuus meinasi hyydyttää meidät. Onneksi valtavat puut tarjosivat vähän varjoa.

Jatkoimme sitten pienelle polulle, joka kulki metsikössä rannan suuntaisesti. Olimme varautuneet pitkin vaattein sekä hyttysmyrkyin, sillä tässä metsässä piti oleman todella paljon ötököitä, mutta kuivuuden takia hyttysiäkin oli vain muutamia. Puiden latvustossa etenemistämme tarkkaili lauma mustalangureja, joukossaan muutama alle vuoden ikäinen ja vielä kullan värinen pikkuaappo.

Metsikössä lauloi useita viidakkosieppoja ja sinikorvakalastajan ääni kuului lyhyesti mutta sitten tärppäsi kunnolla. Näin jotain liikettä oksiston takaa ja tajusin katsovani lintua, jolla oli niskassa punaista sekä keltaista. Onneksi lintu nousi ylemmäksi rungolle ja näkyi kohta kunnolla – punasiipitikka! Todella upea lintu, joka oli Sepollekin elis! Samaan aikaan pusikossa edessämme touhusi parvi timaleita, joista vihdoin päästiin yksi näkemään sen verran hyvin, että se saatiin tunnistettua köynnöstimaliksi. Kun kohta perään Iwan nappasi toiselta puun rungolta parin kookkaita aasianpalokärkiä, oli lyhyessä hetkessä löytynyt usempikin toiveissa ollut laji!

PunasiipitikkaSundanhaukkanen

Rannan polkuEräässä kohdassa, jossa näkyi merelle, tuijottelimme hetken aavalle ulapalle ja näimme pikkutöyhtö-, töyhtö- sekä kalatiiroja ja sitten löytyi neljä upean kevyseti lentänyttä fregattilintua. Linnut olivat kaukana, mutta määrittyivät lopulta pikkufregattilinnuiksi.

Kävely tuotti vielä kastanjamehiläissyöjiä, pari sundanhaukkasta ja aasianviheltäjää sekä useita intiansarvinokkia. Vilaukselta näkyi vielä yksi eliskin, oliivisiipibulbuli. Erään puun latvuksesta pölähti lentoon iso ruskea lintu, joka kaiketi oli puistopöllö, mutta se näkyi liian lyhyesti eikä sitä löytynyt enää, joten tämä laji jäi tällä kertaa hoitamatta.

Parkkipaikalle palattuamme lähdimme ajelemaan takaisin päin. Savannialueella ajelimme taas hitaasti ja kun löysimme timorinkaurislaumoja, pysähdyimme ja lähdimme katsomaan löytyisikö niiden läheltä lintujakin. Ja melkein heti tärppäsi ja löysimme etsimämme – ainakin kolme jaavankottaraista! Tämä laji on erittäin pyydystetty häkkilintu ja sen tulevaisuus vaikuttaa monen muun lajin tavoin paljon synkemmältä kuin balinkottaraisella.

JaavankottarainenViherriikinkukko Paluumatkalla todella tarkkasilmäinen kuskimme plokkasi vielä puussa istuneen kotkan, joka sekin nousi saman tien siivilleen, mutta ehdimme määrittää sen tumman muodon jalokotkaksi. Näimme myös tienvarressa puun alla piilotelleen viherriikinkukon.

Lopulta olimme takaisin satamassa, jossa pääsimme ajamaan saman tien lähes viimeisinä lauttaan ja lähdimme paluumatkalle Balille. Kipusimme tietysti taas kannelle ja Iwan onnistuikin puhumaan meidät parhaaseen paikkaan lähes lauttaa ohjaavan miehistön viereen. Mutta illan jo hämärtäessä näimme vain tiiroja ja jokusen ruskosuulan.

Gilimanukin satamasta ajoimme hotellillemme, jossa Hanna jäi taas kokkailemaan ja me kävimme Sepon kanssa syömässä edellisiltana hyväksi koetussa ravintolassa. Ravintolan verkkaalleen touhuava emäntä oli aivan onnesta soikeana, kun tulimme hänen ravintolaansa toistamiseen.

Uudenvuodenaatto

31.12. olimme sopineet hieman iisimmän aamuohjelman mutta kyytimme oli taas hotellilla reilusti etuajassa, kuten maassa tuntui olevan tapana. Niinpä olimme jo ennen aamukuutta ajelemassa taas kohti tuttua mangrovea. Olin halunnut tavalla tai toisella yrittää vielä riuttapaksujalkaa, paksunokkahaikaraa sekä pyhimyskalastajaa ja niinpä olimme aika pian kävelleet tuttuun rantaan, jonka laiturilta aloimme seuloa kaukoputkilla mangroverantoja.

Riuttapaksujalka

Jaavanturturikyyhkyt turisivat ja malesiankeijumalurit lauloivat, pikkukuoveja ja rantasipejä oli kymmeniä ja taas vesirajassa kahlaili muutamia pikkumarabuja ja yksi ruskohaikara piilotteli lähempänä mangroveja. Paksunokkahaikaraa ei kuitenkaan löytynyt, se yleensä olisi ollut näkyvästi vedessä kahlaamassa. Sen sijaan pitkän seulomisen jälkeen löysin kuin löysinkin yhden riuttapaksujalan! Otus hiippaili jonkin aikaa näkyvissä kaukana mangroven reunassa ja katosi sitten kasvien kätköihin. Onneksi kaikki ehdmme kuitenkin linnun nähdä. Kun lähellä olleiden veneiden nokkaan saapui vielä pari pyhimyskalastajaa, oli aamu onnistunut vähintään toivotulla tavalla!

PyhimyskalastajaMangroven lintuja

Palailimme aika pian autoa kohti, sillä kiitos Iwanin puhelahjojen, olimme saaneet vierailla lyhyesti suojelualueella ilman uutta puistomaksua. Kävellessämme huomasimme lähipuiden latvoissa muutaman parin oranssiviherkyyhkyjä! Nyt tämäkin laji saatiin varmasti oikein määritettyä, sillä pään värityskin nähtiin hienosti.

Koska meillä oli vielä jokunen tunti aikaa, suuntasimme vielä sataman läheisiä mangroveita putkeilemaan, mutta pikkumarabujen ohella havainnot jäivät rannassa uiskennelleisiin värikkäisiin kaloihin sekä muutamaan myrkylliseen siipisimppuun. Mereltä löytyi jokunen ruskosuula sekä yksi leveäpyrstökihu.

Loppuaamun vietimme opastuskeskuksen pihamaastossa balinkottaraisia kuvaillen ja ohessa näimme myös sundansieppokäpinkäisen, kilkku- ja marmoriseppiä, verikukastajia ym.

KilkkuseppäBalinkottarainen

Yhdeksän aikaan palailimme hotellille pakkailemaan ja yllättäen Nyoman oli taas saapunut paikalle lähes tunnin etuajassa. Kävimme vielä viilentävässä suihkussa, ennen kuin hyvästelimme, kiittelimme ja tietysti maksoimme Iwanin sekä Dahlanin ja lähdimme ajamaan tällä kertaa eteläistä rantareittiä kohti Ubudia.

PikkufregattilintuKun tie ensimmäistä kertaa kaarsi kunnolla rantaan, pidimme pienen huilitauon merelle tuijotellen. Tiirojen seasta löytyi yllättäen elegantti ruskotiira ja ylitsemme lensi todella komeasti pikkufregattilintu.

Matkan jatkuttua liikenne oli yhä aika maltillista, vaikka olikin vuoden viimeinen päivä ja Uuden Vuoden viettoon valmistauduttiin täälläkin, vaikka paikallisessa kalenterissa Uudella Vuodella ei niin merkitystä ollutkaan. Kuskimme ohitteli taas ihan kiitettävästi, vaikka tiet olivat erittäin kapeita. Silti kyyti oli turvallista ja luotettavaa. Meillä oli reissussa ollut vain erinomaisia kuskeja!

Jossain riisipeltoja ohitellessamme näimme peltojen yllä pari lentävää kaitanokkavarista ja Nyoman plokkasi tien yllä metsän päällä, aika kaukana rannasta lentäneen pikkufregattilinnun, muuten havainnot jäivät pelloilla seisoskelleisiin pikkujalo- ym. haikaroihin.

Lopulta olimme varsin aikaisin päivällä Jukut Pakussa, jossa Topi otti meidät kaikki jo innolla vastaan. Illan projekti oli sitten yrittää pitää Topi tyytyväisenä, sillä pikkuhiljaa Uuden Vuoden rakettien ammuskelu kiihtyi. Ilta menikin verannalla iloisesti jutustellessamme. Topi tuntui ymmärtävän, ettei mitään hätää ollut ja oli hämmästyttävän rauhallinen koko illan. Jutustelun ohessa kuulimme taas sammakkohaukan, jaavankalastajia, harakkataskun, sundanpöllösiä sekä pari punakoipiräikkää. Keskiyöllä alkoi sitten aivan käsittämätön, aivan jatkuva pauke, mutta raketit olivat onneksi varsin maltillisen tasaäänisiä, joten yllättävän vähän pauke lopulta ärsytti. Ennenhän pauke oli kestänyt viikon molemmin puolin Uutta Vuotta, mutta uuden lain mukaan paukutuksen tuli tapahtua tänä yönä. Yllättäen pauke myös vaimeni aika pian vuoden vaihduttua ja yhden aikaan suuntasimme pehkuihin, sillä olihan meillä ollut aika vauhdikkaita päiviä vuoden päätteeksi.

Rento ekaekaa

KaatosadeVuosi 2020 alkoi osaltamme aika iisisti. Aamu meni lähilintuja kerratessa mutta kaikki lajit olivat samoja tuttuja. Aamupalan jälkeen suuntasimme kävellen Ubudiin shoppailemaan. Torikadun kertaalleen läpikäveltymme, alkoi sataa oikein kunnolla! Pidimme sadetta reilut puoli tuntia erään katoksen alla, kunnes kahlasimme katettuun osaan toria ostamaan pakollisia tuliaisia. Vettä oli tullut sen verran rajusti, että kauppaan joutui kahlaamaan nilkkoja myöten. Mutta tinkaaminen oli ehkä sitäkin helpompaa, kun kaupassa ei juuri ollut muita. Niinpä saimme aika pian ostettua tuliaisemme erittäin hyvään hintaan, noin 70 prosenttia hinnasta pois tingattuamme.

Kävimme sitten syömässä ja vielä kaupassakin. Sateen loputtua ruuhka kaupungissa oli melkoinen, joten päätimme kävellä kaikkine kantamuksinemme takaisin kämpille. Apinapuiston läpi kävellessä piti meidän pitää kauppakassit visusti kiinni ja rintaa vasten, jotteivat makakit nappaisi läpikulkumaksua mukaansa.

Makaki

Taas vuorille

2.1.Bung saapui meitä hakemaan klo 6:00. Otimme taas suunnan vuoristoon ja ajoimme tuttuja reittejä ja näköalapaikan lähistöllä näin auton ikkunasta nuoren bramiinihaukan.

Kasvitieteellinen puutarhaLopulta olimme perillä Bedugulin puutarhan parkkipaikalla, jonne Bung jäi nukkumaan, kun me suuntasimme retkelle. Heti puutarhaan päästyämme löysimme latvustosta lintukeskittymän, jossa oli sundanuunilintuja, viitasieppoja, sundansieppokerttu ja lyhyesti näin naaras jaavanviheltäjän. Ruskotöpökerttusia lauloi taas joka puolella, myös jokunen kaulanauhatimali kuului ja Hannan näki lyhyesti naaras mantsuriansiepon.

RaatokukkaJatkoimme kävelyä hyvän näköisessä metsässä, mutta jostain syystä linnut vähenivät selvästi. Erään joen notkanteesta kuulimme sukeltajahaarapyrstön ääntä, mutta lintu säikähti ohi ajanutta autoa eikä näkynyt lainkaan. Sundankäki puputti, jaavankeisarikyyhkyjä löytyi latvoista, drongokäki sekä muutama naamiokuhankeittäjä viheltelivät, kultasepelsepät hurisivat ja useita yksittäisiä jaavanriippukaijoja lensi vauhdilla ylitsemme. Jaavanisorillejä näkyi taas pari parvea, celebesinkiiltokottaraisia vilahteli pikkuparvissa ylitsemme ja saimme lyhyesti näkyviin pienen parven köynnöstimaleitakin. Näimmepä vihdoin kunnolla myös Balin kolmannen oravalajin indonesiantupaian. Näimme polun varressa myös hiljattain kuolleen sivettikissan.

Puistoon alkoi pikkuhiljaa kertyä porukkaa ja oli inhottava nähdä, kuinka täällä kauniissa puistossakin kaikki roskat jätettiin lojumaan minne sattuu. Porukka myös liikkui autoilla, joten liikennettä oli häiriöksi asti. Koskakasoissa sikisi myös valtavasti kärpäsiä, jotka pörräsivät jatkuvasti ympärillä.

Aasiankirjotikan, tulitöyhdön, harjakotkan sekä punaotsaräätälin ym. havaittuamme, kävimme vielä katsomassa orkideapuutarhaa, jonka jälkeen vihdoin löysin erään puun latvasta verikurkkukukastajan. Sitten käppäilimmekin aika pian takaisin parkkipaikalle, jossa Bung yhä veteli sikeitä.

HarjakotkaCelebesinkiiltokottarainen

Telttailemaan

Jatkoimme pikkumatkan Buyan-järven leirintäalueelle, josta oli sitten viimetiedustelujen tullut maksullinen. Sovimme Bungin kanssa paluukyydin parin päivän päähän ja otimme kaikki tavaramme kantoon ja lähdimme etsimään leiripaikkaa.

LeiriLeirintäalueella oli jo jonkin verran porukkaa ja oli odotettavaa, että porukkaa olisi tulossa illaksi lisää. Niinpä kävelimme muiden telttojen ohi polulle, joka vei metsään. Olimme jo etukäteen Google Mapsista valkkailleet sopivaa leiripaikkaa ja kävelimmekin tavaroinemme vajaan kilometrin päähän järven rantaniitylle. Kävellessämme kuulimme muutamia kultasepelseppiä sekä ensimmäisen mustaotsasepän (australis). Löysimme niityltä oivallisen paikan pystyttää leirimme ja kohta meillä olikin jo teltat pystyssä. Ajattelimme ottaa pienet päiväunet, mutta päivä oli lämmennyt siihen malliin, ettei teltassa nukkumisesta meinannut kuitenkaan tulla yhtään mitään.

Lopulta olimme yrittäneet nukkua tarpeeksi ja päätimme uskaltaa jättää teltat paikoilleen ja tavarat telttaan sisälle ja lähteä maastoon. Telttapaikallemmekin kuului jo niin sundankäkiä, valittajakäkiä kuin ruostevatsakäkikin ja näimme rosvokotkaparin lentävän hetken vuoren rinteiden yllä.

Lähdimme kävelemään rannan suuntaista metsäpolkua pitkin, jossa kultasepelseppiä sekä taas yksi mustaotsaseppä (australis) ääntelivät ja kuulimmepa lyhyesti pari jaavanviheltäjääkin. Jaavanriippukaijoja ja viiridrongoja kuului jokunen, jaavanisorillejä oli taas pari parvea, tuhkatalitiaiset lauloivat jne.

KiinanriisihaikaraKiersimme lopulta polkua pitkin rantaan ja päätimme palata teltalle päin rantaa pitkin. Rantaniityltä löysimme ainakin parikymmentä sarasirkkalintua, heinäkerttuja, liejukanoja sekä jokusen kiinanpikkuhaikaran. Teltalle palattuamme kuulimme lähiruovikon suunnasta toisenlaista sirkkalinnun laulua ja mielestämme laulu sopi täysin Japanissa tutuksi tulleelle ohotansirkkalinnulle. Kaivoin äänityslaitteen esiin, mutta eihän se tietenkään enää suostunut laulamaan.

Illalle olimme suunnitelleet pöllökävelyä, mutta ennen kuin ehdimme sellaiselle, saapui pari pitkäpyrstökehrääjää saalistelemaan ötököitä aivan ympäriltämme. Ja kohta alkoi sundanhuuhkaja huudella aika lähellä leiriämme. Otin siitä hetken äänitystä ja yritimme sitten mennä sen perään nähdäksemme tämän uskomattoman hienon pöllön, mutta lintu hiljeni ja kuului myöhemmin hetken aikaa kaukaa aivan järven päästä. Muita pöllöjä emme kuulleet, joten lopulta suuntasimme aikaisin pehkuihin. Onneksi olimme kaukana muista leireilijöistä, sillä yöllä oli leirissä melkoiset bileet! Musikki soi todella kovalla pitkälle aamuyöhön asti.

PitkäpyrstökehrääjäIltahuuto

Buyanin rannoilla

3.1. Heräsimme muutamaan otteeseen yöllä kuulostelemaan äänimaisemaa, mutta äänessä olivat vain lähilutakon sammakot ja ojasuokanat. Aamulla heräsimme aikaisin ja nuudeliaamiaisen aikana kuulimme vastarannalta valkomerikotkaperheen kaakatusta ja nousivatpa linnut lopulta lentoonkin. Myös muutama harjakotka kaarteli taivaalla sekä idänmehiläishaukka lensi ylitsemme.

Teimme aamusta hieman edellispäiväistä pitemmän kävelyn rantametsässä, mutta havainnot jäivät hieman vaatimattomammiksi kuin olimme odottaneet. Muutama viherviidakkokana, pari vilaukselta nähtyä käkikyyhky sp:tä, harmaaposkikyyhkyjä, jaavankeisarikyyhkyjä, muutama naamiokuhankeittäjä, pari pilkkaminivettiä ja sinimonarkkia, muutama sundanuunilintu, pari sundanjokirastasta, jopa kahdeksan viidakkosieppoa ym. kuitenkin löydettiin. Rannasta kuului taas sarasirkkalintuja sekä pari isokaislakerttusta.

Buyan

Teltalle palattuamme kuulimme outoa hurahtavaa ääntä lähimetsästä, mutta emme löytäneet ääntelijää. Vihdoin sain lyhyen äänityksen ohotansirkkalintukandistakin, joten ehkä laji saadaan Balin listalle?

Päivällä lepäilimme taas kuumimman hetken ja samalla taivaalle alkoi kertyä uhkaavan näköisiä pilviä. Ukkonenkin jyrähteli kauempana, mutta Hannan jäätyä vielä torkkumaan, suuntasimme Sepon kanssa iltaretkelle järven toisen pään tuttua matalikkoa kohti.

Emme päässeet kuin juuri ja juuri ulos leirintäalueelta, kun alkoi sataa, mutta onneksi sade pian taukosi ja jatkoimme matkaa. Pääsimme pohjukan reunaan, jossa ehdimme hädin tuskin nostaa putken pystyyn, kun alkoi sataa oikein kunnolla! Haikaroita, liejukanoja, kurppia ja liroja hetken katsottuamme, piti meidän singahtaa rannassa olleiden ruoppauskoneiden alle sadetta pitämään.

Viidakkosieppo

Kun sade vihdoin taukosi, päätimme lähteä palailemaan leiriämme kohti sadeviitat yllämme. Aika monta kertaa saimme vielä matkalla pitää sadetta erilaisten katosten alla, kerran jopa lintukaupassa, jossa onneksi valtaosa kaupan olleista linnuista oli pieniä papukaijoja, mutta myös luonnosta kiinni otettuja lintuja oli jonkin verran. Yksi linnuista oli jostain kauempaa tuotu valtava kyyhky, jota emme tunteneet. Lopulta kävimme vielä lähikaupassa ostamassa juomista ja lopulta pääsimme palaamaan takaisin teltoillemme sateen taas kiihtyessä.

Vesisadetta ja puuskaista tuulta riittikin sitten koko illan. Välillä kunnon ukkoset olivat lähellä, mutta eivät onneksemme tulleet aivan päälle. Kun ilta oli jo jonkin aikaa aiemmin hämärtynyt, taukosi sade ehkä minuutiksi ja silloin kuulimme kauempaa pari kertaa sundanhuuhkajan puhalluksen. Sitten alkoi taas sataa ja yritimme alkaa nukkua, mutta ohi liukuneiden ukonilmojen takia emme onnistuneet nukahtaa.

Kun sade vihdoin iltayöstä taukosi, kuului aivan läheltä rannasta järven yltä todella voimakas rääkäisy! Tunnistimme sen heti sundankalahuuhkajaksi, sillä olimme soitelleet ääntä edellisiltana jonkin aikaa. Onneksi Seppokin oli teltassaan yhä hereillä ja oli kuullut äänen! Kuuntelimme tietysti heti vielä verrokiksi ääntä nauhalta ja saatoimme todeta määrityksen varmaksi! Ääntä ei kuitenkaan enää kuulunut ja todella kovan sateen takia maasto oli niin märkää, ettei meillä ollut mitään asiaa ulos etsimään lintua summamutikassa.

Aika pian onnistuimme lopulta nukahtaa ja onneksemme uusia sateita, tai ainakaan kunnon ukkosia ei enää yön aikana tullutkaan. Sen sijaan leirintäalueella oli taas hyvät bileet, joita ukkosetkaan eivät juuri olleet hillinneet. Olipa kova tuuli kaatanut yhden teltan päälle ison puunkin, mutta ilmeisesti ilman henkilövahinkoja oli selvitty.

Pakkailuja

Janne4.1. heräsimme Hannan kanssa jo pimeässä ja ulkona hurahteli taas aiemmin määrittämättä jäänyt lintu tai joku muu linnulta kuulostanut otus. Kiipesimme metsän puolelle äänen aiheuttajan perässä ja totesimme hurahtelijoita olevan useampiakin. Äänet tuntuivat kuuluvan korkeammalta puista mutta kiinnitimme pian huomion myös alempaa kuuluneisiin ”kui” -ääniin. Yritimme saada ääntelijöitä näkyviin, mutta emme millään onnistuneet.

Pian Seppokin oli herännyt ja jatkoimme ääntelijöiden etsimistä Sepon kanssa ja lopulta Seppo löysi yhden maassa äännelleen otuksen ja sehän oli tietenkin tulikulmapitta! Myöhemmin meille selvisi, että myös hurahtava ääni oli pitan ääni ja näin ollen ympärillämme oli äännellyt yhteensä kahdeksan tulikulmapittaa!

PappejaSöimme aamiaisen taas leirissä ja koska keli näytti yhä siltä, että saattaisi alkaa sataa, päätimme pysytellä lähellä leiriä. Kiipesimme kyllä vielä läheisen pienen temppelin metsikköön ja polulla Hanna näki lyhyesti vielä yhden pitan. Muuten havainnot jäivät parinkymmenen jaavankeisarikyyhkyn parveen, käkikyyhkylajiin, pariin smaragdikyyhkyyn, muutamaan viidakkosieppoon sekä sundanjokirastaaseen,

Yhdeksältä purimme leirin ja pian olimme kantamassa tavaroitamme leirintäalueen parkkipaikalle ja sinne päästyämme olikin Bung jo meitä odottamassa.

Matkan varrella kävimme eräässä käsitöihin keskittyneen kylän kaupassa, jossa valmistettiin puisia lintuja. Ostimmekin pari lintua kotiin ja tuliaiseksi. Pian olimme taas Jukut Pakussa, jossa otimme päivän iisisti. Kuivattelimme auringonpaisteessa kosteita tavaroitamme, kunnes sadekuurot ja kovaksi yltynyt tuuli pakottivat meidät sisälle pakkailemaan tavaroitamme.

Illalla suuntasimme lähiravintolaan syömään ja sen jälkeen seurustelimme vielä pitkälle iltaan tuttujen kanssa sundanpöllösten ja punakoipiräikän äännellessä taustalla.

Denpasarin tienoon lintupaikoilla

5.1. olimme aamukuudelta valmiina ja pakkasimme kaikki tavaramme Bungin kyytiin ja lähdimme ajamaan kohti Denpasaria. Koska Balin paras kahlaajapaikka Seranganin saari oli suljettu kaikilta ulkopuolisilta (valitettavasti siis myös lintuharrastajilta), aloitimme retken saaren läheisiltä matalikkorannoilta, joilla oli yleensä myös jonkin verran kahlaajia. Olimme tietysti katsoneet vuoroveden olevan sopiva nyt aamusta.

Rantatiellä ajaessamme näimme jo ensimmäisen mustamerimetson ja heti rannan tuntumaan pysähdyttyämme lensi ylitsemme ensimmäiset australianmerimetsot.

Kävelimme mangrovepuskien läpi rantaan, josta löytyi runsaasti kuoveja, pikkukuoveja sekä kohta määrittyivät myös ensimmäiset ohotankuovit. Mangroveiden alla olleissa lätäköissä piipersi lirojen ohella punajalkavikloja, rusokaulasirrejä, mustajalkatyllejä sekä muutama pikkutylli ja siperiansirri. Australian- ja mustamerimetsoja lenteli taivaalla ja mangroveiden juurella piilotteli myös pieni parvi sundantaveja. Tyllien tarkempi tarkastelu paljasti, että mustajalkatyllien seurassa oli myös ainakin parit jaavan- sekä sundantyllit. Kuoveja vielä kertaalleen seuloessa löytyi niiden seasta yksinäinen aavikkotylli. Jaavansinikalastajia viipotti ohitsemme ja kun siirryimme puiden suojaan sadekuuroa pitämään, singahti jaloistamme tummapyyjuoksija puskien alle piiloon.

SundantaviKahlaajia

Ollessamme vielä sadetta pitelemässä, saapui rantaan paikallinen vartija ajamaan meitä pois. Mitään syytä emme keksineet, miksei rannassa olisi saanut olla. Lähellä oli joku varastorakennuksen tapainen ja toki kauempana oli erilaisia työmaita, joissa tuhottiin vielä jäljellä olevaa mangrovekasvustoa kovaa tahtia. Voi hyvin olla, että lähitulevaisuudessa tälläkään alueella ei ole mitään asiaa katsella kahlaajia, jos niitä siellä enää onkaan?

Niinpä ajoimme piakkoin lahden toiselle puolelle, jossa oli myös todella isot rakennustyömaat menossa, mutta saimme luvan kävellä rantaan kahlaajia katsomaan. Valo oli kuitenkin aika huono, joten etenkään tyllien tunnistaminen ei onnistunut. Rusokaulasirriparvessa näkyi kuovisirri lyhyesti, kunnes lahdelle saapui muuttohaukka saalistamaan ja kaikki kahlaajat lensivät kauemmaksi.

Rusokaulasirrit ja muuttohaukkaLehmähaikara

Ajaessamme todella pitkää ja maksullista tullisiltaa kohti Denpasaria näimme muutamia hietatiiroja sekä pari poijuilla seisoskellutta korallihaikaraa. Kohta parkkeerasimme Nua Dusan jätevedenpuhdistamolle, jonne kävelimme portista sisään ja nimet porttikopin kirjaan kirjaamalla saimme mennä alueelle kiertelemään.

HaikaroitaAlueella oli useita suuria todella reheviä altaita, joilla oli myös mukavasti lintuja! Heti löysimme jaavansinikalastajia, viisi valkoposkitiiraa ja yhden valkosiipitiiran sekä musta- ja australianmerimetsoja, joita molempia pääsi nyt kuvaamaankin. Haikaroista löytyi mm. jokunen rusko-, silkki- ja pikkujalohaikara, mutta toivomiamme australianyöhaikaroita ei löytynyt, tavallisia yöhaikaroitakin näkyi vain pari kappaletta. Myöskään ainoatakaan uikkua emme nähneet, toiveissa olisi ollut pikku-uikusta splitattu “tricolor” tai australianuikku. Altaiden viertä kävellessämme, kuului puskien takaa pienen joen varresta hetken aikaa taigaviklon ääntä, joten ilman elistä emme täälläkään jääneet.

AustralianmerimetsoNusa Dua

Kiersimme kaikki altaat toiselle puolelle nähden vielä kymmenkunta jaavanmainaa sekä punakaulakyyhkyä, tulikukastajan, muutaman intiantuhkapriinian sekä kuulimme useita malesiankeijumalureita. Altailla näimme myös useita todella suuria juovavaraaneja. Jalat alkoivat olla jo ihan loppu, kun kävelimme lopulta takaisin samaa reittiä autolle.

HaarapääskyMustamerimetsot

Jatkoimme vielä Ponta Kelarin rantaan lentokentän liepeille, jossa staijasimme tovin merelle havaiten 30 ruskosuulaa, ainakin 25 pikkufregattilintua, kymmenkunta leveäpyrstökihua, pikkutiiroja sekä pikkutöyhtö- ja töyhtötiiroja. Tien toisella puolella aika likaisella alueella olleesta pöpeliköstä kuulimme vielä pari australianrastaskerttusta sekä intiantuhkapriinian.

Sitten oli aika suunnata lentokentälle ja reissun viimeiseksi linnuksi näimme vauhdista vielä muuttohaukan.

Lentokentällä oli aika hyvästellä niin Bung kuin tietysti talvehtimaan jäävä Seppokin! Pian kärräsimme tavaramme asemalle, josta löytyi yllättäen varta vasten tavaroiden pakkaamiseen ja vaatteiden vaihtoon tarkoitettu tila.

Kotimatkalle

Tavarat pakattuamme meillä olikin reilut pari tuntia aikaa selvitä check-inistä, läpivalaisuista ja kuluttaa sitten aikaa shoppaillen ja ihan vain odotellen.

Lopulta klo 19:15, vartin myöhässä, lähti lentomme Dohaan ja katsoimme molemmat alkuun leffan ja yritimme sitten nukkua loppumatkan. Dohassa olimme puolisen tuntia myöhässä ja saimme junailla itsemme oikeaan terminaaliin, jossa edessä oli vielä vajaan parin tunnin odotus.

Seuraava lentomme Tukholmaan lähti sekin myöhässä ja taas ehdimme lennolla katsoa yhdet leffat mutta onnistuimme nukkumaan loppumatkan. Elettiin jo Loppiaista, kun laskeuduimme Tukholmaan yhä vain jonkin verran myöhässä, mutta siellä meillä oli lyhyt matka viimeiseen lähtöaulaan, jossa saimme vielä odotella viimeistä lentoamme.

Lentomme Helsinkiin lähti ajallaan ja perilläkin olimme vain noin tuntia myöhemmin klo 10:35. Olin jo heti ensimmäiseen läpivalaisuun mennessäni miettinyt, että olinkohan koskaan siirtänyt Leathermaniani repusta matkalaukkuun ja Dohan läpivalaisussa Hannan olikin onnistunut nähdä, että siellähän se repussa oli kaukoputken vieressä. Lopulta neljästä läpivalaisusta selvittiin ja Suomessa ei onneksi enää reppua tarkistettu. Matkatavaramme saapuivat hämmästyttävän nopeasti ja pian olimme terminaalissa, jonne vanhempani olivat tulleet meitä moikkaamaan. Kävimme tuttuun tapaan taas Caesar’silla pizzalla ja kertoilimme tarinoita reissusta syönnin lomassa.

Lopulta olimme käppäilemässä ulkona tavaroinemme ja kohta tilasinkin kyydin Lentopysäköintiin ja sitten oli vielä edessä pitkä ajomatka kotiin.

Loppusanat

Pariviikkoinen Balilla oli ollut leppoisa! Kiitos Sepon, olimme päässeet niin suunnittelussa kuin reissun toteutuksessakin lopulta aika helpolla! Niinpä kerrankin lomareissun jälkeen olo oli jopa aika levännyt, mitä nyt jetlagia saatiin sitten potea ainakin viikko. Yhteensä näimme Indonesiassa 205 lintulajia, joista 78 oli meille eliksiä. Balin puolella lajeja kertyi 192. Tästä on helppo jatkaa Indonesian lintuihin tutustumista joskus tulevaisuudessa.

J.A.

Agung