Arkistot kuukauden mukaan: keskuu 2014

Itä-Suomi 7.-14.6. 2014

Skotit saapuvat

Aroharmaalokki

Lauantaina 7.6. lähdimme Hannan kanssa iltapäivällä ajamaan kohti Lappeenrantaa. Neljän skotlantilaisen seurue oli samoihin aikoihin laskeutumassa Helsinki-Vantaalle ja porukassa oli mukana Scilly-saarilla kanssani ollut Ken Shaw. Olimme Kenin kanssa pitäneet yhteyttä lähes vuoden verran ja olimme Hannan kanssa lupautuneet toimimaan porukan oppaina viikon ajan Itä-Suomessa. Porukan päätavoitteina oli tutustua Suomen linnustoon, hoitaa elikseksi ahma sekä mahdollisuuksien mukaan ainakin lapinpöllö sekä tietysti lisäplussana nähdä muita Suomen erikoisuuksia, unelmissa oli myös liito-orava. Olimme sopineet tapaavamme illalla Lappeenrannassa. Odotellessamme että he saavat matkatavaransa ja vuokra-autonsa ja ajavat Lappeenrantaan, oli meidän tarkoitus pohjustaa hieman Joutsenon ja Lappeenrannan paikkoja. Niinpä suuntasimme ensin Joutsenon Kivisaareen, jossa oli taas päivällä ollut harmaalokkiparvessa aroharmaalokki. Lintu löytyikin helposti ja Hanna sai kuitattua Suomi-pinnan. Seuraavaksi pohjustimme Kotasaaren mustakurkku-uikut ja rastakerttusen sekä huudelleen harmaapäätikan. Sitten saimme lopulta yhteyden skotteihin, jotka kertoivat, ettei kahden heistä matkatavarat olleet saapuneet vaan he odottivat niiden saapuvan viiden lennolla. Niinpä meillä olikin yhtäkkiä pohjustus- ja retkeilyaikaa lisää. Jatkoimme Vapon altaille, joilta löytyi 17 mustavikloa, 5 suokukkoa, vesipääsky sekä 8 valkoposkihanhea. Mutta koska alkoi näyttää siltä, ettemme kuitenkaan enää illalla ehtisi käydä mitään näistä paikoista, ajoimme Lappeenrannan Vihtolaan tutustumaan heinäkurppien soidinpaikkaan, jossa päätimme sitten ottaa lyhyet iltapäiväunet, sillä meillä oli aikamoiset univelat jo ennestäänkin.

Heräsimme lopulta sovitusti, kun skotit soittivat 50 kilometriä ennen Lappeenrantaa. Matkatavarat eivät olleet tulleet, vaan ne tulisivat joskus perässä Parikkalaan. Ajoimmekin Askolan lintutornilla piipahdettuamme Lauritsalan ABC:lle, jonne kurvasivat pian skotitkin ja vihdoin tapasimme Kenin, Keith Mortonin, Stuart Bennin sekä Chris Rollien. Kävimme absilla syömässä ja kaupassa ja suuntasimme Haapajärvelle, sillä vielä ei ollut mitään järkeä mennä heinäkurppia katsomaan ja kuuntelemaan. Haapajärven tornilla skotit pääsivät tutustumaan hieman tavalliseen linnustoon pikkulokkeineen ym. Pari kultarintaa lauloi rantametsässä ja harmaasorsapari näkyi parempina havaintoina. Lopulta jatkoimme Vihtolaan, jossa olimme klo 22:30. Aika pian näkyi pellolla pari kurppaa lyhyellä lentopyrähdyksellä ja Hannan kanssa kuulimme lyhyet pilinät, mutta sitten tuli aivan hiljaista. Ruisrääkät, satakielet ja viitakerttuset toki olivat äänessä, mutta kurpat eivät. Lopulta ainakin osa skoteista näki yhden kurpan pomppivan heinikossa, mutta ääntä ei kuulunut tästäkään. Lopulta klo 00:30 annoimme periksi ja lähdimme ajamaan kohti Parikkalaa. Olivathan osa skoteista matkustaneet jo pitkälti toista vuorokautta.

Ajoimme suorinta tietä Pistoniemen Lomamökeille, josta olimme varanneet porukalle mukavan rantamökin. Pihamaalla meitä odotti tolpan nokassa kököttänyt sarvipöllö. Lopulta kuitenkin kaikki olivat valmiina ja me ajoimme Hannan kanssa kotiin nukkumaan.

Helppo aloitus

Viitakerttunen

8.6. nukuimme pitkään, sillä olin sopinut tapaavani skotit vasta klo 10, jotta he saivat univelkoja nukuttua. Olimme suunnitelleet, että ensimmäinen retkipäivä olisi leppoisa paikalliseen linnustoon tutustumispäivä. Niinpä kuulosteltuamme ensin Pistoniemen pihamaastossa kuhankeittäjää, punavarpusia ja muita tavallisia lajeja, ajoimme Argusjärven rantaan, jossa kuulimme ja näimme viitakerttusia sekä runsaasti muita tavallisia laulajia. Sitten jatkoimme Siikalahdelle, jossa kävimme ensin patotiellä, jossa rastaskerttunen esiintyi hienosti, nuolihaukat lentelivät yllämme ja löytyipä pohjoispuolen pikkulokkiparvesta mustatiirakin! Sitten jatkoimme lintutornille, josta näimme muutamia petolintuja, heinätavin, härkälintuja ym.

Klo 13:30 ajoimme kylille, jossa Hanna hyppäsi oppaaksi, sillä olin itse lupautunut taas yhteispyörälenkille, olihan meillä enää viikko historialliseen Parikkala-pyöräilyyn. Hanna suuntasi ryhmän kanssa ensin syömään ja sitten Saarelle, jossa he kiersivät kaikki perinteiset paikat havaiten mm. peltosirkkuja, sinisuohaukan, valkoposkihanhia ym. Iltapäivällä porukka oli taas todella väsynyttä, joten päästimme heidät ottamaan rennosti mökilleen.

Punavarpunen

Vähän rankempaa kotiseuturetkeilyä

9.6. tapasimme aamukolmelta ja ajoimme sitten suoraan Siikalahdelle, josta hoidimme huutelevat naaras pikkuhuitit ja luhtahuitin mutta ruokosirkkalintua ei ruokokerttusmetelin takaa kuulunut, rastaskerttunen toki raksutti yhä täysillä. Stopattuamme Liuharannassa kuuntelemaan luhtakerttusta, jatkoimme Melkoniemen metsiin. Kiertelimme metsissä muutaman tunnin ja löysimme 3 idänuunilintua, pikkusiepon, monia muita tavallisempia laulajia sekä koppelon ja kuulimme kanahaukan, mutta kuukkelit pysyivät molemmilla paikoilla piilossa. Kävimme vielä pointsaamassa varpuspöllön pojat yhdestä pöntöstämme, ennen kuin itse suuntasin klo 7:30 töihin muiden jatkettua vielä katsomaan kuikkia, kaakkureita, kämmeköitä, korentoja, perhosia ym.

Töiden jälkeen iltapäivätorkut keskeytyivät, kun piti suunnata asemalle noutamaan linja-autolla saapuneita hukassa olleita matkatavaroita. Veimme ne tietysti saman tien Pistonniemeen, jossa myös pikkuhiljaa oltiin heräilemässä. Lämmitimme porukalle saunan ja sovimme seuraavan retken alkavaksi muutamaa tuntia myöhemmin.

Niinpä klo 23:30 tapasimme taas ja lähdimme yöretkelle. Jo Pistonniementiellä kuulimme ensimmäisen viitasirkkalinnun ja kohta kuuntelimme Lomahovin läheltä paria yötä aiemmin löytämääni lehtopöllöpoikuetta. Sammallammella näimme lyhyesti kehrääjän, jollainen sitten kuului hyvin Kolmikannassa. Kullinsuolla oli hiljaista mutta näimme tulvilla muutaman valkoviklon, metsäviklon, tyllin sekä valkoposkihanhia. Kontiolammella kuului kaksi viitasirkkalintua, pensasirkkalintu sekä luhtakerttunen. Viitakerttusia, ruisrääkkiä ja satakieliä kuului tietysti joka pysähdyksellä ja pari sarvipöllöpoikuettakin kuultiin. Patotiellä ruokosirkkeli oli hetken äänessä, muttei aloittanut enää uudelleen hetken odoteltuamme, mutta Ristiharjun viiriäinen pytpytti itsensä reissupinnaksi. Sitten olikin taas aika suunnata nukkumaan.

Pohjois-Karjalaan

Itse olin taas päivän töissä, mutta muut lähtivät kymmenen aikoihin ajelemaan itärajaa pitkin kohti Lieksaa. Matkan varren havainnointia haittasi todella kova tuuli, mutta tavallisten lajien lisäksi ihmeteltävää riitti erilaisissa retkeilybiotoopeissa ym. olivathan kaikki skotit RSBP:n työntekijöitä ja näin kiinnostuneita paljon muustakin kuin vain itse linnuista. Lieksan Kitsin majapaikalle päästyään, oli pihamaastossa kuitenkin taas paljon katsottavaa ja kuunneltavaa.

Minä olin ottanut loppuviikon vapaaksi, joten töistä päästyäni nukuin kunnon päikkärit ja kävin vielä lenkilläkin, ennen kuin lopulta lähdin yhdeksän jälkeen ajelemaan kohti pohjoista. Ajoin suoraan Patvinsuolle, jossa ajaessani edestäni käpötteli tien yli nuori karhu! Käännyin pikkutielle karhun menosuuntaan ja näin vielä kontion tuijottamassa minua hetken metsän reunasta ennen kuin se jatkoi metsän siimekseen. Pian parkkeerasin Autionvaaran parkkipaikalle, jossa odottelin puolisen tuntia ja lähdin sitten aamun hieman sarastaessa kiertämään luontopolkua rivakkaa kävelyvauhtia. Kuulin muutaman peukaloisen, puukiipijöitä, lukuisia hippiäisiä sekä pikkusiepon, mutten etsimääni sinipyrstöä. Lopulta jouduin kiiruhtamaan Kitsiin, jossa aamukolmelta tapasin vasta heränneet Hannan sekä skotit ja kohta lähdimme kohti Hemminvaaran metsiä. Pysähdyimme pari kertaa matkan varren pohjansirkkupaikoissa, mutta vain minä, joka komppasin eniten onnistuin kuulemaan hetken tiksuttelevaa posia. Hemminvaaran risteyksessä tiellä käpötelleet pyyt kuitenkin pelastivat paljon, sillä laji oli ainakin osalle elis.

PyyPikkusieppo

Hemminvaara

Hemminvaarassa kävelimme ensin kaikki parhaat metsät tieltä kuulostellen ja löysimme 4 idänuunilintua ja 3 pikkusieppoa sekä kuulimme ainakin pari palokärkeä, mutta muuten oli todella hiljaista. Kävelimme pitkän pätkän parhaassa metsässäkin, muttemme valitettavasti löytäneet mitään uutta. Hyönteisiä oli jo todella runsaasti, mutta onneksi olimme varautuneet niihin hyttyshatuin ym.

Erä-Eerolla

Kitsin aamupala oli klo 8, mutta itse olin tuolloin jo unten mailla. Heräsimme lopulta ennen puoltapäivää ja herkullisen päivällisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Erä-Eeroa ja koko reissun pääkohdetta. Kahdelta olimme perillä Eeron tiluksilla, jossa evästimme ja tietysti juttelimme Eeron kanssa pitkään, kunnes lopulta neljän aikaan lähdimme kohti kojuja. Me saimme ison kuvauskojun ja viereiseen pienempään meni kaksi italialaista kuvaajaa, jotka olivat jo aiemmin käyneet reissullaan ainakin parilla suurpetojen kuvauspaikalla.

Sorsaperhe

Eeron piiloteltua eväitä lähimaastoon, alkoi hiljainen odottelu. Iltapäivä oli todella hiljainen, joten kuvausta harjoiteltiin taas käpytikkaan, kala- ja harmaalokkeihin, 2 tavipariin, telkkään sekä omituiseen sinisorsaperheeseen, jonka emo oli lähes koirasmainen tumma, vihreäpäinen otus ja osa poikasistakin normaalia tummempia. Illan laskeuduttua jännitys tiivistyi mutta tällöin italiaanot alkoivat yhtäkkiä puhua kopissaan, toki matalaan ääneen mutta ääneen kuitenkin! Ja puhetta riitti ja riitti vaikka kertaalleen jopa käskin heidän olla hiljaa. Niinpä ei ollut ihme, ettemme nähneet valoisaan aikaan ainoatakaan suurpetoa.

Karhu

Lopulta hieman ennen puoltayötä pienehkö karhu saapui kojun eteen juosten ja pysähtyen niin että tanner tömisi. Oli kuitenkin jo aivan turhan pimeää, jotta kunnon kuvia olisi syntynyt, silti italiaanot käänsivät putkensa kohti karhua niin nopeasti, että nalle säikähti ja ryntäsi takaisin metsään. Onneksi se kuitenkin palasi vielä ja esiintyi meille lopulta jopa parisenkymmentä minuuttia. Nallen puuhastellessa kauempana metsässä, kävi sitä moikkaamassa isompikin karhu, varmaan tämän äiti, mutta tämä ei koskaan tullut lähemmäksi kojua.

Karhujen kadottua metsään vain kymmenkunta minuuttia myöhemmin rinnettä laskeutui ahma kohti kojua, mutta se ilmeisesti säikähti yhä jossain lähistöllä ollutta nallea ja kipusi pian takaisin mäen päälle ja katosi metsään. Yhä vain välillä höpöttäneet italiaanot tuskin ehtivät ahmaa edes nähdä. Meille ahman näkeminen oli kuitenkin suuri helpotus, sillä koko reissun pääkohde oli nähty!

Ja koska vähään aikaan ei taas tapahtunut mitään, päätimme hieman nukkuakin. Tietysti pari meistä oli kuitenkin koko ajan valveilla ja tarkkailemassa tilannetta. Koko yön olikin sitten todella hiljaista. Kaakkuri lensi jossain vaiheessa kakattaen kojun yli, mutta aamukaan ei enää tuottanut muuta kuin kuvia närhestä ja selkälokista. Lopulta seitsemältä lähdimme takaisin Eräkeskukselle.

NärhiSelkälokki

Eeron tarjoaman aamiaisen jälkeen lähdimme vielä aamuretkelle. Autiovaarassa tsekkasimme yhden kolon, jossa oli pesinyt helmipöllö, mutta perhe oli jo lähtenyt. Jatkoimme Patvinsuon Susitaipaleelle, jota kävelimme muutaman kilometrin ja siinä suomaisemien ihastelun ohessa havaitsimme pikkukuoveja, liroja, keltavästäräkkejä, merikotkan sekä hanhiparven, jossa oli 14 taigametsä-, 1 tundrametsä-, 1 tundra sekä 2 valkoposkihanhea. Toki myös useita suoperhosia ja korentoja havaittiin. Lopulta meidän oli kuitenkin palattava Eräkeskukselle nukkumaan, sillä meillä oli edessä vielä toinenkin yö kuvauskojuissa.

HanhiparviPatvinsuolla

Koska kojuille ei ollut muita tulijoita, antoi Eero meidän vapaasti valita, mihin kojuun halusimme, mutta päätimme silti mennä tuttuun ja turvalliseen isoon kuvauskojuun. Nyt kuitenkin tiesimme olevamme keskenämme, eikä näin ainakaan muiden metelöinti olisi esteenä suurpetohavainnoille. Syötyämme olimme neljän aikoihin taas asemissa kojussa ja toiveissamme oli edellisyötä paremmat havainnot ainakin ahmasta.

Karhu

Olimme todella väsyneitä, joten heti alkuiltapäivästä kojussa kävi kevyt tuhina ja kuorsaus, mutta illan alkaessa hämärtää valpastuimme ja olimme niin hiiren hiljaa kuin vain suinkin pystyimme. Niinpä ei ollut yllätys, että jo ennen iltakymmentä saapui ahma rinnettä laskeutuen kojumme eteen ja lopulta otus alkoi kaivella kätköjä, jolloin me uskalsimme alkaa kuvata sitä oikein kunnolla. Syötyään ensin itse pari makupalaa, se lopulta otti kaksi suurta könttiä suuhunsa ja lähti kantamaan niitä kohti lammen toiselle puolelle rinteeseen, jossa se lopulta katosi koloon, joka kaiketi vei muun perheen luokse. Ja eipä aikaakaan, kun eteemme saapui karhu puuhastelemaan ja lopulta tämä nallenuorukainen esiintyi meille koko rahan edestä, kun se etsi lihapaloja puista ja kantojen sisältä niitä heilutellen ja repien. Varmaan lähes tuntia myöhemmin se lopulta jatkoi metsään.

AhmaAhma

Kettu

Itse olin aivan uupunut ja aloin nukkua, mutta heräsin ainakin pari kertaa yön ja aamuyön aikana, kun ahma saapui taas aivan kojun eteen touhuamaan ja porukkamme oli aivan haltioissaan! Lopulta ahma kävi useita kertoja ja kertaalleen kävi kettukin puuhailemassa lähistöllä, mutta aamu oli kuitenkin taas hiljainen ja lopulta vuoron perään nukkunut porukkamme sai aika hyvin levättyä ennen kuin kahdeksan aikaan päätimme lähteä Eräkeskukselle.

Punatulkku

Eerokin oli mielissään, kun yömme oli onnistunut niin hyvin ja aamupalan jälkeen olimme taas valmiit aamuretkelle. Yhdeksän jälkeen saapui paikalle Lehtorannan Hannu, jonka kanssa olimme sopineet tsekkaavamme parit lapinpöllön pesät. Hannu oli kuitenkin jo aiemmin lähettänyt huonoja uutisia, että molemmilla pesillä oli kuulemma ollut hiljaista muutamia päiviä aiemmin. Kävimme kuitenkin ne tarkistamassa ja Hannu jopa kiipesikin toiselle, mutta ilmeisesti pesinnät olivat tuhoutuneet tai sitten poikaset olivat lähteneet maastoon huomattavasti arvioitua nopeammin. Hannu kuitenkin neuvoi meille vielä yhden paikan, jossa hän oli edellispäivänä rengastanut lapinpöllön maastopoikasen, mutta tämä paikka oli Juukassa toisella puolella Pielistä. Päätimme kuitenkin harkita sitä kautta takaisin Parikkalaan ajamista.

Hannu kiipeää

Liito-oravia

Hyvästeltyämme Hannun suuntasimme vielä kerran Eräkeskukselle kunnon päiväunille. Lopulta heräsimme ennen viittä, hyvästelimme ja kiittelimme Eeron ja lähdimme Lieksaan syömään. Seitsemältä tapasimme Esa Muikun, josta olin ensimmäistä kertaa kuullut muutamaa viikkoa aiemmin Vierimaan Antilta ja nyt olimme sopineet tapaamisen Eeron avulla. Esa oli edelliskesänä löytänyt hyvän liito-oravapaikan, jota tämä oli seurannut nyt jo toista vuotta ja kuulemma joka kerta havainnut paikalla liito-oravia. Olipa hän vetänyt paikalle muutamia ryhmiäkin, mutta jostain syystä tulijoita oli ollut niin vähän, ettei homma oikein ollut lähtenyt vetämään.

Kohta kuitenkin ajelimme jonossa pikkuteitä pienelle aukealle, jonka reunassa, aivan tien vieressä, oli kaksi suurta haapaa, joissa molemmissa oli muutamia koloja. Tietä lähemmässä oli neljä koloa, joista alimmassa ja ylimmässä asusteli Esan mukaan liito-oravia. Kävimme kuitenkin vielä lähimetsässä tutustumassa pönttöön, jossa oravat olivat viettäneet aikaa talvella ja näimme tietysti liito-oravan papanoitakin. Sitten Esa asetteli haapojen lähelle suojaverkot ja katoksen, kun välillä hieman ripotteli vettä ennen kuin koko porukka asetuimme verkon taakse väijyyn.

Liito-orava

Emme olleet odotelleet kuin hetken, kun näin taivaalla oudon näköisen linnun, jota ensin luulin nuolihaukaksi. Tarkistin kuitenkin linnun kiikareilla ja sehän olikin vanha vaalean muodon leveäpyrstökihu, joka suuntasi kohti koillista! Valitettavasti lintu livahti haapojen taakse katveeseen, ennen kuin muut ehtivät sitä nähdä. Sitten odottelimme muutaman tunnin hiljaisuudessa kunnes lopulta huomasin liikettä alimmalla kololla. Katsoin kaukoputkella ja kolosta kurkki todella suurisilmäinen liito-orava! Kohta otus pomppasi kolosta puun rungolle ja kipitti rungon taakse nousten lopulta haavan latvukseen. Pian perässä tuli toinen, kolmas ja vielä neljäskin liito-orava! Pari näistä pysähtyi komeasti rungolle näkyviin, joten niitä päästiin kuvaamaan oikein kunnolla ja nähtiinpä yhden pomppaavan liitoon puun latvuksesta ja liitävän aukean yli metsään! Lopulta kuvista paljastui, että myös ylimmästä kolosta kurkkasi vielä yksi liito-orava eli paikalla oli ainakin 5 eläintä!

Liito-oravaLiito-orava

Pöllöilyä

Esa tarjosi meille vielä evästä ja kiiteltyämme tämän lähdimme erittäin tyytyväisinä pitkälle ajomatkalle. Päätimme kiertää Pielisen pohjoispuolelta ja lopulta reilun tunnin ajon jälkeen olimme Juukassa. Hannulta saamiamme ohjeita seuraten löysimme hakkuuaukealle, jonka ylitimme kävellen päätyen komeaan metsään. Kohta edessämme oli taas tyhjä lapinpöllön pesä, mutta hajaannuimme etsimään maastopoikasta. Itse kävelin jopa parinsadan metrin päähän, kunnes lopulta löysin emon lentämästä edessäni. Kutsuin muut paikalle ja pääsimme lopulta näkemään tämän komean pöllön, joka hieman varoitteli mutta poikanen oli varmaan vielä kauempana. Jätimme pian pöllön rauhaan ja lähdimme ajamaan pitkää ja uuvuttavaa ajoa kohti Parikkalaa. Lopulta ennen viittä olimme Oronmyllyllä, jonne skotit majoittuivat Myllytupaan. Itse suuntasimme kotiin nukkumaan.

Paikkailua kotinurkilla

Skotit

Nukuimme pitkään ja lopulta vasta ennen yhtä päivällä tapasin skotit Oronmyllyllä. Hanna oli lähtenyt purkamaan näyttelyä Rantasalmelle. Pian olimme läheisellä varpuspöllönpöntöllä, josta rengastimme 8 potraa pöllön poikaa. Sitten jatkoimme taas kuukkelimetsiin, jossa vietimme aikaa useamman tunnin makkaraa paistellen ja kuulostellen. Keli oli muuttunut selvästi kylmemmäksi ja tuulisemmaksi, mutta eipähän ollut niin paljon ötököitä. Kuukkeleita ei löytynyt mutta onneksi toinen pahasti meitä karttanut laji, jota olimme odottaneet jo monesta käymästämme paikasta, hoitui – pohjantikka!

Lopulta meidän oli luovutettava ja ajoimme kylille ja Asemalle burgerille ja oluelle. Hannakin oli ehtinyt takaisin ja nukkumaankin muutaman tunnin, joten oli mukava hyvästellä skottiporukka vielä kunnolla ennen kuin he lähtivät lopulta ajamaan kohti Helsinki-Vantaata. Porukka oli erittäin tyytyväinen, sillä kaikkein tärkeimmät toivelajit olivat kaikki hoituneet ja ihan mukavasti oli näkynyt kaikkea plussaakin. Itse toki harmittelin hieman sitä, että kesä oli jo paljon pitemmällä kuin yleensä tähän aikaan, minkä takia monet linnut olivat olleet erittäin vaikeita ja osa jopa jäänyt löytymättä ja myyrien ja sitä kautta pöllöjen täydellinen romahtaminen oli pilannut lupaavan pöllökesän. Mutta jäipähän jotain seuraavaankin reissuun! Olen aina sanonut, ettei Suomen lajistoa pysty mitenkään hoitamaan yhdellä tai edes kahdella reissulla. Tällä reissulla oli kuitenkin saatu hoidettua mukava liuta niitä kaikkein vaikeimpia lajeja ja mikä tärkeintä meillä oli ollut kaikilla, niin opastettavilla kuin oppaillakin todella mukavaa!

J.A.