Arkistot kuukauden mukaan: keskuu 2010

Islanti 4.-9.6. 2010

Islanti 4.-9.6. 2010

Alkusanat

Bongariliiton kevätkokouksessa maaliskuussa 2010 tapasin vanhan ystäväni Kalle Larssonin pitkästä aikaa. Siinä kokouksen aikana jutustelimme niitä näitä ja siinä ohessa Kalle tuli valituksi myös Bongariliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Jutustelumme kuitenkin johti myös siihen, että lupasin lähteä Kallelle kaveriksi Islannin reissulle, jota tämä oli suunnitellut kesäkuun alkuun.

Kuuluisa Eyjafjallajökull tulivuorenpurkauksineen sekä muutama muu seikka aiheutti jonkin verran epävarmuutta matkan ympärille ja niinpä matkan suunnittelu jäi lopulta varsin vähiin. Noin viikkoa ennen lähtöä lentoliputkin aiheuttivat vielä lisäongelmia, kun Kallen tarjouslentolippua ei voinutkaan enää vaihtaa minun nimiini. Onneksi lippuja samalle lennolle oli vielä saatavana, mutta tietenkään hinta ei ollut lähelläkään sitä mitä se olisi alun perin ollut. Lopulta vielä vain paria päivää ennen lähtöä suunnitelmiin tuli sellainen muutos, että myös alkuun reissusta pois jäämässä ollut Johanna Larsson lähtisi mukaan, kun ale-lippu kerran yhä olisi hänen käytettävissään. Niinpä vaihdoimme varaamamme pienen matkailuauton isompaan ja kaikki oli valmista reissuun.

Oikeastaan viimeisenä päivänä ennen reissua teimme Kallen kanssa toisistamme tietämättä lähes täysin samanlaiset reittisuunnitelmat 4,5 vuorokauden reissullemme. Tarkoituksenamme oli ajaa saaren ympäri valtatie ykköstä pitkin, poiketen siitä kaikkiin läheisiin sekä muutamiin aivan pakollisiin lintu- sekä nähtävyyskohteisiin. Aikataulu vaikutti todella tiukalta eikä paikkojen etäisyyksistä tai teiden kunnosta ollut juurikaan tietoa, mutta olimme tässä vaiheessa jo niin intoa täynnä, ettei tällaisilla pikkuseikoilla enää ollut merkitystä!

3.6. Ajelin työpäivän päätteeksi kolme pysähdystä matkalla tehden Kirkkonummelle vanhempieni luokse. Pysähdykseni matkalla olivat varsin onnistuneita, sillä Imatran Korvenkannasta bongasin harvakseltaan laulaneen pikkukultarinnan, Helsingin Alppilasta hyvin innokkaasti visertäneen keltahempon sekä Espoon Tapiolasta vielä punakaulahanhen.

Alkusähellystä

4.6. iltapäivällä noin klo 13:00 parkkeerasin autoni asemaparkkiin ja käpöttelin matkatavaroineni terminaaliin, jossa shoppailin vielä viimeiset ostokset ennen reissua. Kalle ja Johanna saapuivat hieman viimetingassa mutta koneessa pääsimme kuitenkin juttelemaan reissusuunnitelmista, kun olin järjestänyt meille vierekkäiset istumapaikat.
Lento lähti ajallaan klo 15:20 ja Icelandairin kone oli todella upea. Kolmella eurolla sai ostaa kuulokkeet, jotta pystyi kuuntelemaan edessä olevan penkin selkämyksessä olevalta kosketusnäytöltä valitsemaansa musiikkia tai katsomaan varsin uusia elokuvia äänien kera. Hetken jutustelun jälkeen valitsin itse katsottavaksi pitkähkön Avatar elokuvan, joka kestikin lähes loppumatkan.

Lopulta Islanti alkoi erottua horisontissa ja kohta jo ihmettelimme upeita jäätikkömaisemia. Ennen laskeutumista kone teki komean kierroksen meren yllä siten, että alapuolelta pystyi jo määrittämään reissun ensimmäiset myrskylinnut, muutaman suulan sekä pikkukajavan. Hieman reilun 3 tunnin lennon jälkeen laskeuduimme Islannin lounaiskärjen Reykjanesin niemessä sijaitsevalle Keflavikin lentokentälle, joka sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päähän Reykjavikista.

Löydettyämme matkatavaramme, nostimme aikalailla summamutikassa rahaa automaatista. Kurssi oli kyllä tiedossamme, mutta enpä malttanut alkaa laskeskella mitään, vaan loogisesti ajattelin, että yleensä sopiva summa nostaa rahaa on se automaatin tarjoamista vaihtoehdoista kolmanneksi suurin. Toki 40 000 kruunua kuulosti aika suurelta summalta, mutta mikäs sen mukavampaa kuin kerrankin tuntea itsensä rikkaaksi?

Teimme vielä viimeiset ostokset, ennen kun raahasimme matkatavaramme aulaan, josta löytyi autovuokraamon neitokainen, joka yllätykseksemme olikin suomalainen. Pihalla nostimme matkatavaramme matkailuautoomme ja ajoimme utuisessa kelissä, jonka syyksi paljastui Eujafjallajökull – ilma oli siis täynnä tuhkaa, vuokraamoon allekirjoittamaan papereita ym. Matkalla vuokraamolle näimme kivikkoisessa maastossa ensimmäiset pulmuset ja kivitaskut sekä muita tavallisia lajeja. Vuokraamolla menikin sitten hämmästyttävän kauan, kun auton kunto tutkittiin suurennuslasilla sisä- sekä ulkopuolelta lattiasta kattoon, mutta mikäs siinä oli suomeksi rupatellessa ja udellessa tietoja maasta. Lopulta hieman ennen seitsemää olimme valmiita ja pääsimme singahtamaan läheiseen markettiin tekemään ruokaostoksia. Ruokakaupat menevät Islannissa kiinni jo seitsemältä, mutta jotenkin onnistuimme tekemään kymmenessä minuutissa ihan järkevät ostokset. Tämän jälkeen kävimme vielä vuokraamolla hakemassa kyytiimme vessakemikaalit ja allekirjoittamassa viimeisetkin paperit sekä pettymykseksemme toteamassa, ettei neitokainen lupauksista huolimatta sittenkään lähtenyt matkaamme.

Hit the road

Lopulta pääsimme siis matkaan ja edessä olikin todella pitkä ajorupeama, sillä tavoitteenamme oli ajaa mahdollisimman lähelle saaren pohjoisosissa sijaitsevaa Myvatn -järveä kuin vain ikinä jaksaisimme. Kello, joka näytti tässä vaiheessa jo lähes iltakahdeksaa, oli Islannissa kolme tuntia jäljessä Suomen aikaa, joten päivä oli jo tässä vaiheessa ollut varsin pitkä.

Liikenneympyröitä täynnä olleesta Reykjavikista selvisimme vain yhdellä harhaan ajolla, vaikka suurin osa teistä tuntuikin puuttuvan koko Islannin kartastamme. Pikkuhiljaa maisema alkoi vaihdella ja lintuhavaintoja kertyä. Yleisiä lajeja rannikon tuntumassa olivat mm. punajalkaviklot, lapintiirat, meri-, harmaa- sekä naurulokit, haahkat, merihanhet, kapustarinnat, pikkukuovit sekä meriharakat. Rantakivikoissa näkyi muutama kivitasku ja Reykjavikin tuntumassa näkyi runsaasti kottaraisia sekä muutama kesykyyhkykin. Erilaisista pikkulutakoista, joita oli siellä täällä, löytyi sorsia, etupäässä sinisorsia sekä tukkasotkia, mutta myös jouhisorsa näkyi ja myöhemmin myös taveja. Taivaanvuohia alkoi näkyä pohjoisempana enemmän ja enemmän ja ensimmäisellä lyhyellä jaloittelutauolla kuulimme runsaasti laulavia punakylkirastaita sekä jokusen urpiaisen ja näimme ensimmäiset niittykirviset. Hvalfjördurvuono alitettiin pitkää tunnelia ajaen ja ylittäessämme siltaa pitkin Borgarfjördurvuonoa, näkyi kaukana lentävä merimetso.

Matka jatkui seuraavaksi pitkälle sisämaataipaleelle, jonka alkuun näimme ensimmäiset laulujoutsenet sekä mustapyrstökuirit ja vieressämme virranneista joista yritimme tihrustaa vesilintuja tarkasti, mutta pitkään ne olivat joko sorsia tai sitten iso- taikka tukkakoskeloita. Jokunen merikihu nähtiin myös sekä ensimmäiset pari kiirunaa. Kolmas kiiruna meinattiin sitten saada mukaan aamiaiseksi; jos meikäläisen sivuikkuna olisi ollut auki, olisi se varmaan tullut sisälle autoon, nyt se onneksi väisti törmäyksen hiuksen hienosti.

Käsittämättömän komea elis

Maisema tuntui vaihtuvan vähintään sadan kilometrin välein radikaalisti, joten tylsistymään ei päässyt, vaikka väsymys alkoikin jo tuntua. Pikkulutakoista löysimme ensimmäiset vesipääskyt sekä mustakurkku-uikut ja erään joen varressa seisoskeli reissun ensimmäinen lyhytnokkahanhi. Vuorokausi vaihtui jossain Blönduósin tienoilla, jossa näimme taas hetken merta, kunnes käännyimme jatkamaan saaren pohjoisosaa seuraten kohti itää. Juuri kun väsymys tuntui olevan ottamassa sinnikkäästi koko matkan ajaneesta Kallesta selkävoittoa, huomasin Langidalurjoen varressa kivillä seisoskelevat sorsat, joiden takia oli pakko pysähtyä! Saimme vaivalloisesti auton ympäri kapealla tiellä ja kohta katsoimme putkella elämämme ensimmäisiä virta-alleja! Ja minkälaisia lintuja ne olivatkaan! Vaikka yö oli pimeimmillään, olihan kello paikallista aikaa jo yksi yöllä, näkyivät koiraan upeat violettia, oranssia ja valkoista hohtavat värit aika kaukana olevistakin linnuista upeasti! Yhteensä paikalla oli virta-alleja kolme paria. Samalla paikalla näimme myös minkin.

Kalle sai siirtyä auton takaosaan huilaamaan ja aiemmin matkalla pienen hetken nukkunut Johanna sai tulla pelkääjän paikalle pitämään meikäläiselle seuraa. Pian näimme vuoristoisilla lammilla ensimmäiset lapasotkat ja haapanat ja soisilla tasangoilla ensimmäiset suosirrit. Emmekä ehtineet kovinkaan pitkään vuorten välissä ajella, kun Engimýirin vierasmajakylttien kohdalta Hraunin ja Bakkin kylien välissä huomasin oudon näköisen sorsan virtaavasta Öxnadalurjoesta. Pysäytin auton nopeasti ja sanoin Johannalle, että nyt Kalle pitää kyllä herättää, mutta tarkistan vielä kiikareilla, että vauhdissa tekemäni määritys olisi todellakin oikea. Nousin autosta ja aloin selata kohtaa, jossa olin sorsan nähnyt, mutten enää löytänyt kuin haapanakoiraan, jonka seurassa tämä oli ollut. Onneksi hetkeä myöhemmin huomasin sorsan lennossa ja kyllä tuntomerkit olivat selkeät – koiras sinisiipitavi! Huusin kuin hinaaja ja sainkin Kallen nopeasti singahtamaan pihalle ja tämäkin näki linnun lentävän ja laskeutuvan toiselle suvantopaikalle. Itse singahdin hakemaan putkea, jotta pääsisimme katsomaan lintua paremmin ja saattaisin myös saada siitä jonkinlaiset kuvat skouppaamalla, mutta kun palasin takaisin oli lintu taas kadonnut, emmekä enää löytäneet sitä.

Pian saavuimme suurehkoon Akureyrin kaupunkiin, jossa tankattuamme jatkoimme kaupungin läpi. Kohta kuitenkin parkkeerasimme levikkeelle, jolta avautuivat komeat maisemat Skagafjördurin vuonolle, jonka vastarannalla kaupunki yhä näkyi. Hetken jaksoin katsella vuonolle, jossa näkyi mm. kalalokkeja sekä pari mustakurkku-uikkua. Läheisessä metsässä lauloi pari peukaloista, mutta koska kello oli paikallista aikaa jo neljä eli Suomen aikaa jo seitsemän aamulla, oli jo aikakin painua pehkuihin!

Ajo jatkuu

Maltoin nukkua vain pari tuntia, koska jo varsin lähellä oleva Myvatn poltteli houkuttelevasti. Staijailin vuonolle löytäen jokusen allin sekä kaakkurin ja äänittelin lähistöllä laulaneita peukaloisia. Kun sumu oli valtaamassa maiseman eikä vuonolle oikein enää nähnyt Larssonitkin heräsivät. Käsienpesupaikastamme näkyi alhaalla vuonon rannassa virta-allipari ja ensimmäinen korppi lensi ylitsemme. Kohta jatkoimme matkaa ensin vuonoa seuraten kunnes tie kääntyi taas itään sisämaahan kohti Myvatnia.

Ensimmäisen pysäyksen teimme Ljósavatnin järvellä, joka näytti jo kaukaa täydelliseltä amerikanjääkuikalle. Emmekä ehtineet edes parkkeerata pysähdyspaikalle, kun jo näimme lähes rannassa uiskennelleen “immerin”. Ryntäsimme pihalle kuvauskalustomme kanssa, mutta paikalle pysähtynyt amerikkalaispariskunta oli jo onnistunut säikyttämään linnun kauemmaksi. Niinpä emme ehtineet kovinkaan kummoisia kuvia linnusta saada. Ei paljon naurattanut, kun pariskunta tuli vielä kysymään, että mikä lintu rannassa mahtoi olla! Säikyttelisivät immereitä perhana vie kotonaan!

Ja se toinen elis

Tylli sekä reissun ainoaksi jäänyt ampuhaukka kuitattiin jostain matkan varrelta reissupinnoiksi ja toinen pysäys tehtiin sitten Godafossin komealla, leveällä putouksella, josta kuitenkin varsin nopeasti jatkoimme kohti Myvatnia. Hieman ennen järveä tien varteen kurvasi kuuluisa Laxajoki, joka tällä kohtaa oli varsin leveä ja järvimäinen ja siinä oli runsaasti lintuja joukossaan myös ensimmäiset amerikantelkät, koiras sekä kaksi naarasta! Amerikantelkät olivat aika kaukana mutta rannassa oli myös muutamia mustapyrstökuireja, joten kuvattavaa riitti niin Kallelle järkkäreineen kuin minulle skoupaten.

Laxa

Seuraava pysäys oli sitten juuri ennen Myvatnjärveä teiden risteyskohtaan, jossa oli Laxajoessa se kuuluisa virta-allipaikka. Ja niitähän riitti! Heti noustuamme autosta näimme kymmenkunta virta-allia sekä amerikantelkkäkoiraan, joten pian olimme kuvauskalustoinemme etsimässä parhaita kuvauspaikkoja. Seuraavan tunnin verran kuvailimme amerikantelkkää sekä virta-alleja, jälkimmäisten oltua todella kesyjä ja yhteistyökykyisiä. Viheltelemällä linnuille ainakin koiras virta-allit tuntuivat pimahtavan ja uivat kerta toisensa jälkeen suoraan kohti, jolloin niistä sai todella erinomaisia kuvia. Ne myös vastailivat vihellyksiini erikoisesti töksäytellen. Kuvailun ohessa havaitsimme myös reissun ensimmäiset västäräkit sekä harmaasorsat. Ensimmäistä kertaa reissun aikana ilmassa oli myös hyönteisiä, mäkäräiset alkoivat pian haitata jo kuvaamistakin, mutta onneksi mukana ollut hyttyshattu auttoi tähän ongelmaan ja hengittäminen onnistui ilman, että nenä ja suu oli koko ajan täynnä ötökkää. Kun olimme kuvanneet mielestämme riittävästi, päätimme vihdoin jatkaa viimeiset muutamat kilometrit suurelle ja linnuista kuuluisalle Myvatnjärvelle.

Myvatnin lintupaljoutta

Myvatnilla todellakin oli vesilintuja ihan käsittämättömän paljon! Lähdimme kiertämään järveä eteläpuolitse ja alkuun katsoimme lintuja lähinnä autosta. Rannoilla oli todella runsaasti tukkasotkia sekä haapanoita, sinisorsia, harmaasorsia sekä vesipääskyjä, lapasotkien uidessa kauempana järvellä. Lopulta pysähdyimme eräälle islanninhevostilalle, josta Johannan oli tarkoitus mennä kysymään, pääsisikö hän ratsastamaan siksi aikaa, kun Kallen kanssa tutkisimme järven linnustoa parin seuraavan tunnin ajan. Mutta hevostilan isäntä kertoi, että koko Islannissa oli hevosilla joku virus, jonka takia niillä ei saanut ratsastaa lainkaan. Tilan pihalta päätimme seuloa järveä tarkemmin kaukoputkella. Sotkien joukosta löytyi yksi punasotkakoiras sekä muutamia mustalintuja, mutta kohta ympäriltämme alkoi kuulua voimakas kohinaa muistuttava ääni, joka voimistui hetkessä korvia huumaavaksi surinaksi, kun aivan käsittämätön määrä surviaisia ja mäkäräisiä tunki ihollemme. Pian oli hengittäminen täysin mahdotonta ilman että hyönteisiä oli suussa, nenässä ja korvissa. Sinnikkäästi seuloin kuitenkin järven näkyviltä osin loppuun havaiten runsaasti sotkia sekä monenlaisia sorsia, mustakurkku-uikkuja ja mustalintuja ym. ennen kuin juoksin muiden tavoin autoon ötököitä karkuun. Selvisipähän Myvatnin nimenkin alkuperä meille kerralla.

Pari kertaa pysähdyimme vielä ennen kuin eräällä hieman tuulisemmalla paikalla, jossa hyönteisiä ei ollut niin paljon, pysähdyimme järven rantaan lounastauolle. Johanna paistoi ostamamme pippuripihvit sillä aikaa, kun Kallen kanssa kuvasimme rannassa ollutta kesyhköä amerikantelkkää. Erään pikkusaaren takana näkyi amerikanjääkuikkakin uiskentelemassa. Mutta kohta jo herkuttelimme maukasta ateriaa.

Húsavikiin valaita katsomaan

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun upean kesäisen sään kannustamina päätimme ajaa suorinta tietä Húsavikiin, jossa osallistuisimme valaspaattiretkelle. Tilasimme puhelimitse liput viiden kierrokselle ja lähdimme ajamaan kohti pohjoista. Harmiksemme suorin tie ei välttämättä ollutkaan nopein, sillä iso osa tiestä oli hidaskulkuista hiekkatietä, mutta lopulta ehdimme kuitenkin Húsavikiin hyvissä ajoin. Meren rannassa vallitsi kuitenkin aivan erilainen sää kuin mitä sisämaassa oli ollut. Täällä oli sumuista ja todella kylmää! Niinpä laitoimme lähes kaikki mukanamme olleet vaatteet päällemme, kun nousimme paattiin.

Veneen lähdettyä liikkeelle näkyi merellä heti riskilöitä ja päästyämme avomerelle alkoi näkyä todella runsaasti lunneja, joitakin etelänkiisloja ja ruokkeja sekä muutama pohjankiisla. Kallen huomion varastivat kuitenkin upeat putkinokat eli myrskylinnut, joita tämä yritti kuvata. Jostain syystä myrskylinnut eivät kuitenkaan olleet kovin helposti kuvattavissa, ehkä paattimme vauhti oli niille liian hidas? Jokunen suula sekä pikkukajava nähtiin myös.

Pian mereltä löytyi myös ensimmäinen lahtivalas, jonka pääsimme näkemään useita kertoja sen ensin noustua pintaan neljästä viiteen kertaan ennen pitempää sukellusta, jonka jälkeen vielä onnistuimme pari kertaa löytää sen uudelleen. Pian näkyi pari lahtivalasta lisää, ennen kuin jatkoimme yhä kauemmas ulapalle, jossa vielä edellispäivänä oli nähty sinivalaita ja vielä aamupäivälläkin ryhävalaita. Mutta nyt sää oli muuttunut todella sumuiseksi ja vaikka kiertelimme merellä pitkän tovin, emme löytäneet enempää valaita. Olimme kaikki todella jäässä ja paluumatka tuntui kestävän ikuisuuden, mutta silti staijasimme todella tiukasti koko ajan. Johanna tuntui olevan erityisen innoissaan valasbongauksesta ja onneksi sentään löysimme vielä muutamia pyöriäisporukoita nähtäväksemme, jottei kova yritys mennyt ihan hukkaan.

Palattuamme kolmen tunnin valasreissulta tapasimme satamassa sovitusti islantilaisorni Yann Kolbeissonin, jonka kanssa olin vaihdellut joitakin sähköposteja sekä turissut Facebookissa muutenkin ennen reissuamme. Jutustelimme paikallisessa kuppilassa hieman toista tuntia ennen kuin meillä alkoi taas reissun rasitukset painaa ja oli pakko lähteä etsimään seuraavaa yöpymispaikkaa. Sitä ennen oli kuitenkin aivan pakko käydä katsomassa paikallisista museoista sitä tärkeintä eli penismuseota. Ihan pakko oli käydä katsomassa, että sellainen todellakin oli olemassa – ja olihan se! Onneksemme se ei tietenkään ollut enää tähän aikaan auki – sillä uteliaisuutemme oli tuskin päästänyt meitä muuten jatkamaan heti matkaa!

Ajaessamme takaisin Myvatnia kohti, alkoi etupenkillä melkoiset pilkkimiskilpailut. Päätimme ensin yrittää jatkaa Myvatnille asti, mutta pian tavoitteenamme oli vain päästä seuraavalle mahdolliselle levikkeelle. Kun levikettä ei kuitenkaan alkanut kuulua, aloin itse haaveilla pääsystä kartalla näkyneen pienen Másvatnin rantaan. Josko sieltä sitten aamulla löytyisi vaikkapa amerikanjääkuikka kuvattavaksi ja äänitettäväksi, kun todennäköisesti kuitenkin heräisin muita aikaisemmin. Ihme kyllä jaksoimme ajaa sinne saakka ja sopivasti järven rannalta löytyikin levike, jolle parkkeerasimme ja eipä kulunut monta minuuttia kun asuntoauton jo täytti tasainen tuhina.

Upea aamu!

6.6. Heräsin ennen kuutta amerikanjääkuikan käsittämättömän komeaan ja niin monista amerikkalaisista kauhuelokuvista tuttuun huutoon! Nappasin äänitysvehkeet matkaan ja singahdin pihalle niin nopeasti, etten toviin tajunnut, että olin liikeellä siis t-paidassa, lyhyissä kalsareissa, äänityslaitteet kourassa ja housut olalla, paljain jaloin – toki sandaalit olivat toisessa kädessä! Ulkona oli varmaan korkeintaan 1 aste plussaa, mutta se ei minua hidastanut vaan kiskoin housut jalkaan ja laitoin sandaalit jalkaan ja lähdin lähestymään sankan sumun peitossa ollutta järveä. Jouduin kävelemään vain muutamien kymmenien metrien päähän järvestä ennen kuin näin edes hieman järven rantaa, muun järven ollessa sankan sumuverhon peitossa. Immeri kuitenkin huusi aktiivisesti, joten päätin kävellä aivan rantaan saakka. Ensimmäiset amerikanjääkuikkaäänitykset otin rannasta ja kylläpä olikin komeaa! Sen lisäksi, että immeri huusi aktiivisesti parinkymmenen sekunnin välein karmeaa ujellustaan, kuului taustalla kiiruna sekä pikkukuoveja. Jokunen mustalintukin huristeli taivaalla ylitseni äännellen, kun päätin yrittää seurata pikkuhiljaa rantaa pitkin loitonnutta amerikanjääkuikan ääntä. Puolisen kilometriä käveltyäni näin sumun seassa hiljalleen poispäin uivan ja aina välillä huutaneen siluetin, joka pian pysähtyi ja sen luokse ui myös toinen lintu. Nyt linnut kääntyivät uimaan minua kohti eli takaisin asuntoautoamme kohti. Niinpä päätin juosta hakemaan kuvauskaluston ja kohta kuvasin immeriparia aivan ruudun täydeltä. Kuvattuani lintuja aikani, juoksin herättämään Kallenkin paikalle kuvaamaan ja jokusen kuvan Kallekin ehti saada, ennen kuin linnut kääntyivät rantaa seuraten kauemmas tiestä. Samaan aikaan auton vieressä alkoi kiiruna mekastaa ja saimme linnusta sekä kuvia että äänitystä. Kalle pääsi varsin lähelle sitä suojaverkkoonsa naamioituneena. Olipahan ollut upea varhaisaamu!

Rusti

Jatkoimme lopulta Myvatnille ohittaen Laxa-joessa taas puljanneet virta-allit ja seurasimme nyt järven pohjoisrantaa. Lintuja oli taas mustilla hiekkarannoilla runsaasti, mutta ne vaikuttivat säikyiltä ja pakenivat autoamme aika kauas rannasta. Niinpä pysähdyimme vasta Myvatnin lintumuseon pihassa, jossa Kalle todella onnistuneesti kuvasi vesipääskyjä saaden niiden parittelunkin ikuistettua sekä mustakurkku-uikkua nousemassa pesälleen. Amerikanjääkuikka uiskenteli kauempana ja huudahtikin pari kertaa komeasti. Ollessamme palaamassa museolta päätielle, ihmettelin ääneen, kuinka emme vielä olleet nähneet yhtään tunturihaukkaa, vaikka paljon meitä sokeammatkin Islanninmatkaajat niitä olivat nähneet. Vain minuuttia myöhemmin huomasin edessämme olevan sähkötolpan päässä kookkaan linnun, jota punakylkirastaat pommittivat; siinä se oli – komea välimuotoisen vaalea tunturihaukka! Ehdimme kaikki katsoa lintua putkella hetken ja itse ehdin skoupata pari kuvaa sekä ottaa lyhyen videon linnusta, kunnes linnun vierestä ajoi auto ja kun samaan aikaan punakylkirastas pommitti sitä entistäkin aktiivisemmin, se ärsyyntyi ja otti siivet alleen ja lensi järven sorsia hätyytellen kauas järven rantaa seuraten horisontin taakse.

Upeita turistikohteita

Heitimme hyvästit Myvatn-järvelle ja jatkoimme päätietä pitkin hieman itään Myvatnin uimalaan, jossa vietimme seuraavat 2,5 tuntia lämpimässä, liukkaassa, turkoosinsinisessä vedessä lilluen. Kylläpä tekikin hyvää hieman rentoutua vedessä parin rankan ajopäivän jälkeen. Keskipäivällä jatkoimme Namafjallin käsittämättömän upealle geotermiselle alueelle, jossa ihmettelimme pitkään maaston monivärisyyttä, kiehuvia muta-altaita sekä fumaroleja. Paikka oli aivan käsittämätön – aivan kuin toiselta planeetalta! Pienen matkan päässä oli sitten Krafla, jossa pieni aktiivinen tulivuori puhisi kovaäänisesti puhaltaen savua korkealle taivaalle. Vieressä kipusimme vielä katsomaan kraaterijärveä, jota kuvatessamme kraaterista nousi retkemme ensimmäinen merisirri lentäen vauhdikkaasti ohitsemme.

Ja taas pitkä siirtymätaival

Sitten olikin taas edessä pitempi siirtyminen ja alkuun minä ajoin itään aina Egilstadiriin asti. Matkalla havaitsimme runsaasti lyhytnokkahanhia. Egilstadirissa käännyimme sitten matkaamaan kohti etelää. Jos olin ajanut pitkän matkaa puuduttavan pitkiä suoria teitä, niin kun Kalle pääsi rattiin tiet muuttuivat ensin mutkaisiksi, sitten mutkaisiksi vuoristoteiksi ja lopulta mutkaisiksi vuoristoisiksi hiekkateiksi. Täällä näimme myös reissun ensimmäiset porot.

Ilta alkoi taas olla jo pitkällä, kun tajusimme, että meillä oli mahdollisuus oikaista Öxin kautta ja välttää näin parin vuonon kiertoa. Vaikka näin menettäisimme mahdollisuuden katsella vuonojen lintuja ja maisemia, päätimme lähteä oikotielle. Parikymmentä kilometriä pitkä oikaisu oli lopulta aika hurja, sillä hiekkainen tie nousi ja laski pahimmillaan 14 asteen jyrkkyydellä ja oli todella mutkainen. Sen lisäksi vuoristossa oli vieläpä niin sankka sumu, ettei näkyvyyttä ollut kuin parikymmentä metriä. Johanna nukkui takana pomppien sängyssä varsin holtittoman näköisesti meidän etupenkillä ollessa tarkkoina, että pysyisimme tiellä, jota ei ehkä kuitenkaan ollut tarkoitettu matkailuautolle. Ollessamme tien korkeimmalla kohdalla tien varressa oli pienillä kumpareilla kaksi kahlaajaa vierekkäin ja tarkistuspysäyksellä ne osoittautuivat kapustarinnaksi ja merisirriksi, joita näin pääsimme kuvaamaan vieretysten.

Laskeuduimme lopulta jyrkästi alas Berufjördurvuonon rantaan, jossa teimme vaihteeksi ruokaa ennen kuin jatkoimme illansuussa Djúpivogurin kaupunkiin, jonka takana varsin hienolla lätäkköisellä lintualueella väitettiin pesivän todella runsaasti eri lintulajeja. Löysimmekin heti pari koiraslapasorsaa sekä yhteensä 17 vanhaa ja 10 pientä palleroista poikasristisorsaa. Lutakoissa oli muutama kaakkuripari ja yleisiä vesilintulajeja oli runsaasti kuten myös mustapyrstökuireja sekä tavallisia kahlaajia eli lähinnä punajalkavikloja ja meriharakoita.

Jatkoimme vielä yötä myöten matkaa ja Hamarsájoen yllä näimme paikallisittain näin kesällä kovan lajin, kun harmaahaikara lensi ylitsemme. Rantaa seuraten ja vuonot melkein sisäjärviksi sulkevia pitkiä kannaksia ihmetellen, jatkoimme taas niin pitkään kun vain ikinä jaksoimme ja lopulta aivan järkyttävän väsyneinä parkkeerasimme auton vihdoin pitkän tauon jälkeen löytyneelle P-paikalle ja painuimme nukkumaan. Kello olikin tässä vaiheessa jo kaksi yöllä.

Jäätikköä

7.6. Heräsin kurkkukipuisena jo kuudelta ja odottelin aikani, josko Larssonit heräisivät, mutta kun he vielä sikeästi nukkuivat, päätin käydä ulkona hieman käpöttelemässä. Vaikka alava ranta näytti täydelliseltä kahlurirannalta, ei sieltä löytynyt muuta kuin tolkuttomasti punajalkavikloja sekä lapintiiroja ja meriharakoita. Lopulta päätin käydä hieman potkiskelemassa Kallea, jotta pääsisimme vaihtamaan taas maisemaa, joka todellakin tällä saarella tuntui aina joka mutkan tai mäen harjanteen takana muuttuvan yllättävän paljon.

Pääsimme jatkamaan matkaa vasta vähän ennen kahdeksaa. Nyt maisema oli muuttunut todella alavaksi ja aukeilta löysimme pian merikihujen ohella myös isokihuja. Ja heti ensimmäiset antoivatkin meille kyytiä, kun osuimme kuvaamaan niitä vähän turhan lähelle heidän pesäänsä. No olivatpahan ainakin helppoja kuvaus- ja äänityskohteita. Rannoilla näkyi järjettömän paljon laulujoutsenia, mitä lie luppojoukahaisia?

Jökulsarlón

Jatkoimme Vatnajökullin valtaisan jäätikön reunaa seuraten Jökulsarlónin järvelle saakka, josta jäätiköltä irroneet jäävuoret kulkeutuivat virran mukana merelle. Maisema oli henkeäsalpaava! Näissä maisemissahan oli kuvattu James Bond – Kuoleman katse -elokuvan jäätikkökohtaukset. Tähän asti olimme olleet joka paikassa lähes ainoita turisteja mutta täällä niitä sitten jo riitti! Lähes saman tien paikalle päästyämme hyppäsimme omituiseen pyörillä järveen ajaneeseen paattiin, jolla kiertelimme puolisen tuntia järvellä jäitten seassa niitä kuvaillen. Rantauduttuamme kuvailimme kesyä “Tappi” isokihua, rannassa sukellellutta kirjohyljettä sekä tietysti lisää maisemia. Kohta jatkoimme sillan toiselle puolelle mustalle tuhkarannalle kuvaamaan jäävuorista irronneita jäitä.

Lisää turistikohteita

Matka jatkui taas jäätikön reunaa kiertäen kunnes Kalle plokkasi tien vieressä pesällä olleen kaakkurin, jota oli tietysti pakko pysähtyä kuvaamaan. Seuraava kohteemme oli Skaftafellin jäätikkö, mutta vahingossa osuimmekin Svinafellin jäätikölle. Onneksi tätäkin jäätikköä pääsi ihmettelemään todella läheltä. Näimme ylhäällä jäätiköllä ryhmän jäätikköretkellä olleita turisteja. Saimmekin kuvan siitä, minkälainen tällainen retki olisi, japanilaisturisteille tehtiin jäätikölle portaita, jotta heidän olisi hyvä kävellä siellä – aaargh! Tiesimmepähän ettei kyseisenlaiselle retkelle kannattaisi rahojaan sijoittaa.

Pienen matkan päässä parkkeerasimme Vatnajökullin kansallispuiston parkkipaikalle, joka olikin melkoinen turistipyydys. Me otimme pian suunnaksi Svartifossin putouksen, jolle kiivettiin reilut puoli tuntia hyväkuntoista polkua pitkin. Itse putous oli kuitenkin pienoinen pettymys. Se olisi varmaan ollut komeampi, jos olimme kävelleet alas lähelle putousta, josta sen kristallimaiset laavaseinämät olisivat erottuneet paremmin, mutta päätimme nopeuttaa matkan jatkamista ja ihastelimme putoista hieman kauempaa ja kävelimme sitten samaa reittiä takaisin autollemme.

Kohti Eyjafjallajökullia

Edessä olikin taas pitkä siirtymä ja ajoimme saaren eteläisimpien alavien alueiden, jotka olivat jäätiköiltä alkunsa saavien jokien rikkomia, poikki aina Skogafossin putoukselle saakka. Tämä putous olikin sitten todella komea! Ihmettelimme valtavaa putousta ensin alhaalta ja sitten kiipesimme vielä portaita pitkin ylös. Kalle säikytteli meitä liukastelemalla jyrkänteen reunalla, mutta onneksi tilanne ei ollut niin paha kuin miltä se meistä yläpuolelta katsojista näytti!

Lopulta suuntasimme etsimään yöpymispaikkaa aktiivisena jo pari kuukautta olleen Eyjafjallajökullin maastoon. Tämä ei kuitenkaan ollut niin helppoa kuin olimme luulleet, sillä jäätikkö ei näkynytkään lainkaan päätielle vaan jouduimme etsimään sopivaa jäätikköä kohti lähtevää tietä. Kun matkailuautolla ajettavaa tietä ei meinannut löytyä, kysyimme apua parilta espanjalaisturistilta, jotka neuvoivat meitä seuraamaan tietä numero 261. Yritimme parikin kertaa oikaista tälle tielle poikkiteitä pitkin, mutta ilmeisesti juuri tällä alueella Eyjafjallajökullin purkausten aiheuttamat tulvat olivat tuhonneet teitä sen verran, että oikaisu oli mahdotonta. Kun lopulta pääsimme etsimällemme tielle, ajoimme sen päähän saakka, ensin ihan hyväkuntoista, mutta loppupäästä huonokuntoista hiekkatietä pitkin. Perillä edessämme olisi pitänyt avautua Eyjafjallajökull, mutta se oli tietysti sankan sumupilven takana. Lieneekö sumu ollut sitten tuhkaa, vai aiheuttiko tulivuoren aktiivisuus alueelle tätä sumua muutoin, mutta tulivuorta ei siis näkynyt lainkaan. Olimme niin väsyneitä, että päätimme jäädä paikalle nukkumaan ja tsekata tilanteen uudestaan aamulla.

Turistipäivä Kultaisen kolmion paikoilla

8.6. Heräsin taas aikaisin ja kurkkukipuni oli hieman parantunut, mutta edellisiltana kadonnut ääneni ei ollut palannut takaisin. Ulkona oli todella lohduttoman näköistä eikä se johtunut vain maisemaa peittävästä tuhkasta vaan sumu oli yhä vain tihentynyt ja ilma oli niin kostea, ettei voinut olla ihan varma satoiko vai oliko kosteus vain sumusta peräisin? Niinpä jätimme pian Eyjafjallajökullin ja palasimme huonoja teitä pitkin takaisin päätielle. Nähtyämme viimein reissumme ensimmäiset selkälokit, joita näkyikin sitten myöhemmin isoissa parvissa siellä täällä, otimme taas pian suunnan sisämaahan ja kohti Kultaisen kolmion nähtävyyksiä.

Ensimmäisenä ajoimme Geysireille, jonne ehdimme vielä ennen kuin paikka alkoi täyttyä turisteista. Kallen ja Johannan jäätyä vielä aamupalaa nauttimaan, suuntasin itse katsomaan ja kuvaamaan alueen monia erilaisia kiehuvia altaita sekä tietysti itse geysireitä, joista pienempi oli aktiivinen ja purkautui aina noin 6 minuutin välein. Ensimmäisen purkauksen näin, kun oli juuri saapumassa sen luokse ja toista osasin näin jo siirtyä odottamaan parin paikalla olleen turistin tavoin kamera kourassa sopivan lähelle sitä. Toinen purkaus tuli vielä niin yllättäen, että ensinnäkin meinasin tipauttaa kameran kädestä ja toisekseen hätäilin kuvan otossa niin, ettei vesisuihku ollut vielä lähellekään komeimmillaan, kun kuvan räppäsin. Kolmannesta osasin jo ottaa kuvan juuri silloin, kun pitikin eli vesisuihkun ollessa suurimmillaan. Niinpä päätin seuraavaksi ottaa videota. Odottelimme yhden ranskalaiskuvaajan kanssa purkausta kamerat valmiina, mutta sepä antoikin odotuttaa itseään. Tauko oli nyt selvästi pitempi kuin aiemmin ja aloin jo hermostua. Aloitin videon alusta ainakin kolmeen kertaan, kun mitään ei meinannut tapahtua. Lopulta kun taas olin kuvannut kuplivaa vesiallasta reilun minuutin se yhtäkkiä sylkäisi vesipatsaan korkealle ja tällä kertaa paljon korkeammalle kuin aiemmin ja kuinka ollakaan vesipatsaan suuntaus olikin täydellisesti kohdillaan ja kaikki se vesi laskeutui suoraan meidän kahden kuvaajan päälle! Jatkoimme kuvausta varsin pitkään, kun itsekin halusin saada videon oikeasti loppuun siten, että Geysir olisi taas vain höyryävä ja kupliva lätäkkö, mutta kun vettä vain tuli ja tuli taivaalta päälleni, oli lopulta pakko suojata kamera kädellä ja singahtaa turvaan. Ja kylläpä muilla turisteilla oli hauskaa, kun he saivat nauraa meille kahdelle aivan läpimärälle kuvaajalle!

Saapuessaan geysirille Kalle ja Johanna “hieman” ihmettelivät, kun meikäläinen oli aivan läpimärkänä heitä vastassa. Kohta heilläkin kuitenkin oli jo rutiininomainen ote purkausten kuvaamiseen, kun he noin kuuden minuutin välein aina täyttivät muistikorttejaan.

Vietimme lopulta tällä ihmeellisellä alueella aikaa varsin pitkään kuvaten, maisemia ihmetellen ja turistikaupassa shoppaillen ennen kuin jatkoimme pienen siirtymän Gullfossin putouksille. Tämä valtaisa putouskompleksi oli taas huikean upea! Niinpä sielläkin vierähti aikaa kuvaten ja videoiden sekä taas shoppaillen.

Jäljellä oli vielä Kultaisen kolmion kolmas kohde eli Pingvellirin kansallispuisto, jossa Euroopan ja Amerikan mannerlaatat erkanevat toisistaan. Pingvallavatn-järven rannalla sijaitsevalle kallioalueelle saavuttuamme kävelimme kohti mannerlaattojen repimiä kallioharjanteita, kun huomasimme jokirannassa useita virta-alleja. Singahdimme Kallen kanssa takaisin autolle hakemaan kameramme ja saimmekin linnuista erinomaisia kuvia. Näimme jopa lintujen sukeltelevan kirkkaassa vedessä siten, että linnut erottuivat räpiköidessään veden alla vauhtia siivillään.

Kävelimme tovin kalliojyrkänteiden keskellä maisemia kuvaillen, kunnes päätimme jatkaa taas matkaa. Ajaessamme taas Reykjavikin läpi sulkeutui ympyrä, sillä olimme nyt ajaneet koko Islannin ympäri. Selvisimme taas suuren kaupungin sekavahkosta liikenteestä ja jatkoimme kohti Reykjanesia. Ennen Keflavikia käännyimme kuitenkin etelään kohti Grindavikia, jossa kävimme pikaisesti kaupassa ja ihmettelimme punaisia lippuja, joita liehui talojen pihalla. Punaiset liput kuitenkin karkasivat yhdellä pihalla aivan käsistä, sillä pihassa liehui kaikkien kommunistimaiden liput! Mikäköhän lie kylä sekin sitten oli?

Ennen iltakahdeksaa parkkeerasimme Blue lagoonin parkkiin ja loppuilta sujuikin sitten taas sinisessä vedessä lilluen, vesihierontaa hyödyntäen sekä rentoutuen. Iltakymmenen nurkilla, kun uimala oli jo kiinni, jatkoimme pikkumatkan tietä Keflavikia kohti, jossa parkkeerasimme P-paikalle, söimme Johannan kaikista jäljellä olevista ruoista loihtimaa herkullista “allihuuppasuuppaa”, pakkasimme tavaramme, siivosimme auton sekä painuimme pehkuihin jo iltayhdentoista jälkeen.

Loppusanat

9.6. Heräsimme ennen viittä, söimme loput sopasta, siivosimme ja pakkasimme loppuun ja ajoimme Keflavikiin, jossa palautimme 1939 kilometriä meitä erinomaisesti palvelleen auton, maksoimme vuokran ja muut kulut sekä saimme kyydin lentokentälle. Vain tuntia myöhemmin lähti koneemme kohti Helsinkiä. Koneesta näkyi vielä upeasti Vatnajökullin jäätikkömaisemia, mutta pian näkyi enää merta, sitten Norjaa, Ruotsia, taas merta ja klo 14:20 laskeuduimme Helsinki-Vantaalle, jossa heitimme hyvästit ja lähdimme kohti kotejamme.

Itse ajelin vauhdikkaasti aina Lappeenrantaan saakka, jossa liikenne meni täysin tukkoon joidenkin leveiden kuljetusten takia. Niinpä päätin kurvata Joutsenossa Konnunsuolle, jossa näkyi mukava hanhiparvi, jossa oli 2 tundrahanhea sekä meri-, metsä- ja valkoposkihanhi. Palattuani taas 6-tielle olivat leveät kuljetukset taas tukkimassa tietä. Niinpä kävin Joutsenossa pizzalla ja lopulta sen jälkeen pääsin ajamaan vauhdikkaasti kotiin Parikkalaan, jossa olin ennen iltayhdeksää.

Yhteensä näimme reissun aikana 65 lintulajia, mikä on varsin hyvä määrä siihen nähden, että jouduimme pitämään melkoista kiirettä koko reissun ajan, jolloin kunnolliset pysähdykset, joilla esim. rantoja olisi seulottu putkella, jäivät vähiin. Tavoitteenamme kuitenkin oli ollut lähinnä hoitaa kaksi pakollista wp-pinnaa sekä saada kuvattua ja äänitettyä muita mielenkiintoisia lajeja, joista itselleni tärkein oli amerikanjääkuikka. Niinpä lintumielessä reissumme oli lopulta erinomaisesti onnistunut ja muuten jopa vielä onnistuneempi, sillä retkiporukkamme oli loistava ja meininki matkailuautossa koko ajan todella leppoisa! Ja vaikka kiirettä pitikin ja välillä siirtymät olivat pitkiä, ehdimme kiertää nähtävyyksiä ja tutustua maahan todella hyvin. Seuraavalla kerralla sitten kierretään saarta hieman pitempään ja jollain muulla kuin matkailuautolla. Saatavana olisi mm. kahden hengen maastomatkailuautoja! Mutta tällaiselle pikaiselle reissulle matkailuauto oli ehdottomasti paras valinta. Kiitokset Kallelle ja Johannalle loistavasta retkestä!

J.A.