Pitempi bongausretki
Perjantaina 21.7. ruokatunnilla päätin, etten jaksa työpäivän jälkeen samanlaista viikonloppua, jolla käydään Siikalahdella ja Saarella ja istutaan tietokoneen ja telkkarin ääressä vaan ehdotin Hannalle, että mitä jos lähdettäisiin heti työpäiväni jälkeen pitkästä aikaa kunnon bongausretkelle. Suunnitelmani oli, että ensin ajaisimme Raaheen, josta bongaisimme siellä jo pitempään laulaneen kenttäkerttusen, joka olisi Hannalle Suomi-elis ja itselleni yksi muutamasta lajista, jonka olen vain kuullut Suomessa. Samaisella paikalla oli vielä ainakin paria päivää aiemmin ollut myös viirusirkkalintu, joten näillä kahdella katkaisisin viimein myös 300 PPLY-pinnaa. Sitten retkeilisimme hieman lähitienoiden tutuilla rannoilla ennen kuin ajaisimme takaisin Sotkamon arohyypän ja Lieksan avosettien kautta kotiin. Arohyyppä olisi kk-pinna ja avosetit minulle kk-pinna ja Hannalle jopa Suomen elis, mutta avosetteja ei oltu ilmoitettu pariin päivään havaitun.
Lopetettuani työpäiväni lähdimme saman tien ajamaan kohti Raahea. Sääennusteet olivat koko ajan näyttäneet aika huonoilta mutta nyt ne näyttivät huonommilta kuin vielä kertaakaan aiemmin. Parikkalassakin satoi aivan kaatamalla, joten oli lähellä, ettemme päättäneet olla kokonaan lähtemättä.
Onneksi sade kuitenkin pikkuhiljaa hiipui ja sääennustekin alkoi näyttää taas paremmalta ja paremmalta, kun pikkuhiljaa ajoimme poikki Suomen. Lopulta ilman ainoatakaan pysähdystä kurvasimme Raahen Pattijoella Kotirantaan ja kohta parkkeerasimme automme pienen tien päähän lehmälaitumen reunaan. Aiemmin paikalla käyneiden bongareiden antamien tietojen perusteella puimme kahluuhousut jalkaan ja lähdimme talsimaan lehmälaitumen poikki kohti rantaa. Rannassa jatkoimme laitumen reunaa ojan ylittäen ja sitten vedessä kahlaten. Muutaman sataa metriä kahlattuamme olimme lopulta pelipaikoilla Kaijankivikossa.
Keli oli onneksi paljon parempi kuin oli luvattu ja viimeinenkin sade loppui kävelymme aikana. Tuulta oli jonkin verran muttei kuitenkaan liikaa. Mikään lintu ei kuitenkaan ollut äänessä. Räyskä rääkäisi pariin kertaan ruovikoiden takaa ja kohta meren päällä näkyi pikkutiira ja merikihu lennossa. Keltavästäräkkejä oli pari perhettä pyörimässä laitumella ja merikotka lehahti jostain lentoon.
Ruokokerttuspoikueen löydettyämme näimme kertaalleen vaalean kerttusen lennossa mutta mitään ei vieläkään kuulunut. Lopulta alkoi kaikkein pisimmästä ja tiheimmästä ruovikosta kuulua kenttäkerttusen laulu. Pariin kertaan lintu intoutui laulamaan oikein kiivaastikin mutta sitten se oli välillä pitkiäkin aikoja hiljaa, kunnes lopulta se lennähti ruo’on latvaan aivan näkyville laulamaan. Niinpä pääsimme ottamaan linnusta jonkinlaisia kuviakin!
Kello lähestyi vasta iltayhdeksää, joten vielä ei todellakaan ollut viirusirkkalinnun lauluaika. Käppäilimme pikkuhiljaa autoamme kohti ja silloin puhelimeni piippasi, että Porista oli löytynyt valkoperäsirri! Kohta tuli lisätietoa, että löytäjä oli Juha Niemi, joka oli löytänyt samaisen lajin 29 vuotta aiemminkin eli havainto oli takuulla luotettava. Eikä aikaakaan, kun sain puhelimeeni muutaman upean kuvankin linnusta.
Kauan emme asiaa miettineet, vaan koska kyseessä oli minullekin Suomi-elis ja tällä hetkellä mittarissa oli 399 lajia, niin pakkohan meidän oli muuttaa suunnitelmiamme ja lähteä Poriin!
Kävimme Raahessa kaupassa ostamassa evästä ja lähdimme matkaan, joka oli pitkä! Lopulta klo 2:30 jatkoimme Kuuminaisissa pikkutietä, jonka varresta oli tarkoitus jatkaa rantaa kohti kävellen. Ajattelimme ettei paikalla olisi tähän aikaan yöstä ketään, sillä olimme lukeneet matkan varrella viesteistä, että lintu oli nähty vielä klo 22:36 ja tällöin kuvittelimme viimeisten poistuneen paikalta. Mutta neuvotulle parkkipaikalle päästyämme huomasimme, että se oli täynnä autoja! Niinpä ajoimme hieman takaisin päin ja löysimme hyvän parkkipaikan tien varresta.
Olimme alun perin ajatelleet nukkuvamme tunnin autossa ja kävelevämme rantaan kuitenkin ehkä noin tuntia ennen auringon nousua, mutta koska kaikki muut tuntuivat olevan rannassa, niin pakkohan meidänkin oli sinne suunnata. Törmäsimme parkissa paikalle saapuneisiin Andreaksiin (Lindén ja Uppstu) sekä Jyri Strandbergiin, jotka huomauttivat, että olihan linnusta tullut päivitysviesti vielä puoliltaöinkin eli aivan pimeässä!
Niinpä kävelimme puolisentoista kilometriä tietä pitkin kohti rantaa, josta löysimme hiljaisina merta vasten seisovan ihmisjoukon, jonka luokse kävelimme rauhallisesti. Porukka oli tietysti hiljaa mutta pikkuhiljaa saimme tietoa, missä lintuja oli ja löysimmekin putkilla rannasta joitakin vikloja, suokukkoja ja suosirrejä, jotka olivat juuri ja juuri arvattavissa lajilleen.
Puolisen tuntia pimeydessä tuijotettuamme hieman eri puolilla seisseet Aleksanteri Pikkarainen sekä Andreas Lindén löysivät hyvän näköisen kandin, joka oli vaikea löytää kivikosta sillä nuottien kertojat seisoivat sen verran eri kohdissa, että nuotitus kivikon keskellä olleeseen lintuun oli varsin erilaista. Lintu kun oli eri suunnista katsottuna aivan eri puolella tunnistettavan muotoisia tai värisiä kiviä, kuten pöytäkivi, paskakivi ja kurpitsakivi.
Pari kertaa hyvän näköinen lintu vilahteli suosirrien joukossa ja pimeässä tihrustaessa määrittyivät pikkuhiljaa myös suokukot, valkoviklo, tylli, mustaviklo sekä kuovisirri. Pari naurulokkia toimi kivien ohella hyvinä nuotituskohteina ja lopulta katsomamme sirri nousi kivelle seisomaan ja se erottui hetkellisesti niin hyvin, että määritys oli varma! Valkoperäsirri oli 400. Suomessa näkemäni lintulaji!
Puolta tuntia myöhemmin aamu alkoi hieman valjeta ja lintu alkoi löytyä kivikosta useammin ja helpommin piipertäessään ihmeen matalana koko ajan kivien takana. Kun aurinko alkoi nousta alkoi lintu myös näkyä koko ajan paremmin. Silti koko ajan valoa oli niukasti ja olimme tietysti aika kaukana, ettemme millään tavalla häiritsisi kahlaajia ja pahimmassa tapauksessa ajaisi harvinaisuutta pois, sillä paikalle saapui koko ajan uusia bongareita. Vaikka valkoperäsirri oli havaittu Suomessa kahdeksan kertaa aiemmin, ei se kuitenkaan ollut kertaakaan ollut bongattavissa sitten sen edellisen Niemen Juhan löytämän linnun eli 29 vuoteen.
Suosirrejä oli yhteensä parisen kymmentä ja kuovisirrejäkin näkyi neljä ja pari tundrakurmitsaa kävi pyörähtämässä päällämme. Lopulta sain valkoperäsirristä ainakin jonkinlaiset kuvat otettua, joten olin todella tyytyväinen! Ja kohta osa sirreistä nousi taivaalle valkoperäsirri mukanaan mutta tämä kuitenkin vielä laskeutui takaisin vaikka ainakin muutama suosirri nousi korkealle taivaalle ja lähti selvästi muutolle.
Jutustelimme tietysti linnun katselun ohessa monien paikalla olleiden tuttujen kanssa ja otettiinpa meistä ainoista paikalla 400 lajia katkaisseista eli minusta ja tunnetusta lintukuvaajasta Tomi Muukkosesta kuvakin Aleksanteri Pikkaraisen toimesta.
Lopulta päätimme kuitenkin lähteä rahnustamaan takaisin autolle päin, sillä aloimme olla jo aivan tolkuttoman väsyneitä. Matkan varrella puiden latvustoissa äännelleet urpiaiset ääntelivät todella oudosti ja lentoääni sopikin paremmin ruskourpiaiselle. Autolle päästyämme huomasimme viestistä, että klo 5:50 oli valkoperäsirri noussut taas lentoon suosirriparvessa ja lopulta kadonnut taivaalle.
Ajoimme pikkumatkan hieman isomman tien varteen, jonne parkkeerasimme pikkutien sivuun ja pystytimme riippumattoleirimme ja aika pian olimme unten maille. Vain pari tuntia nukuttuamme alkoi hieman sataa ja jouduimme laittamaan tarpitkin paikoilleen ja jatkoimme sitten unia.
Yhdentoista aikaan heräsimme ja pakkasimme tavaramme ja päätimme lähteä hieman retkeilemään Poriin. Olin saanut tietoa muilta bongareilta, jotka olivat kierrelleet mestoilla ,että vesi oli todella korkealla, joten kahlaajarannoille ei kannattanut mennä. Niinpä suuntasimme ensin Kaarluodon tornille, jossa emme kuitenkaan nähneet kuin reilut parisataa merihanhea, parikymmentä harmaahaikaraa ym. Sitten päätimme jatkaa bongaamaan Reposaareen, josta pienellä etsinnällä löysimme Junnilanjärveltä peruspukuisen koiras mandariinisorsan. Sitten yritimme lyhyesti vielä pikku-uikkua Kirrinsannasta mutta tuuli oli virinnyt sen verran navakaksi, että luovutimme aika pian ja lähdimme kotimatkalle.
Vasta ajaessamme tajusin, että nopein reittihän kulki Tampereen kautta ja Tampereen ohitettuamme kurvasimmekin Kangasalan Kirkkojärvelle, josta bongasimme minuutissa kauan paikalla olleen vaihtopukuisen punapäänarskukoiraan sekä edellispäivänä paikalta löytyneen nuoren ristisorsan. Järvellä näkyi myös sotkaparvi, jossa oli ilahduttavasti jopa 13 punasotkaa.
Sitten oli edessä vielä todella pitkä ja väsynyt ajo Parikkalaan, jossa kävimme kaupassa, sitten suuntasimme Papinlahdelle pystyttämään verkot ja vasta sitten pääsimme nukkumaan.
23.7. herätys oli taas aamukolmelta ja kohta olimme avaamassa verkkoja. Odotukset aamuun olivat korkealla mutta kylläpä taas lässähti. Verkoilta tuli vain laulurastas, 3 ruokokerttusta, 2 hernekerttua, 3 pensaskerttua, kontrollisinitiainen, vihervarpunen sekä 4 pajusirkkua. Onneksi idänuunilintu lauloi vähän aikaa lähistöllä, joten Parikkala-vuodari (206) sentään napsahti. Jälkikäteen oli helppo ajatella, että olisi kuitenkin pitänyt jäädä täksikin päiväksi retkeilemään jonnekin länsirannikolle, kun kerran sinne asti olimme ajaneet? Hanna olisi kuitenkin voinut tehdä SSP:n viikollakin minun ollessa töissä.
Iltaretkellä Siikalahdelle näkyi Tetrisuolla pikkulepinkäispoikue, kahlurilutakolla pari mustavikloa ja patotiellä 4 harmaa- ja jo 15 jalohaikaraa.
Heinäkuun loppupuolella mielenkiintoisempia havaintoja olivat 24.7. Saaren Pohjanrannassa näkynyt suosirri, 25.7. Suurisuon tulvan 2 pikkutylliä ja lapinsirri sekä Siikalahden 6 suosirriä, 26.7. Suurisuolla ollut heinätavi ja 30.7. taas Suurisuolla näkynyt lapinsirri, Siikalahdella muuttanut 20 pilkkasiiven parvi sekä näkyneet 13 jalohaikaraa, 2 kapustarintaa, pikkukuovi, suosirri, 5 uuttukyyhkyä, nuori isolepinkäinen, kultarinta, pari kuhankeittäjää sekä kaikkein parhaimpana näimme patotien yli lentäneet pari virtavästäräkkiä, joista napsahti Siikalahtipinna! Kuun viimeisenä näkyi vielä kymmeniä paikallista kantaa olevia valkoposkihanhia, jotka pian olivat matkaamassa ties minne – hyvissä ajoin ennen valtakunnallista valkoposkihanhilaskentaa. Lisäksi Suurisuolla näkyi jouhisorsa ja Kukonkannassa kuului tylli.
1.8. Siikalahdella oli jo 16 jalohaikaraa, 4.8. Suurisuolla pikkutylli ja 5.8. näkyi Tetrisuolla syksyn ensimmäinen sinisuohaukka. Sitten olikin aika ottaa matkalaukut kantoon ja suunnata rautatieasemalle. Ulko-ovesta ulos astuessani, rääkyi jalohaikara talomme yläpuolella. Minulla oli alkamassa lähes kolmen viikon reissu Länsi-Papualle.
J.A.