. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

23.12. aamupäivällä tuli tieto, että eräällä pohjoispohjanmaalaisella hevostilalla oli oleillut mahdollisesti jopa parikin tornipöllöä jo ainakin parin viikon ajan. Työpäivän jälkeen oli minullakin alkamassa neljän päivän Joululoma, joten ruokatunnilla suuntasin kotiin ilmoittamaan Hannalle, että meillä oli Joulu peruttu. Lähtisimme tuntia myöhemmin työvelvollisuuksieni loputtua ajamaan kohti Pohjois-Pohjanmaata. Onneksi tämä sopi Hannalle ja ruokatunti menikin pakkaillessa tavaroita ja töihin palatessani oli auto jo pakattu lähes lähtövalmiiksi. Hanna ehti vielä käydä kaupassakin ja ostipa hän jopa Jouluruoat jääkaappiin odottamaan paluutamme – milloin ikinä se sitten olisikin…

Yhden jälkeen pakkasimme loput tavaramme autoon ja lähdimme liikenteeseen. Matkalla juttelimme erilaisista vaihtoehdoista, miten reissumme tulisi etenemään ja totesimme, että parempi olisi, kun emme suunnittelisi mitään tarkemmin, sillä pöllöjen bongaaminen on aina täysin arpapeliä. Ajatuksissa kuitenkin oli, että mikäli saisimme ensimmäisen parin vuorokauden aikana tornipöllön hoidettua, jatkaisimme vielä Kemijärvelle bongaamaan idänturturikyyhkyn orientalis-alalajia, jota emme olleet Suomessa nähneet. Tämä kuitenkin on aika potentiaalinen lajisplitti tulevaisuudessa. Niinpä soittelin veljelleni Pirkallekin, että saattaisimme olla Kemijärvellä Jouluaattona bongaamassa, mutta tämä kertoi tuolloin olevansa suunnannut perheensä kanssa Joulun viettoon Ranualle.

Ajo oli pitkä mutta kahden aikaan aloimme jo silloin tällöin vilkuilla Lintutiedotusta, sillä hevostilalle oli saatu bongauslupa kahdesta alkaen ja arvatenkin ensimmäiset bongarit olivat tuolloin heti paikalla. Olin kyllä jo ennen lähtöämme sanonut Hannalle, että tuskin pöllöstä mitään kuuluu ainakaan ennen iltaseitsemää ja kahdeksan aikaan me olisimme itsekin jo paikalla. Olimme myös pohtineet, että tornipöllö on meidän vähäisen kokemuksen mukaan sen verran yöpöllö, että oikeasti siitä tuskin tehtäisiin havaintoa ennen iltakymmentä. Ja mikäli sitä ei olisi havaittu ennen puolta yötä, niin sitten vasta olisi syytä hieman huolestua.

Lopulta parkkeerasimme pitkän autoletkan perään hevosaitauksen viereen ja jalkauduimme valojen hieman valaisemalle aukealle, jonka toisella puolella näimme lämpökameralla ison ihmisjoukon seisomassa pimeydessä. Pienen etsinnän jälkeen löysimme kävelyreitin bongarijoukon luokse ja paikalla olikin noin viisikymmentä bongaria, jotka jo aika levottomasti kävelivät edes takaisin ja jutustelivat toisilleen. Selvästi isolla osalla bongareista oli aivan liian vähän vaatetta ja pian ensimmäiset jo alkoivat käydä autolla lämmittelemässä, syömässä ja lähtivätpä jotkut huoltoasemalle lämmittelemään ja ensimmäiset jopa luovuttivat jo ennen iltayhdeksää.

Levottomuus sai lopulta sellaiset mittasuhteet, että TVK päätti (vaikka itse yhtenä sen jäsenistä vähän asiaa vastustelinkin), että iltakymmeneltä kävimme tallin omistajan luvalla katsomassa, olisiko tornipöllö huomaamattamme onnistunut lentämään talliin sisälle, jossa sitä oli useina öinä havaittu. Iso osa havainnoista oli paikalla tehty iltaisin ja aamuisin, kun tallissa oli käyty, jolloin pöllö oli lentänyt oviaukosta ulos. Pari kertaa oli tallissa nähty jopa kaksi pöllöä istuskelemassa! Emme kuitenkaan sisältäkään mitään löytäneet ja juteltuamme tovin tilan emännän kanssa, palasimme ulos tarkkailupaikallemme.

Puolen yön aikaan porukka alkoi huveta ja ilman mitään lupia muutamat poistuvat kävivät tallissa sisällä tarkistuskäynnillä. Sovimme, että reilun tunnin välein sisällä käydään ihan luvankin kanssa tarkistamassa tilanne mutta lopulta porukkaa kulki tallien editse autoille niin paljon, että oli aivan selvää, ettei mikään pöllö ollut tässä liikenteessä paikalle saapumassa.

Väki väheni ja lopulta, kun aamuyön tunneilla vielä pari autokuntaa lähti, jäi meitä enää neljä sitkeintä bongaria paikalle – minä ja Hanna sekä koko maassa eniten arvostamieni bongareiden joukkoon kuuluvat Mika I. Koskinen sekä Mika Bruun.

Pakkasta ei ollut kuin viitisen astetta mutta tuuli oli puuskissa varsin navakka ja aamuyön tunteina, kun väsymys alkoi pikkuhiljaa saada otetta, alkoi meitä kaikkia palella ihan kunnolla paksuista talvivaatteista huolimatta. Olimme jossain vaiheessa tilan emännän ehdotuksesta, kun häntäkin säälitti meidän palelu, peruuttaneet pari autoa tarkkailupaikallemme, joten pystyimme vuoroin käymään autossa lämmittelemässä. Itsekin onnistuin lopulta jopa torkahtamaan puolisen tuntia vaikka olinkin niin horkassa, että oli jopa vähän paha olo. Muun ajan kuitenkin värjöttelin ulkona, jotten vain missaisi pöllöä.

Aamu viiden aikaan paikalle saapui yksi bongariporukka, joka oli käynyt nukkumassa hotellilla muutaman tunnin sekä pari autollista vasta nyt paikalle etelästä päässeitä. Käytännössä koko porukka (meidät pois lukien) oli maan kärkibongarijoukkoa. Poissaolollaan loisti vain se harva onnekas joukko, joka oli onnistunut bongaamaan vuonna 1990 pari päivää Lemlandin Lågskärillä olleen tornipöllön. Osa paikalla nyt olleista oli silloin ollut löytämässä vielä lämmintä pöllön ruumista.

Pienehkö porukka osasi olla aika hiljaa tai sitten kaikki vain olivat niin jäässä, että ainoa liike paikalla oli se, kun välillä yksi kerrallaan oli pakko käydä hieman lämpimikseen kävelemässä metsän reunan suuntaan.

Iso osa tilallisten pöllöhavainnoista oli tehty aamulla, kun tilan pitäjän äiti oli saapunut autolla paikalle ja kävellyt tallin pääovista sisään talliin. Tämä oli yleensä tapahtunut noin puoli kuuden aikaan aamulla. Kuudelta ei kuitenkaan vielä kukaan ollut saapunut paikalle ja me kyllä olimme varmoja, ettei talliin ollut päässyt yksikään pöllö huomaamattamme lentämään. Joten odotukset alkoivat olla jo aika nollassa.

Mutta vain hetki kuuden jälkeen Mika Bruun sanoi varsin rauhalliseen äänensävyyn, että tuolta on nyt jotain tulossa. En itse ihan kuullut, mitä Mika sanoi, mutta käännyin katsomaan hevosaitausten suuntaan ja löysin heti vaalean pöllön lentämässä meitä kohti aukean poikki. Se lensi lopulta aivan editsemme rauhallisesti selvästi meitä katsellen ja suuntasi tallin suuntaan. Siinä se perhana oli! Tornipöllö näkyi aivan uskomattoman hienosti valaistuksen ansiosta! Siitä olisi varmasti saanut ihan kohtuulliset kuvatkin mutta meillä ei Hannan kanssa kummallakaan ollut kameraa käsillä ja niillä muutamalla, joilla kamera näytti roikkuvan olkapäällä ei tainnut käydä mielessäkään pilata upeaa katselukokemusta kuvausta yrittämällä. Kaikki vain ihailivat pöllön ohilentoa eikä onnellisilta huudahduksilta voinut välttyä, sillä olihan pöllö Suomi-elis lähes kaikille – muutama oli ollut 34 vuotta aiemmin “looksilla”. Ja kun pöllö oli lopulta kurvannut tallin ovien edestä metsään, alkoi paikalla onnellinen hihkunta kättelyineen ja halailuineen! Meilläkin oli jo hieman reilu kymmenen tuntia odotusta takana ja epätoivo oli jo hiipinyt puseroon ja ajatukset olivat jo tovin olleet siinä, että missä ihmeessä pääsisimme aamusta ja päivästä nukkumaan, jotta jaksaisimme taas illalla raahautua paikalle seisomaan toiseksikin yöksi. Niinpä onnella ei ollut rajaa, kun pöllö oli kuin olikin näyttäytynyt!

Itse olin niin tolkuttoman jäässä, että saatuani linnusta sekavan päivitysviestin Lintutiedotukseen ja käteltyäni koko yön kanssamme paikalla olleet ja vaihdettuani muutaman sanan muiden kanssa, päätin että nyt pitää päästä lämmittelemään. Toki tässä vaiheessa pöllöä oli haettu lämpökameroilla metsän reunasta eikä sitä ollut enää löytynyt. Katsoin kuitenkin vielä kelloa ja tajusin aamuun olevan sen verran aikaa, että tarkistin vielä, kauanko paikalta kestäisi ajaa Kemijärvelle. Ja koska ajoaika näytti olevan vain hieman yli kolme tuntia, tarkistin vielä, mihin aikaan aamusta idänturturikyyhkyä olikaan aina nähty.

Idänturturia oli havaittu aina vain aamusta klo 9:18-9:47 välisenä aikana, joten näytti siltä, että meillä olisi pienet mahdollisuudet ehtiä paikalle, mikäli lähtisimme saman tien liikenteeseen. Koska aamu kuuden aikaan emme kuitenkaan olisi pystyneet mistään saamaan nukkumapaikkaa, oli paras tapa saada itsensä lämpimäksi hypätä autoon ja lähteä ajamaan. Pöllön tuottaman adrenaliinipiikin takia väsymyskin oli tipotiessään.

Niinpä lähdimme ajamaan kohti Kemijärveä ja kohta olimme saaneet auton ja itsemmekin lämpimiksi ja järkikin alkoi hieman kulkea ja ihme kyllä päätöksemme lähteä saman tien Kemijärvelle tuntui yhä vain järkevämmältä. Ei harmittanut edes tieto siitä, että tornipöllö oli vielä kertaalleen nähty ainakin lämpökameroilla.

Ja totta tosiaan, kun Kemin moottoritien nopeusrajoitukset olivat jopa korkeampia kuin mitä navigaattorimme oli laskenut, huomasimme aika pian, että meillä oli ihan realistiset mahdollisuudet ehtiä näkemään idänturturikyyhky jo tänä aamuna. Ja aina olisi mahdollisuus olla paikalla toinenkin aamu tarvittaessa, sillä se oli kuitenkin ollut se alkuperäinen aikataulusuunnitelmamme.

Lopulta pääsimme Kemijärven Särkikankaalle klo 9:10 ja koska aamu oli varsin hämärä, tiesimme olevamme ajoissa. Pienen etsinnän jälkeen löysimme eräästä pihasta pari kasaa jyviä, joita oli jo ainakin viisi oravaa popsimassa. Pihaa tarkkailtiin aika kaukaa Pelkosenniementien risteyksen paikkeilta, sillä kyyhky oli kuulemma todella arka, emmekä tietenkään halunneet aiheuttaa paikallisille asukkaille mitään häiriötä. Mutta häiriötä ainakin meille aiheutti viereisessä pihassa kauheaa meteliä pitänyt koirakaksikko, joka onneksi kuitenkin lopulta vaikeni.

Noin klo 9:28 kuulimme lähipuista selvän kyyhkyn lentopyrähdyksen ja muutamaa minuuttia myöhemmin klo 9:32 laskeutui orientalis-idänturturikyyhky syömään jyviä pihalle. Lintu oli maassa kuuden minuutin ajan ja lähti sitten kauheaa vauhtia pois paikalta. Onneksi talon asukkaat olivat ystävällisesti lupautuneet olemaan liikkumatta pihalla aina klo 9-10 ajan, jotta lintu sai käydä rauhassa aamupalalla mahdollistaen myös sen onnistuneen bongauksen. Aamun lyhyet ruokailukäynnit olivat ainoa tapa havaita lintu, sitä ei oltu kertaakaan vielä havaittu muuten.

Meidän bongausreissumme oli onnistunut aivan nappiin ja suuntasimmekin paikalliselle huoltoasemalle syömään ihan tuhdin aamiaisen. Sitten kävimme kaupassa ja suuntasimme Pirkan perhettä moikkaamaan, sillä olimme nyt vuorokautta suunnitelmaamme edellä ja Pirkan perhe oli vasta tänään lähdössä Joulureissulleen. Seurusteltuamme hetken nukuimme tunnin, jonka jälkeen meidän piti antaa Pirkan perheelle rauha siivoilla ja pakkailla, jotta pääsisivät hekin omalle reissulleen. Me puolestaan aloitimme pitkän kotimatkan.

Ajoimme lopulta aina iltakuuteen asti, jolloin parkkeerasimme Vuokatissa hotellin pihaan ja kohta olimme majoittuneet huoneeseemme ja kävimme sitten ravintolassa syömässä kunnon pizzat. Iltakahdeksalta olimme valmiit unten maille ja nukuimmekin kuin tukit.

Jouluaattoaamuna heräsimme seitsemän aikaan ja puolta tuntia myöhemmin olimme jo aamupalalla. Kunnon hotelliaamiaisen jälkeen lepäilimme vielä hiukan huoneessamme, ennen kuin kannoimme tavaramme lumikinosten peittämään autoon ja kohta olimme taas valmiit jatkamaan kotimatkaa.

Ajokeli oli nyt aika surkea mutta onneksi tiet oli jo aurattu. Lopulta kurvasimme Lieksassa pihaan, jonka edustalta löytyi tuttuja – Raumalta Joensuuhun Joulun viettoon saapunut Mikko Järvinen puolisoineen. Siinä jutellessa huomasin kohta selkämme takana koivussa olleen mustakaularastaan, joka pienen odottelun jälkeen uskaltautui pihan ruokinnalle marjoja hakemaan. Ilmeisesti Jouluaaton takia pihassa oli aikamoinen trafiikki mutta pääsimmepä juttelemaan pihan ruokintaa pitävän pariskunnankin kanssa.

Yritimme tovin kuvailla rastasta mutta pihan ympäristössä oli liikaa liikettä, joten päätimme vielä suunnata Lieksan kirkolle tarkistamaan sieltä ilmoitettujen pähkinänakkeleiden alalajia. Löysimmekin saman tien yhden nakkelin, joka pysyi koko ajan puiden latvustossa mutta nähtyjen tuntomerkkien puolesta se oli mieluummin asiatica-alalajia. Mikko ja Anu olivat kiertäneet paikalla hieman laajemminkin, eivätkä he olleet löytäneet enempää nakkeleita, joten päätimme mekin lähteä pian taas kotimatkalle.

Lopulta olimme Parikkalassa neljän jälkeen iltapäivällä ja jääkaapista onneksi löytyi Hannan kiireellä hankkimat Jouluruoat! Illalla kävimme Tarvaslammella Hannan vanhempien luona viettämässä Joulua Hannan perheen parissa. Ohjelmaan kuului tietysti Joulusauna sekä lahjojen jako. Eli lopulta Jouluamme ei ollutkaan peruttu!

Joulupäivänä tein talvilintulaskennan, jossa kävelin ja hiihdin taas tutun reilun 17 kilometrin lenkin kotoa Siikalahden ympäri. Havainnoiksi kertyi pyy, 24 teertä, 5 pulua, 2 harmaapää-, 6 käpy- ja valkoselkätikka, mustarastas, 4 hippiäistä, 70 sini-, 124 tali-, kuusi- ja 4 hömötiaista, 2 pähkinänakkelia, 2 puukiipijää, 4 närheä, 11 harakkaa, 18 naakkaa, 7 varista, korppi, 19 pikkuvarpusta, 66 viherpeippoa, 40 urpiaista, 43 punatulkkua ja 20 keltasirkkua. Laskentakeli oli todella raskas ja tuntui, että umpihankiosuuksilla minulla loppui voimat ihan täysin. Ihme kyllä selvisin kuin selvisinkin sen verran ajoissa kotiin, että ehdin vielä käydä katsomassa viitatiaista Moskuunniemessä. Partasen Harri ei ollut koko päivänä kohtuullisesta yrityksestä huolimatta nähnyt tiaista lainkaan mutta klo 14:45 se kuitenkin saapui äännellen ruokinnalle. Mutta seuraavana päivänä siitä ei tehty lainkaan varmaa havaintoa. Kertaalleen Harri oli nähnyt lyhyesti joko sen tai hömpän. Jostain syystä lintu on nyt vaihtanut käyttäytymistään – joko se käy jollain toisella ruokinnalla tai sitten se on alkanut tyhjentää pari kuukautta keräämiään varastoja?

Tapaninpäivän retkemme suuntautui Siikalahden eteläpuoleiselle ruokinnallemme, jossa rengastimme aluksi loukuttamalla europaea-pähkinänakkelin värirenkain ja pystytimme sitten verkot. Saimme yllättäen verkosta isolepinkäisen sekä myöskin 2 käpytikkaa, 10 pyrstö-, 10 sini- ja 5 talitiaista.

Viikolla itselläni jatkui taas arki ja lähinnä mielessä oli jo ekaekaa – jolla ei ollut tarkoitus lähteä kauhean kauas – Joulureissun 1625 km tuntui kuitenkin yhä takamuksessa.

J.A.