Reissun päätavoitteena oli kuitata Potulle kuukausipinnoja, tämä kun ei juuri ollut rannikolla käynyt joulukuussa. Aloitimme pikastopilla Täktomissa, josta viherpeippoparvesta löytyi järripeippo. Långörenissä eräällä ruokinnalla viihtynyt punarinta ei suostunut näyttäytymään, mutta tiaisia, etenkin sinitiaisia, oli ruokinnalla todella runsaasti. Rantaan päästyämme totesimme, ettei putkella tehnyt yhtään mitään. Kaikki sumun takia näkyneet linnut olivat kyllä määritettävissä kiikareillakin. Telkkien, isokoskeloiden ja sinisorsien lisäksi näimme joitakin kyhmy- ja laulujoutsenia sekä minä näin uivelon, joka kuitenkin lensi sumuun ennen kuin Potu ehti löytää sitä. Paluumatkalla tinttiruokinta näytti tyhjältä, mutta onneksi tarkistimme tilanteen ja ainoana lintuna paikalla oli kuin olikin etsimämme punarinta.

Nähtyämme eräässä tinttiparvessa peipon, jatkoimme seuraavaksi 4 tuulen tuvalle, jossa seisoskelimme lähes myrskyisässä tuulessa aikamme, muttemme havainneet mitään järkevää. Jatkoimme sitten kaupungin rantoja kierrellen (näimme vain tukkasotkan) tarkistamaan satamia ja pienen etsinnän jälkeen löysimme niistä parhaimmallekin eli Merisatamaan. Lintulajisto oli kuitenkin niukkaa eikä mitään parempaa löytynyt. Sitten jatkoimme keskustaan etsimään paikalla olleita sepelkyyhkyjä, mutta homma vaikutti tuulessa niin toivottomalta, että päätimme lopulta lähteä paluumatkalle ja hoitamaan varmempia pinnoja.

Lopulta parkkeerasimme taas kerran Eestinmalmiin ja mustakaularastas oli taas mustarastaita jahtaamassa. Sitten kiiruhdimme Kaitalahden venerantaan, josta ei kuitenkaan löytynyt pajusirkkuja. Kolmen aikaa ajoimme sitten Soukan venerantaan, jossa seuloimme taas tunnin lokkeja lähisaaren viiden merikotkan kiljuessa taustalla. Nyt lokit tulivat kuitenkin parissa jättiparvessa emmekä onnistuneet nähdä yhtään valkoista lokkia – Ämmässuolla kun oli ollut grönlanninlokkikin.

Käytyämme Dennisin pizzalla lähti Potu majoittumaan äitinsä miesystävän kämpille Oulunkylään ja ilta menikin sitten Uuden Vuoden reissua suunnitellen.

31.12. ennen yhdeksää isäni heitti minut Veikkolaan, jossa parkkeerasimme huoltamon pihaan aivan yhtä aikaa Kouvolasta matkaan lähteneiden Mikko Ala-Kojolan ja Sari Savolaisen sekä heidän matkan varrelta poimimansa Potun kanssa. Pakkauduimme Mikon autoon ja aloitimme pitkän siirtymätaipaleen kohti Paraisten Nauvon Pärnästä. Onneksi olimme ajoissa liikkeellä ja vaikka saimme jonkin aikaa odotella lauttaa Paraisten ja Nauvon välillä, pääsimme lopulta Pärnäsiin hyvissä ajoin puolen päivän aikoihin. Saatuamme auton parkkiin, otimme tavaramme kantoon ja kannoimme ne Eivor lautalle, jossa oli todella runsaasti tilaa. Jätimme tavaramme penkeille ja kipusimme itse saman tien kannelle odottelemaan lautan liikkeellelähtöä.

Klo 13 Eivor lähti matkaan ja aloimme tietysti staijata. Olimme jo ajomatkalla nähneet muutaman merikotkan mutta kohta niitä näkyi useita lisää. Ensimmäisen tunnin aikana näimme noin 10 merikotkaa. Muuten havainnot jäivät isokoskeloihin, sinisorsiin, lokkeihin ja kyhmyjoutseniin kunnes vain noin tunnin lauttailun jälkeen plokkasin veneen vierellä lentäneen ruokin! Kyseessä oli todella hyvä joulukuupinna! Ja aivan heti perään plokkasin hieman edellistä kauempaa riskilän, joka sekin oli minulle kuukausipinna! Tätä eivät kuitenkaan kaikki muut nähneet, mutta onneksi pysähdyttyämme ensin Nötössä, plokkasi Potu seuraavan riskilän kellumasta merestä. Pikkuhiljaa alkoi hämärtää mutta näimme vielä yhden kaukaisen tukkakoskelon, yhden naurulokin sekä Jurmon satamassa tukkasotkan sekä neljä naurulokkia lisää.

Viimeisen tunnin vietimme eväitä syöden ja jutustellen kunnes lopulta saavuimme Utöseen. Satamassa oli hotellimajoittujia kyyti vastassa, joten saimme tavaramme nostettua lava-auton kyytiin ja kävelimme itse hotellille. Pitkän matkapäivän jäljiltä kävely oli niin mukavaa, että kävelimme vahingossa parisataa metriä hotellin ohi ennen kuin tajusimme olevamme jo melkein venesatamassa. Oli käsittämätöntä huomata, kuinka saaressa ei enää ollut juuri lainkaan lunta! Puolitoista viikkoa aiemmin saari oli ollut aivan lumen peitossa.

Hotellilla respan kanssa jutellessamme alkoi pikkuhiljaa herätä epäilys, ettei meidän varaamamme 7 hengen tupa olisikaan mikään idyllinen vanha pirtin tupa vaan, koska hotelli oli vanhoja kasarmirakennuksia tupa tarkoitti tietysti jotain aivan muuta! Isossa tuvassa ei sentään onneksi ollut kerrossänkyjä, mutta kuitenkin 7 sänkyä rivissä – eikä juuri muuta. Tupaamme majoittuivat myös Eivorilla saapuneet Ina-Sabrina Tirri, Risto Suksi sekä Tarmo Lehtilä. Mehän olimme saaneet tämän tupamajoituksen kauhealla tuurilla erään lintuharrastajaporukan peruutettua oman reissunsa – muutenhan kaikki Utön majapaikat olivat olleet varattuina jo pitkään.

Onneksi Olkion Jouko kävi meitä morjenstamassa ja kertoi viime päivien havikset ja kävi lopulta vielä otsalamppujen valossa näyttämässä meille kaikki tärkeimmät paikat seuraavan aamun projektilajiamme, viime päivinä oletettavasti nyt runsaan sulan maan takia todella piilottelevaksi ja liikkuvaksi ryhtynyttä kettusirkkua ajatellen. Kiitokset Joukolle!

Myöhemmin ulkona alkoi sataa oikein kunnolla, joten me vietimme illan tuvassamme sängyillä löhöillen ja sitä itseään jauhaen. Kuulimme muutamat raketin ja kävimme jopa katsomassa yhden roomalaisen kynttilän tapaisen, mutta lopulta kävimme nukkumaan hieman ennen vuoden vaihtumista.

1.1. heräsimme ennen kahdeksaa ja puoli yhdeksän aikaan kävelimme jo tihkusateessa kohti parhaana pitämäämme kettusirkkupaikkaa eli Koistisen Jarmon ruokintaa. Olimme ajatelleet, että sirkku saattaisi saapua ruokinnalle jo pimeässä, sillä se kuitenkin oli lumen aikaan tottunut ruokailemaan paikalla ja se löytäisi siihen ja siitä ruokaa jo pimeässä. Olimme väärässä! Toista tuntia seisoskeltuamme ja ruokintaa ja sen lähipuskia tuijoteltuamme olimme havainneet vain sini- ja talitiaisia sekä pari mustarastasta. Vuoden pinnaksi oli toki nähty myös sinisorsia, kalalokkeja, nauru- ja harmaalokki sekä parhaimpana venesatamassa taas laiturin alle piiloon uinut uivelo. Positiivista kuitenkin oli, että sade oli loppunut!

Olin jo kerran saanut tiedon, että Suksi ja Lehtilä olisivat mahdollisesti kuulleet kettusirkun koulun pihalla, mutta lopulta he löysivät linnun Tenovuon Jorman ruokinnalta. Singahdimme paikalle, mutta lintu oli mönkinyt kivien taakse piiloon ja lopulta Jormankin käytyä meitä auttamassa, oli selvää, että se oli jo jakanut muualle. Päätin itse palailla hakemaan Koistisen lähelle jättämääni reppua, kun ylitseni lensi äännellen kaksi luotokirvistä, jotka näyttivät laskeutuvan venesatamaan. Tällöin Suksi soitti, että nyt he olivat löytäneet sirkun koulun pihasta! Niinpä juoksimme taas ja ainakin minulla oli aivan järjettömästi liikaa vaatetta! Mitäköhän olin ajatellut pukiessani untuvantakin ja toppahousujen alle pari kerrosta fleeseä? Juostessamme koulua kohti huusimme venesatamaan saapuneen kymmenen hengen paatilla saapuneen bongariporukan mukaamme. Kerran oli pakko pysähtyä, muttei kuuman takia vaan parin merellä lentäneen ison linnun takia, jotka osoittautuivat merimetsoiksi. Lopulta olimme koulun pihassa mutta lintu oli taas kateissa ja kuinka ollakaan ekaekaa -pinnakärjet Jörgen Palmgren ja Jussi Lindström onnistuivat näkemään sen lähtevän lentoon koulun pihan viereisen aidan takaa. Kenenkään muun ei kuitenkaan onnistunut sitä ainakaan määrittää. Me emme pihasta enää löytäneet kuin tiaisia, urpiaisen ja pikkuvarpusen.

Itse epäilin linnun tekevän Corvolta jenkkilinnuille tuttua rundia tai ainakin vastaavanlaista kuin mitä ruokintoja kiertävät tiaisetkin tekevät, joten ajattelin keskeisimmän paikan olevan lopulta paras viettää aikaa, jottei tarvitsisi enää juosta muiden havaintojen perässä hiki hatussa. Keskeisin paikka oli ehdottomasti Tenovuon ruokinta, joka sijaitsee kapeassa kohdassa saarta, mutta havaintoja kuitenkin tehtiin säännöllisesti pihasta sekä sen molemmin puolin. Niinpä muiden jäätyä koulun pihalle palasimme me Tenovuon pihaan, jossa ehdimme tuijotella ruokintaa ja lähipuskia noin vartin verran, kun Mikko lopulta plokkasi sirkun nököttämästä puskasta aivan suoraan edestämme! Lopulta lintu pysyi puskassa paikoillaan niin pitkään, että kaikki bongarit saatiin hälytettyä paikalle! Loistavaa!

Niinpä pääsimme tekemään muutakin ja päätimme lähteä hieman käpöttelemään ja tutustumaan saareen. Yritimme löytää ns. itäniittyä, mutta vaikka kertaalleen puolitoista vuotta aiemmin olin paikalla käynytkin, en millään muistanut reittiä ja niin päädyimme kävelemään lopulta saaren eteläkärkeä kohti. Matkalla näimme käpytikan, telkkiä ja sitten Sari plokkasi sorsaparven, jossa oli kuin olikin 5 pilkkasiipeä sekä mustalintu!

Maisemat Utön kylälle ja majakalle olivat sen verran komeat ja sääkin jo sen verran selkeä, että Mikko ja Sari lähtivät hakemaan hotellille jättämiään kameravehkeitä. Me jatkoimme Potun kanssa kävelyä ja nähtyämme rannassa vielä 9 tukkakoskeloa, päätimme lopulta kivuta takaisin saaren keskellä korkeimmalla kohdalla olleelle majakalle staijaamaan muiden bongareiden kanssa. Merellä oli kuitenkin todella hiljaista, mutta tyrskyissä kellui naaraspukuinen allihaahka! Hyvä vuodari! Saimme nyt nuotit itäniitylle, joka toki näkyikin majakalle hyvin ja päätimme lähteä pointsaamaan siellä nyt olleet luotokirviset Potullekin. Kirviset löytyivätkin helposti rannan rakkolevävallilta. Kävellessämme pointsasimme vuodariksi myös pari viherpeippoa.

Sitten kello alkoikin olla jo niin paljon, että meidän piti alkaa palailla kohti hotellia. Venesatamassa kellui nyt kyhmyjoutsenperhe, mutta kohta jo pakkailimme tuvassa tavaroitamme ja lähdimme kävelemään kohti Eivoria. Laivaan kivutessamme ylitsemme lensi pari korppia.

Eivor lähti matkaan klo 13:15 ja siihen kipusivat myös pikkuveneellä saapuneet, sillä he halusivat tasaisemman paluumatkan kuin mitä tulomatka oli ollut. Ihme kyllä laivaan kipusi myös toisella veneellä aivan vasta saareen saapuneita bongareita. Tämä 28 bongarin joukko oli lähtenyt matkaan jo aamuseitsemän jälkeen, mutta he olivat joutuneet merihätään ja matka oli ollut melkoinen! He olivat kuitenkin onneksi saaneet hoidettua sirkun heti saareen päästyään ja kävelleet suoraan Eivorille. Tämän joukkion matkasta löytyy erinomainen stoori Larssonin Kallen blogista! Alun perinhän meidän piti Potun kanssa olla myös tässä paatissa, mutta vain kolmea päivää aiemmin olimme saaneet mahdollisuuden varata yöpaikka saaresta ja muuttaneet suunnitelmiamme…

Eivorin kansi oli nyt siis täynnä staijareita ja eipä mennyt kuin hetki, kun Potu plokkasi ensimmäisen riskilän ja pian niitä näkyi lisääkin! Koskisen Mika Ilari nyppäsi seuraavaksi kaakkurin, josta siitäkin moni sai ekaekaa-pinnan. Kaakkureitakin näkyi vielä toinenkin. Muilta kovemmilta havainnoilta kuitenkin vältyttiin. Vuodariksi näkyi sentään Jurmossa pari varista, kuuden tilhen parvi, räkättirastas sekä isokoskelo. Ja illan jo hämärtäessä Nötössä näkyi kaksi teertä.

Pärnäsiin rantauduttuamme säntäsimme tavaroinemme mahdollisimman pian autolle, jotta saimme hyvät asetelmat Nauvo-Korppoo -lautalle, johon mahduimmekin hyvin. Sitten oli edessä pitkä ajo Veikkolaan, jossa hyppäsin taas retkikaverini hyvästeltyäni isäni kyytiin. Kirkkonummelle pakkasin tavarani autooni ja lähdin ajamaan kohti Parikkalaa. Sairaslomani oli loppumassa ja seuraavana aamuna oli edessä karu paluu arkeen. Olin lopulta kotona klo 01:30. Matkalta olin toki hoitanut huuhkajan vuodariksi Lappeenrannasta.

J.A.

Lähdin kohti Kirkkonummea jo klo 8:00 ja ajelinkin suorinta tietä aina Helsingin Viikkiin asti, jossa oli jätevedenpuhdistamolta paria päivää aiemmin löytynyt luotokirvinen. Tarkkaa paikkaa en tiennyt ja ensin kävinkin umpihangessa rämpimässä aivan väärässä paikassa ennen kuin päätin kokeilla vielä toista ennestään tuttua paikkaa, josta sitten löysin ensin pari lintua hakemassa ollutta harrastajaa ja pienen hakemisen jälkeen myös itse luotokirvisenkin, josta tuli vuodenpinna sekä mukava talvipinna!

Sitten lähdin kohti Kirkkonummea, jossa käännyin Hirsalaa kohti ja noin 10 kilometrin ajon jälkeen käännyin Änkarlaxintielle, jonka varressa oli edellisiltana ja myöskin aamulla nähty lapinpöllöä. Pienen etsinnän jälkeen löysinkin linnun kököttämästä katkenneen puun nupista, josta se parin muunkin bongarin saavuttua tielle viereeni siirtyi kohta pieneen kuuseen. Kohta se taas jatkoi pienen lumihangen peitossa olleen töyrään taakse ja päätin itse lähteä ajelemaan kohti vanhempieni kotia. En kuitenkaan ehtinyt ajaa kuin satakunta metriä, kun huomasin pöllön taas kököttömässä koivun oksalla nyt paljon lähempänä. Niinpä roiskaisin pari dokumentti-skouppikuvaa, vinkkasin ne pari bongaria lintua katsomaan ja tietysti silloin lintu taas liikkui etäämmälle.

Tunnin ehdin lepäillä vanhempieni kotona ja sitten piti lähteä Helsingin Mannerheimintiellä sijaitsevaan Laser-Tilkkaan, jossa klo 19:00 jälkeen alkoi operaatio, joka kesti vajaat pari tuntia. Paikallispuudutuksessa suoritetun leikkauksen jälkeen kävelin jo omin voimin petipaikalleni, sillä varmuuden vuoksi oli päättänyt jäädä sairaalaan yöksi. Hyvin nukutun yön jälkeen kotiuduin ennen aamuyhdeksää ja päivän otin rennosti, mutta ihan reporangaksi ei passanut alkaa, sillä aamulla Korppoon Utöstä löytyi uusi lintulaji Suomelle – eikä ihan mikä tahansa lintu, vaan sama kettusirkku, jota olin jo käynyt Virossa katsomassa…
Alkuun naureskelin havainnolle ja toivotin bongareille mielessäni mukavaa saarireissua. Kuitenkin juuri tämä saarireissu oli se ajatus, joka sai minut pikkuhiljaa harkitsemaan bongaukseen osallistumista. Niinpä laitoin ystävälleni ja kokeneelle Utön kävijälle Kalle Larssonille viestin, että lähdetäänkö sirkkua bongaamaan. Kallen vastaus oli, että hän taitaa jättää linnun eka-ekaalle, kun hänkin oli Virossa jo käynyt linnun katsomassa. Hän kuitenkin vinkkasi, että odotellaan mahdollisesti järjestettäviä yhteysbongausmahdollisuuksia ja mietitään sitten. Itse päätin jatkaa lepoa ja nukuin useamman tunnin ja herättyäni katsoin viestit puhelimesta ja yllätys – yllätys, Kallehan oli alkanut järjestellä suurta yhteisbongausta M/S Aspö laivalla Utöseen. Ilmoittauduin heti mukaan ja otin loppuillan rennosti. Käärö päässä kirjoittelin ajankuluksi mm. ikivanhoja Tringan haviksia Exceliin, kun tällaiseen operaatioon olin lupautunut.
Iltayhdeksän jälkeen havahduin viimein kyselemään Kallelta, poimisinko tämän kyytiin Salosta vai pääsisinkö hyppäämään mahdollisesti johonkin kyytiin, jottei minun tarvitsisi itse ajella Turkuun saakka, josta laiva aikaisin seuraavana aamuna lähtisi? Yllättäen Kallelle olikin tullut esteitä eikä tämä ollut pääsemässä reissuun lainkaan vaikka oli itse koko touhua ollut järjestämässä! Niinpä pienen harkinnan jälkeen lähetin parille kaverilleni Espoo-Helsinki -akselilla viestin, olisiko heidän autoissaan mahdollisesti tilaa ja sainkin pian vastauksen Andreas Uppstulta, että hän oli lähdössä Heikki Vasamiehen kyytiin, jossa pitäisi olla tilaa vielä yhdelle. Soitinkin pikimmiten Heikille ja sain kyydin varattua ja sovimme tapaamamme Espoon Matinkylässä Andreaksen pihalla klo 03:15 aamulla!

21.12. Maailman lopun päivä! Heräsin jo aamuyöllä kahden aikaan, laitoin tavarat kasaan ja haukkasin pienen aamupalan ja olin jo puolta tuntia myöhemmin ajamassa kohti Matinkylää. Matkalla nostin käteistä automaatista ja lopulta kurvattuani Andreaksen pihaan saapui pian Heikkikin pakettiautollaan ja pian myös Andreas ja kohta pääsimme matkaan.

Ajelimme leppoisasti jutelleen Saloon asti, jossa haukkasimme hieman lisää aamupalaa ja ostelimme eväitä ja kohta jo jatkoimme kohti Turkua. Pansiossa sijainneelle satama-alueelle saavuimme juuri sopivasti klo 05.55 kun paikalla piti olla viimeistään kuudelta. Sataman portti avattiin meille ja pääsimme parkkeeraamaan kymmenien muiden bongareiden tavoin porttien sisäpuolelle. kohta ja kävelimme isolla porukalla kohti M/S Aspötä.

Laivaan lastautui lopulta jopa 97 sirkkubongaria ja kohta lähdimme liikkeelle. Molempien ylempien kerrosten istumapaikat olivat pian täynnä, joten laskeuduimme hytti-/saunakerrokseen ja pienen mietinnän jälkeen varasimme Heikin ja Andreaksen kanssa oman hytin ja painuimme jatkamaan lyhyeksi jääneitä yöunia. Olimme jo nukahtaneet, kun Vastamäen Jani, joka oli lupautunut jatkamaan Kallen aloittamaa järjestelyä, kävi perimässä meiltä matkan kustannukset eli 120 euroa.

Seuraavat neljä tuntia vedimme sikeitä ja heräsimme vasta klo 10:15 jolloin matkaa ei enää ollut paljon jäljellä. Kivuttuamme ylempään kerrokseen kertoi Matias Niemi, että sirkusta oli saapunut pikavenebongareiden laittama päivitys ja meidän lähestyvän paikkaa, jossa he olivat nähneet veneestä muuttohaukan. Pienen odottelun jälkeen ohitimme Knivskärin saarta, jonka merimerkin päältä haukka kohta löytyikin.

Ja pian aloimme rantautua Utöseen, jossa porukalle annettiin hieman ohjeita saaressa liikkumisesta ja kohta lähdimme koko porukalla kävelemään kohti saaren keskiosia.

Saaren keskiosiin päästyämme tuli linnun löytäjä Jarmo Koistinen meitä vastaan ja kertoi hieman tarkemmin, missä kettusirkkua oli nähty ja sitten porukka hajaantui lähistölle etsimään lintua kuitenkin ohjeiden mukaan teillä pysyen.

Me kävelimme paikalle, jossa sirkku oli viimeksi nähty ja aloimme tarkistaa puskia huolellisesti. Vilaukselta näin pariin otteeseen erään puskan juurella tiaisten seurassa liikkuneen tummemman linnun, mutten saanut siitä mitään selvää ennen kuin se katosi puskan sisälle. Juuri tuolloin aivan vieressäni seissyt Eino Repo sanoi, että tuossa se on! Mutta lintu taas katosi puskan sisään enkä minä eivätkä muutkaan vieressä olleet sitä nähneet. Olimme kaikki hieman epäuskoisia, oliko lintu nyt todella ollut siinä aivan neniemme edessä, mutta pikkuhiljaa sana kiiri lähistöllä olleille ja kohta puskia tuijotti iso määrä bongareita. Eikä aikaakaan, kun Vasamiehen Heikki huusi löytäneensä linnun eräästä puusta vain noin 50 metrin päästä meistä. Onnistuin itse kipuamaan Heikin taakse ja näin osasin suunnata kiikarini nopeasti oikeaan suuntaan ja näin kettusirkkua muutaman sekunnin oksalla ennen kuin se lähti lentoon ja lensi parin rakennuksen välistä kauemmaksi.

Lähes kaikilta muilta lintu oli jäänyt edelleen näkemättä, joten pian paikalla oli varsin kaoottinen ilmapiiri. Itse päätin rauhoittaa tilanteen ja jäimme paikalle päivystämään niiden muutamien kanssa, jotka olivat jo linnun nähneet. Onneksi kohta lintu löytyi toisesta puusta vähän matkan päästä ja kaikki pääsivät sen näkemään. Eikä aikaakaan, kun lintu lensi Koistisen Jarmon pihapensaaseen ja kohta siitä ruokinnalle, jossa se pysyi hienosti hallittavissa niin pitkään kuin jaksoimme ja tarkenimme lumisateessa ja kohtuu navakassa tuulessa sitä katsella ja kuvailla.

Lopulta päätimme Lindénin Andreaksen kanssa lähteä yrittämään saaren eteläkärjessä nähtyä luotokirvistä mutta ennen kuin pääsimme perille, saapui paikalta parikin bongariporukkaa, jotka eivät olleet lintua nähneet ja he kertoivat paikkaan käyvän niin kovan tuulen, että itse toipilaana päätin jättää menemättä paikalle lainkaan. Niinpä palasimme takaisin kylälle, josta meidän pitikin jo kohta lähteä kävelemään satamaa kohti, sillä Aspö lähtisi paluumatkalle jo klo 13:00. Kylän laitureiden alla piilotteli nuori uivelo ja kävelymatkan varrelta eräästä männystä oli löytynyt päivehtivä sarvipöllö, jota tietysti piti kuvata, mutta pian kävelimme taas kohti satamaa.

Koko porukka oli ajoissa laivassa ja pääsimme paluumatkalle. Me varasimme taas paikat hytistä mutta kipusimme kuitenkin pian kannelle hieman staijaamaan. Lintuja näkyi todella vähän vaikka itse oli kannella reilun parin tunnin ajan. Vain joitakin lokkeja, telkkiä ja yksi merimetso ja yksi merikotka nähtiin. Lopulta ilta alkoi hämärtää ja laskeuduin alas hyttiin nukkumaan loppumatkaksi.

Kuuden aikaan rantauduimme taas Pansioon ja pian olimme kotimatkalla. Kahdeksan pintaan olimme taas Matinkylässä, jossa hyvästelin “uppanin” ja Heikin ja lähdin kohti Kirkkonummea. Olipahan ollut melkoisen erilainen toinen leikkauksesta toipumispäivä kuin mitä olin ennen leikkausta kuvitellut! Ja tietysti iso kiitos kaikille bongauksen mahdollistaneille tahoille!

22.12. oli sitten tarkoitus ottaa rennosti ja nukuinkin pitkään ja päivittelin sitten näitä kotisivuja ja blogia ym. Kunnes tekstiviesti kertoi, että Espoon Eestinmalmissa oli edellispäivänä kuvattu eräällä ruokinnalla komea koiras mustakaularastas. Päivittelin rauhassa blogin loppuun ja kun tieto siitä, että rastas oli yhä paikalla, saapui, pakkailin kamat autoon, puin lämpimästi päälle ja lähdin ajelemaan navigaattorin opastamana paikalle, johon oli vaatimattomat 18 kilometriä matkaa. Perillä olikin jo melkoinen kuhina ja lintu löytyi bongareiden avulla helposti. Komea mustakaularastas kökötti pensaassa hienosti näkyvillä vaihtaen aina välillä paikkaa ja asentoa, joten sitä sai ihailla ja kuvailla oikein kunnolla niin kauan kuin paljain näpein vain tarkeni! Lintu siirtyi pian ruokinnalle, jossa se myös poseerasi lyhyesti oikein antaumuksella, mutta sitten akut alkoivat hyytyillä ja sormet olla niin tönkköinä, että päätin jatkella matkaa.

Ajoin seuraavaksi muutaman kilometrin päähän Olariin, jossa oli jo pitkään kerrostaloalueen pihapiirissä viihtynyt metso. Lintu oli jopa kerran palokunnan toimesta siirretty jonnekin metsään, mutta se oli saapunut takaisin. Parkkeerasin autoni Alaporttiin ja kävelin autolta noin 20 metriä ja huomasin metson kököttämässä erään männyn juurella. Aloin tietysti kuvata sitä, sillä metso ei normaalisti ole mikään helppo laji kuvata. Valo oli varsin huono ja jouduin kuvaamaan lintua skouppietäisyydeksi liian läheltä. Onneksi kuitenkin muutama ihan kelpo ruutu tuli saatua.

Loppuillan otin rennosti. Kävin jopa hieman jouluostoksillakin, mutta pääasiassa piti yrittää taas levätä – sairaslomallahan tässä ollaan…

23.12. aatonaattona nukuin taas pitkään, mutta 11 aikaan päätin lähteä kohti Ämmässuon kaatopaikkaa. Tavoitteena oli nähdä vuodenpinnaksi isolokki, joita lokkilaskijat olivat edellispäivänä kaatopaikan sisäpuolella liikkumislupinensa havainnut kolmekin yksilö. Ajoin tuttuun paikkaan Kauhalantielle ja sitä niin pitkään kuin pääsin. Parkkipaikkoja ei sitten tien päässä ollut lainkaan, mutta ainakin kohtuullisen maastokelpoisella autollani pääsin parkkeeraamaan hyvin tien sivuun tukkimatta tietä muilta mahdollisilta kulkijoilta. Sitten kävelin osin umpihankia pitkin tutulle kalliolle kaatopaikan aitauksen ulkopuolella, josta on hyvä näkymä kasalle. Varislintuja ja lokkeja olikin tuttuun tapaan paikalla runsaasti ja tasattuani pulssini (en lääkärin ohjeiden mukaan saisi urheilla lainkaan), aloin seuloa kasan päällä lepääviä lokkeja kaukoputkella. Eipä mennyt montaa kymmentä sekuntia, kun löysin yhden nuoren isolokin muiden lokkien seasta kasan päältä. Otin linnusta muutaman kuvan, pari videopätkää ja selasin sitten kaikki lokit muutamaan kertaan läpi löytämättä kuitenkaan muita kuin harmaa- ja merilokkeja ja pari ohilentänyttä kottaraista. Sitten lähdinkin hiljalleen palailemaan kohti autoani.

Autolle päästyäni päätin lähteä käymään Hirsalassa katsomassa, olisiko lapinpöllö yhä paikalla? En ehtinyt ajaa kuin hetken Hirsalaa kohti, kun sain viestin, että Heikki Vasamies oli juuri löytänyt lapinpöllöpaikalta viirupöllön. Hieman ennen kuin olin perillä törmäsin Heikkiin, joka kertoi tarkat nuotit viirupöllölle, mutta kun olin parkkeeraamassa autoani paikalle, törmäsin pariin lintuharrastajaan, jotka olivat muutamia minuutteja aiemmin nähneet viirupöllön lentävän kovaa vauhtia tien toiselle puolelle. Etsimme lintua jonkin aikaa, mutta kun sitä ei löytynyt, päätin lähteä vanhempieni luokse lepäilemään.

Jouluaattoa ja Joulupäivää vietettiin todella rauhallisesti sään ollessa todella talvinen – lunta tuli oikein urakalla! Hannankin saavutta edellisiltana parin päivän pikavisiitille, teimme 26.12. lähiseuturetken Espooseen. Aloitimme Eestinmalmin mustakaularastaalla, joka oli huomattavasti liikkuvampi kuin edelliskäynnillä. Se piti paria punaista ruokintaa omanaan ja ajoi kaikkia paikalle pyrkinyttä 13 mustarastasta takaa vuorollaan.

Jatkoimme sitten Olariin, jossa metso kökötti nyt aurinkoa ottaen korkealla männyssä. Se todellakin oli kuvauksellisesti syöden välillä männynnaulasia, joten Hanna antoi kameran naksuttaa! Pari kertaa komentelin liian lähelle menneitä kuvaajia perääntymään, mutta lopulta lintu tipahti ihan omatahtoisesti alas ja ruokinnan siemeniä popsimaan.

Jatkoimme seuraavaksi Soukan venerantaan, jossa toivomaamme sinisuohaukkaa ei näkynyt mutta 5 merikotkaa päivysti pilkkijöiden saalisjätteitä lähisaarissa. Vielä suuntasimme Kaitalahden venerantaan, jossa odottelimme tovin, josko paikalla nähtyjä pajusirkkuja näkyisi ja kun niitä lopulta näkyi, niin niitä näkyi paljon – jopa 65 pajusirkkua saapui syömään ilmeisesti niille varta vasten jätettyjä siemeniä erään lumikasan päälle. Kaikki eivät edes ehtineet syödä, kun koko parvi jo lensi takaisin ruovikon suuntaan.

Hanna lähti taas Parikkalaan tekemään hommiaan ja vesisateisen päivän jälkeen retkeilin 28.12. Kirkkonummen Porkkalassa. Matka kärkeen kulki halki lumihankien mutta lopulta pääsin perille ja saatoin todeta sulien olevan varsin kaukana. Paikalle saapui myös vanhempieni naapurissa asuva Pekka Pöyhönen, jota en ollutkaan aiemmin tavannut. Vesilintuja oli mukavasti mutta kaukana. Lähisaarten edustalla oli runsaasti telkkiä, isokoskeloita ja sinisorsia sekä mm. 13 kyhmyjoutsenta. 5 merikotkaa kökötti kaukaisilla saarilla ja kaukana merellä velloi suuria alliparvia – arviolta ainakin 2500 lintua. Jonkin aikaa tuulessa värjöteltyämme huomasin yhden lähisaaren pikkupuun latvasta linnun, jota katselin putkella hetken ennen kuin tajusin sen olevan hiiripöllö! Pekkakin onneksi ehti nähdä linnun ennen kuin se länsi kauas koilliseen. Rämmittyäni takaisin autolle, olin aivan valmis palailemaan ottamaan rennosti.

29.12. päivä oli todella sumuinen, eikä ulos ollut mitään järkeä mennä. Lopulta iltapäivällä sää selkeni ja päätin lähteä pihalle hieman virkistäytymään. Alun perin suunnittelin meneväni vain elektroniikkaliikkeitä kiertelemään, sillä olin päättänyt ostaa uuden television. Sää oli kuitenkin niin hyvä, että Suomenojan liikkeiden sijaan käännyinkin Eestinmalmille, jossa vilkaisin mustakaularastaan olevan yhä paikalla ja sitten jatkoin Soukanlahdelle katsomaan lokkien iltalentoa. Olin Tiirasta lukenut, että iltapäivisin lokkien seassa oli nähty isolokkiakin, joten päätin mennä katsomaan, millaisesta iltalennosta on kyse.

En ehtinyt kuin nousta autosta, kun päälläni oli jo suuria lokkiparvia ja aina edellisten mentyä ylitseni, löytyi jo seuraava tulossa kohti. Puolessa tunnissa lokkeja oli mennyt jo varmasti toista tuhatta, kunnes plokkasin nuoren isolokin tulossa suoraan ylitseni. Heti tämän jälkeen huomasin Jari Kostetin kävelevän minua kohti ja huusinkin, että näkikö tämä isolokkia, ja olihan tämä saanut siitä ihan mukavan kuvankin! Hetken lokkien katselun lomassa juteltuamme, plokkasin toisen isolokin tulevan ylitsemme ja Jari sai siitäkin kohtuullisen kuvan otettua. Aika pian tämän jälkeen ilta alkoi hämärtää oikein kunnolla ja samalla myös lokit loppuivat. Täytyy myöntää, että olin ensimmäistä kertaa eläessäni nauttinut lokkien katselusta!
Olinkin sitten niin hyvällä tuulella, että kävin vielä ostamassa sen telkkarinkin…

J.A.

6.12. Itsenäisyyspäivä alkoi meillä herätyskellojen soitua jo klo 4:45. Varttia myöhemmin olimme pihalla valmiina aloittamaan linturallin, jonka olisi toki saanut aloittaa jo 5 tuntia aiemminkin. Vähän ajettuamme saimme vielä palata hakemaan Juhan eväät, jotka olivat jääneet jääkaappiin, mutta kohta teimme jo pöllöjenkuuntelupysähdyksiä komeissa metsissä. Mitään ei kuitenkaan kuulunut, ei edes koiria. Niinpä päätimme yrittää vielä, josko kylän pinnassa eräässä joen mutkassa edellispäivänä olleet laulujoutsenet sattuisivat kuulumaan tai näkymään pimeässä. Eivätpä nekään kuitenkaan olleet paikalla, joten pikkuhiljaa lähdimme kohti Porvoota. Ajoimme kyllä vielä tunnettua pöllötietä pitkin, mutta emme ehtineet pysähtyä kuin pari kertaa.

Klo 7:15 poimimme Keskitalon Markuksen eli rallijoukkueemme kolmannen lenkin kyytiin ja samalla hoidimme ensimmäiseksi lajiksemme punatulkun. Keskustasta Citymarketin kulmilta hoidimme sitten kesykyyhkyn ennen kuin lähdimme ajamaan kohti Emäsaloa.

Emäsalossa ajoimme kärkeen saakka ja sitten saimmekin taas todeta olevamme paikalla hieman turhan aikaisin (deja vu – ihan kuin olisin kokenut vastaavan tilanteen joskus aiemminkin?). No onneksi kaikilla oli hieman puuhasteltavaa ja valoistumista odotellessa oli hyvä laittaa kaikki valmiiksi loppupäivää varten. Lopulta lähdimme kävelemään rantaan, jossa sitten könysimme kallioita pitkin hyvään meristaijipaikkaan. Eräs toinen joukkue oli nuotiopaikalla makkaranpaistossa.

Merellä oli hiljaista! Telkkien ohella ei meinannut löytyä mitään muuta, mutta olihan vielä aika pimeääkin. Niinpä jatkoimme vielä pitemmälle niemen kärkeä kohti ja rannan puista löysimme urpiaisparven, jossa oli mukana mukava ylläri eli tundraurpiainen! Pikkuhiljaa merelle alkoi nähdä paremmin, vaikkakin lunta satoi häiritsevästi. Sinisorsia, isokoskeloita, pari harmaalokkia, ärsyttävän kaukana lentänyt lapasotkannäköinen, joka jäi määrittämättä ja pian perään vielä toinen aivan samanlainen mutta vielä kauempaa. Juha nyppäsi aallokosta mustalinnun, joka kohta sai seurakseen pari kaveria lisää ja ohitsemme lensi telkkien kanssa tukkasotka. Kohta yksinäinen merimetso lensi ylitsemme ja kaukana merellä lensi pari kalalokkia. Sitten nyppäsin mereltä 3 allia ja lopulta vielä pilkkasiivenkin, joten lopulta meristaijimme alkoi tuntua ihan kelvolliselta!

Autolle kävellessämme kuulimme hippiäisiä, ohitsemme lensi ensin 4 kyhmyjoutsenta ja autolle päästyämme ylitsemme lensi vielä 8 laulujoutsentakin, joten saatoimme hyvillä mielin lähteä ajelemaan kohti Porvoota.

Tarkistimme tietysti matkan varrella pari lahtea ja näimmekin vielä merilokin sekä pysähdyimme pari kertaa pihapiirien ruokintoja katsomaan, joilta löysimme mustarastaita, käpytikan ja tavallisia tiaisia. Kerran erosin muista ja käppäilin eri suuntaan metsätiaisia vihellellen ja tuolloin Juha ja Markus kuulivat taviokuurnan. Onneksi itsellänikin tärppäsi, sillä vihellyksiäni saapui katsomaan iso tiaisparvi, jossa oli niin hömö- kuin kuusitiainenkin. Onneksi Juha ja Markus saapuivat juuri paikalle, kun parvi ylitti tietä.

Päätielle päästyämme yritimme löytää tien varren peltoaukealla viihtynyttä hiiripöllöä tuloksetta ja jatkoimme sitten hakemaan pähkinähakkia. Matkalla näimme variksia hätistelleen varpushaukan ja yllättäen pähkinähakki löytyi toisesta sembramäntypaikasta. Eräs ojanvarsipysäys tuotti lähipuissa olleen yli 50 linnun vihervarpusparven ja sitten jatkoimme Huhtiseen, jossa oli edellispäivinä ollut runsaasti marjalintuja. Emme ehtineet kuin kääntyä tälle asuinalueelle, kun jo näimme valtaisat tilhiparvet tyhjentämässä vielä marjoista notkuvia pihlajia. Musta- ja räkättirastaitakin oli jonkin verran. Yllättäen lähipuista löytyi myös nokkavarpunen! Kiertelimme alueella hetken, kunnes saimme Lintutiedotusviestin, että päätien varren hiiripöllö oli näkyvissä ja päätimme ajaa sitä pointsaamaan. Matkalla näimme vauhdista 3 nokkavarpusta lisää. Ihan emme tajunneet, mistä hiiripöllöä olisi pitänyt hakea, mutta ajettuamme Emäsalon risteysten väliä eteläpuolen puiden latvoja tähyillen, löysimme linnun lopulta aika nopeasti erään puun latvasta.

Sitten olikin Kiialan vuoro, johon oli vasta vähän aiemmin tulleet ajokiellot, mutta rallijoukkueille oli saatu lupa ajaa alueelle rallin aikana. Linnut olivat todella vähissä, mutta onneksi peltotien varressa tähysteli isolepinkäinen ja ruokinnan keltasirkkuparvesta löytyi peippo. Pian jatkoimme Bjurböleen tarkistamaan Sannen ruokintapaikan linnusto ja sieltä löytyikin kymmenkunta järripeippoa sekä helpoimmat peruslajipuutteemme varpunen ja viherpeippo.

Sitten olikin pitemmän siirtymän aika ja lähdimme kohti Lapinjärveä. Matkan varrella kurvasimme Loviisan Liljendalissa Sporrasbackeniin edellisvuonna joukkueessamme olleen Ralf Rikbergin mökin pihaan, josta tällä kertaa löysimme helposti harmaapäätikan. Ralfkin oli yllättäen paikalla, mutta vaikka tarkistimme tämän kaikki ruokinnat, ei kaipaamiamme viimeisiä peruslajipuutteitamme puukiipijää ja fasaania.

Lapinjärveltä yritimme jonkin aikaa Juhan edellispäivänäkin näkemää turkinkyyhkyä mutta lintua ei löytynyt, eikä paikalla aiemmin näkyneitä tiklejäkään. Seuraavaksi kiertelimme suuria Lindkosken ja Markusbackenin peltoaukeita mutta emme löytäneet mitään uutta. Lopulta lähdimme, sakean lumisateen hämärtäessä iltaa turhan aikaisin, ajamaan kohti peltoaukeaa, jossa muutaman edellispäivän oli viihtynyt tunturipöllö. Tiesimme kyllä, ettei lintua ollut tämän päivän aikana havaittu, mutta oletimme iltahämärän olevan paras aika sen hakemiseen. Perille päästyämme löysimme tien varresta reilun 40 linnun pulmusparven, mutta tunturipöllöä ei enää löytynyt eikä teeriäkään, joita kävimme hakemassa vielä hieman kauempaa.

Ilta oli jo pimenemässä, kun vielä päätimme yrittää turkinkyyhkyä mutta homma tuntui jo aika toivottamalta, niinpä heitimme hanskat tiskiin ja ajoimme Juhan luokse, josta sitten itse lähdin ajelemaan kohti Parikkalaa ja Juha ja Markus lähtivät Porvooseen rallin purkuun.

Olin jo ehtinyt saunoa ja katselin Linnan juhlia anoppilassa, kun sain viestin, että havaitsemamme 47 lajia oli riittänyt komeasti rallin toiseen sijaan! Olipa ollut taas mukava lintupäivä!

8.12. Lauantai-iltana Imatralla olleen salibandyturnauksen jälkeen lähdin ajamaan taas kohti etelää. Lappeenrannassa nappasin Mikkelistä saapuneen Suojarinteen “Potun” kyytiin ja jatkoimme yhtä kyytiä aina Espoon Matinkylään Uppstun Andreaksen luokse, jossa olimme iltakymmenen aikaan. Ilta meni saunoessa ja jutustellessa; kun “Uppanin” luona majoituin myös putkiremppaa paossa ollut Margus Ellermaa, niin juttua riittikin puolille öin, kunnes meidän oli pakko painua yöpuulle.

9.12. herätyskellot soivat klo 5:30 ja puolta tuntia myöhemmin lähdimme Potun ja Uppanin kanssa liikenteeseen. Lauttasaaressa nappasimme kyytiin Vesa Jouhkin ja pian Helsingin Keskustasta Frans “Fräne” Silveniuksen ja sitten jatkoimme Tallinkin terminaaliin, jossa olimme juuri aikataulun mukaisesti eli klo 6:30 ja tuntia myöhemmin eli klo 7:30 lähti autolauttamme kohti Tallinnaa.

Parin tunnin matka meni leppoisasti jutustellessa ja klo 9:30 rantauduimme Tallinnan satamaan, josta lähdimme suunnistamaan kohti lounasta ja Haapsalua. Ajokeli oli ihan mukava ja hieman ennen kymmentä olimme perillä Haapsalun jätevedenpuhdistamon portilla. Meillä ei ollut tarkkaa tietoa, miten edetä tästä eteenpäin, mutta onneksi näimme edessämme olleella tiellä haahuilleen valkopukuisen miehen, jonka tajusimme kantavan kameraa. Mies olikin ollut kuvaamassa etsimäämme ja oli lumisessa maisemassa pukeutunut viisaasti lumipukuun. Hän ohjasi meidät seuraamaan jätärin aidan vierustaa merta kohti kulkenutta polkua, joka pian saapui aidan nurkkaukseen, jossa oli tiheiden puskien keskellä ura, jonne oli ripoteltu runsaasti linnunruokaa. Ja löysimmekin heti etsimämme, kun Länsi-Palearktisen alueen kolmas kettusirkku oli ruokaa syömässä. Pikaisten eliskättelyiden jälkeen aloimme Uppanin kanssa tietysti yrittää saada linnusta jonkinlaisia kuvia, mutta lintu oli alkuun lähes koko ajan pensaiden takana piilossa siten, että näimme siitä lähinnä vain pyrstöpuolen, kun se kuopi jaloillaan lumen alta syömistä.

Välillä sirkku lennähti puskan siimekseen piiloon mutta palasi aina noin viitisen minuutin odottelun jälkeen taas kaivamaan ruokaa. Sormet alkoivat jo jäätyä ja lelukamerani akut hupenivat kovaa tahtia, kunnes lintu viimein suostui pariin otteeseen poseeraamaan oikein hienosti näkyvillä. Toki tiheiden puskien keskellä valoa ei ollut kovinkaan paljon, mutta saatoin olla kuitenkin kuviin tyytyväinen. Uppan sai järkkärillä tietysti vielä paljon parempiakin kuvia.

Sirkkua kuvaillessa teimme myös muita lintuhavaintoja, joista mainittavimmat olivat kertaalleen huutanut luhtakana, ylitsemme lentänyt kanahaukka, kaislikossa näkyneet ja kuuluneet pajusirkut sekä sirkun seurassa ruokaillut punarinta. Lopulta olimme sirkkukuviin tyytyväisiä ja kiittelimme onneamme, että paikalla ei lisäksemme ollut koko aikana ollut kuin pari paikallista harrastajaa, joten olimme saattaneet keskittyä kuvaukseen ihan omalla porukallamme. Paikka, jossa lintu liikkui oli kuitenkin niin puskien keskellä, että kuvaustilaa oli korkeintaan ehkä juuri kahdelle kuvaajalle kerrallaan.

Lopulta päätimme jättää linnun jatkamaan ruokailuaan rauhassa ja lähdimme käymään noin 10 kilometrin päässä sijainneessa Hiidenmaan lauttarannassa, josta löysimme runsaasti isokoskeloita, lokkeja ja uiveloita sekä pari tukkakoskeloa. Näimme myös muutaman tilhiparven sekä kolme teertä, mutta pian päätimme lähteä etsimään Haapsalusta sopivaa ruokapaikkaa. Lopulta löysimme pizzerian eräästä ostoskeskuksesta, jossa kulutimme sitten aikaa oikein urakalla, sillä meillä ei enää todellakaan ollut kiire mihinkään. Lauantaina Uppan oli alkanut järjestellä meille lauttakyytejä ja todennut, että pikkujoulukausi oli kiivaimmillaan ja etenkin paluulautat olivat lähes täysiä ja autopaikat loppuunmyytyjä. Lopulta hän oli kuitenkin löytänyt peruutuspaikan autollemme koko illan viimeiseltä lautalta, joka lähtisi vasta klo 22:30.

Lopulta shoppailtuamme lähdimme kohti Tallinnaa, jossa olimme ennen iltakuutta. Kävimme Tallinkin toimistossa kysymässä, olisiko klo 19:30 lauttaan peruutuspaikkoja, mutta lautta oli edelleen aivan täysi, joten meidän ei auttanut muu kuin suunnata Tallinnaan kuluttamaan aikaa, jota meillä oli vielä siis reilut 5 tuntia. Saimme auton parkkiin Vanhan kaupungin laitamille ja kävelimme aivan Vanhan kaupungin keskustorin liepeille, jossa päädyimme keskiaikaistyyliseen pikkuravinteliin, jossa kulutimme aikaa osa koko loppuillan ja osa – pääasiassa minä – kävi kiertelemässä pitkät kävelyt Vanhassa kaupungissa. Lopulta yhdeksältä lähdimme satamaan, jossa pian alettiin lastata autoja lauttaan ja kylläpä niitä todella mahtuikin lautan uumeniin aivan käsittämättömän paljon!

Vihdoin klo 22:30 lähti lauttamme ja olihan siinä porukkaa! Lopulta päädyimme ainakin yrittämään nukkumista eräälle käytävälle. Itse horrostelin koko matkan ja lopulta olimme Helsingissä klo 00:30. Autojen purkaminen lautasta kesti puolisen tuntia ja sitten edessä oli vielä pudotuspelit eli tipautimme kyydistä ensin Vesan, sitten Andreaksen ja lopulta Fränen tällä kertaa Vuosaareen. Sitten oli edessä vielä koko reissun rankin osuus eli paluumatka kotia kohti. Aamuyön tunteina tiputin Potun Lappeenrantaan ja lopulta oli kotona Parikkalassa klo 5:50. Ehdinkin sitten nukkua ruhtinaalliset puolitoista tuntia ennen kuin piti lähteä töihin. Mutta kettusirkku oli kyllä ollut kaiken tämän kärsimyksen arvoinen – yksi hienoimmista linnuista koskaan!

J.A.

Mukavampia havaintoja olivat 14.11. löytämäni uusi valkoselkätikka, 15.11. Härskiinmutkan 2 pilkkasiipeä ja 16.11. perjantaisen Simpelejärvikierroksen pyy, pilkkasiipi ja kaakkuri ja 10 pyrstötiaista sekä Siikalahden valkoselkätikka ja harmaapäätikka.

18.11. olin jäänyt salibandyturnauksen jälkeen yöksi Lappeenrantaan Punnosen Pekalle ja aamuvarhain kävimme ensin moikkaamassa tuttua huuhkajaa ja sitten suuntasimme Vainikkalaan satakielen yhteisbongaukseen. Lintupa ei enää ollutkaan paikalla, mutta oli mukava tutustua Seppo Löfgrenin Telkjärven rannalla sijaitsevaan loistavaan lintupihaan. Näkyipä pihapiirissä mm. 2 valkoposkihanhea, kuusitiainen, pari peippoa ja pikkukäpylintuja. Jatkoimme Pekan kanssa Hiivaniemen peltojen (laulujoutsenia ja kanadanhanhia) kautta Ylämaan Väkevänjärvelle, jossa näimme mm. pikkujoutsenen, pari haapana sekä 100 sinisorsaa. Pieni koukkaus Kymenlaakson puolelle tuotti isolepinkäisen.

23.11. perjantaikierros tuotti Simpelejärveltä pari silkkiuikkua, härkälinnun, Siikalahdelta peipon ja Tetrisuon pelloilla laiduntaneet 352 laulujoutsenta. 26.11. samainen joutsenporukka oli kutistunut 313 lintuun mutta niiden seassa oli taas vanha tuttu kanadanhanhikin. Moskuunniemestä näin muuttavan lapasotkan. 27.11. pikainen ruokatuntiretki tuotti Simpelejärveltä kaakkurin ja pari silkkiuikkua ja 28.11. perjantaikierros oli hiljainen – sentään taviokuurna näkyi Pistoniemessä. 29.11. viimeiseksi 61. marraslajikseni näin Tokmannin sembroilla pähkinähakin. Ainoastaan yhden lajin, koskikaran havaitsin Rautjärven puolella.

30.11. lähdin ajamaan kohti Saloa, jossa olin osallistumassa TLY:n talviralliin. Ajelin fiksusti sisämaareittiä, sillä rannikon tuntumassa oli aivan järkyttävä talvimyräkkä! Matkan varrella näin Orimattilassa 10 taviokuurnan parven. Illalla olin jo mukavan varhain Kalle Larssonin luona, jossa illan vietto sujui mukavasti, mutta nukkumaan oli mentävä ajoissa, sillä ralli alkaisi klo 7:00 seuraavana aamuna.

Ralliaamu alkoi aamupalalla ja klo 6:30 jälkeen saapui ensin Mika Korkki ja pian myös Markus Ahola mukanaan Turun yliopistolle vuodeksi tai pariksi opiskelijavaihtoon saapunut ranskalaisorni Julien Terraube.

Tasan seitsemän aikaan lähdimme liikenteeseen Mikan toimiessa kuskina ja mahduimmekin viidestään aivan mukavasti tämän tilavaan autoon. Ensimmäinen lajimme kirjautui havikseen Salon rautatieaseman liepeiltä, jossa näimme lopultakin päivän ainoat kesykyyhkymme.

Sitten jatkoimmekin suoraa päätä Särkisalon uloimpaan kärkeen meren äärelle, jossa olimme perillä hieman turhankin aikaisin, sillä oli vielä aivan pilkkopimeää. Niinpä jouduimme jonkin aikaa vain kuluttamaan aikaa, ennen kuin oli mitään järkeä kävellä meren rantaan. Tämä aika käytettiin kuitenkin hyväksi ja porukkamme tutustui ja hitsautui jo tässä vaiheessa tiimiksi toinen toistaan huonompien juttujen vitsien myötä. Jotenkin oli siis aavistettavissa, että vaikka oli todella kylmä ja odotusarvot rallia kohtaan eivät ehkä olleet kaikkein korkeimmillaan, niin hauskaa meillä ainakin tulisi olemaan!

Lopulta kävelimme tuuliseen rantaan todetaksemme, että vaikka valo alkoi jo riittää, niin merisumu ja väreily pilasivat näkyvyyden tykkänään! Tietysti jotain lajeja alkoi näkyä: kala-, harmaa- ja merilokkeja, isokoskeloita, korppeja, variksia, hippiäinen sirisi, puukiipijä kiipeili koivun rungolla, vihervarpunen vihelteli ja kierrettyämme kävellen niemen toiselle puolelle löysimme pari pikkuparvea pilkkasiipiä ja pari kyhmyjoutsenta. Näkyvyys oli niin huono, että linnut määrittyivät melkeinpä paremmin kiikareilla kuin kaukoputkella!

Käveltyämme taas hieman eri puolelle niemeä näimme muutamia muuttavia laulujoutsenia, pari merikotkaa sekä pienen liian kaukana muuttaneen räkättirastasparven, joten laji jäi vielä saamatta. Seuraava pisto oli pienen ajomatkan jälkeen ja se palkittiin taviokuurnalla, jonka onneksi lopulta kaikki meistä näkivät. Uiveloita, tukkasotkia ja sinisorsia näkyi jonkin verran, sen sijaan lennossa näkemäni lapasotkan näköinen lintu laskeutui turhan pian ja väreilyn takia siitä ei enää sen jälkeen ottanut mitään tolkkua.

Förbystä löysimme etsimämme 4 pähkinähakkia ja samaan aikaan, kun Kallen kanssa haimme turhaan metsätiaisia ja kuulimme palokärjen, josta ei siis tietenkään saatu lajia, kävi muu porukka hoitamassa lähisatamasta mustalinnun. Finbyssä kävelimme myös jonkin aikaa, mutta havainnot jäivät vaatimattomiksi, parhaana lajina listalle lisättiin närhi. Särkisalosta poistuessamme näkyi vielä sillalla varpushaukka.

Särkisalon jälkeen siirryimme Perniöön ja Latokartanon koskelta löytyi koskikara helposti. Saarenjärvi sen sijaan oli ihan ankkajäässä, joten joen varressa päivystänyttä merikotkaa sekä joessa uiskennellutta saukkoa kummempaa ei nähty. Jatkettuamme matkaa plokkasi Markus kuitenkin mieltä piristäneen komean nuoren maakotkan lentämästä Kosken peltojen yllä.

Tuohitun pelloilta haimme vielä muutamaa päivää aiemmin paikalla olleita kurkea ja kanadanhanhia, mutta kova pakkanen oli tyhjentänyt pellon muista kuin varislinnuista. Onneksi Kalle plokkasi pellon varren kuusten latvuksessa päivystäneen hiiripöllön, josta Julien kuittasi makean eliksen.

Hieman tämän jälkeen saimme viestin, että Salon Korvenojan kaatopaikalta oli löytynyt grönlanninlokki. Tiesimme ajavamme paikan ohi joka tapauksessa mutta vasta hieman myöhemmin. Päätimme kuitenkin jatkaa rallisuunnitelmamme mukaisesti, josko lintu pysyisi paikalla tarpeeksi kauan? Niinpä hoidimmekin peipot, joita näkyi jopa 25 linnun parvi mukanaan 5 järripeippoa, hempon, varpusia ja vihdoin räkättirastaankin.

Matka jatkui kohti Saloa ja noin 5 minuutin matkan päässä kaatopaikasta saimme tiedon, että grönlanninlokki oli lähtenyt pienessä lokkiparvessa kohti Halikonlahtea. Sinnehän mekin olimme pikkuhiljaa menossa, joten hoidettuamme pikaisesti turkinkyyhkyn, olimme toteamassa Halikon perinteiset lokkipaikat täysin jäätyneiksi. Niinpä jatkoimme metsäruokinnalle, jossa ei kuitenkaan ollut ruokaa tarjolla mutta saimme sentään yhden pahoista puutteistamme eli töyhtötiaisen hoidettua. Jouduimme kuitenkin toteamaan, että peruslajilistalla olevista lajeista mieltä jäisi saamatta kuusi- ja hömötiainen, sillä niitä ei lopetuspaikastamme Halikonlahdelta irtoaisi.

Halikonlahdella aloimme kävellä porukalle ensin fasaania hakien mutta ensin löytyi vain jälkiä. Niitä seuratessamme huomasimme lähipellon suuren naakkaparven säikähtävän jotain lentoon ja Mika huomasikin niiden ylilentävän hontelon linnun – kaakkuri! Pian löytyi ensimmäinen fasaanikin ja kohta niitä löytyi satakunta lisää, mutta onneksi katsoimme niitä tarkkaan, sillä pellolta niiden seasta löytyi 4 peltopyytäkin! Sitten päätimme, että Mika ajaisi auton toiselle puolelle ja me muut seuraisimme seuraavaa ojan vartta autolle saakka. Kohta ojasta pomppasikin lentoon koiras tavi ja heti perään ylitsemme lensi kottarainen, joka tunki sähkötolpan reiästä sisään ilmeisesti yöpymään. Sitten soitti Mika, että jo kertaalleen tsekkaamastamme ojasta oli löytynyt västäräkki. Onneksi sekin pysyi paikallaan ja loppukirimme alkoi tuntua uskomattomalta. Jatkoimme kuitenkin suunnitelmassamme, mutta ojan varresta ei enää uutta löytynyt, mutta noin 50 tiklin parvi näkyi lennossa ja sitten plokkasin taivaalta 5 hanhea. Oletus oli tietysti, että kanadanhanhiahan ne olisi, mutta pian ne paljastuivatin ansereiksi ja lähemmäksi tultuaan merihanhiksi! Viimeinen tunti oli tuottanut meille Halikonlahdelta jopa 8 uutta lajia! Klo 15:22 näkemämme merihanhet jäivät lopulta sitten viimeiseksi lajiksemme. Lopettelimmekin jo hyvissä ajoin vaikka ralliaikaa oli viiteen asti.

Rallin purku oli Turun keskustassa ravintola Koulun viihtyisissä tiloissa ja purkuun olikin saapunut 18 joukkueen edustus, Utön porukkakin oli toki toimittanut lajilistansa. Lajien huudon edetessä selvisi pian, että neljä joukkuetta oli erottumassa muista. Onneksi me olimme näiden neljän joukossa. Valitettavasti näiden neljän lajien sisäinen sijoitus ei juuri missään vaiheessa muuttunut ja vaikka me lopulta huusimme vielä Utön ässienkin loputtua kolmannen ässämme viimeiseksi ja 52. lajiksemme, niin jäimme silti niukasti neljänsiksi, vain yhden lajin päähän pronssista ja kahden hopeasta. Voittajajoukkue ”Käpykaarti” oli kuitenkin ylivoimainen 60 lajillaan. Saatoimme kuitenkin olla todella tyytyväisiä tulokseemme, sillä olimme muista joukkueista poiketen liikkuneet vain yhden kunnan alueella (joskin Salo on nykyisin aika iso, mutta silti ajokilometrejä meillä on aika vähän) ja emme olleet pohjustaneet ralliin ollenkaan. Ja olihan joukkueessamme pari TLY-ensikertalaistakin, joista toiselle piti vieläpä puhua kielillä.

Vietimme iltaa purkupaikalla puolille öin, kunnes palailimme Kallen luokse Saloon nukkumaan.

Kallen version rallista voipi lukea tämän sivuilta

2.12. heräsimme aamulla kahdeksan aikaan ja yhdeksäksi suuntasimme Korvenojan kaatopaikalle odottelemaan, josko grönlanninlokki palaisi? Pakkanen oli yhä kireämpi mutta tuuli oli onneksi tyyntynyt edellispäivästä. Varpaita alkoi kuitenkin aika pian palella. Haviksia tuli mm. edellispäivänä puuttuneista hömö- ja kuusitiaisesta, isokoskeloparvessa muuttaneesta tukkakoskelosta, pikkutikasta, tilhistä ja 5 kottaraisesta. Lokkejakin valui paikalle pikkuhiljaa ja enimmillään taivaalla pyöri kolmisenkymmentä lintua, mutta grölistä ei näkynyt. Lopulta annoin periksi ja lähdin ajamaan nopeinta eli rantareittiä kohti itää.

Olin ajanut noin tunnin, kun sain viestin, että Kirkkonummen Ämmässuon kaatopaikalta oli löytynyt grönlanninlokki! Epäilin tietysti heti, että kyseessä oli Salon lintu. Näppäilin huvikseni Kauhalantien navigaattoriini ja yllättäen matkaa oli vain 20 kilometriä! Niinpä suuntasin bongaamaan!

Kauhalantielle päästyäni paikalla oli vasta pari autoa, joten lopulta olin kalliolla kolmantena bongarina. Oli siinä kärkibongareilla ihmettelemistä, kun olin taas kerran heitä ennen pelipaikoilla! Jonkin aikaa odoteltuamme plokkasi Lindströmin Jussi gröliksen lentämästä kasan päältä oikealle. Ehdin itse nähdä linnun vasta, kun se tippui taas kasan taakse ja parilta muulta lintu jäi näkemättä. Jonkin aikaa odotettuamme nousi lintu taas ilmaan mutta katosi vain parin sekunnin päästä taas kasan taakse. Tunnelma alkoi kiristyä mutta ensimmäiset linnun hoitaneet pinnahirmut lähtivät jo hoitamaan lajia Espoon puolelta. Ja kuinka ollakaan rämmittyään kymmenkunta minuuttia lumihangessa, he yllättäen näkivätkin linnun maassa vaikka me emme sitä nähneet. Niinpä tunnelma kiristyi entisestään. Kohta koko lokkimassa nousi ilmaan grölis mukanaan, mutta taas linnun näkivät vain kaikki samat kuin aiemminkin – ja samat nuijasivat. Ja kohta massa oli taas ilmassa ja sitten taas…

Linnun nuotittaminen massan seasta oli täysin mahdotonta ja pian se taas tippui kasan taakse. Lopulta lintu näkyi lentämässä suoraan meitä kohti ja yllättäen se laskeutui kasan juurelle pieneen varisparveen ja näin viimeisetkin saivat linnun hoidettua. Kovatkin pinnamiehet tuulettelivat Tringan, Kirkkonummen, talvi- tai kuukausipinnojaan. Olisi siinä pari paikalla ollutta päiväpinnakeisaria ihmetellyt, jos olisin tokaissut, että itsehän en saanut linnusta edes päivänpinnaa! Olin nähnyt gröliksen Oulussa 2.12. 2000 niin puolispondesti jätärillä kuin sitten myöhemmin Ruskossakin.

Lopulta pääsin parkkipaikan väljettyä kotimatkalle ja ajoinkin sitten suorinta reittiä kotiin, jossa olin jo ihan hyvissä ajoin.

J.A.

Marraskuussa päätimme taas järjestää marraspinnakisan Parikkalan ja Rautjärven Lintukerhon alueella, jotta retkeily alueellamme hieman piristyisi näin tylsänäkin lintuaikana. En ehtinyt maastoon kuin ruokatunneilla ja sitten perjantaisin lyhyemmän työpäiväni jälkeen, sillä muina päivinä töihin mennessä ja töistä päästyäni oli pimeää. Lajilistani karttui kuitenkin mukavasti: 1.11. parhaita lajeja olivat kanadanhanhi, haapana, tukkasotka, mustalinnut, tukkakoskelot, silkkiuikut, harmaapäätikka sekä musta- ja punakylkirastas ym. ja 2.11. näkyi mm. kuusi- ja pyrstötiaisia.

Lauantai 3.11. meni salibandyturnauksessa, jonka aikana sain tiedon Espoon Ämmässuolta löytyneestä Suomen ensimmäisestä ja jopa Euroopan ja WP:n neljännestä ohotanlokista! Turnaukseni meinasi jäädä kesken, ei lokin takia, vaan sen takia, että sain todella pahan puujalan, mutta sinnittelin kuin sinnittelinkin toisenkin pelin ja tiukan voiton jälkeen aloin suunnitella seuraavan päivän ohjelmaa. Tiesin, ettei jalkani olisi missään tapauksessa aamulla enää kävelykunnossa, joten suunnittelemani talvilintulaskenta saisi siirtyä seuraavaan viikonloppuun ja päätin, että ohotanlokkia olisi lähdettävä bongaamaan! Sainkin innokasta bongausseuraa Punnosen Pekasta sekä Rytkösen Mikaelista ja ajoin iltamyöhään Lappeenrantaan Punnosen luokse yöpymään, jotta voisimme anivarhain aamuyöllä lähteä ajamaan kohti Kirkkonummen Vitträskiä, jolle ohotanlokki oli siirtynyt Ämmässuolta yöpymään isoon lokkiparveen.

4.11. herätyskellomme soivat jo kolmelta ja klo 3:30 olimme nappaamassa Mikaelia kyytiin ja lähdimme kohti etelää. Lopulta yhden pysähdyksen taktiikalla olimme perillä Espoon Vitträskin leirikeskuksen parkkipaikalla ennen aamuseitsemää, jolloin oli vielä täysin pimeää. Porukkaa valui paikalle pikkuhiljaa muitakin, mutta oikein kukaan ei tiennyt, mitä tietä pitäisi lähteä kävelemään, jotta pääsisi rantaan. Lopulta seurasimme muutamaa tuttua ja saimmekin todeta, että kaikki tiet veivät samaan paikkaan, jossa oli jo parikymmentä bongaria seulomassa putkilla pimeälle järvelle. Saimme onneksi vielä hyvät paikat rannasta, sillä meidän jälkeemme tulleet joutuivat jo tyytymään ns. toisen rivin paikkoihin jne.

Pikkuhiljaa alkoi valoistua ja lokkien hahmoja ja silkkiuikkuja alkoi erottua järven selältä. Auringon ollessa jo nousemassa alkoivat lokit erottua yhä paremmin ja yhtä aikaa moni alkoi höpistä tummaselkäisestä lokista. Olin itsekin jo linnun huomannut ja se todellakin oli koko lokkiporukan ainoa tummaselkäinen lokki! Homma tuntui aika utopistiselta, sillä kaiken järjen mukaan kyseessä olisi merilokki, mutta koska toivon kipinää kuitenkin oli, alkoi koko porukka herkeämättä tuijottaa tätä lintua, joka pikkuhiljaa uiskenteli muiden lokkien seassa. Lintu alkoi erottua paremmin ja paremmin ja linnun kyynärsulkien takareunat olivat todellakin leveälti valkoiset ja erottuivat uivalla linnulla todella selkeänä valkoisena juovana tummaa selkää vasten. Jos lokkiporukassa olisi ollut muitakin tummaselkäisiä lokkeja, olisi määrittäminen voinut olla helppoakin, mutta nyt oli nähtävä lisää. Pikkuhiljaa linnusta alkoi erottua myös tummahkoraitainen pää, joka ei kuitenkaan erottunut hyvin oikein missään vaiheessa. Lopulta lintu kohautti kertaalleen siipiään ja siiven värisävyt ja etenkin todella leveä valkoinen kyynärsiiven takareuna erottui – me saatoimme todellakin katsoa ohotanlokkia! Edelleen oli kuitenkin varsin hämärää ja järvelle alkoi kaiken lisäksi muodostua pikkuhiljaa enemmän usvaa. Pelkäsin jo, että kohta lintu ei välttämättä näkyisi enää lainkaan! Lokkeja oli jo jonkin aikaa noussut pikkuhiljaa enemmän ja enemmän lentoon ja kadonnut sumuun kohti Ämmässuota ja bongareita saapui koko ajan paikalle lisää ja heidät kaikki ohjattiin heti katsomaan oikeaa lintua, mutta paljon olisi bongareita vielä tulossakin. Itse odotin paria kaveriani saapuvaksi hetkenä minä hyvänsä ja silloin se tapahtui – lintu nousi muutaman harmaalokin peesissä lentoon ja silloin se näkyi ensimmäistä kertaa hyvin! Siiven yläpinnan värisävyt, hävyttömän leveä valkoinen kyynärsiiven takareuna, sulkimisaukot kyynärsiiven tyvellä ja tummaviiruinen huppu erottuivat kaikki todella hyvin linnun lentäessä vastarannan metsää vasten. Lintu nousi parinkymmenen sekunnin jälkeen taivasta vasten ja lähes heti tämän jälkeen se katosi sumuun ja näytti jatkavan kohti Ämmässuon kaatopaikkaa.

Satakunta bongaria vapautui nyt hymyilemään, juttelemaan, kättelemään toisiaan ja pakkaamaan tavaroitaan. Ja niin teimme mekin. Me päätimme monen muun tavoin lähteä kohti Ämmässuota, sillä haaveissa oli tietysti nähdä lokki vielä paremmin ja saada mahdollisesti se myös kuvatuksi. Autolle kävellessämme törmäsimme ensimmäisiin paikalle liian myöhään tulleisiin bongareihin, joiden joukossa oli valitettavasti hyviä kavereitani.

Ämmässuon kaatopaikka on tietysti suljettu alue ja nyt alueella ei ollut edes luvan kanssa liikkuvia lokkilaskijoita, joten koko havainnointi tapahtui aitojen ulkopuolelta metsän keskeltä eräältä kalliolta. Tie tälle paikalle oli aivan järkyttävän huonokuntoinen ja ahdas, mutta me olimme onneksi paikalla etujoukoissa ja saimme autoni erinomaisesti parkkiin. Jatkoimme vielä puolisen kilometriä kävellen kalliolle, jolle kiivetessämme havaitsimme yli äännellen lentäneen taviokuurnan. Kalliolla oli onneksi vielä tilaa eturivissä. Kaatopaikka oli kuitenkin todella sankan sumun peitossa, joten vain lähimmät kasan rinteillä seisoskelleet lokit olivat näkyvissä. Onneksi pikkuhiljaa sumu alkoi väistyä ja lokkeja alkoi näkyä enemmän. Lokkeja olikin paljon mutta valtaosa oli rinteiden takana näkymättömissä ja näkyivät vain silloin, kun koko lokkimassa säikähti jotain ja nousi lentoon. Mustaselkäisiä lokkeja oli runsaasti mutta ne olivat kaikki helppo tunnistaa merilokeiksi. Muutama kuurna lisää näkyi ja kuului ennen kuin Linjaman Tero plokkasi kauniin valkopäisen nuoren aroharmaalokin seisoskelemasta kasan päältä. Vaikka lintu oli kaukana, oli kerrankin kyseessä niin selkeän näköinen yksilö, että se todellakin oli tunnistettavissa. Kun se vielä poseerasi kaikista kulmista ja levitteli ja nosteli siipiään ennen kuin nousi koko muun lokkimassan sekaan lentoon, oli määritys selvä. (Mainittakoon, että lokkilaskijoiden edellispäivänä kuvaama cace oli kuvien perusteella sama yksilö kuin näkemämme.)

Ohotanlokkia ei kuitenkaan löytynyt. Kohta tulikin sitten häly, että lintu olisi taas Vitträskillä, mutta itse ihmettelin heti sitä, että havainnon ilmoittaja oli outo ja, ettei viestissä mainittu mitään tarkempaa paikkaa kuin järvi. Siksipä emme pitäneet mitään kiirettä lähteä paikalle, kun arvasimme linnun aamulla nuijanneiden ja muiden paineisempien bongareiden aiheuttavan melkoisen kaaoksen kuravelliselle kapealle tielle. Ja oikeassa olimme. Päästyämme autollemme, oli siellä jo yksi auto ojassa ja ainakin kahta autoa oli kolhittu! Yksi auto junnasi U-käännöstä paikassa, johon kuljettajan taidot eivät selvästi riittäneet, mutta muiden avulla ojaan tippuminen vältettiin juuri ja juuri. Autoomme pakkauduttuamme oli pahin ruuhka ohi ja välttääkseni viimeisetkin U-käännöksen tekijät, päätin peruuttaa joitakin satoja metrejä paikkaan, jossa auton kääntö oli helppoa. Kuten moni kyydissäni ollut tietää, on minulle lähes sama kummin päin autolla edetään – kunhan edetään oikeaan suuntaan

Ennen Vitträskille pääsyä tulikin tiedotusviesti, ettei järvellä oltu oikeasti ohotanlokkia nähty vaan ilmeisesti joku outo tumma argari tai meri- ja harmaalokin risteymä, joka ei kuitenkaan näyttänyt yhtään ohotalaiselta. Päätimme kuitenkin tuijotella ison bongarijoukon seassa jonkin aikaa järvelle, jolla kelluikin nyt kymmeniä merilokkeja ja muutamia satoja harmaalokkeja. Näimme palokärjen, pähkinähakin ja härkälinnun mutta ohotanlokkia ei kuitenkaan löytynyt ja koska järvelle ei tuntunut saapuvan lainkaan uusia lintuja, päätimme me lähteä retkeilemään hieman muualle, kun meillä ei kuitenkaan ihan valtavia paineita enää ollut. Ainahan voisimme tulla sitten katsomaan lintua, jos se taas löytyisi.

Suuntasimme Espoon Laajalahdelle, jossa on aina mukava käydä, sillä linnusto on lähes aina varsin monipuolista. Näimmekin mm. 40 harmaasorsaa, 36 uiveloa, 4 harmaahaikaraa, pikkutikan ja taas taviokuurnankin ennen kuin päätimme jatkaa Kirkkonummen Saltfärdenille. Saltilla oli hiljaista mutta erään puun latvassa päivysti hiiripöllö ja ohitsemme lensi äännellen pajusirkku. Lopulta päätimme vielä kerran ajaa Vitträskille, jossa yhä vain iso joukko bongareita odotteli lisää lokkeja saapuvaksi järvelle yöpymään. Ja lokkeja tulikin lisää koko ajan mutta niiden joukossa ei valitettavasti ollut oikean näköistä lintua. Lopulta ilta alkoi hämärtyä ja päätimme lähteä kotimatkalle. Olimmekin Lappeenrannassa jo ihan ihmisten aikaan ja kotiin pääsin jo kymmenen aikaan.

Seuraavat päivät keskityin taas marraskuukisalajiston kartuttamiseen ja 5.11. hoidinkin peipon, pyyn ja kuukkelin ja 7.11. pilkkasiiven, allin, teeren, isolepinkäisen ja vihdoin taviokuurnankin. 8.11. tuotti mm. uivelon ja pikkukäpylinnun ja 9.11. mm. koskikaran.

10.11. oli sitten vuorossa perinteinen talvilintulaskenta. Pyysin Lötjösen Mattia mukaan ja aamukasilta lähdimme kotipihaltani matkaan. Kävelimme taas Kangaskylä taajaman läpi siksakkia käyden parista pisteestä katsomassa Simpelejärvelle, mutta havainnot jäivät perin vaatimattomiksi: vain pieni pari isokoskeloita ja kolme kalalokkia näkyi odotetuista järvilajeista. Tavallisia taajamalintuja tietysti kertyi havikseen mutta myllyn purkamisen johdosta kesykyyhkyt olivat muuttaneet pois Parikkalasta ja ne jäivät nyt ensimmäistä kertaa pois laskentalajistosta. Ainoaksi paremmaksi lajiksi ennen kuutostietä kuulimme huutelevan harmaapäätikan.

Ns. maaseutuasutuksen pariin siirryttyämme löytyi Muttelinmäeltä heti mukavampaa lajistoa: koivun oksalla nökötti varpuspöllö, kuusikossa äänteli töythötiainen ja pari hippiäistä lenteli tien ylitse ja kohta taivaalta kuului tuttua pulinaa, kun taviokuurna lensi ylitsemme.

Siikalahdelle päästyämme havainnot tuttuun tapaan vähenivät ja patovallilla kuljimme alkuun todella tiheässä ryteikössä, joka onneksi myöhemmin oli raivattu. Lähimaatilan pihassa oli mukavasti pikkuvarpusia, varpusia ja keltasirkkuja sekä harakoita, mutta naakat ja varikset olivat yhä lähes kateissa. Kohta ylitsemme äännellen muuttanut tikli kuitenkin piristi ja yhdestä muutamista isommista urpiaisparvista tunnistimme tundraurpiaisen. Pitkiä pätkiä taivallettiin kuitenkin ilman mitään havaintoja. Tavallisia tiaisia ja jokunen närhi, käpytikka ja punatulkku sentään näkyi silloin tällöin ja yksittäiset teeri ja pyykin kunnes Tiviän Pysäkinlietteeltä löytyi sitten kuusitiainen ja kohta näimme myös kuuden pyrstötiaisen parven. Ja sitten olikin taas tylsempi taival aina Tetrisuon pelloille saakka, jossa edelleen laidunsi korjaamattomaksi jääneessä pellossa lähes 300 laulujoutsenta ja niiden seurassa pitempään oleillut kanadanhanhikin näkyi lennossa.

Takaisin taajamaan palattuamme olivat ainoat havainnot taas lähinnä vain tiaisia mutta onneksi jostain saapui vihdoin 50 naakkaakin. Variksia emme kuitenkaan koko reitillä havainneet kuin yhteensä 9 lintua. Kotipihaltamme löytyi vielä pari kottaraista ja järvellä kellui nyt allikin. Lopulta kuuden tunnin kävelyurakka oli ohi ja saldoksi olimme nähneet 37 lintulajia ja 1156 lintuyksilöä.

J.A.

6.10. osallistuimme Siikalahdella FotoFennican järjestämään valtakunnalliseen Lintupaikkakisaan, joka osui sopivasti kansainväliseen EuroBirdWatching -viikonloppuun. Tässä kisassa sai joukkueen itse rajaamalla lintupaikalla liikkua jalan ja havainnoida vuorokauden alusta aina klo 18:00 asti.

Joukkueemme koostui meistä kahdesta Aallosta, Miika “Potu” Suojarinteestä, Matti Lötjösestä sekä Veijo Vilskasta. Tukikohtamme oli patotien lintulava, jolla oli staijia klo 7 alkaen ja teimme tietysti kävelyretkiä mm. Raikanniemeen sekä tietysti lintutornille ja muualle lahden rannoille.

Kisapäivän keli oli mitä mainioin, lämmintä oli ja etelätuuli piti hanhimassat aloillaan. Niinpä lahdella ja lähipelloilla oli yhä noin 11 000 valkoposkihanhea sekä yli 500 tundra- ja metsähanhea. Lisäksi tundrahanhilla oli kohtalaista muuttoa ja niitä laskettiin päivän aikana noin 4500 muuttavaa ja lisäksi nähtiin 2500 harmaata hanhea. Näitä hanhimassoja säikytteli ilmaan vuoroin kaksi kanahaukkaa ja kolme merikotkaa, joten aika ajoin taivas oli täynnä hanhia ja meteli korviahuumaavaa!

Hanna viettikin kisa-ajasta noin puolet edellisiltana lahden viereiselle pellolle pystyttämässämme teltassa hanhia kuvaillen. Ja kuvia tuli yhteensä yli 25 gigaa!

Yhteensä kisan aikana Siikalahdella havaittiin 78 lintulajia, joista mukavimpia havaintoja olivat maakotka, myöhäinen ruskosuohaukka, 2 piekanaa, 2 hiirihaukkaa, ampuhaukka, 2 kaakkuria, 21 allia, luhtakana, kapustarinta, kolme valkoselkätikkaa, 2 peukaloista, tiltaltti, 350 tilheä ym.

Päivän aikana patotiellä kävi jonkin verran myös muita ihmisiä tutustumassa lahteen, moikkaamassa joukkuettamme ja auttamassa havainnoinnissa, mutta koska tapahtumaa oli mainostettu paikallislehdessä ja -radiossa, olimme toivoneet ihmisten löytävän paikalle sankemminkin joukoin. Kaikki paikalla käyneet saivat kyllä takuulla kokea ikimuistoisen hanhielämyksen!

Kisan viimeisen tunnin vietimme päätornissa, jonka edustalle lahdelle alkoi kertyä kaikki lähialueen hanhet yöpymään, näky oli upea!

Lopullisissa Lintupaikkakisan tuloksissa sijoituimme komeasti neljännelle sijalle. Voiton korjasi Lappeenrannan Joutsenon Konnunsuo 95 lajilla ties kuinka isolta alueelta, sillä havainnoitsijoitakin oli runsaat 70 (ja epäillä sopii, etteivät kaikki olleet havainnoineet sääntöjen puitteissa eli kävellen). Toiseksi sijoittui Espoon Laajalahti 85 ja kolmanneksi Paraisten Korppoon Utö 81 lajilla. Taaksemme jäi seuraavaksi Lemland Lågskär 75 lajillaan. Yhteensä mukana oli 21 lintupaikkaa.

Sunnuntaina 7.10. Hanna meni aamusta taas telttaan hanhia kuvaamaan, mutta nyt lähistöllä oli enemmän metsästäjiä ja hanhet olivat varsin levottomia. Aamuyöstä iso osa valkoposkihanhista oli jatkanut muuttoaan, mutta kyllä hanhia alueella yhä riitti muutamia tuhansia. Janne kävi tekemässä pikaisen Saaren kierroksen ja Saareltakaan ei löytynyt enää kuin noin 4500 valkoposkihanhea. Paras muu havainto oli Akanvaaran Tetrisuon kivitasku.

Jannen palattua Siikalahdelle näkyi patotien ohitse muuttanut huippumyöhäinen nuori mehiläishaukka. Pikkuhiljaa tuuli yltyi kovemmaksi ja Hannan käveltyä teltalta patotielle, päätimme lähteä kotiin toipumaan hienosta hanhiviikonlopusta.

J.A.

Saunamajuri Jassi laittoi pian saunan tulille ja kohta aloimmekin pizzan syöntiin – olihan jo nälkäkin! Pian saapui porukkamme “missing link” kun Pirkkakin saapui klo 19:30 lautalla. Ilta meni rattoisasti syödessä, saunoessa, rupatellessa, chilikarkkeja (Napalminalleja, Synkkiä salmiakkeja ja Lempeitä vadelmia) maistellessa ja Harryn Australian reissuesitystä katsellessa. Olipa siellä eräällä Tumma Marsalkka oluttakin. Puoliltaöin painuimme me viimeisetkin lopulta pehkuihin.

29.9. rallipäivä! Herätyskellot soivat jo viiden jälkeen ja tunti meni aamiaista syödessä (pizzaa ym.) ja eväitä veistellessä (lisää pizzaa ym.). Sitten jakauduimme joukkueittain Harry, Jassi, Pirkka ja minä sekä Antit ja Mikko omiin kulkuneuvoihimme ja lähdimme kohti perinteistä rallin aloituspaikkaa eli Riisinnokkaa.

Riisinnokkaa kohti kävellessämme oli vielä varsin pimeää. Kello oli noin 6:45 kun jaloistamme räpsähti lehtokurppa lentoon. Viisi minuuttia myöhemmin kuulimme lupaavan kuuloista naputusta ja kohta löysimme pohjantikkakoiraan naputtelemasta erään kuolleen puun latvuksessa. Päätimme jäädä aloittamaan pohjantikalla eli meidän tuli pitää se 7 minuuttia hallinnassa. Sisarjoukkueemmekin saapui paikalle emmekä tahtoneet heidän ajavan tikkaa pois polun varresta, joten päätimme kertoa heillekin linnusta. He päättivät myös aloittaa paikalla. Lintu siirtyi pariin otteeseen kauemmaksi, mutta onneksi saimme sen pidettyä hallinnassa ja klo 7 aloitimme sitten pohjantikalla rallimme.

Lopulta olimme kärjessä neljäs joukkue, kun jostain oli paikalle ehtinyt jo pari muutakin joukkuetta. Merellä oli yllättävän hiljaista, mutta onneksi paikallisia sorsia oli runsaasti. Niinpä tavallisten lajien joukosta löysimme myös mm. 10 lapasotkaa, alleja, mustalintuja, kyhmyjoutsenia, uiveloita ym. Ohitsemme lensi pari kapustarintaa ja pariin otteeseen yksinäinen suosirri lensi editsemme muutamaan kertaan äännellenkin. Lajeja tippui hiljalleen lisää ja parhaimpia olivat useat merikotkat, sinisuohaukka, ruskosuohaukka, ampuhaukka, aktiivisesti huudellut pikkutikka sekä mereltä kaukaa löytynyt nuori merikihu, joka lopulta lensi aivan edestämme. Valitettavasti mereltä ei löytynyt oikein mitään muuta.

Palailimme takaisin autollemme koluten Rautaleton todella huolellisesti, mutta emme löytäneet edes tulomatkalla näkemäämme lehtokurppaa. Toki tavallisia lajeja tuli lajilistallemme runsaasti ja muutamia parempiakin kuten rautiainen, kulorastas jne. mutta enemmänkin olisi saanut löytyä.

Hiljalleen valuimme Kirkkosalmen lintutornille, jossa tapasimme kaksi uutta joukkuetta. Onneksi lopulta saimme hetken olla tornissa yksinkin. Taas näkyi sinisuohaukka ja ainakin 7 merikotkaa ja uusista lajeista parempia olivat harmaasorsa, lapasorsa, varpushaukka, piekana, mustarastas sekä haarapääsky.

Lopulta päätimme jatkaa Ulkokarvoon Petsamon laiturille, jolta näimme mukavat 3+2 mustakurkku-uikkua ja vastarannan puolelle laskeutuneet 2 metsähanhea. Muuten oli turhan hiljaista! Niinpä lähdimme aika pian jatkamaan kohti itää ja yritettyämme ensin edellispäivänä Harryn näkemää koppeloa ja todettuamme kaikki Kaaran 6 hanhea metsähanhiksi hoidimme Ojakylältä varpuset, pikkuvarpuset sekä kesykyyhkyt (joista emme kyllä odottaneetkaan saavamme tänäkään vuonna pinnaa) ja jatkoimme lopulta Huikun lauttarantaan. Mereltä emme löytäneet muuta uutta kuin pari pilkkasiipeä, joten pian jatkoimme takaisin päin ja Pökönnokalle. Pökönnokka oli tänä vuonna täydellinen pettymys! Komppasimme nokan huolellisemmin kuin koskaan, mutta ainoaksi uudeksi lajiksi saimme kiurun, joita näkyi paljon ja myös joka paikassa tämän jälkeen. Ainoita muita havaintoja olivat 20 kapustarintaa sekä 1 suosirri.

Ajelimme taas vauhdikkaasti saaren keskiosiin ja Järventakustan pelloille, josta emme löytäneet mitään uutta. Yksi korpin kanssa kisaillun petolintu tuotti päänvaivaa mutta se oli lopulta liian kaukana ja tippui metsän taakse ennen kuin saimme siitä oikein mitään irti. Koivukylän pelloilla näimme langalla istuneet naakan sekä tuulihaukan, joten matka jatkui lopulta aina saaren itäkärkeen ja Marjaniemeen asti. Lokkiparvesta ei löytynyt mitään parempaa ja merelläkin oli toivottoman hiljaista. Onneksi sentään härkälintu löytyi aika läheltä kellumasta.

Kohta jo ajoimme pitkää ja tänä vuonna kohtalaisen ajettavaa tietä kohti Keskiniemeä. Lopulta perille päästyämme komppasimme niityn äärimmäisen huolellisesti ja löysimme jopa yhden kiurun. Rannatkin olivat käsittämättömän tyhjät, onneksi sentään päivän ainoat kaksi tylliä lennähtivät jostain äännellen eteemme. Tiukka meren tuijottelu tuotti lopulta kymmenkunta kuikkaa, muttei yhtään kaakkuria. Ralliaikaa oli vielä 1,5 tuntia jäljellä, joten päätimme jatkaa vielä Kuivasäikälle, josko saaren toisella puolella olisi edes jokunen kahlaaja?

Kuivasäikällä komppasimme taas huolella ja rannasta löysimme rannan läheltä ensin ison (40) kapustarintaparven ja lopulta myös 2 tundrakurmitsaa. Jatkettuamme komppausta jänkäkurpan toivossa, saapui jostain 15 suosirriä ja yksi tundrakurmista rantaan, mutta aivan eri lajeja olisi kaivattu. Lopulta komppaus palkittiin vielä yhdellä lapinsirkulla mutta viimeiset 25 minuutta eivät enää lisälajeja tuottaneet. Päivän kolmas sinisuohaukka muutti vielä ohitsemme ennen kuin ralli päättyi klo 18:00.

Purku oli taas koulun tiloissa ja yllätykseksemme paikalle saapui jo näkemiemme joukkueiden lisäksi vain yksi muu joukkue. Moni aiemmin rallissa menestynyt joukkue oli jättänyt rallin väliin. Niinpä jännitys oli ainakin omalta kohdaltani tiessään. Arvelin, että ottaisimme Nokkamökin porukoilla kaksoisvoiton, ainoa jännitys oli lähinnä se, olisiko sisarjoukkueellamme voinut mennä päivä yhtä tasapaksusti kuin meillä? Me olimme saaneet kaikki parhaat lajimme aamulla, kun he seisoivat lähes vieressämme, loppupäivältä taas meille oli jäänyt todella pahoja puutteita. Kahlaajia ei ollut löytynyt mistään, joten odotimme, ettei niitä olisi muillakaan, mutta tiltaltti, kuusitiainen, puukiipijä, kaakkuri ym. olivat liian pahoja puutteita. Lopulta sisarjoukkueemme korjasikin voiton 85 lajillaan ja me tulimme toiseksi 82 lajillamme. Uskomattoman määrän ässiä (mainittakoon kolme lajia hanhia samasta parvesta, jossa kaikki muut näkivät 6 metsähanhea – 2 rossicusta ja 4 fabaa, joista yhdellä kokonaan oranssi nokka) kerännyt yllättäjäjoukkue kiilasi lopulta Markkolan Juhan joukkion edelle kolmanneksi.

Lopulta pääsimme porukallamme juhlimaan komeaa kaksoisvoittoa nokkamökille, jossa taas saunottiin, syötiin pizzaa ym. Aika aikaisin simahdimme ja kelin muuttuessa ulkona tuuliseksi ja sateiseksi painuimme pehkuihin.

Vaikka rallipäivä oli ollut kelin puolesta upea ja jotkut linnut kuten rastaat, peippolinnut ja tilhet olivat olleet hyvinkin runsaita, ei lopulta muut joukkueet olleet nähneet edes sen verta kahlaajia kuin me olimme. Kahlaajia ainakin itse mielelläni katselisin, kun toiselta puolelta Suomea Hailuotoon saavun. Olisiko jo aika muuttaa rallin ajankohtaa pysyvästi joko aikaisemmaksi kahlaaja-aikaan paremmin sopivaksi tai sitten myöhemmäksi, jolloin saaresta voisi löytyä harvinaisuuksia? Nyt ainakin edellisten kolmen vuoden rallit ovat olleet kaikin puolin hyvin samanlaisia. Sitten pikkukiurun ei rallissa ole löytynyt mitään kunnon raria. Haikeudella muistelimme myös kertaalleen marraskuussa järjestettyä rallia, joka oli tunnelmaltaan hyvin erilainen.

29.9. heräsimme sateeseen eikä keli oikein innostanut retkelle saareen, joka oli edellispäivänä todettu linnustoltaan varsin tylsäksi. Niinpä pikkuhiljaa laittelimme paikat kämpällä kuntoon ja käytyämme pikaisesti Ulkokarvossa jatkoimme lauttarantaan jo kymmeneksi ja klo 10:30 lautalla Oulunsalon puolelle. Lauttarannassa hyvästelimme muun porukan ja Jassin kanssa lähdimme pitkälle paluumatkalle.

14:45 tiputin Jassin Kuopioon ja jatkoin itse Parikkalaan, jossa olin lopulta iltakuuden aikaan käytyäni Savonlinnassa kaupassa.

J.A. (Kuvat Harry Nyström, Pirkka Aalto ja Mikko Ala-Kojola)

Akanvaaran Tetrisuolta löytyi 4500 paikallista valkoposkea ja muuttavia meni lyhyessä ajassa 500 lintua ylitsemme. Merikotka säikytteli parvea lentoon, joten sen huolellinen seulominen oli haastavaa. Pohjasuon pelloilla oli hiljaista, samoin kuin Ratilassa ja Pohjanrannassakin. Niinpä kohta olimme taas Jyrkilässä, josta löytyi noin 4000 valkoposkihanhen parvi pellosta ruokailemasta. Seuloin parvea toista kertaa, kun huomasin parvesta tutun näköisen hanhen – sama Puhokselta bongaamamme, tai ainakin aivan samanlainen minima-pikkukanadanhanhi taapersi parven keskellä. Rollekin ehti nähdä linnun hyvin, kunnes yhtäkkiä parvi kohahti lentoon ja lintuja nousikin yllättäen reilusti tuplamäärä, kun iso osa parvesta olikin ollut kellumassa Jyrkilänjärvessä. tämä 9000 valkoposken parvi hajaantui ympäristöön emmekä enää minimaa löytäneet. Mm. 290 kurkea ja sinisuohaukka nähtiin vielä.

Jatkoimme seuraavaksi Kuposenmäelle katsomaan, saapuisivatko hanhet taas Pien Rautjärvelle yöpymään ja jo matkalla kohti mäkeä, nousivat Jyrkilän linnut taas ilmaan ja lensivät aivan suoraan ylitsemme kohti järveä. Rollekin meni hetkeksi aivan sanattomaksi hanhien ylilentoa ihmetellessään. Lopulta hän sanoi, että Tiiraan pitäisi pystyä merkitsemään määräksi taivaallinen hanhia! Kuposenmäellä olikin sitten melkoinen kuhina, kun hanhia oli pellot täynnä ja taivaalla risteili suuria parvia hakemassa pelloilta laskeutumispaikkaa. Tila vain alkoi jo käydä vähiin! Lopulta kalastajat poistuvat järveltä ja linnut pääsivät laskeutumaan myös järvelle. Arvelimme paikalla olleen yhteensä noin 20 000 valkoposkihanhea! Lopulta ilta alkoi hämärtää ja jatkoimme Parikkalaan.

26.9. kävin taas ruokatunnilla Siikalahdella, jossa pyöri 1500 paikallista valkoposkihanhea ja 110 lintua näkyi myös muutolla. Muutto tuntui jatkuneen läpi koko yön ja oli yhä käynnissä. Merikotka näkyi taas lahdella ja kurkimuutto tuntui olevan käynnistymässä, sillä ynnäsin 134 lintua lyhyessä ajassa. Pitkän työpäivän jälkeen suuntasin vielä Saarelle, jossa Hanna ja Harri Partanen olivat jo kierrelleet muutaman tunnin hanhia laskien. Määrät olivat hieman pienemmät kuin edellispäivänä ja kun itsekin ehdin Kuposenmäelle iltalentoa katsomaan, saapui järvelle noin 12 000 valkoposkihanhea.

27.9. muutto oli huomattavasti vaisumpaa, joten kiersin ruokatunnilla Parikkalan lähipellot ja Kullinsuolta löytyikin komea 2500 valkoposkihanhen parvi sekä 2 pikkujoutsenta, Vartialahdelta nousi taas 1500 valkoposkea. Työpäivän jälkeen singahdin taas Saarelle, jossa Akanvaaran Tetrisuolla oli 1600, Pohjasuolla 4000, Jyrkilässä 8000 ja Kuposenmäellä 6000 valkoposkea. Osa Kuposenmäen linnuista oli samoja, jotka olivat jo saapumassa Jyrkilästä yöpymään. Muita mukavampia havaintoja olivat Akanvaaran Tetrisuon pari isolepinkäistä, Pohjasuon 30 pikkujoutsenta, Kuposenmäen harmaahaikara jne. Metsä- ja tundrahanhia näkyi yhä vain niukasti.

30.9. Hailuodosta palattuani ja kotipihalla autosta tavaroita kotiin kantaessani, illan hämärtäessä ja tihkusateessa lensi ylitseni komea 290 tundrahanhen parvi. Seuraavana päivänä 1.10. Siikalahdella näkyikin sitten odotetusti enemmän harmaita hanhia eli ansereita, kun ruokatunnilla näin 200 metsähanhea ja 60 tundrahanhea. Myös joutsenmäärät olivat lisääntyneet ja laskin pelloilta 325 laulujoutsenta ja 6 pikkujoutsenta. Yhdeltä molempien lajien edustajista luin kaularenkaan. Muita havaintoja olivat mm. tuttu pähkinähakki ja tiltaltti.

J.A.

Sitten saapuivat syksyiset kelit sateineen ja tuulineen ja vasta 20.9. oli taas kelvollinen keli kokeilla pöllöpyyntiä. Soitimme taas auringon laskun jälkeen toista tuntia ensin varpuspöllönauhaa ja Hanna kävi tarkistelemassa säännöllisin väliajoin verkon, kun itse kävin lenkillä kiertämässä Tarvaslammen ympäri. Pöllöjä ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut. Illan pimennyttyä vaihdoimme soittimeen helmipöllön puputuksen ja Hannan mennessä saunaa lämmittämään, kuului jo saunan edustalla ensimmäiset helmipöllön naksaukset. Verkkoon asti ei pöllö meinannut löytää, vaikka tarkistusreissulla se jo kävi naksumassa verkon lähimännyissä. Saunalta palatessamme se lensi taas naksuen kohti verkkoa ja lopulta se myös löytyi verkosta kiikkumasta.

Tämä kookas 2kv (eli viime vuonna syntynyt) naaraspöllö rengastettiin, sen siipi ja pyrstö mitattiin ja se myös punnittiin. Tietysti myös muutama valokuva otettiin, ennen kuin lintu vietiin takaisin ulos ja hetken annettuamme sen taas sopeutua pimeyteen, päästimme sen vapaaksi. Puolilta öin kasasimme verkon ja lähdimme kotiin nukkumaan.

21.9. illalla olimme taas Tarvaslammella ja Partasen Harrikin oli mukanamme tutustumassa pöllöpyyntiin. Valitettavasti puoleen yöhön mennessä emme saaneet havaintoakaan yhdestäkään pöllöstä, joten lopetimme taas ajoissa.

Ja sama meininki jatkui myös 22.9. Keli oli optimaalinen ja aika pian kuuluikin ensimmäinen naksuja verkon lähistöllä. Yhdentoista aikaan pöllö löytyi verkosta kiikkumasta ja kyseessä oli tällä kertaa pieni 2 kv koiraslintu. Tätä lintua vapatettaessa oli toinen pöllö naksumassa pihapiirissä, mutta sepä ei suostunut verkkoon menemään.

Toivottavastu hyviä pyyntikelejä tulee taas lähiaikoina. Huomenna sataa…

J.A.

Jatkoimme rajaa pitkin Saarelle ja ensimmäiset pysähdykset olivat todella hiljaisia. Tyrjänjoella rätisi peukaloinen, mutta Kanavalammella ei näkynyt oikein mitään. Tarassiinlahdella staijailimme toista tuntia ja lähipusikoissa näkyi pari ruokokerttusta, sinirinta, ainakin 5 pajulintua sekä tiltaltti ja taas kuului muutaman kerran tik-sirkun tiksaus mutta tätäkään lintua emme saaneet näkyville. Joitakin pieniä hanhiparvia näkyi jo muutolla. Isommat muutaman kymmenen yksilön parvet olivat valkoposkia ja pienemmät reilun kymmenen linnun parvet metsähanhia. Merikotka kaarteli taivaalla.

Jyrkilän pelloilta löytyi noin 400 kurkea, 123 laulujoutsenen parvi mukanaan yksi pikkujoutsen sekä jopa 1100 valkoposkihanhea. Metsähanhia ei ollut kuin kymmenkunta mutta muutama parvi lensi taas ylitsemme, valkoposkiakin näkyi muutolla jokunen parvi. Sinisuohaukka saalisteli peltoa edestakaisin lennellen.

Pohjanrannassa oli täysin tyhjää, joten tarkistettuamme myös tyhjät Ratilan pellot ja Pohjasuon pellot jatkoimme Akanvaaran Tetrisuolle, jossa komppasimme parhaita peltoja aika huolellisesti. Silti emme löytäneet muuta kuin pensastaskun, 3 kivitaskua, niittykirvisiä ja kiuruja. Taivaalla kaarteli taas yksi merikotkakin. Paras havainto näkyi, kun olimme jo lähdössä, kun näimme pähkinähakin matkaavan kohti pohjoista. Lopulta lähdimme takaisin Parikkalaa kohti.

Päivällisen jälkeen Hannakin hyppäsi kyytiin ja jatkoimme Siikalahden suunnalle. Ajelimme vasta kohti Tetrisuon peltoja, kun plokkasin isohkon pedon lentämästä taivasta vasten edellämme – muuttohaukka! Lintu teki pari kierrosta taivaalla ennen kuin jatkoi kohti lounasta. Koivulan pelloilla oli kolme kesyä kapustarintaa, niittykirvisiä ja pari taivaanvuohta, Tiviän päällä rundaili piekana ja 80 valkoposkihanhea haki laskeutumispaikkaa. Tetrisuon pelloilta ei löytynyt kuin “istejä”, kiuruja, muutama kivitasku, 5 kapustarintaa ja 2 pässiä. Ainoat päivälle uudet lajit olivat nuolihaukka ja lapinsirkku.

Seuraavaksi kävimme pikaisesti taas patotiellä, jossa näimme valkoselkätikan lentävän lahden poikki. Muuten oli hiljaista. Niinpä jatkoimme Kontiolammen kautta Kullinsuolle, jossa komppasimme taas peltoja ihan urakalla, mutta havainnot jäivät 3 pässiin, sinirintaan, 13 kapustarintaan sekä suokukkoon. Lahdensuolla komppasimme myös huolella, mutta vain niittykirvisiä ja kiuruja löytyi. Piekana lekutteli myös hetken peltojen yllä.

Seuraavalle hanhiretkelle lähdimme Hannan kanssa 22.9. ja taas Saarelle. Aloitimme retken käymällä pikaisesti Tarvaslammella, jossa pihassa tiksui pohjansirkku. Muutenkin pikkulintuja oli kevyestä sateesta huolimatta liikenteessä mukavasti. Saarella ajoimme Akanvaaran Tetrisuolle, jossa komppasimme sateen yhä jatkuessa jonkin aikaa, mutta löysimme vain noin 80 niittykirvistä ja metsäkirvisen. Teerillä oli syyssoidin käynnissä.

Ratilassa, Pohjasuolla ja Pohjanrannassa oli hiljaista, mutta Jyrkilästä löytyi noin 2000 valkoposkihanhen parvi. Ollessamme taas autossa, plokkasin ylitsemme lentämästä siron näköisen suohaukan. Olimme pian ulkona ja saimme linnun määritettyä naaras arosuohaukaksi. Hanna sai pari kuvaakin otettua jo aika kaukana suoraan poispäin, kohti länttä jatkaneesta linnusta.

Tarassiinlahdella ja Kanavalammella oli taas hiljaista, joten jatkoimme rajatietä taas Siikalahdelle, jossa sade oli viimein loppunut. 80 sepelhanhen parvi pyörähti lahdella ja uivelo ja punasotka laskeutuivat uiskentelemaan näkyville. Muuten oli hiljaista ja puolen päivän jälkeen ajoimme kotiin.

Päivä meni taas pelihommissa, mutta illalla innostuin Punnosen Pekan kanssa bongaamaan Kiteen Puhoksesta pikkukanadanhanhea. Lintu oli kuin olikin aivan aidon näköinen ja vaikka se oli 2000 valkoposkihanhen parvessa, oli se hyvin näkyvillä 6-tien varresta. Alalajin määritys on näistä hankalaa, mutta kyseessä voisi olla tälläkin kertaa minima, vaikkei lintu niin tumma olekaan kuin aikanaan Saarelta löytämämme Suomen ensimmäinen minima.

J.A.