Aika pian suuntasimme kaupan kautta Mustasaaren puolelle Raippaluotoon, jonka halki ajoimme Ledörenille, josta jatkoimme Pekan Buster-veneellä Korsörenille Pekan mökille, jossa teimme vielä illalla pienen kävelykierroksen kivikkoisessa maastossa havaiten mm. haahkan. Lopulta meidän oli mentävä nukkumaan, sillä päivä oli ollut pitkä.

14.7. staijailimme Hannan kanssa tovin saaren eteläkärjessä havaiten mm. 3 kaakkuria, 2 riskilää ja 6 ruokkia sekä palokärjen. Iltapäivällä suuntasimme sitten ruokkiluodoille tarkoituksenamme rengastaa ruokin ja riskilän poikasia. Pekan saldo oli muutamaa kymmentä vaille tuhat rengastettua ruokkia, joten tavoitteenamme oli vähintään löytää tuon verran poikasia rengastettavaksi ja sitten tulevina päivinä runsaasti lisää.

Rantautuessamme Norra Djupörbådanille saatoimme jo huomata saaren tyhjäksi ruokkilinnuista. Kiertelimme kuitenkin saarta kiven koloja tutkien mutta emme löytäneet ainoatakaan asuttua pesäkoloa. Saaressa oli varoitteleva luotokirvispari, joten päätimme pystyttää verkon parin kiven väliin mutta tämäkin paikka oli turhan tuulinen ja emme saaneet kirvisiä kiinni vaikka aika läheltä pitikin pari kertaa.

Södra Djupörbådan oli aivan yhtä autio. Luotokirvispari oli täälläkin mutta kovassa tuulessa emme yrittäneetkään niiden kiinni ottoa.

Kävimme vielä Fladagrundilla katsastamassa siellä aiemmin ollutta tiirakoloniaa mutta siitäkän ei ollut jälkeäkään jäljellä. Petoeläimet olivat tuhonneet kaikki pesinnät. Syyttävä sormi osoittaa ainakin minkkejä mutta ehkä myös alueella asustelevia saukkoja.

15.7. nukuimme univelkoja pois ja pysyttelimme aamun ihan mökin pihapiirissä. Pekalla oli mökin pihalla verkotkin, joista hän oli paria vuotta aiemmin saanut Suomen toisen kivikkosatakielen. Nyt emme kuitenkaan verkkoja aukoneet, sillä Pekka oli SSP:nkin tehnyt jo aiemmin.

Kuten sääennusteet olivat lupailleetkin, oli keli tyyntynyt oikein mukavasti, joten päivällä pakkasimme taas tavaramme Busteriin ja ajelimme satamaan, jossa nostimme veneen trailerille ja lähdimme ajamaan saarten poikki kohti Björkönin Svedjehamnia.

Svedjehamnissa laskimme taas veneen vesille, pakkasimme sen entistäkin täydemmäksi ja lähdimme pujottelemaan kapeita väyliä kohti Valassaaria. Satamassa näkyi harmaasorsa sekä räyskä ja matkalla pari riskilää.

Lopulta saavuimme Valassaarille ja lintuaseman laiturille, josta kannoimme tavarat pikkumatkan saunatuvalle ja asemalle. Me majoituimme Hannan kanssa saunatuvalle. Onneksi pienen hakemisen jälkeen löysimme kaikki tarvittavat avaimet ja sitten saimme tapella jääkaapin kanssa vähän pitempäänkin kunnes lopulta saimme senkin päälle. Sitten olikin aika suunnata kohtuullisen matkan päässä sijaitseville ruokkiluodoille.

Gråsjälsbådanille saapuessamme kaikki näyttikin hyvältä, sillä saarta kierteli satakunta ruokkia sekä pari riskilää. Heti saareen päästyämme alkoi Pekka etsiä poikasia kiven koloista, mutta me Hannan kanssa pystytimme verkon parin kiven väliin, sillä heti rantautumispaikassamme oli pari varoittelevaa luotokirvistä. Emme ehtineet kuin aloitella verkon pystytystä, kun Pekka oli jo onkinut ensimmäisen ruokinpoikasen rengastettavaksi. Pekka tarjosi tämän linnun Hannalle rengastuspinnaksi, sillä olihan ruokin rengastaminen jotain aivan uutta. Sille laitettiin kolmion muotoinen rengaskin!

Kohta meillä oli verkko pystyssä ja aloimme koko porukalla kyyristellä ja konttailla kivien koloja tutkien. Pekalla oli kerran riskilän poikanen jo lähes kiinni mutta se karkasi viime hetkellä. Pari ruokinpoikastakin kuului mutta aivan suurimpien kivien alta ulottumattomista. Mutta kaikki muut kolot olivat tyhjiä! Paikalla oli täytynyt käydä tuho aivan vastikään sillä emot olivat yhä paikalla. Koska muutakaan ei meinannut olla tarjolla, rengasti Hanna ainoan saaresta löytyneen lapintiiran poikasen sekä yhden harmaalokin poikasen, joka ei vaivautunut juoksemaan karkuun.

Olimme jo joku aika sitten siirtäneet kirvisverkon toiseen kohtaan, kun viimein luotokirvinen tupsahti verkkoomme. Hanna rengasti tämän vanhan luotsin ja päätimme jatkaa vielä tovin yrittämistä, sillä verkon liepeillä näkyi pari nuortakin lintua. Ja kuinka ollakaan sain kohta itse yhdestä kiven kolosta riskilän poikasen kiinni. Ja kohta verkkoon osui vielä pari nuorta luotokirvistäkin, joten saimme Pekallekin uuden rengastuslajin.

Läheisellä Gråsjälsbådgrynnanilla näimme vain muutaman vanhan ruokin ja riskilän mutta selvästi täälläkin kolot olivat olleet asuttuina. Ilmeisesti tuho oli täällä käynyt jo aiemmin, kun emoja ei enää ollut enempää paikalla? Luotokirvinen varoitteli täälläkin mutta se liikkui turhan isolla alueella, jotta sitä kannatti edes yrittää ottaa kiinni. Luotojen välillä siirtyessämme näin itse pari lapasotkaa, haahkaparven, nuoren pikkulokin ym.

Ilta oli ollut hikinen mutta sikäli onnistunut. että olimme saaneet muutaman mukavan lajin renkaisiin, mutta olimme tietysti pettyneitä, kun pesäkoloniat olivat olleet tuhottuja. Ei auttanut kuin toivoa, että muilla saarille olisi parempi tilanne.

16.7. otimme taas aamun varsin rennosti ja kävimme vasta kunnon aamupalan jälkeen kävelylenkillä Storskärissä eli Valassaarten pääsaaressa. Meillä ei ollut saappaita mukana, joten emme pystyneet juuri kulkemaan rannoilla, joten jouduimme tyytymään polkuja pitkin lompsimiseen. Majakan lähistöltä löysimme urpiaisperheen sekä varoittelevan pikkulepinkäisen mutta muuten havainnot jäivät helteisessä kelissä vaatimattomiksi.

Iltapäivällä suuntasimme taas ruokkiluodoille, mutta sekä Båtslaget, Båtslagbådan että Båtslaggrynnan osoittautuivat autioiksi. Täälläkin pesintöjä oli kyllä ollut mutta kaikesta päätellen nekin olivat tuhoutuneet. Löysimmekin useita lokinpoikasten raatoja sekä yhden järsityn aikuisen ruokinkin, joten jäljet viittasivat minkkiin, mutta myös korpin ja saukon osallisuutta epäiltiin.

Veneillessä näkyi taas näkyi viiden lapasotkan parvi, varoitteleva luotokirvinen, 30 laulujoutsenen parvi ym.

17.7. suuntasimme Hannan kanssa lintulavalle parin tunnin aamustaijille klo 3:20-5:20. Ruokkeja ja riskilöitä liikkui kyllä merelllä (102 ja 45) mutta yhdelläkään ei ollut kalaa suussa eli pesiviä nekään tuskin olivat. Näimme myös 6 merikihua, haahkan, mustaviklon, pari pikkulokkia ym. Asemalle palaillessamme löysimme vielä varoittelevan kultarinnan.

Lopulta oli aika alkaa pakkailla tavaroitamme ja siivota asema lähtökuntoon. Siivoilun ohessa tapasimme saaressa piipahtamassa olleen asemanhoitajan Niclas Fritzénin. Kohta oli kuitenkin aika pakkailla vene ja lähteä paluumatkalle.

Svedjehamnissa nostelimme veneen taas trailerille ja kävimme kahvilassa herkuttelemassa ennen kuin oli aika kiitellä ja hyvästellä Pekka. Hannan kanssa kävimme vielä valtavassa Saltkaretin näkötornissa ihastelemassa maisemia ja näkemässä muutamia harmaahaikaroita ja räyskiä.

Olimme lopulta tulleet saarista pois päivää alkuperäistä suunnitelmaa aiemmin, kun rengastettavia ruokkeja ei valitettavasti ollut löytynyt. Niinpä meillä oli suunnitelmat ihan auki, että mitä tehdä seuraavaksi. Päätimme ottaa suunnan kohti Poria, jossa vietti toista kesää nokisorsa, jota Hanna ei ollut missään koskaan nähnyt.

Vietimmekin lopulta illan Enäjärven lintulavalla vastavalossa olevia sorsia katsellen, mutta emme löytäneet nokisorsaa. Merimetsoja oli aivan tolkuttomasti ja niiden korahduksia oli hauska kuunnella. Muutaman kerran merikotka kävi pesäkoloniassa hakemassa naposteltavaa.

Kun valo meni liian huonoksi, suuntasimme läheisen Kotipizzan kautta Reposaaren Junttilanjärvelle kokeilemaan mandariinisorsaa muttemme sitäkään löytäneet. Paikalla varoitteli kultarinta. Kirrinsannassakin oli pitkään hiljaista mutta lopulta löysimme parikin juhlapukuista pikku-uikkua, jotka olivat lopulta oikein hienosti äänessäkin. Kuulimme paikalla myös viiksitimalin ja rytikerttusen.

Sitten palasimme taas Enäjärvelle, jossa valo oli nyt huomattavasti parempi ja myös sorsia oli tuhottoman paljon enemmän! Noin tunnin hakemisen jälkeen löysin nokisorsan, kun se uiskentelin merimetsosaaren oikeasta reunasta esiin. Sorsa uiskenteli muutaman minuutin näkyvissä ennen kuin ui taas katveeseen saaren ruovikkoon. Ja aika pian tämän jälkeen alkoikin ilta hämärtyä.

Koska päätargettimme oli hoitunut ja vielä ei väsyttänyt ihan liikaa, päätimme ajella Kokemäelle erään linkkimaston juurelle pystyttämään riippumattojamme ja nukkumaan.

18.7. muutaman tunnin unien jälkeen jatkoimme Saloon, josta yritimme Omenojärveltä Hannalle Suomi-elikseksi ruskosotkaa mutta (taas) tuloksetta. Neljän tunnin aikana näimme merikotkan, räyskän, liejukanan sekä punasotkapoikueen ym.

Seuraavaksi suuntasimme bongaamaan hieman varmempaa kohdetta, joka löytyikin pienen hakemisen jälkeen. Yksi Suomen harvinaisimmista ja kauneimmista kasveista – punavalkku oli komeasti kukassa yhdessä harvoista tarkoin salassa pidettävistä paikoistaan.

Toisella kohteella kävimme vielä kuvaamassa tumma- ja lehtoneidonvaippoja, jotka olivat nekin komeasti kukassa vanhalla paikallaan. Ja vielä ennen kotiin pääsyä kävimme kuvaamassa lehtoneidonvaipan lehtivihreättömiä yksilöitä, joita ei esiinny Suomessa kuin parissa paikassa.

Lopulta olimme kotona sen verran hyvävoimaisina, että kävimme vielä illalla tekemässä uudet verkkopaikat Kukonkannan raviradalle. Olihan tässä vielä viikonloppu aikaa ennen arkeen paluuta.

J.A.

26.6. aamusta minulla oli taas olkapään röntgenkontrolli ja eipä murtuma vieläkään ihan kunnossa ollut, joten lääkäri antoi pari viikkoa vielä lisää sairaslomaa. Seuraavaksi viikoksi olin jo etukäteen anonut lomaa, joka nyt mukavasti säästyi tulevaisuuteen. Suoraan Imatralta lääkäriltä päästyäni lähdimme ajamaan kohti etelää ja ensimmäisen stopin teimme Lappeenrannan Pajarilassa, josta pienen etsiskelyn jälkeen löysimme paikalta aiemmin löytyneen pesivän mustaleppälintuparin varoittelemasta. Poikasia emme yrittäneetkään etsiä näkyviin, vaan jätimme emot pian rauhaan ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Matka jatkui aina Lohjalle, josta olimme saaneet nuotit bongaamaan lajia, jonka olimme molemmat halunneet nähdä ihan tenavasta asti. Jo kävellessämme kohti kallioiden ympäröimää niittyä, näimme metsätien varressa pikkuhäiveperhosen. Kiikaroimme isomaksaruohoa kasvaville kallioille, mutta etsimäämme isoapolloa ei meinannut löytyä. Niinpä siirryimme kukkaniityille, joilta Hanna yhtäkkiä äkkäsi isot kasvustot harvinaista suoneidonvaippa -nimistä kämmekkää. Käppäilimme alueella jonkin aikaa, kunnes vihdoin aivan jaloistamme kasvien alta nousi lentoon suuri valkoinen perhonen – isoapollo! Seurasimme perhosta sen jatkaessa lentoaan kallioille, joissa se hetken haki laskeutumispaikkaa, mutta lopulta jatkoi kallioita pitkin näkymättömiin. Perhosta seuraillessamme kuulimme lähistöllä huutelevan pähkinähakinkin, joten reissumme oli alkanut erinomaisesti! Hieman toki harmitti, ettemme olleet saaneet apollosta kovinkaan kummoisia kuvia.

Yritimme löytää Lohjalta myös kämmeköitä, mutta ilmeisesti kuivan kesän takia emme löytäneet käymältämme paikalta ainoatakaan etsimämme lajin yksilöä, vaan saimme tyytyä soikkokaksikoihin ja lehtoneidonvaippoihin.

Seuraava bongauskohteemme oli Paimiossa, jossa kävelimme kuivalle dyynimäiselle hiekka-alueelle, josta pienen etsiskelyn jälkeen löysimme ensimmäisen aika kookkaan koiras hietasisiliskon. Otus kuitenkin kipitti vauhdikkaasti meitä karkuun ja kuvat jäi saamatta. Pienen haeskelun jälkeen löysimme muutaman liskon lisää, mutta nämä olivat kaikki naaraita tai nuorempia eli vaatimattomamman näköisiä, mutta saatiinpahan tämä laji kuvatuksi kuitenkin. Tästä lajistahan ei oikein tiedetä, ovatko ne saapuneet tälle Suomen ainoalle esiintymispaikalleen ihan luontaisesti, vai onko joku kuskannut näitä paikalle ulkomailta. Ja sama päti myös seuraavaan lajiin eli lessonansammakkoon, jota haeskelimme muutamaltakin eri lutakolta, mutta löysimme vain satoja pieniä rupikonnan poikasia.

Ilta oli jo pitkällä, kun saavuimme Paraisille, jossa kävimme vielä parilla Hannan kartoittamalla luonnonsuojelualueella etsimässä kämmeköitä, mutta löysimme täältäkin vain kahta jo aiemmin näkemäämme lajia. Lopulta pystytimme teltan erään syrjäisen metsätien varteen pellon reunaan, jossa kokkailimme ja olimme lopulta valmiit unten maille.

Jurmo

27.6. kävimme aamulla parilla muulla suojelualueella etsimässä kämmeköitä, mutta emme löytäneet mitään uutta. Lopulta lähdimme ajamaan Saaristotietä kohti Pärnäisiä. Nauvon erinomaisessa S-Marketissa eväitä osteltuamme, olimme lopulta hieman turhan aikaisin satamassa nähtyämme tien yli lentäneen harmaapäätikan hieman ennen parkkipaikkaa.

Eivor-lautan saavuttua sai Hanna raahata suurimman osan tavaroistamme lauttaan, sillä itse olin edelleen aikalailla yksikätinen. Lautalla kiipesimme sitten tietysti yläkannelle, jossa oli varsin mukava katsella maisemia ja kiikaroida merta merilintuja etsien. Löysimmekin alkumatkasta yhden riskilän, mutta vasta muutamaa tuntia myöhemmin Jurmon jo häämöttäessä horisontissa, näimme ensimmäiset ruokit sekä merikihun.

Jurmoon rantauduttuamme kärräsimme maitokärreillä tavaramme lintuasemalle, jonka pihassa tapasimme paikalla pari päivää miehittäjänä jo olleen Kim Kuntzen.

Kävimme porukalla laittamassa suon lintuverkot paikoilleen ja pauloille, jotta Hanna pääsisi seuraavana aamuna kokeilemaan, mitä verkoista tulisi. Sitten jalkapallon MM-ottelua katseltuamme, lähdimme kiertämään lännen vakiolaskentakierrosta.

Lintuja oli aika mukavasti vaikka elettiinkin aivan keskikesää. Poikueita kuitenkin näkyi ihmeen vähän. Mukavampia havaintoja muutaman tunnin kestäneellä pitkällä kävelykierroksella olivat 3 ristisorsaa, 4 karikukkoa, 5 pikkutiiraa sekä matkalla laskenta-alueen ulkopuolella niityllä patsastellut teeri.

Illalla teimme kunnon ruoat ja sitten oli vuorossa iltahuuto, jossa kirjattiin asemakaavakkeelle kaikki saaressa päivän aikana havaitut lajit. Iltahuuto kesti taas pitkään, sillä kirjattavaa riitti, kun asemarutiiniin kuuluu kirjata erikseen niin aamun vakiomuutolla, idän ja lännen laskentakierroksilla sekä muuten paikallisina sekä muuttavina havaitut linnut. Lopulta kuitenkin päästiin nukkumaankin.

28.6. yöunet jäivät kuitenkin lyhyiksi, sillä kellomme soi jo 3:15 ja kohta olimme suolla pystyttämässä verkkoja pyyntiin. Pari kierrosta tyhjiä verkkoja kierrettyämme, Hanna jäi verkoille ja itse kipusin muinaismuistomäelle aamumuuton vakiohavainnointiin Kimin kanssa klo 4:15.

Aamun muuttokin oli hiljaista ja etenkään ensimmäiseen tuntiin ei tapahtunut merellä mitään. Pikkukäpylintuparvia kuitenkin tuntui liikkuvan ja useita parvia lähti selvästi korkealla taivaalle jatkamaan vaellustaan. Kahden tunnin staijilla näimme myös mm. pari ruokkia ja riskilää, mustalintuparven sekä suosirrin. Aivan staijin lopussa Kim kuuli suon suunnasta outoa sirkkumaista laulua ja päätti lähteä kuulostelemaan sitä lähempää. Itse jäin vielä seulomaan horisonttia viimeisiksi vakion minuuteiksi. Kohta Hanna soitti alhaalta, että he kuuntelivat Kimin kanssa outoa sirkun laulua ja minunkin piti singahtaa paikalle. Jo juostessa kuulin yhden säkeen tutun kuuloista laulua ja tunnistin laulajan pikkusirkuksi! Liekö lämpimät kelit sekoittaneet tämän siperialaisen pikkulinnun päätä pahemminkin, kun se Jurmon suon reunassa lauloi? Täytyy kyllä myöntää, että biotooppi kyllä itse asiassa näytti varsin sopivalta lajille.

Yritimme tietysti saada pikkusirkkua verkkoonkin, mutta vain kertaalleen se kävi verkon yläpuolella puissa kääntymässä ja hiljeni sitten pitkäksi aikaa, mutta lopulta lintu lauloi paikalla ainakin puolille päivin asti.

Kiersimme Kimin kanssa idän reitin, mutta havainnot jäivät vaatimattomiksi. Ja vaatimaton oli myös Hannan aamun verkkopyynnin saldo, kun rengastuksia tuli vain viisi sekä kaksi kontrollia. Reitiltä palattuamme autoin Hannaa sulkemaan verkot ja käppäilimme asemalle nukkumaan kunnon päikkärit.

Illemmalla katsoimme taas jalkapallon MM-kisoja ja tällä kertaa pelin, jota pelattiin 90 minuttia plus lisäaika ja lopulta Saksa hävisi! Kimille suosikkijoukkueen tappio otti koville, mutta länsikierrokselle suunnattuamme mieli virkistyi nopeasti, varsinkin kun laskenta alkoi mukavasti, kun laguunin rannasta löytyi juhlapukuinen pulmussirri!

Muita kierroksen havaintoja olivat 6 suosirriä sekä taas samat ristisorsat ja pikkutiirat. Neljä vielä pienen pientä töyhtöhyypän poikastakin sai renkaan jalkaansa. Asemalle palaillessamme näkyi metsän reunassa vielä käki. Ilta oli kovan tuulen ohessa tuonut asemalle myös Ylitalon Mikon ja vielä olikin sitten edessä tutut iltarutiinit ja myöhään meni taas.

29.6. tuuli oli yltynyt lähes myrskyisäksi, joten verkoille ei ollut mitään asiaa ja aamuvakiokin oli varsin viluinen ja ankea. Kimiä tuskin kauheasti harmitti lähteä staijin puolivälissä pakkailemaan ja valmistautumaan mantereelle paluuseen?

Kiersimme Hannan kanssa itäreitin aamusta ja kahlaajia oli rannoilla edellispäiviä paremmin, ja muutenkin idän reitti oli normaalia antoisampi, kun näimme mm. 3 suosirriä, 2 pikkutiiraa ja rantasipin.

Päivällä nukuimme taas kunnon päikkärit ja illalla suuntasimme länteen koko porukalla. Muuten linnut olivat pitkälti samoja, mutta kahlaajia oli enemmän, etenkin vikloja. Niinpä ei ollut yllätys, että löysimme punajalka- ja valkoviklojen sekä lirojen ohella mustaviklonkin, mutta sen sijaan harmaasorsaparin ylilennon perään löytynyt lampiviklo oli oikein mukava ylläri! Lintu lensi ensin ylitsemme parin valkoviklon kanssa mutta turhan kaukaa ja ääneti, mutta onneksi löysimme sen uudelleen ja pääsimme katsomaan sitä oikein mukavasti ja kuvaamaankin kohtalaisen kivasti. Laji on Jurmossa todellinen rariteetti, vaikka Mikko heti muisteli moisen nähneensä saaressa vain 25 vuotta aiemmin. Tiiran mukaan kyseessä oli vasta saaren seitsemäs lampiviklo.

Hyvillä mielin, mutta tuulen takia viluisina palailimme asemalle, jossa lämmin ruoka maistui ja iltahuuto meni taas ennätysmyöhään.

30.6. tuuli oli tyyntynyt kohtuulliseksi, joten aamulla meidän Mikon kanssa kivuttua mäelle vakiostaijiin, suuntasi Hanna taas aukomaan verkkoja. Pikkukäpylintuja oli nyt liikenteessä enemmänkin ja ynnäilimme niitä 281 muuttajaa ja joukossa oli mukana ainakin yksi kirjosiipikäpylintukin, joka lensi äännellen ylitsemme muutamaan otteeseen.

Hannan aamupyynti tuotti taas vain kourallisen lintuja, mutta mm. yhden nuoren satakielen kuitenkin. Ja lopulta verkkoon eksyi ensimmäinen pikkukäpylintukin. Käpylinnut näyttivät käyvän suolla juomassa, mutta ne eivät juuri verkoille eksyneet. Olimme kuitenkin huomanneet, että isoja parvia käpylintuja jumittui myös männikköön ja ne liikkuivat aika alhaalla puissa ja kävivät välillä maassakin. Niinpä kierrettyäni itäreitin ilman mainittavia havaintoja, päätin ehdottaa Hannalle verkkojen siirtoa saman tien männikön puolelle ja tämä olikin nopeasti tehty. Hanna olikin jo edellisiltana kaivanut verkkolinjan viereen maahan kuopan, jonka oli päällystänyt pressulla ja laittanut siihen vettä. Ja pikkukäpylinnuthan kävivät tässä innokkaasti juomassa ja kohta niitä alkoi myös tupsahdella verkkoon.

Kun Hanna rengasteli käpylintuja, staijailin itse tovin saaren etelärannalla, mutta palailin aika pian männikköön Hannan seuraksi ja käpylintujen tulo olikin jo hiipumassa. Viimeistä yksittäistä lintua verkosta irrotellessamme lensi ylitsemme matalalla mehiläishaukka.

Päivällisen jälkeen suuntasi Hanna vielä illaksikin verkoille ja minä yksin lännen kierrokselle. Kierros meni yksin aika paljon rivakammin, kun optimoi selaamispisteet eikä näin pysähdellyt aivan koko ajan. Linnut olivat lisäksi selvästi vähentyneet ja vaikka pulmussirri edelleen löytyikin, olivat muut kahlaajat vähentyneet huomattavasti eikä lampivikloakaan enää löytynyt. Metsäviklo oli varmaankin ainoa uusi lintu koko reitillä.

Reitiltä palattuani jeesasin Hannaa taas verkkojen sulkemisessa ja Hanna olikin päivän aikana rengastanut mukavat 38 pikkukäpylintua!

Ilta meni jalkapalloa katsellessa ja iltahuutokin tietysti meni taas myöhään.

1.7. heräsin ekana aamuvakiota suorittamaan ja pian saapui Mikkokin ja Hanna suuntasi aukomaan männikön verkkoja. Käpylintuja liikkui yhä, mutta isoimmat parvet katosivat taivaalle aamun aikana. Toki käpylintuja jäi vielä männikköönkin pyörimään, mutta joko nämä uudet vasta saareen tulleet linnut eivät vielä olleet löytäneet Hannan tekemään juomapaikkaa tai sitten muuttunut tuulensuunta vaikutti jotenkin siihen, että Hanna sai koko aamun aikana verkosta vain yhden käpylinnun. Onneksi pari muutakin lintua sentään tuli verkosta, ettei aika ihan niin pitkäksi käynyt.

Pian aamustaijijn me suuntasimme Mikon kanssa kiertämään lännen vakioreitin. Yhä vain linnut olivat pitkälti samoja, mutta pulmussirriä emme huomanneet ja pikkutiirojakin näkyi vain yksi. Mehiläishaukka kierteli pitkään yllämme perässään pitkä ja äänekäs punajalkaviklojono. Myös kaksi kurkea laskeutui hetken paikalliseksi, mutta ne jatkoivat kohta merelle.

Kierroksen jälkeen poistimme verkot ja nukuimme taas lyhyet päiväunet ennen kuin siivosimme jälkemme ja pakkasimme tavaramme taas maitokärryihin ja lähdimme kohti satamaa. Mikko oli päättänyt jäädä asemalle vielä yhdeksi päiväksi.

Paluumatka mantereelle sujui pääasiassa nukkuen lautan sisätiloissa. Pärnäisissä olimme lopulta klo 18:30 ja Nauvon kauppakäynnin jälkeen suuntasimme vielä Paraisille.

Turun seudulla

Illalla onnistuimme saamiemme vinkkien avulla löytää todella harvinaisia kimalaisorhoja! Valoa oli jo illalla aika niukanlaisesti, joten aika pian suuntasimme pystyttämään telttaa saman pellon reunaan, jossa olimme yöpyneet tulomatkalla.

2.7. nukuimme pitkään ja aamupalan jälkeen suuntasimme uudelleen kimalaisorhoja katsomaan ja kuvaamaan nyt paljon paremmassa valossa. Iso osa kukista oli jo kukintansa loppuvaiheilla, mutta onneksi löysimme pari oikein kaunista värikkäämpää yksilöä. Hanna oli melkoisen innoissaan, kun sai tämän todella erikoisen kämmekkälajin vihdoin nähtyä sekä kuvattua kunnolla.

Jatkettuamme matkaa aloitimme päivä lintupaikkakierroksen Kaarinan Kuusistonlahdelta, jossa emme nähneet paria merikotkaa kummempaa. Jatkoimme sitten Littoistenjärven Järvelän lintulavalle, jossa näkyi pari liejukanaa, harmaasorsaa ja -haikaraa sekä jokunen kahluri. Sitten jatkoimme Turun kasvitieteelliseen puutarhaan, josta löysimme kuuden yksilön nokkavarpusperheen ja kuulimme taas liejukanan.

Seuraavaksi etsimämme laji oli sitten taas yksi Turun seudun erikoisuus, jonka alkuperästä ei ole kenelläkään aavistustakaan – alppisalamanteri. Emme kuitenkaan tätä otusta pienellä haeskelulla onnistuneet löytämään.

Koska meillä yhä oli aikaa yllin kyllin, suuntasimme vielä Raision Raisionlahdelle, jossa ylitsemme lentänyt (rusko)urpiainen jäi parhaaksi havainnoksi. Sitten suuntasimme läheiseen kauppakeskukseen tuhlaamaan aikaa ja ehdinpä itse katsoa taas yhtä futismatsiakin, ennen kuin suuntasimme Turun satamaan odottamaan Viking Grace lauttaa.

Ahvenanmaa

Grace lähti lopulta kohti Ahvenanmaata ja meillä oli A la carte -ravintolasta pöytä varattuna. Oli mukava syödä oikein kunnon ateria pitkästä aikaa ja aikakin kului näin mukavasti. Loppumatka meni shoppaillessa ja taas yhtä jalkapallomatsia katsoessa. Lopulta olimme perillä Lumparlandin Långnäsissä yöllä yhden jälkeen.

Ajoimme vielä Lemlandin puolelle erään metsätien varteen, jossa kehrääjien suristessa pystytimme teltat ja kömmimme pehkuihin.

3.7. vasta ysin jälkeen herättyämme jatkoimme Herröskatanille, josta löytyi heti keltalehdokkeja, pesäjuuria, kalkkimaarian- sekä maariankämmeköitä, soikkokaksikoita ja lähempää lintutornia myös jo kuivahtaneita seljakämmeköitä. Lintutorni oli aika hutera ja kiipeäminen yksikätisenä kaukoputken kanssa oli aika pelottavaa. Mereltä löytyi muutamia riskilöitä ja tietysti maisemat olivat upeat! Autolle palaillessamme löysimme vielä pähkinänakkelin sekä nokkavarpusen.

Kunnon kenttälounaan jälkeen suuntasimme kiertämään niemeä vielä toiseen kertaan ja matkalla tapasimme mukavan paikallisen rouvan, joka puhui kohtuullista suomea asuttuaan nuorena Helsingissä. Lopulta juttua kuitenkin jatkettiin vuoroin suomeksi ja ruotsiksi, kuka nyt sattui minkäkin sanan muistamaan milläkin kielellä – ja välillä täytettiin puuttuvaa sanaa sitten englannilla. Rouva kuitenkin kertoi meille tietävänsä etsimämme miekkavalkun kasvupaikan, mutta tämä oli aika matkan päässä. Niinpä autopaikalle palattuamme seurasimme häntä ja hänen ruotsinkielistä miestään jonkin matkaa, kunnes vihdoin olimme oikealla paikalla, jossa oli aiemmin kukkinut miekkavalkkuja kuulemma vaikka kuinka. Ne vaan olivat poikkeuksellisesti aloittaneet tänä vuonna kukintansa jo toukokuussa. Pienellä haeskelulla löysimme lopulta muutamia miekkavalkun lehtiä, mutta kukinnat olivat jo kaikki rapisseet. Mutta tiesimmepä ainakin nyt tämänkin kämmekän esiintymispaikan mahdollisia tulevia Ahvenanmaan käyntejämme ajatellen.

Bongattuamme jalohaikaran Maarianhaminan ja Jomalan rajalahdelta harmaahaikaroiden seurasta, jatkoimme Hammarlandiin, josta Hanna tiesi taas yhden kämmekkäpaikan. Tältä aidatulta pieneltä alueelta löytyi todella runsaasti jo kukkineita tikankontteja sekä miekkavalkkuja. Aidan ulkopuolella etsiskelimme näitä lisää ja lopulta onnistuimme löytää yhden jostain syystä nupulle jääneen miekkavalkun, joka oli sentään paljon kuvauksellisempi kuin mitä pelkät lehdet olisivat olleet.

Autolle palattuamme huomasin ensimmäisen punkin kiipeämässä vaatteissani ja kohta tajusimme, että vaatteemme kuhisivat punkkeja! Ei siinä auttanut kuin heittää lähes kaikki vaatteet pois päältä parkkipaikalla ja alkaa tehdä kunnon punkkisyyniä! Saattoi se ainoa ohi ajaneen auton kuljettaja ihmetellä, mitä tien varrella oikein tapahtui… Meissä oli molemmissa kauhuksemme jo kolme punkkia kiinni ja kymmeniä kiipeili vaatteissamme! Meillä oli tietysti tiedossa, että punkkeja Ahvenanmaalla olisi ja punkkipihdit näin mukana, mutta tämä määrä oli kyllä ylittänyt kaikki kauhuskenaariomme!

Lopulta olimme vaihtaneet kaikki vaatteet ja matka jatkui aina Eckerön Styrsingsuddeniin, jossa meinasimme käydä pikaisesti ensin rannassa kääntymässä, mutta muutaman askelen heinikossa käveltyämme, tajusimme lahkeidemme taas kuhisevan aivan minimaalisen pieniä nymfi-punkkeja! Niinpä päätimme lopulta pystyttää teltan aivan keskelle tietä leveämpään kääntöpaikkaan ja kömpiä taas kerran kaikki vaatteet tarkistettuamme telttaan turvaan näiltä Suomen vaarallisimmilta eläimiltä. Tarkoituksenamme oli nukkua pari tuntia ja herätä vielä syömään kunnon illallinen, mutta unet vähän venähtivät.

4.7. niinpä heräsimme vasta 12 tuntia myöhemmin, siten että ehdimme kahdeksaksi aamustaijille rantaan. Muutamat punkit lahkeista nypittyämme aloimme seuloa merta ja parissa tunnissa näimme 10 ruokkia, 4 riskilää, muutaman tunnistamattoman ruokkilinnun sekä yllättäen myös 2-4 etelänkiislaa. Myös pari merikihua, kolme karikukkoa, nuolihaukka ym. nähtiin.

Sitten suuntasimme Eckerön soille, joilta yritimme löytää taas uusia kämmeköitä, mutta emme niitä löytäneet. Mielenkiintoisin havainto oli suolle mennessämme lähes jalkani alta lähtenyt hiekanruskeanharmaa alle puolimetrinen käärme, joka saattoi hyvinkin olla todella harvoin nähty kangaskäärme, mutta valitettavasti, kun käärme lähtee aivan jalan alta, ei ensimmäinen ajatukseni ollut katsoa sen selkäpuolen mahdollisten kuvioiden muotoa kauhean tarkasti. Menin siis perhana säikähtämään ja otus jäi näin varmasti määrittämättä ennen kuin se katosi suureen kanervamättääseen, jossa Hannakin sen vielä kuuli luikertavan, mutta vilaustakaan ei enää näkynyt. Lintuhavaintomme jäivät puukiipijöihin, kuusitiaisiin, peukaloisiin sekä kanahaukkaan. Ollessamme vaihtamassa seuraavalle suolle, soitti Normajan Jyrki, joka oli myös saaressa ja kertoi olevansa menossa etsimään erittäin harvinaista kiiltovalkkua. Meillä oli samat suunnitelmat iltapäivälle, mutta meidän oli tietenkin järkevämpi mennä porukalla, joten kiiruhdimme takaisin autolle ja aika pian tapasimme Jyrkin sekä paikallisoppaaksi meillä saapuneen Vårdössä asuvan Rami Lindroosin.

Etsiskelimme aika pitkään kiiltovalkkua paristakin paikasta, mutta emme tätä superharvinaista kasvia löytäneet. Kämmeköillehän on tyypillistä, että ne eivät välttämättä kuki joka vuosi lainkaan ja tätä lajia on yleensä löydetty parhaimmillaankin vain joitakin yksilöitä.

Luovutettuamme jatkoimme me Hannan kanssa seuraavaan suokohteeseen (Jomalan) puolelle, jossa kolusimme parin tunnin ajan ja löysimme lopulta tavallisten lajien ohella punakämmeköitä sekä veripunakämmeköitä. Kesken koluamisen soitti Jyrki taas ja kertoi löytäneensä yhdeltä Eckerön soista suovalkun. Hanna ei ollut kyseistä pientä kämmekkää koskaan nähnyt, vaikka oli monesti yrittänyt, joten sehän piti päästä bongaamaan. Onneksi puhelimesta saa nykyisin koordinaatit ja loput ohjeet Jyrki kertoi tyyliin: ”Tältä muita korkeammalta, hieman punertavalta mättäältä, jolla kasvaa puolimetrinen koivu itään kymmenen metrin päässä idässä on kivi ja mättään ja kiven välisen linjan puolivälistä metri vasemmalle löytyy suovalkku.

Niinpä me palasimme autolle ja ajoimme taas Eckeröön, jossa kävelimme aika pitkän kävelyn suolle ja GPS-pisteen perässä lähes keskelle suota. Löysimme kohta oikean mättää ja kiven ja saman tien Hanna näki kiikareilla noin 10 senttisen suovalkunkin. Näitä kasveja löytyi lopulta lähistöltä muutama lisääkin ja niinpä Hanna sai taas yhden eliskämmekän kuvattua.

Palattuamme autolle ajoimme vielä Storbyn Postbrygganille, jossa mustakurkku-uikkupari rakenteli pesää erään vajan alle. Aallot vaan hajottivat pesän alun joka kerta. Läheiseltä Sandvikenin uimarannalta näkyi vielä pari ristisorsaa sekä pikkutyllejä. Lopulta ajoimme taas styrssille ja pystytimme teltan samaan paikkaan ja iltapalan jälkeen olimme valmiit nukkumaan.

5.7. heräsin aamustaijille viideksi ja pian saapui Hannakin paikalle ensin muutamia punkkeja telttakankaan sisä- ja ulkopuolelta listittyään. Otukset perhana vaelsivat siis yöllä keskelle tietäkin meidän perässä.

Merellä liikkui lintuja ihan mukavasti eli aika ei käynyt pitkäksi missään vaiheessa, joten tuijottelimme merelle lopulta aina kymmeneen asti. Havainnoiksi kertyi mm. 17 haahkaa, alli, 42 mustalintua, 20 pilkkasiipeä, 10p ja 25m tukkakoskeloa, 2 silkkiuikkua, härkälintu, 6 merimetsoa, 3 töyhtöhyyppää, karikukko, 3 valkovikloa, merikihu, 14 riskilää, 58 ruokkia, 6 ruokkilintua, taas 2 etelänkiislaa, räyskä, 2 selkälokkia sekä 12 kottaraista.

Pikakäynnit Storbyn Postbrygganilla ja Sandvikenissä tuottivat pitkälti samat linnut kuin illallakin ja sitten jatkoimme Jomalan Torpfjärdenille. Tämäkin torni oli aivan kamala kiivetä ja aika huterakin. Pikkuhiljaa alkoi tuntua, että olimme vaarallisimmalla kesälomareissullamme ikinä – oli tuhottomasti punkkeja, huteria korkeita lintutorneja ja vielä kauriitakin joka toisella pellolla ja yhden vasta-ajetun kauriskolarin olimme jo nähneetkin.

Tornilta laskimme mm. 185 kyhmyjoutsenta, 4ad+3pull ristisorsaa, 13 töyhtöhyyppää, 28 tylliä, 13 suokukkoa, 12 valkovikloa, 10 liroa, mustaviklon sekä lapinsirrin.

Seuraavaksi jatkoimme Ramsholmenille, jossa laiduntava karja oli tehnyt aika pitkälti selvää kukkakasvustoista, joten kämmekät sai unohtaa, mutta löysimme muutaman pähkinänakkelin sekä kärjen ruovikosta kaksi nuorta viiksitimalia.

Kauppavisiitin jälkeen ajoimme Finströmiin Bomarsundin linnoitukselle, jossa Hanna veresti muistojaan 29 vuotta aiemmalta visiitiltään. Käppäilytämme tovin linnoituksen alueella, jatkoimme Vårdön lauttarantaan, jossa päätimme kuitenkin olla menemättä tähän ennen käymättömään saareen vaan käännyimme ympäri ja lähdimme ajamaan kohti Getaa.

Teimme pikastopin Salvikin Hagan pelloilla, joilla näimme valtaisan noin 1500 naakan parven. Olimme todella väsyneitä, kun viimein parkkeerasimme Getavuorten huipun parkkipaikalle ja päätimmekin ottaa nokoset autossa.

Nukuimme lopulta lähes pari tuntia ja mukavasti parkkialue olikin lähes tyhjentynyt muista autoista. Kävimme ihastelemassa ympäröivää maisemaa näköalatornista ja sitten reippailimme pitkät kalliokävelyt parille todella hienolle luolalle alempana.

Palattuamme takaisin ylös etsiskelimme toiveikkaina vielä Getavuoren kanervikkoisilta kalliorinteiltä ja kallionkoloista kangaskäärmettä, mutta emme sellaista valitettavasti löytäneet. Sitten saimme varattua itsellemme suihkuvuoron leirintäalueelta ja olipahan melkoisen autuaallinen kokemus päästä vihdoin suihkuun!

Illalla ajelimme vielä Saltvikin ja Finströmin pienelle rajatielle pystyttämään teltan ja kunnon kenttäillallisen jälkeen simahdimme kuin saunalyhdyt.

6.7. hitaan aamun jälkeen suuntasimme Lemlandin Nåtön pähkinäpensaslehtoon, jossa oli myös karja hoitanut kukkaniityt jo aika huolellisesti, mutta rannoilta löysimme parit mustakurkku-uikut sekä muniaan pesässä hautoneen pilkkasiipinaaraan. Palaillessamme autolle törmäsimme vielä pariin kesyyn nuoreen punatulkkuun.

Sitten kävimme Maarianhaminassa tutussa rokkiravintolassa syömässä oikein kunnolla ja kun aikaa vielä vähän oli kävimme vielä tarkistamassa, että jalohaikara oli taas palannut vakiopaikalleen Maarianhaminan ja Jomalan rajalahdelle. Sitten pitikin jo kiiruhtaa lauttarantaan, josta Viking Grace lähti kohti Turkua tuntia myöhemmin.

Matka meni taas alkuun kannella leppeästä kesäsäästä nauttien ja loppumatka taas jalkapallon ja shoppailun merkeissä. Turkuun rantauduttuamme ajoimme taas Kaarinaan Järvelän lintulavalle, josta yritimme illalla löytää viherkonnia tuloksetta. Itse kyllä keskityin katsomaan puhelimesta illan toista futismatsia. Kävimme myös Liedon puoleisella lintutornilla, ennen kuin jatkoimme taas Paraisiin telttailemaan.

Vielä loppubongailuja

7.7. Heräsimme aika myöhään, mikä oli hyvä sillä jo aamiaista nauttiessamme alkoivat päiväperhoset lentää ja useiden hopeatäplien joukossa oli juuri tällä meidän kumpareella reviiriään pitänyt keisarinviittakin. Kohta paikalla pysähtyi paikallinen perhosharrastaja, joka kyseli joko olimme nähneet apolloa ja samalla valitteli, että suurin osa paikoista oli vielä varjossa.

Kun hän taas käynnisteli autoaan, huomasimme korkealla yläpuolellamme liihottelevan apollon, joten vaikka tiesimme kyllä olevamme jo aika lähellä tietoon saamaamme apollopaikkaa, oli mukava yllätys nähdä sellainen jo heti aamiaisella!

Joitakin kilometrejä ajettuamme parkkeerasimme oikeaan apollopaikkaan ja pian paikalle saapui muutama muukin perhos- ja luontoharrastaja. Yksi pariskunta tunnistui jo kaukaa tutuiksi Tom ja Kaija Lindroosiksi. Siinä jutustelun lomassa näimme useita apolloja ja vihdoin Hanna sai tämän upean perhosen hyvin kuvattuakin. Tiellä pyöri myös useita pikkuhäiveperhosia.

Jonkin aikaa alueella käppäiltyämme, päätimme lähteä ajamaan kohti Kaakkois-Suomea. Kuitenkin jo Salon kohdalla tunsimme itsemme niin väsyneiksi, että lepotauko oli paikallaan. Niinpä itse kävin Halikonlahden lintutorneihin tutustumassa Hanna yrittäessä vetää sikeitä kuumassa autossa.

Matka jatkui lopulta Lappeenrannassa yhdellä tänä vuonna lähes tyhjällä kämmekkäpaikalla sekä Kaislasella tehtyjen stoppien jälkeen Joutsenoon asti, jossa parkkeerasimme erään perhostien varteen ja pystytimme teltan. Itse katselin vielä aina rankkareille asti menneen futismatsin, ennen kuin pääsin nukkumaan.

8.7. yöllä oli satanut aika rankasti, joten aamulla ei ollut kiire mihinkään. Keli kuitenkin lämpeni nopeasti, mutta päiväperhosista vain muutama aivan tavallinen laji lähti liikenteeseen. Niinpä annoimme parin tunnin käppäilyn jälkeen periksi ja suuntasimme käymään Kotasaaren altailla, joilla näimme pari suosirriä ja Kukkuroinmäellä, jossa näimme yllättäen isolepinkäispoikueen.

Palailimme vielä käymään perhospaikalla, mutta vaikka keli oli parantunut huomattavasti, jäivät havaintomme vähiin. Niinpä lähdimme taas valumaan kotia kohti ja seuraavan stopin teimme Imatralla, josta etsimme hieman summamutikassa yhtä superharvinaista kämmekkää arvaamaltamme paikalta, mutta eihän sitä tietenkään löytynyt.

Viimeisellä minuutin pysähdyksellä Simpeleen Kokkolanjoella näimme koiras virtavästäräkin ja sitten ajelimmekin kotiin ottamaan rennosti. Oli ihan mukava, kun kerrankin kotiin palattua ei ollut mihinkään kiire, vaan sairaslomaa oli vielä jäljellä viikko.

J.A.

Olimme alkuun suunnitelleet yöpyvämme teltassa jossain viirusirkkalintupaikan lähistöllä, mutta koska meillä ei enää ollut tarvetta käydä kuuntelemassa lintua yöllä, lähdimme ajamaan kohti Hannalla tiedossa olleita seuraavia kämmekkäpaikkoja. Lopulta pystytimme telttamme kämmekkäpaikan lähelle Pieni-Valkeisen suojelualueen reunaan.

27.7. Nukuimme pitkään ja herättyämme lähdimme etsimään kämmeköitä. Heti teltan vierestä löytyivät ensimmäiset kalkkimaariankämmekät ja parin tunnin kierros metsissä ja soilla tuotti myös kalkkimaariankämmeköitä, soikkokaksikoita, valkolehdokkeja, punakämmeköitä, kirkiruohoja sekä parhaana tummaneidonvaipan. Lintuhavaintojakin tuli mutta vähän; pyy pyrähti lentoon jaloistamme, jokunen pikkukäpylintu lensi äännellen ylitsemme, yksi tiltaltti ja useita peukaloisia lauloi ja parhaana kuului varoitteleva idänuunilintu.

Sitten olikin aika lähteä jatkamaan kohti Kuhmoa. Nähtyämme yhden teeripoikueen yrittävän tien ylitystä, pysähdyimme erään järven rantaan kokkaamaan vielä kunnon kenttälounaan, ennen kuin jatkoimme Kuikkajärvelle Arctic Median eräkämpälle, jossa olimme juuri aikataulun mukaan klo 16:30.

Kämpän pihalla tapasimme Antti Selinin, joka kertoi meille tutut kojukäytännöt ja klo 17:15 lähdimme parilla autolla kohti kuvauskojuja. Olimme saaneet Hannan kanssa kahdestaan käyttöömme niin kutsutun Paradice -luksuskojun, parin kuvaajan ollessa naapurikojuissa yksinään. Muut mukana olleet suuntasivat muille kojuille ns. Caravanille sekä järvikojulle.

Järjestimme kojussa kaikki tavarat siten, ettemme aiheuttaisi mitään ääntä, mm. eväät oli todella huolellisesti pakattu tätä ajatellen ja asetimme kameramme kuvausvalmiuteen. Pian Antti saapui vielä norjalaisen apurin kanssa tuomaan haaskalle tuoreen possunraadon ja norskikin suuntasi yhteen kojuista kuvaamaan. Antin lähdettyä olimme pian kaikki valmiit hiljaisuuteen ja odottamaan elukoita saapuviksi.

Kohta haaskalle saapuivat ensimmäiset korpit, varikset sekä kala- ja selkälokit. Korppeja oli enimmillään jopa 55 yksilöä ja selkälokkejakin seitsemän ja näistä yksi oli varsin vaalea, muttei oikein selvä idänselkälokki ehkä kuitenkaan. Yllättävän pian, vain reilun puolen tunnin odottelun jälkeen saapui ensimmäinen iso karhu kojulle vasemmalta puoleltamme. Tämä nalle oli selvästi tapellut lähiaikoina ja sen korvasta puuttui iso pala. Nalle suuntasi suoraan sianruholle ja alkoi syödä sitä oikein urakalla! Tovin päästä alkoi jo tuntua, että meinasiko se jättää muille mitään!

Puolisen tuntia myöhemmin saapui peräkanaa pari pienempää nallea, joista toinen uskaltautui haaskalle isomman nallen lähdettyä takaisin metsään. Toinen puolestaan kiersi suon pariinkin kertaan ennen kuin lopulta uskaltautui haaskalle. Luikumpi näistä varsin aroista parivuotiaista nalleista sai meiltä kutsumanimekseen ”arkajalka”, sillä se tuntui pelkäävän korppejakin.

Ja äksöniä riiti jatkossakin. Illan neljännen, keskikokoisen nallen saavuttua haaskalle, saapui taas korvapuoli ajaen tämän pois. Ja kun korvapuoli oli haaskalla, eivät pienemmät uskaltaneet tulla edes lähelle. Arvet olivat siis merkkinä siitä, että tämä yksilö oli raivannut tiensä korkealle nallehierarkiassa. Mutta yllättäen illan viides nalle, joka oli tätä reilusti pienempi, tuntui kuitenkin olevan suon kingi. Tätä nallea, jolla oli iso arpi takapuolessa, väisti korvapuolikin sekä myöhemmin paikalle saapunut ehkä kaikista kookkain vaaleaselkäinen yksilö, joka tyytyi nappaamaan nopeasti ison lihaköntin mukaansa ja siirtyi metsän reunaan sitä syömään.

Noin iltakymmenen aikaan lintuelämä alkoi hiljentyä ja paikalle jäi vain pari korppia sekä kalalokkeja. Illan jo hämärryttyä saapui oikealta illan komein sepelkauluksinen suuri nalle ja pian tämän jälkeen klo 22:40 ”sepelnallea” kiikareilla katsellessani, huomasin sen takana jotain vaaleaa – SUSI! Metsän reunaan oli saapunut kaksi sutta, jotka hetken emmittyään lähtivät ylittämään suota oikealta vasemmalle. Etäisyyttä näihin otuksiin oli varmaan sellaiset 300 metriä, mutta valoa oli vielä sen verran, että kamerat rapsuivat. Meitä oli ohjeistettu kuvaamaan susia aika maltillisesti, jotta ne mahdollisesti uskaltautuisivat tulemaan haaskalle. Niinpä otimme kuvia lähinnä vain niiden liikkuessa ja silloinkin vain yksittäisiä kuvia kerrallaan. Nämä järjettömän komeat eläimet, joista toinen oli vanha vaalea laumanjohtajanaaras ja toinen nuorempi ja luikumpi vaaleanruskea koirasyksilö, kuitenkin vain jolkottivat suon poikki kadoten lopulta puiden taakse vasemmalle.

Pian tämän jälkeen näimme vielä yhden uuden suurehkon vaaleahartiaisen nallen ja klo 23:10 näkyivät sudet lyhyesti suon perällä poispäin etenemässä kadoten lähes saman tien metsään.

Alkoi olla jo varsin pimeää, mutta haaskalla kävi silti kuhina. Karhuja liikkui edes takaisin vähän väliä, mutta noin 23:30 jälkeen alkoi olla hiljaista ja vain yksittäisiä karhuja kävi lyhyesti haaskalla.

28.7. aivan keskiyölläkin kalalokkeja oli muutamia suolla ja pari selkälokkiakin kävi vielä kääntymässä. Yhden jälkeen kävi isohko nalle haaskalla kääntymässä ja hieman tämän jälkeen kuului suolta pari kertaa riekon narinaa. Tämän jälkeen näkyi vain pientä tummaa nallea, jolla oli hetken kaverikin ja kolmen jälkeen saapui taas tuttu risakorva haaskalle pomoilemaan.

Ennen auringon nousua alkoi suolle nousta sakea sumu, joka lopulta peitti koko suon. Maisema oli kuin postikortista, mutta eläinten tarkkailua tämä tietysti haittasi. Pikkuhiljaa alkoi äänimaisema taas heräillä, kun kuului harakkaa, varista, korppia, hömötiaista ja viiden nurkilla heräsivät västäräkitkin.

Loppuaamuna näkyi enää vain paria nallea lyhyesti ja lopulta sain pari tuntia nukuttuakin, Hanna hieman enemmän. Seitsemän nurkilla kojun edessä touhusi enää västäräkkejä, muutama keltavästäräkki mukanaan ja yllättäen kojun sivustalta löysimme maasta pari pohjansirkkua, jotka kuitenkin katosivat nopeasti. Klo 7:30 olimme pakanneet kaikki tavaramme ja kävelimme autolle, josta lähdimme porukalla kohti Kuikan kämppää. Olipahan ollut erinomainen yö, mutta hieman oli jäänyt kaivelemaan se, etteivät sudet olleet tulleet yhtään lähemmäksi, eikä tätä edellisenä yönä näkyneitä merikotkia saati ahmaa ollut näkynyt. Mutta onneksi meillä oli vielä toinenkin kojuyö edessä!

Kämpällä söimme kunnon aamulounaan havaiten ylitsemme äännellen lentäneen kaakkurin ja lopulta ajoimme pienen matkan päähän jokivarteen pystyttämään telttaa ja nukkumaan.

Nukuimme pitkälle iltapäivään ja lopulta ennen neljää ajelimme taas kämpälle, jossa kokkailimme ja klo 16:30 lähdimme nyt hieman isommalla porukalla kohti kojuja. Meitä oli täysi pakettiautollinen Paradicelle menijöitä, mutta onneksi saimme taas oman kojun luksuskojun naapurista. Ja oikein hyvä koju oli tämäkin ja pian meillä olivat taas tavarat järjestyksessä. Suon takapuiden latvustossa istuskeli vanha sekä 3kv merikotka korppien seurana.

Antti kävi nyt tuomassa isomman sian ruhon, joka piti ajaa paikalleen moottorikelkalla. Hän kiinnitti ruhon entistäkin huolellisemmin puuhun kiinni, jotteivät nallet saisi sitä kannettua muualle.

Ja noin tunnin odottelun jälkeen saapui ensimmäinen suuri nalle haaskalle ruhoa repimään ja lihaa ahmimaan. Ja kohta jostain lennähti suon reunaan toinenkin vanha merikotka.

Ennen kahdeksaa saapui toinen kookas, vaaleaniskainen nalle ja klo 20:20 ruskeampi susi saapui oikealta metsästä suon laitaan. Se piilotteli hetken mäntyjen seassa, mutta siirtyi sitten keskelle suota, jonne se jäi lopulta makoilemaan. Ja eipä aikaakaan, kun metsän reunaan saapui vaalea alfanaaras, joka jatkoi pian toisen luo ja yhdessä ne lähtivät taas ylittämään suota välillä hieman juostenkin.

Suon vasempaan reunaan päästyään sudet hyökkäsivät pienehkön karhun kimppuun tältä ilmeisesti mukaansa ottamaa lihakönttiä hamuten. Valitettavasti tämä tapahtui meistä katsoen pienen metsikön takana, joten emme päässeet kunnolla äksöniä ihailemaan.

Valkoniskaisen nallen vietyä valtaisan lihaköntin mukanaan metsään, pelkäsimme, että sudet seuraisivat tätä lihakönttiä, eivätkä siten enää tulisi näytille. Olimme kuulleet, etteivät sudet kovin mielellään tulleet keskemmäs suota, jolla oli aika märkää vaan mieluummin odottivat karhujen kantavan lihaa mukanaan metsään, jossa ne sitten varastivat lihan tältä siten, että toinen hyökkäsi karhun kimppuun ja kun karhu tipautti lihapalan, nappasi toinen sen matkaansa.

Kohta olivat isommat nallet tiessään, jolloin kolme pienempää nallea saivat rellestää rauhassa haaskalla. Nämä kolme olivat meille jo tuttuja ja arkajalka ei taaskaan uskaltanut tulla ruokailemaan vaan ölisi ja huuteli pitkään kauempana sivustalla. Sen sijaan arpikankku teki mitä lystäsi ja muut väistivät.

Klo 21:10 vaalea susi oli kuitenkin yllättäen haaskan vasemmalla puolella mukavan lähellä ja kamerat raksuttivat. Maltoimme kuitenkin taas kuvata vain kohtuullisesti, jotta emme vahingossakaan säikyttäisi otusta tiehensä. Mutta haaskalla taisi olla vielä liikaa ruuhkaa ja aika pian susi väisti kahta haaskalta poistunutta karhua takaisin metsään, eikä valitettavasti tullut tyhjälle haaskalle, jolla nyt jo vanhat merikotkatkin aika ajoin olivat alkaneet korppien seassa arasti käydä.

Mutta 21:45 vihdoin se tapahtui! Sudet tulivat haaskalle ja ihme kyllä arkajalkakin uskaltautui niiden seuraan. Sudet lähestyivät haaskaa todella hitaasti ja ruskeampi ei sille koskaan uskaltautunut vaan kiersi pari lenkkiä suolla kertaalleen reviiriäänkin merkaten, mutta alfanaaras uskalsi lopulta hakea ison lihaköntin mukaansa ja siirtyi hieman peremmälle suolle sitä syömään.

Vaalea susi oli lopulta yhtäjaksoisesti näkyvissä nelisenkymmentä minuuttia. Muutamaan kertaan se kävi haaskalla mutta pääasiassa se loikoili korviaan heilutellen ja muuta trafiikkia ihmetellen hieman syrjemmällä. Ruskea susi sen sijaan ei ollut näytillä kuin kymmenkunta minuuttia ennen kuin katosi metsään. Oli hauska huomata, että vaikka merikotkat olivat todella arkoja ja eivät juuri millään meinanneet uskaltautua haaskalle, niin etenkin sudet mutta myös pienemmät karhut tuntuivat pelkäävän ainakin lentävää merikotkaa.

Ilta oli jo pimentynyt ja vaalean sudenkin lähdettyä oli arkajalka taas sisarensa kanssa haaskalla. Tällöin vasemmalta lähestyi haaskaa uusi vaalea isokorvainen erauspentu, joka ei kuitenkaan millään uskaltanut tulla lähellekään haaskaa.

22:40 vaalea susi kulki suon poikki oikealle iso lihapala matkassaan ja kymmenkunta minuuttia myöhemmin ruskea susi teki saman ja joltain nallelta sekin oli onnistunut ison lihapalan viemään. Samoihin aikoihin haaskalla kävi jopa neljä pienempää nallea, joista kolme saattoi hyvinkin olla sisaruksia keskenään. Arpikankku oli selvästi eri porukkaa. Erauspentukin näkyi taas lyhyesti.

Klo 23:30 oli taas niin hämärää, että päätimme tyytyväisinä molemmat kellahtaa nukkumaan. Pari kertaa heräsin katsomaan, kun ainakin korvapuoli oli taas saapunut ensi kertaa tälle yölle haaskan lähelle ja kolme pienempää mellasti suolla.

29.7. klo 1:30 pari nallea huuteli suolla ja otti ilmeisesti hetken ihan kunnolla yhteen, mutta valitettavasti oli niin hämärää, ettei touhu oikein näkynyt.

Aamulla oli sitten todella hiljaista. Vanhat merikotkat lentelivät pariin otteeseen suon yllä, mutta lopulta nukuimme vielä vuorotunnein kuuteen asti. Västäräkit kävivät juoksentelemassa kojumme päällä untamme häiritsemässä. Seitsemän aikaan aloimme pakkailla tavaroitamme ja klo 7:30 tapasimme taas koko todella tyytyväisen porukan autolla ja lähdimme kohti Kuikan kämppää. Olipahan ollut kaikkien aikojen hienoin kojuyö!

Kämpällä kokkailimme taas aamulounaat havaiten ylilentävän isokäpylinnun ja hyvästelimme sitten Antin ja muun porukan, johon kuului mm. eteläafrikkalainen kuvaaja, joka oli ollut paikalla jopa kuukauden sekä norjalaisryhmä, jonka vetäjä oli vieraillut paikalla jo muutaman kymmenen vuoden ajan lähes joka kesä.

Koskapa olimme nukkuneet ihan hyvin kojussa, päätimme lähteä ajelemaan. Pysähdyimme pariin otteeseen ennen isoa tietä olleiden soiden reunalla havaiten kapustarinnan ja pikkukuovin. Lopulta päätimme lähteä taas Juukaa kohti.

Nurmeksessa kurvasimme päätieltä noin kymmenen kilometrin päähän Suuri-Soramo nimiselle järvelle, jolta oli paria päivää aiemmin löytynyt ruostesorsa. Löydettyämme järven rantaan, kellui naaraspukuinen lintu aivan rannassa kortteita popsimassa.

Juukassa kaupassa käytyämme jatkoimme taas yhdelle kämmekkäalueelle Kusilammelle, jossa kävelimme ihan kunnon kierroksen suolammen rantoja kiertäen ja löysimmekin reissulle pari uutta kämmekkälajia – pussikämmekän sekä yövilkan. Hauskin havainto oli kuitenkin, kun lammen rannassa oli tuhansittain pieniä rupikonnia!

Kunnon kävelyn jälkeen kokkailimme taas ja olimme aika pian valmiita kömpimään telttaan nukkumaan.

30.7. heräsimme aamulla kirjosiipikäpylinnun tööttäilyyn. Lintu piti hieman outoa lyhyttä tyy -ääntä kahden ja kolmen äänen sarjoina, mutta määrittyi lopulta lentoon lähdettyään, kun se päästi tyypillistä urpiaismaista lentoääntään.

Syötyämme taas kunnolla siirryimme vielä Hepolammelle, joka olikin maastoltaan aivan erilainen. Nyt kiipeilimme kalkkikivikalliota ylös alas jalat ihan puuduksiin. Kämmeköitä löytyi aika niukasti, mutta jonkin verran kuitenkin, mutta uusia lajeja ei löytynyt. Lintuhavainnoksi kuului pyypoikue.

Viimeinen kämmekkäkohteemme oli Merilampi, jossa kiertelimme taas suo- ja metsämaastoa jonkin aikaa löytäen vielä reissulle pari uutta lajia. Olime yhteensä reissullamme havainneet Juukassa 13 lajia kämmeköitä. Muutama laji olisi vielä ollut mahdollista havaita, mutta näin summamutikalla etsimälle emme niitä löytäneet. Havaitsimme kaita- ja punakämmeköitä, korallijuuria, nupullaan olevia yövillkoja, soikko- ja herttakaksikkoja, kukkineen tikankontin, tumma- ja lehtoneidon vaipan, valkolehdokkeja, maarian- ja kalkkimaariankämmeköitä ja pussikämmeköitä. Osaa pitää vielä määrittää valokuvista, sillä etenkin punaiset maariankämmekän sukuiset lajit risteytyvät keskenään varsin saumattomasti.

Puolilta päivin otimme suunnan taas Kolille ja matkan varrella kävimme kuvaamassa puna- ja kaitakämmekät nyt paremmassa valossa. Kolilla oli nyt kesäkeli upeimmillaan ja kävimme ottamassa maisemia Suomen kansallismaisemasta niin Ukko, Akka kuin Paha-Koliltakin.

Sitten oli edessä paluu Parikkalaan, jossa olimme ihan ihmisten aikoihin. Olipas ollut mukava kesäreissu!

J.A.

Savonlinnan seudulla on kalkkialueita, joilla tätä harvinaista kasvia tavataan. Kävimme yhdellä kasvupaikoista ja löysimme tunnin etsinnällä seitsemän vanaa. Hyvänä vuonna kukkavanoja voisi olla kymmenkertainen määrä. Tänä vuonna kasvit olivat myös aika pieniä.

Kuvaaminen oli jälleen kerran hankalaa, koska kasvit viihtyivät hämärimmässä kallionaluskuusikossa.

H.A.

Tämä kesä on mennyt Suomessa aikalailla dudemeiningillä eli retkeily on jäänyt varsin vähiin. Nyt 29.7. päätimme käydä sunnuntairetkellä Lappeenrannan suunnalla ja liikkeelle pääsimme vasta yhdeksän jälkeen. Päätimme suunnata Lappeenrannan Haapajärvelle, joka on nyt järven kuivausoperaation myötä osoittautunut erinomaiseksi kahlaajapaikaksi. Hannahan on tehnyt järvellä muutamana kesänä lintulaskentoja, joten pakkohan Hannankin oli päästä näkemään, millainen paikka nyt on.
6-tien yli Rautjärven Pirholassa lentänyt haukka sai meidät tekemään matkan ainoan pysähdyksen, sillä vaikka ensin ajattelin, että varpushaukkako tuossa tulee, tajusin pian siipien olevan aivan liian pitkien ja tiesin linnun olevan siro suohaukka! Äkkijarrutus ja pihalle ja onneksi lintu jäi kaartelemaan muutaman sadan metrin päähän meistä metsäisen mäen yläpuolelle. Muutama ärräpää taisi päästä, kun ajattelin linnun olevan liian kaukana määritystä ajatellen, mutta sain kuin sainkin tikistettyä riittävästi tuntomerkkejä esiin ja määritettyä linnun naaras niittysuohaukaksi! Hanna räiski linnusta kuvia ja yllättäen osa tuntomerkeistä näkyy myös kuvista!

Lopulta emme ajaneetkaan suoraan Haapajärvelle vaan teimme pikakäynnin Askolan lintutorniin ja tarkistimme Partekin altaat, joilla piipersi 31 suosirriä sekä 12 tylliä ja mustaviklo lenteli altaiden yllä. Hemppoja lensi ohitsemme ja pyrstötiaiset ääntelivät lähimetsässä.

Haapajärvellä kipusimme ensin lintutorniin, mutta saimme todeta kaikkien kahlaajien olevan kaukana ja todella pahassa vastavalossa. Niinpä aika pian lähdimme kiertämään järven muita paikkoja, mutta vaikka näiltä paikoilta valo oli parempi, olivat kahlaajat aivan liian kaukana. Niinpä lopulta ajoimme takaisin tornille, kun näytti siltä, että linnut olivat siirtyneet lähemmäs sitä. Ja siellähän olikin sirrejä aivan tornia lähimmällä lutakolla! Sillä välillä, kun olimme olleet pois tornista oli parvessa ollut isosirrikin mutta sitä ei enää löytynyt. 35 suosirrin lisäksi löysimme 2 kuovi- ja yhden pikkusirrin. Tyllejä oli 44, yksi pikkutylli, 28 valkovikloa ja lisäksi kymmeniä liroja ja 2 punajalkavikloa. 8 harmaahaikaraa seisoskeli myös eri puolilla järveä ja kalasääski kalasteli ainon syvemmän lutakon päällä.
Järven rantaniityillä näimme myös paljon perhosia, yllättäen kaikkein runsain laji oli tumman muodon karttaperhonen, joka vielä joitakin vuosia sitten oli suurharvinaisuus! Mekin näimme ensimmäisemme vasta kymmenkunta vuotta sitten Värtsilässä. Hanna sai kuvattua vielä nykyisinkin huippuharvinaisen isokultasiiven ja useita tavallisempi päiväperhoslajeja.

Lähdettyämme Haapajärveltä saapui yllemme todella raju ukkosrintama, joten päätimme mennä syömään. Sateen loputtua ajattelimme käydä uudelleen Askolassa katsomassa, josko sade olisi tiputtanut kahlaajia altaille. Yllättäen päätien alikulkuväylään oli kuitenkin valunut niin paljon vettä, ettei sillan ali pystynyt ajamaan kuin juuri ja juuri linja-autolla. Onneksi reittejä on muitakin, joten pian kiipesime taas käsittämättömän jyrkkiä tornin portaita. Suosirrejä oli tullut vain 5 lisää, joten pian jatkoimme vielä Hannan tietämälle salaiselle kasvipaikalle.

Eräässä metsässä kasvaa säännöllisesti klorofyllittomia lehtoneidonvaippoja. Tämä paikka on ilmeisesti ainoa paikka maailmassa, jossa valkoisia lehtivihreättömiä yksilöitä esiintyy jatkuvasti. Kuivina kesinä niitä ylläpitävä (nehän eivät voi itse yhteyttää!) sienirihmasto menee lepotilaan ja verso kuolee. Tänä kesänä vettä on riittänyt ja löysimmekin nämä kolme kukkivaa yksilöä. Valitettavasti kirvat olivat runnelleet kukkia pahasti.
Näistä lehtoneidonvaipoista puuttuu vihreä klorofylli kokonaan. Muut värit esiintyvät normaalisti, joten kukissa ja varsissa olevat vaaleanpunaiset väriaineet näkyvät näissä kasveissa todella hyvin. Suurin osa alueen lehtoneidonvaipoista oli hyvin tukevia ja isoja. Löytämämme valkealehtiset yksilöt taas olivat muiden kasvien varassa roikkuvia rimpuloita ja kunnon kuvien saaminen olikin tosi vaikeaa.

Päätimme käydä vielä Joutsenon Kotasaaren altailla, jossa törmäsimme Rantasen Paavoon, joka oli juuri tarkistanut perimmäisetkin altaat. Niinpä tyydyimme tarkistamaan vain etualtaan, jossa oli omituinen valkoposkihanhen näköinen ilmeinen valkoposki- ja kanadanhanhen risteymä tai takaisinristeymä, mustakurkku-uikkupoikue ja pari pikkutylliä.
Sitten saimme vielä idean käydä aivan rajan pinnassa etsimässä pikkuhäiveperhosia, häiveperhosia, isokultasiipiä ja isonokkosperhosia, joita olimme kuullet eräällä paikalla havaitun. Ilta oli kuitenkin jo pitkällä samoin kuin kesäkin, joten näitä lajeja emme parin tunnin yrityksestä huolimatta löytäneet. Sen sijaan saimme pinnan tummahäränsilmästä, joita näimme koiraan ja naaraan.

Lopulta iltakahdeksan aikaan lähdimme kotimatkalle ja valtatien varressa Rautjärvellä näimme kangaskiuruperheen.

5.8. Siikalahdella näkyi harmaahaikara ja kuului tylli, mutta muuten oli hiljaista. 7.8. kävimme Partasen Harrin kanssa taas Lappeenrannassa kahlaajaretkellä ja sateisen kelin ansiosta kahlaajia näkyikin mukavasti. Askolassa näkyi 52 suosirriä, 6 kuovisirriä, pikkusirri, lapinsirri, 42 tylliä ym. Haapajärvellä kahlaajat olivat pahasti osmankäämikasvuston keskellä mutta ainakin 250 suosirriä, 140 tylliä, 12 kuovisirriä, 3 pikkusirriä, 5 meriharakkaa, 13 tundrakurmitsaa, 18 punakuiria, 3 mustavikloa ja 18 harmaahaikaraa ym. nähtiin. Paluumatkalla kävimme vielä Joutsenon Kotasaaressa mutta siellä ei näkynyt tuttua hanhiristeymää ja paria mustakurkku-uikun poikasta kummempaa.

Pähkinähakkeja on taas saapunut syksyn viettoon Parikkalaan ja enimmillään niitä on ollut Aseman sembroissa neljä yksilöä.

J.A. & H.A.

14.7. samassa paikassa töyhtöhyyppiä oli jo 130, samat suokukot, suosirrejä 4, mustavikloja 2 ja parhaimpana lajina komea punakuiri. Kaulushaikaroita näkyi lennossa molemmilla käynneillä. Mehiläishaukoilla taas lie menneet pesinnät pieleen, sillä kolmesta parista kaksi soidinsi taivaalla. Illasta teimme Partasen Harrin kanssa Saaren kierroksen, jonka saldoa olivat Akanpellon 118 töyhtöhyyppää, 6 kapustarintaa sekä suokukko, Akanvaaran Tetrisuon hieno 2kv koiras sinisuohaukka ja 4 pikkulepinkäistä sekä Tarassiinlahden 2 harmaahaikaraa.

15.7. suuntasin heti aamusta Lappeenrantaan, jossa jo kuuden jälkeen olimme retkellä Punnosen Pekan kanssa. Askolan lintutornin aamukäynti ei tuottanut kuin yhden suosirrin, joten jatkoimme pian kohti uutta paikallisittain jopa kahlaajaparatiisia Haapajärveä. Matkan varrelta bongasimme edellispäivänä löytyneen isolepinkäispoikueen Penttilästä. Nuoret olivat varsin eri näköisiä kuin olisin odottanut.

Haapajärveä tyhjennetään ja kuivataan par’aikaa järven puhdistus mielessä ja siksi lähes koko järvi on yhtä kahlaajalietettä. Aloitimme takseerauksen lintutornilta, jonne näkyikin heti mukavasti kahlaajia. Valitettavasti heti selvisi, että sirrejä oli vain vähän, kun löysimme ainoastaan 7 suosirriä, 2 kuovisirriä sekä jänkäsirriäisen. Jatkoimme kierrosta käyden järven rannalla eri puolilla ja yhteensä ynnäsimme 150 töyhtöhyyppää, 90 liroa, 60 valkovikloa, 5 pikkutylliä, 12 rantasipiä, 7 metsävikloa, 5 punajalkavikloa ja 3 mustavikloa. Haarahaukka kävi kiertämässä järven ja kanahaukka säikytteli suurta varisparvea ja pääskyjä oli myös runsaasti, mm. 140 törmäpääskyä.
Keli oli aika hyvä kahlaajia ajatellen, sillä etelästä saapui saderintama puoliltapäivin, mutta silti järvelle ei saapunuut lainkaan uusia kahlaajia. Niinpä iltapäivällä jatkoimme Vainikkalan peltoja tarkistamaan, mutta emme havainneet mitään parempaa. Iltapäiväkäynti Askolaan tuotti 6 lapinsirriä, 2 suosirriä sekä 3 pikkutylliä. Illalla kävin vielä Siikalahdella tarkistamassa kahlaajatilanteen, mutten yllättäen havainnut yhtään kahlaajaa.

J.A.

Sääskenvalkulla ei taida mennä kovin hyvin. Alueella on tehty hakkuita ja kasvupaikat kuivuvat. Nyt löytyi vain yksi pienen pieni kukkiva yksilö ja muutamia lehtiä, jotka saattaisivat kuulua lajille. Muutaman vuoden takainen kasvupaikka oli kuivunut piloille. Sääskenvalkku kasvaa tällä paikalla poikkeuksellisesti kallion kolon kosteassa painanteessa.

Samassa painanteessa oli useita pussikämmeköitä. Aikaisemmilla käynneillä en ollut huomannut tätä pientä ja vaatimatonta kämmekkälajia.

Maariankämmekkä aloitteli myös kukintaa parin vanan voimin. Maariankämmekkä esiintyy melkein joka paikassa tienpenkkoja myöten. Maariankämmekköjen vieressä kasvoi kalliokieloja, joiden kukinta oli jo ohi.


Soikkokaksikkojen vanat olivat jo pitkiä, suurimmat yli puolimetrisiä. Suurimmassa osassa oli vasta nuput, mutta joissakin alimmat kukat olivat auenneet. Isotalvikkien kukinta oli parhaimmillaan.

Samalla reissulla kävimme myös Pohjois-Karjalalaisessa ukonhattulehdossa. Reilun kilometrin kävelyn jälkeen luontopolun varrella oli valtavia lehtiä ja liki parimetrisiä kasveja. Suurimmassa osassa oli vasta nuppuja, mutta onneksi pari kasvia oli jo avannut kukkiaan kuvattavaksi.

H.A.

Tikankontti on kookas kasvi ja kukat ovat suuria. Perhosia nuo kukat eivät houkuttele vaan pieniä maamehiläisiä, jotka joutuvat kukan sisään satimeen. Kukan takareunassa on pienet reijät, joista mehiläisen on ryömittävä ulos. Samalla kukka voitelee ne siitepölyllä. Tikankontit kasvavat kalkkipitoisilla kosteilla mailla. Tämä kasvupaikka oli leppien ja kuusien sekaista lehtomaista korpea. Tikankontti on ollut rauhoitettu jo pitkään, mutta kasvupaikat pyritään pitämään salaisuutena, koska vieläkin jotkut yrittävät siirtää tätä kasvia puutarhaansa. Villi tikankontti ei puutarhassa viihdy, mutta sen sisarlajeista on jalostettu kestävämpiä puutarhaversioita. Tikankonttien varastaminen luonnosta onkin nykyään tarpeetonta.

Samassa metsässä törmäsin myös vastakuoriutuneeseen nastakehrääjä naaraaseen ja mäntykiitäjään. Nastakehrääjä kuivatteli vielä siipiään.

Elokuun alku toi heti mukanaan mukavia havaintoja. 2.8. retkeilimme ympäri pohjoista Parikkalaa eli Saarta ja Uukuniemeä yhdessä Hannan ja Ala-Kojolan Mikon kanssa. Käpytikkavaellusta ei juuri kohdallemme osunut (7m), mutta Papinniemessä pari tööttäillyttä kirjosiipikäpylintua olivat mukava yllätys. Kesälahden Kuolemanlammellakin kävimme ennen kuin palasimme tutumpiin metsämaisemiin Melkoniemelle, jossa kuukkelit tulivat meitä heti tervehtimään ja pari kirjosiipikäpylintua kuultiin taas, kuitenkin nyt Punkaharjun puolella.

3.8. pääsimme pitkästä aikaa bongauksen makuun kotinurkilla, kun Sojamon Esa löysi Siikalahdelta 3kv kiljukotkan. Seuraavana päivänä Siikalahdella näkyikin sitten kaksikin isoa kotkaa, kun kiljukotkan seurana lahdella pyöri vanha tuttu merikotka. Myös rastaskerttunen raksautti kesän viimeiset säkeensä. Iltapäivällä suuntasimme Hannan kanssa Kerimäelle ja Savonlinnaan kämmekkäretkelle, jonka saldona oli toistakymmentä lajia kämmeköitä.

6.8. retkeilimme kahden katalonialaisen eli Dani Burgasin sekä Ponç Feliun kanssa. Nämä vanhat kaverukset eivät tienneet edes olevansa Suomessa samaan aikaan, joten oli aika hauska nähdä, kun he törmäsivät toisiinsa aamuöisessä metsässä Tyrjällä Venäjän rajavyöhykkeen tuntumassa. Kohta porukalla jo ihmettelimme kahta nuorta viirupöllöä. Siikalahden kiljukotka näyttäytyi myös kiltisti, mutta metsälinnut pysyivät visusti piilossa. Kirjosiipikäpylintu kuultiin taas, mutta muuten oli jo loppukesäisen hiljaista.

10.8. osallistuimme Savonlinnassa kasviretkelle ja pääsimme näkemään runsaasti (n.60kpl) metsänemiä, paria muutakin kämmekkää sekä joitakin muita kasviharvinaisuuksia. Lintuhavainnot jäivät omituisesti syyslaulaneeseen sirittäjään.

11.8. sorruin yhteen elämäni säälittävimmistä bongauksista, kun Lappeenrannan Askolasta löytyi pulmussirri. Toki kolmeen vuoteen en ollut lajia nähnyt Suomessa ja kyseessä oli sentää EKLY-pinna. Mutta silti… 3 kuovisirriä, 6 lapinsirriä, 20 suosirriä ja 24 tylliä piipersi myös kalkkialtailla.

Estonia Open

15.8. työpäivän jälkeen suuntasin ensin Joutsenoon, josta Caireniuksen Sampsa hyppäsi kyytiin ja yhtä kyytiä ajoimme Helsinkiin. Valstan Erkki löytyi työpaikkansa pihalta ja kohta jatkoimme taksilla lauttasatamaan, josta lähdimme kohti Viroa ja Estonia Open linturallia. Lauttamatka sujui rennosti jutustellen ja staijaillen. Suomen puolella näkyi vain haahkoja ja Viron puolella ainoa parempi havainto oli riskilä. Satamassa saimme vuokra-automme allemme ja jatkoimme vauhdikkaasti kohti Pärnumaan eteläosissa sijainnutta majapaikkaamme. Pärnusta nappasimme Gustav Nordenswanin kyytiin ja vasta puolenyön maissa pääsimme majoittumaan kämppäämme.

16.8. vain kolmen tunnin unien jälkeen heräsimme samaan aikaan, kun ralli oikeasti jo alkoi! 45 minuutissa olimme pihalla ja valmiina rallaamaan! Alkuun oli hiljaista, joten tuskin olimme mitään menettäneet, vaikka aloitimmekin hieman myöhässä. Lajilistaan kirjautui vain ihan tavallisia lajeja, joista kuitenkin havainnot laulu- ja punakylkirastaista jäivät kuitenkin päivän ainoiksi! Yön huippuhavainnot olivat kuitenkin viirupöllö, helmipöllö, ainakin 6 varpuspöllöä sekä jokunen kehrääjä.

Sateen alettua päätimme ajella sateen läpi rannikolle, jossa kiertelimme koko aamun havaiten yhteensä noin 30 jalohaikaraa, mustakurkku-uikun, pikku-uikun, 2 lapasotkakoirasta, 2 alliparvea, pilkkasiiven, meriharakan, kuovi- ja isosirrin, 4 jänkäsirriäistä, 3 riuttatiiraa, 6 pikkutiiraa, mustatiiran, kuningaskalastajan, viiksitimaleita, punavarpusen, 2 nokkavarpusta ja paljon muuta.

Päivemmällä siirryimme Kablin lintuasemalta sitten sisämaahan, jossa paremmiksi havainnoiksi löysimme pikkukiljukotkan, pikkusiepon, viitatiaisia ja muita metsien tavallisempia pikkulintuja, 2 valkoselkätikkaa, turturikyyhkyn, pähkinähakkeja ja etelän isoilta soilta pari nuorta isolepinkäistä. Lopulta 145 lajilla sijoituimme rallissa kolmansiksi. Rallista jäi päällimmäisenä kuitenkin mieleen ihan joitakin muita tapahtumia kuin linnut… Mutta ei siitä sen enempää…

17.8. majapaikan pihalla näkyi harmaapäätikka ja kuului muuttava pikkukuovi ja kohti Matsalun lahtea ajaessamme havaitsimme rallissa uupuneita lajeja kuten niittysuohaukan, punatulkkuja ja palokärjen sekä mm. pikkukiljukotkan, 4 turturikyyhkyä ym. Matsalussa Keemun tornilta näkyi mm. runsaasti merihanhia joukossaan vanha tundrahanhi. Tallinnasta matka jatkui taas lautalta staijaillen Helsinkiin, jossa Tuomarinkylän pelloilta oli juuri sopivasti löytynyt mustaotsalepinkäinen. Niinpä Sampsan kanssa hoitelimme tämän vuodaripuutteen ja jatkoimme kohti Etelä-Karjalaa. Lappeenrannan Askolassa vielä iltakymmenen jälkeen onnistuimme tehtaiden valoja vasten pointsaamaan ristisorsan ekly-vuodariksi. Kotona olin joskus puolilta öin.

Pikkukivoja

18.8. onnistuin löytää Kontiokorven Jarin paria päivää aiemmin havaitsemat mustaleppälintunuorukaiset Parikkalan Kullinsuolta. Lintuja löytyi 2 aikuista ja kolme nuorta lintua ja ne olivat pesineet erään maatilarakennuksen sisällä. Nämä linnut olivat kuitenkin niin vilkkaita, ettei niistä saatu kuvia aikaiseksi. Lahdensuon pelloilla oli hyyppäparvessa muutama kapustarinta, suokukko sekä vaihtopukuinen kuovisirri.

Seuraavina päivinä havaitsin useaan kertaan niin Siikalahden kiljukotkan kuin Kullinsuon mustaleppälinnutkin. Muleleita ei kuitenkaan enää näkynyt kuin yhtä tai kahta lintua kerrallaan. Lahdensuon pellot osoittautuivat varteenotettavaksi kahlaajapaikaksi, joten siellä kävin lähes joka päivä. Muuten havainnot jäivät muutamiin muuttaneisiin petolintuihin.

23.8. bongasin Imatran Jäköstä nuoren kattohaikaran kuukausipinnaksi. Jatkoin vielä Lappeenrantaan, jossa Askolassa näkyi 3 metsähanhea. Retkeilimme 24.8. Punnosen Pekan kanssa Lappeenrannassa. Askolassa oli taas nuori ristisorsa, pikkusirri, 6 lapinsirriä, rantasipi sekä 2 räyskää muutti etelään. Luukkaansalmella näimme kohtuullista petomuuttoa: 28 varpus-, 25 hiiri-, 15 mehiläis-, 2 tuuli- ja ampuhaukan sekä 3 kalasääskeä. Merimetso ja valkoselkätikka nähtiin myös. Tuosan puolella ehdin juuri ja juuri nähdä vilaukselta jo aiemmin Joutsenon Tiuruniemestä sekä Luukkaalta havaitun 7 ristisorsan muuttoparven, mutta muuten tältä tehdasalueelta, (jonne pääsee kyllä retkeilemään portilla olevaan puhelinnumeroon ilmoittamalla), ei löytynyt mitään erikoista.

Kärmeskotka

25.8. työpäivän jälkeen singahdimme Pekan sekä Tiaisen Anniinan kanssa Virolahden Kellovuorelle, jossa oli päivän aikana neljään otteeseen havaittu paikallista käärmekotkaa. Me olimme paikalla vasta kuuden jälkeen illalla ja keli oli todella tuulinen. Tunnin staijilla emme havainneet juuri muita petolintuja kuin 8 ruskosuohaukkaa ja sitten alkoi taas vaihteeksi sataa. Niinpä päätimme lähteä paluumatkalle. Askolassa ristisorsa oli yhä paikalla rantasipin ohella.

26.8. päätimme Pekan kanssa lähteä hieman aiemmin toiselle yritykselle. Pääsin lähtemään töistä aikaisemmin ja niinpä olimme lopulta Kellovuorella jo ennen viittä. Heti löytyi Turalta kattohaikara ja pian ohitsemme lensi komeasti haarahaukka. Haarahaukkaa vielä ihaillessamme plokkasin suuren pedon nousevan louhosten suunnalta ilmaan korpin saattelemana ja siinä se oli – komea käärmekotka! Lintu rundaili 15 minuuttia, väliin jopa samassa putken kuvassa haarahaukan kanssa ja otettuaan korkeutta se lähti varsin suoraviivaisesti matkaamaan kohti Viipuria. Pekan kanssa seurasimme linnun etenemistä puolisen tuntia eli niin pitkään kuin se näkyi. Lopulta saatoimme lähteä hyvillä mielin paluumatkalle. Olipahan saatu työvoittoelis! Matkalla teimme vielä pakolliset pysähdykset Ylämaan Väkevänjärvellä sekä Askolassa, mutta ilman ihmeempiä haviksia.

29.8. Lahdensuolla näkyi taas tyllejä sekä päiväsaalistuksella ollut viirupöllö. 30.8. Siikalahdella näkyi uuttukyyhky ja käki ja pitkä Saaren kierros ei tuottanut juuri muuta kuin sinisuohaukkoja sekä naaras peltosirkun Kanavalammelta.

Kuun viimeinen päivä oli aivan yhtä hiljainen: Siikalahdella muutti piekana ja 7 metsähanhea ja oli töyhtöhyyppä, tylli sekä pikkusirri paikallisena. Lahdensuolla puolestaan oli 10 tylliä ja 5 pikkusirriä sekä suosirri ja ylitsemme lensi äännellen 2 isokäpylintua.