Joulukuun alussa alkanut EKLY:n talviralli innosti löhösyksyn jälkeen kaivamaan retkivarustuksen esiin ja suuntaamaan talviseen luontoon. 1.12. suuntasin Lappeenrantaan, jonka läheisillä lintupaikoilla retkeilimme Harry Nyströmin kanssakoko lyhyen valoisan ajan. Joutsenon Kukkuroinmäeltä löytyi pari peippoa, muutama harmaalokki, kanahaukka ja teeriä. Konnunsuolta isolepinkäinen, Pulpilta pari harmaalokkia lisää seurassaan kalalokkikin. Lappeenrannan Tykillä kolusimme turhaan mustarastaan ja tiklin toivossa, mutta Toikansuolta löytyi vaihteeksi tänä talvena vähäisiä räkättirastaita. Eli hyvin lähti homma käyntiin.

Koluttuamme Harryn kanssa kaikki järkevät paikat, lähdin paluumatkalle kohti Parikkalaa. Ajelin hämärtyvässä illassa vielä epätoivoiselle yritykselle nähdä Rautjärven Suomaankorvella oleillut hiiripöllö. Kerrankin oli tuuria sillä hiiripöllö istui niin lähellä tietä, ettei sitä voinut olla näkemättä, vaikka oli jo todella pimeää. Eikä tuuri loppunut siihen, sillä näin lähipellolla vielä sarvipöllönkin!

2.12. ajoin Rautjärven Torsajärvelle bongaamaan Kontiokorven Jarin näkemiä kaakkureita. Löysinkin heti kaakkurin sekä joutsenet, joita oli vielä kymmeniä. Joutsenten seassa kuitenkin uiskenteli vielä pikku-uikkukin! Jatkoin retkeäni Imatraa ja Vuoksea kohti nähden matkalla varpuspöllön. Vuoksella oli runsaasti telkkiä ja isokokseloita mutta myös uivelo sekä merimetsoja.

3.12. suuntasin vesilintujen toivossa pitemmälle reissulle. Tarkoituksenani oli käydä Mikkelissä mummoni luona kyläilemässä ja kiertää samalla Saimaa kahden päivän aikana. Aamuksi ajoin Taipalsaaren Sarviniemeen, josta löytyi heti merilokki muutamien tavallisten lokkien seurasta, mutta vesilintuja ei löytynyt vaikka palelin paikalla muutaman tunnin. Tilhiparvi sentään näkyi vielä. Ajaessani kohti Mikkeliä tutustuin hieman kotimaakuntaani kierrellen pikkuteitä Savitaipaleella ja Suomenniemellä löytäen molemmista pari koskikaraa.

4.12. yövyttyäni Mikkelissä ajoin aamuksi Ruokolahden Utulaan, josta löytyi valtaisasta keltasirkkuparvesta paikalla jo pitempään olleet peipot sekä järripeippo. Jatkoin Taipalsaaren Kyläniemeen mutta vesilintuja ei näkynyt sielläkään. Paluumatkalla paikkasin vielä samasta keltasirkkuparvesta Rantasen Paavon ja Kärkkäisen Karin näkemän pajusirkun.

5.12. suuntasin taas aamuksi Imatralle. Aikaa retkeilyyn ei ollut paljon ennen kaukalopallopeliäni. Kuitenkin näin Meltolassa pari mustarastasta, kuusi nokkavarpusta sekä pikkutikan.

Itsenäisyyspäivän ralli

Itsenäisyyspäivänä oli vuorossa perinteinen Itsenäisyyspäiväralli. Pohjustushan oli nyt meikäläisellä kohdallaan, joten joukkueellamme, The Three Guides: minä, Hanna ja Ilkka Jarva, oli suunnitelmat selvillä. Haettuamme Ilkan Imatralta hoidimme Imatran Kuparin merimetsot pimeessä ja suuntasimme pikimmiten Ruokolahden Utulaan, josta löysimmekin peipot, järrin ja pajusirkun sekä vielä isolepinkäisenkin. Pikaisen Vuoksen tyhjennyksen jälkeen Meltola meni aivan yhtä putkeen, sillä nokkavarpusen ja mustarastaan lisäksi näkyi mm. tundraurpiainen, koskikara ja harmaalokki.

Imatralta suuntasimme jo puolen päivän jälkeen Simpeleelle, jossa joutsenet olivat ilmeisesti odotelleet meitä, sillä ajaessamme vauhdilla 6-tietä kohti Kokkolanjokea tämä joella ollut joutsenperhe ylitti meidät ja lähti muutolle. Koska koskikarakin oli jo nähty säästyimme näin mahdollisesti vaivalloiselta ja aikaa vievältä Kokkolanjoelta ja pistimme suunnitelmat uusiksi ja suuntasimme Parikkalaan.

Parikkalan myllyllä meitä odotti odotettu pinna – varpunen ja täysin odottamaton pinna – fasaani! Illan jo hämärtäessä suuntasimme Siikalahdelle, joka ylitti hurjimmatkin odotuksemme (oikeastaan odotuksia ei ollut), sillä valkoselkätikka, puukiipijä ja pyrstötiainen hoituivat todella nopeasti! Niinpä ajoimme takaisin Rautjärvelle ja Suomaankorvelle, josta hiiripöllö löytyikin odotetusti. Tunnin vielä etsiskelimme muita pöllöjä mutta turhaan.

Lopulta löysimme yhteensä 41 lajia, millä irtosi voitto tämän kertaisessa Itsenäisyyspäivärallissa. Tuuria oli ollut mukana, mutta kerrankin myös pohjustuksesta oli ollut hyötyä!

Loppuvuosi

Seuraavina päivinä kävin ruokkimassa Parikkalan kuukkeleita sekä pointsasin kovan talvipinnan jänkäkurpasta.

Kovan alkukuun jälkeen löysäsin tahtia ja suuntasin seuraavan kerran retkelle 16.12. ja taas Vuokselle. Imatrallahan kävin muutenkin kaukalopallotreeneissä, joten treenireissuihin oli hyvä välillä liittää retkeilyä. Nyt löysin talven ensimmäisen tukkasotkan sekä bongasin Harryn ja Punnosen Pekan löytämät tukkakoskelot.

Joulua ennen ehdin vielä nähdä kodin ikkunasta sekä kana- että varpushaukan sekä nähdä parit valkoselkä- ja harmaapäätikat. Jouluksi suuntasimme kuitenkin Kirkkonummelle vanhempieni luokse.

Joulu oli perinteinen: vatsa kasvoi ja mukavaa oli. Niinpä Tapaninpäivänä piti taas suunnata retkelle Porkkalan kärkeen. Olimme liikkeellä jo ennen auringon nousua ja juuri kipuamassa staijikalliolle, kun meikäläinen liukastui… Olimme jopa ihmetelleet, kun kalliot eivät olleet lainkaan liukkaita, mutta ei tarvittu kuin yksi liukas kohta! Putkeni jysähti kallioon ja siinä se meidän retki sitten olikin! Putken kiinnitysmekanismi, jolla putki kiinnitetään jalustaa hajosi (taas!). Eipä auttanut kuin kävellä takaisin autolle.

Onneksi M-Opticsin mahtava henkilökunta antoi minulle taas putken lainaan siksi ajaksi, kun oma putkeni on Tsekeissä korjattavana. Kiitos taas kerran! Niinpä minun ei tarvinnut vaipua talviunelle, vaan Parikkalaan palattuamme saatoin taas jatkaa retkeilyä.

29.12. teinkin taas talvilintulaskennan eli kävelin kotipihalta Simpelejärven rannan kautta Parikkalan Kangaskylän (se keskusta) läpi Siikalahdelle, sen ympäri ja takaisin kotio laskien kaikki havaitsemani linnut. Lintuja olikin ihan mukavasti mukavimpien havaintojen ollessa se sama tuttu fasaani, 22 teertä, pikkutikka ja pari valkoselkätikkaa.

Vuoden viimeisenä päivänä kävimme vielä metsäretkellä havaiten Tyrjänjoella koskikaran sekä Siikalahden ympäristössä taas valkoselkätikan ja 12 pyrstötiaista, jotka tulivat aivan viereemme eräälle ojalle peseytymään ja juomaan. Olipa hauskaa seurattavaa! Mutta nyt Hyvää Uutta Vuotta 2005!

Marraskuun pari ensimmäistä viikkoa meni taas töissä terveyskeskuksella. Linnut olivat lähteneet, eikä innostusta retkeilyyn juuri ollut. Siikalahtikin oli jäätynyt aivan lokakuun viimeisinä päivinä.

Kuun alussa tein Siikalahdella talvilintulaskennan. Muutamia päiviä aiemmin oli paikalla vielä ollut vesilintuja useampikin sata joukossaan lapasotkaa, allia, mustalintua jne. mutta nyt patotien pienessä sulassa oli enää yksi sinisorsa ja lahden jäällä värjötteli paikallinen joutsenperhe viluissaan. Muutenkin linnut olivat todella vähissä, sentään tundraurpiainen, muutama teeri, pyy ja kanahaukka näkyi. Laskennan varrella kävelin pätkän myös vielä sulan Simpelejärven rantaa, jossa näkyi kala- ja harmaalokkeja, 2 naurulokkia, isokoskeloita ja sinisorsia.

Loppukuu menikin aivan järjestellessä ja muokkaillessa niitä pariakymmentätuhatta kuvaa, joita puolentoista vuoden aikana on tullut otettua, pelaillessa kaukalopalloa ja valmennellessa kiekkojunioreita. Koskapa alkoi näyttää pahasti siltä, etten ottaisi lainkaan kuvia koko kuukauden aikana, lähdin varta vasten kuvaamaan Simpeleeltä löytynyttä hiiripöllöä eräänä kauniina pakkasaamuna. Varpaat jäässä kökötin erään ladon nurkalla erittäin yhteistyöhaluista pöllöä kuvaten ja sainkin muutamia mainioita otoksia.

28.11. kävimme pointsaamassa Punnosen Pekalle kuukkelit E-K:n pinnaksi. Linnut suvaitsivat näyttäytyä vasta lähes tunnin odottelun jälkeen, sillä paikalla pörräili närhiä, joiden kanssa kuukkelit eivät ole ylimpiä ystävyksiä. Lopulta kuukkelit kuitenkin tulivat hakemaan makupalansa totuttuun tapaan. Myös hömö- ja töyhtötiaiset tunkivat taas lähes taskuihin asti.

Jatkoimme Pekan kanssa retkeä Simpeleen suuntaan, josta näkyi parhaimpina Rajakallion Rainerin ruokinnalla käyvät peippo sekä järripeippo. Muuten oli todella köyhää, mikä lupaili varsin huonoa ajatellen tulevaa Itsenäisyyspäivän pinnarallia.

Mustasaaren Östra Norrskärille

Lokakuun ensimmäinen päivä suuntasimme Hannan kanssa auton keulan kohti etelää. Hanna oli matkalla Helsinkiin lintuluentoa pitämään ja minä olin lähdössä 2 viikoksi Mustasaaren Östra Norrskärille itäisten rarien perässä.

Ensimmäiset pysähdykset teimme Lappeenrannassa, jossa Kaukaan viitatiainen saapui kohtuullisen odotusajan jälkeen piiskuttamaan viereemme. Sen sijaan muuten havainnot jäivät J. Rantaseen, joka oli tapojensa mukaan paikallisena jollain Lappeenrannan lintupaikalla – tällä kertaa Kaukaalla.

Hanna jäi kyydistä Lahden rautatieasemalla, jatkaessani ajelua Tampereen kautta kohti Vaasaa. Taaskaan matkan varrella ei ollut pysähtymisen syitä, joten Vaasaan saavuin lopulta jo ennen iltakymmentä.

Vaasassa suuntasin Vierimaan Antille, jonka kanssa kimpassa olimme lähdössä Norrskärille.

Toinen lokakuuta meni pitkälti shoppaillessa. Evästä ostimme kassikaupalla sekä itsellemme että myös Norrskärillä jo viikon majailleille Jari Helstolalle, Mauri Jaloselle sekä Aarne Lahdelle. Aarnelle ostimme eväiden lisäksi kännykkään uuden akun sekä kumisaappaat.

Päivällä ehdimme tietysti retkellekin, kun suuntasimme Söderfjärdenille. Kurkia näkyi enää noin tuhat, myöhäisemmistä viivyttelijöistä näkyi 100 kapustarintaa, 6 suokukkoa, kivitasku ym. Sundominlahdella näkyi vilaukselta kovin arosuohaukkamainen suohaukka sekä pajulintu. Kävimme myös kävellen kuvaamassa lähirannassa oleskelleita kanadanhanhia, joiden seurassa oli yksi merihanhikin.

Illalla saunoimme ja söimme ruhtinaallisesti pizzaa, ja keräsimme voimia, jotta jaksaisimme seuraavat pari viikkoa hieman askeettisemmassa ympäristössä.

Päivällä lähdimme ajelemaan kohti Klobbskattia ja satamaa, josta olimme lähdössä merille. Saavuttuamme satamaan kannoimme tavaramme laiturin ja jäimme odottamaan kyytiämme saapuvaksi. Odottelimme myös mielenkiinnolla keitä olisi lähdössä naapurisaarelle eli Västra Norrskärille. Olimme kuulleet, että samalla kyydillä olisi lähdössä orneja viikoksi tälle harvinaisuuksistaan vielä Östraakin kuuluisammalle saarelle. Olihan Västralla havaittu mm. Suomen ensimmäiset rubiinisatakieli sekä paksunokkakerttunen. Eikä paljon kalvennut Ostrakaan, sillä olihan aivan viime vuosinakin saarella ollut mm. kashmirinuunilintu, siperianuunilintu sekä burjatianuunilintu.
Odotuksemme reissua kohtaan olivat siis korkealla. Kun vielä satamaan ajoivat Jari Nummelin, Mika I. Koskinen, Sami Tuomela ja Jouni Riihimäki ja kumppanit, saatoimme tyytyväisinä myhäillä, että naapurisaarelta saattaisi viikon aikana löytyä jotain bongattavaa.

Venematka sujui Stolpenin kyydissä oikein mukavasti ja vajaassa tunnissa rantauduimme Västralle, jonne kaikki, paitsi me Antin kanssa, jäivät. Me jatkoimme vielä tovin Östran suuntaan, ja pian näimmekin Maurin ja Aarnen, jotka tulivat meitä vastaan Maurin veneellä. Oli melkoinen suoritus lastata kohtuullisessa tuulessa tavaramme suuresta kalastajapaatista Maurin veneeseen. Varsin pian olimme jo rantautumassa kotisaarellemme Östra Norrskärille.

Seuraavassa Antin tekstiä päivän tapahtumista Östran päiväkirjasta:

”3.10. Sää : 7-9 C, 5-10 m/s SSE-S, verrattain pilvistä”

”Sunnuntaina oli vuorossa miehityksen vaihdos. Karhun Heikki lähti Östralta, tilalle saapuivat J.Aalto ja A. Vierimaa. Västralle Stolpen kyydityksellä saapui joukko ”valtakunnan kärkiorneja”. AL, MJ ja J.Helstola edelleen miehitysporukassa, aamulla kuulemma oli ollut mukavasti lintuja saaressa, saapuessamme klo 15 maissa suuri osa oli jo noussut muutolle. Kävimme koko porukalla komppaamassa saaren länsipuolen, näimme mm. 2 pereä, 4 isosirriä, 6 tundrakurmitsaa (päivän aikana max. 9) jne. Helmari kökötti nätisti esillä kotimetsässä ja sinirinta hoitui saaripinnaksi, kuten myös pohjantikka. Päivän aikana saaressa oli valtavasti punatulkkuja (250m, 200p), hippiäisiä (350), puukiipijöitä (25). Saaressa päivystävät pedot (sinisuo 2, ampu- 1, pere 2, helmari, lanttu 4) nappasivat uupuneimmat muuttajat. Illansuussa Västralta tuli tieto siellä havaitusta pikkusieposta, hämminkiä siellä aiheutti myös pienikokoinen, määrittämättä jäänyt pieni kiurulaji…
Kenties seuraavan kahden viikon aikana tuulet tuovat kaukaisia vieraita!”

”AVi”

Toisesta saaripäivästä, siis ensimmäisestä kokonaisestamme, kirjoitteli rakkaaseen päiväkirjaan meikäläinen seuraavasti:

”4.10. Sää: 8-11 C, 8-12 m/s S-SSE, puolipilvistä”

”Maanantaina saarta koluttiin tuoreella innolla. Janne ja Antti jaksoivat kävellä saarta ympäri, ja muutkin olivat nyt vapaita verkoilta, kun rengastusta ei enää ollut ”häiritsemässä”. Itäkärjestä toki staijattiin aamutunnit tehokkaasti. Päivän parhaat havikset olivat 4 muuttanutta tundrahanhea sekä länsikärjestä löytynyt Saxicola-tasku, joka valitettavasti tunnistui pensastaskuksi, kunhan se vihdoin saatiin ratkaisevasti nähdyksi. Myös pere, 5 siittiötä, turpo, minikurppa, 2 isosirriä, kihu, poti sekä 3 lajia pöllöjä nähtiin. Illalla sääennuste lupasi seuraavalle päivälle kammottavaa (18 m/s + sadetta) säätä, joten nukkumiseen valmistauduttiin kuin talviunille.”

”aalja”

Saari alkaa tulla tutuksi

Sääennusteet olivat siis kammottavat, mutta:

”5.10. +9-12 C, 8-15 m/s SSW, pilvistä/puolipilvistä”

”Meinaattekos te pojat nukkua koko paivän?” oli Hessu todennut Jannelle aamuisessa puhelinsoitossa, ”Täällähän näkyy sinistä taivasta!” Eipä onneksi tullutkaan välipäivää… Vaikka pää oli aamulla hieman jumissa, (kummaa tuo Bulgarian tuliais-whisky?), tupa tyhjeni ukoista aamupalan jälkeen. Janne lähti tyypilliseen tapaansa maha muristen Hessun perässä staijaamaan itäkärkeen, Aarne ja Antti liittyivät seuraan kohtapuoliin. Muutaman tunnin staijilla näkyi Acin 1m, Sterco, Meralb 1, Chia 2, Papr 1, Cgry 106m ym. Alkuiltapäivästä kuvailimme kotimetsässä nuokkuneita kahta helmaria. Pikkuhiljaa palailimme kämpälle (Janne ja minä), Maurikin malttoi tulla kaffetauolle vesakon raivauksen välissä. Hessu staijasi edelleen itäkärjessä, kun Aarne soitti löytäneensä PRO:n isosta metsästä. Sieltä lintu löytyikin smyygailemasta loppujen lopuksi.
Iltaselta löytyi kahlaajarannalta 2 merisirriä (Västralla kuulemma 5). Päivän aikana leppoisat 81 lajia, edellisten lisäksi mm. Fper 1’, Chia 5, Calb 1, Ccan 2, Calp 36, Aotu 1p, Afla 3p, Afun 3p, Ptri 1p, Atri 1p, Lsve 1p, Ppho 1p, Sbor 1p, Pcol 1p, Clap 3.”
Oli muuten Västralla 20 lajia vähemmän kuin aurinkoisella ja lämpimällä Östralla! Harvoinpa sitä saa lokakuussa katsella lintuja avopäin ja ilman käsineitä…”

”tänään elislistaansa parilla kartuttanut AVi”

Homma alkoi sujua jo rutiinilla: aamuisin staijattiin ja loppupäivä koluttiin saaren metsiä ja rantoja. Lintuhavaintoja toki tehtiin sekä staijatessa että metsiä kolutessa, mutta suuremmilta harvinaisuuksilta vältyttiin.

”6.10. +8-12 C, 6-14 m/s SSW, 30 %”

”Toiminnaltaan varsin perinteinen päivä. Aamulla Maurin jo komppaillessa metsiä, muut staijasivat itäkärjessä. Kymmeneltä Hessu jäi vielä staijaamaan, kun muut suuntasivat metsiin. Staijilla havaittiin rapiat 120 gaviaa, merisirri sekä pienimuotoista (hieman toistasataa) allia ja mullia. Metsistä löytyi mukavat 3 prota, 2 tiltalttia sekä 2 pajulintua. Rantakierroksen parasta antia olivat 5 lajia sirrejä: 5 iso-, 1 pulmus-, 3 pikku-, 2 meri- ja 30 suosirriä. Myös 2 tylliä, 8 skvattia ja minikurppa havaittiin.
Illalla kävimme Västralla saunassa. kohtalaisesta tuulesta johtuen ”pääsimme” suihkuun jo ennen saunaa, sillä venematka oli varsin märkä. Sitäkin mukavampi oli kuitenkin päästä hyvin lämmitettyyn saunaan. Ennen pimeää piti jo kiiruhtaa paluumatkalle, joten kuulumisten vaihto jäi havistasolle. Kovin paljon köyhempi päivä oli ollut lännen miehistöllä.”

”aalja”

”7.10. Sää: 9-11 C, 3-6 m/s SW kääntyen N, 50 – 70 %”

”Aamupalan jälkeen porukka suuntasi joka aamuiseen tapaansa itäkärkeen staijaamaan. Mauri jäi kuuntelemaan vielä aamun merisäät. Aavalla merellä menoa oli seuraavasti: alli 255m, mulli 107m, luukku 13m, telkkä 341, serra 48, kaak 1, kuikka 83, gavia sp 125, ruokki 12, riskilä 112. Petolintuosastolla havaittiin 1 tinnu (viipyi hetken kiertelevänä), paikalliset amppari ja nuori pere. Sisuja nummien päällä liihotteli 2, lisäksi kolmas saapui iltapäivällä mereltä Norrbergetin suunnalta. Heikon tuulen ansiosta pääsimme käymään Revellä, jossa kahlaajia oli mukavasti: merisirrejä 3, pulmussirri, pikkusirri 3, skvatti 5, 20 suosirriä. Lisäksi minikurppa ja kiuru. Päivän kahlaajahavaintojen parhaimpana paikallinen karikukko (havaittiin aamustaijilla, iltapäivällä paikallisena kahlaajarannalla) sekä merisirrejä yhteensä 3m 4p. Isosirrejä revitettiin Norrbergetiltä 3p, pari tylliä kahlaajarannalla. Pässejä potkittiin ilmaan 6 kappaletta. Metsistä löytyi yksi ainokainen PRO, pari muuta olivat tupsahtaneet Västralle. Jotain oli yöllä saareen tipahtanut, pari mustapääkerttua sekä 3 tikliä havaittiin. Puujyriä oli valtavasti, nelisenkymmentä pyöri siellä sun täällä… Ja muutama muuallakin.”

”AVi”

”8.10. Sää: +6-4,5 C, 8-12 m/s N, 90 %”

”Aamustaiji oli taas varsin mukava, gaviaa pukkasi reilut puolitoista sataa ja muuttoa näkyi muutenkin sen verran, että muiden suunnattua metsiin Hessu jäi vielä valtakuntaansa asemiin. Hessu nyppäsikin päivän parhaimmaksi havikseksi päivän ensimmäisestä hanhiparvesta reilun 30 metsurin seurassa matkanneen lyhytnokkahanhen.
Hanhia näkyi päivällä reippaamminkin, joten lopulta Hessu ja Aarne ynnäsivät 221 hannesta, joista 77 määrittyi metsureiksi. Staijin ohessa havaittiin myös pari piekanaa, jollaisia metsien ja rantojen koluajat havaitsivat länsipuolelta vielä pari lisää.
Metsien miehetkin onnistuivat koluamaan esiin pari hippiäisuunilintua sekä viimeaikoina prota harvinaisemman pajulinnun. Muuttohaukkakin vielä kierteli saarta tarjoten upeita lentonäytöksiä todella lähietäisyyksiltäkin.”

”aalja”

Hommat alkavat tulla tutuiksi

Jos olivat jo päivärutiinit tulleet tutuiksi, oli varsin ikävä huomata, että myös saaremme linnusto alkoi tuntua pikkuhiljaa turhan tutulta. Kirkkaat ja tuuliset yöt pitivät huolen siitä, että linnustossa ei juuri tapahtunut muutoksia. Ennemminkin lintuja lähti pois saaresta kuin tuli lisää. Silti aina jotain mukavaa pientä uutta löytyi, joten intoa riitti staijata ja kompata. Valitettavaa oli kuitenkin taas kerran huomata, että muut näkivät enemmän.”

”9.10. ”Tää taas” +3-7 C, 4-6 m/s NW – 8 m/s N, 40 %”

”Meri oli tyhjä mutta pakkohan sinne oli taas tuijottaa! Onneksi pikkulinnut huolehtivat siitä, että homma ei mennyt aivan vilkkuun nojailuksi. Urpiaisia painoi merelle jopa 625 ja sinitiaisetkin olivat menopäällä 340 yksilön voimin. Muuten päivässä ei ollutkaan kehumista. Tuoreet Norskin pinnakerääjät kuitenkin hehkuivat tyytyväisyyttä, sillä 4 uutta ja upeaa Norskin pinnaa saatiin ruksata Antin ja Jannen pinnalistoihin: Kuusitiainen, pulmunen, laulujoutsen ja keltasirkku ovat harvoin tuntuneen yhtä hienoilta. Päivän uroteko/iltahuudon yllätys oli Hessun ynnäämä sinisorsasumma, joka löi kaikki ällikällä – 140 sinisorsaa oli siksi huikea määrä!
Porukkamme tunnelmaa tuskin nosti se, että vastarannalla Stora Fjäderäggillä rengastettiin päivän aikana Hippolais opaca – iberiankultarinta (mistä lie sinne mennyt – toivottavasti Valassaarilta!), ja Siikajoella Holomes alias J. Sjöholm löysi vuoden sadannen rarinsa, balkaninuunilinnun. No raria on kuitenkin liikkeellä, ehkä huomenna… tai edes joskus!”

”aalja”

”10.10. Sää +2-4 C, 5-10 m/s N-NNE, 50 %, aamulla raekuuroja”

”Aamulla kahdeksan maissa staijaamaan lähtiessämme sateli hetkittäin rakeita, mutta kuuropilvet kulkivat nopeasti ohitse. Vaasassa maa oli ollut aamulla valkoinen, sää alkaa viiletä. Aamupäivällä 8.10 – 10.30 muutti 1 merisirri, 154 tilheä, 80 sinitiaista, 82 spinaria, 376 urpoa… Itäkärjen ylitse pohjoiseen muutti 31 taviokuurnan, samoihin aikohin meni 10 pikkuloxiaa. Myös punatulkuilla oli meno päällä, 318 m kirjattiin päivän saldona. Kymmenen maissa Hessu jäi vielä onneksi staijaamaan. Aarne, Antti ja Janne könysivät kotimökkiä kohti, ehdittyämme perille Hessu soitti. Tunturikiuru oli paikalliseksi itäkärkeen. Noh, koko poppoo tietysti lähti ereä katsomaan (vielä toppavermeet päällä). Ere otti kuitenkin hatkat lentäen soraharjun taakse eikä sitä löytynyt pohjoisrannalta. Pohjantikka havaittiin vielä aamupäivällä, taisi sekin jatkaa matkaansa. Vielä 1 helmari yhytettiin päivänokosilta. Sunnuntai on totutusti vaihtopäivä, Hessu siirtyi Västralle vahvistamaan miehitystä. Östralle saapui Timo Wegelius. Tunturikiuru ja PRO löytyivät, kun komppasimme rannat porukalla. Rannoilla oli muutamia rautiaisia, n. 50 niittykirvistä, 7 pässiä jne. Tyhjempiäkin rannankoluamiskeikkoja on ollut. Tyypillinen Östran päivä: aamulla palellaan staijissa, iltapäivällä hikoillaan kompatessa. Illalla taas saunotaan vaatteet päällä, kun Mauri lämmittää mökkiä!”

”AVi”

Viikko oli saaressa takana ja muutamia oikein mukavia havaintoja oli tullut! Odotukset olivat kuitenkin vielä korkeammalla! Ikävää oli menettää porukkamme kovin staijari eli Hessu naapurisaarelle, jonne hänen seurakseen saapui hänen turkulaisia retkikavereitaan. Pahin pelkomme oli se, että Hessu alkaisi soitella: ”Näittekö te sen suulan tai melperin tai lunnin?!” Kun kerran säätkin viilenivät, tiesimme, ettemme jaksaisi kuitenkaan juuri paria tuntia kauempaa tuijottaa merelle, ainakaan tyhjälle!

”11.10. Sää: -0 – +7 C, 4-9 m/s NW-WSW, 0 %, yli 20km , mv +21”

”Aamu valkeni kylmänä ja luoteistuulisena. Allekirjoittaneen ensimmäinen täysi saaripäivä alkoi hieman nihkeissä tunnelmissa. Nimittäin muutto oli heikkoa ja paikallisena oli eilistä vähemmän lintuja. Ere ja pro tosin olivat vielä paikalla! Telkkä oli päivän rynnistäjä 427 muuttavalla ja 250 paikallisella yksilöllä. Pikkulintupuolella pientä muuttoa oli sinitiaisella 104 muuttajalla. Muuten oli täysin hiljaista muuttorintamalla. Paikallisina oli varsin vähän populaa. Illalla luvattiin voimistuvaa länsituulta, joten ihmeitä ei linturintamalla ole odotettavissa. Lintuharrastajana tuudittaudun kyllä lievään optimismiin ja iloitsen siitä, että kunto kasvaa ja kilot karisee.”

”T. Wegelius”

”12.10. Sää: 5-10 C (vaihteeksi lämmintä), 4-9 m/s W-WSW (hö), 20 % selkeää”

”Staiji oli varsin tuskaista. Muuttoa ei juuri ollut. Lajeja kuitenkin näkyi: parempina lapasotka 10m, merisirri 11m, ruokki 5m, merikihu jne. Yhdeksän jälkeen homma hyytyi entisestään, ja vaikka Aarne oli useammankin kerran sanonut, että: ”Jäägee menee juuri silloin, kun muut geet ei muuta”, oli Wege jo lähtenyt saarta kiertämään, ja Janne ja Antti juuri lähdössä, kun se sitten tuli. UPEA JP JÄÄKUIKKA meni myötävalon puolelta kohti Norrbergetiä! Wegelle ja Västralle soitettiin hälytykset, ja sieltäkin päästiin ihailemaan tätä haloGEEninokkaa. Tyytyväisinä saatoimme lopettaa aamustaijin tällä kertaa, kun vielä kanahaukkakin saatiin reidariksi lähtöä tehdessä.
Metsissä oli todella köyhää (eikä tarkoita sitä, että punarintoja olisi ollut paljon). Muutamien puskista esiin ”houkuteltujen” lintujen seassa oli kuitenkin pari np. mustapääkerttua. Lintupaljoutta kuvastaa hyvin se, että puujyrääkin jouduttiin etsimään lähes kirveen kanssa. Lopulta moinen löytyi itäkärjestä vilkun seinää kiipeilemästä, josta tuuli puhalsi senkin merelle.
Iltapäivällä Hessu pyysi nöyrästi meitä Västralle komppausavuksi. Saunan lämpiämistä odotellessa komppasimme Västran luoteis- ja pohjoiskärjet, joilta löytyi yllättävän mukavasti lintuja, mm. 6 suosirriä, tiltaltti, 3 rautiaista, turpo ym. Sauna teki GUTAA! Olo oli kuin uudestisyntyneellä, joten huomenna jaksaa taas painaa!”

”aalja”

Linnutkin alkavat tulla tutuksi

Kyllä oli mageeta nähdä upea jääkuikka ja sauna oli todella virkistänyt! Olimme taas täynnä energiaa, mutta kauan ei energiamme riittänyt, sillä PALJON huonompaa oli luvassa! Lågskäriltä yrittivät haastaa meitä saaripinnakisaan, mutta eipä oikein ollut millä kisata:

“13.10. Sää: +4-9 C, 10-15 m/s SW, 80%, >25km, mv +40”

“Tänään oli huono päivä… Aamustaijilla kepitettiin YKSI GAVIA, joka ei ollut kaakkuri eikä irmeli. Päässälaskutaitomme joutui todella kovalle koetukselle mulleja ynnätessä, 290 muuttavaa meni. Västralla turkulaiset ynnäsivät käsittämättömät 9000 kalalokkia, olivatpa nähneet etelänkiislankin. Ei meiltäkään yritystä puuttunut, koko saari kierrettiin kattavasti. Suorastaan huikean upeina havaintoina mainittakoon puujyrä 1m, punarinta 1p, pajusirkku 1p, sammakko 1p, minikurppa + 2 isoveljeä, turpo 1p, tali- 6, sinitintti 3, troglo 1p, laura 1, punakylki 2… Ilman näitä hienoja havaintoja lajimäärämme olisi jäänyt merkittävästi nyt havaituista 47 lajista!
No joo, tulipahan huoltohommiakin tehtyä, rannoilta roudattiin pari pölliä polttopuiksi sekä raivattiin polkuja. Tuuli ulkona vain yltyy, ikkunalasit hieman jo helisevät (16 m/s). Odotamme kauhunsekaisin tuntein loppuviikoksi suunniteltua saaripinnakisaa. Onneksi miehitysporukassa on footballin ystäviä, juuri alkava Suomi-Hollanti MM-karsintaottelu tuo jännitystä iltaamme. Östran tämän hetkisessä linnustossa ei ole mitään jännittävää näillä tuulisilla, kirkkailla keleillä.”

”päätään tuskaisena raapiva AVi”

”14.10. Sää: +5-8 C, 8-12 m/s SSW-SW, 80 %”

“Tänään oli vähemmän huono päivä. Lajejakin kertyi 57, jossa oli peräti 10 lajia eilistä enemmän. Mainittavimmat havainnot olivat nuori pere, suosirri, kottarainen ja ANTin kuulema tri/hod ääni! Muuttajien kunkuksi kohosi kanukka 3000 muuttajallaan. Paikallisista voisi vielä mainita: merisirri 1, minikurppa 1, kulorastas 1, laura 1, lapinsirkku 1. Muuten paikallisia pikkulintuja oli vähän. Mauri sai raivaukset päätökseen tältä erää. Ihme kun miehestä ei tullut metsuria aikanaan. Niin kovaa tahtia kaatuvat puut Maurin jäljiltä. Huomenna on saarten välinen ralli. Toivottavasti keli paranee, niin kuin ennusteet lupaavat.”

”T. Wegelius”

Vihdoin parempaa, mutta ehkä liian myöhään?

Jo alkoi ukoilta huumori olla loppu! Onneksi sääennusteet lupasivat parempaa, joten uskalsimme lyödä lukkoon rallisuunnitelmamme. Odotuksemme eivät olleet kovinkaan korkealla, mutta vihdoin yön aikana saareen saapui lintuja, joten pääsimme rallaamaan ihan tosissaan:

”15.10. Ai mää vai?: 4-0 C, 3-8 m/s SSE-SE”

”Kauan odotettu rallipäivä! Odotettu siksikin, että looksilaiset olivat yrittäneet ehdottaa rallia jo useampaan kertaan, mutta kelit olivat olleet meille aivan surkeita, eli emme olleet innostuneet. Nyt tuuli kuitenkin kääntyi kaakon suuntaan ja jopa TYYNTYI! Koska ralli alkoi jo 00:00, laitoimme yöksi pöllöverkot, joita Janne tyhjenteli yöllä – puista pudonneista lehdistä. Pöllöjä ei tullut.
Aamulla Antti ja Janne suuntasivat itäkärkeen ja Wege länteen staijaamaan. Aarne ja Mauri painuivat metsiin. Lintuja olikin todella mukavasti. Puujyriä, hippiäisiä, peukaloisia, tulkkuja ja jopa loxioita oli runsaasti. Mereltäkin hoitui kohtuu vaivattomasti kaikki tavalliset lajit, joten pian olimme kaikki koluamassa saarta.
Jannen jo aamupimeässä kuulema (määritys jäi tuolloin vielä auki) sepelrastas löytyi kotimetsästä, josta se siirtyi katajikkoon räksämassaan. Muuttohaukka oli taas paikallisena, kuten myös tauon jälkeen västäräkki, lapasorsa, 2 käpytikkaa, 4 mustarastasta, 2 tiltalttia, pyrstäreitä, viherpeippoja ja 2 PROta. Nisareita muutti muutamia ja myös gentti kiusasi variksia hetken. Koko porukalla suoritettu saarikierros tuotti vielä pari lajia: minikurpan, lapinsirkun ja merisirrin.
Iltaseitsemältä, kun ralli päättyi, olimme jo tuloksemme ynnäilleet ja jopa lähettäneet. Havaitsimme yhteensä 71 lajia, joilla irtosi 4. sija todella kovassa seurassa. 1. oli Signilskär 83 lajilla, 2. Säppi (81), 3. Lågskär (79), 5. Västra (jonka lajimäärä oli 67 ja parhaita lajeja olivat pere, merisirri, kiisla, sepelhanhi, kiuru, 4 tiltalttia, suosirri ym.), 6. sija meni sarista pohjoisimmalle eli Tankarille 59 lajilla. Lajeja tuli siis mukavasti mutta se rari jäi vieläkin löytymättä. Päivän kohokohta oli, kun päivän ensimmäinen pro oli hoidettavissa ruokapöydästä!”

”aalja”

”16.10. Zäädila oli seuraava: +4-8,5 C, 2-6 m/s SE-ENE, 80 %”

”Aamuhämärissä päätimme suunnata veneen keulan kohti Västraa. Wege revitteli lajeja Östralla, kun muut rantautuivat Västralle. Eilenhän siellä oli ollut mukavasti lajeja, mutta yöllä vallinnut hyvä muuttosää oli lähestulkoon tyhjentänyt saaren. Havaittiin sentään Västralla tiltaltti, 3 pulmusta, lapinsirkku (aiheutti kähmyilyllään komppaajissa pientä singahtelua), suosirri 1p, suopöllö 1p, sepelhanhi. Helstolan Hessun avustuksella hoidettiin vielä pikkuvarpunen: oltiin jo veneessä lähdössä kohti Östraa, kun Jannen puhelin soi. No, ei muuta kuin putki takaisin jalustaan kiinni. Siellähän se pikkuvarpunen nökötti majakan kaiteella! Östralla kompattiin porukalla rannat, tunturikiuru saapui pohjoisen suunnalta tippuen länsikärjen tuntumaan. Pere saapui idästä saareen, vaihdossa lähti pari nisarin riepua. Samanlaisiksi rievuiksi voisi päivän perusteella luonnehtia Östran miehittäjiäkin, kyllä oli iltapäivällä joka pojalta veto pois! Silti kompattiin koko saari, ehkä se rari löytyy sitten huomenna (lähtöpäivänä)? Allekirjoittanut haluaa kiittää vieraanvaraisuudesta ja hyvästä huoltopolitiikasta, mielellään tänne tulee joku toinen syksykin! ”

”AVi”

”17.10.”

”Lähtöpäivä koitti taas liian varhain. Tällä kertaa liian varhain vain siinä suhteessa, että rarit olivat jääneet löytymättä. Muuten koko porukka oli kyllä jo valmis lähtemään takaisin sivistyksen pariin. Päivän havikset jäivät useisiin (pikku-)loxia- ja pyrstötinttiparviin, 3 tikliin, 2 sarvariin sekä merisirriin.
Lopulta lähtökin koitti liian varhain, kun saimme tiedon, että lähtö oli tuntia sovittua aiemmin. Niinpä kämpän talviteloille laitto ja pakkaus tehtiin rivakasti.
Loppusanoina voisin sanoa, että 2 viikkoa olivat todella mukavat! Seura oli leppoisaa, kämppä kotoisa ja saari aivan uskomattoman upea! Suomea ympäriinsä kierrelleenä lintuharrastajana tämä kolkka oli vielä jäänyt käymättä. Takuulla tulen vielä uudestaankin. Kiitoksia kaikille!

P.S. Juuri löytyi Antin patjan alta Helstolan lompakko, herätyskello ja auton avaimet, eikä ollut mies naapurisaarella vielä huomannut niiden puuttumista. Onneksi Antti katsoi patjansa alle!”

”aalja = J. Aalto
Parikkala”

Varsin mukavassa kelissä puksuttelimme Stolpen paatilla Klobbskattiin, jossa heitimme muulle porukalle hyvästit ja jatkoimme Vaasaan Antin luo, jossa odotti Lauran tekemä herkullinen lihakeitto sekä SAUNA!

Seuraavana aamuna nukutti pitkään! Kuitenkin jo kymmenen aikaan lähdin ajamaan Suomen halki kohti koti-Parikkalaa. Iltakuuden aikaan oli uuvuttava ajorupeama päätöksessään ja raskas mutta varsin antoisa saarireissu päätöksessään. Havainnot eivät tällä kertaa olleet olleet järisyttäviä, mutta muuten reissu oli ollut todella onnistunut!

Loppukuu

Norrskilta kotiuduttuani ehdin tehdä vain pikaisen visiitin Siikalahdelle, josta hoitui 220 Siikalahtipinnaksi harmaapäätikka. Pari päivää levättyäni lähdimme Hannan kanssa Kirkkonummelle vanhempieni luokse pikavisiitille. Päätarkoituksenamme oli viedä Hannan uusimmat maalaukset Galleria Karaijaan Kirkkonummelle. Karaijassa kun on marraskuun ajan lintumaalareiden yhteinen taidenäyttely.

Itselläni oli alun perin suunnitelmissani jatkaa vielä noin viikoksi Hangon Haliakselle, mutta suunnitelmat menivät myttyyn, kun Hannalta pöllittiin lompakko Helsingissä. Niinpä matkasimme takaisin Parikkalaan, vaikka Kokkolassa bongattiin yhtä Suomen kautta aikain harvinaisinta lintua, amurinuunilintua.

Haliaksella sitten oli sopivasti seuraavana päivän seuraava Suomen pinna eli vaaleakiitäjä, mutta onneksi alkuperäisen suunnitelmanikin mukaan olisin ollut menossa asemalle vasta seuraavaksi päiväksi! Muuten olisi jurppinut vielä pahemmin! Tänä vuonna kun on tuntunut, että olen ollut Suomen kamaralla retkellä aina väärässä paikassa väärään aikaan.

25.10. kävin taas Siikalahdella, jossa oli edelleen reilut 500 vesilintua, joukossaan vielä punasotkakin. 29.10. retkeilimme Hannan ja Jarvan Ilkan kanssa koko päivän Punkaharjun, Saaren ja Parikkalan tutuilla lintupaikoilla. Aloitimme Punkaharjun Hirvikoskelta, jossa muutto ei päätä huimannut (kaakkuri 6, mustalintu, pilkkasiipi, merimetso…). Saarellakin oli varsin köyhää, Ilkan taivaalta plokkaama reilun sadan hanhen parvi oli kuitenkin ihan mukava havis. Parvessa oli noin 100 sepelhanhea sekä 10 A/B:tä. Parikkalan puolella parhaimmat havainnot olivat Tarvaspohjassa ylitsemme äännellen muuttanut taviokuurna sekä Siikalahdella uiskennellut nuori liejukana.

Kuun viimeisenä päivinä kävimme taas kerran moikkaamassa Parikkalan kuukkeleita. Olivathan ne olleet päätähtinä juuri televisiosta tulleessa Siitosen Hannun ohjelmassakin. Kyllä näitä hienoja veijareita jaksaa aina käydä katsomassa.

Jos oli kesä ollut sateinen, niin sellaisena jatkui syksykin! Heti syyskuun ensimmäisenä piti tietysti suunnata Siikalahdelle katsomaan, olisivatko punapäänarskut vielä paikalla, vaan eivätpä olleet. Paremmat havikset jäivät tornin vieressä äännelleeseen liejukanaan.

3.9. viritin verkot taas Tarvaslammelle pöllöpyyntiä varten. Ja heti tärppäsikin, sillä jo samana yönä verkossa killui helmipöllö. Tämä kuitenkin jäi koko kuun ainoaksi, vaikka yritimme viikonloppuisin aina, kun ei satanut.

4.9. Hanna oli matkannut lintupiirtäjien viikonlopputapaamiseen, joten suuntasin itsekseni kohti Mikkeliä ja entisen Siikalahden oppaan Kristjan Niitepöldin häitä. Päätin ajella Lappeenrannan kautta, sillä olihan siellä jo pitempään majaillut eräässä ankkalammikossa koiras mandariinisorsa. Siellähän tämä komea lintu oli edelleenkin paikalla, ja oli ihan mukavaa nähdä ensimmäistä kertaa tämä otus yli 15 vuoteen.

Alkukuun retkeily ei muuten tuottanut mitään mainittavampaa. 8.9. paukahti sitten aivan toisenlainen lottovoitto, sillä mummoni ilmoitti säästäneensä rahaa, jotta voisin ostaa itselleni auton! Toista vuorokautta selailin netistä vaihtoautoja, ja löysinkin täydellisen Citroen Berlingon Helsingistä. Eihän siinä auttanut kuin lähteä hakemaan autoa mahdollisimman nopeasti.

10.9. kävimme lunastamassa netistä löytämäni Berlingon, joka osoittautui vielä paljon paremmaksi kuin olisin uskaltanut toivoa! Oli varmasti hinta-laatu -suhteeltaan paras vaihtoauto koko maassa! Ja tilaa olisi riittävästi paljon reissaavalle ornipariskunnalle.

Ensimmäiset autonikkunapinnat kerättiin sitten Kirkkonummen suunnalta, jossa Saltilla näkyi mm. ampuhaukka, sinisoita sekä varhainen piekana.

Takaisin kotikonnuille Parikkalaan päätin ajaa Kotkan kautta, sillä meinasin suunnata koko päiväksi staijaamaan Virolahden Kurkelaan. Keli oli kuitenkin todella surkea, joten tyydyin ajamaan Savitaipaleen kautta, josta yritin hetken etsiä edellisiltapäivänä paikalla ollutta sinipyrstöä. Havainnot jäivät kuitenkin mustapääkerttuun. Lappeenrannan Askolassa piiperteli hyyppäparvessa yksinäinen tundrakurmitsa ja Myllysaaren mandariinisorsa oli komistunut entisestään.

16.9. Konza pilasi rauhallisen työpäiväni soittamalla, että Siikalahdella oli pikkukultarinta. Painelinkin ruokatunnilla paikalle, mutta paikalla selvisi, että lintu oli lähes mahdottomassa paikassa bongata. Itselläni oli kuitenkin kaikki luvat paikallisen talon isännältä kulkea tämän mailla lehmä- ja lammaslaitumien läpi suojelualueelle (jossa minulla myös oli luvat kulkea), joten pakkohan kotikenttäetua oli käyttää! Sainkin linnun vilaukselta näkyviin ja kuulin sen raksuttavankin muutamaan otteeseen, mutta sitten otus hiljeni enkä tuntiin saanut siitä enää minkäänlaista havaintoa. Eikä lintua enää löytynyt iltapäivälläkään, kun kävin paikalla uudelleen.

Muut tuntuivat näkevän oikein mukavaa kahlaaja- sekä vesilintumuuttoa, mutta aina kun itse pääsin töiltäni staijaamaan, oli muutto täysin olematonta! Syytä oli kyllä miehessäkin, sillä sinnikkyyttä ei löytynt tarpeeksi seistä sateessa ja tuiskussa. Olisi pitänyt jaksaa, sillä moisessakin kelissä kovemmat jätkät laskivat oivia muuttosummia.

23.9. ollessani vielä töissä tuli viesti Luumäeltä löytyneestä tundraviklasta. Otin hieman päivän lopusta vapaaksi ja pian olimmekin Hannan kanssa matkalla Luumäelle. Hieman alkoi huolestuttaa, sillä linnusta ei tullut ainoatakaan päivitystä, vaikka linnun löytymisestä oli kulunut jo 3,5 tuntia! Kun viimein saavuimme paikalle, oli paikalla vaikka kuinka paljon bongareita, ja lintukin oli kiltisti paikalla. Vikla taaperteli peltoa edestakaisin kapustarintaparven keskellä ruokaillen päällemme sataneista kovista sadekuuroista välittämättä. Elis tuli!

Paluumatkalla hoidimme Hannalle toisenkin eliksen eli entisestään komistuneen mandariinisorsan. Kaukaan altailta ei löytynyt pulmussirriä EKLY-pinnaksi, mutta kuukausipinnaksi napsahti paikalla uiskennellut vesipääsky. Paikalla viihtyneestä viitatintistäkään emme nähneet kuin korkeintaan vilauksen. Määrittämään emme tätä vilausta pystyneet.

Hailuotoralli

24.9. oli vuorossa uuden autonomistajan hullu päähänpisto: Olin päättänyt lähteä Hailuotoralliin. Sain kuin sainkin kaverikseni bensakustannuksia jakamaan Johannes Hännisen Punkaharjulta (joka matkasi tietysti opiskelijahintaan) sekä Miika Suojarinteen Mikkelistä. “Potun” otimme kyytiin Varkaudesta. Matka oli rankka, mutta jutustellessa se oli ohi yllättävänkin nopeasti. Hailuodon Ailastosta varaamallemme mökille pääsimme noin iltakymmenen aikaan, ja mökillä meitä odotteli jo pohjustamassakin ollut joukkueemme neljäs jäsen Mikko Ala-Kojola Limingasta.

Päätimme aloittaa rallin “Luovon” luoteisrannalta, jonne ajoimme jo aamukuudeksi. Niinpä kävelimme reilut kilometritolkulla rantaa hämärässä ennen kuin kello tuli seitsemän ja ralli alkoi. Olimme suunnitelleet kävelevämme rantaa mahdollisimman pitkälle ennen rallin alkua, jotta rallissa meidän ei enää tarvitsisi kuin kävellä rantaa pitkin takaisin autolle. Emme kuitenkaan olleet vielä päässeet haluamallemme paikalle Keskiniemen pookille, jossa oli täydellinen isokirvisniitty, jonka olisin halunnut kompata. Niinpä jatkoimme vielä hoidettuamme lajilistallemme mm. härkälinnun, kapustarinnan, mustalinnun, sinirinnan, suosirrin, kivitaskun, pajulinnun, ampuhaukan, tundrakurmitsan, pikku- ja pulmussirrin sekä muuttohaukan matkaamme kohti kyseistä paikkaa. Epäonneksemme pian törmäsimme kuitenkin paikkaan, josta ei rantaa pitkin kulkien enää ollut maastokenkäisillä joukkueenjäsenillämme asiaa, eikä minulla ollut muistikuvaa kuinka paljon meillä oli vielä käveltävää, joten päätimme lähteä tallustamaan takaisin autoa kohti. Hoidimme vielä rannalta mm. allin, rautiaisen, varpushaukan sekä kovimpana tervapääskyn, joka liihotteli metsän päällä. Myös merimetso ja pilkkasiipi pointsattiin ennen kuin vihdoin saavuimme autolle. Ralliaikaa oli kulunut yllättäen jo kolme tuntia!

Seuraavaksi körotimme huonokuntoista tietä takaisin päätielle, jota jatkoimme läheiseen Marjaniemeen. Marjaniemessä ehdimme pikaisesti havaita lapasotkan sekä metsähanhiparven, kunnes puhelimemme piippasivat pahaenteisesti kaikilla yhtäaikaa! Keskiniemestä eli paikalta, jonne emme lopulta olleetkaan kävelleet oli löytynyt PIKKUKIURU! Peltomäki, Sjöholm ja Uusimäki olivat löytäneet paikallisen linnun, jota piti tietysti lähteä heti bongaamaan!

Yritimme tällä kertaa ajaa mahdollisimman pitkälle, mutta matkamme katkesi vain jonkin verran aamuista parkkipaikkaa pitemmälle, kun hienoisen töpin ansiosta onnistuin jäämään autolla uriin pohjaa myöten kiinni. Tähän sitten katkesi myös takanamme saapuneitten rallijoukkueiden bongausmatka siksi, kunnes autoni oli vedetty pois urista. Viisaina päätimme kuitenkin jättää automme tähän, ainoastaan kokenut luovonkävijä Jurtsi joukkioineen jatkoi tästä vielä Ladalla pidemmälle. Pian kuitenkin kävelimme valtaisan lätäkön ohi, johon myös Markkolan, Luukkosen ja Karvosen matka oli päättynyt.

Pian ajoi meitä vastaan maastoautollaan Peltsin poppoo, joten lintua ei ollut enää kukaan pitämässä hallussa. Onneksi vajaata varttia myöhemmin saavuimme ohjeitten mukaiselle paikalle, joka siis oli juuri se “isokirvisniitty”, jonne olisin aamulla halunnut kävellä! Mikon GPS kertoi karusti, että olimme aamulla kääntyneet takaisin autolle vain 500 metriä liian aikaisin!

Odotimme koko porukan niityn reunalle, josta avorivissä lähdimme hissukseen kulkemaan aukealle välillä kiikaroiden. Emme ehtineet kauaksikaan, kun edestämme noin 200 metrin päästä nousi niittykirvisten lisäksi lentoon lintu, joka oli todella vaalea ja pieni kiuru. Sen ääni oli myös omituinen hieman tärmäpääskymäinen, minulle jo ennestäänkin tuttu – siinä se oli! Pikkukiuru laskeutui varsin pian takaisin dyynin taakse, nousten kuitenkin pian taas lentoon ja suunnaten varsin kauas Marjaniemeä kohti koko ajan äännellen. Onneksi lintu kuitenkin päätti kääntyä vielä takaisin ja suoritti todella hienon ohilennon vain muutamien kymmenien metrin päästä bongariporukasta, joka siis koostui ainoastaan rallijoukkueista. Pian lintu laskeutui taas dyynien taakse rantaa, ja me päätimme lähteä jatkamaan rallia.

Päästyämme viimein koko porukka takaisin autolle, olimme tuhlanneet ralliaikaa ainoastaan Hailuodon luoteisnurkkaa edes takaisin kolutessamme 5,5 tuntia, eli puolet koko ralliajasta! Vaan eipä ollut rallin kannaltakaan mennyt bongaus hukkaan, sillä rallilajilistallemme oli pikkukiurun lisäksi lisätty mm. teeri, lapinsirkku, korppi, pikkukäpylintu ja hippiäinen.

Jatkoimme ralliamme suunnaten Pöllään, josta ei löytynyt edes pohjustettuja kurppia. Onneksi lentokentällä odotellessani muita, jotka olivat komppaamassa riekon toivossa, löytyi metsän reunasta aktiivisesti ääntelevä lapintiainen. Lintu liikkui hiljalleen lentokentän reunaa etäämmälle, mutta onneksi muutkin ehtivät kuulemaan tämän harvinaisen selkeästi hömötiaisesta äänissään eronneen lapin vieraan. Myös komea naaraskanahaukka ylitti meidät ennen kuin jakoimme matkaa.

Seuraavaksi suuntasimme Patelanselälle, jonne emme löytäneetkään aivan helposti. Ensin eksyimme jonnekin Kutusärkälle tai mikä lie, jossa opasteet kertoivat olevan myös lintutornin. Eipä löytynyt tornia, eikä mitään muutakaan, kaiken kukkuraksi mähersimme metsäkirvisen, lehtokurpan ja mustarastaan ja onnistuin kolhimaan autoakin! Eli homma alkoi mennä pahasti pieleen!

Onneksi viimein löysimme Patelanselälle, josta irtosi haarapääskyjen seassa pörräillyt todella myöhäinen törmäpääsky. Kirkkosalmelta puolestaan näkyivät mm. odotetut harmaasorsa sekä merikotka. Kun Keskikylänkin tienoolta löytyivät kaikkein helpoimmat puutelajimme, alkoi homma taas tuntua paremmalta. Aikaa oli kuitenkin kulunut jo niin paljon, että jouduimme jättämään muutamia paikkoja käymättä ja suuntaamaan lopetuspaikaksi suunnitelemalle paikalle eli Pökönnokalle.

Pökönnokalta löytyi nopeassa tahdissa jänkäkurppa, harmaahaikara sekä suokukko. Jurtsin porukan toisilleen huutelemaa pulmusta emme onnistuneet näkemään, joten lopulta lajimäärämme jäi 82:een.

Purussa selvisi, ettei meillä ollut mitään asiaa rallin kärkisijoille, vaikka peruslajit olimmekin löytäneet yhtä (kuusitiaista) lukuun ottamatta. Helppoja huutolajeja puuttui lopulta aivan liikaa! Muutama ässälajikin meillä kuitenkin oli, kun muut eivät olleet havainneet lapintiaista tai törmäpääskyä. Lopulta rallin voitto irtosi viiden tasaisen joukkueen välillä 93 lajilla, Pikkuoravien eli Lampilan, Keskitalon ja Taavetin korjatessa potin. Yhteislajimäärä rallissa kohosi huikeaan 127:ään!

Yöksi suuntasimme Siikajoen Tauvon lintuasemalle, jossa ei valitettavasti ollut miehitystä. Niinpä aamulla herättyämme ja havaittuani pihalla pohjansirkkuja sekä leppälinnun suuntasimme (Potun ja Johanneksen kanssa) Ulkonokalle laskentaa suorittamaan. Vesi oli aivan järjettömän korkealla, joten heti Munahiedan jälkeen olimme kaikki kolme mulahtaneet. Niinpä emmem enää välittäneet loppumatkalla lätäköistä, vaan kiersimme nokan suorinta reittiä. Linnut olivat todella vähissä, mutta mm. 10 mustavikloa, 27 suokukkoa, 6 pikku- ja 2 pulmussirriä, 2 sinisuohaukkaa, ampuhaukka, pulmunen, palokärki ja 2 lapasorsaa havaittiin.

Iltapäivällä pistäydyimme vielä Kaasan kalasatamassa ihmettelemässä täysin tyyntä merta sekä hieman etsimässä inoa Haikarannokalta, ennen kuin lähdimme pitkälle paluumatkalle kohti Kaakkois-Suomea. Parikkalaan pääsin lopulta iltakymmenen aikaan väsyneenä mutta reissuun tyytyväisenä.

28.9. kävin iltapäiväretkellä Siikalahdella, josta löytyi yllättäen mukavat joutsen- ja kurkiparvet Kaukolan pelloilta. Yhteensä 160 kurkea ja 70 joutsenta ruokailivat kaikessa rauhassa pellolla, vaikka kävelin varsin lähelle niitä kuvaamaan. Pohjoispuolen pelloilla tallusteli täysin muista erillään kurkiperhe, jonka lapsosilla oli renkaat jalassaan. Pirkan kanssa rengastamamme linnut olivat vielä maisemissa. Lahden yllä lenteli myös valkoposkihanhiparvi ja muutamia metsähanhi lensi kaakatten lahden yli.

Kuun viimeinen päivä kului sekin töissä. Töihin ajellessani näkyi jo muuttopäivää enteillen 130 sepelhanhen parvi. Töihin piti kuitenkin mennä! Kiteeltä kiirineiden hanhimuuttosummien innostamina seisoin ruokatunnin kotipihalla Simpelejärven rannassa, jossa 15 minuutissa muuttikin 570 valkoposkihanhea. Taivaalta löytyi kyllä paljon mukavampikin yllätys, kun ylitseni muutti nuori punajalkahaukka! Pieni sadekuuro latisti muuton, mutta viimeisen puolen tunnin aikana näin vielä pari valkoposkihanhea, joten ruokatunnin yhteissummaksi näin 780 valkkaria. Simpeleellä Konza näki päivän aikana yli 10 000, joten kyllä hieman hajotti olla töissä. Onneksi vespari sentään piristi!

Elokuun ensimmäisenä päivänä lähdimme Jarvan Ilkan vanhemmiltaan lainaamalla asuntoautolla kohti Norjaa ja Lofootteja. Reissuporukkamme koostui myös Ilkan tyttöystävästä Marisannasta sekä oululaiskavereistamme Paulus Tulposta ja Juha Heimovirrasta. (Mm. meri- ja myrskykeijuja – ensimmäisiä jopa kädessä, isokihuja, suulia, lunneja, pikkukajavia, hauskanpitoa sekä tietysti digiscouppausta…) Lofootit VIII 2004 (Reissu kokonaisuudessaan)

Paluu arkeen

Lofoottireissun jälkeen jäin pariksi päiväksi Ouluun sukuloimaan. Ehdinpä kertaalleen retkellekin Pesolan Antin kanssa. Suuntasimme Oulunsalon Nenännokalle, josta löytyikin mm. jänkäsirriäisiä, karikukko, harmaahaikara ym. Olimme jo lopettelemassa retkeämme, kun puhelimemme kertoivat Raahen Yrjänänlahdelta löytyneestä jalohaikarasta. Nappasimme Ala-Kojolan Mikon kyytiin Limingasta, ja pian olimmekin katselemassa suurta valkoista haikaraa, joka oleili jopa yhdeksän harmaahaikaran seurassa.

Kuun keskivaiheilla aika meni töissä terveyskeskuksella, jonne taas jouduin sijaiseksi. Niinpä retkeily jäi todella olemattomaksi. Loppukuusta Kontiokorven Jari löysi Siikalahdelta pari naaraspunapäänarskua, jotka piti tietysti käydä bongaamassa Siikalahtipinnaksi! Kun vielä seuraavana päivänä bongasimme Joutsenon Konnunsuolta vankilanpellon mulloksella tepastelleen välimuotoisen tunturikihunuorukaisen, alkoi lintuharrastus taas pienen suvantovaiheen jälkeen maistua.

Heinäkuu oli säiltään juuri sellainen kuin sisätöissä olevana saatoin toivoa. Vettä tuli lähes koko ajan, joten terveyskeskuksella, olemattomassa ilmastoinnissakin, jaksoi olla.

Virta oli ulkomaan reissujen ja kesätöiden takia aikalailla lopussa, joten maastoon en juuri jaksanut mennä ellei ollut takeita, että jotain myös näkyy. Alkukuusta kävin muutamaan otteeseen yrittämässä kehrääjän kuvausta, kun Kauppisen Timo opasti minut moisen kummajaisen pesälle. Pesä oli maassa olevassa painanteessa, joten sitä pääsi kuvaamaan ainoastaan yhdestä kulmasta eikä siitäkään kovin hyvin.

Yhtenä yönä päätimme Antin kanssa käydä Saaren suunnalla pohjustelemassa Saaren pinnarallia varten. Päätimme kuitenkin tehdä ensimmäiset pysäykset jo Parikkalan harvoin käydyillä paikoilla 6-tien länsipuolella. Ensimmäisen pysäyksen teimme Rautalahdella, jossa huittaili pari luhtahuittia ja säksätti vuoden tauon jälkeen vakiopaikallaan viitasirkkalintu. Toisen stopin teimme Koukkuinnurmien peltoaukealla, jossa en ollut käynytkään kuin kerran aiemmin. Ajaessamme peltoja kohti sanoin huvikseni Antille, että: “Täällä on semmoiset hyvät mäkiset pellot, joista viiriäiset tykkää”. Pysäytettyämme auton ja noustuamme ulos, ei kulunut montakaan sekuntia, kun pellolta kuului byt-by-byt – viiriäinen!

Muutaman tunnin kiertelimme Saarella, jossa ei sitten enää mennytkään niin hyvin. Havainnot jäivät viimein saapuneisiin ruisrääkkiin sekä muutamaan viitakerttuseen ja yhteen luhtakerttuseen. Paluumatkalla teimme vielä yhden pysäyksen Parikkalan puolella Tyrjänkoskella, jossa lauloi idänuunilintu! Siikalahdellakin vielä käytiin ja heti tornin edustalla lenteli mustatiira! Eipä voitu kuin noitua, että rallikunnaksi oli päätetty Saari eikä Parikkalaa.

Erään kerran olimme Antin kanssa kävelemässä kohti kehrääjän pesää, kun jaloistani lähti sekä kyy että pyy. Pyitä oli lopulta poikueellinen juoksentelemassa jaloissamme, joten jouduimme siirtämään ne pois polulta etteivät ne jäisi jalkoihimme tai kyyn ruoaksi. Sainpahan pyystäkin puuttuvat lajikuvat, vaikkakin aika pienestä rääpäleestä.

Antti kävi useampaankin kertaan pohjustelemassa Saaren suunnalla, mutta itse olin kiinni terveyskeskuksella. Toisen kerran päästiin pohjustelemaan 7.7. vain pari päivää ennen rallia. Tällöin olimme jo hieman paniikissa sillä meillä ei ollut aavistustakaan, missä Saaren puolella olisi hyviä metsäpaikkoja. Niinpä olin kartalta katsonut sopivan näköisen kolkan, jonne olin suunnitellut menevämme pohjustamaan. Kun vielä huomasimme paikan nimen olevan Römppee, oli homma selvä. Pakkohan noin hassun nimisessä paikassa oli käydä! Eikä reissu mennyt ollenkaan hassummin! Metsälajeja kun kerran etsittiin, niin kahteen peukasloiseen, sirittäjiin, tiltaltteihin, rautiaisiin, hippiäisiin, töyhtötiaisiin ja laulavaan pyyhyn saattoi olla enemmän kuin tyytyväinen.

9.7. iltakymmeneltä alkoi sitten Saari-ralli. Joukkueita oli saatu mukaan mukavasti kuusi kaksihenkistä joukkuetta. Me olimme Hannan kanssa yhdessä ja aloituspaikaksemme olimme valinneet Leitvaaranmäen kuten Antti ja Lötjösen Mattikin. Niinpä ensimmäinen tunti tuijotettiin Simpeleenjärveä lähes kilpaa, ja kaikesta saattoi päätellä, että me olimme hieman niskan päällä. Satuimme näet huomaamaan ainakin paria lajia, joita kilpakumppanimme eivät huomanneet. Härkälintua, tavia ja kuikkaa kummempaa emme kuitenkaan paikalta hämärtyvässä illassa havainneet.

Iltayhdentoista aikaan ajelimme summamutikassa pikkuteitä Kirjavalan metsissä havaiten useita kehrääjiä. Pitkäpohjankankaalla emme olleet ainoa joukkue, joka oli etsimässä paikalla jo kevätrallista saakka huhuillutta viirupöllöä. Onneksi olimme kuitenkin ainoa joukkue, joka myös onnistui linnun kuulemaan! Niinpä olimme valmiita lähtemään bongaamaan, kun kontzalta tuli tieto, että he olivat löytäneet soidintavan HEINÄKURPAN! Lintu osui vieläpä täydellisesti suunnittelemallemme reitille, joten kuunneltuamme muutaman sarjan kurpan käsittämätöntä kitinää, olimme pian jo Kanavalammella pointsaamassa luhtahuittia ja -kanaa.

Mikkolanniemeltä kuulimme yön ensimmäiset rääkät ja pensassirkkalinnut, joita kuuluikin molempia myöhemmin vaikka kuinka paljon lisää. Muutkin pohjustetut yölaulajat hoituivat varsin kivuttomasti: Viitakerttunen, luhtakerttunen, satakieli sekä illan ainoa sarvipöllö kuultiin varsin mukavassa tahdissa. Loppu yö menikin lähinnä aamua odotellessa, kun lajeja ei enää löytynyt lisää; eipä oikein keksitty mahdollisia uusia lajeja etsittäväksikään. Viitasirkkalintu kyllä etsittiin ja etsittiin, vaan eipä löytynyt, vielä.

Aamu alkoi Naattikummusta kuulluilla leppälinnulla, kuusitiaisella sekä tiltaltilla, jotka kaikki olivat todella hyviä lajeja. Seuraavaksi suuntasimme Römppeen suuntaan pohjustuksillemme. Heinävaara oli jopa paljon parempi kuin pohjustuksissamme, kun rautiaisen, hippiäisen, töyhtötiaisen ja peukaloisen lisäksi löytyi huippuyllätys, pähkinähakki! Kun lähes heti perään tien varressa tuli vastaan harmaapäätikkapoikue, oli rallimme päässyt kovaan vauhtiin!

Pohjansuolla pysähdyimme pikaisesti ollessamme matkalla kohti Tetrisuota, mutta kun pikapysäyksellä hoituivat sekä peltosirkku että niittykirvinen, saatoimme skipata Tetrisuon kokonaan.

Aamu alkoi jo olla pitkällä, kun aloimme vuorostaan koluamaan lintujärviä. Lahdenpohjalta ei löytynyt ihmeitä mutta Akonpohjan harmaahaikara, rytikerttunen, mustapääkertut, viitasirkkalintu sekä tiklit olivat paljon enemmän kuin olimme odottaneet. Pikaisen mäntymetsäreissun, jolta hoitui kulorastas sekä pohjustettu pikkulepinkäinen, jälkeen jatkoimme Pohjanrannan (hernekerttu), Selänteen ja taas Naattikummun (sirittäjä ja palokärki) kautta taas lintujärville. Kanavalammelta löytyi reviiriltään kultarinta, Pien Rautjärvellä näkyi suokukkoparven lisäksi päivän toinen harmaahaikara ja Tarassiinlahdelta hoituivat kalasääski, mehiläishaukka, valkoviklo ja lapasorsa.

Loppu alkoi jo häämöttää, joten päätimme lähteä lopettamaan ralliamme samaan paikkaan kuin olimme aloittaneetkin eli Simpelejärven rantaan. Ajaessamme satuimme aivan vahingossa huomaamaan tien vieressä pienen Valkolammen, jolta löytyi yllätykseksemme mustakurkku-uikku. Lietvaaranmäellekään emme menneet turhaan, kun viimeisen tunnin aikana saimme uusiksi lajeiksi vielä pikkulokin sekä varpushaukan. Pyytä emme metsistä enää löytäneet, vaikka viimeiset kymmenen minuuttia komppasimme kuusikoita hiki päässä.

Rallin purku pidettiin Mikkolanniemellä, jonne kokoontui kuusi joukkueellista väsyneitä lintumiehiä. Jo varsin varhain selvisi, että olisimme rallituloksissa korkealla. Vaikka pari joukkuetta oli pohjustanut meitä paremmin, oli heillä monet pohjustukset pettäneet. Lopulta me korjasimmekin voiton jopa yllättävän selvästi 113 lajilla.

Bongailua

13.7. Siikalahdelta löytyi kiljukotka, jota piti singahtaa bongaamaan lähes kesken työpäivän. Lintu istuskeli lopulta lahden lounaisnurkassa samoissa kuusissa viikon verran ennen kuin jatkoi matkaansa kohti länttä. Heinäkuinen kiljukotka oli sen verran harvinainen tapaus, että paikalla kävi useita tuttuja hoitamassa kuukausipinnan.

16.7. suuntasin Kirkkonummelle pinnojen kiilto silmissä. Olihan minulla viikonloppuna periaatteessa saumaa hoitaa useampikin elis. Heti illalla hoitui Espoon Ämmässuon kaatopaikalta siellä jo viikon verran viihtynyt arohiirihaukka. Yöllä bongasin viirusirkkalinnun Tuusulan Seittelistä vuodariksi, ja jatkoin aamulla Nummelinin Puten ja Koskisen Mikan kanssa Tampereelle pointsaamaan lokkeja. Mahdollisuudet olivat molempiin splitteihin eli aro- ja etelänharmaalokkiin, mutta vain ensimmäinen eli kake tärppäsi. Aroharmaalokki löytyi vain 15 minuutin lokkien selailun jälkeen. Onneksi Visa Rauste oli apunamme, sillä ainakin omasta puolestani voin sanoa, että muuten olisi voinut mennä kake housuun! Lokkeja oli Tarasteenjärvellä aivan käsittämättömät määrät, ja lokkeja oli monenlaisia. Useampi kymmentä eripukuista ja -näköistä idänselkälokkia sekä tuhansia harmaalokkeja, pari merilokkia ym., jotka vaihtoivat paikkaa aina kanahaukan lentäessä ylitse.

Putte ja Mika lähtivät paluumatkalle jo aamupäivästä, mutta minä jäin kaivamaan Visan avustuksella etelänharmaalokkia vielä iltapäivään asti. Mikaa ei löytynyt, mutta ainakin yhtä hyväksi havikseksi löytyi upea leukistinen vanha harmaalokki!

Illalla kypsyin viitisen tuntia Ylöjärvellä mustanmerenlokkia odotellen, mutta kun lintu ei saapunut luodolleen ajoin yöksi takaisin Kirkkonummelle. Aamulla olin niin käsittämättömän väsynyt, etten jaksanut millään suunnata suunnitelmien mukaisesti Hankoon staijaamaan riuttatiiraa. Olisi pitänyt, sillä sellaisia siellä sitten tietenkin nähtiin. No, tulipahan sukuloitua.

Loppukuusta heitettiin ensin perinteiset lintuharrastajien tikkakisat, perinteisen huonoin tuloksin. Emmepähän kuitenkaan tällä kertaa olleet viimeisiä! Sukujuhlissakin käytiin Ristiinassa, ja sukulointia jatkettiin sitten Parikkalassa, kun vanhempani ja veljeni perheineen saapuivat Oromyllylle mökkeilemään muutamaksi päiväksi. Lintuhavainnot jäivät vähiin, sentään yhdelle linturetkelle ehdimme Pirkan kanssa. Eipä löytynyt mitään ihmeellisempää, mutta juuri kun olimme lopettelemassa, sillä minulla oli jo kiirus töihin, löysimme Siikalahden Raikantien varresta kurkiperheen. Sanoin Pirkalle, että: “Osaakohan noi lentää?”, johon Pirkka vastasi: “Mulla on muuten renkaat”. Eipä siis kauan mietitty, kun jo juoksimme märässä pellossa kahta kurjen poikasta kiinni. Ihme kyllä sainkin toisen linnun juostua kiinni, ja Pirkka oli samalla jäänyt seisomaan paikkaan, johon toinen poikanen oli kadonnut. Ja löytyihän sekin ojasta piilottelemasta. Niinpä Siikalahden kaikki kurjen poikaset tuli tänä vuonna rengastettua!

Kesäkuu alkoi (ja jatkuikin) varsin heikoissa keleissä. Laskentahommia piisasi, opastettaviakin kävi oikein mukavasti. Taas painettiin siis niska limassa hommia nukkumalla aina muutama tunti kerrallaan, aina kun ehti.

4.6. rutiinit katkaisi odotettu Siikalahtiralli. Harmiksemme emme olleet lainkaan ehtineet pohjustaa rallia varten muuta kuin Siikalahtea, ja Siikalahdellahan ei tietenkään saanut rallissa liikkua muualla kuin yleisillä paikoilla. Meidän pohjustuksethan olivat keskellä suojelualuetta, jonne ei rallissa ollut asiaa. Lisäksi Hannalla oli taas BirdLifen lintukurssi ja jonkunhan piti olla töissäkin, joten olin ainoa oppaista, joka pääsi kisaan osallistumaan.

Onneksi kova joukkue saatiin kuitenkin jalkeille, kun joukkueemme kaksi muuta jäsentä olivat Matti Lötjönen ja Harry Nyström.

18 tunnin Siikalahtiralli 2004 Etelä-Karjalassa

Työpäivä Siikalahdella oli taas takana, ja olinpa ehtinyt ottaa parin tunnin nokosetkin, ennen kuin lyhyen odotuksen jälkeen Matti Lötjönen ja Harry Nyström kurvasivat Siikalahden parkkipaikalle. Matti oli lähtenyt ajamaan kohti Parikkalaa Helsingistä ja Harryn hän oli napannut kyytiin Lappeenrannasta. Parkkipaikalla oli siis näin koossa 18 tunnin Siikalahtiralliin osallistuva joukkueemme.

Ralliin valmistautuminen oi sujunut jo perinteiseen tyyliin. Itse olin Hannan ja Vierimaan Antin kanssa ollut koko kevään töissä Siikalahdella, joten lahden linnusto oli kyllä hyvin hanskassa; harmi vaan, ettei se mitään hyödyttänyt, sillä Siikalahden suojelualueellahan ei tietenkään rallin aikana saisi kulkea kuin yleisillä reiteillä. Muuten pohjustustyö oli ollut lähes olematonta, sillä töitä oli meillä ollut hieman liiankin kanssa. Toki viime hetken yölaulajaretket olimme ehtineet tehdä, joten aivan tyhjin käsin emme kuitenkaan olleet.

Yhteistuumin päätimme skipata rallin aloituspalaverin ja suuntasimme kulkumme Saarelle. Rallin aloitusaika oli vielä tässä vaiheessa meille hieman epäselvä, joten kiirehdimme pelipaikoille, jotta voisimme aloittaa kiireelläkin tarpeen vaatiessa.

Ensimmäiseksi suuntasimme Saaren Pohjanrantaan, joka on tunnetusti pohjoisen Etelä-Karjalan parhaita kahlaajapaikkoja, ja josta olin viikolla pohjustanut mm. keltavästäräkin, jouhisorsan ja heinätavin. Olipa paikalla huhuttu viihtyvän harmaahaikarankin.

Viimeinen viesti aloituspalaveripaikalta kertoi ikäväksemme, että ralli oli päätetty alkavaksi klo 20.00 eikä liukuvasti seuraavan tunnin aikana, kuten olimme toivoneet. Niinpä me jouduimme aloittamaan rallaamisen lähes välittömästi torniin päästyämme.

Ihmeen tyhjältä näytti Pohjanranta, ja sitä se myös oli! Aloituslajimme oli niinkin köpö kuin silkkiuikku eikä jatko ollut juuri parempaa. Tornista emme havainneet mitään parempaa, ainoastaan naakkaparvi oli jotain, mitä ei tavallisesti paikalla tule vastaan.

Lyhyehkön ja köyhän staijin päätteeksi päätin hieman komppailla rantaniittyjä mukavien kahlaajien toivossa, mutta tämäkin reissu lopahti päästyäni vain vajaan 50 metrin päähän tornista, kun mulahdin sen verran reippaasti, että toinen saapas hörppäsi ainakin litran vettä. Onneksi samaan aikaan meidät ylitti se ainoa onnistunut pohjustuslajimme keltavästäräkki, joten saatoimme vaihtaa maisemaa hieman laihaa pinnasaalista ihmetellen.

Seuraavan stoppimme teimme aivan uudella tuttavuudella Saaren Kuposenmäellä. Paikalta oli aivan upea näköala, mutta ainoastaan kaukainen metsäviklo kirjattiin lomakkeeseemme. Arktikan aikaan paikka saattaisi olla käymisen arvoinen?

Saaren kierros jatkui vaisusti, sillä lintuja todellakin oli aivan käsittämättömän vähän. Onneksi rallimme oli vasta aivan alkutekijöissään, joten emmehän me tarvinneetkaan suurta lajikirjoa vaan muutamia hyviä lajeja, joita ei välttämättä myöhemmin enää löytyisi muualta.

Tarassiinlahti ei juuri sekään tömissyt, sentään heinätavinaaras lennähti editsemme ja valkoviklo löytyi piilottelemasta kasvillisuuden seasta.

Saari-sightseeing jatkui Jyrkilän pelloille, jossa tapasimme lintuharrastajapoppoon, joka ei valitettavasti ollut rallista kuullutkaan, mutta heillä oli tavoitteenaan löytää pelloilta suopöllö. Jutellessamme kuulimme luhtahuitin, ja niinhän siinä kävi, että kun tämä tapaamamme retkiseurue jatkoi kulkuaan, ei kestänyt kuin muutaman minuutin, kun pelloille saapui saalistelemaan (kuinkas ollakaan) suopöllö.

Yö alkoi jo hämärtyä, kun lähdimme ajamaan perinteistä rajan läheistä reittiä kohti etelää. Kanavalammella kuulimme jo liikkuvasta autosta pensassirkkalinnun. Komeasti hoidimme spontaanin linnun varsin kovasta vauhdista, sillä meillä oli lammen rannalla Rainer Rajakallion rallijoukkio näkyvissä. Emmehän halunneet äkkijarruttelulla paljastaa lintuamme heille.

Rainer ja Pelttarin Petri olivat kuitenkin jo samaisen pensassirkkelin kuulleet, ja heillä tuntui muutenkin ralli käynnistyneen ralli oikein mukavasti, kun he sanoivat, etteivät olleet Kanavalammelta saaneet ensimmäistäkään uutta lajia, vaikka lammella oli oikein mukavasti lintuja. Meillekin paukahti pinnoihin mm. luhtakana.

Tyrjän seutu näytti sitten taas kerran kyntensä! Rajan läheisen tien varressa kuulimme joka ikisellä pysähdyksellä kehrääjän. Ne jopa haittasivat muuta kuuntelua! Eipä ollut koskaan ennen tullut moista kehrääjäkeskittymää vastaan, kuulimme puolessa tunnissa Tyrjän – Siikalahden alueella 12 lintua! Kunnan rajalla huuteli kaksi viirupöllöä kilpaa, ensimmäiset viitakerttuset ja ruisrääkät löytyivät myös perinteisiltä paikoiltaan.

Vuorokauden vaihduttua saavuimme tuttuihin maisemiin Siikalahden ympäristöön, josta muutamassa minuutissa hoidimme lajilistallemme pohjustetun viitasirkkalinnun sekä sponden luhtakerttusen. Kaukolan pensassirkkalintukin oli taas äänessä.

Loppuyön pyörimme perinteisillä yölaulajapaikoilla lähinnä sarvipöllöä haeskellen, ja löytyihän niitä lopulta kaksikin kappaletta. Ajaessamme Siikalahden eteläpuolella Harry alkoi pilkkiä oikein toden teolla, mutta, tokeni kun kuuli auton ikkunan läpi korkeaa kimitystä. Teimme äkkipysäyksen, ja äimistyneinä saimme todeta Harryn ensimäärityksen aivan oikeaksi: Nuolihaukka lensi ylitsemme kimittäen, ja kello oli 1.30!

Aamukolmen hujakoilla alkoivat ensimmäiset kuhankeittäjät, kultarinnat ja monet muut tavalliset aamulaulajat laulaa, joten tiesimme lähteä hieman parempien aamulaulajien toivossa Tyrjänkoskelle.

Tyrjänkoskella törmäsimme tutun näköiseen autoon kolmas oppaamme Antti Vierimaa ja oppaan hommia muutamaksi viikoksi harjoittelemaan tullut Johannes Hänninen olivat varjorallaamassa 8 tunnin sarjassa. Osallistumismaksua he eivät olleet maksaneet, sillä joutuisivathan he olemaan 6 tuntia kisasta töissä Siikalahdella opastamassa. (Saivat muuten lopulta 95 lajia, jolla olisi irronnut 8 tunnin sarjan voitto.)

Kosken lähimetsissä tiltaltti lauloi iloista tiltitystään, rautiainen helskäytti sävelmiään ja käveltyämme alas kosken ohitse törmäsimme Anttiin ja Johannekseen, joilla oli riemu-uutinen kerrottavanaan. Vain parin sadan metrin päässä saman tien varressa oli hetkeä aiemmin laulanut pikkusieppo. Ja siellähän tämä yksi meikäläisen lempilaulajista edelleenkin tsilputti vienoa lauluaan! Nyt oli hymy entistäkin herkemmässä! Ja homma sen kuin muuttui paremmaksi: palokärki rummutti jossain lähistöllä, pyy vihelsi yhden kerran aivan vieressämme, korppi lensi ronksuen ylitsemme ja kuikkia sekä härkälintuja kellui järvenselällä. Johan alkoi pinnat paukkua!

Pikainen käynti varsinaisella Siikalahdella rajoittui ainoastaan patotien katselulavalle. Olimmehan pohjustaneet Siikalahden varsin hyvin, joten tiesimme, ettei koko alueella muualla meille mitään tarjottavaa. Aika erikoista, mutta kesä olikin ollut ennätyshuono! Patotieltä pointsasimme jo viikon paikalla hengailleen siipivikaisen mustaviklon sekä tietysti ruovikossa pomppivaa lauluaan jankanneen rytikerttusen.

Eihän Simpelejärven selkiä kokonaan voinut sivuuttaa. Niinpä suuntasimme Pistonniemen rantaan, josta näkyikin mukava laji eli mustalintu sekä muutama tukkakoskelo.

Aamun ollessa jo pitkällä suuntasimme kulkumme kohti Soininmäkeä sekä kuukkeleita. Toki tavoitteenamme oli samalla hoitaa listallemme myös muutamia muita metsälintuja.

Saavuttuamme perinteiselle kuukkelipaikalle lensi ylitsemme parvi pikkukäpylintuja. Metsän tähtiä eli kuukkeleita ei kuitenkaan löytynyt, vaikka etsimme niitä reilut puoli tuntia. Hetken mietittyämme päätimme yrittää vielä toisestakin paikasta näitä seudun kuuluisuuksia. Ajaessamme kohti toista paikkaa ikkunat auki, kuului metsästä outo linnun laulu. Kaikki ulos ja korvat hörölleen, ja aivan oikein, idänuunilintu siellä lauloi korkeaa liverrystään!

Ajaessamme löysimme vielä kulorastaan ja näimme naarasteeren, mutta itse kuukkeleita emme löytäneet, vaikka yritys oli todella hyvä. Aikaa käytimme pelkästään kuukkeleihin reilusti toista tuntia, mutta olipahan ohessa löytynyt muutama mukava laji sekä helmenä iduli.

Nyt oli sitten Parikkalakin koluttu ja alkoi pitkä siirtymisemme kohti Etelä-Karjalan eteläisiä lintumaita. Pitkä ajomme keskeytyi ainoastaan Ruokolahden patotiellä, josta pointsasimme kanadanhanhet.

Imatralla pysähtelimme sitten useammassakin paikassa. Immalanjärvellä rastaskerttunen ei suostunut meille raksuttamaan, mutta Neitsytniemessä kuulimme liikkuvasta autosta pyrstötiaisia. Peltosirkkukin löytyi lajilistallemme.

Joutsenon Konnunsuolta löytyi oikeastaan vain ne pakolliset lajit eli mehiläishaukka, pikkulepinkäinen sekä niittykirvinen. Kotasaari olikin sitten huomattavasti parempi, sillä kahlaajalajisto oli ilahduttavan monipuolista. Lapinsirrien, pikkutyllien ja tyllien lisäksi löytyi jo aiemmin näkemiämme valkovikloja ja mustavikloja. Kun Kivisaaressa langalla istuskeli vielä hemppopariskunta, oli Joutsenon pikainen kierros ollut erinomainen.

Lappeenrannassa suuntasimme suoriltaan Askolaan. Tiklit lauloivat jo ennen parkkipaikkaa, mutta mukavampi ylläri oli pikkulutakolta lentoon noussut harmaahaikara! Tulihan tämä laji hoidettua, sillä olimme sitä etsineet alkutaipaleella oikein urakalla Pohjarannasta. Myös meriharakat hoituivat rikastuttamaan jo ennestään kohtalaista kahlaajavalikoimaamme.

Hanhijärveltä löytyi kuin löytyikin nimensä mukaisesti metsähanhi. Lintu oli aivan järkyttävän kaukana, mutta onneksi se kävi kiven päällä seisomassa, jolloin se näkyi sitä ympäröivien sorsien takaa varsin hyvin.

Kaislasta olimme suunnitelleet lopetuspaikaksemme, sillä tiesimme järvellä olevan ainakin muutamia vielä lajilistaltamme puuttuvia vesilintulajeja. Vain muutamassa minuutissa löysimme kaukaisista vesilintuparvista puuttuneet harmaasorsat, uivelon sekä jouhisorsan, joten päätimme vielä lähteä epätoivoiseen rynnäkköön keskustaa kohti.

Matin autossa ilmeni pahanlaatuisia ongelmia, mutta silti sinnikkäästi ryntäsimme viimeiselle etapille. Meillä oli ralliaikaa enää noin seitsemän minuuttia, kun pääsimme määränpäähämme Lappeenrannan sataman tienoille etsimään paikalla keväällä pyörinyttä mandariinisorsaa. Lintua ei ollut lintuharrastajien toimesta havaittu reiluun puoleentoista kuukauteen, mutta maallikkohavaintoja oli linnusta saatu vielä noin viikkoa aiemmin. Haeskelumme ei kuitenkaan tuottanut tulosta, vaikka hieman säpinää saatiinkin aikaan.

Lopulta saimme laskea havainneemme 18 tunnin rallin aikana 128 lintulajia, joka ei lajimäärältään kuulostanut kovin paljolta, mutta kesän lintutilanteeseen suhteutettuna olimme tulokseen enemmän kuin tyytyväisiä. Itse asiassa mielestämme ralli oli mennyt kokonaisuudessa mielettömän hyvin, joten olimme jopa hieman kauhistuneita laskettuamme lajimäärämme. Olimme olettaneet havainneemme ainakin jonkin verran enemmän lajeja.

Parikkalan Harjulinnassa järjestetyssä purkutilaisuudessa selvisi, että joukkueeme Ja-Ma-Ha Racing Teamin kokoama lajimäärä riitti voittoon rallissa. Voitto oli kuitenkin vain pieni lisäplussa tähän mielettömän mukavaan linturevitykseen, jonka olimme Matin ja Harryn kanssa tehneet. Olipahan taas ollut hauskaa!

Rallin päätyttyä ja tulosten tultua julki kävin vielä Siikalahdella pointsaamassa vuodariksi sieltä löytyneen mustatiiran.

Rutiinihommia

Seuraavana päivänä saatuani taas vesilintulaskennan tehtyä olin hakemassa Hannaa Kägöseltä, jossa hän oli juuri saanut kurssinsa päätökseen, kun puhelimeni kertoi, että Simpeleen Änkilästä oli löytynyt pikkukultarinta. Pitihän tämä kova WP-vuodari käydä hoitamassa. Samalla kävimme myös katsomassa rallissa toisten joukkueitten toimesta löytynyttä pohjantikanpesää.

Kuun puolivälissä retkeily oli vähäistä, mutta maastossa olimme silti runsaasti. Siikalahdella rämpiessä vain harvemmin tulee vastaan mitään parempaa. Kyllä muutonseuranta tai monien lintupaikkojen kiertely ovat parempia tapoja löytää harvinaisuuksia kuin yhden paikan jatkuva koluaminen.

Vapaa-aikamme, jota ei paljon ollut, kului lepäämällä. Kerran jaksoimme jopa käydä Tarvaslammella rengastelemassa hieman törmäpääskyjä. Bongaamaankin onneksi päästiin, kun Lappeenrannan Tuosasta löytyi koiras nunnatasku. Me ahtauduimme kaikki oppaat (mukana myös oppaan hommia harjoittelemassa ollut Hännisen Johannes) Antin autoon ja pyyhälsimme hoitamaan tämän käsittämättömän kauniin linnun elikseksi. Hanna sai jopa katkaistua tällä kauniilla linnulla 300 eliksen rajapyykin!

Kuusamoon

Onneksi laskenta-aikataulut antoivat minulle mahdollisuuden tarttua houkuttelevaan tarjoukseen, kun Mäkelä Jyrki soitti Kuusamosta ja tarjosi paikkaa Kuusamorallijoukkueessaan. Niinpä laskentojen jälkeen hyppäsin 14.6. aamukuudelta linja-autoon ja vaihdettuani autoa sekä Joensuussa että Kajaanissa olin perillä Kuusamossa jo iltapäivällä.

Aivan armottomista univeloista huolimatta olin tarmoa täynnä, ja pohjustamaan lähdimmekin vielä samana iltana.

Seuraavat päivät pohjustimmekin aivan veren maku suussa, enimmillään 18 tuntia kerrallaan, ja parhaimmillaan meillä oli kaksi autolastia liikenteessä, kun hommaan osallistuivat myös joukkueemme kaksi muuta jäsentä Mika Hämäläinen ja Heikki Suoraniemi sekä myös heidän kaverinsa Janne Moilanen. Välillä teki jopa pahaa, kun univelat painoivat silmiä, mutta tulosta kuitenkin saatiin. Pohjustusten aikana havaitsimmekin mm. pari pikkukultarintaa, kultarinnan, pensassirkkalinnun, hiiripöllöpesueen, helmipöllön, pohjan- ja pikkusirkkuja, luhtahuitin sekä kulimme myös mahdollisen liejukanan. Paras kokemus minulle oli kuitenkin, kun pohjustusten ohessa kävimme rengastamassa pesältä maakotkan poikasen!

Onneksi maltoimme nukkua rallia edeltävän yön kunnolla, ja kun Timosen Samikin saapui Oulusta vahvistamaan joukkuettamme, ja vuokrattu nelivetopakettiautomme odotti pihalla, oli tiimimme valmiina ralliin.

Rallin aloitimme Oulangalta, ja seuraava 24 tunnin aikana ajelimme Kuusamoa ristiin rastiin yhteensä 600 kilometriä. Rallisuunnitelma oli laadittu äärimmäisen huolellisesti, joten turhaa ajoa tästä ei ollut montaakaan kilometriä. Ralli otettiin tietysti tosissaan, sillä olihan pohjustukset tehty viimeisen päälle. Valitettavasti ralli meni jopa lian vakavaksi, mutta onneksi koko ajan lisääntynyt lajimäärämme auttoi kaikkia meitä jaksamaan.

Oulangalla mehiläishaukasta aloitettuamme muita mukavia lajeja olivat: maakotkat, varpushaukka, pyy, hiirihaukka, lapasorsa, ampuhaukka, pesältä hoitunut helmipöllö, pohjustettu kuusitiainen, sponttaanisti löytynyt pohjantikan pesä, kuukkelit, hippiäinen, lapintiainen, isokäpylintu sekä pohjansirkku.

Matkamme jatkui, ja pinnalistamme karttui mm. pohjustetuilla hiiripöllöillä, mustalinnuilla, ruoskosuohaukalla, kaakkurilla, pesältä hoidetuilla merikotkilla, merilokilla jne. Yön aloitimme hoitamalla pohjustuksissa löytämämme luhtahuitin, josta suuntasimme pensassirkkalinnun, kapustarinnan ja suopöllön kautta Antinperään, josta kovan komppauksen tuloksena hoituivat jänkäsirriäinen ja -kurppa sekä riekko. Seuraavaksi ajoimme pitkän siirtymän Kurattiin hoitamaan metsähanhea sekä valitettavasti vain tuhlaamaan aikaan Jyrkin pohjustuksissa löytämän nokikanan takia, joka ei sitkeästä yrityksestä huolimatta suostunut meille näyttäytymään. Onneksi paikalla kuitenkin lauloi pikkusirkkuja, joten aivan tyhjin käsin meidän ei tarvinnut matkaamme jatkaa.

Palasimme pitkän siirtymän hoitamaan lajeja oikein ryminällä, sillä pohjustukset menivät vaihteeksi aivan nappiin ja sirittäjä, mustarastas, tiltaltti, kultarinta, teeri, kurki ja koskikara rikastuttivat nopeasti hetkeksi paikoilleen jämähtänyttä lajilistaamme. Pikkukultarinta ei enää aamusta ollut laulutuulella, mutta onneksemme paikalta hoituivat pahat lajit närhi ja palokärki, joten murehtimaan ei tarvinnut ruveta.

Rukalle suuntasimme hieman epätoivoisin mielin, sillä kolmella kerralla, jotka olimme pohjustuksissa paikalla käyneet, ei virtavästäräkkiä ollut näkynyt. Eikä näkynyt nytkään, mutta kuului! Lintu lauloi jossain korkeaa lauluaan, mutta sitä ei saatu näkyville vaikka etsijöinä oli useapikin joukkue. Rukalta hoitui nopeasti myös peukaloinen. Pienen odottelun jälkeen myös pommin varmaksi laskemamme pohjustettu sinirinta suostui hieman laulamaan, vaikka olimmekin jättäneet lajin hakemisen aivan liian myöhäiseksi.

Loppurutistuksemmekin meni aivan nappiin, sillä nopeaan tahtiin saimme vielä kovan uurastuksen palkintoina lajistoomme isolepinkäisen, hernekertun, pensaskertun sekä vihoviimeiseksi lajiksemme ainoan jokerilajimme spontaanin viitakerttusen.

Lopulta sijoituimme tässä ns. Suomen Mestaruus rallissa komeasti kolmaneksi, häviten hopean yhdellä ja kullan kolmella lajilla. Silti rallista ei jäänyt kovin hyvä maku, sillä homma oli omaan makuuni aivan liian vakavaa. Muutenkin rallin valmisteluja oli hurjaa seurata, sillä tällaisessa rallissa ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä ilman armotonta pohjustusta sekä aikaisempaa rallikokemusta. Ei ainakaan nykyisellä meiningillä, jossa kärkijoukkueet myös tekevät pohjustuksissa yhteistyötä käymällä kauppaa omista pohjustuksistaan. Niinpä samat hyvät lajit ovat vaihtokauppojen myötä useammilla kärkijoukkueilla.

Olin kuitenkin tyytyväinen, että kävin Kuusamossa katsomassa millaista touhua kisaamainen näissä piireissä on. Toki tyytyväinen täytyi olla myös pariin kouralliseen hyviä vuodenpinnoja sekä mm. kahteen PPLY-pinnaan.

Loppukuu meni vielä Siikalahdella laskentakiireissä ilman mitään ihmeellisempiä havaintoja. Kuun lopussa olikin aika rauhoittaa hieman linturevitystä, kun aloitin taas kesäsijaisuuden terveyskeskuksella.

l

Vappuna alkoi taas kerran (minulla jo kuudetta ja Hannalla jo kymmenettä kertaa) Siikalahden lintuoppaan sekä taas tänä vuonna myös lintulaskijan hommat. Hommat lähtivätkin käyntiin kerralla oikein toden teolla, sillä perinteisesti heti vapulta Siikalahdella riittää kävijöitä ja laskennatkin alkoivat heti kuun alusta.

Siikalahden laskennat sisältävät erillisinä kokonaisuuksina vesilintulaskennat, joiden ohessa lasketaan myös levähtävät lokkilinnut ja kahlaajat sekä koko pesimälinnuston kartoituslaskennat. Kartoitus tehdään viisi kertaa kesässä siten, että kaikki lahden sopukat kolutaan äärimmäisen huolellisesti; myös yöllä, jotta yölaulajatkin saadaan kartalle. Eli hommaa siis riittää!

Oppaana puolestaan ollaan joka viikko keskiviikosta sunnuntaihin sekä erikseen muulloinkin, jos ryhmät varaavat opastuksia. Onneksi Vierimaan Antti saapui taas kolmanneksi työläiseksemme, joten kaikkea ei meidän tarvinnut sentään tehdä kahdestaan.

Siikalahdellahan alkoi tietysti lintuhavaintoja kertyä saman tien kuin sinne päästiin. Säätkin olivat aivan käsittämättömän kesäiset, sillä elohopea kiikkui jopa yli 25 asteessa!

Heti toukokuun alussa näkyi mm. kattohaikaroita, muuttohaukka, mustapyrstökuireja sekä lampiviklo. Mukavia Siikalahtilajeja olivat myös havaitsemamme jänkäkurpat, sinirinnat ja viirupöllöt. Helteiden myötä havaitsimme myös mm. Etelä-Karjalan kautta aikain varhaisimmat tervapääskyt jo 5.5. 8.5. kisattu Tornien Taisto oli odotuksista huolimatta todella kesy! Vaikka havaitsimmekin lintutornista 82 lintulajia, oli tornissa väliin jopa tylsää! Lintuja ei muuttanut lainkaan! Niinpä joitakin todella tavallisiakin lintuja jäi lajilistaltamme puuttumaan, ja parhaimmatkin havainnot jäivät kattohaikaraan ja kesykyyhkyyn. Näistä jälkimmäinen on todella paljon harvinaisempi Siikalahdella!

Onneksemme eräillä muilla Etelä-Karjalaisilla meni Taisto ainakin lajistollisesti hieman paremmin. Niinpä Taiston tauottua saatoimme suunnata Lappeenrannan Haapajärvelle pointsaamaan mustakaulauikun elikseksi ja allihaahkat vuodariksi.

Toisenkin kerran päätimme lähteä Lappeenrannassa käymään, kun Kaislasella majaili hieman normaalia vaaleampi, eräänlainen puoli-fulvescens, kiljukotka.

Arktikaa

Kuun puoliväliin mennessä kelit muuttuivat todella kalseiksi, ja lintumaailma hiljeni. Arktikaa odotettiin aivan turhaan, sillä se meni kovassa länsituulessa kaukaa idästä, yöllä tai kaatosateessa. Se vähäinen muutto, joka olisi ollut havaittavissa meni aivan kammottavalla koiran ilmalla, jolloin me olimme autuaasti nukkumassa pois laskentojen aiheuttamia univelkoja.

Jotta arktika ei olisi mennyt aivan täysin nuijiksi, suuntasimme (vaikka väsymys painoikin) pariksi päiväksi Virolahdelle. Massat olivat menneet jo muutamia päiviä aiemmin, mutta arvelimme, että sepelhanhia saattaisi vielä olla tulossa. Ensimmäinen staijipäivä meni kauniissa säässä nahkaa polttaessa. Havainnot jäivät vain Jannen (ja Komin Pekan) näkemään pikkukajavaan, riskilään sekä muutamaan muuhun tavalliseen vuodariin. Kurkelassa pääsimme sentään näkemään haarahaukkojen soidinlentelyä.

Toinen päivä oli kuitenkin hieman parempi. Jo aamusta muutti reilut 5000 sepelhanhea, mutta illalla, ennen kuin meidän oli pakko lähteä paluumatkalle, pääsimme näkemään vielä vajaat 20000 sepelhanhea lisää sekä myöskin mukavaa kahlaajamuuttoa. Kahlaajista liikenteessä olivat etupäässä tundrakurmitsat (n.700) ja suosirrit (n.1200), mutta myös isosirrejä näkyi joitakin kymmeniä. Yhteensä kahlureita muutti reilut 3000, joista osa tietysti jäi tarkemmin tunnistamatta.

Loppukuusta stressiä aiheuttivat loputtomat työkiireet sekä yölaulajat. Niitä kun piti löytää, sillä olin luvannut opastaa italialaisporukalle yöretken. Niinpä Siikalahden ympäristöä koluttiin oikein kunnolla, vaikka nukkuakin olisi pitänyt. Onneksi viimein kaikki tärkeimmät lajit löytyivät edellisenä yönä kuin ryhmä saapui. Niinpä muutamassa tunnissa saatoin koko italiaanopoppoolle näyttää viita- ja pensassirkkalinnun, viitakerttusia, ruisrääkän, punavarpusen, satakielen sekä mustakurkku-uikun ja härkälinnun. Myös luhtakanoja ja -huitteja, kultarinta sekä kehrääjä osuivat reitin varrella, mutta näitä ei onneksi tarvinnutkaan kaivaa esiin.

Huhtikuun ensimmäiset kolme viikkoa olimme vielä Israelissa (Reissu kokonaisuudessaan). Lento Suomeen meillä oli Kairosta, joten pari päivää lähinnä satijasimme petoja myös Egyptin maaperällä, ennen kuin 26. päivä palasimme 4,5 kuukauden reissulta Suomeen. Kirkkonummella vietettyjen parin päivän jälkeen meillä oli vuorossa paluu arkeen, eli työt Parikkalan Siikalahdella alkoivat.

Koko maaliskuu meni Israelissa (Reissu kokonaisuudessaan) Eilatin International Bird Ringin Center:illä vapaaehtoishommissa. Pääasiassa rengastelimme lintuja, mutta toki retkeilimme muutenkin niin paljon kuin ehdimme ja jaksoimme.