Pyrin keskittymään nyt lintujen lentokuvaukseen. Valitettavasti säät eivät projektiani suosineet, sillä paksut pilvet peittivät auringon monena päivänä. Lintujen lennon täydelliseen pysäyttämiseen tarvitaan hyvin lyhyttä suljinaikaa. Siivenkärjet alkavat olla teräviä vasta 1/8000 sekunnin valotusajoilla. Näin lyhyille ajoille tarvitaan paljon valoa ja sitä ei aina ollut. Lintujen energiantarve on leutoina talvipäivinä myös pienempi, eivätkä ne vieraile ruokinnalla säännöllisesti. Toisaalta leudot säät mahdollistivat jopa 8-10 tunnin kuvauspäivät. Normaaleilla helmikuun pakkasilla ei olisi millään pärjännyt ulkona noin pitkään. Kuvausteltta suojaa tuulelta ja sisällä on pari astetta lämpimämpää kuin ulkona. Paksut toppavaatteet ovat välttämättömät, samoin kunnolla eristetyt talvikengät. Hapettumiseen perustuvat käden lämmittimet ovat hyvä lisä pitkien kuvaussessioiden aikana.

Ruokinnalla käyvät linnut eivät arastele kuvaustelttaa, kunhan kuvaaja on mahdollisimman hiljaa ja kuvausteltta on pysyvästi paikoillaan. Nykyiset kamerat ovat onneksi äänettömiä, jolloin linnuille näkyy vain himmentimen aukon supistuminen ja ehkä sulkijan välähdys. Objektiivi suunnataan lintua kohti mahdollisimman hitaasti ja rauhallisesti, jotta ruokintapaikkaa lähestyvä lintu ei säikähdä äkkinäistä liikettä. Talvi on linnuille ankaraa aikaa, eikä lintujen kuvaaminen saa estää niitä ruokailemasta normaalisti. Kun linnut eivät näe kuvaajaa voivat linnut vierailla ruokinnoilla rennosti ja ilman ylimääräistä stressiä.

Ruokinnoillani on vieraillut nyt eri yksilöitä ainakin 9 valkoselkätikkaa, 11 harmaapäätikkaa, vähintään 12 käpytikkaa ja yksi pikkutikka. Ruokintoja hyödyntäen talvehtii sadoittain tiaisia, pieniä pyrstötiaisporukoita, mustarastaita, ja närhiä sekä harakoita. Siemensyöjien määrät ovat olleet poikkeuksellisen alhaisia. Keltasirkkuja, punatulkkuja ja pikkuvarpusia on ruokinnoilla vain vähän.

H. A.

Lintujen kuvaaminen talvella ei saa vaarantaa niiden ruokailumahdollisuuksia. Seuraavat kuvat on otettu piilokojuteltasta ja piilokojustani. Kun linnut eivät näe minua, ne voivat ruokailla normaalisti ja ne eivät stessaannu ihmisen läheisyydestä. Kameran ääneen ne tottuvat nopeasti. Äkkinäiset liikkeet saattavat säikyttää lintuja, joten kameran liikuttelun piti olla hyvin hidasta. Tragopan kuvaustelttani on kesäisen vihreä. Ompelin valkoisista kankaista kuvausteltalle lumipuvun ja kameralle valkoisen suojuksen. Teltan värillä on talvisin väliä!

Rakentelin myös pieneen retkituoliin verrattuna paremman jakkaran. Pilkkijakkarat ovat kuvausteltaan liian korkeita, joten ostin halvan Orthex:sin muovijakkaran. Ompelin sille laukun, jossa saan kuljetettua kaikki tarvikkeet kuvauspaikalle. Jakkara pysyy laukun sisällä koko ajan. Laukun ja jakkaran istuimen välissä on vielä eristävä pehmuste. Kaikista “mukavuuksista” huolimatta kuvauskojussa oleminen on aikamoista kököttämistä.

Onnistuin saamaan ensimmäistä kertaa pyrstötiaisia ruokintavieraiksi. Täällä talvehtivat pyrstötiaiset ovat suurelta osin Venäjältä, jossa ne eivät ole oppineet käymään ruokinnoilla. Ruokintani oli ilmeisesti pyrstäreiden mielestä erityisen otollisella paikalla, koska kolme parvea ryhtyi säännöllisesti ruokailemaan metsäruokinnallani. Ruokinnallani kävi myös puukiipiä; ensimmäistä kertaa sekin.

Ruokinnalla kävi myös useita pareja käpytikkoja, harmaapäätikka pariskunta ja valkoselkätikka pari. Rummuttelun, nahistelun ja puiden kaivelun lomassa ne piipahtelivat hakkaamassa läskiä ja talipötköjä.

Kevättalven aurinkoiset päivät antoivat hyvän mahdollisuuden kokeilla pikkulintujen lentokuvausta. Tiaisten siivet eivät kuitenkaan aivan pysähtyneet edes sekunnin 8000 osan valotusajalla!

H.A.

Tässä kooste kuvista

H.A.

Kojun leveys ja pituus on 250cm. Kuvausaukko on 180cm leveä ja 70 cm korkea. Kuvaaminen onnistuu joko peililasien läpi (samanlaiset kuin Bence Maten kojuissa) tai kehykseen tehtyjen kankaisten kuvausaukkojen läpi. Peililasiset ikkunat ovat mitoiltaan 60×80cm. Linnut eivät lennä ikkunaan kun sen ylälaidan eteen on laitettu suikale verkkoa. Verkon kuva heijastuu vinossa olevasta lasita ja lintujen perspektiivistä lähes koko ikkuna näyttää olevan verkon takana. Kuvaaja näkee kuitenkin veron läpi hyvin, mitä lintuja on tulossa ruokinnalle ja voi näin paremmin varustautua kuvaamiseen.

Kuvaajia mahtuu kerrallaan ruhtinaallisesti kaksi ja tiivistäen kolme. Kameroiden on tarkoitus olla tukevasti kolmijalalla. Ikkunan alapuolella oleva seinä tulee reilusti ulospäin, jolloin kuvaajan ja jalustan jaloille on reilusti tilaa. Kuvaajan selän taakse tulee laveri, jossa voi levähtää tai säilyttää käden ulottuvilla tarpeellisia tavaroita. Sisätilat tarvitsevat vielä maalausta ja käyttöä helpottavia sisustusjuttuja.

Lasien huurtuminen tai jäätyminen ei ole ollut tähän asti ongelma. Katto on hieman tavallista korkeammalla, jolloin hengityksen höyryt eivät jää ikkunan korkeudelle. Katonrajassa on aukot, josta ilma pääsee nousemaan taivaan tuuliin. Kojussa ei ole lämmitystä ja sinne saa laittaa päälle reilusti lämmintä. Aivan keskitalvella kojun korkea katto varjostaa kuvausaluetta.

Talvisin etualalla on ruokinta ja erilaisia orsia ja oksia, joilla linnut voivat istua. Kesällä kojun eteen rakennetaan matala 2 x 2,5m vesiallas, joka mahdollistaa juovien ja kylpevien lintujen kuvaamisen. Hyvästä hygieniasta täytyy tietenkin huolehtia sekä ruokintapaikan että vesialtaan puhdistuksella. Kojun ympäristöä olisi tarkoitus muuttaa lintuja houkuttelevaksi. Teen alueelle muutamia tekopökkelöitä, ripustan pönttöjä, istutan tiheäksi kasvavia pensaita ja teen suojaa antavan risukasan.

Tässä on joitakin kojusta testivaiheessa otettuja kuvia.

H.A.

Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, mikä toi kuvaamiseen lisää haasteita. Valon jyrkkyyttä vähentänyt ohut pilviharso olisi ollut hyvä juttu kuvauksen kannalta, mutta sitä ei nyt ollut tarjolla.

H. A.

Aamulla lintujen arkuus hävisi ja välillä lirot ja suokukot tulivat jopa liian lähelle. Suurimmat kahlaaja kerääntymät olivat lintutornin edustalla, mutta lintuja vieraili myös tällä syrjäisemmällä niityllä. Olin toivonut pääseväni kuvaamaan myös vesilintuja, mutta sorsat ja hanhet olivat erittäin epäluuloisia.

7.5. Ruusulokkibongauksen yhteydessä pääsimme ihailemaan komeaa halonäytelmää. Auringon ympärillä oli ainakin seuraavia halomuotoja: 22° rengas, sivuauringot, 22° yläsivuava kaari, horisonttirengas, 46° rengas ja zeniittiympäristön kaari.
9.5. oli Merkurius planeetan ylikulun vuoro. Lintukaukoputken läpi sai jonkinlaiset dokumenttikuvat tapahtumasta. Harmi ettei minulla ole kameraa, jolla digiskouppaus olisi helppoa ja toimivaa. Auringon keskellä on iso auringon pilkku, josta alas vasemmalle on Merkurius. Kuva suurenee klikkaamalla kaksi kertaa.

Perjantaina 20.3. oli vuorossa 80 % auringon pimennyksen kuvaaminen. Tein Ursan myymästä Astro Solar -kalvosta suojan kaukoputkeen, jolloin sen läpi pystyi kuvaamaan turvallisesti. Pimennyshetkellä valaistus muuttui hyvin erikoiseksi ja ilma kylmeni selvästi. Myös tuuli voimistui huomattavasti.

Pimentyvää aurinkoa pystyi seuraamaan täysin turvallisesti myös neulanreikäkameran periaatteella toimivilla pahvista tehdyillä ”laitteilla”.

Myös sormien läpi kulkeva valo, muodosti kuvia pimentyneestä auringosta.

H.A.

H.A.

Tavoitteenamme on saada elämänpinnat uudistulokkaista. Vaikka liikummekin maastossa paljon, niin heinäkuussa olemme usein olleet ulkomailla tai retkeilleet muuten vähemmän ja suurin osa uusista lajeista on näkemättä.

Päätimme lähteä perhosretkelle Suomen parhaaseen perhostelukuntaan eli Joutsenoon. Matkalla näimme tien yli pomppineen näädän. Perhospaikoille päästyämme saimme todeta olevamme taas kuitenkin vähän myöhässä, sillä löytämämme pikkuhäiveperhoset olivat jo kuluneita. Keisarinviitat olivat taas tuoreempia ja niitä olikin valtavasti.

Joutsenon retken innoittamana teimme perhosretken myös Parikkalan itä-rajan niityille ja metsänreunoihin. Tavoiteltuja häiveperhosta ja isonokkosperhosta ei löytynyt, mutta yksi pikkuhäiveperhonen sentään.

Tässä kuvakooste. Vie hiiri kuvan päälle niin saat tietää lajin. Kuvaa klikkaamalla se aukeaa suurempana.

Litteähukankorento tuli vastaan Parikkalan Patsaspuistossa, jonka kukkaistukuksista kävimme etsimässä tuloksetta perhosia.

H.A.

Ornio opastaa jälleen ensi kesänä lintumatkan Georgiaan. Vastuullisena matkanjärjestänä on Kontiki, joka myös vastaanottaa ilmoittautumiset ja kyselyt. Matka alkaa 1.7.2013.

Tutustumme monipuolisesti Kaukasuksen alueen biotooppeihin. Puolet ajasta retkeilemme Pohjois-Kaukasuksella vuoristomaisemissa alueen erikoisuuksien perässä. Georgian luonto on erittäin vaihtelevaa: Pohjoisessa kohoavat massiiviset Kaukasusvuoret Euroopan korkeimpine huippuineen, kaakossa vallitsevat arot ja lännessä subtrooppiset lehtimetsät. Matkan loppuosa vietetään Georgian eteläosien kuivissa vuoristoissa ja aroalueilla petolintujen, itäisten varpuslintujen ja monien muualla harvalukuisten lajien parissa sekä Vähä-Kaukasuken vuoristometsissä.

Majoittumiset ovat Tbilisin kahta yötä lukuun ottamatta ns. pelipaikoilla, joten maastoon pääsee heti aamusta.

Paikkoja on vielä jäljellä muutamia.

H.A.